Ikääntymisen skenaarioita ja sinitiaisia

Joku jossain (hallinnossa / politiikassa) haluaa meidän ikääntyvien ihmisten viipyvän töissä yhä pidempään ennen eläkkeelle siirtymistä. Minäkin tekisin jotain mielekästä työtä mielelläni vielä kauankin, mutta eihän se työelämä niin mene. Samaan aikaan kun ihmisen palautumiskyky iän mukana hidastuu, työn tekemisen tahti vain nopeutuu. Ei ole mitenkään itsestään selvää, että houkutus työn tekemisen jatkamiseen kävisi oman aikataulun valtiaaksi ryhtymistä houkuttavammaksi.

Olisi upeaa jatkaa uraansa keskittymällä viimeisinä työvuosinaan merkityksellisiin ja oman osaamisen hyödyntämiseen kohdistuviin tehtäviin. Tiedätkö tai tunnistatko sinä työnantajia, jotka näkevät vaivaa ikääntyvien urapolkujen tuunaamiseen ja samalla hiljaisen tiedon siirtämiseen? Hyvän tavoitteen ja käytännön toimien välinen kuilu on minun havaintojeni mukaan ollut aika suurta. Olisi siis kivaa, mutta...

Millaisia keskusteluja työpaikoilla käydään eläkeikää lähestyvien työntekijöiden ja työnantajan välillä? Käydäänkö niitä? Jos käydään, mihin niissä keskitytään?

Kerro hyvistä kuulumisista ja kokemuksista!

Samaan aikaan työeläkeyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murto sanoo, että "työikäisten elämään on tulossa mullistuksia, joista poliitikot eivät uskalla puhua. Suomalaisten on tyydyttävä vähempään: pappa kotona, pienempi koti, vähemmän asfalttia teillä."

"Sosiaalipalveluita karsitaan, kun Suomi joutuu raivaamaan tilaa kahdelle menoerälle, puolustukseen ja korkomenoihin, Murto ennustaa.
– Sitten asutaan pienemmissä kodeissa, se on sitä elintason laskua. 1950-luvulla Helsingissä yhdessä huoneessa asui perheitä, hän kärjistää."

Käytännön ratkaisuideoita näihin ongelmiin Murrolla on niukkaakin niukemmin.

Kun ympärivuorokautisia hoivapaikkoja ei riitä, pitäisi Murron mukaan perheiden ottaa pappoja (ja kai myös mummeja) luokseen asumaan. Niin kuin se olisi vain jälkikasvun päätettävissä oleva asia. Vaikka jo lopputilanne olisi monelle perheelle todella haastava yhtälö, itse matka olisi ehkä jopa sitäkin haastavampi. 

Esimerkiksi:

Mummi asuu 200 kilometrin päässä lapsistaan ja tulee mielestään toimeen ihan hyvin. Mummi ei halua lähteä kodistaan, vaan haluaa elää omaa elämäänsä. Nyt mummi pitäisi kuitenkin siirtää kauas kodistaan ja ystävistään. Jonkun pitäisi myydä hänen asuntonsa (mikäs sen helpompaa näinä aikoina) ja muuttaa mummin kaikki keräilykalusteet uuteen kotiin pojan perheen luokse.

Kun lapset ovat jo muuttaneet pesästä, mummille järjestyy oma viiden neliön huone Hillukka-tyttären entisestä huoneesta. Mummin huonekalut eivät mahdu sinne alkuunkaan ja perheessä käydään tulisia riitoja mummin kalusteiden mahduttamisessa kodin eri huoneisiin. Silti suuri osa mummin kodista joudutaan säilömään varastoon. Mummia itkettää ja ahdistaa. Niin kuin kaikkia muitakin perheessä - eri syistä tosin.

Kun muuttosuruista päästään yli ja parin vuoden jälkeen mummin asuntokin on saatu myytyä pilkkahintaan, jäljellä on arki. Se on sitä, että mummilla on yksinäistä ja paha olla. Poika vaimoineen riitelee ja erkaantuu toisistaan. Oma rauha on mennyt.

Mummi reagoi stressiinsä taantumalla. Ensin ei uni tule. Lääkärin määräämien lääkkeiden kanssa uni sitten saapuu, mutta herääminen jää tapahtumatta, kun olisi aika pyörähtää vessan luo. Aamulla mummia hävettää suunnattomasti kostuneet vahingot ja miniää hatuttaa. Poika huomaa olevansa jo myöhässä töistä ja kiiruhtaa omaan vapauteensa työpöydän ja kahvikupin ääreen.

Minusta tässä on säästöjen lisäksi aika monta muutakin näkökulmaa mietittäväksi.

Silti pari kuvaa pesiään kiehnäävistä sinitiaisista ihan muistuttamaan, että maailma ja luonto jatkaa menoaan, vaikka jossain kuinka kipuiltaisiin. Tuohon luonnon hyvän olon hissiin kannattaa hypätä silloin, kun omat voimat eivät ole herkimmillään tai muuten tuntuu siltä, että juuri nyt olisi hyvä tankkaamisen paikka. Ihanaa huhtikuun jatkoa sinulle ❤️

Lomaa, peitto valmistui ja sinitiaiset pesäpöntöllä

Tässä ensin pari kuvaa valmistuneesta torkkupeitosta. Koko oli lopulta 70 x 130 cm ja painoa sille kertyi hieman alle 900 grammaa. Lisäksi alla linkki Novitan ohjeeseen, jossa on käytetty myös samanlaista nelinkertaista tuplalangankiertoja kuin peitossani.

Sylissä pihatuolissa istuessani

Lähikuva, käsi mittakaavana

Linkki Novitan virkkausohjeeseen tässä: Kesäkukka -virkattu vyölaukku.

Olin pääsiäisen jälkeisen viikon kauan odotetulla talvilomallani ja tänään oli hyppäys takaisin arkeen - ihan junalla Helsinkiin asti. Loma teki hyvää ja se oli ihanan vaihteleva. Minussa heräsi taas eloon jotain jo nuukahtanutta ja menetetyksi luulemaani. Hyviä asioita siis.

Eilen seurasin myös sinitiaisten vipinää yhdellä pihapöntöistä. Siinä seistessäni tuli taas niin kiitollinen olo kaikesta. Se on yksi niistä tunteista, jotka häipyvät kiireessä ja väsymyksessä perimmäisen nurkan viimeiseen koloon piiloon.

Ihania kevätpäiviä ❤️

Valoa, lintuja ja toivoa paremmasta työelämästä

Se on maaliskuuta nyt. Huhtikuulle kalenteriin varaamani talviloma ei tunnu enää ollenkaan epätoivoisen kaukaiselta. Toukokuussa onkin sitten varauksessa jo kesälomaviikko.

Vaikka työnkuvani onkin mielestäni hieman sekava ja ylitungetun täyteläinen, olen silti oikein aidosti ylpeä melkein kaikesta siitä, mitä teen tai missä olen mukana tekemässä. Lähtökohdat ovat siis hyvät. Kunhan saisin jostain pienen kengurunpoikasen energian ja hyppyvimman, kaikki olisi tasapainossa.

Kenguruihmettä odotellessa menen näillä nykyisillä palikoilla. Kun valo lisääntyy ja pakkanen haihtuu, valokuvaaminen on taas kutsuvaa. Se tekee minulle todellakin hyvää. 

Pakollisia lähipäiviä voin lähestyä huumorin ja keveyden kautta. Jos toimistolle täytyy mennä silloinkin, kun siellä ei ole mitään erityistä, niin sillä mennään. Niinhän se oli ennenkin, ennen koronaa. Vaikka itse olen tehnyt etätöitä jo -90-luvulla, se ei muuta miksikään sitä, että joillekin etätyö on edelleenkin kaiken pahan alku ja juuri. 

Arkeni on väsynyttä, mutta pyrin tekemään myös jotain etsivää ja luovaa. Etsiminen toteutuu kirpputoreilla. Niitä meillä Hämeenlinnassa onneksi riittää.

Luovuus toteutuu käsitöissä, valokuvauksessa ja netin asuntoseikkailuissa. Poika haluaa vaihtaa asuntoa. Samalla mietin minulle ja miehelle sopivaa seuraavaa loppuiän kotia. Mietin myös, mitä saisi tehtyä vanhalle kuivanmaan pikkumökille. Olisiko siitä omaan käyttöön vai pitäisikö vain yrittää myydä? Aika varmasti näyttää totuuden.

Olen ulkoiluttanut kameraani parina viikonloppuna. Valon ja lintujen seuraaminen on tuntunut voimaannuttavalta.

Näillä energioilla toivottelen sinulle hurmaavaa ja voimaannuttavaa viikkoa ❤️

Luonnossa tapahtuu. Vaikkei kiinnostaisikaan, nyt kannattaa pitää silmät auki!

Punatulkut ovat löytäneet pihamme. On ihana seurata näitä upeita olentoja pihalla täydessä vauhdissa 💖 Auringonkukan siemenet ovat punatulkkujen suosikkiruokaa, pähkinät kelpaavat vain äärimmäisissä tilanteissa. Naaraspuolinen punatulkku on vatsan seudun väritykseltään haalean harmaan punainen. Tässä punatulkku laikkukirjokanukan oksalla.

Sinitiainen on vauhdissa omenapuun oksalla syöttölaitteen lähellä. Onneksi oli valoisa päivä, muuten tästä kuvasta ei olisi tullut mitään.

Tässä taas naaraspuolinen punatulkku.

Viherpeipot kävivät vierailemassa omenapuussa ja ruokailulaitteilla. Niitä ei ole näkynytkään vähään aikaan.

Tällä kertaa kuvassa koiraspunatulkku komeamman rintapunansa kera.

Tali- / ruokintapötkylät kelpaavat erityisesti käpytikalle, pikkuvarpusille, oravalle ja tiaisille. Tässä talitiainen herkun äärellä.

Mustarastasnaaras näyttää tummemmalta, mutta tässä lisäsin taas himan valoa tunnistamisen vuoksi. Naaraalla nokka ei ole keltainen ja höyhenpukukin on mustan sijaan tummanruskea.

Käpytikka kävi pikaisesti tarkistamassa ruokatilanteen ja nauttimassa pienet annokset. Se havaitsi häiriöitä (minut) ja lensi pian pois. 

Nämä kuvat ovat viikon vanhoja. Tämä viikonloppu oli luvattua harmaampi ja tyydyin maanantaisiin kuviin. Olen mahdottoman kiitollinen siitä, että elän liikenteen melusta huolimatta näin luontoystävällisellä ja -rikkaalla alueella 💖

Ihanaa alkavaa viikkoa 🥰

Sinitiaisia omenapuun kukissa ja organisaatioviestinnän vaikeuksia 🌼💖

Luonto on parhaimmillaan. Kaikkea tapahtuu ja jokainen päivä on hieman erilainen kuin eilinen.

Töissä on ainakin meillä ihan erilaista. Kiire polttelee töppösiä ja rentoutuminen on pakollista koomaa kaiken kiireen keskellä. Ainakin minulla siis.

Näin yöllä painajaisia ja ahdistavia unia vuorotellen. Aamulla herätessä ketutti. Onneksi luin jostain, että se on ihan normaalia 👍. Aamut saavat tuntua vaikeilta, vaikkei isoja ongelmia olisikaan 👍.

Luulen, että osa tuskastani johtuu kaiken ympärilläni pyörivän viestinnän ja vuorovaikutuksen liian herkästä (omasta) tulkinnasta(ni). Missään ei ole kuitenkaan määritelty, millaista ja minkä sävyistä vuorovaikutusta tavallisen asiantuntijan (tai muun työntekijän) tulisi pystyä sulattamaan ja tulkitsemaan.

Keskusteltuani oman lähipiirini kanssa vaikuttaa siltä, että ongelman hähmäisyys on aika yleistä monessakin paikassa.

"Johto odottaa näitä uusia kvartaaliraportteja kuukausittain alkaen ensi viikosta".

"Johtoryhmä odottaa saavansa raportit ensi viikosta alkaen viideksi vuodeksi eteenpäin."

"Johto edellyttää näiden tietojen raportointia kuukausittain xx alkaen"

"Tarvitsemme nämä tiedot ensi viikon alusta alkaen kymmenen vuoden ajalta"

Joskus odotukset ovat realistisia, joskus epärealistisia aikajänteeseen nähden.

Toimeksiantojen sävy ei aina vastaa nykyajan työelämän vaatimuksia. Yhteistyö ja yhdessä tekeminen eivät näy käytännön viestinnässä.

Kuuntelen monia turhautuneita puheenvuoroja arjessa - ne eivät kohdistu mihinkään erityiseen työnantajaan. Ne kohdistuvat nuorten omiin odotuksiin työelämän suhteen. Olemmehan kuulolla?

Ihanaa toukokuun loppua! 🌼

Opittavaa osaamista vai henkilökohtaisia ominaisuuksia?

Eilen, lauantaina, vietin tunnin verran pihalla retkituolissa kameran kanssa. Tänään (sunnuntaina) vietin saman verran aikaa ulkona patiolla koiran ja käsitöiden parissa. Pixie jaksoi olla ihmeellisen hyvin haukkumatta - vain ne ihan pakolliset 👍.

Eilen aamupäivällä keli helli ja lintujakin kävi pihassa ihan kiitettävästi.

Sinitiaisten lisäksi talitiaisetkin kävivät ruokinnalla. Ne eivät käyneet pötkylällä, vaan nappasivat pähkinän palasia syöttöautomaatilta. Kuorittuja auringonkukan siemeniä on ollut aika vaikea löytää tänä talvena ainakin meillä päin 🤔

Järripeipot ovat saapuneet ihan viimeaikoina. 

Ja ihan oikea varpunen rautiainen kaikkien värikkäiden vieraiden keskellä!

Naakat hamuavat lumen tulon jälkeen esille laitettua talisiemenpötkylää.

Käpytikkakin saapui käväisemään, mutta ruokatarjonta ei kutkuttanut eikä houkuttanut.

Punarinnat huutelevat kesäloitsuilla ja naksuttelevat hiljaisilla äänillä. Pysyvät enimmäkseen todella piilossa.

Rastaat ovat taas täällä. Tässä räkättirastas, joka raksutteli omenapuussa, muttei sitten kuitenkaan laskeutunut nurmikolle noukkimaan matosaalista.

Pikkuvarpusia näkyy vähän enemmän kuin tavisvarpusia. Nekin ovat kuitenkin vähenemään päin.

Peipot laulavat meidät pyörryksiin. Lisäksi ne käyvät etsimässä makupaloja pihalta.

Lisäksi pihalla kävi fasaanipariskunta, harakka, talitiainen, ja jokin lokkikin lensi ylitse.

Kaiken muun ohella pysähdyn moninaisina vuorokauden aikoina miettimään sitä, mikä ihmisen elämässä on osaamista (opeteltavaa ja kehitettävää) ja mikä ominaisuuksia (annettua, ei muutettavissa). Tämä on nimittäin aika ristivetoa aiheuttava aihe. Jos tästä ei päästä yhteiseen ymmärrykseen työpaikan sisällä, kehittäminen on aika tuloksetonta. Siis minun mielestäni.

Ajattelen niin, että osaaminen on kaikkea sitä, jota voi kehittää ja jonka tasoon itsessään voi vaikuttaa. Ominaisuus on mielestäni sitä, mikä minussa on ja johon en voi omin toimineni vaikuttaa.

Jos keskustellaan vaikkapa kielitaidosta, tämä on aika helppoa juttua. Kielitaitoaan voi kehittää kuka tahansa oikeanlaisessa ohjauksessa. Taitotasosi voi olla mitä tahansa olemattomasta erinomaiseen. Toki taito vaihtelee valitun kielen mukaan. Tässä on kyse ehdottomasti osaamisesta.

Kun puhutaan ominaisuuksista, puhutaan niistä asioista, joita meissä on, mutta joita emme pääse muuttamaan omin keinoin. Kuten silmien väri. Pituus. Veriryhmä. Ja niin edelleen.

Näiden helppojen tapausten väliin jää paljon harmaata aluetta, joista olemme yllättävän usein eri mieltä.

Osaaminen ei ole sama asia kuin lahjakkuus (ainakaan minun mielestäni). Joku voi olla musikaalisesti lahjakas, mutta vaatii työtä ja opettelua, että lahjakkuus kääntyy osaamiseksi. Jokainen voi opetella ja oppia musiikkia ja musikaalisuutta. Se on vain joillekin paljon helpompaa kuin muille. On kuitenkin ihan puskista huutelemista, ettei vähemmän musikaalisesti lahjakas ihminen voisi opetella musiikkia ja oppia siinä taitavaksi.

Musikaalisuudesta ei väitellä työelämässä. Enemmänkin vedotaan henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, kun kyse on stressin sietämisestä, erilaisuuden ymmärtämisestä, uuteen heittäytymisestä tai muutoksiin sopeutumisesta. Näiden kohdalla on kutsuvaa uskotella itselleen ja muille, että kehittyminen näiden asioiden suhteen ei ole mahdollista, koska kyse ei ole taidoista, vaan henkilökohtaisista ominaisuuksista (joihin emme siis voi mitenkään vaikuttaa).

Mikä on sinun mielestäsi opeteltavaa työelämä-/yhteiskuntataitoa?

Ja mikä on vain henkilökohtaista ominaisuutta, johon ei vain voi itse vaikuttaa?

Edit 4.5.2024 Varpunen olikin rautiainen. Kiitos vinkistä, anonyymi!

Takatalvea toisensa jälkeen ja vihdoin kevät kutsuu

Lunta on tullut lisää ja lisää, mutta tänään vihdoin näyttää ja tuntuu pitkästä aikaa oikein keväiseltä 🥰. Punarinnat ja peipot ovat palanneet meidän pihaamme talven jälkeen. Sairaalan luona lentää lokkeja ja laulujoutsenet ovat hoilotuksistaan päätelleen tehneet tänäänkin aika monta ylilentoa tässä työhuoneeni yllä. Ja lumikin on sulanut oikein urakalla. Ihanaa.

Viime viikolla keli pääsi vielä yllättämään. Ei niin, että olisin jo vaihtanut kesärenkaat alle, vaan lunta tuli huomattavasti enemmän kuin pelkäsin odottaa. Huhtikuun puolella oltiin jo, mutta keli vaihteli kehnosta todella surkeaan matkan varrella. Tässä kohtaa ollaan kehä kolmosen sisäpuolella ja liikenne seisoo. Oli turvallista pysäyttää tuulilasin pyyhkijät ja ottaa kuva tuossa odottaessa.

Erityisesti äitini kanssa kulkemani matkan myötä olen kovasti ja monesti miettinyt sitä, miten ihmisen pitäisi kohdella toista ihmistä. Millä perusteella ja kenen vuoksi?

Lähtökohtaisesti olen aina ajatellut kohtelevani muita ihmisiä neutraalisti, mutta eihän se tietenkään ole niin. Omat käsitykseni, ennakkoluuloni ja tunteeni ovat varmasti aina vaikuttaneet vuorovaikutukseeni paljon enemmän kuin olen arvannutkaan.

Ystävälliselle ihmiselle on kovin helppo vastata ystävällisesti. Haastavalla ja ikävällä tavalla turisevalle tyypille on sen sijaan paljon vaikeampaa löytää ystävällinen vastausasenne. Ja niin helppoa kärjistyä luokittelemaan ihminen hänen käyttäytymisensä mukaan ja vastata tuntemuksensa mukaisesti.

Tähän olen muutaman vuoden aikana panostanut paljon. Olen päässyt epävirallisen Susanna-asteikon mukaan jo aloittelija+-luokkaan. Muistan jo monesti, ettei kanssakaverin kehno asenne tai viestintätyyli oikeuta minua rähisemään. Olen opetellut tavoittelemaan sitä, että käyttäytyisin niin kuin itse haluan, enkä niin kuin joku provosoi minut käyttäytymään. Aika usein jo onnistun edes hieman. Olen oikeasti todella ylpeä itsestäni, sillä olen opetellut tämän ihan itse. Lapsuuden kodista tai opinnoista ei ole koskaan tullut tähän mitään apuja.

Yllättävän usein käy niin, että ärisevä tai provosoiva keskustelukumppanini tasaa kierroksensa aika nopeastikin neutraalin tai jopa arvostavan vastaanoton jälkeen. Hän palaa tunnetilasta omaan normaaliinsa ja sitten onkin paljon helpompi jatkaa keskustelua.

Ja kenellä ei olisi koskaan huonoa päivää tai hetkeä? 

Myönnän, että toisilla huonoja hetkiä on enemmän kuin toisilla, mutta me olemme erilaisia. Hyvä kohtelu palauttaa meitä parhaimmillaan hyville kotipesille. Tai ihan uusille urille. Äitini ihmetteli positiivisesti kotihoivan ystävällistä asennetta. Se tuntui kuulemma hyvältä. Niin minustakin. 💖 Kenestä ei tuntuisi?

Linnut ovat käyneet ahkerasti ruokinnalla tähän päivään asti. Toivottavasti kevät sulattaa vihdoin lumet ja avaa ruokintakanavia ihan luonnolliseen suuntaan.

Lämpimiä kevätpäiviä 💖

Aamuvirkku linnut näkee, päivävirkku tv:n parhaat urheiluohjelmat!

Oletko aamu- vai iltavirkku? Minä aina kompastelen tämän kysymyksen kanssa. Vaan nyt luin, että päivävirkkuja on paljon, paljon enemmän kuin iltavirkkuja. Se kuulostaa ihanalta, sillä en ole koskaan kokenut olevani sen enempää aamu- kuin iltavirkkukaan. Kummassakin päässä päivää aina väsyttää.

Toki voin herätä tarvittaessa aikaisin tai valvoa myöhään, mutta onnistumisen takaamiseksi näiden eteen pitää tehdä hieman valmistelutöitä.

Itse asiassa valmistaudun mielelläni aika moneen asiaan. Valmistautuminen vähentää aina tekemistä ja pohdintaa itse tilanteesta. Pidän siitä, että voin hoitaa jotain hommia jo etukäteen. Aina vähemmän tehtävää ja yllätyksiä myöhemmin.

Joskus aikoinaan töitä hakiessani soveltuvuustesteissä oli kysymyksiä, jotka liittyivät järjestelmällisyyteen ja suunnitelmallisuuteen. Huomasin jossain vaiheessa jälkikäteen vastausteni muuttuneen kovasti silloista (nykyistä) työtehtävää mukailevaksi. Jos työ oli enimmäkseen isoa johtamista ja tulipalojen sammuttelua, se näkyi heti vastauksissa. Ja asiantuntijatehtävissä suunnitelmallisuus ja järjestelmällisyys ovat olleet aivan toisessa roolissa. Siis isommassa. Kun tehtävät valuvat ylhäältä alaspäin, voi alhaalla varautua vyöryihin vain suunnittelemalla ja tekemällä ennakkoon sen mitä voi.

50 vuoden ikäpylkin paikkeilta asti en ole saanut yhtään haastattelukutsua yhteenkään hakemaani työtehtävään, oli kyse sitten yksinkertaisesta tai vaativasta työtehtävästä. Lopetin pian itseni nöyryyttämisen työpaikkahakujen kanssa ja jäin omaan hauskan omituiseen urapolkuuni nykyisessä työpaikassani. Nyt olen jo kolmannessa aivan erilaisessa tehtävässä koskaan saman työnantajan leivissä. On tämä ollut monessa suhteessa mielenkiistoista ja upeaakin seikkailua!

Talitiainen odotteli korallikanukan punaisilla oksilla hyvää hetkeä lennähtää ruokintapaikalle.

Sinitiainen tyytyi omenapuun korkeisiin oksiin odotellessaan hyvää tilaisuutta lehahtaa ruokinnalle.

Ruokintapaikan telineellä voi tuumaillakin hetken. talitiaisen aivoruuhka tasaantunee tässä oikein sopivasti. Taustalla korallikanukan oksia.

Sinitiainenkin pönöttelee ruokintapaikan telineellä. Hetken tuumaustauko ja ympäristön tarkkailuhetki tulee tarpeeseen.

Viikko on ollut työntäyteinen. Töissä olen päässyt piilotetun matemaatikkoni pariin ja siihen liittyy mahdottomasti innostusta, ripaus epävarmuutta (kun ei olla tutulla mukavuusalueella) ja itseensä uudelleen tutustumista. Miten sovitankaan tässä uudessa tilanteessa työn ja (sen vähän) sosiaalisuuden (mitä minulla nyt sattuu olemaan)?

Viikonloppuna tytär saapuu kylään - ihanaa 💖.

Salpausselän kisat ajoittuvat tähän viikonloppuun. Kisat näkyvät Ylen kanavalla 2.

Formulasirkus käynnistyy niinikään tämän viikonlopun aikana. Kisat näkyvät vain maksullisilla kanavilla.

Ulkoilu ei maksa mitään ja sitä voi tehdä mihin kellonaikaan hyvänsä. Ihanaa alkavaa maaliskuuta!

Elämä kulkee, mutta luonto pysyy

Uuteen työhön hyppääminen on ollut upeaa, virkistävää - ja vaativaa. Saan helposti kulutettua kaiken energiani työajalla, viikonloppuisin yritän löytää vireen kuolinpesän asioiden hoitamiseen. Joskus jopa omiin harrastuksiini.

Jotenkin joskus aikoinaan kuvittelin elämän olevan tässä vaiheessa vähän kuin pehmeillä patjoilla kellumista. Ammattiosaaminen on vuosikymmenten myötä hanskassa ja lapset ovat jo kypsiä aikuisia. Omat vanhempani eivät olleet pitkään aikaan mitenkään aktiivivierailijoita elämässäni, joten odotin saman tietenkin jatkuvan. Nyt olisi aikaa harrastaa ja miettiä jotain omiin intohimoihin (valokuvaamiseen ja luontoon) liittyviä aiheita. Mutta niin se ei mennyt.

En ole katkera. Monesti sitä ei itse tiedä, mitä tarvitsee, vaan haluaa vähän kuin 'vääriä' asioita. Sitä aina kuvittelee olevansa fiksumpi kuin onkaan.

Elämäni on nyt aivan mahtavan upeaa. Toki melkoisen vauhdikasta ja se on nyt aivan hyvä juttu. En vain vielä osaa ennustaa, kuinka kauan näin vauhdikas elämä tuntuu hyvältä. Se jää seurantaan.

Henkilöstökyselyn jälkeisen työpajan ja johdon dialogin vetämisen (yhdessä kollegojen kanssa) jälkeen olen kerännyt ja listannut henkilöstödataa ihan urakalla. Tällä viikolla olen venyttänyt itseäni rajoille, toivottavasti joku on viihtynyt matkassa.

Tänään Excelien valmistumisen jälkeen oli pakko pitää tauko. Odottelin mahdollisia muutostarpeita, mutta nähtävästi muutkin olivat viikonlopun levon tarpeessa ja muutospyyntöjä ei tullut.

Töiden jälkeen jaksan harvoin tehdä edes käsitöitä. Ne odottavat viikonlopun levänneempiä hetkiä. Valokuvaaminenkin heräilee valon lisääntymisen myötä. Tämä on lupaavaa ja houkuttelevaa aikaa 🥰.

Kuusitiaiset käyvät meillä ruokinnalla. Ahveniston harju on aivan vieressä, joten ihania vieraita riittää.

Talitiaiset ovat vakiovieraita. Niistä on helppo saada kuvia.

Sinitiaiset ovat yhtä varmoja vakioseuralaisia 💖.

Tänä viikonloppuna ollaan kotona eikä mennä tyhjentämään kuolinpesän asuntoa. Sekin odottaa tehtävälistalla puolikiireellisenä.

Ihanaa viikonloppua sinulle! Lupaathan levätä ja nautiskella. Kukaan ei tee niitä puolestasi 💖.

Levon täyteinen viikonloppu ja pihalintujen seuraamista

Linnut elämöivät kaunista ja kovaäänistä kevätelämää. Tiaiset lentelevät pareina peräkkäin keväthormonien kannattelemina. Lumi sulaa sittenkin.

Palmusunnuntai kului ilman virpojia. Tai sitten emme vain kuulleet hiljaista ovikelloa katsellessamme (ja kuunnellessamme) hiihdon Suomen mestaruuskilpailuja. Munat jäivät siis meille. Harmi.

Viikonloppu auttoi alkuun lepäämisessä ja palautumisessa. Nyt sitten mennäänkin lyhennetyillä työviikoilla ja pitemmällä pääsiäisvapaalla. Siinä on ensisijainen suunnitelmani väsymyksen ja kuormituksen tasoittamiseksi.

Yhtään ei haittaa se, että seuraavaksi viikoksi on luvattu mahtavan upeaa kevätsäätä 🌞. Täytyy jaksaa kärrätä itsensä ulos joka ikinen päivä. Ja täytyy myös muistaa laittaa aurinkovoidetta iholle ulkoilun ajaksi. Kevätaurinko koskettaa ihoa valkoisen hangen vahvistamana kovalla kädellä. Oma aurinkosuojani on suojakertoimella 50.

Hiihtokisojen ja pitkän penkkiurheilusession jälkeen siirryin kameran kanssa kotipihalle seuraamaan lintuja. Niitä kuului enemmän kuin näkyi. Monet pienet linnut huutelevat mielellään havupuiden oksien tuuheasta suojasta eikä niitä pääse juuri näkemään. Paksun lumipeitteen vuoksi ruokintapaikalla oli vielä ruuhkaa. Sieltä pääsin nappaamaan muutaman kuvan.

Talitiaiset olivat hätäisiä, mutta sinitiaisten kanssa päästiin yhteiseen rytmiin ainakin ajoittain. Kiitos heille 🥰.

Pääsiäispyhien aikana käymme perheen kanssa syömässä ulkona pojan syntymäpäivien kunniaksi. Ohjelmaan kuuluu myös muun muassa matka Lahteen ja tyttären noutaminen Helsingistä meille pääsiäistä viettämään. Ja tietenkin sitä lepoa.

Mitä sinun pääsiäiseesi kuuluu?

Ihanaa, aurinkoista alkavaa viikkoa 🥰.

Liikahtaminen oman kuplan ulkopuolelle lisää terveyttä, se on nyt tutkittu ja omakohtaisesti todettu

Kuulun niihin ihmisiin, joiden pitää päästä säännöllisesti pois omasta kuplastaan voidakseen hyvin. Ennen koronan tuomia rajoituksia liikahdin kohtuullisen usein ja kunnolla pois oman pesäpaikkani luota - niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Toki liikahdukset olivat minun itseni näköisiä: maanläheisiä ja ihan ilman glitteriä. Koronan rajoitukset pysäyttivät ensin ihan kaiken. Se ei tuottanut mitään isoja ongelmia minulle henkilökohtaisesti. Toki jouduin etsimään uusia liikahtamiskohteita itselleni moneenkin kertaan. Ulkomaille ei päässyt ja kotimaassakin monet puolirauhalliset kohteet löysivät itselleen uusia vierailijoita ja olivatkin hetkessä ruuhkaisia ja tupaten täynnä.

Ruuhkaisuus ei ole minun juttuni. Eikä ahtaus. Ei sen koommin kovaääninen keskustelu tai muiden jatkuva väistely. Tykkään kulkea valtavirran ulkopuolella ja päästä tarkkailemaan ympäristöäni rauhassa. Jätin siis kansallispuistot pitkähköksi aikaa ja monen muunkin suuren yleisön suosiossa olevan paikan. Etsiskelin uusia paikkoja ja reittejä itselleni.

Sitten vapaa-aika väheni huomattavasti isän siirryttyä hoivakotiin ja äidin tarvitessa apua niin laskujen maksamiseen, isän luona vierailuun kuin moneen muuhunkin asiaan. Yhtäkkiä energistä ja jaksavaa omaa aikaa olikin aika niukasti. Viimeistään tuossa vaiheessa aloin tuntea nahoissani elämänmuutosten isot heikennykset omassa jaksamisessani ja hyvinvoinnissani.

Nyt olen panostanut aktiivisesti omien hyvinvointini elementtien hoivaamiseen ja lisäämiseen. Omasta kuplastani liikkuminen on selvästikin niitä asioita, joista en voi menestyksellä luopua kovinkaan paljoa.

Muutama päivä sitten törmäsin tällaiseen Helsingin Sanomien artikkeliin: Poistuminen välillä kotinurkilta pitää terveenä - rajana brittitutkimuksessa vähintään 24 kilometriä. "Ratkaisevaa näyttää olevan se, että matkanteko lisää sukulaisten ja ystävien tapaamista ja osallistumista erilaisiin aktiviteetteihin." Minulla keskivertomatkailu on yksin matkailua tai miehen ja koiran kanssa matkailua. Mutta noilla kaikilla reissuilla tulee tehtyä huomattavan erilaisia asioita kuin kotinurkilla. "”Avainmuuttuja on niiden paikkojen lukumäärä, joissa ihmiset vierailevat kotipaikkansa ulkopuolella. Tämä on yhteydessä sosiaaliseen osallistumiseen ja parempaan terveyteen”, kertoo Lontoon University Collegen tutkija Paulo Anciaes tiedotteessa."

Kävin viime perjantaina vapaapäivälläni Hämeenlinnan kirjaston valokuvanäyttelyn lisäksi myös Riihimäen kirjaston luontokuvanäyttelyssä: Korona-ajan kruunupäitä ja Sammaliston sattumia (Juhani Vormula). Sinne on matkaa yli 24 kilometriä. Ja hyvältä se tuntuikin 🥰.

Sunnuntaina kauniin kelin myötä ehdin monen muun touhun välissä hetkeksi pihalle myös lintujen hurjaa vilinää seuraamaan. Sekin teki hyvää, vaikka tapahtuikin oman kuplan sisällä.

Helmikuu on lopuillaan. Maaliskuu on jo tavallaan kevätkuukausi - eikö vain?