Ruusunpiikeillä tanssimista - ja mustakurkku-uikku

Elämä on ylä- ja alamäkiä. Aika paljon melkoista tasamaastoa niiden välissä ja sitten taas niitä mäkiä. Jos muutaman viikon ajan elämäni on tuntunut helpolta ja innostavalta, niin nyt tuli sitten se tasapainottava vaihe, kun muutamakin itselle puolitärkeä asia menee pieleen. Kuten ensi maanantaiksi suunnittelemani (ja niin kovasti tarvitsemani) lomapäivä - tai siis sen peruuntuminen. Ei ollut tavatonta potutusta, mutta pettynyt olo ja melkoinen motivaatiokato. Mutta sitähän tämä elämä on.

Jos nämä vastoinkäymiset mahtuivat tässä reilun viikon aikana nippa nappa tuohon yhden käden sormien määrään, niin kaikki on ihan ok. Jos vastoinkäymisiä tulee lähiaikoina vielä lisää, voi olla, etten osaa ottaa niitä vastaan enää näin hyvin ja toipua niistä näin nopeasti. Mutta aika näyttää.

Vaikka olen nyt muutamankin kerran ollut pettymysten ja ikävien fiilisten kanssa helisemässä, olen jotenkin onnistunut jättämään osan kadottamastani positiivisesta energiasta itselleni ja sitten myös kanavoimaan sen muualle omaan elämääni. Olo ei ole ollenkaan niin ikävä, kuin olisi voinut odottaa. Ja se on hienoa.

En tiedä, kuvaako tämä yhtään paremmin kokemaani, mutta jotenkin on ollut sellainen nurkkaan ajettu olo muutaman kerran näiden ikävien kokemusten kanssa. Sen sijaan, että olisin tyytynyt tilanteeseen kokonaan, olen 'piirtänyt' oman pelikenttäni itselleni uudestaan. Vaikka olen edelleen siinä samassa paikassa, missä nurkka ennen sijaitsi, uuden pohjapiirustuksen mukaan olenkin ihan keskiviivan tuntumassa - siis pois puolustuksesta ja hyökkäyksen äärellä.

Toki vielä harmittaa, mutta sillä tavalla hillitysti. Ajatukset ja suunnitelmien painopisteet ovat nyt jo ihan muualla. Itse asiassa muutin 'peliä'. En pelisääntöjä, vaan ihan kokonaan peliä. Asetin uusia tavoitteita itselleni ja näillä mennään :-) Jos jalkapallo ei onnistu, niin siirrytään pyöräilyyn ;-)

Ehkä joskus myöhemmin voin kertoa jotain konkreettisempaa. Mutta nyt halusin jakaa tämän sekalaisen olon kanssanne ;-) Hävinnyt ja silti jotenkin vähän voittajaolo. Ei ihan huono juttu ;-)

Ja sitten taas näiden minua motivoivien keväisten kuvien pariin. Tällä kertaa kuvissa on mustakurkku-uikku. Lintu on kuvattu tietenkin Suomenojalla Espoossa ja keväällä, jolloin puiden ja pensaiden lehdet eivät ole estämässä näkyvyyttä. Päivä oli harmaa ja mustakurkku-uikku pysyi kaukana. Paitsi muutaman kuvan ajaksi se saapui hieman lähemmäs kuvausetäisyydelle. Komea tyyppi :-)

Punasilmäisiä lintuja ei ainakaan Suomen leveysasteilla taida olla kovin montaa (paitsi että Luontoportin mukaan niitä löytyy peräti 36 kappaletta!). Luontoportin mukaan punasilmäisiä lintuja mustakurkku-uikun lisäksi ovat:

• harmaapäätikka
• huuhkaja
• isokoskelo
• kaakkuri
• kanahaukka
• kaulushaikara
• kesykyyhky
• kottarainen
• kuhankeittäjä
• kuikka
• kurki
• käenpiika
• käki
• käpytikka
• liejukana
• luhtakana
• mehiläissyöjä
• meriharakka
• morsiosorsa
• nokikana
• nokkavarpunen
• pensaskerttu
• pikkutikka
• pohjantikka
• punasotka
• rautiainen
• sarvipöllö
• silkkiuikku
• sinisuohaukka
• tukkakoskelo
• turkinkyyhky
• tunturikyyhky
• valkoselätikka
• varpushaukka
• viiksitimali

Täytyy myöntää, että osa noista linnuista on sellaisia, joita en ole koskaan kohdanut. Sitten joukkoon mahtuu myös niitä, jotka olen joskus kohdannut, ehkä useamminkin, mutta huomioni ei ole koskaan kiinnittynyt linnun silmien väriin. Juuri tässä samassa yhteydessä katselin punasotkan kuvaa ja sen punaiset silmät kiinnittivät kovasti huomiotani.

Voimaa ja jaksamista luontokuvista

Tänään päivällä paistoi aurinko, sen ehdin näkemään ikkunasta työn tuoksinan keskellä. Kylläpä se jaksaakin ilahduttaa tämän kummallisen talven keskellä :-) Niin oli kiireinen päivä, etten ehtinyt edes koiraa käyttämään pihalla pissillä etäpäivän aikana. Onneksi tuolla ei ollut mitään hätää :-)

Työkuvioiden yllättävät muutokset myllertävät työsuunnitteluni ja kalenterini uusiksi väistämättä ei-toivotulla tavalla. Energia meneekin voimien palauttamiseen, positiivisen fiiliksen tukemiseen ja jatkuvaan uudelleen säätämiseen. Katsotaan, löytyykö alkavana viikonloppuna energiaa muuhun ;-) Toivottavasti.

Ajatusten suuntaaminen luontoon ja kevääseen on ainakin minun kohdallani yksi energisoiva keino. Pursuilevan kuvakokoelman vuoksi johonkin tiettyyn aikaan ja hetkeen uppoutuminen on ihan harvinaisen helppoa. Ja toimivaa :-)

Viime huhtikuun loppupuolella lintujen kevätpöhinät kävivät aika lailla kuumina. Suomenoja täytyy käydä kävelemässä kerran keväässä ympäri, sieltä löytyy aina niin paljon silmän ja korvan iloa. Itse asiassa reitti tulee käveltyä ympäri ainakin kahdesti. Niin kauan kannattaa katsella ja kuvata kuin hyvää valoa ja jalkojen voimia riittää ;-)

Tässä naurulokki kantamassa urheasti pesämateriaalia.

Pesänrakennustouhut ovat aina yhtä liikuttavia. Niitä seuraa into pinkeänä paikan päällä, kotona tulee valokuvat katsottua samalla innolla - ja melkein vuoden kuluttua samoista kuvista löytyy vielä monta kuvaa, johon ei aikanaan ehtinyt perehtyä ollenkaan :-)

Näillä energioilla mennään taas ilolla eteenpäin hetken aikaa :-) Upeaa viikonloppua!

Telkän poikasia :-)

Yhdellä telkällä oli jo poikasia Suomenojalla viime viikonloppuna. Tavallisesti se ei olisi mitenkään ihmeellistä tähän aikaan vuodesta, mutta nyt on ollut kylmiä, kevättä hidastavia kelejä.

Harpoin kovaa vauhtia telkkien reitille jo valmiiksi etukäteen, jotteivät kiinnittäisi minuun huomiota. Onnistuinkin hyvin. Odottelin hieman aikaa, kunnes telkät saapuivat kohdalleni. Eivät ottaneet minkäänlaista kantaa läsnäolooni :-)

Ihania pörröpalleroita :-)

Lisää kyhmyjoutsenten kuhertelua

Pitäisi tuo banneri päivittää jossain vaiheessa hieman kesäisemmäksi, kun lumisadekin on jo selvästi vähentynyt ;-) Mutta sillä ei kuitenkaan ole niin kiire, että ryhtyisin hoppuilemaan sen kanssa. Hoppulistalla on aivan riittävästi muita juttuja, banneri ehtii odottamaan.

Kyhmyjoutsenten hellittelyssä minua matemaatikkona kiehtoo erityisesti symmetria. Siinä mennään niin kovasti yhteisillä sävelillä - välillä ollaan toistensa kuvia, välillä peilikuvia. Pienet viipyilevät kosketukset kiinnittivät huomioni. 'Veden alle upottaminenkin' on niin kevyttä ja hetkellistä, ettei se ole ollenkaan niin raadollista kuin yhdestä tai kahdesta kuvasta saattaisi näyttää.

Toki kokemukseni on suppea, mutta hehkuttelenpa nyt silti. Luonto on niin ihmeellistä!

Suomenojan kyhmyjoutsenet

Lauantaina oli mahtava kevätsää ja suuntasin itseni Espooseen Suomenojalle. Tähän aikaan vuodesta siellä näkyy paljon jo senkin vuoksi, ettei puissa ja pensaissa ole vielä näkymät peittävää lehvistöä.

Kevään kiihkeys näkyi muutenkin isosti luonnossa. Yhdellä telkällä oli jo poikaset, mutta muuten vasta lisäännyttiin, rakennettiin pesää ja haudottiin. Eivät muuten työasiat taaskaan pilkahtaneet kertaakaan mielessäni ;-)

Kyhmyjoutsenista tehtailin niin paljon kuvia, etten yritäkään lisätä niitä tähän kerralla. Pariuskollisen lajin keväthempeily oli vertaansa vailla. Ei ihme, että ne kuvastavat kuvallisesti romantiikkaa huipussaan :-)

Pintaliitäjien vesijuoksua :-)

Yhdessä telkänpoikasparvessa oli peräti 16 poikasta! Siinä on ollut emolla munimista...

Ihania vipeltäjiä nekin. Uimisen lisäksi ne harrastavat vesijuoksua. Ovat varsinaisia pintaliitäjiä ;-) Paikkana edelleen Suomenoja Espoossa.

Ja TAAS niitä lapasorsia ;-)

Lapasorsia jo toisen kerran ;-) Tällä kertaa pääsin kuvaamaan hieman pidemmän aikaa, sillä ne olivat Suomenojan altaassa kuin kotonaan. Tai siis kotonaanhan ne olivatkin.

Vain yhden naaraan näin, pari koirasta souti yksinään ja vain yksi parin kanssa. Ne vähäiset kuvat, jotka sain naaraasta otettua, eivät olleet kovin nappiotoksia, joten tähän nyt sitten muutama koiraan kuva.

Pönötyskuvia tällä kertaa. Touhukuviin tuli liian lyhyt suljinaika, sillä olosuhteet olivat... monipuoliset :-)

Mustakurkku-uikku ja siili - eri paikoissa tosin ;-)

Koira, joka ei ole mikään vainukoira, vainusi tänään perennapenkistä siilin. En olisi itse huomannut sitä, mutta koira oli penkissä niin innoissaan, että menin katsomaan innostuksen aihetta. Ja siilihän se siellä :-)

Siilit ovat erityinen heikkouteni. olen hoivannut orvoksi jääneen siilipoikueen aikuisiksi ja talvihorrokselle ja lisäksi perheessämme on ollut lemmikkeinä kaksi valkovatsakääpiösiiliä. Siksi koirakin on tottunut siileihin ja ryntäsi lähinnä haistelemaan siilin takapuolta (mistä siilit eivät keskimäärin kovasti ilahdu ;-)).

Tässä koiruliini ja kääpiösiili vuonna 2012. Koira oli huomattavasti enemmän läheisyyden tarpeessa kuin siili :-)

Mainio siilibongaaja meillä siis :-)

Mutta muissa kuvissa takaisin Suomenojalle ja kuvissa loistaa tällä kertaa mustakurkku-uikku. Ensimmäistä kertaa elämässäni tapasin sen tuolla. Pöllö-Pasin sanoin se on siis 'eldari' :-) Hieno kokemus taas matkassa...

Kuvissa 2-4 mustakurkku-uikun tyypillinen sukelluksen jälkeinen ravistelu. Ravistelun kierre (kaula ja pää) ei tule näistä kuvista esiin, mutta kuvittele itse kierrettä tuohon matkaan :-)

Lisää nokikanan poikasia

Kiersin Suomenojan altaat kahteen kertaan. Kun siellä asti olin, ei kannattanut lähteä takaisin kotiin vielä yhden kierroksen jälkeen. ja hyvä niin, sillä toisella kierroksella tuli lisää tilanteita ja kuvia. Aloitan noista nokikanan poikasista. Ne ovat niin herkullisen persoonallisen näköisiä ja niiden persoona ulottuu ulkonäköä pitemmälle - suhde muihin on ylenpalttisen persoonallinen.

Tässä vaiheessa emot ovat vielä (onneksi) kovasti helliä poikasille. Kovin nopeasti koittaa se aika, kun hellyyttä ei enää riitä samassa määrin, tai se ainakin osoitetaan minun mielestäni perin kummallisesti.

Vaikka jotkut asiat eivät suju tällä hetkellä putkeen, nämä luontohetket palauttavat ilon mieleen hetkessä niin paikan päällä luonnossa kuin kuvien kauttakin.

Tästä viimeisestä kuvasta näet, kuinka SUURET nokikanan jalat ovat jo tässä vaiheessa... Kyllä noilla pärjää ;-)

Kesän ensimmäiset nokikanan poikaset :-)

Tämän lauantain reissu suuntautui Suomenojalle Espooseen. Hämeenlinnaan oli luvattu taas vähemmän hyvää säätä, joten etsin säätiedotuksista parempia kuvausolosuhteita kohtuullisen matkan päästä. Suomenoja onkin jonotellut vierailulistallani jo pitemmän aikaa.

Koska eiliset Pohtiolammen Sääksikeskuksen vihkiäisistä otetut kuvat ovat vielä käsittelemättä ja laittamatta pienen tekstiosuuden kera Sääksikeskuksen sivuille, nämä tämänpäiväiset kuvat joutuvat odottamaan. Mutta yhden kuvan haluan jakaa teille jo nyt. Yhdellä nokikanaperheellä oli nimittäin jo nyt poikaset! Ihanaa aikaa tämä kevätkesä ja ihania luonnon tapahtumat!