Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tapahtumat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tapahtumat. Näytä kaikki tekstit

torstai 21. syyskuuta 2017

Vadelma-mustaherukkamurupiiras (ja Rokkiristeily)


Meidän vadelmapensas on kyllä tänä(kin) vuonna ollut kovin antelias. Sain sen puskan 30vee lahjaksi, ja se on kyllä todellakin annettu rakkaudella, koska sadotkin on sen mukaisia.
Tai sit vadelma vaan on kirsikan lisäks ainut joka todella viihtyy meidän pihassa! :D
Paljon olen vadelmia pistänyt pakkaseen, mutta osan olen käyttänyt heti leivonnassa. Ja tässä yksi ihan huippuhyvistä vadelmapiiraista, johon tuli vadelman lisäksi myös mustaherukkaa. Sen voi jättää toki pois, tai korvata esim. mustikalla. Minusta tämä oli hyvää juuri näin ♥
Ohje on Kauran lumoa -blogista.

Vadelma-mustaherukkapiiras


Pohja:
100 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
2 dl dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
1 tl leivinjauhetta

Päälle:
2 dl mustaherukkaa
1 dl vadelmaa
1 purkki kermaviiliä
1 kananmuna
2 tl vaniljasokeria
2 dl kaurahiutaleita
40 g voita


Vatkaa voi ja sokeri kuohkeaksi, lisää kananmuna, vaahdota hyvin. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet, sekoita nopeasti sekaisin
Levitä voidellun ja ruisjauhotetun vuoan pohjalle.
Levittele taikina lastan avulla vuokaan tasaisesti, ripottele marjat päälle.
Sekoita keskenään kermaviili, kananmuna ja vaniljasokeri, levitä marjojen päälle.
Nypi kaurahiutaleet ja voi keskenään, ripottele viimeiseksi piiraan päälle.
Paista 200 asteessa noin 25 minuuttia.



Olimme muutama viikko takaperin jälleen Radio-Rock risteilyllä. Tällä kertaa mun vanhempien sekä veljeni ja hänen vaimonsa kanssa.
Viime kertainen reissu oli ihan huippu, siitä voit lukea TÄÄLTÄ. Nytkin reissu oli muuten hyvä, mutta en täysin allekirjoita laivan vaihtoa Baltic Queenista Silja Europaan. Europa oli niin ahdistavan pieni laiva tuollaisen tapahtuman järkkäämiseen. Bändit oli hyvät, mutta miettikääpä kun laiva on loppuunmyyty ja kun bändit aloittavat soittamaan, niin kaikki ihmiset ahtautuvat sinne pieneen, matalaan tanssiravintolaan.... NEVER AGAIN!
Bändit ja reissuseuran ottaisin koska tahansa uusiksi, mutta laivan pistäisin kyllä vaihtoon! :D


Mutta hei, Alexi Laiho 👊


Bodomi oli kova!! Sen haluan EHDOTTOMASTI nähdä uudelleen!!
Ja Stratovarius on aina kova. Eikä tuo Kotipeltokaan ole yhtään hullumman näköinen.... 😍


Bongasin laivalta myös Tazzy Cruzin ja pakkohan kummitytölle oli hänen nimmaria hakea. Pääsin samalla myös kuvaan 😊




sunnuntai 13. elokuuta 2017

Key Lime Pie


Mulle kävi kaupassa pikku moka ja ostin kondensoitua maitoa sen valmiiksi karamellisoidun sijaan ihan sitä tavallista, keittämätöntä. Ja vielä epähuomiossa avasin sen keittämättömän purkin.
No, siitähän tuli uusi kauppareissu, jotta sain bannofeen tehtyä. Ja pulma, että mitä teen yhdellä avatulla purkilla...?! Onneksi "to-do -listalta" löytyi Kotikokista löytynyt Key Lime Pien ohje. Olen ennenkin kyseistä kakkua leiponut, mutta silloin hieman erilaisella ohjeella.
Tämä ohje oli sata kertaa parempi ja jos mahdollista niin vielä helpompi tehdä. Smetana toi piirakkaan ihanan kermaisen ja täyteläisen maun. Jopa meidän isäntä (ei-niin-makean-ystävä) kehui tätä kakkua ja pyysi tekemään toistekin.
Pelkän limen mehun sijaan laitoin puolet limeä ja puolet sitruunaa. Mielestäni tuli aika hyvä kombo. Tämä piirakka menee niin sanotusti JATKOON! 😋

Limettipiiras


Pohja:
200 g Digestive-keksejä
100 g voita

Täyte:
n. 2 dl limen (ja sitruunan) mehua
1 rkl limen kuorta raastettuna
1 prk (395 g) kondensoitua maitoa (keittämätöntä)
400 g smetanaa


Tee ensin pohja: murskaa keksit ja sulata voi. Yhdistä ja painele piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Paista 175 C 10-15 min. Anna jäähtyä.
Vatkaa sekaisin täytteen kaikki ainekset. Kaada pohjan päälle ja paista 175 C noin 10 min, kunnes pinnalle muodostuu pienen pieniä kuplia. Älä anna ruskistua.
Koristele halutessasi kermavaahdolla ja limen siivuilla. Myös marenki sopii päälle.
Tarjoa kylmänä.


Viime viikon sunnuntaina oli perinteinen Forssan Pick-Nick. Ja erittäin harvinaisesti sitä viettiin sateisessa ja erittäin kuraisessa kelissä. Tapahtuma järkätään Pilvenmäen raviradalla ja voitte vaan kuvitella, että kuinka ihanaksi se alusta menee sateella.


Mutta eipä se tunnelmaa latistanut. Harmillisesti emme vaan viettäneet grillaus pick-nickiä ja autoja oli todella paljon vähemmän kuin normaalisti. Mutta hatunnosto harrasteväelle joka ihan rakkaudesta lajiin, saapuu paikalle säässä kuin säässä. Ehkä se hienoin "näyttelykalusto" ei tällä kurakelillä tullut, mutta muutaman ihanan, mahdollisesti "meille kotiutettavan" silti joukosta löysin. Ensi vuonna toivottavasti taas paremmassa kelissä.....

perjantai 4. elokuuta 2017

Pekoni-parsakaalisalaatti cashewpähkinöillä


Sain äidiltä lainaksi Leena Putkosen ja Mari Koistisen kirjoittaman kirjan nimeltä "Ruokamysteerit - viisaiden valintojen äärellä". Voin suositella, oli aika mielenkiintoinen kirja.
Kirjan lukemisen jälkeen olen vaan kokenut järjetöntä huonoa omaatuntoa meidän syömästä lihamäärästä. Kasvisten syöntiä on ehdottomasti lisättävä ja lihan syömistä vähennettävä. Ite söisin mielellään enemmänkin pelkkää kasvisruokaa, mutta kasvispäivinä on aina väännettävä tuolle isännälle jotain lihaa, koska sehän ei pelkkää kasvisruokaa syö. Ihme periaatteita...
Onneksi huonoa omaatuntoa vähän lievensi se kun luin että syntyvyyden vähentyminen on ilmastonmuutoksen kannalta erittäin hyvä asia, eli tavallaanhan me lapsettomina ollaan jo kannettu kortemme kekoon maapallon pelastamiseksi tällä tavalla. 😁

Tässä kyseisessä Ruokamysteerit- kirjassa oli parsakaali mainittu useassakin eri luvussa. Parsakaalista saa paljon hyviä vitamiineja ja siksipä sitä kannustetaankin syömään paljon. Isäntä vähän nyrpisteli nokkaansa parsakaalille, mutta aloitinkin parsakaalin ujuttamisen meidän ruokapöytään erittäin varovaisesti. Nimittäin jos parsakaali on kuorrutettu pekonilla ja majoneesilla, niin ei kovin paljoa metsään voida mennä. Tai siis lihanvähennystä ajatellen mennään metsään tuon pekonin vuoksi, mutta ainakin tässä salaatissa parsakaali kutkutteli myös isännän makuhermoja.
Tämä salaatti oli oikeasti kummallisesta ulkonäöstä huolimatta ihan mielettömän hyvää!! Ohje löytyi Makuja visioista- blogista. 

Pekoni-Parsakaali Salaatti Cashewpähkinöillä


1 (n.400g) parsakaali
1 punasipuli
1 dl cashewpähkinöitä
1 pkt pekonia

Kastike:
1.5 dl täysmajoneesia (itsetehtyä tai esim. Hellmanns)
1/4 dl sokeria (tai vaihda makeutusaineeseen)
1 rkl valkoviinietikkaa
0,5-1 tl mustapippuria

Paloittele pesty parsakaali ronskeiksi paloiksi varsineen. Hienonna sipuli. Kuutioi pekoni ja paista rapeaksi, jäähdytä ja valuta paperin päällä.
Tee kastike sekoittamalla kaikki aineet keskenään.
Yhdistä parsakaaali, sipuli, pähkinät ja pekoni sekä kastike.
Anna tekeytyä vähintään tunti, tarkista maku!



 Viime viikon lauantaina käytiin taas ehkä yhdessä kesän kivoimmista tapahtumista, Räyskälä Vintage Dragsissa. Ilma suosi, niinkuin viime kesänäkin. Autoja ei oman pikaisen arvion mukaan ihan niin paljoa ollut kuin viimeksi, mutta kyllä niitä silmää hiveleviä kaunokaisia silti sieltä löytyi. Ehkä vähän liikaakin.


Muksuilta jos kysytään, niin parasta antia koko tapahtumassa oli vanha ilmavoimien kakstasolentsikka, joka pysähtyi tankkaamaan Räyskälässä ja teki pienen lentonäytöksen siinä kisapaikan yllä. Ja koneessa muuten toisena lentäjänä oli Sami Saikkonen.


Jenkkiautojen kuolaus jatkuu sunnuntaina Forssan Pick-Nickissä.... 🙈

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Pätkisrulla & Fazerinatorttu (ja Kustom Kulture Show) ♠


Palataanpas hetkeksi ajassa hieman taaksepäin, tammikuulle. Oltiin sovittu mun veljen kanssa että he tulevat perheineen kylään joku lauantai.
Ja sattuikin niin sopivasti että juuri se lauantai kun he tulivat, oli mitä parhain ulkoilukeli. Mukanaan he toivat lasten mönkkärin ja meillä on yksi pieni mopo ja niinhän se meni, että aikuiset ajelivat jäällä mottorivehkeitten kanssa ja lapset katselivat rannalta!😛 In Koivuranta we call this Reilu Meininki


Ja koska ulkoilun jälkeen on aina kova nälkä, olin tehnyt ison satsin Mustapekkapossua ja lapsille nakkeja & ranskiksia. Ja jälkkäriksi leivoin Pätkisrullan. Ja tuo Pätkisrulla sai niin suuren suosion, että pakkohan se ohje on muistiin kirjata. Idean sain Belle Baie -blogista. Tuo kääretorttupohja on paras mitä olen koskaan kokeillut (vaihdoin alkuperäisen ohjeen jauhot vaan gluteenittomaan jauhoseokseen). Tällä ohjeella aion pohjat jatkossakin leipoa. Ja täytteen tein muuten ohjeen mukaan, mutta vaihdoin maustamattoman tuorejuuston mascarponejuustoon. Ja olin kyllä vaihdokseen tyytyväinen. Mascarpone tuo vähän enemmän "pehmeyttä" täytteeseen. Koristeluapua sain joukon toiseksi nuorimmalta. Karkkeja & kermavaahtoa piti laittaa hillitysti tortun päälle, jotta niitä jäi enemmän syötäväksi ihan sellaisenaan! Tietysti. 😀

Pätkisrulla
pohja gluteeniton 
 HUOM! Tarkista karkkien gluteenittomuus jos teet keliaakikolle!!!!


Pohja:
4 kananmunaa
1½ dl sokeria
½ dl gluteenittomia jauhoja / vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
½ dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
1 pss Pätkiksiä
250 g mascarponejuustoa
2 dl vispikermaa
(sokeria maun mukaan)

Koristeeksi:
2 dl vispikermaa
ranskanpastilleja

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Siivilöi sekaan keskenään sekoitetut kuivat aineet ja kääntele taikina tasaiseksi. Kaada seos uuninpellille ja paista 225 asteessa noin 6 minuuttia.
Sulata pätkikset mikrossa tahnamaiseksi. Sekoita pätkistahna ja mascarpone hyvin keskenään. Vatkaa kerma kuohkeaksi ja nostele varovaisesti pätkis-juustoseokseen. Käytä kakun tai kääretortun täytteenä. Tahna hyytyy hyvin, eikä tarvitse jämäköittäjää, kuten liivatetta.
Kääretortun pinnalle vatkasin purkillisen tavallista vispikermaa ja päälle pistettiin koristeeksi vielä ranskanpastilleja.




Ja samalla torttupohja ohjeella tein myös työkavereille Fazeriina-kääretortun. Täytteeksi laitoin Fazerina-konvehteja, 2,5 dl vispikermaa sekä 200 g vaniljanmakuista tuorejuustoa. *slurps* oli hyvää ja kovin keräsi tämäkin kehuja työkavereilta.


Jos muuten viimeksi kirosin huonoa tuuriamme, niin eilen oli pompsahtanut postilaatikkoon kaksi vapaalippua ensi viikolle Go Expo -messuille. Onkohan onni nyt kääntynyt, vai oliko tämä vaan joku hetkellinen auringon pilkahdus....?!  
Messuista tulikin mieleeni, että tässä on aika ahkerasti alkuvuosi kierrelty messuja. Ensin oli Moottoripyörämessut, sit Venemessut (joissa isäntä muuten kävi pariinkin eri otteeseen), sit Kustom Kulture Show ja nyt Go Expo. Ja pääsiäisenä EHKÄ American Car Show. Jos sit olis taas hetkeksi messuilut messuiltu...


Se Kustom Kulture Kaapelitehtaalla Helsingissä oli kyllä ihan superhieno tapahtuma. Kummatkin oltiin siellä ekaa kertaa ja voin sanoa, että ei kyllä jää viimeiseksi kerraksi. Tässä vähän messujen kuvasatoa.


Olihan se kiva päästä taas nostattamaan jenkkiautokuumetta näin talven keskellä. Onneksi kaikki Chevellet loistivat poissaolollaan, niin pysy itsekin vähän paremmin aisoissa.... 😝