Näytetään tekstit, joissa on tunniste mustekala. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mustekala. Näytä kaikki tekstit

perjantai 7. helmikuuta 2025

Japanilaista katuruokaa - takoyaki ja okonomiyaki

Japanilainen ruoka on valloittanut maailman. Se ei kuitenkaan ole pelkkää sushia, ramenia tai misokeittoa. Japanilainen street food on jäänyt hiukan vähemmälle huomiolle. Vaikka näitä reseptejä varten täytyy hankkia oikeat mausteet ja maustekastikkeet, samat ainekset toimivat useammassa eri ruokalajissa, joten on hyvin pieni mahdollisuus että ne jäävät kaappiin vanhenemaan. Hyvin varustelluista isoista marketeista tai Tokyokan kaupasta (ei ole maksettu mainos) löytyy seuraavat ainekset

Okonomiyaki kastike

Kewpie majoneesi
Katsuobushi tonnikalahiutaleet
Aonori merileväjauhe
Dashijauhe
Sushi inkivääri
Benishoga eli punainen pikkelöity inkivääri
(Tenkasu taikinamurut, ei ihan välttämätön)
 

 

Okonomiyaki on japanilainen, suolainen ”pannukakku”, joka paistetaan tasaisella paistolevyllä (teppan). Vehnäjauhotaikinan lisäksi siinä on yleensä kaalia, lihaa tai mereneläviä sekä edellä mainittuja aineksia. Okonomi tarkoittaa ”mitä haluat” tai ”mistä pidät” ja yaki tarkoittaa ”grillattu” tai ”kypsennetty”, joten jo ruoan nimikin kertoo siitä, että ruoasta on olemassa vaikka minkälaisia variaatioita. Tässä yksi versio osakalaisesta okonomiyakista.


 

Okonomiyaki

(epätrendikkään keittiön tapaan)
reseptistä tulee 2 annosta

 

taikina
2                   kananmunaa
100 g            vehnäjauhoja = ½ cup + 1 rkl = 1,4dl
n.1 dl            dashilientä (jauheesta valmistettu)
1/2 tl             suolaa  
1/2 tl             sokeria 
1/2 tl             leivinjauhetta
n. 4 tl            pikkelöityä sushi-inkivääriä hienonnettuna
2-3                kevätsipulia ohuina viipaleina
n. 80 g nto    tuoretta jättirapua pakkasesta sulatettuna (koska niitä oli)
n. 80 g nto    tuoretta kampasimpukkaa pakkasesta sulatettuna (koska niitä oli)
250 g            kaalia ohuina suikaleina
                     öljyä paistamiseen

pinnalle paistovaiheessa

                      ohuita siansivuviipaleita

päälle heti paiston jälkeen

                      Okonomiyaki kastiketta
                      Kewpie majoneesia
                      katsuobushi tonnikalahiutaleita
                      aonori merileväjauhetta
                      kevätsipulia

 

Kuumenna kattilassa 2,5 dl vettä ja siinä 1/2 pussia dashijauhetta (1pss = 5g). Jäähdytä liemi huoneenlämpöön. Tarvitset sitä noin desilitran verran.  Leikkaa kaali hyvin ohuiksi suikaleiksi. Viipaloi kevätsipuli. Hienonna pikkelöity inkivääri. Pilko jättiravut ja kampasimpukat pienemmiksi, jotta ne kypsyvät samassa ajassa pannarin kanssa.

Sekoita jauhoihin sen verran nestettä, että seos ei jää kokkareiseksi. Vatkaa joukkoon kananmunat ja loppu neste. Lisää mausteet, leivinjauhe, inkivääri ja kevätsipuli.

Sekoita ja lisää vielä muut mahdolliset aineet, tässä tapauksessa jättirapu ja kampasimpukka. Laita viimeksi joukkoon kaalisuikaleet.

Kuumenna pinnoitettu paistinpannu ja sivele sille ohut kerros öljyä. Nosta kasa massaa pannulle. Jätä se paksuksi äläkä litistä sitä paistinlastalla litteäksi.

Lado sianlihaviipaleet pinnalle niin, että ne eivät mene päällekkäin ja peitä kannella. Paista, kunnes alapinta on sopivan ruskea ja possunlihaviipaleet ovat vaalenneet. Käännä ympäri ja paista vielä ilman kantta nelisen minuuttia. Käännä toisen kerran niin, että lihaviipaleet tulevat päällimmäisiksi.

Sivele pinta Okonomiyakikastikkeella tai pursota sillä raitakuvio. Tee toiset raidat majoneesilla. Asettele päälle tonnikalahiutaleet. Koska pannukakku on kuuma, tonnikalahiutaleet liikkuvat, suorastaan tanssahtelevat hauskasti sen pinnalla. Sirottele sitten merilevähiutaleet ja ripottele hienonnettua kevätsipulia pinnalle.


 

 

 

Takoyaki on taikinapallero, jonka sisällä on palanen mustekalaa. Toki muitakin täytteitä voi käyttää, kuten kypsää katkarapua, kalaa, kanaa tai vaikka tofua, mutta japaninkielinen sana tako tarkoittaa vain mustekalaa, sitä kahdeksanlonkeroista otusta. Takoyaki tarjoillaan suunnilleen samojen lisukkeiden kanssa kuin okonomiyaki.

Takoyakia varten tarvitaan ihan omanlainen pannunsa, joka kuumennetaan suoraan liekin päällä, kotioloissa kaasuliedellä. Perinteinen valurautainen munkkipannu, jos sellainen sattuu mummin jäämistöstä löytymään, soveltuu hyvänä korvikkeena tähän tarkoitukseen, vaikka takoyakipalloista tuleekin silloin jonkin verran suurempia kuin oikealla takoyakipannulla. Nykyisin on saatavilla myös sähköisiä takoyakipannuja, jos sellaisen haluaisi hankkia. Meillä oli vanha munkkipannu, jolla nämä takoyakit paistettiin.


 

Takoyaki

(24 kpl)

 

5 dl                vettä
1 tl                 dashijauhetta
3 dl                vehnäjauhoa
2                    munaa
1 tl                 soijakastiketta
1/4 tl              suolaa
ruokaöljyä paistamiseen
3                    kevätsipulia
2 rkl              punaista pikkelöityä inkivääriä (benishoga)
1-2                keitettyä pienehköä mustekalanlonkeroa (pakasteesta)

okonomiyakikastiketta

kewpie majoneesia
aonori merileväjauhetta
katsuobushi boniittilastuja

 

(Tähän reseptiin kuuluisi vielä täytteen joukkoon tenkasu eli sellaiset irtonaiset rapeat taikinamurut, jotka jäävät tempurataikinasta frittiöljyn pinnalle kun tempuraan kastettu katkarapu tms on friteerattu. Niitä muruja ei kuitenkaan ollut kaupassa enkä viitsinyt tätä varten alkaa kuumentaa öljyä ja askarrella tempuraa.)

Keskellä kulhossa takoyakitaikina. Muut ainekset vasemmalta oikealle: japanilainen majoneesi Kewpie, okonomiyakikastike, katsuobushilastut, vihreä merilevä- eli aonorijauhe, punaista pikkelöityä inkivääriä, paloiteltua kypsää mustekalan lonkeroa sekä hienonnettua kevätsipulia.

Valmista taikina sekoittamalla dashijauhe yhteen desilitraan kiehuvaa vettä. Lisää sitten loput 4 dl vettä ja sekoita hyvin. Lisää jauhot ja sekoita taikina. Lisää lopuksi munat, suola sekä soijakastike ja vatkaa taikina tasaiseksi. Anna taikinan leväät puolisen tuntia ennen paistamista.

Leikkaa mustekalan lonkerot sormenpään kokoisiksi paloiksi. Hienonna kevätsipuli ja punainen inkivääri. Laita kaikki ainekset omiin pieniin kuppeihinsa käyttövalmiiksi.

Kaasuliedellä munkkipannun keskimmäinen syvennys ei yleensä kuumene tarpeeksi, joten takoyakit kannattaa valmistaa vain kuudessa reunimmaisessa. Kaada munkkipannun syvennyksiin ruokaöljyä ja kuumenna pannu. Öljyä saa olla sen verran runsaasti ettei taikina tartu kiinni. Kaada pannun koloihin taikinaa niin paljon että se leviää hiukan myös pitkin pannun tasaista osaa. Pudota jokaiseen koloon yksi pala mustekalaa, jolloin taikina leviää entisestäänkin. Ripottele sitten kypsyvän taikinan päälle hienonnettua kevätsipulia sekä punaista inkivääriä ja ala käännellä palleroita kahden puisen grillitikun avulla. Youtubessa on monta hyvää videota takoyakien paistamisesta.

Kun kaikki takoyakit ovat valmiita, asettele ne lautasille. Valuta päälle okonomiyakikastiketta sekä kewpie majoneesia. Lopuksi ripottele palleroille vihreää aonori-merileväjauhetta ja runsaalla kädellä ohuita katsuobushi –lastuja. Nauti takoyakit heti.


 

 

 

Jos, tai kun maustekastikkeita ja muita aineksia vielä jäi jäljelle, ne voi käyttää vaikkapa hotdogien valmistukseen. Tätä hodaria voi kutsua nimellä Tokyodog.

 

Tokyodog

 

hotdog sämpylöitä
pitkiä frankfurter nakkeja
somen nuudeleita keitettynä
valkokaalia karkeana raasteena
porkkanaa karkeana raasteena
pekonia rapeaksi paistettuna
paahdettua sipulia
okonomiyakikastiketta
kewpie majoneesia
aonori merileväjauhetta
 

Paista pekonit rapeiksi, valuta talouspaperin päällä ja anna jäähtyä. 

Murenna jäähtyneet pekonit ja sekoita ne paahdetun sipulin kanssa. Raasta kaali ja porkkana. 

Keitä somen nuudeleita 2 minuuttia ja jäähdytä ne kylmällä vedellä. Laita pannulle vähän öljyä ja lisää kasvikset ja nuudelit. Paistele niitä niin, että ne lämpiävät ja kasvikset muuttuvat raukeiksi. 

Pariloi makkarat pannulla. Lämmitä sämpylöitä hetki uunissa. Kokoa aineksista hodari makusi mukaan esimerkiksi seuraavasti:

Halkaise sämpylä keskeltä lähes halki ja avaa se. Laita pohjalle okonomiyakikastiketta ja paahdetun sipulin ja pekonin sekoitusta. Sen päälle kaali-nuudelipaistosta ja sitten makkara. Hiukan lisää okonomiyakikastiketta sekä kewpie majoneesia, ja lopuksi pinnalle merileväjauhetta.

 

maanantai 31. lokakuuta 2022

Paella (ish...) ihan tavallisena arkipäivänä


Jos keitettyä riisiä ja herne-maissi-paprikasekoitusta väitetään risotoksi, marinoitu punajuuri nimetään kylmäsavuporoksi tai kukkakaalista, keittokinkusta ja kermasta valmistettua ruokaa kutsutaan carbonaraksi – tai edes sen tapaiseksi – niin tämä tekele on paella. Takuuvarmasti. Tai ainakin paella-ish niillä aineksilla mitä sillä hetkellä keittiössä oli käsillä.

Kun italialaisen risoton kuuluu olla pehmeän valuvaa, miltei velliä, paellan tulisi olla erittäin kuivaa. Paellaan oleellisesti kuuluvaa rapeaa socarratia en osaa (vielä) tehdä, enkä edes yrittänyt, vaikka sellainen oli muodostua tähän ihan vahingossa. Pelkäsin kuitenkin riisin kärähtävän, joten sekoittelin pannulla olevaa seosta. Tämä oli ihan arkiruokaa ilman sen suurempia suorituspaineita. Jonain päivänä kuitenkin vielä opettelen, miten oikeaoppinen socarrat tehdään.

Ainakin yksi suomalainen kokki on menestynyt paellan valmistuksessa ihan kansainvälisestikin. Syyskuussa Espanjan Valenciassa käytiin paellanvalmistuskilpailu ei-espanjalaisten huippukokkien kesken ja kymmenen kansainvälisen finalistin joukosta suomalainen Jani Paasikoski sijoittui kovassa kisassa kolmanneksi. Onnittelut! Lisää kilpailusta täällä.

Tavallinen suomalainen arkipäivän paella valmistuu näin:

 

Paella talon tapaan

(kahdelle)
 
hyppysellinen sahramin heteitä
tilkka kuumaa vettä
1 – 2   kypsää broilerinkoipea
1  valkosipulinkynsi
2 rkl  oliiviöljyä
1 tl  savupaprikajauhetta
3 rkl  tomaattipyreetä
2 dl  risottoriisiä
1 dl  valkoviiniä
0,5 tl  suolaa
200 g  tölkki paseerattua tomaattia
10 dl  kanalientä
250 g  pakkaus pakasteäyriäisiä
1 dl  pakasteherneitä
 

 

Liuota sahramirihmat kuumaan veteen vähintään puoli tuntia ennen ruoanlaiton aloittamista, mielellään jopa edellisenä iltana. (Jos käytettävissä ei ole sahramia ja silti haluat paellaan keltaisen sävyn, käytä sahramin tilalla kurkumaa vaikka se onkin ihan eri makuista.) Perkaa broilerinkoivet ja paloittele lihat suupalan kokoisiksi. Kuori valkosipulinkynsi ja paloittele se ihan pieniksi muruiksi.

Kuumenna laakealla paistinpannulla oliiviöljy ja lisää valkosipuli sekä savupaprikajauhe. Sekoittele hetki. Lisää tomaattipyree sekä riisit ja sekoita ne kuumalla pannulla. Possauta sitten valkoviini riisin joukkoon ja anna kiehahtaa kuiviin. Lisää paseerattu tomaatti, suola, sahrami sekä puolet kanaliemestä ja keitä seosta kokoon. Kun neste pannulla alkaa kuivahtaa, lisää loput kanaliemestä ja maista riisin kypsyysastetta. Kun riisi alkaa olla sopivan kypsää, lisää kananpalat sekä jäiset äyriäiset ja sekoittele kunnes riisi on sopivasti kuivahtanut ja äyriäiset lämmenneet. Lopuksi ripottele herneet paellan pinnalle ja anna niiden lämmetä sekoittamatta. Anna paellan vetäytyä muutamia minuutteja ennen tarjoilua.