Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mustaherukka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mustaherukka. Näytä kaikki tekstit

torstai 21. syyskuuta 2017

Vadelma-mustaherukkamurupiiras (ja Rokkiristeily)


Meidän vadelmapensas on kyllä tänä(kin) vuonna ollut kovin antelias. Sain sen puskan 30vee lahjaksi, ja se on kyllä todellakin annettu rakkaudella, koska sadotkin on sen mukaisia.
Tai sit vadelma vaan on kirsikan lisäks ainut joka todella viihtyy meidän pihassa! :D
Paljon olen vadelmia pistänyt pakkaseen, mutta osan olen käyttänyt heti leivonnassa. Ja tässä yksi ihan huippuhyvistä vadelmapiiraista, johon tuli vadelman lisäksi myös mustaherukkaa. Sen voi jättää toki pois, tai korvata esim. mustikalla. Minusta tämä oli hyvää juuri näin ♥
Ohje on Kauran lumoa -blogista.

Vadelma-mustaherukkapiiras


Pohja:
100 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
2 dl dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
1 tl leivinjauhetta

Päälle:
2 dl mustaherukkaa
1 dl vadelmaa
1 purkki kermaviiliä
1 kananmuna
2 tl vaniljasokeria
2 dl kaurahiutaleita
40 g voita


Vatkaa voi ja sokeri kuohkeaksi, lisää kananmuna, vaahdota hyvin. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet, sekoita nopeasti sekaisin
Levitä voidellun ja ruisjauhotetun vuoan pohjalle.
Levittele taikina lastan avulla vuokaan tasaisesti, ripottele marjat päälle.
Sekoita keskenään kermaviili, kananmuna ja vaniljasokeri, levitä marjojen päälle.
Nypi kaurahiutaleet ja voi keskenään, ripottele viimeiseksi piiraan päälle.
Paista 200 asteessa noin 25 minuuttia.



Olimme muutama viikko takaperin jälleen Radio-Rock risteilyllä. Tällä kertaa mun vanhempien sekä veljeni ja hänen vaimonsa kanssa.
Viime kertainen reissu oli ihan huippu, siitä voit lukea TÄÄLTÄ. Nytkin reissu oli muuten hyvä, mutta en täysin allekirjoita laivan vaihtoa Baltic Queenista Silja Europaan. Europa oli niin ahdistavan pieni laiva tuollaisen tapahtuman järkkäämiseen. Bändit oli hyvät, mutta miettikääpä kun laiva on loppuunmyyty ja kun bändit aloittavat soittamaan, niin kaikki ihmiset ahtautuvat sinne pieneen, matalaan tanssiravintolaan.... NEVER AGAIN!
Bändit ja reissuseuran ottaisin koska tahansa uusiksi, mutta laivan pistäisin kyllä vaihtoon! :D


Mutta hei, Alexi Laiho 👊


Bodomi oli kova!! Sen haluan EHDOTTOMASTI nähdä uudelleen!!
Ja Stratovarius on aina kova. Eikä tuo Kotipeltokaan ole yhtään hullumman näköinen.... 😍


Bongasin laivalta myös Tazzy Cruzin ja pakkohan kummitytölle oli hänen nimmaria hakea. Pääsin samalla myös kuvaan 😊




lauantai 16. syyskuuta 2017

Mustaherukka-suklaakääretorttu


Pakko välillä muistutella jo muutamaan kertaan täällä blogissa esiintyneestä ohjeesta.
Tämä suklaan ja mustaherukan yhdistelmä on nimittäin niiiiiin vastustamattoman hyvä!!
Etenkin kun ei laita liikaa sokeria tuohon mustaherukkatäytteeseen.


Ohje löytyy siis TÄÄLTÄ. Samaista kakku syötiin myös meidän häissä neljä vuotta sitten, KLIK.
Vaihtelun vuoksi kokeilin tehdä kakun sijaan kääretortun. Laitoin suklaatäytteen kääretortun sisään ja mustaherukkatäyte tuli päälle.
Tänhän olis voinut tehdä myös niin, että olis laittanut molempia täytteitä sekä sisään että päälle. Näin olisi saanut päälle kauniin, kaksivärisen päällisen. Mutta kaunis tämä oli mielestäni ihan näinkin.


Ja koska tämä oli niin hyvää taas pitkästä aikaa, ja oman pihan mustaherukkapensaassa riitti vielä marjoja, tein vielä yhden kaakun ja tällä kertaa ihan tälläiseen levykakkumuotoon.


Oman mustaherukkapensaan sato oli tosiaan vielä aika onneton tänä(kin) vuonna, just ja just sain nämä kaksi leipomusta tehtyä. Kävin tyhjentämässä mamman pensaita sen verran, että pakkasessa on nyt ainakin smoothiemarjat talven varalle.

 
Tämä toimi muuten samalla isännän nimpparikakkuna. Eipä kai nimipäiviä niin muuten tarvitsekaan juhlia, mutta onhan se oman väen kesken kiva juhlistaa kahvihetkeä kakulla. Ja saa ainakin hyvän syyn taas leipoa jotain... 😉


Aurinkoista viikonloppua!! 🌞

maanantai 15. elokuuta 2016

Herukka-vaniljapiirakka (gluteeniton)


Uusimmassa K-kauppojen ruokalehdessä oli herkullisen oloinen herukka-vaniljapiirakka. Pitihän sitä sitten heti testata. Siihen sai hyvin upotettua loput punaherukat mitä pensaassa vielä oli jäljellä. Se ei järin suurta satoa antanut tänä(kään) vuonna, mutta mustaherukkaa sen sijaan on paljon. Ja osa vielä poimimattakin. Nyt alkaa olemaan jo viime hetket poimia, sillä marjat ovat jo ihan viittä vaille ylikypsiä.
Tein hiukan muutoksia alkuperäiseen ohjeeseen. Pohjan vaihdoin gluteenittomaan pohjaan. Ja täytteen ranskankerman vaihdoin turkkilaiseen jogurttiin ja rahkaan sekä pakastemarjat tuoreisiin. Isäntä varmisteli syödessä, että onko nämä omasta puskasta poimittu ja olenhan muistanut pestä marjat ennen piirakan valmistamista. Viskillä kun on tapana käydä aamupissalla aina näiden kyseisten puskien juurella.... :D 

Herukka-vaniljapiirakka
gluteeniton


Pohja:
100 g voita
3/4 dl sokeria
1 muna
1 dl maissijauhoa
1½ dl gluteenitonta kaurajauhoa
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
2 tlk (á 150 g) ranskankermaa TAI 300 g turkkilaista jogurttia/rahkaa
1 kananmuna
1 pss (72 g) vaniljakastikejauhetta
2 rkl vettä
1½ pss (á 200 g) herukkasekoitusta pakasteesta TAI n. 300 g tuoreita herukoita

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää muna hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne sitten voi-sokeri -seokseen. Levitä pohjataikina voidellun ja jauhotetun (mantelijauhoilla) piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
Sekoita ranskankerma (tai turkkilainen jogurtti), muna, vaniljakastikejauhe ja vesi keskenään. Nostele marjat joukkoon ja levitä seos vuokaan. Paista piirakkaa 200 asteessa 25-30 minuuttia.


Lehdessä väitettiin, että tuon täytteen vaniljakastikejauheen takia piirakka ei tarvitse edes vaniljakastiketta/jäätelöä kaverikseen, mutta minä olin vähän toista mieltä asiasta. Punaherukat olivat niin kirpeitä mun makuun, että pakko oli saada pala jätskiä! ☺


Kesälomasta on nyt eka viikko lusittu ja mitä sitä oikein on tullut touhuttua... No ainakin käyty kuolaamassa jenkkiautoja Forssan Picknickissä, Viski käytetty lekurilla, vanhimmat kummimuksut käytetty Särkänniemessä, Viskin kanssa käyty Suomenlinnassa & navetan päätykin saatu vihdoin valmiiksi.


Lomaa olis tähän hätään jäljellä vielä tasan viikko. Saas nähdä mitä kaikkea vielä siinä ajassa ehditäänkään! ;)

tiistai 14. heinäkuuta 2015

Mustikka-banaani-kardemummasmoothie


No huh mikä nimihirviö! ☺
Mulla on näitä erilaisia kausia aina meneillään ja milloin syön aamupalaksi kasan avokadoja, milloin taas puuroa. Nyt on smoothie-kausi menossa. Enkä ole vielä muutamassa viikossa kyllästynyt tähän yhdistelmään. Kokeillaan sit jotain muuta taas, kun tämä alkaa maistua puulta! ☺

Mustikka-banaani-kardemummasmoothie


1 banaani
200 g bulgarian jogurttia
n. 100 g pakastemustikoita/mustaherukoita
n. 2 dl mantelimaitoa
ripaus kanelia
ripaus kardemummaa
1 rkl kookosöljyä
kuitua (psyllium/pellavansiemenrouhe)
(halutessasi voit lisätä lisäproteiinia jauheesta)

  Sekoita blenderissä tai sauvasekoittimella. Maidon määrä riippuu siitä, kuinka juoksevaa smoothiesta haluat.
Mittasuhteilla ei ole smoothiessa niin väliä. Sitä laittaa, mitä kaapista löytyy.


Sain sunnuntaina Viskistä hauskoja uintikuvia; iskä heitti lelua Viskille ja mä kuvasin.
Ja hei todistetusti on ollut hetki kun ei ole satanut vettä! ☺


maanantai 26. elokuuta 2013

Rukiinen kuningatarpaistos & tarinaa Tyynestä

Nyt löytyi taas niin täydellinen jälkiruoka!! Ja myös täydellinen tarjottava yllätysvieraille, koska valmistaminen on helppoa & valmistusaikakin suht nopea. Kyllä ruis vaan sopii marjojen kanssa kuin nenä päähän. Käytin tässä Pirkan marjasekoitusta, jossa oli mustaherukkaa, vadelmaa ja mansikkaa.
Kiitokset Lillamyyn keittiöön ihanasta ohjeesta, tätä tullaan meidän huushollissa syömään vielä moooonet kerrat!! :)

Rukiinen kuningatarpaistos


200 g voita
1 dl sokeria
4 dl ruisjauhoja
vajaa tl leivinjauhetta
n. 400 marjoja (mustikoita/vadelmia/mansikoita/mustaherukoita)
1 dl sokeria
0,5 dl perunajauhoja

Sulata voi. Lisää sekaan sokeri ja ruisjauhot joihin on sekoitettu leivinjauhe. 
Painele taikinasta noin 1/3 voidellun uunivuoan pohjalle.
Ripottele pinnalle marjat + sokeri + perunajauhot.
Murustele loppu taikina marjojen päälle.
Paista n. 30-40 minuuttia 200 asteisessa uunissa.
Nauti kera vaniljakastikkeen tai -jäätelön!


Ja nyt siihen meidän Tyyneen, eli vanhempaan kattimatikaiseen. Tyyne ei vielä kertaakaan ole lähtenyt mihinkään reissun päälle ja tulee aina nätisti luokse kun häntä huutaa. No, lauantaiaamuna Tyyne kävi syömässä sisällä ja lähti ulos. Ja sitten ei neitiä näkynytkään koko päivänä. Yleensä on sellainen jaloissa häärääjä. Ei tullut koko päivänä vaikka huutelin nimeltä ja kilistelin ruokakuppia. Siinä sitten jo itkua tihrustettiin että nyt on kyllä jo sattunut jotakin kun ei huudoista huolimatta kattia näy. Isäntä kävi katsomassa kaikki tienvierustatkin ettei vaan ole jäänyt auton alle. Lauantai iltana kävin monta kertaa huutelemassa ulkona ja lopulta sitten kahden aikoihin yöllä neiti suvaitsi tulla hiiri suussa oven taakse, että nyt voisin tulla sisälle.


Yön hän oli kiltisti sisällä ja taas sunnuntai aamuna kova kiire reissuun. Eikä taas näkynyt kissaa koko päivänä missään. No illalla sitten satuin näkemään että missä neiti oikein vierailee. Meillä on tuossa noin 150 metrin päässä peltojen takana mökkinaapuri. Heitä ei ole koko kesän aikana montaakaan kertaa näkynyt. Mutta niin vaan oli Tyyne löytänyt uudet naapurit. Toivottavasti ovat eläinrakkaita ihmisiä. Teki mieli illalla vielä käydä pyytämässä anteeksi että meidän kisu pyörii heidän nurkissaan ja sanomassa että ajavat sen heti pois jos tulee sinne tontille huinimaan. Mutta ilmeisesti Tyynestä on pidetty hyvä huoli, koska hän siellä niin hyvin viihtyi! :)
Eikä karkulaisella nälkäkään tuntunut olevan.


torstai 15. elokuuta 2013

Mustaherukka-suklaakakku

Hyvää nimipäivää minä! :)
Sen kunniaksi perheelle tarjottu tätä ihanaa kirpeän & makean yhdistelmää. Kuljetusongelmien vuoksi jouduin kokoamaan kakun uunivuokaan. Mutta eipä se makua haitannut! :)
Ohje on Hellapoliisin ja löytyi Leivotaan lehdestä nro 3/2012.

Mustaherukka-suklaakakku


Pohja:
4 munaa
1½ dl ruokokidesokeria
1 dl perunajauhoja
½ dl sokeroimatonta kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Kostutus:
1½ dl maitoa 
1 tl vaniljasokeria

Täyte:
2½ dl vispikermaa
200 g rahkaa
2 tl vaniljasokeria
(½ dl sokeria)
2 dl mustaherukoita
100-150 g maitosuklaata

Pinnalle:
mustaherukoita & suklaarouhetta

Vaahdota munat ja sokeri. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Levitä leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista 225 asteessa uunin keskiritilätasolla noin seitsemän minuuttia.
Kumoa sokeroidulle leivinpaperille ja anna jäähtyä.
Vaahdota vispikerma, lisää joukkoon maitorahka ja vaniljasokeri. Jaa seos kahteen osaan. Jauha toisen seoksen joukkoon mustaherukat, mausta tarvittaessa sokerilla. 
Sulata paloiteltu suklaa mikrossa. Sekoita sula suklaa toisen seoksen joukkoon.
Leikkaa torttulevy kahteen osaan. Siirrä toinen tarjoiluvadille. Kostuta vaniljamaidolla. Levitä pinnalle puolet mustaherukkatäytteestä ja puolet suklaatäytteestä.
Nosta päälle kansiosa, kostuta ja levitä päälle kerrokset molempia vaahtoja.
Koristele mustaherukoilla, herukkapensaan lehdillä ja suklaarouheella.