Ponta de São Lourenco (Madeira) - osa 2

Ponta de São Lourencon alue oli ihan ehdottomasti suosikkini. Maasto oli haastavaa tällaiselle keskivertotallaajalle. Aina piti katsoa tarkasti, mihin astuu. Ylämäet olivat paikoin hirvittäviä ja alamäet osin arveluttavia. Näköalat olivat innostavia, tyynnyttäviä ja kutsuvia.

Mittasuhteet olivat pysäyttäviä.

Meri loiskui kaikissa kauniissa väreissään.

Näissäkin kuvissa vuorten rinteillä on runsaasti ihmisiä. Tässä mittakaavassa heitä on ehkä vaikea huomata? Tarkasti katsellen näkyy kuitenkin uljas jono ihmisiä vaeltamassa vuorten rinteitä pitkin.

Vuorien ja meren yhdistelmä on silmiäni hivelevä yhdistelmä. Tuonne voisi jäädä istumaan ja katselemaan ihan maailman loppuun asti 🥰

Ihanaa oli olla matkassa tyttären kanssa. Hän tosin joutui usein odottelemaan minua, mutta yhdessä paahdettiin eteenpäin 💖

Tauko tekee hyvää.

Luonto vielä parempaa.

Ja hyvä seura on kaikkein parasta.

Tässä oli mahtavan loman salaisuus 💖

Joskus on vaikeampaa kuin joskus muulloin

Hävettävän vähän olen jaksanut/ehtinyt osallistua mihinkään. Olo on ollut harvinaisen kuivaksi rutistetun rätin kaltainen. Iso väsy ja minimaalinen jaksu. Tunneliefekti on kova ja yritän nyt saada nollattua oloani ja jaksamistani mahdollisimman paljon.

Huomaan, että rakkaat harrastukset, kuten valokuvaaminen ja käsityöt ovat jääneet paitsioon. Ei ole jaksanut kiinnostaa tarpeeksi. Ja kun kivan tekeminen ei kiinnosta, mieliala jatkaa laskuaan.

Tästä taas oppii paljon samanlaisia asioita kuin ennenkin. Käyttöönotossa on vielä parantamisen varaa 😔

1. Tunteet ovat vain tunteita. Ne eivät ole totta.
1. Suurelta tuntuvat ikävät tunteet ovat monesti hämäystä, joista pääsee eroon kunnon keskustelulla.
2. Tunteita voi melkoisen pitkälle valita. Jos ei ole ihan pakko jäädä ikävään tunteeseen, voi valita jonkin paremman vaihtoehdon.
3. Tämän päivän kakka olo voi laantua vuorokaudessa paremmaksi. Kannattaa aina odottaa hetki, ennen kuin toimii.
4. Yksin oleminen ei tuo ratkaisuja huonoon oloon. Muista hyvä ystäväsi tai muu läheisesi ja pallottele hänen kanssaan. Elämän sävy muuttuu nopeasti aivan muuksi (paremmaksi).
5. Ole armollinen itsellesi. Jollet sinä ole itsellesi armollinen, mitä voit odottaa kaikilta muilta?
6. Huominen on aina odottamisen arvoinen.

Kuvana vanha, todennäköisesti aikaisemmin julkaisematon kuva tyttärestä tulppaanien kera. Ikinä ei (onneksi) voi arvata, millaisten haasteiden kanssa tulevaisuudessa tuleekaan kamppailemaan. Yhtä lailla on kenestäkään vaikea tulkita, mitä kaikkea kukin on käynyt läpi - niin hyvässä kuin pahassakin.

Ihanaa viikonloppua 💖

Joulun aikaa - rentoutuminen on vain askelen päässä 💖

Joulu on tapanissa. Veljeni toinen nimi on Tapani. Minun toinen nimeni on Susanna. Veljen kutsumanimi on silti hänen ensimmäinen nimensä.

Ennen joulua kävimme tyttären kanssa laulamassa Vanajan kirkossa kauneimpia joululauluja. Yksi vuoden parhaista hetkistä 💖🌲🌿

Jouluahdistukseni oli pienin ehkä koskaan. Tein ja elin leppoisasti, enkä vertaillut omia tekemisiäni mihinkään tai kehenkään.

Ainahan joku tekee itse kaikki lipeäkalasta ja sekahedelmäkeitosta alkaen. Kaiken voi tehdä itse ja se on ihanaa.

Kaiken voi myös jättää tekemättä itse ja sekin on ihanaa. Lanttulaatikko ei ole pakollinen juttu, jos kukaan perheestä ei kaipaa sitä. Lanttulaatikosta saa myös nauttia, vaikka olisikin suvunsa omituisuus. Ja kuka ei muka haluaisi olla sukunsa omituisuus?

Meillä on ollut perheen täyttämä joulu. Vaikka vieraina ovat olleet 'vain' omat lapset, elämä on ollut intensiivistä. Kaikki ovat olleet läsnä isosti, vaikka omiin oloihin vetäytyminenkin on ollut erittäin sallittua.

Parikymmenvuotinen keinojoulukuusi ei oikein kestänyt uuden joulutähden painoa. Asetelma oli kaunis ja hassu samaan aikaan. (Kuva on miehen ottama)

Pienen korjailun jälkeen päästiin hieman tasapainoisempaan lopputulokseen.

Kauneimpiin joululauluihin palaan sen verran, että mobiililahjoittaminen kolehdin käteisrahan rinnalla on upea uudistus! Siitä kiitän!

Jouluaattoillan jälkeen kävimme tyttären kanssa toisella läheisistä hautausmaistamme. Veimme kynttilät muistolehtoon kaikkien isovanhempien muistolle.

Muistolehto hehkui kauniina 💖

Muistolehdolle pysähtyminen voi olla hyvä juttu, jos sen malttaa tehdä asenteella ja keskittyneesti.

Oma isäni ei ollut aikoinaan henkisesti läsnä, mutta kuoren ja muurin takana hän rakasti omalla tavallaan.

Äiti olisi kovasti halunnut rakastaa, mutta eväät eivät riittäneet siihen. Ehkä hän rakasti isää kovasti omilla ehdoillaan, mutta se ei voinut olla helppoa.

Jokainen sukupolvi osaa rakastaa enemmän ja hellemmin kuin aikaisemmat. Muuten me häviäisimme olemasta. Mutta aina ei onnista.

Olen tutustunut vähitellen lapsuuden perheeseeni. Kokemus on ollut kovasti ristiriitainen

Omien kokemuksieni siivittämänä varoittelen sukulaisuussuhteiden haasteellisuudesta (mitään hyvää ei saa ilmaiseksi). Sinun oikeasi voi olla aidosti sen toisen väärä ja pahis. Ja päinvastoin 👍

Mietitkö kynttilämeren äärellä läheistäsi vai itseäsi? Kumpikin on siis sallittua. 

Ihanaa joulun ajan jatkoa 💖💖💖💖💖💖

Kevät toi puulaatikon ja kuvaussession

Maaliskuu on kevätkuukausista ensimmäinen. Nyt se tarkoittaa sitä, että linnut laulavat jo kurkku avoimena kevätlaulujaan. Valoa on tuhdisti enemmän kuin kuukausi sitten. Ja lumipeite madaltuu vähä vähältä.

Tässä kevättä odotellessa pitää siivota vanhempien asuntoa myyntikuntoon. Nyt, monen ja monen tyhjennysreissun jälkeen, huoneet alkavat olla siivoamista vailla tyhjinä kuvattaviksi. Kiinteistövälittäjä haluaa siis kuvata huoneet myyntiä varten. Vielä olisi se siivoaminen ja viimeisten kaappien tyhjentäminen. Miten paljon tavaraa voikaan löytyä yhdestä asunnosta?

Parvekkeelta löytyi tällainen puulaatikko, joka herätti heti kellot siitä, että tämä voisi kelvata jollekin. Emme siis lisänneet sitä jätekuormaan, vaan toimme kotiin. Otin siitä pari kuvaa ja pistin paikalliseen facebookin roskalavaryhmään siitä ilmoituksen. Ihan pienessä ajassa sillä oli jo neljä ottajaa. Se noudettiinkin ihanan pian.

Tämän näköinen laatikko pääsi uuteen kotiin. Hyvä niin.

Tyttären kanssa kuvattiin, kun hän kävi täällä meidän luonamme 'maalla' rentoutumassa. 

Millaista äänimaailmaa sinä kaipaat rentoutuessasi? Minun mieheni kuuntelee autoa ajaessaan paljon radiota. Minä kuuntelen radiosta vain harvoja valittuja asiaohjelmia. Sekaohjelmat (sekalaista musiikkia ja turinaa/höpötystä) eivät sovi minulle yhtään. Kaikki muut perheestäni kuuntelevat paljon musiikkia. Minä kuuntelen mieluusti hiljaisuutta. Välillä myös asiaohjelmia, jos hyviä on tarjolla.

Minkälaista äänimaailmaa sinä kaipaat rentoutuessasi? Tai siivotessasi tai muita arkisia askareita tehdessäsi?

Tyhjennettiin asuntoa

Tänä viikonloppuna tyhjensimme vanhempieni asuntoa. Perjantaina tyhjensin asuntoa yksinäni. Lauantaina tyhjennyspartiossa olivat mukana mieheni ja poikani. Siirsimme muuhun kierrätykseen kelpaamattomat isot huonekalut isoon vuokra-autoon. Miehet veivät isot huonekalut, minä jeesasin pienempien tavaroiden kanssa.

Autoon olisi mahtunut enemmän kuin jaksoimme kohtuudella sinne kantaa. Osa huonekaluista piti purkaa osiin ennen kantamista. Kantomatka kulki hissittömän kerrostalon kolmannesta kerroksesta kapeaa ja jyrkkää portaikkoa pitkin pihalle. Priorisoimme tehtäväämme niin, että nyt vietiin ainakin kaikki se, mikä vaati kuljetukseen isompaa autoa. Peräkärryyn mahtuvaa tavaraa pystyy kuljettamaan myöhemminkin.

Poika oli kova ja tehokas tiimin jäsen. Ei oltaisi ilman häntä pärjätty mitenkään.

Tässä taitaa olla menossa keittiön pöydän ositus kannettaviin osiin.

Kaikkien kierrätyspyrkimystenkin jälkeen jätelajitteluasemalle päätyi minun arvioni mukaan oikein käyttökelpoistakin tavaraa. Hyväntekeväisyyskirpputori ei ottanut vastaan hyväkuntoisia vanhempia sohvia. Kovasti oltiin siellä nihkeitä muitakin vanhempia huonekaluja kohtaan. Ymmärrän toki, jos kukaan ei sellaisia halua ostaa.

Kävin läpi facebookin kierrätys- ja luovutusryhmiä. Sielläkään kukaan ei kaivannut sen kaltaisia huonekaluja, mitä meiltä oli vapautumassa. Energia on rajallista ainakin omassa elämässäni enkä enää jaksanut lähteä etsimään tavaroille mahdollista uutta kotia.

Ehkei hyväkuntoisilla, mutta vanhemmilla huonekaluilla sitten olekaan käyttöä kenelläkään? Ajat ovat niin muuttuneet sitten oman nuoruuden. Silloin omassa nuoruudessa pienillä rahoilla eläessä oli oltava kiitollinen siitä, kun sai joltain jotain käyttökelpoista käyttötavaraa ihan ilmaiseksi. Tyylistä ei ollut varaa silloin kipuilla 🤭.

En ole ollut koskaan kouluikäisenä yhdenkään historian opettajan ihanneoppilas. En löytänyt koskaan historian opintojen vuosilukujen, sotien ja muuttuvien valtiorajojen takaa mitään helppoa ja lähestyttävää kosketuspintaa. 

Sittemmin olen oppinut ymmärtämään historiaa tarinoina ihmiskunnan kehittymisestä ja kansakuntien matkoista. Miksei kukaan koulussa kertonut, miksi (ja miten) näistä asioista on hyvä kiinnostua?

Olen töissä huomannut sen, miten paljon työyhteisöjen ja työpaikkojen historian tuntemisesta voi olla hyötyä. On ällistyttävän hyödyllistä ja käytännöllistä ymmärtää sitä, miten ja miksi tähän tilanteeseen on päädytty. Se auttaa löytämään tapoja ja keinoja tulla toimeen niiden ihmisten kanssa, joiden toiminta muuten tuntuisi jotenkin oudolta. Se auttaa perustelemaan asiat paremmin ja tehokkaammin ja ymmärtämään ihmisten kipupisteitä huomattavan paljon paremmin.

Sama pätee melkein kaikessa muussakin elämässä. Erilaisuuden ymmärtäminen on vaikeaa ja oman toiminnan sopeuttaminen siihen vieläkin vaikeampaa. Menneen ymmärtäminen auttaa pääsemään sille polulle, jota moni on kulkenut ja jokunen jäljestä seurannut. Aikaisemmin tapahtuneisiin asioihin perehtyminen on viisauden juuri. Jotta voi ymmärtää, mikä voi toimia nyt, pitää olla käsitys siitä, mitä on aikaisemmin tapahtunut.

Talvi jatkuu, onneksi pakkasasteet ovat ainakin meillä pudonneet siedettäviin lukuihin. Tänään taisi olla peräti lauhaa, plussan puolella kävi lämpömittari.

Tässä talvikuvassa tyttärellä on päässä minun tekemäni pipo - toinen niistä. (Tavallaan tyhmä huomautus - kaikki näkevät, ettei kuvassa ole kahta pipoa 🤭)

Yritän töissä tasapainotella kiireen ja kaipaamani kiireettömyyden välillä. Pienet kiireettömät hetket päivän mittaan eivät tuhoa tuottavuutta. Päin vastoin 💖

Ihana joulu oli - ihana arki palaa jälleen 💖

Joulu meni ihanasti. Aika kului koko perheen kanssa tekemällä ja tapahtumilla. Joulu oli kaikkea muuta kuin sitä tavallista arkea. Toisaalta ei ollut myöskään mitään övereitä, vain sellaista runsasta yhdessä oloa.

Jouluaattona olemme olleet aina yhtä joulua lukuun ottamatta koko perhe yhdessä. Tytär on perheen epävirallinen joulupäällikkö, hänellä on nuotit ja koreografia hallussaan. 

Tyttären ja Pixie-koiran joulukuvausten tunnelma kertoo hieman myös itse jouluaaton tunnelmasta ja sujumisesta.

Kuvat otettiin pihalla, jotta valo riittäisi ilman lisälaitteita. Ensin houkuteltiin Pixietä kuvauksen tunnelmaan.

Pixie oli hyvin mukana tunnelmassa, mutta suunta oli huono, eli kameralle näytettiin lähinnä takamusta.

Asennon korjausehdotukset kaikuivat kuuroille korville ja hän päätti lopettaa poseeraamisen siihen.

Taas tarvittiin pieni haltuunotto. Pixie on sylissä tyytyväinen ja kaikki tuntuu onnistuvan paremmin sieltä käsin. Tässä haistellaan jouluhattua.

Valmiita kuvia saatiin, kun tingittiin tavalliseen tapaan alkuperäisistä tavoitteista ja sopeutettiin suunnitelmat siihen todellisuuteen, mikä oli käsillä 💖.

Jouluaattona Pixie huomasi jo jouluruokailun aikana kuusen alle kerättyjen lahjojen houkuttavuuden. Hänet yllätettiinkin pureskelemassa ja kuorimassa yhtä pakettia kesken kaikkien touhujen. Siitä alkoi kiire ja lahjojen peittely. Pixie oli todella innoissaan löydettyään moisen aarrekasan 🥰.

Pixie sai toki pari omaakin pakettia, mutta hän olisi nähtävästi oikein mieluusti avannut ihan kaikki paketit 🥰.

Huomenna on siirtyminen takaisin työelämään. Se tekee hyvää tämän pitkän tauon jälkeen. Toisaalta tauko on ollut todella tarpeen. Kulunut vuosi on ollut raskas ja kuluttava. Palautumisaikaa tarvitaan vielä jonkin aikaa.

Ihanaa joulun jälkeistä elämää ja arkea sinulle! 🤸‍♀️🌟

Yskän tuska ja näkökulmia elämän hankaliin kulmiin

Koska olen kellinyt koronan 'hellässä' hoivassa jo pari viikkoa, valokuvaamiset, ulkoilut ja liikkumiset ovat jääneet väliin. Älykelloni valittaa liian vähäisten liikkumisteni vuoksi samoin kuin heikon unen laatuni vuoksi. Se ei ymmärrä, että olen ollut kipeä.

Yskiminen kärjistyi viime sunnuntaihin, jolloin olo koitui jo aivan liian kivuliaaksi kotona kärsittäväksi. Yskimisen määrä ja laatu sinänsä olisi jo tehnyt elämästä kurjaakin kurjempaa, mutta yltyneet lihaskrampit ennätyskipuineen katkaisivat kamelin selän ja minä päädyin odottamaan vuoroani sairaalan päivystykseen.

Sain vanhojen lääkkeiden päälle vielä vähän uusia lääkkeitä ja vähitellen olen saanut yskäni aisoihin. Toki olen nukkunut kuin vanha lemmikkieläin konsanaan. Väsymys on ollut hirmuista ja unen on katkaissut lähinnä uusi yskänpuuska, jonka hillintään on tarvittu pystyasentoon nousemista, täsmätarkkaa lääkintää, rauhallista oloa ja mahdollisimman vähän puhumista.

Lääkäri vähän kauhisteli sitä, että olen ollut jo töissä tuossa kunnossa, mutta rauhoittelin olleeni vain etätöissä enkä toimistolla tartuttamassa ketään. Toki minun on tarvinnut levätä paljon ylimääräistä, siltä ei ole voinut välttyä. 

Nyt olen selvinnyt jo melkein ilman isoja yskänpuuskia ja lihaskramppeja. Tuntuu siltä, että lepo yskimisestä ruokkii paranemista. Huomenna menen toimistolle ja otan sinne mukaan kaikki mahdolliset lääkkeet, jotka auttavat minua pysymään kohtuullisen yskättömässä tilassa.

Koska uusia valokuvia ei ole ja maisema on muuttunut hetkessä lumiseksi, kaivoin esiin kuvan viime vuoden jouluaaton aatolta. Tyttären kanssa oltiin silloin(kin) kameran kanssa liikenteessä. Keli oli mitä valkoisin.

Keli oli silloin itse asiassa aika kehno, märkää räntää satoi harmaalta taivaalta. Lähdimme silti. Isoista räntähiutaleista saa sopivalla suljinajalla muhevan näköisiä talvikuvia. Tästäkään märkyys ei mitenkään hyppää silmille.

Valokuvaamisessa hyvä keli on eri asia kuin ns. normielämässä. Upea ja kaunis auringonpaiste ei tallennu kuviin koskaan niin kauniina kuin se on 'livenä'. Hieman hämärä keli on monen objektiivin mielestä jo aivan liian hämärää. 

Toisaalta melkein jokaisessa kelissä on löydettävissä jotain erityistä. Tyyni hämärä sopii hienosti pitkän suljinajan kuviin. Komea kesäpäivä auringonpaisteineen tuo esiin värikkäitä heijastuksia ja upeita taivaan sinisiä värejä. 

Sama pätee tietenkin elämään yleensäkin. Olosuhteita emme voi valita, mutta siihen voimme vaikuttaa aina jotenkin, miten suhtaudumme olosuhteisiin ja mistä päätämme niissä nauttia. Harmaa ja sateinen päivä tarjoaa mitä parhaat olosuhteet kuunnella maailman parasta siivousmusiikkia ja siivota rytmikkäästi juuri sen verran kuin huvittaa. Tai viimeistellä sitä perunkirjoitusta, joka ei sinänsä mitenkään kutsu luokseen.

Kokemani ahdistavan herkästi syttyvä kivulias yskä pakotti nestemäiseen ruokailuun (sillä kaikki muu herätti yskänärsytyksen). Mikä mahdollisuus tutustua erilaisiin keittoruokiin, erityisesti sosemaisiin keittoruokiin! Osa kokeiluista jää käyttöön jatkossakin 🥰

Yskän aiheuttamat rajoitukset nukkumisessa (vain oikealla kyljellä voi nukkua ihan oikeasti) toivat kuin toivatkin jotain kokeiluja, joiden jälkeen olkapääkivut ovat pienentyneet murto-osaan entisestään.

Iloa, toivoa ja luottamusta elämään. Aina ei voi eikä jaksa nautiskella. Mutta silloin kun voi, miksi ei tekisi niin? 

Iloa ja voimaa marraskuuhusi 🌼

Ihanaa juhannusta, hautajaisten järjestelyä

Valmisteltiin grillattavaa juhannuksena ihan koko perheen voimin. Mies hoiti sitten varsinaisen grillauksen. Minä toimin grillaajan apulaisena ja jälkikasvu hoiti kattauksen. Oli ihanaa puuhastella yhdessä ja olla koolla koko perheen voimin. Erityisesti isän kuoleman jälkeen tämä merkitsi minulle paljon.

Ruoka oli hyvää ja sitä oli paljon enemmän kuin riittävästi. Tunnelma oli leppoisa ja jutustelu mukavaa. 

Tyttären kanssa otettiin juhannuskuvia pariinkin otteeseen. Tällä kertaa valitsin kuvista tänne lähikuvan. Pitkällä objektiivilla saa taustasta ihanan pehmeän blurrin. Se on kovasti minun makuuni 💖.

Isän hautajaisjärjestelyt ovat hyvässä vauhdissa. Tuttu lahtelainen hautaustoimisto järjestää kaiken niin hyvällä palvelulla, etten enempää voisi toivoa. Äidin arkun valintaan käytin silloin aikaa ja harkintaa. Isä saa aivan samanlaisen arkun. Siunaustilaisuuden ajankohta järjestyi myös tällä yhdellä yhteydenotolla hautaustoimistoon. Sieltä varmistettiin sitten halutun ajankohdan onnistuminen erikseen. Hautaamisen ja seurakuntakontaktoinnin lisäksi hautaustoimiston kautta järjestyy mm. kukat, valokuvaaja ja muistotilaisuuden paikka ja tarjoilut.

Pankkiasioita ja perunkirjoitusta varten tarvitaan virkatodistukset. Se kuulosti yksinkertaiselta etenkin, kun olin nämä samat asiat hoitanut juuri puoli vuotta sitten. Mutta nyt tuntui taas, että jokaisella sivustolla näistä asioista käytetään eri termejä ja olin hetken ihan hukassa. Aikani vertailtuani eri ohjeita, ymmärsin, että virkatodistuksia on näihin tilanteisiin karkeasti ottaen kahdenlaisia. On elossaolotodistuksia, joilla todistetaan oma suhde vainajaan. Ulkomailla oleva tarvitsee sitten kuitenkin aivan erilaisen elossaolotodistuksen Suomen edustustosta kyseisessä maassa. Sitten on virkatodistuksia, joilla selvitetään vainajan sukulaisuussuhteita. Näitä tarvitaan ainakin pankkia ja perunkirjoitusta varten. Ja jokaista tarkoitusta varten tarvitaan tietenkin erillinen todistuksensa, joka ei käy mihinkään muuhun tarkoitukseen. Ja jokainen todistus maksaa tietenkin erikseen. Virkatodistukset on nyt tilattu.

Edunvalvojan toimeksianto päättyy asiakkaan kuolemaan. Edunvalvonnassa olleet isän laskut toimitettiin minulle ja lähetän ne pankkiin, kun saan virkatodistuksen sitä varten.

Kesäloma odottelee puolentoista viikon päässä, sinne asti riittää tehtävää ihan riittävästi. Ihanaa kuitenkin, ettei lomalle tarvitse ryöstäytyä kiireellä ja stressissä.

Mitä sinun kesääsi kuuluu?

Oma väri löytyi taas - vanha kuva täynnä muistoja

 Löysin itseni värisen neuletakin ja se pääsi heti käyttöön tänään toimistopäivälle.

Jo sitä sovittaessani huomasin, että olen löytänyt saman värin tai sävyn monesti aikaisemminkin (unohtaakseni hyvän löydön sen vaatteen elämänkaaren jälkeen). Itselleni epätyypillisesti päätin ottaa pikaselfien autokatoksen luona ennen lähtöä töihin. Ensisijaisesti näyttöä tyttärelle, että olen löytänyt itselleni mieluisan vaatteen. Ja samallahan laitan sen tännekin. Etenkin, kun jokin aika sitten löysin vanhempieni kotoa tällaisen kuvan (kännykällä otettu valokuva paperisesta valokuvasta):

Hame on oikeasti sävy sävyyn ruskeaa topin kanssa (hieman vaaleampi), mutta näyttää tässä vieläkin vaaleammalta. Mutta suurin piirtein samaa sävyä on tässäkin päälläni. Kuvasta on aikaa yli 15 vuotta. Ollaan tässä minun vanhempieni mökillä. Kuva ei kerro totuutta, reissu ei mennyt hyvin ja siksi jouduin ajamaan ylimääräisen reissun Keski-Suomeen hakeakseni lapset kotiin Hämeenlinnaan. 

Oi niitä aikoja 🙈. (Lisäselitystä: nuoriso käyttäytyi ihan kunnolla, heissä ei ollut mitään vikaa. Halusivat vain jo kotiin.)

Töihin lähdettyäni hain lähikaupasta pikalounaaksi vihersmoothien. Kaipasin jotain helppoa, jonka voisi minuutissa heittää ruoansulatukseen prosessoitavaksi ja sitten jatkaa matkaa kohti toimistoa. Smoothie-pullo oli muovia, samoin sen korkki. Korkki ei vain auennut, ei millään. Kun olin kaikki voimani ja keinoni käyttänyt, päädyin siihen, mikä oli minulle ennustettavaa. Turvauduin apuvälineeseen. Apuvälineenä toimi monitoimitaittoretkiveitsi, jolla pyrin irrottamaan korkkia kiinnikkeistään. Ihan loppumilleille asti kaikki sujui hyvin, mutta sitten lipsahti. Onneksi korkkikin aukesi. Nenäliina tupoksi sormeen ja matkaan.

Verenvuoto ei ottanut hyytyäkseen, vaikka kuinka puristin sormea rattiin ja paperituppo jäi siihen väliin. Kun välillä näytti hyvältä ja hivuuttauduin kohti smoothie-pulloa, alkoi sormi vuotaa taas. Vajaan tunnin matkan jälkeen pysähdyin huoltoasemalle juomaan kauan odotetun juomani ja ostamaan laastareita. Laastari sormeen ja taas matkaan.

Matkaruokailu on selvästikin vaarallista ainakin, jos on yhtä nälkäinen kuin minä eikä kestä yhtään vastoinkäymisiä. Nyt sormi ei tarvitse enää laastaria - onneksi!

Tänään sää näytti jo kauniilta. Ja tuntui lämpimältä 💖 Jospa se kesä tästä taas innostuisi.

Joulun ytimessä, ihanaa joulun ajan jatkoa!

Tämäkin joulu oli hyvä joulu. Olen kiitollinen siitä, että vietimme sitä koko perheen kanssa yhdessä. On ollut vuosia, jolloin yhteinen joulu ei ole ollut mahdollista ja sekin on ollut ihan hyvä juttu. Yhteys ei kuitenkaan kadonnut, vaikka ollaankin välillä oltu eri puolilla maapalloa.

Tänä jouluaattona olimme yhdessä koko perhe, joulupäivän seuranamme oli tyttäremme. Pojan koti on ihan lähellä ja hän pääsee nauttimaan hämäläisistä maisemista ja rauhasta sielläkin. Tyttären elo Helsingin ytimessä poikkeaa sen sijaan aika lailla meidän olosuhteistamme. Hän on nautiskellut täällä  luonnosta, rauhasta ja lapsuusmuistoista.

Kelit suosivat meitä. Joulu oli todellakin valkoinen. Aaton aattona satoi ensin vettä, sitten räntää ja lopulta lunta. Yötä kohti keli pakastui. Aatto valkeni kylmänä ja vähäpilvisenä. Taivaanranta oli aamusella kauniin pinkki, pilviä oli niukasti.

Koiralle joulu oli aattoillan loppuun asti yhtä jännitysnäytelmää. Kaikki ruokaan liittyvä innosti sitä olemaan valppaana. Eihän sitä koskaan tiedä, milloin jotain herkkua tipahtaa lattialle tai tarjoutuu muuten syötäväksi. Ja sitten oli vielä lahjojen jakaminen, joka oli tällä kerralla koirulin kannalta jotenkin erityisen hyperaktivoivaa puuhaa. Oman lahjan saaminen ei helpottanut tilannetta yhtään, kuten aikaisempina vuosina. Stressitaso taisi olla jo ihan liian korkealla.

Lahjojen jakamista edelsi uusi sopimus siitä, ettei jokaisen lahjan avaamisen jälkeen käydä halailemassa ja kiittämässä lahjan antajaa, vaan hoidetaan halailut ja kiittelyt sitten lopussa. Ihan hyvä sopimus. Meidän perheessämme halaillaan paljon ja lahjojen jakamisen jälkeen olemme aina avanneet lahjat yksi kerrallaan. Yksi avaa ja muut seuraavat. Sen jälkeen aika spontaanisti on seurannut kiittäminen halausten kera, mikä tarkoittaa paikoiltaan nousemista ja liikkumista edes ja takaisin. Se on vaatinut tilaa ja aikaa. Nyt päätettiin pojan toivomuksesta hieman sujuvoittaa prosessia.

Kelit olivat kauniit, kuvattiin muutamat valokuvatkin tyttären kanssa. Saatiin tunnelmia talteen. Tässä ollaan Hämeen linnan vieressä.

Raskaan syyskauden jälkeen joulukorttien lähettäminen jäi meiltä täysin väliin. Asia vilahti välillä mielessä, mutta tärkeämpiäkin asioita jäi hoitamatta ja sitten useampia tuollaisia semitärkeitä asioita. Aattoiltana lähetin joulutervehdyksiä kuulumisten kera joillekin tärkeimmiksi katsomilleni ihmisille kännykällä. Varmaan kaikkia en muistanut, mutta näillä mennään nyt näissä olosuhteissa. Yhtä lukuun ottamatta sain kaikilta vastauksen. Ihania, mieltä lämmittäviä viestejä ja lupauksia tulevista kohtaamisista 💖.

Viimeisen parin vuoden aikana olen tutustunut moneen uuteen upeaan ihmiseen. Lisäksi olen lähentynyt monen aikaisemmin tuntemani henkilön kanssa. Ja täällä blogin puolella olen löytänyt myös monen monia sielun kumppaneita. Elämä osaa kohdella myös hyvin, vaikka se tarjoilee myös haasteita ja hankaluuksia.

Haasteille ja hankaluuksille en voi tehdä muuta kuin kohdata ne. Elämän tarjoamista hyvistä puolista voin ja jaksan olla kiitollinen.

Oikein hyvää ja rauhallista joulun jatkoa 💖

Kiihkeä mennyt viikko, sieniltä ei säästytty tänäkään viikonloppuna 🥳

Kulunut viikko on ollut mahdottoman vaihteleva. Onneksi iloa ja upeita hetkiäkin on mahtunut mukaan. Viikonlopun piti olla vähintään yhtä vaihteleva ja täyteläinen, mutta perjantaina sain tiedon, että iäkäs isäni onkin sairastunut koronaan. Hänen luokseen ei pääse käymään ainakaan pariin viikkoon, joten väljensin sovinnolla täpäkäksi suunnittelemani viikonlopun aikataulua, Lahden vierailu siirtyy nyt reilulla viikolla eteenpäin.

Eilisen päivän vietin tyttären kanssa Helsingissä. Meillä aika kuluu aina kuin siivillä, niin kävi tälläkin kertaa. Käydessämme lounaalla törmäsimme luontokatokapinaan. Luontokatokapina on käynnissä 5.-14.10. Sillä on kolme vaatimusta: 1. Suojellaan metsää 2. Irti tehoeläintuotannosta ja 3. Kannetaan vastuumme. Lisää tietoa: luontokatokapina.fi.

Lattialla makaavat ihmiset tummissa vaatteissaan ja kyltteineen olivat vaikuttava näky. Samanaikaisesti kuului kaiuttimista taustatietoa.

Äiti-tytär-aika teki taas todella hyvää 💖

Tytär nappasi meistä muutamat selfiet kauppareissulla - taustalla myynnissä on jatkojohtoja sun muita vermeitä. Se ei haitannut 🥰.

Tälle päivälle vapautui aikaa metsäilyyn ja sienten perässä juoksemiseen. Suppilovahveroita löytyy minun sienipaikoistani edelleenkin melkoisen vähän vuodenaikaan nähden. Kantarelleja löytyi sen sijaan odotusten vastaisesti vielä melkein kilo, vajaa kolme litraa.

Kahden metsän välillä jouduin jonottamaan siltatyömaan kapealla kohdalla väliaikaisissa liikennevaloissa. Ihan autojonon vieressä oli varis aterioimassa haaskalla. Se oli tarkkana kuin porkkana, mutta arvioi vieressä etanan nopeudella etenevän autojonon nopeuden riittävän turvalliseksi ruokailun jatkamiseksi. Räpsäisin tuosta hauskasta tyypistä jonottaessani kuvan.

Toivotan sinulle (niinkuin itsellenikin) positiivista, iloista ja hyödylliseltä tuntuvaa alkavaa viikkoa. Hyödyn ei tarvitse kohdistua muihin. Oman itsensä hyvinvointiin kohdistuvat hyöty on itse asiassa ihan sieltä parhaasta päästä. Kun satsaa omaan aitoon hyvinvointiinsa, on tavallisesti iloksi ja avuksi muillekin, ihan siinä itsestään. Hyvä poikii hyvää. Omasta hyvästä olosta on oikein hyvä aloittaa 💖🥰.

Mahtavaa alkavaa viikkoa!

Kantarelleja sateen jälkeen ja kesäfiilisten muisteluita 🍄

Kävin tänään lähimetsässä katsomassa kurillani, miten yön yli jatkunut vesisade oli vaikuttanut kantarelleihin. Odotin jotain pientä, mutta metsässä olikin tapahtunut ihan ihmeitä! Olihan tuossa välissä kovien kuumien kelien jälkeen ollut muutama kuurosade maata kastelemassa, mutta niiden vesimäärä ei pitkälle kantanut.

Vajaa viikko sitten metsä näytti helteen kuivattamalta, metsäpalovaroitukset olivat syystäkin voimassa: sammal rutisi kuivana askelten alla. Joitakin kuivia kantarelliyksilöitä löytyi, mutta saalis oli laiha.

Nyt melkein hihkuin metsässä upeiden kantarelliapajien luona. Tietenkään en voinut hihkua, ettei kukaan muu saisi vihiä saalispaikoistani 🙄. Samalla huomasin myös sen, että yhdellä tämän kesän uudella apajallani kantarellit löytyivät edellisellä kerralla kuusen alimpien oksien alta ja nyt sieltä ei löytynyt mitään. Sen sijaan apajat olivat siirtyneet lähimättäisiin. Tarkkana piti olla, että varpujen ja heinien alta havaitsi taitavasti piiloutuneet kantarellilaumat. Mahtava fiilis oli aina löytää uusia rykelmiä 💖. Saaliin paino oli reilut 1,3 kiloa. Saalis pitää meillä aina punnita heti kotiin saapumisen jälkeen. Emännän ( = minun ) käsky 👍

On tämä sienestäminen vain niiii-iiin kouluttavaa! 🍄

Kesällä tulee aina otettua paljon enemmän kuvia kuin ehtii käsitellä ja julkaista. Onneksi syksyllä ja talvella kuvia ei tule liikaa, varastoon jääneiden kuvien läpikäymiseen on silloin oikein kunnioitettavan paljon aikaa.

Tyttärestä tuli otettua iso nippu kuvia lomien aikaan. Ne olisi varmaan ihan hyödyllistä saada myös ulos muistikorteilta. Eilen illalla kävin läpi ensimmäisen rupeaman. Ihania muistoja palaa mieleen ja tuntuu, että kuvakulmatkin kehittyvät tässä ajan myötä. Niin kuin tytärkin 💖

Upeaa elokuun jatkoa! Kannustan menemään metsään 💖

Tampereen lomamatka jatkui - lyhyestä tuli pitkä ja iloinen virsi

Ennen Näsinneulaa kävimme Tallipihalla ja Näsinneulan jälkeen suuntasimme hotellille, sieltä ostosreissulle. Hyvin vähän saimme ostettua mitään, mutta fiilis oli hyvä. (harvoin oma fiilikseni on hyvä ostosreissun jälkeen, nyt oli poikkeus, ei ollut tavoitteita).

Kaupunkiloman kärki oli hotelli ja sen korkeat kerrokset. Varasimme huoneen Tampereen Torni-hotellin ylimmistä kerroksista ja saimme huoneen kerroksesta 19. Jo aikaisemmin kuntoutuksen yhteydessä Triplassa yöpyessäni huomasin huikean näköalan toimivan itselleni yhtä hyvänä rentouttajana kuin hyvän luontoelämyksen.

Mielestäni varasin Twin-huoneen, jossa on kaksi erillistä vuodetta. Mutta King-huoneen saimme ja meille se sopi hyvin, olemme niin tottuneita reissaamaan ja majoittumaan yhdessä. Näköala oli mahtava, vaikka ikkuna oli huomattavasti Triplan hotellin ikkunaa kapeampi. Triplassa ei kuitenkaan ainakaan viime kerralla saanut varattua erikseen juuri korkealla olevaa huonetta. Oli hienoa, että huoneen sijainnin sai varmistettua jollain tasolla jo varausvaiheessa.

Käsienpesutilan sekä vaatekaappien tilan erotti makuutilasta hentoinen verhosermi. Tila tuntui isolta. Vessa ja suihku olivat omissa tiloissaan.

Näköala ikkunasta oli jotenkin rauhoittava jopa entiselle korkean paikan kammoiselle.

Syömässä käytiin sitten hotellin omassa ravintolassa, jossa oli huomattavasti rauhallisempaa kuin kauppakeskuksissa. Minun ruokani oli pinaattiravioleja paahdetulla vuohenjuustolla (tai jotain sinne päin). Hieman enemmän olisi ruokalistalla voinut olla esimerkiksi lihattomia ruokalajeja. Toki nytkin löytyi hyvä vaihtoehto - toisaalta sille ei enää löytynyt hyvää vaihtoehtoa.

Käytiin illalla vielä kattobaarissa 25. kerroksessa = Sky Bar. Tilasin sieltä alkoholittoman drinkin (joita oli valikoimassa vain kaksi!) nimeltä Blaablaa. Karpalomehu oli tuon kantava voima ja ihan kiva juoma. Mutta vain toinen kahdesta vaihtoehdosta? Normisti olisin ottanut varmasti alkoholillisen juoman, mutta väsyneenä päivän taivalluksista ja erinomaisesta ruoasta alkoholi ei ollut enää kutsuva vaihtoehto. Siksi siis Blaablaa 👍

Näkymät olivat upeat ja johonkin kellonaikaan asti tilaan oli pääsy kaikenikäisille. Poistuimme paikalta monen muun 'nuoren' kanssa.

Aamiainen tarjoiltiin samassa katutason ravintolassa kuin illallinenkin. tarjonta oli runsasta ja maittavaa.

Vielä viimeiset kuvat hotellin ikkunasta ennen siirtymistä Ikeaan ja sieltä kohti kotia.

Mahtava matka. Ihanaa rentoutta. Paljon vaihtelua. Upea seura. Sukellus toiseen ulottuvuuteen - yhden vuorokauden hinnalla monen monta. Miniloma voi oikeasti olla moniloma 🥰