Kun suomalainen keittää iltapäiväteen, hän kuumentaa veden, ottaa esiin muumimukin, yhden Liptonin keltaisen teepussin ja tekee ehkä juustovoileivän teen kanssa nautittavaksi. Tämän täydellinen vastakohta on perinteinen brittiläinen iltapäivätee, jonka juuret – vaikka tee olikin suosittu juoma jo 1600-luvulla - ulottuvat 1800-luvun alkupuolelle, kun varhaisen lounaan ja myöhäisen päivällisen välille haluttiin jotain syötävää. Tarina kertoo Annasta, Bedfordin herttuattaresta, joka pyysi palvelijoiltaan iltapäivällä teetä ja voileipiä. Vähitellen herttuattaren ystävät liittyivät seuraan ja pienet teekutsut alkoivat yleistyä. Kun kuningatar Victoria alkoi osallistua näille teekutsuille, niistä tuli jo suuremman luokan tapahtumia ja 1880-luvulla iltapäivätee oli jo muodostunut valtavirraksi brittiläisen ylhäisön keskuudessa.
Kun selvittelin näitä perinteitä, törmäsin erilaisiin nimityksiin, afternoon tea, five o’clock tea, light tea, full tea, cream tea, high tea... riippuen siitä mitä teen kanssa tarjoillaan. Jotkut ovat ruokaisampia kuin toiset, mutta jos ajatellaan sitä ehkä perinteisintä iltapäiväteetarjoilua, ensin haudutetun teen kanssa nautitaan pieniä kerrosvoileipiä, sitten skonsseja kerman ja hillon kera, ja lopuksi erilaisia pieniä makeita herkkuja, joiden joukossa näkee joskus mitä uskomattomampia konditorialuomuksia. Usein iltapäiväteen yhteydessä nautitaan myös lasillinen kuohuvaa. Kaikki tarjottava on pientä ja sormin syötävää. Haarukkaa ei normaalisti edes kateta pöytään. Pienet kerrosvoileivät ovat kahden tai kolmen suupalan kokoisia, skonssit halkaistaan käsin murtamalla ja nautitaan pieni pala kerrallaan hillon ja kerman kanssa. Joillekin on tärkeää hillon ja kerman ”oikea järjestys” ja britit jaksavatkin kinastella siitä, pitääkö skonssille laittaa ensin kermaa ja sitten hilloa – vaiko toisinpäin. Siitä kaikki kuitenkin ovat jokseenkin yhtä mieltä, että teellä tarjottavan skonssin tulee olla pyöreä eikä kolmikulmainen, teetä juodessa kuppia pitävän käden pikkusormea ei missään tapauksessa kuulu ojentaa suoraksi, eikä lusikkaa saa jättää kuppiin pystyyn.
Iltapäiväteen herkkuineen voi valmistaa itsekin, tosin ei ihan käden käänteessä eikä varsinkaan ihan vähäisellä tiskimäärällä. Harrastuneisuuden aste lienee suoraan verrannollinen siihen työmäärään, mitä näihin haluaa käyttää. Ensi sunnuntaina on ystävänpäivä, jolloin sitä tärkeintä ihmistä voisi muistaa pienellä hemmottelulla ja tehdä vaikka ihan pienenkin teetarjoilun. Siihen ei tarvita kristallikynttelikköä, ruusuasetelmaa hopeamaljassa eikä käsinmaalattua Royal Doulton –kahviastiastoa.
Me teimme pienen ”kenraaliharjoituksen” näin viikkoa ennen ystävänpäivää. Alimmalla lautasella on neljää erilaista sormin syötävää kerrosleipää: munasalaattileipä, savulohileipä, coronation chicken –kanaleipä sekä se tärkein: kurkkuvoileipä. Keskimmäisellä lautasella on tosi pieniä Ø 5 cm skonsseja ja Vaasan leipomon minicroissanteja pakasteesta paistettuna sekä niiden kanssa kermavaahtoa, mansikkahilloa ja lemon curdia. Ylin lautanen on herkkulautanen, valikoima petits fours'eja. Siinä on minikokoisia millionaire’s shortbread –leivoksia, jotka lopuksi viimeistelin 24 karaatin kultalehdellä billionaire’s shortbreadiksi. Tuulihattu on täytetty passion-fraiche-kermavaahdolla ja kermaleivoksen sisällä ja päällä on vadelmaa. Lautasella on myös pieniä ambrosialeivoksia sekä veriappelsiini-valkosuklaavaahto-trifle. Teenä nautimme Earl Grey –teetä ja samppanjalasissa on veriappelsiinimehulla maustettu ”mimosa”.
Skonssireseptimme on julkaistu tässä eikä hyvää ohjetta ole mitään syytä lähteä muuttamaan eikä keksimään pyörää uudelleen. Croissant ei kuulu brittiperinteeseen, mutta kun niitä nyt sattui olemaan pakkasessa, ne ovat kivan pieniä ja oikeastaan aika hyviäkin, niin...
Jotta tästä päivityksestä ei tule liian pitkää, jaan tekstit pienempiin osiin ja julkaisen loput reseptit seuraavien päivien aikana. Ensin leipäreseptit, sitten makeat herkut.