Näytetään tekstit, joissa on tunniste cocacola. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste cocacola. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Karibian makuinen granitajälkiruoka


Karibian makuinen granita on kevään raikkain jälkiruoka. Hedelmäinen granita täydentyy pehmeällä kookoskermavaahdolla ja tuoreilla hedelmillä. Reseptistä tulee 4-6 annosta.



Karibian makuinen granitajälkiruoka

granita
2 dl kookosvettä
1 dl appelsiinimehua
1 dl ananasmehua
1 dl colajuomaa
(2 cl tummaa rommia)
0,5 tl jauhettua vaniljatankoa
kookoskermavaahto
2 dl kookoskermaa
2 dl kuohukermaa
viimeistelyyn
1 appelsiini
2 ananasrengasta
1 kiivi
kourallinen mintunlehtiä
suolapaahdettuja pistaasipähkinöitä

Sekoita keskenään granitan ainekset ja kaada ne laakeaan vuokaan, jonka laitat pakastimeen. Sekoita granitaa haarukalla tunnin välein kunnes se on kokonaan pakastunut ja sohjoutettu. Granita säilyy pakasteessa, joten sen voi valmistaa hyvissä ajoin etukäteen.

Vatkaa keskenään vaahdoksi kookoskerma ja kuohukerma. Leikkaa appelsiinista kuoret ja fileoi lohkot kalvottomiksi. Pilko kiivi ja ananasrenkaat pieniksi paloiksi. Hienonna mintunlehdet ja rouhi pistaasit.

Kerrosta granitaa, kookoskermavaahtoa sekä pistaasirouhetta korkeisiin laseihin. Viimeistele annokset hedelmäpaloilla, mintulla ja pistaasirouheella. Nauti heti. Granita ei kestä odottelua.

torstai 20. maaliskuuta 2014

Coca Cola Chicken Wings



Masterchefin viimeisessä Masterclass -jaksossa maanantaina Matt Preston valmisti uunissa kokiksessa haudutettuja kanansiipiä. Ne näyttivät todella herkullisilta ja minulle iski vastustamaton halu kokeilla niitä heti. Resepti tuntui helpolta valmistaa, vaikka fast foodista ei olekaan kysymys – siivet hautuisivat uunissa 3 ½ tuntia. Pikkaisen pelästyin reseptin suurta sokerimäärää ja pienensin määrää noin puoleen. Jotta siivet eivät olisi vain makeita, lisäsin pätkän inkivääriä viipaloituna ja chilipalon (1/2 vihreää ja 1/2 punaista ) samoin viipaloituna ja siemenet poistettuna antamaan lisäpotkua tipuille.

Ainekset:
1 kg            kanansiipiä
1 dl            fariinisokeria
1                keltasipuli silputtuna
3                valkosipulin kynttä (silputtuna, ohuina viipaleina tai raastettuna, miten vain)
1                chilipalko viipaloituna
tuuman pätkä inkivääriä ohuina viipaleina
1                sitruunan mehu
3 rkl           soijakastiketta
7,5 dl         cokista (ei dieetti vaan se sokerinen versio)

Valmistus:
Leikkasin siivet nivelten kohdalta kolmeen palaan ja otin siipien kärkipalat pois. Ne voit halutessasi pakastaa myöhempää käyttöä varten. Ladoin muut palat uunipannulle ja kaadoin niille kaikki muut aineet, jotka olin sekoittanut kulhossa yhteen niin, että sokeri oli sulanut. Sitten laitoin koko komeuden uuniin 140 asteeseen ja 3 - 3 ½ tuntia niin herkku olisi valmis. Lopussa kannattaa tarkkailla, ettei liemi pääse kuivumaan ja palamaan pohjaan. Näin ohjeen mukaan voi käydä, koska liemessä on runsaasti sekä lisättyä sokeria että colassa olevaa. Sitten vuoka uunista ja palat lautaselle.




Ja kuinka tarina oikeasti meni…

Se nimittäin ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä.


Kun kolme tuntia oli kulunut, ei nestettä ollut haihtunut edes havaittavasti. Nostin lämpötilaa 160 asteeseen. Kun kokonaisaika oli 4 tuntia, ei vieläkään mitään karamellisoitumista ollut havaittavissa. Otin vuoan pois uunista ja nostin lämpötilan 200 asteeseen. Nostelin kananpalat pois vuoasta ja siivilöin liemen kattilaan. Keitin lientä kokoon niin, että jäljellä oli noin neljännes. Ei mitään karamellisoitumista havaittavissa. Maku tiivistyi ja oli oikeinkin hyvä. Alistuin ja lisäsin desilitran verran fariinisokeria ja keittelin lientä vielä kokoon. Se sakeni  jonkin verran. Ladoin siivet takaisin uunivuokaan, kaadoin jäljellä olevan liemen niille ja laitoin uuniin. Viidentoista minuutin kuluttua valelin paloja liemellä.Kun 30 minuuttia oli kulunut kiehui liemi vuoassa mutta ei edelleenkään muuttunut siirappimaiseksi. Valelin uudelleen ja odotin vielä 15 minuuttia, jonka jälkeen otin vuoan uunista ja nostelin palat lautaselle jäähtymään.

Maku oli lopulta todella hyvä ja mausteet sopivat. Nämä pikkuherkut toimivat sellaisenaan naposteltavina vaikkapa elokuvaa katsoessa. Jos ne nautitaan ateriana niin seuraksi sopii hyvin raikas salaatti. Jos syöjiä on paljon, niin siivet voi valmistaa jo hyvissä ajoin ennen vieraiden tuloa.

Jos joku on kokeillut tai kokeilee alkuperäistä reseptiä ja saa sen toimimaan niin kuin pitäisi niin kertokaa meillekin.



Alkuperäinen resepti löytyy täältä: 



Unohdimme ottaa työkuvia, joten laitan linkin sivulle, jossa samaa ruokaa on kokeiltu