Ihanaa ja parempaa uutta vuotta sinulle ja läheisillesi 💖☕🌿

Uusi vuosi käynnistyy vihdoin vauhdilla. Kotimaiset kollegat ovat monin paikoin lepäilleet loppiaiseen asti. Kansainvälisesti loppiainen ei ole kuitenkaan mitenkään pysäyttävä 'pyhä', joten monen monessa valtiossa arki suhaa eteenpäin meidän pyhistämme huolimatta.

Tyttären kanssa suunnittelemme yhteistä matkaa keväälle. Ihanaa, että on jotain niin kivaa odotettavaa 💖

Piharuokinnalla on kuhinaa. Sini- ja talitiaiset ovat pikkuvarpusten kera vakiovieraita. Viherpeippoja ja vihervarpusia riittää myös mukavasti vierailulistalla.

Punatulkut ovat kuitenkin suurena parvena valloittaneet omenapuun ruokinnan - ihan mahtavan iso ilo silmille! Punatulkkujen lisäksi ruokinnan vakiovieraita ovat mm. närhet, mustarastaat, oravat sekä vähemmän toivotut varikset, naakat ja harakat.

Tärkeintä ei talvella ole, mikä ja kuka olet. Tärkeintä on se, uskallatko ottaa paikkasi ruokinnalla ja pitää oman tilasi. Kun kamppailu omasta elämästä on ohi, on taas tilaa herkuttelulle: ystävällisyydelle, armollisuudelle ja melkein loputtomalle anteeksiannolle 💖

Koska oma elintilani on turvattu, toivottelen sinulle mitä parhainta alkanutta vuotta! Lämpöä, rakkautta, välittämistä ja turvaa. Ja heti, kun tuntuu hyvältä, välitetään isosti muistakin 💖😍💖🥰💖😍💖☕💖

Opittavaa osaamista vai henkilökohtaisia ominaisuuksia?

Eilen, lauantaina, vietin tunnin verran pihalla retkituolissa kameran kanssa. Tänään (sunnuntaina) vietin saman verran aikaa ulkona patiolla koiran ja käsitöiden parissa. Pixie jaksoi olla ihmeellisen hyvin haukkumatta - vain ne ihan pakolliset 👍.

Eilen aamupäivällä keli helli ja lintujakin kävi pihassa ihan kiitettävästi.

Sinitiaisten lisäksi talitiaisetkin kävivät ruokinnalla. Ne eivät käyneet pötkylällä, vaan nappasivat pähkinän palasia syöttöautomaatilta. Kuorittuja auringonkukan siemeniä on ollut aika vaikea löytää tänä talvena ainakin meillä päin 🤔

Järripeipot ovat saapuneet ihan viimeaikoina. 

Ja ihan oikea varpunen rautiainen kaikkien värikkäiden vieraiden keskellä!

Naakat hamuavat lumen tulon jälkeen esille laitettua talisiemenpötkylää.

Käpytikkakin saapui käväisemään, mutta ruokatarjonta ei kutkuttanut eikä houkuttanut.

Punarinnat huutelevat kesäloitsuilla ja naksuttelevat hiljaisilla äänillä. Pysyvät enimmäkseen todella piilossa.

Rastaat ovat taas täällä. Tässä räkättirastas, joka raksutteli omenapuussa, muttei sitten kuitenkaan laskeutunut nurmikolle noukkimaan matosaalista.

Pikkuvarpusia näkyy vähän enemmän kuin tavisvarpusia. Nekin ovat kuitenkin vähenemään päin.

Peipot laulavat meidät pyörryksiin. Lisäksi ne käyvät etsimässä makupaloja pihalta.

Lisäksi pihalla kävi fasaanipariskunta, harakka, talitiainen, ja jokin lokkikin lensi ylitse.

Kaiken muun ohella pysähdyn moninaisina vuorokauden aikoina miettimään sitä, mikä ihmisen elämässä on osaamista (opeteltavaa ja kehitettävää) ja mikä ominaisuuksia (annettua, ei muutettavissa). Tämä on nimittäin aika ristivetoa aiheuttava aihe. Jos tästä ei päästä yhteiseen ymmärrykseen työpaikan sisällä, kehittäminen on aika tuloksetonta. Siis minun mielestäni.

Ajattelen niin, että osaaminen on kaikkea sitä, jota voi kehittää ja jonka tasoon itsessään voi vaikuttaa. Ominaisuus on mielestäni sitä, mikä minussa on ja johon en voi omin toimineni vaikuttaa.

Jos keskustellaan vaikkapa kielitaidosta, tämä on aika helppoa juttua. Kielitaitoaan voi kehittää kuka tahansa oikeanlaisessa ohjauksessa. Taitotasosi voi olla mitä tahansa olemattomasta erinomaiseen. Toki taito vaihtelee valitun kielen mukaan. Tässä on kyse ehdottomasti osaamisesta.

Kun puhutaan ominaisuuksista, puhutaan niistä asioista, joita meissä on, mutta joita emme pääse muuttamaan omin keinoin. Kuten silmien väri. Pituus. Veriryhmä. Ja niin edelleen.

Näiden helppojen tapausten väliin jää paljon harmaata aluetta, joista olemme yllättävän usein eri mieltä.

Osaaminen ei ole sama asia kuin lahjakkuus (ainakaan minun mielestäni). Joku voi olla musikaalisesti lahjakas, mutta vaatii työtä ja opettelua, että lahjakkuus kääntyy osaamiseksi. Jokainen voi opetella ja oppia musiikkia ja musikaalisuutta. Se on vain joillekin paljon helpompaa kuin muille. On kuitenkin ihan puskista huutelemista, ettei vähemmän musikaalisesti lahjakas ihminen voisi opetella musiikkia ja oppia siinä taitavaksi.

Musikaalisuudesta ei väitellä työelämässä. Enemmänkin vedotaan henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, kun kyse on stressin sietämisestä, erilaisuuden ymmärtämisestä, uuteen heittäytymisestä tai muutoksiin sopeutumisesta. Näiden kohdalla on kutsuvaa uskotella itselleen ja muille, että kehittyminen näiden asioiden suhteen ei ole mahdollista, koska kyse ei ole taidoista, vaan henkilökohtaisista ominaisuuksista (joihin emme siis voi mitenkään vaikuttaa).

Mikä on sinun mielestäsi opeteltavaa työelämä-/yhteiskuntataitoa?

Ja mikä on vain henkilökohtaista ominaisuutta, johon ei vain voi itse vaikuttaa?

Edit 4.5.2024 Varpunen olikin rautiainen. Kiitos vinkistä, anonyymi!

Itsetutkiskelua ja pesää suunnitteleva naakka

Hitaasti ja hieman passiivisestikin etenevän kirjalistani ytimessä on juuri nyt ollut Katja Myllyviidan Häpeän hoito. Kiila-kuntoutuksen rautainen psykologi Elisa suositteli tätä kirjaa minulle ja se on ollut aivan täysosuma. 

En olisi osannut arvatakaan kuinka ytimeen ja syvälle tuo kirja osuisi. Löysin sieltä itseni ja menneisyyteni moneen kertaan. Sen myötä löysin myös paljon ajattelemisen aihetta, ihan ratkaisumallejakin. Erinomainen kirja minulle juuri tähän elämänvaiheeseen.

Joskus sitä kuvittelee jo käsitelleensä vanhat ongelmansa ihan loppuun asti ja sitten ne nostavatkin päätään uhmakkaina kuin mitkäkin. Tuollainen ylläri-pylläri sotkee pasmat ihan kunnolla. Itsensä kyseenalaistaminen on silloin ihan primitiivireaktio.

Itsemyötätunto on isona teemana tuossa kirjassa. Sitä olen opetellut jo kauan, mutta kirjassa on paljon muutakin. Paljon työstettävää minulle, vaikka olen paljon kirjallisuutta kahlannut.

Asiasta kolmanteen:

Joutsenet kävivät taas ruokailemassa lammella parin päivän ajan. Paikalle kerääntyneet kännykkäkuvaajat ajautuivat liian usein liian lähelle niitä ja niinpä joutsenet päättivät poistua jonnekin muualle. Olen luontokuvausaikojeni alkuvaiheissa ollut aikamoinen hätähousu. Lähelle on (omasta mielestä) pitänyt mennä eikä minulla ole ollut käsitystä noiden eläinten sietokyvystä. Myöhemmin vasta tajusin kömpelyyteni. 

Kännykkäkameroiden heikko zoomauskyky houkuttaa lähestymään kovasti, mutta se ei ole kenenkään kannalta kestävä ratkaisu. Läheltä voit kuvata, jos olet paikalla jo ennen eläimiä ja ne saapuvat sinne sinun jälkeesi. Silloin hienovaraisesti ja hiljaa voit kuvata niitä lähempääkin. Jälkikäteen lähestyminen kannattaa jättää suotuisaan välimatkaan.

Luontohavainnoistani jaan tällä kertaa pesää rakentelevan naakan. Savupiipun kupeessa se tiiraili tilannetta sopivan pesärisun kanssa 😊.

Ihanaa alkavaa huhtikuun viimeistä viikkoa!

Ei vielä muuttoruuhkaa...

Vanhankaupunginlahdella ei ollut vielä linturuuhkaa. Täytyy palata sinne muutaman viikon kuluttua uudestaan. Mutta keli oli upea ja kyllähän niitä lintujakin löytyi... Jotkut linnut olivat kovin kaukana ja niiden kuvia piti sitten tiirailla täällä kotona näytöltä, jotta lajitunnistus osuisi edes sinnepäin.

Lammassaaren lintutornilta näkyi iso parvi naakkoja, reippaasti harakoita, isokoskeloita (näin päättelen), telkkiä ja kyhmyjoutsenia. Elämää ja menoa riitti siinäkin, vaikka kaukana olivatkin :-)

Vanhaa muistellen

Ensimmäiset uuden vuoden raketit poksahtelivat juuri äsken. En ole koskaan ymmärtänyt ilotulitusten päälle eikä se ymmärrys lisäänny ollenkaan paukkumista pelkäävän koiran kanssa...

Tänään on tullut lunta, räntää ja vettä oikein urakalla. Päätin jättää auton asemalle aikaisemmasta suunnitelmastani poiketen ja käväistä töissä junalla. Päivän hyvä päätös, se tuotti hedelmää. Muuten päivä ei ole sujunut sutjakkaasti eikä ongelmitta. Tälle päivälle on kasaantunut vastoinkäymisiä (isompia ja pienempiä) monen kuukauden annos. Jospa tämä tarkoittaisi upeita päiviä tästä eteenpäin?

Naapurin puissa ja pensaissa majaili tapaninpäivänä keltasirkkuja. Pölähtivät nopeasti lentoon eikä niitä ole näkynytkään meidän kotipihassamme.

Naakat majailevat parin korttelin päässä. Vaikka pidän niistä muuten, niiden kova ääni ei ole niin kutsuva, että haluaisin niitä lähinaapureiksi. Siksi olen aivan tyytyväinen, että ovat pysyneet useamman vuoden tuolla muutaman mutkan takana. Pelmahtavat lentoon välillä ja parveilevat takaisin johonkin puuhun. Seurallista jengiä ;-) Paikallinen naakkayhdyskunta on kuitenkin pieni verrattuna keskustan naakkaparviin. Melkein sormin ja varpain laskettavissa tämä porukka :-)

Huomisen etätyöpäivän jälkeen on taas lomajakso. Sitten ehtii kuvaamaan =D