Jyrki Heino: Kelmit

Olen lukenut Jyrki Heinon ensimmäisen historiallisen dekkarin Kellari. Seuraava, nimeltään Kello, jäi väliin, mutta nyt luin viime vuonna ilmestyneen Kelmit. Näissä rikoksia selvittelee luutnantti Carl Wennehielm ystävänsä kaupunginviskaali Appengrenin apuna. Sarjan kakkososassa on tapahtunut muutoksia Wennehielmin yksityiselämässä. Hänellä on nyt pieni tytär, joka tässä kirjassa opettelee kävelemään. Rikosjuoni on aivan itsenäinen, eikä edellytä aikaisempien kirjojen lukemista. Vuosi on 1800 ja tapahtumapaikka Turku.

Kirjan nimen mukaisesti henkilögalleriassa on kaikenlaisia petkuttajia. On esimerkiksi mukavasta elämästä pitävä nainen, joka elättää itsensä huijaamalla korttipelissä, sekä mystikko, joka väittää pääsevänsä yhteyteen kuolleiden kanssa, maksua vastaan tietenkin. Kuolemantapauksia sattuu lopulta varsin monta. Ensimmäiset ovat vain ”epäilyttäviä”, niistä ei alkuun tiedetä, ovatko tapaturmia vai murhia. Lopuksi on hurjempaa.

Heinon kirjoissa on parasta tunnelma, joka vie vanhaan Turkuun ja tässä kirjassa myös Tukholmaan. Tunnelman luomiseen vaikuttaa todentuntuisen ajankuvan lisäksi erityisesti kieli, joka on mukavan vanhahtavaa, ja tapahtumien hidas rytmi. Tässä ollaan kaukana nykytrillereiden vauhdista, vaikka aivan lopussa hieman kiihdytetäänkin.

Tapa, jolla syyllinen pyrki tavoitteeseensa, tuntui minusta ensin liian mielikuvitukselliselta, kun se viimein selvisi. Jo aiemmin jotkut samaan suuntaan johdattelevat kohdat olivat lukiessa hieman tökkineet. Sitten tajusin, että nykyisin tapahtuu oikeasti vähintään yhtä epäuskottavia asioita. Kirjan teeman kiteyttää minusta seuraava lainaus:

”Jos ei epäile omia uskomuksiaan, niin on helposti muiden harhaanjohdettavissa. Erityisesti, jos petkuttajat ymmärtävät tarjota viekkaita valheita, jotka nivoutuvat yhteen uhrin omien harhakuvien kanssa.”

Jyrki Heino: Kelmit

S & S 2016, 272 s.

***********

Helmet-haasteessa Kelmit sopii kohtaan 28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan.

Jyrki Heino: Kellari

Viimeksi käydessäni kirjastossa minun ei pitänyt lainata mitään, mutta dekkarihyllyssä oli Jyrki Heinon Kellari (miksi kävelinkään dekkarihyllyn ohi). Viime vuodelta oli muistiini jäänyt positiivisia arvioita Kellarista, joten se tarttui mukaan.

Eletään 1700-luvun loppua Turussa. Kuningas Kustaa III on murhattu muutama vuosi sitten. Ranskan vallankumous lähettää kaikuja kaukaiseen Suomeen saakka. Luutnantti Carl Wennehielm on vetäytynyt Turkuun viettämään rauhallista elämää. Kun Hirwisalon saaresta maakellarista löytyy ruumis, itse maaherra haluaa Wennehielmin auttavan kaupunginviskaali Appengrenia murhan selvittämisessä. Murhatun kapteeni Fågelstiernan tausta osoittautuu niin hämäräksi, että tutkimukset vievät moneen suuntaan. Onko syynä joku hänen naisjutuistaan? Onko joku velkojista kyllästynyt odottamaan? Liittyykö murha kahvin (!) salakuljetukseen?

Heino on luonut Kellarissa hienon vanhahtavan tunnelman, jota korostaa ennen kirjoissa usein käytetty tapa kertoa, mitä luku tulee sisältämään.

ENSIMMÄINEN LUKU

jossa tutustutaan Turun kaupunkiin sekä kertomuksen

päähenkilöön, luutnantti Carl Wennehielmiin, ja jossa kuullaan

Hirwisalon saaren kammottavasta löydöstä

Historiallinen Turku tuntui ainakin maallikosta aidolta säätyeroineen, puoteineen ja krouveineen. Jos kuvaus piti paikkansa, viinaa ja olutta juotiin kielletyn kahvinkin edestä.

Kellari oli mukava ja nopea kirja lukea. Sen tunnelma oli leppoisa murhista ja Wennehielmin ajoittaisesta synkkyydestä huolimatta. Hieman huumoriakin oli mukana.

”Olen tottunut pitämään sanomalehtiä suuressa arvossa, ja minua kauhistuttaa ajatus, että niitä voidaan väärinkäyttää noin törkeästi. On suorastaan sairasmielistä, jos lehdillä on valta valita yksittäisiä henkilöitä ja liioittelevalla ja valikoivalla kirjoittelulla yllyttää muita ihmisiä tuomitsemaan nämä raukat. Luojan kiitos, tällainen meno ei koskaan voi yleistyä maailmassa”, Wennehielm parahti.

Jyrki Heino: Kellari

Schildts & Söderströms 2012, 288 s

Päällyksen suunnittelu: Anders Carpelan