Syksyn kiirehuippu päättyy ihan pian - oravien sembramäntykäpyily jäi liian vähälle huomiolle

Muutaman päivän päästä syksyn ylivoimaisesti hektisin jakso töissä on takana. Tiukempaa ei pitäisi olla siis tulossa. Vaikka olen kaikkeni antaneena ollut monesti hyvin vähillä energioilla, olen äärettömän innoissani siitä, että pääsen puskemaan itseäni työssäni niin pitkälle kuin vain pystyn. Kaikkensa antaneena on niin mahtavan hyvä olla. Ja meillä onneksi muutkin arvostavat toistensa panostuksia.

Vaikkei työpäivä olisi pitkäkään, sen intensiivisyys voi imeä voimavarat silti täysin. Illat ja viikonloput ovat olleetkin tarpeen palautumista varten.

Vaan olenhan minä sienimetsässäkin käynyt. Monesti. Ja isostikin välillä. Tänä kesänä en kuitenkaan sen vuoksi, että saisin käännettyä pahan olon hyväksi, vaan ihan vain, koska se on kivaa. Mutta kivaa on ollut muutenkin, joten kaikki on ihan mahdottoman hyvin 🎈🍄🌼

Heinäkuun sembramännyn tyhjennysoperaatio jäi aika vähille otsikoille täällä. Pari hassua kuvaa eivät kertoneet paljonkaan. Joten tässä pari plus pari edelleen ihan hassua kuvaa dokumentaation täytteeksi. 

"Siperiansembra(mäntyä) alettiin viljellä Suomessa isohkojen syötävien siemenien takia 1860-luvun nälkävuosien jälkeen. Nyt siemenet ovat merkittävä ravinnonlähde muun muassa pähkinähakille. Tämä puu menestyy lähes kaikkialla maassamme, mutta se voi kärsiä taimivaiheessa ankarista keväthalloista ja sienitaudeista merenrannikolla. Siperiansembra kasvaa monenlaisilla paikoilla kuten kangasmetsissä, tulvalaaksoissa, kivisillä mailla ja lettorämeillä, mutta se suosii kevyesti varjoista ja hikevää kasvupaikkaa. Se voi tulla jopa 300–400-vuotiaaksii ja yli 30-metriseksi. Aluksi harmaa, vanhana harmaanruskea rungon kuori on ohutta vanhoillakin puilla." (Huutokoski.fi).

Sembramännyn siemenet kutsuvat vuosi vuodelta. Kun kävyt ovat kypsyneet, siemenet katoavat oravien suihin viikossa - allekin.

Kävyn päällissuomut ovat tumman violetit. Sen paksukuoriset siemenet ovat pähkinämäisiä ja arvokasta ravintoa.

Kävyt tihkuvat tahmeaa nestettä (pihkaa?), joka tummentaa myös käpyjä nautiskelevien oravien suupielet. Huomaa alla syödyn kävyn punertava pohjaväri. Kun käpy vanhenee maassa, punainen väri ja päällissuomujen violetti väri himmenevät, jopa katoavat.

Sembramännyn käpy näyttää maistuvan erinomaiselle kaikille männyssä vierailleille ahmattioraville. Alle viikossa iso käpysato oli syöty pieniin oravasuihin.

Hitsi, kun itsekin muistaisi nautiskella omista ruokahetkistään edes hieman tuonne päin. Toki ruokailuvauhtia kannattaa rauhoittaa oravien hurjasta ahmimisesta. Mutta niillä ei ole kännykkää eikä some käytössä. Keskittyminen ruokailuun riittää 💖

Arvostusta itselle ja oravien vierailut sembramännyssä

Minun mittatikkuni mukaan nyt on kesän tylsin vaihe meneillään. Eläimet ovat enimmäkseen vetäytyneet hiljaisuuteen ja kaukaisuuteen. Kelit ovat voimakkaita suuntaan jos toiseenkin. Jos ei tykkää palvoa aurinkoa, hyvin vähän mukavaa keliä on jäljellä. Kylmistä sadekeleistä tykkää taas aika harva.

Valokuvaamisen ja luonnosta nauttimisen riemun jäljille pääseminen on ollut yllättävän pitkän aikaa vaikeaa. Samaan aikaan mikään muukaan ei ole virittänyt eikä innostanutkaan. Huomasin pitkän pohdinnan jälkeen, että rankat vuodet ovat vain vaatineet veronsa. Sen sijaan, että jatkaisin itseni syyttelyä ikävistä fiiliksistäni, päätän nyt keskittyä itseni huomioimiseen ja hoivaamiseen.

Tässä samalla olen löytämässä jälleen vanhat ikiaikaiset iloni: kuvaamisen ja luonnon. Vesimyyrät pysyttelevät piilossa, rantaheinikko on kasvanut todella peittäväksi. Pihan ainoa sembramänty on saanut käpynsä siihen vaiheeseen, jossa ne ovat oraville aivan vastustamattomia. Oravien intohimon seuraaminen on ollut aivan mahtavaa. Etenkin, kun ne tuppaavat innostuessaan tyhjentämään puun kävyistä ihan parissa päivässä.

Kävyt ovat pihkaisia, mutta nähtävästi myös todella maukkaita. Tänään yhden puun käpyjen kimpussa oli kerralla peräti kolme oravaa - kunnes reviiritaistelu nosti päätään. Taistelu paikoista alkoi.

Ole itsellesi armollinen - ikävät asiat eivät pääsääntöisesti ole sinun syytäsi.

Vaikka jokin ikävä asia olisikin sinun syytäsi, siitä ei kannata nostaa kierroksia. Kaikille tapahtuu vahinkoja ja elämä ilman sinua olisi todella paljon ikävämpää.

Elämä on arvokasta aina. Erehtyminen tai väsyminen ei tee elämästä vähemmän arvokasta. Se on elämää.

Mieti, mikä voisi olla intohimosi. Ihan kaikkien rajojen ulkopuolelta. Mikä sytyttäisi sinut ja inspiroisi "mahdottomiin" tekoihin? 

Itselleni matkustaminen uusiin paikkoihin ihan yksin oli aikoinaan iso rajanjakaja. Elämää on ennen ja jälkeen ensimmäisen oman matkustamiseni. Seuraavat rajapyykkini ovat olleet paljon pehmeämpiä ja hienovaraisempia. 

Tarvitsen elämääni vakautta ja turvallisuutta. Nautintooni tarvitsen seikkailua, uutta ja ennakoimatonta. Näillä mennään. Hoivaan itseäni hieroskelemalla nautinto- ja tarvitsemisnappuloitani. Kehun ja kuuntelen itseäni. Olen itselleni armollinen, enkä syytä enää itseäni kaikesta ikävästä olostani.

Vaikka sinulla olisi kaikki oikein hyvin, kuuntele silti itseäsi. Kunnioita ja arvosta itseäsi. Ymmärrä, etteivät ikävät vastoinkäymiset ole sinun syytäsi. Ei ole keinoa, jolla voisit pakottaa itsesi voimaan paremmin ja elämäsi sujumaan hienommin.

💖

Asunnon tyhjennyksestä luonnon tuomiin parhaisiin fiiliksiin

Kävin taas tyhjentämässä kuolinpesän asuntoa, kaappeja lähinnä. Keittiön kaappien tyhjennys on hidasta, sillä pyrin mahdollisimman hyvään kierrätysasteeseen. Olen avannut roskapusseja pitkin keittiötä lajittelua varten. Käyttöajaltaan vanhentuneen jauhopussin avattuani tyhjennän sen sisällön biojätepussiin ja viikkaan paperipussin paperinkeräykseen. Kauan aikaa sitten vanhentuneet hapankorput pilkon biojätteeseen, niiden ympärillä ollut muovi päätyy muovinkeräykseen ja varsinainen pahvipaketti kartonginkeräykseen.

Suljetun muovipussin sisältä löytyy monta muuta muovipussia. Niissä näyttää olevan kuivattuja marjoja. Marjojen ikää ei tiedä kukaan lajeista puhumattakaan, ja niinpä ne päätyvät biojätteeseen. Kaikki muovipussit laitan muovinkeräykseen.

Kaapeissa on runsaasti lasipurkkeja, joissa on kuivattuja kasveja. Sieniä, omenaviipaleita ja jotain tunnistamatonta. Joissakin on vuosiluku ja muissa ei. Näkyvien vanhojen vuosilukujen perusteella nämä saattavat olla kovinkin vanhoja. Sisällöt päätyvät biojätteeseen, lasipurkit lasinkeräykseen ja kannet metallinkeräykseen.

Paperisia reseptejä löytyy monelta vuosikymmeneltä. Kaapeista löytyvistä raastimista ja muista paloittelulaitteista yritän eritellä metalliosat muovisista mahdollisimman pitkälle. Aina se ei onnistu. Muoviset osat menevät sekajätteeseen. Muovinkeräykseen kerätään vain pakkausmuovia.

Pusseja kertyy paljon, suurin osa on onneksi lajiteltua jätettä.

Eteisen yläkaapista löytyy vanhoja tapettirullien jäämiä. Kierrätyssovellus kertoo, että niiden paikka on sekajätteessä - sinne siis.

Poistotekstiilejä kertyy tälläkin kertaa melkoisesti. Kaiken tyhjennyksen jälkeen pääsen pesemään tyhjentyneet kaapit.

Kierrättäminen on minulle tärkeää. Haluan hoitaa näissä kierrätystalkoissa enemmän kuin vain oman osuuteni. Vanhempieni taloyhtiössä kierrättäminen ei ole kovinkaan vannoutunutta. Sekajäteastia on aina melkoisen täysi, mutta muut kierrätysjäteastiat ovat melkein tyhjiä. Siksi on varmaa, että biojätteet mahtuvat aina taloyhtiön biojäteastiaan. Samoin metallit, paperit, pahvit, lasit ja muovit mahtuvat aina omiin keräysastioihinsa. 

Omakotitalossa viemme omat biojätteemme omaan kompostoriimme, mutta kaikki muu pitää kiikuttaa säännöllisesti kauemmas. Ennen mies vei kierrätysjätteet aina jollain ostosreissullaan kauppakeskuksen kierrätyspisteeseen. Nyt vajaan kilometrin päähän on tehty perusteellinen kierrätyspaikka, josta löytyy myös poistotekstiilien keräyspaikka. Minusta kaikki sujuu mainiosti, vaikka moni kierrätettävä roska pitääkin kuljettaa matkan päähän. Surulla ihmettelen noita kerrostaloasukkaita, joilla kaikki keräys tapahtuu omalla pihalla ja SILTI melkein kaikki tungetaan nopeasti täyttyvään sekajäteastiaan.

Mikä auttaisi kierrättämisen lisäämiseen? Kirjallinen opas? Opasvideo? Henkilökohtainen avustaja? Olen aivan innoissani kuulemaan (ja lukemaan) ehdotuksia kierrätysjaksamisen lisäämisen keinoista.

Kevät hurmaa minua tukevalla otteellaan. Nyt ihan tavallisten asioiden seuraaminen tutuillakin paikoilla on antoisaa ja äärettömän vaihtelevaa. Vihreät pienet lehdet punkevat esiin puista ja pensaista, ja maisema muotoutuu päivä päivältä kesäisemmäksi.

Kirjosieppokoiras naksuttelee, vispaa siipiään ja laulelee lumoavasti terijoensalavassa, josta löytyy lintupönttö. Naaras on näkynyt muutaman kerran, mutta kuviin se ei ole asettautunut.

Oravat kulkivat vielä vähän aikaa sitten parittain. Nyt hän on käynyt pihassa erityisesti soolona. Veikkaan häntä naaraaksi, mutta toki voin olla pahasti väärässäkin.

Luonnon seuraaminen ja tuijottelu tuo taas kerran paljon voimavaroja ruuhkaantuneeseen elämääni. Toki iloa ja onnea on ollut tuomassa monen monta muutakin asiaa. Kaikista noista itselle tärkeistä asioista pitää pitää kiinni. Ja niistä kannattaa nauttia nyt, sillä ihmistä ei ole tehty kuolemattomaksi. Elämä on nyt, se on varmaa. Omaa elämäänsä kannattaa vaalia päivittäin. Ihan niin kuin niiden muidenkin itselle rakkaiden ihmisten elämää 💖

Ihanaa kevään jatkoa 💖🥰🌼

Ihanaa ja uuvuttavaa sekaisin ja yhtäaikaa

Ilo ja rasittavuus eivät ole toistensa vastakohtia - ainakaan elämässä yleensä. Olen kokenut viimeisten viikkojen aikana paljon iloa, mutta vähintään yhtä lailla rasitusta, ruuhkaa ja uupumustakin. Iloa olen kokenut monien hyvien ihmiskohtaamisten myötä niin töissä kuin muullakin ajalla. Minun työpaikaltani löytyy aivan mahdottoman paljon mahtavia työkavereita, joiden kanssa löytää helposti sen kuuluisan psykologisen turvallisuuden tunteen ja yhdessä tekeminen pääsee iloisesti sille seuraavalle tasolle.

Töitä on paljon. Ihan liikaa minun kapasiteettiini nähden (jossa omasta mielestäni siis ei tietenkään ole mitään vikaa). Mahdottoman paljon on silppua ja sälää sieltä ja täältä. Yritän itse nivoa niistä jotain säällisiä yhtenäisiä kokonaisuuksia. Ehkä se on vain ihan oma vika, että on tekemässä itsellensä vääränlaista työtehtävää. Tälle asialle pitäisi ehdottomasti tehdä jotain. Jospa jossain vaiheessa on aikaa pohtia työlle ja elämälle parempaa ratkaisua. Siihen asti mennään näillä korteilla, mitkä on annettu.

Ruuhkaa tulee työelämän lisäksi myös yksityiselämästä. Sille ei voi oikein mitään. Siihenkin pitää vain sopeutua. Omat vanhemmat eivät vain ala nuorentumaan ja parantumaan.

Uupumus tulee tekemisen määrästä ja silppumaisesta laadusta. Ja siitä turhautumisesta, ettei pääse käyttämään omaa kapasiteettiaan. Sekä siitä kuormasta, että yrittää löytää vapaa-ajaltaan väyliä oman kapasiteettinsa hyödyntämiseen. Eikä vapaa-aika vain riitä tuohon kaikkeen.

Vaikka olen aika piipussa noiden elämäni epäkohtien kanssa, olen tavattoman iloinen elämäni hyvistä, itse asiassa aivan erinomaisista puolista. Perhettähän en muistanut tähän edes listata. Ja ne valloittavat työkaverini 🥰.

Ainakin yksi orava on pihan vakiovieras. Juoma-astia kutsuu sitä etenkin kuivempina aikoina. Ihana vieras 💖.

Mustarastaat lennähtelevät pensaasta ja puusta toiseen. Käyvät omenapuun alla nokkimassa maahan pudonneita omenoita. Räkättirastaat lentävät puun oksille asti ja nokkivat meille syömäkelvottomia omenoita suoraan puusta. Hienoa 🥰.

Punarinnat näyttäytyvät vain silloin tällöin, mutta niiden kesänaksutusta kuuluu tasaisen useasti sieltä sun täältä.

Kantarelleja löytyy enää harvakseltaan. Ehkä niitä löytyy vielä lisää taas seuraavien sateiden jälkeen. Lähimetsä on tosin todella läpimarssitun näköinen. Siellä kiertelee nähtävästi melkoinen iso ihmismäärä sieniä etsimässä.

Kohtuullisen kokoisia suppilovahveroita löytyy muutama sieltä täältä. Karvarouskuja olen nähnyt muutaman. Hyvänä sieni-indikaattorina pitämääni punaista kärpässientä olen nähnyt myös vain harvoin. Toivottavasti sieni-boomi puhkeaa metsissä vielä 👍.

Syksykammoisille haluan nostaa esiin tämän vuodenajan (minun mielestäni) parhaita puolia. Ei enää vuorokauden ympäri pelkässä valossa kylpemistä - pimeys ja hämärä tuovat hyvää rauhaa. Ei yöhelteitä, vaikka päivällä lämpötila heilahtaisikin oikein korkealle. Luonto on nyt taas ihan uusissa väreissä, vihreään alkaakin jo vähän kyllästyä 🙄. Nyt ei enää tarvitse olla yövirkku päästäkseen näkemään auringonnousun tai -laskun. Ihanaa on päästä taas pukeutumaan muihinkin kuin helleasuihin. Ja niin edelleen.

Ajattelin ottaa kiireen keskelle pienen tauon. En mitään ihmeellistä ja pitkää, mutta muutaman päivän mittaisen seisauksen kuitenkin. Jospa saisin aistini palaamaan ns. normaalitasolle ja yövalvomiset loppumaan. Aina kannattaa yrittää 👍

Viikonloppu on jo käsillä. Ihanaa viikonloppua! Levätään, rentoudutaan, levitoidaan ja ollaan ihanasti hyödyttömiä 💖. Jaksamista sinun arkeesi! 💖

Oravat kävivät juottolassa, syksy saapuu hiljaa, unet seikkailevat

Vielä hetki sitten kärvisteltiin kuumassa ja kotia viilennettiin kaikin mahdollisin keinoin. Nyt meillä on jo lämmitys päällä ainakin osittain. Etenkin kellarikerroksen suihkussa olisi jo viileää ilman lämmitystä. Ja samaan aikaan mietitään sähkön säästämistä. Ikkunoiden tiivisteiden uusiminen on ehdottomasti tämän syksyn tehtävälistalla. Muuten totutellaan lisäksi astetta aikaisempaa pienempään sisälämpötilaan.

Orava kävi vielä pari viikkoa sitten ahkerasti pihajuottolassa. Ehkä siellä juoma-astioilla kävi oravan ja lintujen (peseytyivät, mokomat) lisäksi muitakin, mutta niistä ei ole havaintoja. Mutta hänelle puhdas vesi maittoi 🥰.

Ihana kurre ilman talvisia korvatupsuja, punaisen ruskean turkkinsa kera. 💖

Viime yönä näin ihan uudenlaisen unen. Tavallisesti ihon alle menevät unet seuraavat minulla jotain tuttua kaavaa. Nyt meni uni ihon alle syvälle, mutta kaava ja juoni oli aivan uusi.

Unessa meillä oli mieheni kanssa tontti ja talo (suunnitteilla ja rakentumassa). Jostain syystä jokin työmaakone alkoi ajamaan reittiään meidän pihamme läpi. Se oli paha. Oikeassa elämässä ihan naapurissa tehdään isoilla työkoneilla jotain, mistä ei kerrota mitään ja meteli herättelee välillä öisinkin. Siinä ehkä yhteys?

Vähitellen unessa ulkoa tuleville työkoneille syntyy oikea ajotie - meidän tonttimme läpi. Se ärsytti unessa jostain syystä oikein isosti.

Sitten yhtäkkiä tonttimme pihasuunnitelma ja sen toteutuskin oli valmiina - meiltä kysymättä. Olin entisenä superpuutarhurina kovasti eri mieltä suunnitelman ja toteutuksen toimivuudesta. Tuossa vaiheessa kiehuin oikein kovasti. Kieloja - pyh!

Sitten päästiinkin talomme rakentamiseen. Se oli yllättäen melkein valmis - ja aivan kauhea! Jo keittiössä oli käytetty kaikki pastellin sävyt enkä osannut löytää siitä mitään positiivista. Vaadin kovasti parannusta asiaan.

Pian talosta ilmestyikin uusi versio, jossa keittiö oli pieni ja tumman sininen. Ei juurikaan edellistä versiota parempi. Kaikki muutkin tilat olivat pienempiä, oikeastaan ihan ahtaita. P***a versio.

Herättyäni huomasin nopeasti, mitä uneni kertoi arjestani: pakotettuja ratkaisuja, nopeita suunnan muutoksia ja huonoja esivalintoja. Onneksi kaikki oli vain unta. Nyt vain eteenpäin, kuten mummo lumessa 👍.

Minä näen paljon unia, olen aina nähnyt. Viime aikoina olen oppinut löytämään niistä jotain tolkkua. Näetkö sinä unia? Mitä muistat niistä? Miten suhtaudut niihin?

💖🥰

Tiivistä penkkiurheilua ja juomareissulla käyvä orava

Yleisurheilun EM-kisat ovat meneillään. Olen muutenkin penkkiurheiluhullu, ja seuraan jos minkälaisia urheilukilpailuja, kunhan lajissa tai osallistujissa jokin kolahtaa. Lajin täytyy olla jotenkin tuttu, mieluusti jopa omakohtainen. Osallistujissa suomalaiset ja edes pienen pienet menestymisen mahdollisuudet täyttävät kiinnostuskriteerit jo oikein hyvin.

Yleisurheilun parissa olen kilpaillut nuorena erinäisiä vuosia. Kilpailuviettini ei ollut mitenkään kova, minulle riitti se, että tein minkä pystyin. Oma suoritus oli aina suhteessa omaan kykyyn ja jaksamiseen, ei muihin kilpailijoihin. Treenaamaan en oppinut koskaan. Tein, mitä käskettiin, mutta sisäinen motivaatio ei löytynyt. En hoksannut harjoittelun yhteyttä pärjäämiseen. Kaikki oli kulkenut ja kulki edelleen ihan itsestään.

Harrastuksen iloina puolina olivat kesien yleisurheilukoulut, jolloin pääsi kokeilemaan ja maistelemaan monia uusia lajeja. Sellaisiakin, joissa ei koskaan olisi itsellä ollut mitään menestymisen mahdollisuutta. Kuten korkeushyppyä! Minun kroppani ei ole koskaan ollut mikään korkeushyppyvartalo, mutta oikean tekniikan harjoittelu ja oppiminen olivat upeita juttuja, ihan huippua!

Aitajuoksun opettelu oli toinen huippukokemus! Kiitos kaikista näistä kaikista kivoista kokemuksista Lahden Ahkeralle, jonka kelta-mustissa puvuissa tuli kilpailtua ja harjoiteltua ihan hyvä rupeama 👍.

Kesäkisojen perusteella pääsi monesti myös aluekisoihin mukaan. Niissä parasta oli se, että ne olivat kouluaikana ja vain harvojen hupia. Moinen eliitti kelpasi minulle erinomaisen hyvin, niin erityistä ja harvinaista positiivista erottumista omassa mielessä.

Siksi siis yleisurheilun EM-kisat jaksavat kiinnostaa, omakohtaisuus tuntuu jonkinlaisena lajituntemuksena. Pituushypyssä toimin oman kilpailukauteni päätyttyä toimitsijana monessakin isommassa kilpailussa. On helpompi innostua, kun ymmärtää edes jotain.

Samaan aikaan kilpaillaan myös uinnin EM-kisoissa. Melkein kaikki edelliset jutut pätevät tähänkin. Minä en ole ollut koskaan varsinainen uimari, mutta poikani on aikoinaan kilpaillut uimisen parissa monia vuosia. Toimitsijavuosia kertyi itselle sieltäkin ja paljon lajituntemusta.

Työpäivän jälkeen en lähtenyt tänään metsään. Mieli olisi tehnyt, mutta keli oli kova ja kuivuus on näivettänyt kantarellit. Istuin sen sijaan varjossa rikki vanhan lepotuolini. Se täytyy siis laittaa paremmalle aurinkomatkalle.

Ehdin kuitenkin puhumaan kaksi puhelua tyttären kanssa ja vasta toisen aikana tuolin rakenteet alkoivat kalvaa omia istuinrakenteitani. Näin myöskin juomareissulla käyvän oravan, eilen juuri tankattiin sille lisää juotavaa. Helle haihduttaa juomat nopeasti taivaan sineen.

Kamera oli mukana juuri tätä varten.

Tässä ensin vain lähestymiskuvat.

Vähän oli varuillaan, kun mies huuteli rappusilta samaan aikaan. Rauhoittui kuitenkin pienen odottelun jälkeen.

Sateita odotellessa 👍.

Edit: Omat yleisurheilulajini olivat 300m , 800m ja maastojuoksu 👍

Kevät saapuu, kitkuttaa - velvollisuuksia ja odotusta

Perjantai on minulle lomapäivä ja mitä todennäköisimmin käyn silloin Lahdessa. Pitkä viikonloppu on ihanaa aikaa tuohon käyntiin, pääsen silti lepäämään ja viettämään omaakin laatuaikaa.

Äiti on saanut tiedon omasta edunvalvojastaan. Käydään dokumentit ja niiden sisältö yhdessä läpi. Isän ja äidin laskut pitää hoitaa. Käyn isää tervehtimässä hoivakodissa, jos hoivakodin tilanne sen sallii. Samoilla ehdoilla käymme siellä sitten äidinkin kanssa vierailulla.

Tähän väliin olen ottanut entistä enemmän omaa aikaa ja se on tullut todella tarpeeseen. Hyvä tahto ei riitä silloin, kun oman jaksamisen rajat tulevat vastaan. Vierailutahti matkoineen on ollut tähän mennessä aivan liian kuluttavaa. Etenkin, kun olemme olleet kovin etäisiä ennen tätä.

Lumen riittävyys on harmillista. Onneksi sitä on sulanutkin aika paljon. Mutta esimerkiksi meidän patiollemme ei ole menemistä tällä hetkellä. Vielä saa sulaa maata odottaa.

Minulle kuitenkin ykkösjuttu on valon lisääntyminen. Sen puolesta ollaan ihan mahdottoman hyvällä mallilla 👍. Lämpötilan kohoaminen on seuraavaksi tärkein asia ja sekin etenee, vaikka hieman poukkoillen. Lumen sulamista jaksan odottaa kohtuullisen kauan.

Tässä odotellessa voi seurata luonnon kevätpöhinää, joka kuhisee ihan täysillä lumipeitteestä huolimatta. Sinitiaiset ovat hörhötelleet pareina jo pitkän aikaa. Koirasfasaani on alkanut huutelemaan. Ja mustarastas laulelee jo ihan lauluaan.

Oravapari käy yhdessä ja vuorotellen ruokailemassa. Tässä olen kuvaushetkeä varten heitellyt hangelle pähkinöitä paremman kuvauskulman toivossa.

Pyrin käyttämään osan ajastani kaikenlaiseen uuteen tutustumiseen. Se tekee minulle hyvää ja toivon, että se auttaa myös töiden suhteen. Kaipaan kovasti työhöni jotain uutta, mutta tarvitsen pienen ihmeen tämän ikäisenä päästäkseni uuden korville. Ehkä sitä uutta täytyy tyytyä luomaan vain omalla vapaa-ajallaan. Ja kai sitäkin pitäisi suunnitella - haaveista tulee harvoin totta vain haaveilemalla.

Säätiedotus ei lupaa mahdottoman keväistä säätä vielä ihan lähipäivinä. Jaksetaan odottaa. Valoa on ainakin jo niin paljon, että siitä kannattaa olla iloinen 🥰.

Uusi viikko, uudet tuulet?

Lyhyitä huomioita alkavaan viikkoon:

Ripelankasukka-arvonta on käynnissä vielä tiistai-iltaan asti.

Matti voi hyvin ja Putin on pysytellyt kaukana hyvin vähäisillä hätyyttelyillä.

Mietin, millaisia ja minkä kokoisia ripelankasukkia pitäisi tehdä seuraavaksi, jotta niillä olisi kysyntää. Tällä kertaa kaikkien sukkien arvontoihin on osallistujia, mutta jakautuma on epätasainen. Millaisten sukkien arvontaan haluaisit itse osallistua?

Sää näyttää jatkuvan kauniina. Iloitaan siitä!

Utelias ongelmanratkaisija = optimistinen ahmatti

Tänä keväänä olen oppinut paikallaan olemisen ja tarkkailun taitoja sekä kärsivällisyyttä. Hippunen näitä lisää pehmentää ja helpottaa elämääni selvästikin merkittävästi.

Olen myös oppinut sen, ettei mitään ylärajaa voi olla sille, kuinka moneen kertaan päivässä kännykkänsä kadottaa. Ihan kotiin kuitenkin vain, ei mitään vakavia tilanteita.

Ja senkin olen oppinut, että parhaiten palkitsevat asiat ovat pieniä ja helpoiten saavutettavissa. Niistä voi ammentaa aina uudestaan ja uudestaan. Toki täytyy olla siinä kunnossa, että mieli tavoittaa hyvää oloa edes hetkeksi. Sekään ei ole itsestään selvyys aina eikä kaikille.

Minä ilahduin viikonloppuna esimerkiksi tästä:

Tuossa yläpuolella on pähkinäautomaatti, johon orava ei pääse käsiksi mitenkään. Monesti se on koettanut ja yhtä usein epäonnistunut. Se ei kuitenkaan halua luovuttaa ja tyytyä pelkästään helpommin saatavilla oleviin kuorittuihin auringonkukan siemeniin. Se haluaa uskoa, että tämäkin ongelma on ratkaistavissa. Ei tosin ratkennut vielä tänä viikonloppuna 🤭.

Lempeää alkavaa maaliskuista viikkoa 💖.

Luonto herää kovaa vauhtia ja uudet ripelankasukat valmistuivat 💖

Kun takana on kolme lumen ja pilvisyyden täyttämää kuukautta, otan innokkaasti vastaan maaliskuun auringon ja kevätlupauksen. Talvikuukaudet eivät vain ole ollenkaan minun juttuni ja vain käsityöt, perhe ja lähiystävät pitävät minut silloin poissa pohjamudista. Lähellä kuitenkin aina kuljetaan. Erityisen tiukkaa talvikuukaudet ovat nyt, kun lämpimään matkustaminen kesken pahimman kauden ei onnistu tai on ainakin mahdollisimman vaikeaa. Se on ollut se pelastusrengas aikaisemmin.

Isän hoivakodissa on neljän viikon aikana ollut jo kolme korona-altistusta ja vierailukieltoa. Onneksi isä ei muista, aika ei hänestä varmastikaan tunnu sen pitemmältä kuin viikkokaan. Nyt odotan jännityksellä, pääseekö hänen luonaan vihdoin vierailemaan vai pompahtaako jostain esiin taas uusi altistus. Vanhuksilla tuolla on varmasti melkoisen yksinäistä 😞.

Minä olen istunut muutamaan otteeseen pihalla oikein urakalla palelemiseen asti eikä siellä ole ollut yksinäistä. Porukkaa on riittänyt ihan mahdottomasti. Eläinten kevät on jo alkanut. Jos on kyllästynyt talveen, kannattaa siirtää katse eläimiin. Siellä sattuu ja tapahtuu 👍.

Fasaanikoiraita on kaksi: tumma ja roteva sekä vaaleampi ja hoikempi. Tumma ja roteva on vanhempi tai muuten dominoivampi. se ei tykkää kilpailijasta omalla reviirillään. Peräkkäin viipottavat, nuori edellä, vanhempi perässä pitkin tonttia ja naapurissakin. Vielä ei mahtailla eikä tapella ja meno on ihan äänetöntä. Kohta se alkaa äänekäs menokin.

Tässä sen tummempi ja rotevampi koiras - hiippailee melkoista vauhtia.

Pihalla vierailee kaksi oravaa: normikokoinen ja pieni. En ole ihan varma niiden dynamiikasta, mutta touhuavat välillä hyvinkin lähekkäin ja sitten taas mennään karkuun. Naaras ja koiras?

Oravan kanssa kuitenkin tuijoteltiin toisiamme, kun yritin kuusen alla istua kameran kanssa hyvin huomaamattoman oloisena. Hän huomasi.

Näissä kuvissa orava on varautunut, muttei ole puolustuskannalla ja säksätä. Häntä on kauniisti pystyssä, puolustautumistilanteessa se on tavallisesti melko vaakatasossa ja huiskii vasemmalta oikealle tai päinvastoin.

Oravalla oli kova nälkä. Pähkinäautomaatti on sen ulottumattomissa ja sen joutuu turvautumaan muihin tarjoiluihin. Kuvaustilanteessa tarjoilen pähkinöitä hangelle ja puun oksille hieman laajemmassakin mittakaavassa. Kaikki kelpasi 🥰.

Luontomyhäilyn lisäksi olen jatkanut sukkaprojekteja. Ruskeiden palmikkopolvisukkien jälkeen vuorossa oli ripelankaoperaatio eli ripelankasukat. Yritin tehdä rupeamasta tällä kertaa hieman mielenkiintoisempaa. uudet ripelankasukat siis tässä:

Malli kehittyi työn edetessä kerros kerrokselta. Kahdet sukat yhtä aikaa kaksilla puikoilla, lankakerät jaettuina kaksiin keriin. Yritin etukäteen katsoa yhteensopivia värejä kimppaan äärettömän huonolla värisilmällä. Pitkän googlettelun jälkeen päädyin yhdistelemään näitä värejä ja malli on todellakin pala palalta ihan omasta päästä revitty. Tulee mieleen eilisen päivän kirjoitus palokärjestä 🤭.

Tällä hetkellä puikoilla on sukat miehelle ja sitten pitäisi taas löytää inspiraatio ripelankasukkiin 👍.

Minulla on paljon toiveikkuutta alkaneen maaliskuun myötä. Kääriydyn omaan kuplaani ja päästän sinne lähipiirini lisäksi blogikaverini. Olen valmis toimintaan, mutta ennen kuin siihen löytyy oivallinen väylä, elän tässä hetkessä ja nautin siitä, mitä on. Huoli kasvaa helposti ilman kasvattamistakin. Usko hyvään elämään kaipaa jatkuvaa vaalimista. Iloa huomiseen 💖

Välillä niiiiiin väsyttää tämä arki. Onneksi on luonto (ja muita hyviä hetkiä)

Vanhassa kotikaupungissa vierailut eivät muutu yhtään helpommiksi. Kummankin vanhemman laitoshoito teettää lisää aikatauluhaasteita ja ihan käytännön elämän haasteita. Listalla on pitkä rimpsu asioita, jotka pitää vain hoitaa. Auton vakuutuksen keskeyttäminen, lehtitilausten lopettaminen, ilmaisjakeluiden pysäyttäminen ja ne laskut. Niiden kanssa riittää touhua ilman valtakirjoja. En tiedä, hyväksyisikö pankki enää minkäänlaista valtakirjaa tässä vaiheessa.

Jääkaappi pitäisi tyhjentää pilaantuvasta tavarasta. Äiti tarvitsee huulirasvan. Huusholli on ihan niiltä jäljiltä, mistä äiti on haettu ambulanssiin. Verta ei ole missään, mutta matot ovat kasassa ja tavarat sillä sun täällä. Kotihoitokin irtisanoi hoitosuhteensa äitiin. Uusi taho on nimetty, mutta täytyy seurata, miten äidin hoitoprosessi etenee.

Isä oli pirteällä tuulella. Yritti paraikaa kiivetä kaiteiden yli sängystään pois, kun hoitaja päästi minut hänen huoneeseensa. Huoneet ovat lukittuina kai asukkaiden rauhan takaamiseksi. Samalla omasta huoneesta tulee vähän vankila, sillä hälytysnapit ovat sängyn ulottumattomissa. 

Kaiteet oli nostettu isän sänkyyn, kun hän oli lähtenyt kävelemään ilman rollaattoria. Seuraava vaihe oli kiivetä sängystä pois.

Juttua riitti ja minäkin olisin ollut parempaa seuraa, jos en olisi ollut niin väsynyt. Hän tuskin kuitenkaan huomasi tilanteessa mitään poikkeavaa.

Käytiin läpi valokuvakansiota ja tällä kertaa isä suhtautui hyvin, ihan innokkaasti jopa. Niin ne päivät ja hetket eroavat toisistaan.

Vähän ennen lähtöäni isä kysyi halatessamme, olenko lihonut. Mitäs siinä muutakaan voi kuin myöntää, että olen varmasti vähän lihonut. Isä mittaili summittaisesti kokoani ja nähtävästi olen vielä ihan ok 😂😂😂😂😂. Pituutta nippa yli 160 senttisenä lapsuuden kodissa asuessani painoni oli noin 44 kiloa. Joskus hieman yli, joskus alle. Täytyy myöntää, etten ole enää (onneksi) ihan noissa mitoissa.

Erityisen ilahduttavaa oli, että tälläkin kerralla erotessamme isä muisti vielä nimeni ja käytti sitä ihan oma-aloitteisesti. Tavatessa sukulaisuussuhdetta piti hieman selittää ja aukaista, mutta erotessa hän vielä käytti nimeäni. Voi olla, ettei näitä kertoja ole monia.

Myönnän olevani todella väsynyt ja uupunut kaiken tämän touhun keskellä. Olin kuoleman väsynyt Lahdesta kotiin tullessani ja seuraavan yön nukun aina levottomasti ja heikosti. Olisi niin upeaa olla sellainen sikeäuninen tyyppi, jota päivän tapahtumat ja tulevaisuuden huolet eivät yöllä vaivaa!

Lahdessa havaitsin vihdoin myös sen kuormittavan tekijän, että Lahti on minulle kaupunkina kovin epämieluisa. Minulla on melkoisen vähän hyviä lapsuuden ja nuoruuden muistoja vanhasta kotikaupungistani. Se ei tietenkään ole kaupungin vika. Kaupunki itsessään on tarjonnut mahdollisuuden niihin erityisiin hyviin kokemuksiin, joita tuolta ajalta muistan. Päällimmäisenä mielessä ainakin tällä hetkellä on ystävien vähyys ja vaihtuvuus, pakkoharrastukset, jatkuva ulkopuolisuuden tunne yhteisöllisissä tilanteissa, ankara kotielämä ja uudelleen ja uudelleen pilkatuksi tuleminen.

Hyviä kokemuksia tuli yleisurheilusta, kuvaamataidon tunneista pääsemisestä, teatterissa esiintymisistä ja poikakaverista, nykyisestä miehestäni.

Ehkä pitäisi tutustua (jollain ihmeellisellä, jostain siunaantuvalla ajalla) Lahteen uudelleen ja luoda siihen uutta, parempaa suhdetta.

Lahti-päivä pitää jatkossa sijoittaa aina niin, että pääsen lepäämään seuraavan päivän. Ja niin, etten kuluta edellistä päivää etukäteismurehtimiseen. Minulla on selvästikin vielä paljon asioita tahkottavanani.

Pari oravakuvaa tähän vähän kuin loppukevennykseksi. Elämässä on onneksi paljon hyvääkin. Ison kuorman alta kurkistavana se ei ole aina niin itsestään selvää, mutta päivä kerrallaan täytyy iloita kaikesta ihanasta eteen tulevasta!

Kiitos, kun olet olemassa ja käyt lukemassa. Olet henkireikäni 🥰💖. Ei silti paineita 👍.

Pitkästä aikaa kameran kanssa pihassa ja jopa ystävän kanssa lenkillä!

Vihdoinkin hetki kameran kanssa. Valokuvaaminen on minulle tärkeä ja elvyttävä harrastus/intohimo, mutta tarvitsen valoa. Kamera jaksaa nillittää puolihämärän valon kanssa, vaikka silmä rekisteröisi kelin kuinka valoisaksi.

Kuvaan vain pakon edessä huonossa valossa. Tai jalustimen avulla maisemaa pitkällä suljinajalla. En myöskään nauti kylmässä kuvaamisesta. Suostun siihen vain muutaman kerran vuodessa. Kylmä on minun asteikossani yli 5 pakkasastetta.

Hämärän ja kylmän karttaminen rauhoittaa vuodessa muutaman vuoden kuvaamiselta. Jotenkin se aika täyttyy aina jollain muulla - tylsää ei ehdi tulla.

Tänään aurinko paisteli hetkittäin pilvien välistä - matalalta, mutta kuitenkin. Oli hyvä hetki mennä harjoittelemaan kuvaamista omalle pihalle. Olin sopinut lenkkitreffit hyvän ystävän kanssa iltapäiväksi ja sitä ennen katsoi Tour de Ski:tä, joten aikataulutus vaati kellon seuraamista.

Pihalle ruokinnalle oli saapunut pitkästä aikaa myös orava. Se oli iloinen yllätys. Punatulkkukoiras tuli hetkeksi hengailemaan seuraksi ja lenteli sitten takaisin omiensa luo. Talipallohökötys on tässä tyhjillään, mutta alempana on kunnon rasvasiemenpötkylä lintujen ilona. Ihan samassa rytäkässä on myös kuorittuja auringonkukan siemeniä.

Viereisessä omenapuussa riippuu pähkinän puolikkailla ladattu ruokintalaite, siihen kurre ei oikein päässyt yrityksistä huolimatta käsiksi.

Mennyt vuosi on ollut vähintään yhtä tapahtumarikas kuin edellinenkin. Nyt alkanut vuosi saisi minun puolestani olla paljon levollisempi ja seesteisempi. Siihen ei voi ikävä kyllä itse juurikaan vaikuttaa. Nyt vain silmät ja sieraimet kiinni ja kohti uusia seikkailuja!

Kävelylenkki hyvän ystävän kanssa oli eheyttävä. Kummallakin meistä on voimia ja jaksamista vaativa työ, omien ihmissuhteiden oman ydinperheen ulkopuolella tuppaa jäämään jalkoihin niin kuin kaikki muukin itsestään huolehtiminen. Olisikohan siinä ainesta uuden vuoden lupaukseen: Enemmän ja useammin aikaa ja energiaa itselle ja läheisille?

Oikein hyvää uuden vuoden aikaa sinulle!

Kesäpäivä pojan kanssa ja oravan poikasten kuvia

Tänään vietin kesäpäivää poikani (28 v.) kanssa. Suunniteltiin ohjelma ja aikataulu etukäteen sopivalla tarkkuudella ja aamupäivästä lähdimme liikkeelle. Kahdenkeskinen ajan viettäminen on ihan täydellinen multitaskaamisen vastakohta. Oli mahdottoman antoisa ja arjesta poikkeava päivä 🥰.

Tämän kesäloman aikana olen ehtinyt viettää kahdenkeskistä laatuaikaa neljän läheisen ihmisen kanssa. Onneksi elämä jatkuu loman jälkeenkin ja laatuajan viettäminen eikä laatuaikakaverit eivät todellakaan lopu tähän.

Sateet osuivat tiellemme vain satunnaisesti, mutta nyt kotiin saapumisen jälkeen ulkona onkin sataa loikottanut vettä oikein urakalla. Kuivan ja kuuman kesän jälkeen tämä sateen ropina on kuin musiikkia korvilleni 🥰.

Keräsin muuten eilen kesän ensimmäiset kantarellit. Muutama pieni rypäs löytyi yllättäen valppaan metsäreissun tuloksena ja valmistautumattomana jouduin noukkimaan ne ilman sieniveistä ja kuljettamaan kotiin hatussani. Ehkä nyt alkaa olla aika pitää sienivarusteita mukana kaikilla retkillä 😊.

Vielä kuvia pihan oravan poikasista. Kärpäset häiritsivät poikasia hävyttömän paljon. Onneksi poikaset eivät häiriintyneet häirinnästä 🥰.

Punaherukat kutsuivat.

Sitten löytyi oksan pätkä - nam 💖.

Kärpäset häiriköivät jatkuvasti.

Ja sitten vain väsytti 💖.

Upeaa kesäpäivien jatkoa!

Sadetta! - Ja oravanpoikasia

Tänään satoi 🥰. Matkustin Hämeenlinnasta Helsinkiin, Espooseen ja sieltä Kirkkonummelle. Sieltä edelleen kotiin. Sateen määrä vaihteli sateettomuudesta kaatosateeseen. Nämä sateet tulivat kyllä aivan erityiseen tarpeeseen. Enkä tarkoita vain kantarelleja 😊.

Meidän perheessämme tapaturmat ovat kuuluneet kesälomiin melko säännöllisesti. Perinteitä kunnioitettiin tänäkin vuonna, tekevälle sattuu. Minä ja mies kohdattiin havereita (erikseen) ja tytär sairastui kesäflunssaan. Poika on vielä terveenä 👍.

Pihalla on jälleen kerran oravapesue. Äippäorava poistuu välillä pitkiksikin aikaa ja poikasista tulee oltua huolissaan sinä aikana.

Poikasia on ainakin kolme. Tämä yksi nautiskeli punaviinimarjapensaan sadosta ihan estottomasti 🥰.

Ainakin yksi poikasista on kohtuullisen hyvä kiipeilemään kuusen latvan ja juuren välillä. Yllättävän vaikeaa tuo näytti kuitenkin olevan. Välillä tuo putosi kuin tyhjää vain oksalta alemmalle.

Punaviinimarjapensaan juurella oli hyvä paikka. Pysyisivätkin siellä turvassa.

Hääpäivän viettoa ja loput oravakuvat

Huomenna lähden tyttären kanssa minilomalle. Torstaina ohjelmassani on toinen koronarokote. Sen jälkeisille päiville en ole arvannut suunnitella mitään. Miehen kakkosrokote on perjantaina. Loman jatko riippuu ihan siitä, miten reagoimme rokotteisiin.

Tänään juhlistimme tyttären nimipäivää ja minun ja mieheni hääpäivää koko perheen voimin. Tytär ja poika olivat valinneet menun ja sen mukaan mentiin. Oli ihanaa - kiitos koko perheelle 🥰. Hääpäivä oli 34. Siitä voisi helposti kuvitella, että olemme ainakin satavuotiaita, mutta vihjeenä tieto, että olin 22-vuotias mennessämme naimisiin 👍. Siitä sitten kului kuusi vuotta pojan ja seitsemän tyttären syntymään.

Sembramännyn viimeisen oravapäivän kuvista osa jäi julkaisematta. Ne olivat myös hauskoja, joten olkoon nyt niiden vuoro.

Tässä pressun päällä näkyy syötyjen käpyjen jälkiä. Ja tässä on vain osa. Terhakkaasti ovat työskennelleet puun tyhjentämiseksi 🤭. Onpa oravalla isot takajalat! 😲

Linnuille ja oraville asetettu juoma-astia tyhjenee muutenkin kuin haihtumalla. Tässä käytiin ruokailun välissä ottamassa hieman kostuketta.

Aika aikaansa kutakin. Olin kerännyt pation reunalle puusta pudonneita ehjiä käpyjä. Orava iski silmänsä niihin.

Hetken aikaa käpyjä vertailtuaan se päätti valita reunimmaisen - ja isoimman yksilön. Siinä on kuljettamista.

Sembramäntyyn saapui myös pari viherpeippoa. Toinen jäi päivystämään ja toinen sukelsi männyn sisuksiin.

Hetken partioinnin jälkeen pari lennähti pois perässään kolmas viherpeippo.

Toisellakin oravalla on jano.

Ja juomahetken jälkeen noutamaan yksi noista pation reunalla odottavista kävyistä 🥰.

Nyt sembramänty on ollut ihan rauhaisa. Orava viiletti parin päivän ajan piharakennuksen seiniä ja kattoa pitkin. Nyt meillä on ollut pari päivää niin touhukasta, ettei kukaan ole ehtinyt näkemään sitä.

Kuumuutta kohti!

Otan lomamatkalle mukaan uimapuvun. Järvi on ihan vieressä, siinä olisi erinomainen mahdollisuus talviturkin heittämiseen.

Oletko käynyt jo uimassa? Vai suunnitteletko vasta? Vai eikö uiminen ole helteelläkään sinun juttusi?