Ikääntymisen skenaarioita ja sinitiaisia

Joku jossain (hallinnossa / politiikassa) haluaa meidän ikääntyvien ihmisten viipyvän töissä yhä pidempään ennen eläkkeelle siirtymistä. Minäkin tekisin jotain mielekästä työtä mielelläni vielä kauankin, mutta eihän se työelämä niin mene. Samaan aikaan kun ihmisen palautumiskyky iän mukana hidastuu, työn tekemisen tahti vain nopeutuu. Ei ole mitenkään itsestään selvää, että houkutus työn tekemisen jatkamiseen kävisi oman aikataulun valtiaaksi ryhtymistä houkuttavammaksi.

Olisi upeaa jatkaa uraansa keskittymällä viimeisinä työvuosinaan merkityksellisiin ja oman osaamisen hyödyntämiseen kohdistuviin tehtäviin. Tiedätkö tai tunnistatko sinä työnantajia, jotka näkevät vaivaa ikääntyvien urapolkujen tuunaamiseen ja samalla hiljaisen tiedon siirtämiseen? Hyvän tavoitteen ja käytännön toimien välinen kuilu on minun havaintojeni mukaan ollut aika suurta. Olisi siis kivaa, mutta...

Millaisia keskusteluja työpaikoilla käydään eläkeikää lähestyvien työntekijöiden ja työnantajan välillä? Käydäänkö niitä? Jos käydään, mihin niissä keskitytään?

Kerro hyvistä kuulumisista ja kokemuksista!

Samaan aikaan työeläkeyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murto sanoo, että "työikäisten elämään on tulossa mullistuksia, joista poliitikot eivät uskalla puhua. Suomalaisten on tyydyttävä vähempään: pappa kotona, pienempi koti, vähemmän asfalttia teillä."

"Sosiaalipalveluita karsitaan, kun Suomi joutuu raivaamaan tilaa kahdelle menoerälle, puolustukseen ja korkomenoihin, Murto ennustaa.
– Sitten asutaan pienemmissä kodeissa, se on sitä elintason laskua. 1950-luvulla Helsingissä yhdessä huoneessa asui perheitä, hän kärjistää."

Käytännön ratkaisuideoita näihin ongelmiin Murrolla on niukkaakin niukemmin.

Kun ympärivuorokautisia hoivapaikkoja ei riitä, pitäisi Murron mukaan perheiden ottaa pappoja (ja kai myös mummeja) luokseen asumaan. Niin kuin se olisi vain jälkikasvun päätettävissä oleva asia. Vaikka jo lopputilanne olisi monelle perheelle todella haastava yhtälö, itse matka olisi ehkä jopa sitäkin haastavampi. 

Esimerkiksi:

Mummi asuu 200 kilometrin päässä lapsistaan ja tulee mielestään toimeen ihan hyvin. Mummi ei halua lähteä kodistaan, vaan haluaa elää omaa elämäänsä. Nyt mummi pitäisi kuitenkin siirtää kauas kodistaan ja ystävistään. Jonkun pitäisi myydä hänen asuntonsa (mikäs sen helpompaa näinä aikoina) ja muuttaa mummin kaikki keräilykalusteet uuteen kotiin pojan perheen luokse.

Kun lapset ovat jo muuttaneet pesästä, mummille järjestyy oma viiden neliön huone Hillukka-tyttären entisestä huoneesta. Mummin huonekalut eivät mahdu sinne alkuunkaan ja perheessä käydään tulisia riitoja mummin kalusteiden mahduttamisessa kodin eri huoneisiin. Silti suuri osa mummin kodista joudutaan säilömään varastoon. Mummia itkettää ja ahdistaa. Niin kuin kaikkia muitakin perheessä - eri syistä tosin.

Kun muuttosuruista päästään yli ja parin vuoden jälkeen mummin asuntokin on saatu myytyä pilkkahintaan, jäljellä on arki. Se on sitä, että mummilla on yksinäistä ja paha olla. Poika vaimoineen riitelee ja erkaantuu toisistaan. Oma rauha on mennyt.

Mummi reagoi stressiinsä taantumalla. Ensin ei uni tule. Lääkärin määräämien lääkkeiden kanssa uni sitten saapuu, mutta herääminen jää tapahtumatta, kun olisi aika pyörähtää vessan luo. Aamulla mummia hävettää suunnattomasti kostuneet vahingot ja miniää hatuttaa. Poika huomaa olevansa jo myöhässä töistä ja kiiruhtaa omaan vapauteensa työpöydän ja kahvikupin ääreen.

Minusta tässä on säästöjen lisäksi aika monta muutakin näkökulmaa mietittäväksi.

Silti pari kuvaa pesiään kiehnäävistä sinitiaisista ihan muistuttamaan, että maailma ja luonto jatkaa menoaan, vaikka jossain kuinka kipuiltaisiin. Tuohon luonnon hyvän olon hissiin kannattaa hypätä silloin, kun omat voimat eivät ole herkimmillään tai muuten tuntuu siltä, että juuri nyt olisi hyvä tankkaamisen paikka. Ihanaa huhtikuun jatkoa sinulle ❤️

Vanhempia tapaamassa - ikäihmisten terveydenhuollon viestinnässä ja koordinoimisessa on paljon kehitettävää

 Aamupäivä isän luona oli hurmaavaa aikaa. Hän kävelee rollaattorin kanssa jo melkoista vauhtia, vaikka harjoitustakin tarvitaan vielä ihan varmuuden vuoksi. Hän oli säkenöivän hyvällä tuulella ja juttua riitti. Otinpa meidän jutustelustamme pienen videopätkänkin. Taustan ikkuna tuo valoa huonosta suunnasta, mutta isän istumasuuntaan ei nyt voinut vaikuttaa.

Isä ei aina muista kaikkea. Välillä hän arveli lasteni olevan jo yli viisikymppisiä ja tässä keskustelussa tuntui siltä, että hän oletti heidät aika nuoriksi 🤭. Mutta terveiset ovat aina tarpeen 👍.

Äidin luona käydessäni maksettiin laskuja, kirjattiin kalenteriin tulleita lääkärin yms. aikoja aikoja isommalla tekstillä näkyviin. Siinä niitä hikoillessa tuli mieleen väistämättä se, ettei yhteiskunta tue kovinkaan hyvin (siis ei melkein ollenkaan) ikäihmisten kotona selviämistä. Henkilöt tekevät varmasti parhaansa, mutta prosesseja ja toimintatapoja pitäisi kehittää paljon.

Näkövaikeuksista kärsivälle ikäihmiselle lähetetään pienellä fontilla kirjoitettu ilmoitus hänelle varatuista ajoista. Jotka eivät tietenkään osu samalle päivälle. Paitsi ihan toisaalle varatun toisen ajan kanssa, joka itse asiassa on aivan samaan aikaan! Äiti on säästänyt kirjettä minun luettavakseni, hänhän ei näe sitä lukea. Ensimmäinen aika on taas jo ensi viikolla - aivan tekemätön paikka oman kalenterin kanssa. 

Upeaa, että häntä hoidetaan, mutta hänen ikäisensä kanssa pitäisi jonkun miettiä myös sitä, miten hän pääsee vastaanotolle. Ja voisiko saman käynnin yhteyteen liittää muitakin käyntejä? Ja olisiko mitään mahdollisuutta koordinoida muiden terveydenhuollon toimijoiden kanssa aikataulutusta ja niiden yhteensovittamista?

Ikääntyneet eivät tule vähenemään, vaan heidän määränsä väistämättä lisääntyy. Olisi korkea aika suunnitella heidän kannaltaan toimivampia tapoja heidän hoitamisekseen. Uskon, että löytyy tapa, jolla sekä terveydenhuollon panostukset että asiakkaiden vaivannäöt ja akrobatiat helpottuvat samalla kertaa.

Hän on saanut myös kotihoivaan liittyvät ohjeistukset tutustuttavaksi. Hän ei vain näe lukea niitä.

Pakollisten asioiden hoitamisen jälkeen lähdettiin yhdessä tervehtimään isää. Sunnuntaisin ruokarytmi on kuulemma erilainen kuin muina päivinä. Saavuimme paikalle huonoon aikaan. Isä oli nukkumassa päiväuniaan ja oli herätessään kärttyinen. Äkkiherätys ja matala veren sokeri eivät auttaneet asiaa.

Isä valitti olevansa huoneessaan kuin vankilassa, kun ei pääse sängystään itse pois. Hänelle tuotiin ruoka ystävällisesti huoneeseen, mutta pyysin, että isä voisi ruokailla pöydän ääressä muiden kanssa. Se onnistui helposti ja ruokailun jälkeen isä oli kuin uusi ihminen.

Juttelimme ruokailun jälkeen vielä pienen tovin ja otin kännykällä muutaman valokuvan heistä. Erityispyynnöllä isä sai jäädä istumaan sängynlaidalle ja kävimme ilmoittamassa poistumisestamme, jotta isä pääsisi takaisin yhteiseen oleskelutilaan, jossa hän viihtyy melkoisen hyvin.

Huomenna on jo marraskuu. Ehkä joulua kannattaa alkaa jo hieman miettimään. Ja kesälomia. Marraskuussa kannattaa käyttää aikaa nauttimiseen ja suunnittelemiseen. On siitäkin johonkin 👍