Isä voi heikosti, tehtiin uistimesta muistelukalu

Kävin isän luona. Jo viikolla soittivat, että isällä on kuumetta eikä hän voi hyvin. Soittelin tässä välillä väliaikatietoja eivätkä ne olleet rohkaisevia. Isän lämpö oli tippunut siedettävään lämpöön yli 39 asteen kuumeilun jälkeen, mutta hän oli edelleen väsynyt ja kovasti voipunut.

Aika alussa kokeilin isän käsien ja jalkojen lämpötilaa, ne olivat kuumat. Kaivoin raajat peiton alta ilmavampaan ympäristöön. Noin kuumat raajat eivät tarvinne enää lisälämmityksiä.

Huoneen tuuletusikkuna oli hieman raollaan. Avasin sen apposen auki tuomaan tuulahduksia ulkoa ja avaamaan kuuloreitin lintujen ahkeralle laulamiselle.

Olin mietiskellyt positiivisia herätteitä isälle jo ennen kuumeen saapumista. Kalamiehenä hän saattaisi reagoida kalastusaiheisiin virikkeisiin. Niinpä poikani tuunasi uistimestaan isälleni vaarattoman version ilman koukkuja. Mieheltäni sain vieheeseen avaimenperän, jonka avulla viehe pysyy helpommin löydettävissä. Tältä se näytti valmiina.

Isä oli vaisussa ja väsyneessä kunnossa, mutta esittelin silti hänelle tämän lähi-käsi-uistimen. Vaikka kalastamaan ei pääsekään, viehe tuossa lähellä, (ihan käden ulottuvilla,) pitää ajatuksen lämpimänä ja lähellä. Tämä oli vierailun ainoa hetki, jolloin isä reagoi oikein isosti. Akselilla positiivinen-negatiivinen tulkitsen reaktion positiiviseksi. Puhe ei häneltä kuitenkaan onnistunut. Viehe jäi hänen peitolleen siihen ihan viereen 💖.

Tuli tunne, että vanhoja hyviä muistoja kannattaa penkoa ja konkretisoida tähän hetkeen. 🥰

Vielä palaan isän voipuneeseen olemukseen. Oli ilo jossain vaiheessa huomata, että isällä oli hiljattain hänelle hankkimani kalastusaiheinen t-paita päällänsä 🥰. Tuntuu siltä, että hoivahenkilökunta miettii ihan oikeasti isän parasta hyvinvointia 🌺💖.

Ihanaa kesäkuun jatkoa, iloa kesääsi 😘. Murheita emme voi rajoittaa, mutta iloa voimme lisätä. Niin itsemme kuin lähimmäistemmekin kohdalla 🥰🌺🧡.

Isän vointi vaihtelee, lomamatkasta esittelyssä Kalajoen hiekkasärkät

Sain muutama päivä sitten hoivakodista tekstiviestin isän kuvan kera. Olivat käyneet ulkoilemassa ja isä ainakin kuvasta päätellen nautti ulkoilusta ja säästä oikein olan takaa.

Tuli oikein hyvä mieli tästä 🥰.

Eilen illalla soittivat hoivakodista - isälle oli noussut korkea kuume. Tänään sain seurantasoiton, kuume oli laskenut ja ruokakin maistuu taas. Olipa helpotus. Tulevan perjantaisen lomapäivän ohjelmassa on käydä Lahdessa tervehtimässä isää, viedä äidin perunkirjoitukseen tarvittavia materiaaleja isän edunvalvojalle ja palauttaa vihdoin ja viimein äidin apuvälineet sinne, minne ne kuuluvatkin.

Sitten takaisin lomamuistoihin 🥰. Vuorossa on kuuluisa Kalajoki ja sen hiekkasärkät. Kalajoen hiekkasärkät ovat olleet myös pitkään reissulistallani. Nyt vihdoin oli niiden vuoro.

Löytämältämme pysäköintipaikalta johti rantaan puiset raput ja pitkospuut. Jo ensi silmäyksellä näkee sitä, mistä hiekkasärkillä on oikein kyse.

Helsinkiin on täältä pitkä matka. Se on ihan makuasia, kumpi on kaukana ja kummasta.

Liikkeellä oli muitakin talvitakkisia ihmisiä, vaikka päivä osoittautui lopulta melkoisen lämpimäksi jopa meren rannalla.

"Dyynien syntymisen edellytyksenä ovat kulkeutumiseen sopiva hiekka, riittävän kuiva ilmasto ja riittävän voimakkaat tuulet. Kasaantumista edesauttaa rantavehnä. Hiekkasärkkien syntyyn ovat vaikuttaneet maankohoaminen, vallitseva tuulen suunta ja aallokko. Nykyisen Hiekkasärkkien alueen lentohietikon syntymisen syynä on arveltu olleen 1800-luvun puolivälin rajut metsänhakkuut, jotka käynnistivät herkillä hiekkakankailla hietikon liikkeellelähdön. Hiekka peitti sisämaan metsikön alleen ja kerrostui metrien paksuisiksi kerroksiksi. Alueella on myös riehunut 1830-luvulla metsäpalo. Vuoden 1869 isojakokartan mukaan metsää oli tuhoutunut tulipalossa myös laajoilta alueilta nykyisten raviradan ja myöhemmin Jukuparkin tienoilta.", kertoo Kalajoen historia -blogi.

"Kalajoen seutu vapautui veden vallasta vasta kivikauden loppupuolella, minkä vuoksi kunnan alueelta on tavattu vain joitakin kivikautisia löytöjä. Vakinaisesti asutus sai alkunsa, kun muutamat eräkävijät asettuivat Kalajoen ja Himanganjoen suulle. Seudun vanhimmat kylät ovat Pohjankylä, Eteläkylä ja Raumankari, jotka on perustettu todennäköisesti 1300- ja 1400-luvuilla. Väestön pääelinkeinoja olivat aluksi maatalous, kalastus ja hylkeenpyynti. Kalaa pyydettiin isoimmista joista ja merestä. 1400-luvulla merestä kohonneesta Maakallasta kehittyi 1500-luvulla tärkeä kalastustukikohta, jonne rakennettiin kymmeniä kalamajoja ja aittoja." kertoo Kalajoen kunnan historiasivu.

Tuonne kauas meren keskelle kävelin. Hiekka oli kaikkialla pehmeää ja pettävääkin. Nyrjäytin varpaani jossain vaiheessa. Vasta illalla huomasin kipeää varvasta tarkastaessani, että oli tumman sinipunainen.

Tyllejä tapasin ainakin kaksin kappalein matkallani. Lähelle en päässyt enkä edes yrittänyt. Toisella on vähän mustempi silmän seutu kuin toisella.

Ehkä tämä oli yksi matkamme teemoista: hienojakoista hiekkaa ja paljon. Sitä oli jo Hailuodossa, sitä löytyi Kalajoelta ja siihen jumitimme matkailuautomme Himangalla /ja pääsimme pulasta traktorin avustamana). Hiekkaa löytyi myös Mustasaaresta ja olisi sitä löytynyt Poristakin, jos olisimme sinne asti laskeutuneet. Vaan sinne ei tällä kertaa matka jatkunut.

Täältä matkasimme kuitenkin vielä tuonne Mustasaareen ennen kotiin palaamista.

Haapsalun piispanlinnaa ja vierailua isän luona

Haapsalun piispanlinna tuli ohitettua matkakuvauksesta maaliskuussa melkein kokonaan Ihan ensimmäisessä kirjoituksessani sieltä jaoin kännykällä kuvattuja kuvia lähinnä linnan sisätiloista. Ihme, että niitäkin (sisätiloja) oli vielä jäljellä. Nyt on vihdoin ja viimein aika palata tuon reissun kuviin ja tunnelmiin.

Haapsalun piispanlinna on rakennettu 1200-luvulla rakennettu ja se toimi 1600-luvun loppuun asti paikallisten viranomaisten valtapaikkana. Päälinnoituksessa on museo, jonka kautta pääsee myös eteläsiivessä sijaitsevaan katedraaliin. Se on mainittu ensimmäisen kerran jo vuonna 1279. "Linna vaurioitui pahoin Liivinmaan sodan aikana vuosina 1558–1582. Pienen linnan muurit ja ulompi linnoite jäivät osittain tuhoutuneiksi. 1600-luvulla Viroa tuolloin hallinneet ruotsalaiset eivät enää käyttäneet linnaa puolustusrakennuksena. Suuren Pohjan sodan aikana vuonna 1710 Venäjä valloitti Viron ja Pietari Suuren käskystä linnan muurit tuhottiin osittain. Tästä lähtien linna on ollut käytännössä raunioina." (Wikipedia).

Tässä linnaa muurien ulkopuolelta.

Muurien sisäpuolella näytti tältä. Vallihauta?

Piispanlinnassa vietettiin samaan aikaan jumalanpalvelusta.

Lasten leikkipaikka kaiken keskellä.

Tästä pääsee sisään maksulliselle museoalueelle. Mahtavat nuo rakennetut kulkureitit raunion seinillä.

Ikkuna-aukosta näkyi kaupunkia.

Tässä olen rohkaistunut kuvaamaan noilla rakennetuilla kulkureiteillä. Ihan vähään aikaan ei ole tullut vierailtua korkeilla paikoilla - rakennelmien huteruus alkoi kasvaa mielessäni ja oli kieltämättä paikoin ihan turvaton olo. Ihan turvallisiahan nuo rakennelmat ovat, mutta nyt pääsi mielikuvitus laukkaamaan.

Kaunistahan kaikki on tulta ylhäältä käsin 💖.

Opastetaulu oli pihalla kaikkien luettavana ja tutustuttavana.

Tässä vielä lyhyt videoklippi piispanlinnan raunioiden reunoilta:

Kävin suunnitelmieni mukaisesti vierailemassa isäni luona. Isä oli hyvällä tuulella ja ihan harvinaisen skarppina. Esittelen itseni aina hänen luokseen mennessäni. Tällä kertaa (niin kuin aina välillä) hän tokaisi, että "kyllähän minä sen muistan". Siis että olen hänen tyttärensä. Alzheimerin taudissa elämä ei kulje eteenpäin ainakaan maallikon näkökulmasta mitenkään suoraviivaisesti. Jokin päivä ja hetki voi olla kovastikin sekava ja hämyinen. Toisena päivänä ja hetkenä ajatus tuntuu kulkevan kirkkaasti ja selkeästi.

Isä muisti "kaverinikin". Tytär on ollut parilla viime kerralla mukana ja isä muisti sen, että minulla on ollut kaveri mukana. Kerrattiin yhdessä, että se kaveri oli tyttäreni, joka ei päässyt nyt mukaan, vaan jäi Helsinkiin.

Vierailun lopussa isä vielä totesi, että minulla on hyvä tytär. Tämä liittyi selvästi aikaisempaan keskusteluun. Nyt oli muisti tavallista skarpimmassa kunnossa 💖.

Isä oli muutenkin hyväntuulinen ja ihan uhkui hyvää fiilistä. Olipa pelkästään ilo käydä hänen luonaan 🥰.

Isän kanssa välillä jo naurettiin, kuinka vaikeaa oli ottaa kuva, johon molemmat mahtuisimme. Isä katsoi kännykän kameraan oikeaan suuntaan ihan yhtään ohjaamatta.

Isän puhe on todennäköisesti ainakin osittain lääkityksen vuoksi hieman puuroista, mutta ihan hyvin tulemme juttuun ja ymmärrämme toisiamme. Pienet katkokset ymmärryksessä eivät haittaa. Jotkut asiat eivät sitten olekaan tärkeitä. Ja aina voi selittää lisää, jos ei tule heti ymmärretyksi.

Ja vielä yksi aihe: Blogger. Ainakin omassa toiminnassani näytän olevan Bloggerin ykkösvihollinen. Minun kommenttejani on siirretty roskapostiin oikein urakalla. Yli 200 roskapostikommenttia muutamassa päivässä! Joukossa oli muutama muunkin kommentti, mutta minä näytin olevan blogiyhteiskunnan vihollinen numero yksi ainakin tuossa statistiikassa. En ollut vielä lukenut Rikkaruohoelämää Betweenin vinkkejä kommenttien ryhmäelvytykseen, joten elvyttelin kommentit yksi kerrallaan. Jo on aikoja eletty.

Vaan niin kauan kuin kone tekee nämä valvonnat, saa varautua milloin minkäkinlaiseen yllätykseen. Kone on huono ymmärtämään vivahteita.

Ihanaa Vapun jatkoa ja toukokuun alkua!

Miten ajattelit aloittaa toukokuusi?

Vierailu isän luona ja lisää Viron kuvia

Käytiin viikonloppuna tyttären kanssa Lahdessa vierailemassa isän ja papan luona. Isä oli lepäilemässä ja vallan leppoisalla ja hyvällä tuulella. Muistikin pelasi paremmin kuin moneen kertaan. Nyt oli moni asia hänen mielessään ainakin jollain tasolla. Keskusteltiin hiihtämisestä ja käytiin läpi perheen jäsenten hiihtotaitoja. Vierailusta jäi hyvä mieli.

Toki minä en pahoita mieltäni siitä, ettei isä aina muista minua. Vuorovaikutus voi hänen kanssaan olla oikein hyvää heikosta muistamisesta huolimatta. Silloin mennään vain siinä hetkessä ja jutellaan asioista, joissa ei ole paljon muistamista. Itse koen tärkeänä sen, ettei muistamattomuudesta tehdä mitään numeroa. Isä itse hämmentyy, kun ei muista, mistä oli puhumassa. Mutta pyrimme sujuvasti jatkamaan seuraavaksi mielessä tai käsillä olevasta aiheesta. Nautitaan niistä keskustelun paloista, mitä meillä on.

Tytär otti kuvan minusta ja isästä. Tämä on huomattavasti kauniimpi kuva kuin ne selfie-suherrukset, joita itse yritän välillä ottaa. Kiitos, kultaseni kuvasta 💖.

Ja sitten lisää niitä Viron kuvia. Vuorossa on Haapsalun katunäkymiä. Jokin tuossa kaupungissa viehättää silmiäni aivan mahdottoman paljon.

Ensimmäinen kuvasarja on tuloillalta. Kävelin kameran kanssa pienen lenkin ihan majoituspaikan lähellä.

Tässä talot ovat selvästikin remontissa. Mitään sen enempää rakentamisesta ja korjaamisesta ymmärtämättä tässä näyttää minusta siltä, että talojen ulkovuoraus on purettu ja näkyvissä on hirsirakenne. Mielenkiintoista olisi palata parin vuoden päästä katsomaan, millaisiksi talot ovat muuntuneet.

Jos oikein olen tulkinnut, tämä alla oikealla oleva rakennus on Wiedemanni Spordihoone, joka on urheilukeskus.

Oikealla Läänemaa Gymnasium.

Oikealla näkyy piispanlinnan muuria. Piispanlinnasta kuvia myöhemmin.

Tässä toista kuvasarjaa kaupungista Saarenmaan retkipäivän jälkeisenä päivänä. Piispanlinnan torni näkyy taas taustalla.

Ihana lapasaita. Aidan toisella puolella oli todennäköisesti joko koulu tai päiväkoti.

Jokin näissä katunäkymissä vain jaksaa viehättää minua.

Tässä on Ferdinand Johan Wiedemannin (kielitieteilijä) syntymätalo. Hänestä lisää täällä Wikipedian artikkelissa.

Ihania nämä välipilkahdukset talojen välistä. Milloin näkyy meri, milloin piispanlinna.

Tässä ollaan meren rannalla Haapsalu Promenaadilla.

Ja näitä ihania sivukujia.

Tekipä hyvää irrottautua arkiviikon tiukasta suoritusrytmistä takaisin lomatunnelmiin. Maaliskuukin lähestyy loppuaan. Toivon, että myös talvikelit löytävät loppunsa mahdollisimman pian. Minun mieleni huutaa kevättä ja vihreää. Toistaiseksi pitää iloita auringon pilkahduksista ja ostaa kotiin lisää vihreää. Kimppu tulppaanejakin voisi tehdä hyvää 🥰.