Näytetään tekstit, joissa on tunniste helsinki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste helsinki. Näytä kaikki tekstit

perjantai 16. kesäkuuta 2017

Taste of Helsinki 2017, herkuttelua torstaista sunnuntaihin



Taste of Helsinki –ruokafestivaali on täällä taas, Helsingin Kansalaistorilla, ihan rautatieaseman vieressä. Tapahtumaan on pääsymaksu, mutta sitten porttien sisäpuolella kymmenen huippuravintolaa tarjoilee pieniä maisteluannoksia sopuhinnalla sunnuntai-iltaan asti, kuten muutamana vuonna tätä aiemminkin. Sinne piti siis meidänkin päästä herkuttelemaan heti ensimmäisenä päivänä. Varsinkin, kun sähköpostiin saapui kutsukortit tapahtuman järjestäjältä.


Tapahtuma-alueella käytetään ihan omaa valuuttaa, Taste markkaa, joita saa ostaa Tasten ”pankista” kurssiin 1€ = 1 Taste markka. Niillä maksetaan niin ruoka kuin juomakin. Jokainen ravintola tarjoilee neljää erilaista annosta, jotka maksavat 5-6 markkaa, paitsi ravintoloiden nimikkoannokset, jotka ovat hiukan arvokkaampia. 


Ruoan seuraksi on tänä vuonna tarjolla entistäkin laajempi valikoima viinejä, samppanjaa sekä olutta. Uutuutena on Taste Spirit Pavilion, jossa neljä Suomen huipputislaamoa tarjoavat upean kattauksen palkittuja tisleitä ja teräviä makuja.


Taste of Helsingin pääyhteistyökumppanina jatkaa Electrolux ja muita yhteistyökumppaneita ovat tänä vuonna Sinebrychoffin House of Beer, samppanjatalo André Clouet, American express, Stopteltat, Jubilee sekä Viisi Tähteä. Suomen kokkimaajoukkue yhteistyössä Electroluxin kanssa järjestää päivittäin kokkauskursseja, joissa tapahtumayleisön on mahdollisuus itse päästä valmistamaan ruokaa Suomen Kokkimaajoukkueen opastamana. Neljän päivän aikana kursseille mahtuu noin 600 vierasta.


Koska aikaa on vähän ja ruokaa on paljon, paikalle tulee saapua nälkäisenä. Siis todella nälkäisenä, jotta ehtisi nauttia mahdollisimman monesta annoksesta. Tällaista kattausta näin kohtuullisella hinnalla on vaikea löytää muualta. Neljästäkymmenestä erilaisesta annoksesta ehdimme testata 15, joiden joukossa oli sekä huippusuorituksia että pari hiukan vähemmän onnistunutta. Kaksi ravintolaa jäi testaamatta kokonaan, mutta onhan tässä aikaa mennä jatkamaan herkuttelua vielä jonain toisenakin päivänä.

Aloitimme kierroksen TuOHi –villiyrttiravintolasta. Se on Chef & Sommelierista tutun Sasu Laukkosen pop-up ravintola, jossa kokkaavat myös Ragnar Eiriksson islantilaisesta ravintola Dillistä, hävikkiruokakokkaamisesta tunnettu Ossi Paloneva sekä Ilkka Isotalo ravintola C:stä.


Kalaterriiniä jogurtin ja villiyrttien kera
Terriinin maku oli niin mieto, että se lähes peittyi jogurtin happamuuden ja kuusenkerkkien alle. Mielenkiintoinen aloitus kuitenkin. Kuusenkerkkä näytti olevan tänä vuonna SE juttu.


Ternimaitoblini, Pihka kermaa ja Hapatettua tattarihunajaa
Pikkuruinen perusblini ei valitettavasti saanut lisäarvoa siitä, että sen valmistukseen oli käytetty ternimaitoa. Ketunleipien alta löytyi kiva yhdistelmä kermaa ja hunajaa, jotka täydensivät annoksen ihan uudelle tasolle.


Tuohesta matka jatkui Savoyn tiskille.


Grillattua vuohenjuustomoussea, rosmariini-hunajamanteleita ja romesco-kastiketta
Grillattu? Savustettu? Salaatin päälle pursotetusta vuohenjuustomoussesta oli grillauksen maku jäänyt hiukan vajaaksi, sanoisinko lähes olemattomaksi. Moussse ei jaksanut nousta romescokastikkeen yli tai edes rinnalle, mistä syystä romesco dominoi kokonaisuutta.


Savoyn Vorschmack
Vorschmack on vorschmack on vorschmack . . . Tämä annos jakoi mielipiteitä. Pitää varmaan joskus käydä Savoyssa maistamassa. Parhaan käsityksen annoksesta sai, kun onnistui saamaan lautasen kaikkia viittä elementtiä samaan haarukalliseen.


Turkulaisen Ludun annokset olivat taattua Ludua.


Härkätartar, selleri-kurkkusalaattia, briossia ja sinappihollandaisea
Tartarpihvin ystävälle tämä on täydellinen annos.


Lahna Wallenberg, varhaisperunaa Rymättylästä, bouillabaissemajoneesia ja herneenversokastiketta
Lahna Wallenberg oli mielestämme koko Taste of Helsingin ehdottomasti paras annos. Maukas, mutta ruotoinen lahna oli vedetty niin moneen kertaan lihamyllyn läpi, että lopputulos oli täydellisen kuohkea Wallenberg. Pahuksen kauniskin annos ja huomio kiinnittyi mini mikrokokoisiin kurpitsankukkiin.


Samppanjalasien täytön jälkeen matka jatkui ravintola Tocaan.


Tocan vitello tonnato
Vasikanliha (vitello) oli viipaloitu todella ohuiksi siivuiksi. Hyvä annos, joskin olisin kaivannut hiukan enemmän sitä tonnatoa.


Bianco, rosso, verde, raviolit juustotäytteellä, basilikakastike ja tomaattipöly
Basilikakastike ansaitsee erityismaininnan herkullisuudestaan. Ravioleissa oli hyvä täyte, mutta pastan kypsennys jäi aavistuksen liikaa al denteksi ollakseen minun makuuni.


Ravintola Pastor ei koskaan petä.


Bistek tataki con shiitake – Black Angus –härkää, shimejisieniä, pikkelöityjä siitakesieniä, punaista jalapeñoa, soijamajoneesia
Hyvä rakenne, vahvoja makuja Pastorin tyyliin. Erinomaista.


Pulpo con causa y huevas de trucha – Grillattua mustekalaa, perunaterriiniä, kylmäsavustettua kirjolohenmätiä
Mustekala oli täydellisen kypsää, pehmeää ja suussa sulavaa, mutta hiukan ylisuolaista. Kylmäsavustettu kirjolohenmäti toimi hyvin mustekalan kanssa.


Bistro O Mat on jo vanha tuttu tässä tapahtumassa.


Grillattua porsasta, parsaa ja farrottoa
Possu maistui possulta, mutta jotain jäi puuttumaan. Hiukan varovaisesti maustettu. Farrosta olisi ehkä voinut käyttää myös sen suomenkielistä nimeä: speltti.


Omenasorbettia, paahdettua valkosuklaata ja suolakinuskia
Tämä yhdistelmä oli enemmän kuin osiensa summa, eli täydellinen jälkiruoka.


Grön valittiin vastikään vuoden ravintolaksi.


Villi – kuusenkerkkäetikalla maustettua jäädykettä, auringonkukan siemeniä, maitohappoa ja kuusenkerkkäkinuskia
Tämä annos oli tarkoitettu syötäväksi sormin. Auringonkukansiemenkeksien väliin pakattu jäädyke kuusenkerkkäkinuskeineen oli todella herkullinen kokemus. Annoksen kuusenoksa oli kuitenkin vahvasti liioiteltu. Hiukan pienempikin oksa olisi riittänyt, kiitos.


Liha – kokonaisena grillattu keltasipuli, kananmaksakreemiä, viljaa ja rapeaa kanan nahkaa
Lupasi enemmän kuin antoi. Tämä oli koko kierroksen ainoa annos, jota emme pystyneet syömään. Sitkeäksi grillattu sipuli, tolkuttoman paljon kananmaksakreemiä, eikä rapeaa kanan nahkaa näkynyt missään. Annoksen vilja oli kyllä ihan hyvää.


Päätimme tämän kierroksen ravintola Passioon.


Passiopusu
Kuva puhukoon puolestaan. Erinomainen päätös kierrokselle.


perjantai 17. kesäkuuta 2016

Taste of Helsinki 2016 makupaloja



Torstaista sunnuntaihin Kansalaistorin puiston valtaa taas jo viidennen kerran Taste of Helsinki –tapahtuma. Tänä vuonna mukana on kymmenen huippuravintolaa, yhdeksän Suomesta ja yksi Virosta. Lisäksi mukana on monta muuta mielenkiintoista näytteilleasettajaa, viinejä, olutta, kahvia, suklaata ja muuta hyvää. Kuten ennenkin, tapahtuman pääsponsorina on Electrolux.


Lounaskattaus on torstaista lauantaihin klo 11-15 (sunnuntaina 11-16) ja päivälliskattaus 17-23 torstaista lauantaihin. Illalla ravintolat lopettavat tarjoilun klo 22, mutta baarit ovat avoinna klo 23 asti. Lisäksi vieraat saavat nauttia We Jazzin tarjoilemasta musiikista sekä livenä että DJ:n valitsemana kattauksena.

Kahvitarjoilusta huolehtii tänä vuonna Johan & Nyström ja Moccamaster.





Avajaispäivän sää ei ihan suosinut tapahtumaa (kuten joskus ennenkin), mutta kesäsade on vain asennekysymys. Oikeanlaisilla varusteilla mennään läpi tuulen, sateen ja ukkosmyrskyn. No problem.



Makupaloja Taste of Helsingin annoksista:

Bistro O mat
ginigraavattua lohta, luomujuuressipsejä ja pikkelöityä sinapinsiementä





Bistro O mat
Haukiburgeri vol.2, sis mm mustekalan musteella maustettua aiolia





Pastor
chipirones – rapeiksi paistettuja pieniä mustekaloja, aiolia, fermentoitua chiliä, kevätsipulia ja chiliä





Pastor
grillattua porsaan plumaa, maissisalsaa, chimichurria ja rapeaa maissia





Restoran Ö
suolattua hirvenlihaa Saarenmaalta, mustavalkosipulikastiketta, villivalkosipulin versoja ja jäkälää





Muru
kanikroketti ja dijonnaisekastike





Hella & Huone
”Lapinkobe” – kylmäsavustettua maa-artisokkaa, lipstikkaa ja ruisviskillä maustettua Lapin härkää, talon mallasleipää ja ruskeaa voita





Toca
maitosuklaavanukas, kaakaocrumble, minttu-jogurttisorbettia ja mansikkaa





Bistro O mat
lehtikuohu-sabayon, mansikkasalaattia ja lakritsamarenkia





Hella & Huone
herukanlehtivaahtoa, paahdettua valkosuklaata ja hapankermajäätelöä