Äidin 'perintömökiltä' löytyi kesällä ilmakivääri. Toiselta mökiltä löytyi pienoiskivääri. Siihen tarvitaan lupa. Päätimme ottaa aseen talteen (se ei ollut lukitussa ja varmassa paikassa) ja tiedustella poliisilta, miten sen kanssa pitäisi menetellä. Kuvassa ymmärtääkseni ilmakivääri.
Mieheni soitti aseen poistamisesta käytöstä poliisille muutamankin kerran. Ketään asioista tietävää tai vastaavaa ei saatu luurin päähän, joten mies jätti soittopyynnöt. Niihin ei koskaan vastattu.
Parisen viikkoa sitten posti toimitti meille asiakirjan, jossa kerrottiin, että meillä on reilu kuukausi aikaa tehdä aseelle tarvittavat toimenpiteet ilman sanktioita.
Toki tuota varten pitää täyttää lomake, jossa on aseesta tietämättömälle hieman hankalia kysymyksiä, vaikka aseluvan tiedot olikin mainittu samassa dokumentissa ritirimpsussa. Lomakkeessa kysytään asetyyppiä, toimintatapaa, kaliiperia, merkkiä/mallia ja numeroa. Muut kohdat arvailin puolivillisti dokumentin tietojen mukaan. Toimintatapa (selasin nettiä ja se liittyy jotenkin siihen, laukeaako ase kerran vain sarjana tms.) oli ihan hähmyistä. Oletan, ettei tuo mikään sarjatuliase ole, mutta en nyt osannut siihen mitään arvailujakaan kirjata. Vaihtoehtoja ei ollut näkyvissä.
Oletin, että numero voisi olla aseluvan numero. Jos ei ole sitä, niin tuo kohta on ihan väärin täytetty. Varmuuden varoiksi poliisin nettisivuilta en löytänyt yhtään mitään tätä auttavaa tietoa. Joten näillä mennään.
Olen miettinyt sitä, miten tuonne poliisiasemalle sitten sen pienoiskiväärin kanssa marssin. Siihen ei löydy mitään ohjeita. Oletan, että jos nyt ihan ase kainalossa tai sylissä marssin poliisin luo, siitä voi seurata jonkin vähemmän itseäni viihdyttävä tapahtumaketju. Niin en varmaankaan sitten toimi.
Jos aseen sitten yrittää toimittaa vähemmän huomiota herättävästi, voi silti toimia ihan pieleen. Mustassa muovisäkissä? Makuupussissa? Mattoihin käärittynä? Miten ihmeessä?
Turun Sanomissa kerrotaan aiheesta näin:
"Aseen luovutus tapahtuu helpoiten varaamalla aika poliisin verkkosivuilta. Lounais-Suomessa aikoja on varattavissa viikoittain kuudella poliisiasemalla ja kerran kuukaudessa vielä lisäksi Kemiönsaaressa.Ensisijaisesti luvallisen aseen luovuttaa henkilö, jolla on lupa kyseiseen aseeseen. Jos tämä ei ole mahdollista, sovitaan asiasta etukäteen poliisin kanssa. Poliisi arvioi jokaisen tällaisen tapauksen erikseen ja antaa asiakkaalle yksilölliset toimintaohjeet.
– Luvattoman aseen voi luovuttaa aseen hallussapitäjä tai kuolinpesän aseiden osalta kuolinpesän edustaja suoraan ajanvarauksella ilman erillistä yhteydenottoa, Hyrkäs kertoo."