Näytetään tekstit, joissa on tunniste Juhannus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Juhannus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 28. kesäkuuta 2022

Juhannus 2022 🍀


Juhannus meni tänä vuonna hyvin hyvin rauhallisesti - ja onnellisesti. Meidän eka juhannus perheenä. 💛 Ei tehty koko juhanneksena oikeastaan yhtään mitään. Mitä nyt mieheni vähän leikkaili aattona nurtsia ja teki ruokaa. 


Miesväki kävi myös kokemassa katiskan. Saalis on tuolle nelijalkaiselle erittäinkin tärkeä. Suurin osa ahvenista oli niin pieniä, että pääsivät takaisin kasvamaan. 


Onneksi kaupasta oli tarttunut mukaan muikkuja, joten ihan ilman kalaa ei tarvinnut juhannusaattoa olla. 


 

Tätä ihanasti pirskahtelevaa valkkaria piti hakea oikein Hämeenlinnan Alkosta saakka, kun paikallisesta ja lähialueiden Alkoista ei sitä löytynyt. Sen verran makuni oli kuitenkin muuttunut, että viini ei enää maistunut ihan niin hyvältä kuin viime kesänä. 😁 Liekö raskaus tehnyt tepposia makuaistille.


Muikkujen kanssa oli uusia perunoita, muurikalla paistettuja pakastekasviksia, kermaviilikastiketta ja salaattia. Salaatti sisälsi rucolaa, hunajamelonia, parmesaanilastuja sekä suolapähkinöitä. Nams - aikamoinen makukombo! 😋


Juhannussaunassa ei vihdottu, mutta löylyvedessä kylläkin oli koivunoksia, jotka toivat IHANAN tuoksun saunaan. 🍃


Juhannuspäivänä olimme mun vanhempien luona syömässä ja hengaamassa. ❤


Olipas taas aikamoiset sapuskat mun äiti väsännyt! 😋😍 Kesäruoka mukamas kevyttä syötävää - ja PYH jos sitä vetää monta lautasellista! 😅


Jälkkäriksi ihan huippuhyvää kakkua, tietenkin kera kahvin (ja konjakin). 😍


 

Juhannussunnuntaina teimme muurikalla wokkia kaikesta jääkaappiin jääneestä - possusta, broilerista, keitetyistä perunoista, paprikasta, sipulista, pekonista jne. Ihan TÖRKEEN hyvää! 😎


Parasta tässä juhannuksessa oli kuitenkin tämä i-h-a-n-a kesämuija mansikkapuvussaan! 💛🍓


tiistai 29. kesäkuuta 2021

Kukkafocaccia 🌸


 Juhannus lusittu ja kohta myös jo kesäkuukin. Kauheaa - mihin tämä aika oikein menee! Aina sama tarina, mutta yleensä blogia päivittäessä sen parhaiten tajuaa, että hetkinen, mikäs päivä nyt onkaan jo menossa. 😁

Juhannuksena sain lopultakin testattua "kukkafocacciaa". Eli siis kyseessä on ihan normaali focaccia, jonka pinta koristellaan kukkakuvioin. Piti ensin tehdä juhannussalko, mutta se oli mun vaatimattomille taiteilijan lahjoilleni hiukan liian haastava. Seiskan kuvisoppilaalle tämä kukkaleipä oli jo aikamoinen taidonnäyte! 😂 Focaccian tein perinteisellä ohjeella millä yleensäkin, mutta tuplasin nyt vaan annoksen. Kirjaan ohjeen kuitenkin tähän nyt vielä uudelleen, koska veikkaanpa että tätä tulee tehtyä nykyään aina kun meille tulee jotain päivällis/illallisvieraita. Ensinnäkin tällä ohjeella leivän teko on älyttömän helppoa ja todistettu on jo useasti, että se myös onnistuu takuuvarmasti. Kaiken lisäksi tämä leipä tuntuu kelpaavan ihan kaikille makunsa puolesta. 

Uunipellillinen focacciaa


7 dl vettä
60 g hiivaa (tai 1 pss kuivahiivaa)
4 dl durumjauhoja
10 dl vehnäjauhoja
4 tl suolaa
1 dl oliiviöljyä

Koristeeksi:
parsaa
paprikaa
kirsikkatomaatteja
oliiveja
basilikanlehtiä
retiisejä
fetajuustoa
rosmariinia
sormisuolaa

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää durumajauhot, sekoita ja lisää suola.
Lisää loput jauhoista ja oliiviöljy. Vaivaa taikinaa noin 10 minuuttia.
Peitä kulho liinalla ja anna kohota puolisen tuntia lämpimässä, vedottomassa paikassa.
Taputtele taikina runsaalla oliiviöljyllä valeltuun uunivuokaan tai käytä pohjalla leivinpaperia.
Sivele öljyä myös taikinan päälle. Kohota focacciaa vielä 15-30 minuuttia.
Laita focaccian päälle parsat kukanvarsiksi, basilikat lehdiksi ja muodosta kukkia paprikasta, tomaatista, retiisistä ja oliiveista. Koristeeksi voit vielä laittaa fetajuustoa ja rosmariinia.
Ripottele päälle vielä halutessasi sormisuolaa.
Paista focacciaa 225 asteessa noin 25 minuuttia, kunnes pinta on kauniin kullanruskea.


Mun ei tullut juhannuksena käytettyä kameraa ollenkaan, ei järkkäriä eikä puhelimen kameraa. Sunnuntaina mentiin käymään mun vanhempien luona ja nämä kukkakuvat otin silloin. Välillä ihan tervettäkin viettää täysin kameraton juhannus. Tämä oli kuitenkin niin kiva ja ikimuistoinen juhannus, että muistot säilyvät mielessä varmasti ilman kuvallisia todisteitakin. Kiitos vielä kaikille meidän juhannuspirskeisiin osallistuneille! ❤

torstai 24. kesäkuuta 2021

Sitruunainen raparperipiirakka juhannuksen kahvipöytään 🌿


Mulla oli vakaa aikomus leipoa juhannukseksi mansikkakakku. Ja tavallaan siis leivoinkin, mutta pohja meni jostain syystä niin pahasti pieleen, että se lensi kaaressa roskiin. Käytiin kauppareissussa ja päätin, että tänä vuonna meillä pureskellaan kynsiä kahvin kaverina. Kunnes sit kuulin, että kahvipöytään on tulossa muitakin, jolloin ne kynnet on vähän huonoa tarjottavaa. 😉 Onneksi kotoa löytyi ainekset raparperipiirakkaan. Piti ensin tehdä ihan vaan perushelppo piirakka 👉 täältä löytyvällä ohjeella, mutta kuinka sattuikin "leikevihkosestani" löytymään sellainen rapsapiirakkaohje, jota en ollut vielä koskaan kokeillut. 

Olen nyt monena aamuna pistänyt merkille, että tuo meidän nelijalkainen lorottelija käy lannoittamassa raparperipuskaa antaumuksella. Sehän toi siis vielä ihan oman mausteensa tähän piirakkaan... 😅

 

Sitruunainen raparperipiirakka


Pohja:
3 dl vehnäjauhoja
1 dl mantelijauhoja
1½ dl sokeria
1 tl soodaa
½ tl suolaa
1 sitruunan kuoret
1½ dl juoksevaa margariinia
1½ dl piimää

Täyte:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl sokeria
1 kananmuna
2 rkl sitruunan mehua
1 tl vaniljasokeria

Lisäksi:
4-5 ohutta raparperin vartta
voita vuoan voiteluun

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
Sekoita kuivat aineet kulhossa. Pese sitruuna ja raasta kuori hienoksi raasteeksi ja lisää se jauhoseokseen. Lisää margariini ja piimä jauhoihin ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina vuokaan ja levitä jauhotetuin sormin vuoan pohjalle ja reunoille.
Sekoita täytteen ainekset kulhossa tasaiseksi. Kaada täyte taikinan päälle.
Leikkaa raparperin varret viistosti n. 2-4 cm:n paloiksi ja lado palat piirakan päälle. Kypsennä uunissa n. 30 minuuttia. Tarkkaile että reunat ei tummu liikaa paiston aikana. Jos alkaa tummumaan, laita esim. folion pala piirakan päälle paiston ajaksi.  


Tänään, eli juhannuksen aatonaattona tuli paisteltua muikkuja ja perunoita muurikan kanssa. Oi nam 😋 ihan järisyttävän hyviä. Muurikkaa pitäisi kyllä hyödyntää enemmän ruuanlaitossa. Etenkin näin kesällä. 


 

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin - oikein rauhaisaa, nautonnollista juhannusta kaikille! ❤ Pitäkää huolta itsestänne ja läheisistänne. 


torstai 25. kesäkuuta 2020

Ehkä maailman paras Daimkakku ❤


No nyt se on löytynyt - tähän mennessä paras kakku minkä olen tehnyt. Voi olla että aika kovin sanottu, koska olen kai onnistunut muitakin hyviä kakkuja tekemään, mutta tämä meni kyllä ehdottomasti sinne kärkikastiin. Mulla ei ollut tämän kakun suhteen kovinkaan suuret odotukset, ja ehkä juuri siksi tämä onnistuikin niin hyvin. Ja yllättäen se onnistui juuri silloin hyvin, kun syöjiä kakulle oli tasan me kaksi. 😂 Ei siis ole todistajia sille että kakku oli oikeastikin maailman herkullisinta.

P.S. Mansikat ja kermavaahto sopivat tähän kuin konjakki kahvin kanssa, joten älkää vaan jättäkö niitä pois kakun päältä! 
Ohje on Meren maku -kirjasta. 

Mikään terveyskakkuhan tämä ei ole, mutta viis siitä.

Daim-kakku
22cm


200 g tummaa suklaata
200 g voita
4 munaa
2 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 pkt Daimia à 56 g

Päälle:
2 dl vispikermaa
½ rkl sokeria
1 pkt Daimia à 56 g
mansikoita

Laita uuni kuumenemaan 225  asteeseen.
Sulata suklaa ja voi yhdessä kattilassa välillä sekoitellen. Anna jäähtyä hetki. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi. Kaada suklaasula muna-sokeriseokseen ja sekoita.
Yhdistä vehnäjauhot ja leivinjauhe. Hienonna Daim karkeaksi rouheeksi. Sekoita rouhe vehnäjauhojen joukkoon. Lisää vehnäjauhot taikinaan ja sekoita tasaiseksi. 
Voitele n. 22 cm halkaisijaltaan oleva irtopohjavuoka. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin keskitasossa n. 12-15 minuuttia (paistoin 15 min ja se oli juuri sopiva meidän uunilla, kakun kuuluu olla vähän "hyllyvä" uunista pois otettaessa). Anna kakun jäähtyä vuoassa. Siirrä jääkaappiin, mielellään seuraavaan päivään. Kuljeta veistä varoen vuoan reunoilla ja siirrä kakku tarjoilulautaselle.
Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta sokerilla. Pursota kermasta ruusukkeita kakun päälle ja koristele mansikan puolikkailla ja Daim-rouheella. 



Jos pari sanaa meidän Viskistä. Aiemmin jo kirjoitinkin (täältä voit lukea aiemman postauksen), että Viskillä on selän kanssa ollut vähän ongelmia. Tai jalan kanssa, mutta kipu taitaa säteillä selästä / lannerangasta. Tämä asia on vähän maalannut harmaan myrskypilven oman mielen päälle!😥



Toiset päivät on tosi hyviä ja ei oikeastaan edes huomaa että jalka on kipeä. Toisina päivinä taas yksi jalka on täysin poissa pelistä. Hämmennystä aiheuttaa nyt vähän sekin, kun ei tiedä mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä. Lääkärit ja fysioterapeutit ovat kaikki lomalla (nyt on muuten kaikin puolin huonoin aika sairastaa) ja joutuu itse omassa päässään pähkäilemään ja tuskailemaan asioita. Viskillehän määrättiin ensin kahden viikon totaalilepo ja särkylääkitys. Ohjeistusta jatkettiin vielä viikolla, mutta tällä ei kyllä ollut mitään vaikutusta.



Huomasin, että Viskistä tuli tosi masentuneen oloinen. Häneltä katosi elämän ilo ja meinasinkin, että tämä oli nyt tässä. Koira on niin kipeä, että ilonpilkahduksia ei enää löydy. Mutta kun päätimme, että antaa koiran mennä omalla pihalla vapaasti, että jos tässä nyt vietetään viimeisiä yhteisiä hetkiä, niin saa ainakin mennä viimeiset päivät täysillä. No, heti kun annoimme hänen alkaa liikkua enemmän, vointi koheni niin henkisesti kuin fyysisestikin. On vaan TODELLA vaikea vetää raja siihen, että mikä on liikaa liikuntaa ja mikä ei. 



Itsellä ei kovin suuri usko enää ole että tuota selkää enää ilman leikkausta kuntoon saataisiin, mutta ei tietenkään saa heittää kirvestä kaivoon ennen kuin viimeinenkin kivi on käännetty. Leikkausrumbaan en suostu lähtemään, mutta fysikaalisia hoitoja olen kyllä avoimin mielin kokeilemassa, mikäli niistä jotain apua olisi. En vaan vielä millään haluaisi tuosta rakkaasta Pänkäpäästä luopua ❤



Nautitaan yhteisistä hetkistä ja otetaan mallia koirista - eletään kuin viimeistä (kesä)päivää 😊

keskiviikko 24. kesäkuuta 2020

Juhannusaaton Toast Skagenit


Tein juhannusaattoaamuna kuuden tunnin työpäivän ja olin jo valmiiksi laittanut äidiltä synttärilahjaksi saadun roseviinipullon jääkaappiin kylmiimään. Ihan sillä ajatuksella, että korkkaan pullon heti kun olen sulkenut työläppärin. Mielessä oli myös järkätä pieni juhannusbrunssi, mutta jaksaminen ei tällä kertaa riittänyt siihen. Mutta nämä herkulliset toast skagenit korvasivat hyvin juhannusbrunssin. Ohje löytyi Paistetut muikut -blogista.

Maisteltiin tätä samaa katkaraputahnaa myös uusien perunoiden kanssa ja se oli oikein maistuvaa niinkin. 

Toast skagen


180 g pakastekatkarapuja
150 g ranskankermaa
½ dl majoneesia
1 tl dijonsinappia
1 rkl sitruunamehua
½ dl hienonnettua tilliä
½ dl hienonnettua ruohosipulia
1 punasipuli
2 keitettyä kananmunaa
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria
Pågen Oivallus kauraisa -leipiä (tai paahtoleipää)
salaatinlehtiä

Sulata katkaravut ja valuta ne hyvin. Sekoita ranskankerma, majoneesi ja dijonsinappi. Hienonna tilli ja ruohosipuli. Lisää seokseen tilli, ruohosipuli, suola, mustapippuri ja sitruunamehu. Hienonna punasipuli ja lisää seokseen. Murskaa kananmuna haarukalla pieneksi muruksi ja lisää seokseen. Lisää lopuksi valutetut katkaravut (jätä muutama koristeluun) ja sekoita. Halutessasi paahda leivät. Laita salaatinlehti leivän päälle, nostele täytettä leivälle ja koristele katkaravuilla ja tillillä.



Juhannuksena oli pakko tehdä taas tätä ihanaa 👉 kalamiehenviettelystä. Toimi edelleenkin 😉


Abban chili-aiolisilli oli myös erittäin herkullista.


Kesäkuumalla ei juuri tämän erikoisempaa ruokaa tarvitse; uusia perunoita, silliä ja salaattia. Ja tietenkin vähän valkkaria 😉

Ruokavahti paikallaan.

Tämä(kin) juhannus meni hyvin hyvin rauhallisesti kotoillen, veneillen, saunoen ja syöden. ❤