Näytetään tekstit, joissa on tunniste Broileri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Broileri. Näytä kaikki tekstit

tiistai 10. syyskuuta 2024

Marry me -kana & Viskin kuulumisia

 
 

Tää Marry me -kana eli naimakana on ollut mulla to do -listalla jo vaikka kuinka kauan. Onneksi se tuli nyt kokeiltua, koska tämä kyllä jäi meidän ruokalistoille ihan vakkariin. Oli sen verran hyvää ruokaa. Toki mulla oli myös maailman paras keittiöapulainen. 💗 Mietittiin just, että jos hän tätä vauhtia oppii avustamaan mua keittiöhommissa, niin noin vuoden päästä olen itse jo eläköitynyt ruuanlaittopuuhista ja meillä on tuo nuorimmainen vastuussa keittiöstä. 😁


Marry me -kana

800g broilerin fileitä
vehnäjauhoja leivitykseen
1½ dl aurinkokuivattuja kirsikkatomaatteja
3 valkosipulinkynttä kuorittuna ja hienonnettuna
2 tl kuivattua oreganoa
1 broilerin lihaliemikuutio
1½ dl vettä
4 dl ruokakermaa
n. 1 dl raastettua parmesanjuustoa
tuoretta basilikaa
rouhittua mustapippuria

Suolaa ja pippuroi kana ja pyöritä jokainen filee vehnäjauhoissa.
Ruskista kanat voissa molemmin puolin. Älä kuitenkaan paista kypsäksi, vaan ota vaan pinta pannulta. Laita kanat sivuun hetkeksi.
Kuullota tomaatit ja valkosipulit samalla pannulla, mausta oreganolla. Kaada joukkoon vesi ja liemikuutio. Sekoita niin, että liemikuutio sulaa. Lisää kerma. Anna kiehua muutama minuutti. Mausta pippurilla ja tarvittaessa lisää suolaa.
Kaada joukkoon raastettu parmesan ja sekoita, jotta juusto sulaa kunnolla.
Lisää kanat pannulle ja anna niiden kypsyä kastikkeessa. Lusikoi kastiketta kanojen päälle kypsennyksen aikana. Sekoita silloin tällöin. Silppua päälle tuoretta basilikaa.
Tarjoile esim. riisin tai pastan kanssa. 


Me maisteltiin tätä sekä riisin, että perunoiden kanssa. Ehkä ensi kerralla sit pastan kanssa. 

 

Tässä mun apulainen maustaa uuniperunoita. ❤ 

Meidän Viski täytti toukokuussa jo 10 vuotta! 🎈 Ihan uskomatonta, että hän on elänyt jo näin vanhaksi. Hän on niin koheli koira, että ajateltiin että hän ei tule näkemään edes 5v synttäreitään. Ja kun se 5 vuotta tuli täyteen, ajateltiin että kaikki siihen päälle on pelkkää plussaa. Ja plussat on sen kun paukkunut.


Toukokuussa, itse asiassa meidän Ruotsin reissun aikana, saatiin tietää että hänen silmät vuotaa tosi kovin ja on vähän verestävät. Ajateltiin vaan, että ehkä kova keväinen tuuli ärsyttää silmiä. Mutta myöhemmin selvis, että hänelle on silmiin iskenyt sakemanneille erittäin tyypillinen silmäsairaus, pannus. 


Pannus oli niin ärhäkkää laatua, että tiedettiin heti sokeutumisen olevan se päätepiste johon tämä tarina tulee päättymään. Ja eihän siinä sit mennytkään kuin heinäkuun loppuun, kun hän sit oli jo sokea. Tai sanotaanko, että hän on menettänyt näkökykynsä n. 90-95 prosenttisesti. Ei siis ole ihan täysin sokea, vaan erottaa vielä jotakin valoja ja varjoja ja liikkuvia juttuja. 


Alkuun vähän kaikilla oli sopeutumista tähän tilanteeseen, mutta nyt on mennyt jo paljon paremmin. Ihan uskomattomia nuo koirat miten ne sopeutuvat tällaisiin muutoksiin niin nopeasti. Ja mikä muisti heillä onkaan siihen, että missä mikäkin sijaitsee. Aika paljon joutuu Aadaa muistuttelemaan, että et voi tehdä mitään majaa juuri Viskin pedin eteen, koska Viskihän siihen sit kompastuu kun ei kerran näe mitään. 

Nyt hän saa keikkua meidän ilonamme niin kauan kun vaan virtaa riittää ja terveys kestää! Otamme ilolla jokaisen meille annetun yhteisen päivän vastaan 🙏❤

tiistai 22. marraskuuta 2022

Revittyä kanaa & kuulumisia

 
 

Kerkesinpäs saada EDES yhden päivityksen marraskuulle. En voi sanoa etten olisi ehtinyt blogin kimppuun, mutta välillä vaan se motivaatio päivittämiseen häipyy jonnekin. En kuitenkaan haluaisi tätä kokonaan lopettaakaan, joten yritän antaa itselleni armoa että päivitän aina kun inspis iskee. 

Toki on myös tuntunut, että ei ole tullut tehtyä mitään ns. uutta ruokaa jonka reseptin tänne voisi päivittää. Leiponut en ole pitkään aikaan. Ihan järkkyä kun menet ruokakauppaan ja katsot tuotteiden hintoja, mutta toisaalta en halua edes lähteä sille ajatuslinjalle kuinka kaikki kallistuu. Onhan tässä kuitenkin ruokaa yllinkyllin kaapeissa koko ajan, joten jos nyt joutuu tinkimään jostakin, niin ei tässä kuitenkaan nälkää ole tarvinnut nähdä. Olkaamme siis kiitollisia siitä että jotakin ruokaa kuitenkin pöytään ollaan saatu! 🙏❤

Tätä revittyä kanaa tein jo viime viikolla, ja ai että mutta oli hyvää! Ja tuli helposti, kun laitoin vaan maustetut broiskut savipataan ja leivinuuniin. Ruoka valmistui kuin itsekseen. Tämän voit kuitenkin tehdä ihan samalla tavalla myös sähköuunissa. Toki tuo sähkökään ei ihan ilmaista tällä hetkellä ole, mutta jos kiertoilmauunissa valmistat montaa ruokaa kerralla, niin miksei tämä menisi siinä sivussa ja osin vaikka jälkilämmölläkin. Ja ainakin itse olen löytänyt tosi useasti juurikin näitä broiskun paistileikkeitä kaupasta erittäinkin sopivaan hintaan, eli kalliista ruuasta ei ole kyse.

Revittyä kanaa


1 kg kanan paistileikkeitä
3 valkosipulin kynttä
3 rkl soijakastiketta
4 rkl fariinisokeria
1,5 rkl worcestershire kastiketta
3 rkl ketsuppia
1 rkl chilikastiketta
2 rkl etikkaa
ripaus suolaa ja mustapippuria

Sekoita kaikki aineet keskenään. Laita pataan tai foliolla peitettyyn uunivuokaan. Paista uunissa 150 asteessa noin 2 tuntia. Kanasta tulee niin pehmeää, että saat revittyä sen helposti haarukalla. Tarjoa esim. perunoiden / ranskisten kanssa tai vaikka hampurilaisten, pizzan tai tortillojen täytteenä.




Ei kannata ostaa aineksia pelkkää marinadia varten jos jokin puuttuu, vaan korvata se jollain kotoa löytyvällä aineella. Esim. etikan voi hyvin korvata jos  kotoa löytyy jonkinlaista viinietikkaa, balsamicoa tms. Ja fariinisokeri korvautuu kyllä tavallisellakin sokerilla. Ei kannata ostaa jääkaappiin / kuivakaappiin tuotteita, joita ei käytä kuin tähän tarkoitukseen.

Tein tämän tosiaan leivinuunissa ja savipadassa. Olen ennenkin hehkuttanut savipataa, mutta jos jollain on mennyt asia ohitse, niin hehkutan uudelleen. Savipata on leivinuunin kanssa pelatessa ihan huipputuote. Kun on liottanut savipadan oikeaoppisesti, niin pata pitää nesteet sisällään, eli savipadassa kypsyvä ruoka ei koskaan ole kuivaa vaikka olisi uunissa viettänyt tunnin jos toisenkin. Itse olen padan saanut jo vuosia sitten äidiltäni ja yrittänyt pitää sitä kuin kukkaa kämmenellä. Savipatoihin törmää usein kirppiksillä ja vielä ihan hyvään hintaankin, kannattaa pitää silmät auki siltä varalta.


Halloween tosiaan oli ja meni. Meillä oli Pyhäinpäivänä ikkunanvaihtotalkoot ja siinä samassa juhlistettiin hyvin maltillisesti myös halloweenia. Eli käytännössä se tarkoitti vain ja ainoastaan tätä halloween-tyyliin koristeltua herkkulautasta. 😁 Nämä herkkulautaset on kyllä nykyään niin mun suosikkeja. Jokaiselle jotakin. Ja pääsee niin helpolla, että harmillisesti on vähän tuo leipominenkin nyt jäänyt... 🙈




Seuraavaksi voikin sit alkaa fiilistellä joulua. ❤ Huomenna ajattelin hakea Tokmannilta pari kynttelikköä talon tienpuoleisiin ikkunoihin. Ne tuovat kaivattua (ja tunnelmallista) valoa pimeisiin iltoihin. Ostin myös riisipuuroainekset kotiin. Ajattelin kokeilla ekaa kertaa tehdä riisipuuron leivinuunissa. Jos onnistun hommassa hyvin, niin jaan toki kokemukseni täälläkin. 😁 Ensimmäisiä (ja todennäköisesti tämän vuoden viimeisiä) pikkujouluja juhlin viime viikonloppuna työkavereiden kanssa. Vaikka en univelkainen olekaan (luojalle kiitos hyvät unenlahjat omaavasta lapsesta🙏), niin täytyy rehellisesti tunnustaa että nukkumatti kutsui jo hyvissä ajoin ennen puolta yötä. Pelkästään ajatus siitä mitä alkoholin ja nukkumattomuuden yhdistelmä saa minussa aikaiseksi, ei houkutellut jatkamaan iltaa. 😅 Todetkaamme siis, että vanhuus (tai tylsyys) ei tule yksin.... 

Onko kirjeet Korvatunturille laitettu jo menemään? 😉🎅

lauantai 4. kesäkuuta 2022

Suussasulavaa valkosipulimajoa broilerin, perunan ja uunikasvisten kanssa


 Kirjaillaanpas tänne blogin puolelle välillä herkkujen sijaan ihan kunnon ruokaakin. Nyt kun ei jaksa ihan koko ajan olla kaupassa ramppaamassa, tulee tehtyä ruokaa hyvin pitkälti aina niistä aineksista mitä kotoa löytyy. Osa viikon ruuista tehdään ihan suunnitellun ruokalistan mukaisesti, mutta osa valmistuu yleensä ihan sen mukaan mitä kaapeista löytyy ja mitä tekee mieli. Tämäkin ruoka oli sellainen, että saatiin yhdellä päivällä siirrettyä kauppareissua, kun pakastimesta sattuikin löytymään kanaa, jääkapissa oli perunoita sekä muista ruuista ylijääneitä kasviksia. Ainoastaan majoneesi oli loppunut (koska tämän tyyppisen ruuan kanssa on oltava joko majoneesia tai jokin jogurttinen kastike), mutta hätähän ei ollut tämän näköinen. Muistin että Hella ja houkutus -blogissa on ollut ohje äärimmäisen helppoon valkosipulimajoon ja nyt oli paikka testata sitä. Tämä oli ihan TÖRKEÄN hyvää! Tosin mulla lopputulos oli enemmänkin valkosipulivaahtoa kuin majoneesia, mutta maku ylitti sen että en saanut koostumusta onnistumaan. Osaako joku sanoa missä meni vikaan? Tämä taisi oli eka kerta kun itse kokeilin tehdä majoneesia... Mutta tämä kerta ei kyllä jäänyt viimeiseksi. Voitti valmismajot ihan sata-nolla.

 Helppo valkosipulimajoneesi


2 valkosipulinkynttä
1 kananmuna
2 tl sinappia
½ sitruunan mehu
ripaus suolaa
ripaus valkopippuria
2 dl rypsiöljyä

Hienonna valkosipulit ja laita ne kapeaan kannuun. Mittaa kannuun myös muut ainekset. Laita sauvasekoitin kannun pohjalle, terä pohjassa kiinni. Käynnistä sekoitin ja nosta sitä vähitellen kohti pintaa. Ja hokkupokkus, majoneesi on valmista.


Tämä on niin äärimmäisen näppärä tapa paistaa broiskut ja perunat ja kasvikset samalla kertaa uunissa. 

Kasvisten joukossa on suippopaprikaa, sipulia ja kesäkurpitsaa. Maustettu oliiviöljyllä, ripauksella suolaa ja kuivatuilla yrteillä. 


 

Perunat on ihan vaan viipaloitu kuorineen päivineen ja maustettu oliiviöljyllä, suolalla sekä paprikamausteella. 

Koko setti oli uunissa 180 asteessa (kiertoilma) noin 30 minuuttia. 


 Meidän pikkuneiti on jo lyhyen elämänsä aikana ollut kaksissa hautajaisissa. 😔 Tänään oli mukavaa tekemistä koko perheelle, kun pääsimme pitkästä aikaa YO-juhliin. Pääsi pikkuneitikin välillä juhlimaan vähän iloisemmissa merkeissä. 🎉

Onnea hirmuisesti kaikille ylioppilaille ja ammattiin valmistuneille! ❤

maanantai 16. toukokuuta 2022

Välimeren kanaa & kaalisalaattia


Päivitykset raahaa taas vähän perässä. Pikkuneidin päikkärien nukkumiset elää vähän omassa tahdissaan (tai ei kai tuon ikäisellä vielä ihan niin säännöllistä rytmiä olekaan) ja jos on huonosti nukuttu yö takana, sitä menee itsekin mielummin päikkäreille neidin nukkuessa kuin päivittää blogia. Nyt on kuitenkin hyvät yöunet takana ja kotikin (edes vähän sinne päin) siivottu, joten saa hyvällä omalla tunnolla keskittyä blogiin.

Tämä ruoka oli meidän äitienpäivän illallinen ja kyllä olikin ruoka tämän äidin mieleen, nam! 😋 Ohje on bongattu Makuja kotoa -blogista. Tätä voi tarjota myös vaikkapa riisin tai pastan kanssa, mutta halusin tehdä enemmän ravintola-annosta muistuttavaa ruokaa joten tein perunakiekkoja. Aa että... 😍 Ei olisi yhtään hävettänyt tarjota tätä vieraillekaan. 

Välimeren kana


500 g kanafileitä
voita paistamiseen
suolaa
mustapippuria
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
3 dl ruokakermaa
1 kanaliemikuutio
1/2 prk tomaatti-paparikapestoa (Pirkka)
200 g pehmeää fetajuustoa
aurinkokuivattua tomaattia


Leikkaa kanafileet kahteen palaan. Silppua sipuli ja valkosipuli. Kuumenna pannulla voita ja ruskista fileet nopeasti molemmin puolin. Nosta uunivuokaan ja ripottele päälle suolaa ja mustapippuria.
Lisää pannulle voita ja kuullota sipuleja. Lisää kerma, kanaliemikuutio, pesto ja fetajuusto. Voit jättää hieman fetajuustoa koristelua varten. Anna kastikkeen poreilla hiljalleen 5 minuuttia ja kaada se kanojen päälle. Paista 200-asteisessa uunissa n. 20 min. Koristele fetajuustolla ja aurinkokuivatulla tomaatilla.



Ja kylläpä saa taas tehtyä hyvää kaalisalaattia kun on tarjolla uuden sadon kaalia. Nämä kaalisalaatit on siitäkin kivoja, että tällaisen saa tehtyä aina jääkapin aineksista, kunhan vaan se kaali löytyy kotoa. Ei aina tarvitse sekaan laittaa majoneesia tai kermaviiliä, mutta nyt tein tällaisen version. 

Kaalisalaatti


1 pieni uudensadon kaali
3 porkkanaa

Kastike:
majoneesia (sopivasti)
1 rkl valkoviinietikkaa
1 rkl sitruunanmehua
1 tl valkosipulijauhetta
suolaa ja mustapippuria

Raasta kaali ja porkkana. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja lisää kaali-porkkanasalaattiin. Anna maustua pari tuntia ennen ruokailua.

Ja nyt äkkiä juomaan vielä kupillinen kahvia rauhassa ennen neidin heräämistä... ❤ 

Mukavaa alkanutta toukokuista viikkoa!


sunnuntai 13. maaliskuuta 2022

Sitä sun tätä -pelti


Bongasin Lidlissä viikonloppuna, että mitäs ihmettä, se on kevät nyt kun parsat on jo kaupoissa. Tai kai niitä jossain kaupoissa on läpi vuoden, mutta hyvännäköisiä ja suht edullisia parsoja saa yleensä vain keväällä.
Ja siitä parsapuntin ostamisesta se idea sitten lähti. Mitä muuta voisi laittaa tarjolle samaan aikaan parsojen kanssa? Parsat pitää tietenkin (tai tietenkin ja tietenkin) peittää pekonilla. Samaan aikaan uunipellille sopii monenlaiset ainekset, mutta meillä oli tällä kertaa broileria, perunaa, bataattia ja halloumijuustoa.





Laitoin uuniin ensiksi 200 asteeseen perunat, bataatin ja pankojauhoissa pyöritellyt broilerinfileepalat. Annoin niiden kypsyä rauhassa. Kun perunat oli sopivan pehmoisia, otin pellin pois uunista ja nostin uunin lämpötilaa 250 asteeseen.




Eri pellille pääsi pekoni-parsat sekä viipaloitu halloumijuusto. Nämä olivat uunissa noin 10 minuuttia.




Ja ei muuta kuin ääntä kohti, ruuan ollessa El perfecto!! 👌



Tällaiset sitä sun tätä -pellit on täydellistä tarjottavaa myös vieraille, koska jokainen voi hiukan valita omien makumieltymysten mukaisesti, että mitä haluaa syödä.  



Tein pitkästä aikaa myös 👉 tätä meidän lemppari pastasalaattia




torstai 3. helmikuuta 2022

Vihannes-broileripannu


 Tämä resepti on kulkenut mukanani jo lähes parinkymmenen vuoden ajan. Olen alkuperäisen reseptin leikannut muistaakseni jostain K-ruokakaupan mainoksesta. Hämmästyttävintä tässä on se, että se on säilynyt ehjänä ja luettavana kaikki nämä vuodet ja muun muassa aika monet muutot läpi käyneenä. Nyt ajattelin kirjata ohjeen myös tänne blogin puolelle, jolloin voin tuolle paperireseptille antaa luvan halutessaan hävitä. Alkuperäisesti tämä ohje on tehty possunlihasta, mutta koska mulla oli pakastimessa ainoastaan broiskua, vaihdoin siihen ja nam, miten hyvää tuli. 😋 Tässä ohjeessa tärkeässä roolissa on soijakastike, joten sitä pitää kotoa löytyä. Välillä olen skipannut hunajan ja inkiväärin, eli ei välttämättä niitä tarvitse. Nyt niitä laitoin, koska ensinnäkin ne sopivat kanan kanssa hyvin yhteen ja toiseksi, ovathan ne näin flunssa-aikaan aikamoisia terveyspommeja. 

Vihannes-broileripannu


500 g broilerinfileetä
2 porkkanaa
1 purjo
n 1/3 lohko keräkaalia
n. 3 rkl soijakastiketta (tai maun mukaan)
½-1 tl inkivääriä
1 rkl hunajaa
1 rkl viinietikkaa
1 dl vettä

Suikaloi kuoritut porkkanat ja kaali erittäin ohueksi esim. juustohöylällä ja hienonna halkaistu, huuhdottu purjo.
Kuumessa rasva paistokasarissa ja ruskista siinä broiskut nopeasti parissa erässä.
Kiehauta kevyesti myös suikaloidut vihannekset rasvassa.
Suikaloi broiskun fileet ja pane ne takaisin kasariin vihannesten kanssa ja kaada joukkoon tilkka vettä.
Mausta soijakastikkeella, inkiväärillä, hunajalla ja viinietikalla. Anna hautua kannen alla noin 20 minuuttia, kunnes liha ja vihannekset ovat kypsiä.
Suurusta halutessasi vesitilkkaan sekoitetulla perunajauholla ja anna vielä kiehahtaa. Tarkista maku. Tarjoa lisänä keitettyä riisiä (ja soijakastiketta).

 

Vaikka kirosinkin runsasta lumentuloa (koska haluan jo kevään tänne) niin onhan tuolla ulkona nyt melkoisen kaunista! ❤ 


Lunta on yli oman ja naapurin tarpeiden 😁 mutta eihän sitä kukaan kiellä että kyllä kunnon talvi on aina kunnon talvi. Sitä vaan mietin, että mikä määrä vettä meillä taas onkaan kun tämä lumimassa sulaa. Etenkin kun nyt on maa niin kovin jäässä, että se ei kyllä ime ihan hetkeen yhtään mitään. Toivotaan että lämpeneminenkin tapahtuisi pikkuhiljaa auringon voimalla... 🌞


Aurinko antaa kyllä nyt jo voimaa ja energiaa ainakin mulle, vaikka lämpötehoja siitä ei vielä saakaan irti.


maanantai 10. tammikuuta 2022

Broileri-pastasalaatti (tämän hetken lemppari)


Tätä salaattia tuli tehtyä jo pitkin syksyä useammankin kerran. Samainen salaatti on päätynyt myös useamman kerran evääksi miesten kalareissuihin. Useasti tulee pyynnöstä tehtyä heille eväät mukaan viikonlopuksi, niin ei mene suotta kalastukselta aikaa ruuanlaittoon. Syksyn laiskan päivitystahdin vuoksi tämä on vaan jäänyt tänne blogiin kirjaamatta, mutta nyt on puute korjattu.

Tein tätä salaattia taas viikonloppuna ja sain samalla kuvat otetuksi. Yleensä laitan salaatin joukkoon vielä kirsikkatomaattejakin, mutta niitä ei nyt sattunut kotoa löytymään. Siksi laitoin tomaatit myös ohjeeseen sulkuihin.


Broileri-pastasalaatti


1 pkt broilerin fileepihvejä
250 g gnocchi-pastaa (raakana)
1 punainen paprika
1 keltainen paprika
½ kurkku
1 prk (235 g) persikan puolikkaita (säilyke)
rucolaa
1 prk (200 g) salaattijuustokuutioita
(250 g kirsikkatomaatteja)

Kastike:
n.1½ dl majoneesia
1 prk kermaviiliä
1 tl currya
ripaus suolaa
½ tl paprikajauhetta

Kypsennä broilerin fileepihvit. Mikäli käytät maustamattomia pihvejä, mausta niitä esim. suolalla, currylla ja paprikajauheella.
Keitä pasta kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan. Jäähdytä sekä pasta että broilerit.
Pilko muut ainekset ja tee majoneesi-kermaviilikastike.
Paloittele myös broileripihvit ja sekoita kaikki ainekset keskenään. Anna maustua hetki.

Meillä oli tosiaan 7-vee kummipoitsu kylässä torstaista lauantaihin ja kaikenlaista kivaa tuli touhuttua. Vähän erilaista meininkiä meidänkin arkeen aina kun nuo kummilapset ilahduttavat vierailuillaan. 


Tuli kolattua jää esiin ja mini Patrik Laine pääsi esittelemään taitojaan.

 


Ja tietenkin pojat on poikia - pulkka mopon perään ja menoksi. 

 

Buzziakin tuli jälleen pelattua. 


Meidän Viskelsson ei ole tunnetusti enää hetkeen ollut lapsivieraiden ystävä, mutta tällä kertaa meni vierailu erittäin hyvin. Viski ei välittänyt kummipoitsusta tuon taivaallista. Paitsi kun mentiin kylille lenkille, niin Viski kyllä piti huolen että poitsua pulkassa ei lähesty kukaan. 👮