Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rainio Sari. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rainio Sari. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 6. elokuuta 2023

R & R: Vaeltavat vainajat

 

Vaeltavat vainajat on toinen osa R&R:n eli Sari Rainion ja Juha Rautaheimon dekkarisarjasta Mortui non silent. Sarjan päähenkilöt ovat rikosylikonstaapeli Ville Karila ja oikeuslääkäri Viola Kaario. Karila on yleensä rauhallinen kokkaamista rakastava perheenisä, jonka lapset ovat jo lähteneet omille teilleen. Kaario on kompleksisempi tapaus. Hänen osuutensa tässä kirjassa on pienempi kuin sarjan ensimmäisessä osassa Vainajat eivät vaikene.

Rikosromaanista kun on kysymys niin alussa löytyy ruumis. Tattarisuolla asuntovaunussa vuosikausia majaillut erakoitunut mies on puukotettu. Tutkimukset johtavat melko pian murhan alkulähteille 1970-luvulle ja kirjan kannessakin näkyvän helsinkiläisen kerrostalon ullakkopaloon. Kirjan nykyaika on määritelty täsmällisesti vuoden 2010 pääsiäisen seutuun.

Tämän kirjan lukemista täytyy lähestyä sopivassa mielentilassa. Kirja on todella hidas. Se on tietysti valittu tyylilaji. Hitaalla kerronnalla luodaan vanhahtavaa tunnelmaa. Ajatukset kulkevat Mika Waltariin, johon myös viitataan. Mitään raakuuksia ei tarvitse pelätä, vaikka yksi ruumiinavauskohtaus kirjassa on. Sellaisenkin voi kertoa monella tavalla.

Karilan työryhmän jäseniä kuvataan hyväntahtoisella huumorilla, joka välillä kohdistuu myös rikosylikonstaapeliin itseensä. Kirjailija Rautaheimo on tehnyt työuransa poliisin väkivaltarikosyksikössä. Kun Karila seuraa aloittelevan rikoskonstaapeli Pohjalaisen ensimmäistä epäillyn kuulustelua, lukija saa opetustuokion kuulustelun oikeaoppisesta hoitamisesta.

Kirjassa jatkuu osittain sarjan edellisen osan rikostapaus, joka kyllä saatiin tavallaan päätökseen, mutta josta yksi juonne jäi kesken. Olen lukenut edellisen osan, joten tiesin, mistä oli kysymys. Sen verran tässä taustoitetaan, että uskoisin että ei haittaa, vaikka ensimmäinen osa olisi lukematta. Tämän kirjan rikokseen ykkösosan tapauksella ei ole yhteyttä.

Omassa lajissaan Vaeltavat vainajat on taitavasti kirjoitettu. Jos kaipaa räiskyvää toimintaa ja hiukset pystyyn nostattavaa jännitystä, kannattaa valita joku toinen kirja.


R & R: Vaeltavat vainajat
Siltala 2022, 476 s.

lauantai 6. marraskuuta 2021

Rainio & Rautaheimo: Vainajat eivät vaikene

 

Sari Rainion ja Juha Rautaheimon Vainajat eivät vaikene on häpeämättömän nostalginen ja esikuvansa ylpeästi tunnustava. Siinä kohtaavat komisario Palmu ja perinteiset brittidekkarit. Ympäristönä ovat Eira, Töölö ja Ekbergin kahvila. Ratkaistavana on murhamysteeri.

Ajallisesti ei liikuta kaukana menneisyydessä, vaan vain vuosikymmen päässä nykyhetkestä. Tuntemattoman sotilaan repliikkejä laukova rikosylikonstaapeli Ville Karila johtaa murhatutkimusta vuosien kokemuksella. Nykydekkareiden päähenkilöistä poiketen hänellä on onnellinen parisuhde ja muutenkin tasapainoinen siviilielämä. Muinaisegyptiläistä kuolleiden kirjaa siteeraava 0ikeuslääkäri Viola Kaario on sen sijaan kompleksisempi tapaus.

Vainajat eivät vaikene on päällisin puolin suorastaan leppoisa, mutta on sillä myös synkempi puolensa.

Minä menetin vain luottamukseni. Kaikkeen ympärilläni olevaan, en ainoastaan miehiin. Siihen liittyi niin paljon… hyvin henkilökohtaisia asioita. Ja olin tietenkin väärässä, en minä vähällä päässyt. Sillä on seurauksensa, kun ihminen hakataan henkisesti puolustuskyvyttömäksi. Minä lähdin silloin itseäni suojellakseni kauas, etäälle kaikista ja kaikesta, enkä ole oikeastaan vieläkään tullut takaisin.”

Raakaa väkivaltaa tässä kirjassa ei ole, eikä nopeatempoista toimintaa. Vainajat eivät vaikene on cozy crimea puhtaimmillaan. Tutkimukset kestävät joulun yli. Kirja sopiikin loistavasti luettavaksi pimeinä iltoina tunnelmallisessa valossa drinkkilasin ja konvehtirasian äärellä.

Vainajat eivät vaikene on luettu ainakin blogeissa Kirsin kirjanurkka, Kirja vieköön! ja Reader, why did I marry him.

Rainio & Rautaheimo: Vainajat eivät vaikene
Siltala 2021, 477 s.