Kesäinen lukumaraton naistenkirjallisuutta

Jäin paitsi kirjablogien yleisestä lukumaratonista 10.7., mikä jäi vähän harmittamaan - ja mieleen jäi kytemään ajatus, että kyllä kesällä kerran vielä maratoonailen. Nyt ajatus tuli taas mieleen, kun kävin palauttamassa kirjoja kirjastoon... ja no, samalla tulin katsoneeksi vähän jotain luettavaa. Muutama kirja oli vinkkilistalla, osan kirjoista valitsin ohuuden ja kiinnostavuuden perusteella. Haaveenani siis lukea paljon erilaisia tarinoita. 

Koska pilvimuodostelmat saapuivat jostain taas tänään taivalle, päätän aloittaa kirjamaratonin ihan tässä heti, koska siivota voi aina huomennakin, ja rantakeli ei ole vielä tänään... Kahvi on keitetty, joten lukeminen alkakoon!

15.44. pari tuntia luettu, ja pari kirjaa luettu.

Marguerite Yourcenar: Anna, sisaresi... (2002, Like) kertoo 1500-luvun Italiasta aatelisperheestä, jonka tytär ja poika tuntevat vetoa toisiinsa. Sisko, Anna, rakastaa veljeään ja hellii ja tottelee tätä kuten sisko tekee. Veli, Miguel, alkaa tuntea rakkautta Annaa kohtaan ja tuntee omantunnontuskia näistä tunteistaan. Onneksi Espanja kutsuu Miguelia, hänet aiotaan lähettää espanjalaiseen hoviin. Kun suunnitelmat menevät pilalle, Miguel keksii toisenlaisen ratkaisun. Ahdistava uskonnollisuus ympäröi maailmaa, samoin aatelisten hillitty maailma. Tarina lisäksi kirjassa on pitkät jälkisanat ja viitteet.
118 sivua.

Leena Rantasen Vastaantulijoita (2006, Like) kertoo lyhyitä tarinoita Pariisissa asuvista kodittomista. Kuvien avulla ihmisten elämät näyttäytyvät lukijalle. Tai ne elämät, joita näillä ihmisraunioilla on mahdollisesti ollut. Kovin moni ei katso ohikulkiessaan kodittomia, mutta nämä novellit katsovat. Sydäntäsärkevää. Tämä teos pakolliseksi lukemistoksi (espoolaisiin) kouluihin!

Murheen murtamalla äidillä on huivi päässä, likaiset vaatteet eri paria kuten pojallakin. Mutta päällimmäisenä pojalla on uutuuttaan hohtava samettitakki jonka taskua koristaa kullalla kirjailtu uljas kotka, kuin aatelinen vaakuna. Rikkaan perheen poika on pitänyt takkia vain muutaman kerran, hän on kasvanut ja osaa jo pelata golfia ja lasketella hiihtokeskuksissa.

19.30

Luin teoksen Prinsessan kirjeet (2010, Teos), jossa nainen kirjoittaa jäähyväiskirjeitä miehelleen, joka makaa hänen vieressään sängyssä. Nainen allekirjoittaa nämä kirjeet prinsessana ja kertoo, miten aikoo matkustaa maailman ääriin, ilmeisesti Kiinaan, sillä kirjeissä käsitellään paljon Kiinan tapahtumia. Samoin hän kirjoittaa rakakudestaan mieheen. Kirjoittajan aikomus on lähettää yksi kirje joka päivä, niin että kun mies saa viimeisen kirjeen, hän tulee takaisin. Pidin tästä kirjasesta ja sen kirjeistä, kirja oli mukavan erilainen.
112 sivua

Sari Pöyliön Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä (2015, Atena) on ratkiriemukas novellikokoelma, joka on jäänyt jostain syystä lukematta. Nämä novellit ovat hauskoja ja välillä täytyy jäädä naureskelemaan, esimerkiksi ruumiin siirtämistä Helsingistä Pohjanmaalle kahden naisen voimin. Niin paljon kuin novellit naurattavatkin, täytyy nyt kokeilla jotain muuta, koska novellit ovat myös kovin samalla tavalla räävittömiä. Luen pari novellia myöhemmin loppuun.
166 sivua

8.15.
Illalla luin vielä Dina Rubinan Kaksiosainen sukunimi (2015, Idiootti) -teosta, jossa on kolme pidempää novellia. Ensimmäinen, kirjan nimikkonovelli oli kiinnostava, toinen novelli hieman tylsempi, joten jätin viimeisen lukematta (luen tänään). Kirjan teemana tuntuu olevan parisuhteiden ongelmat, pettäminen.

Pia Ronkaisen Äären ympärillä on kylmä muuri (2013, Impressio) vaikutti kirjastossa kiinnostavalta, ja hieman epäröiden otin mukaan luettavaksi. Kirja olikin yllättävän hyvin kirjoitettu, siinä kuvataan, miten uusioperhe toimii, kun isä rakastuu uuteen naiseen. Emilialla on vaikeuksia suhtautua isän uuteen naisytävään ja tämän lapseen. Emiliaa kiinnostaa lisäksi terroristin seuraaminen, ja hän miettii kovasti, mikä on hyvää ja mikä pahaa, ja mistä kummatkin syntyvät. Nuortenkirja, ihan mukava sellainen.
126 sivua.

Ja nyt aamulla aloitin Claire Castillon Pieni sydän jaksaa rakastaa (2008, Gummerus) -novellikokoelmaa, vaikuttaa ihan kiinnostavalta. Pääosin novellit tuntuvat kertovan ongelmista miesten kanssa.

11.30

Claire Castillon Pieni sydän jaksaa rakastaa luettu loppuun. Tässä teoksessa on lyhyitä novelleja naisista, miehistä ja suhteista. Pettämisiä, rakastumisia ja oivalluksia, jotka ovat hauskoja omalla tavallaan. Loppupuolen novellissa esiintyy Picasso, joten saan tästä yhden kirjan Helmet-lukuhaasteeseen!
125 sivua

Samoin luettu loppuu Pöyliön Pölynimurikauppias, jossa oli heti kesään sopiva novelli Side, jossa kolme sukupolvea naisia saapuu vasta ostetulle kesämökille: kartta/ navigaattori eivät näytä tietä mökille, vettä ei ole, piha on pitkää ruohoa, jota aletaan parturoida ruohonleikkurilla.... hauskaa kaaosta, jota selvittämään vaaditaan yksi putkimies.
166 sivua

Luin myös viimeisen novellin Rubinan teoksesta Kaksiosainen sukunimi. Ljubka oli varsin erilainen kuin kirjan kaksi muuta novellia. Tämän novellin tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1953 ja siinä kaksi naista, joiden omaisia on viety mm. Siperiaan, yrittävät selvitä pikkukaupungissa. Lääkärinä toimiva Irina Mihailovna palkkaa kotiavukseen Ljubkan, joka on ajautunut rikosten tielle. Ongelmia ei kuitenkaan tuota Ljubka, vaan Irinan kuuluminen sukuun, jota syytetään lääkärien salaliitosta.
158 sivua

Lukumaratonia on nyt pari tuntia jäljellä, ja ajattelin hylätä loput kirjaehdokkaat ja siirtyä Reeta Paakkisen Kotona Istanbulissa -kirjan ääreen, koska aloitin kirjaa jo vähän eilen, ja novellien vaihtuvat henkilöhahmot saavat pään pyörälle. Kaikki lukemani teokset ovat olleet kiinnostavia ja niitä on ollut mukava lukea, samoin ne kaikki olisivat varmaan jääneet lukematta ilman lukumaratonia.

Aurinkokin on alkanut paistaa, joten siirtyilen sitten lukumaratonista ulkoilmailemaan!

13.30
Huh, ei jaksa ei pysty! Nyt olen lukenut vuorokauden putkeen ja silmät alkaa olla sen verran rasittuneet, että pakko pitää pidempää taukoa. Luin Reeta Paakkisen kirjaa vielä vajaat sata sivua, ja jatkan sitä hieman levättyäni ja tehtyäni muita asioita.

Tässä vielä luetut kirjat:

Marguerite Yourcenar: Anna, sisaresi... (2002, Like)
Anna, soror.... 1981
suomentanut Jussi Lehtonen
118 sivua

Leena Rantanen: Vastaantulijoita (2006, Like)
65 sivua

Prinsessan kirjeet (2010, Teos)
112 sivua

Sari Pöyliö: Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä (2015, Atena)
166 sivua

Dina Rubina: Kaksiosainen sukunimi (2015, Idiootti)
novellit alun perin v. 1990/ 1994
suomentanut Tuukka Sandström
158 sivua

Pia Ronkainen: Äären ympärillä on kylmä muuri (2013, Impressio)
126 sivua

Claire Castillon: Pieni sydän jaksaa rakastaa (2008, Gummerus)
suomentanut Lotta Toivanen
125 sivua

Hopia & Laakso: Kirjaston kissat x 5

Joskus tulee luettua monta raskasta teosta peräjälkeen, eikä sellaisen rupeaman jälkeen pysty lukemaan oikeastaan mitään. Täytyy keventää luettavaa, pitää taukoa. Tälla kertaa raskauteen toi apua Kirjaston kissat -sarjakuvakirjat. Bongasin nämä teokset vähän aikaa sitten Oksan hyllyltä -blogista, eikä siinä auttanut muu kuin etsiä sarjikset käsiinsä. 

Teossarjan tekijät ovat Antti Hopia (tekstit) ja Nina Laakko (piirrokset), epäilen turkulaista alkuperää, koska sarjisstripit ovat ilmestyneet Turkkareissa (Turun Sanomissa). Minulla on pieni haju, että olen näitä kissoja nähnyt ja lukenut aiemmin, mutta sittemmin unohtanut. Kiitos MarikaOksalle, joka toit ihastuttavat kissat elämääni takaisin! 

Kirjoisa seikkailevat Fransis ja Ziu, sekä koko joukko muita kissoja, jotka asuvat Turun pääkirjastossa (tai lähistöllä). Siinä vanhassa, jota vartioi puudeli suihkulähteen päällä ja jonka lattiat narisevat ja viettävät. Kirjastokissat viettävät aikaansa Turun maisemissa, mm. jokirannassa, jossa käyvät säännöllisesti kalastamassa. Kaloja sekä turhia tavaroita, joiden olemassaoloa ihmettelevät: "mitä kalat oikeastaan tekevät tällä kaikella roinalla?"

Huumori on oivaltavaa ja filosofista. Siitä pitää huolen tutustuminen maailman klassikkoteoksiin, punaviiniin ja Fransisin filosofointi. 

Kirjoissa seikkailee esimerkiksi graduntekijäkissa, kadonnut (ja sitten löytynyt) sukulaiskissa Agatha, vampyyri, tyttökissoja, jotka kokevat ihastuksia tai ovat entisiä heiloja Pariisista. Pääosissa ovat kuitenkin Fansis ja Ziu. Aivan huikeita ovat kissojen seikkailut kirjojen maailmoissa (Oksan hyllyltä -blogissa pari esimerkkiä). 

Kaiken kaikkiaan kirjoissa on paljon hauskoja oivalluksia ja huumoria. Nautin näitä kirjoja lukiessani kirjaston ja kirjallisuuden maailmassa. Vähän tuli ehkä myös ahmittua kirjat turhan nopeasti, mutta onneksi nämä kissat nyt löytyivät, niin että niiden pariin pääsee myös takaisin. 

Antti Hopia (teksti) & Niina Laakko (piirrokset): Pyhän kalan salaseura (Kirjaston kissat 1)
Sammakko, 2001
52 sivua

Antti Hopia (teksti) & Niina Laakko (piirrokset): Gogolin nenä (Kirjaston kissat 2)
Sammakko, 2004
96 sivua

Antti Hopia (teksti) & Niina Laakko (piirrokset): Oikeiden noitien osasto (Kirjaston kissat 3)
Utopia 1516, 2010 (2. painos)/ 2009
47 sivua

Antti Hopia (teksti) & Niina Laakko (piirrokset): Eräänlaista ystävyyttä (Kirjaston kissat 4)
Utopia 1516, 2010 
47 sivua

Antti Hopia (teksti) & Niina Laakko (piirrokset): Kirjan ja kanan päivä (Kirjaston kissat 5)
Utopia 1516, 2011 
47 sivua

Liitän kirjat Helmet-lukuhaasteeseen kohtaan 6: Kirjastosta kertova kirja

Paco Roca: Ryppyjä

Paco Rocan Ryppyjä (2010, WSOY) oli myös kiinnostava sarjakuvakirja. Espanjalainen sarjakuvataiteilija vie lukijan vanhusten maailmaan. Emilio on entinen pankinjohtaja, mutta hänen muistinsa on alkanut rakoilla: aika ajoin Emilio on edelleen vanhoissa ajoissa työpaikallaan, aika ajoin hän on läsnä nykyhetkessä. Hänet viedään vanhustenkotiin, jossa elämä on turvallista, mutta myös melkoisen rauhallista (alakuva). 

Emilio kuitenkin ystävystyy vielä ihan hyvissä voimissa olevan Miguelin ja naispuolisen Antonian kanssa. Jokaisella vanhuksella on omat omituisuutensa ja luonteensa: Miguel on säälimätön rahastaja (hän maksattaa muilla vanhuksilla kaikkea turhaa) ja Antonia kerää kaiken ylimääräisen, kuten pienet voi- ja sokeripaketit pöydiltä. Suurin osa on omissa unelmissaan ja muistoissaan tai nukahtelee, vanhusten jumppahetket ja bingoillat keräävät vanhukset yhteen ja aktivoivat niitä, joilla vielä voimia tai muistia on. Pelottavinta on joutua vanhainkodin yläkertaan, johon alzheimeria sairastavat ja muut toivottomat tapaukset viedään. 

Miguel on vanhainkodin innostaja, joka haluaa vielä viimeisillä voimillaan tehdä jotain repäisevää muuallakin kuin hapertuvissa muistoissaan. 

Irtioton jälkeen kolmikko palaa entiseen olotilaansa, ja vähän kerrassaan heidän on annettava periksi elämälle: yksi kerrallaan jättää jälkeensä tyhjän paikan. Lopulta kuitenkin vanhusten välille syntynyt ystävyys vie voiton alakulosta - ja tarinan loppu on tunteikas. 

Kirja näyttää, että vanhukset ovat persoonia siinä missä kaikissa muissakin ikäluokissa olevat, ja että ystävyys on vanhanakin kaikkein tärkeintä. Hieno kirja, suosittelen! 

Kirjaa ovat lukeneet myös Marjatta ja MarikaOksa.

Paco Roca: Ryppyjä
2010, WSOY
Arrugas 2007
suomentanut Anu Partanen
100 sivua

Kati Närhi: Saniaislehdon salaisuudet

Tästä alkaa sarjakuvaviikko, sillä lukemistossani on tällä hetkellä järkälemäinen kirja, jonka lukemiseen mennee reiluhko aika ja välissä olen lukenut / luen sarjakuvakirjoja, joita nyt postailen tänne blogiini. 

Kati Närhi on minulle ennestään tuntematon sarjakuvapiirtäjä (ja graafikko), ja olin todellakin iloinen, että tulin löytäneeksi hänen teokset. Saniaislehdon salaisuudet (2010, WSOY) aloittaa trilogian, jossa nuori Agnes-niminen tyttö haistelee salaisuuksia, joita haluaa selvittää. 

Agnesin vanhemmat kuolivat tutkiessaan Pariisin katakombeja. Molemmat olivat innokkaita arkeologeja, joiden kohtaloksi koitui liika uteliaisuus. Agnes on selvästi perinyt ominaisuuden, sillä hän on kiinnostunut työntämään nenänsä vähän jokaiseen paikkaan. Ensimmäinen ja tärkein mysteeri liittyy hänen omiin vanhempiinsa. Isoäitinsä luona asuva orpotyttö haluaisi kovasti selvittää sen, mitä hänen vanhemmilleen tapahtui (kuva alla).

Oikeastaan joka paikassa, missä Agnes onkin, hän keksii jotain tutkittavaa. Agnes käy koulua ja hänellä on työharjoittelu. Agnes joutuu alusvaatekauppaan, jossa hän kuulee ja näkee kaikenlaista. Jotkut salaisuudet Agnes päättää jättää omaa tietoonsa, sillä ehkä tiedoista on jossain vaiheessa hyötyä. Agnes ystävystyy ikäisensä Julian kanssa, jonka kautta pääsee seurapiireihin, ja saa taas paljon kiinnostavia asioita tietoonsa. Ehkä osa näistä tiedoista tulee näkyväksi myöhemmissä teoksissa. 

Tarinankerronta oli kirjassa realismin ohella myös realismin ylittävää: tarinassa oli mukana zombeja (palvelusväkenä Julian kotona), taikaliemien keitto-ohjeita vanhemmilta jääneissä kirjoissa kotona ja liemien kokkailua ja testailua.

Kirjassa on monta erilaista juonta, mutta lopussa palataan Agnesin vanhempiin ja Agnes saa vastauksia kysymyksiinsä. Kati Närhen kädenjälki on niin kiinnostavaa, että jatkan ehdottomasti hänen seuraaviin teoksiinsa. 

Kirjasta ovat kirjoittaneet myös MarikaOksa ja Lumiomena.

Kati Närhi: Saniaislehdon salaisuudet
2010, WSOY
129 sivua

Pirkko Saisio: Lokikirja

Innostuin äänikirjoista jokunen aika sitten, ja olenkin kuunnellut aika ajoin lähinnä ruoantekopuuhissa kirjoja, joita on jo iso kasa jonossakin. Pirkko Saision Lokikirja kiinnosti näin kesän kunniaksi. Lokikirja kertoo kesistä ja matkoista, joita pieni perhe tekee Diana-nimisellä veneellä. 

Kirja on alkuperäinen Pirkko Saision kirjoittama lokikirja, jossa tekstin höysteenä on piirroskuvia, ja kun näin Hannan kirjoittaman tekstin ja kuvia kirjasta Kirjainten virrassa -blogissa, tajusin, että tämä kirja olisi pitänyt kyllä lukea ja nähdä kaikki nuo kuvat.  Vaikka kyllä kuvat ovat mukana myös äänikirjassa: välillä kertoja, Elsa Saisio, kuvailee kirjan kuvia. Dianalla Pirkko Saision mukana matkoilla, jotka tehdään vuosina 1988-92, ovat myös lukija Elsa, Pirkko Saision tytär ja Honksu (puoliso) ja erinäinen kokoelma muita ihmisiä. 

Pienen veneen matkassa ollaan suureksi osaksi Turun saaristossa, mutta käydään myös Helsingin edustalla ja jopa Itä-Suomen sisävesillä. Naiset ovat melkoisen monesti merihädässä, ajavat karille ja Dianasta menee rikki joku osa, jota naiset eivät osaa paikantaa tai jos osaavat, niin korjaaja ei osaa korjata. Naiset, sillä niin monesti he ovat ihmetyksen aihe. Miten naiset nyt mahtavat pärjätä veneessä ihan ilman miestä. Teoksessa vitsaillaankin mm. kaksi naista veneessä -kansantarinoilla.

Kirja oli humoristinen ja Elsa Saisio lukijana aivan ihastuttava. Tarinat olivat lempeitä, hersyviä ja niin kesäisiä, että lukiessa tuli todellakin ikävä kunnon aurinkoista kesää. Vaikka olihan Dianassakin märät hetkensä: välillä satoi, välillä vuoti ja välillä räiskyi vettä. Pääasiallisesti kirjasta jäi mieleen karilleajot, mutta myös ihanat herkut ja viinit, joita Dianalla tai rannalla nautittiin - ja kaiken kaikkiaan kesäisen leppoisa meno. 

Pirkko Saisio: Lokikirja

2010, Siltala

lukija Elsa Saisio 

4 cd

Riitta Jalonen: Hyvää yötä Irma Noora

Innostuin lukemaan Riitta Jalosen kirjoja Kuka sinut omistaa (2013, Tammi) -teoksen myötä. Hula-hula (2002, Tammi) ja Kuvittele itsellesi mies (2005, Tammi) tulivat luetuiksi viime syksynä (linkki), samoin kuin kirja Yö on oranssi häkki (2000, Tammi). Jäljellä Jalosen kirjapinosta oli enää Hyvää yötä Irma Noora (2010, Tammi), jonka nyt päätin lukaista ennen kevään uutuuskirjojen vyöryä. 

Kirjasta jäi hieman ontto olo, sillä kuten Hanna kirjoittaa kirjablogissaan: minultakin jäi kirjasta paljon ymmärtämättä. Oikeataan on helpotus, että joku toinen kirjoittaa samoin, ettei tässä tarvitse miettiä, että onko tullut pisteeseen, jossa ei enää ymmärrä lukemaansa. 

Sain kirjasta irti sen, että Noora (yhdellä oolla, niin kuin Ibsenillä) on eroamassa miehestään, jollla on suhde Lontoossa asuvan naisen kanssa. Sen, että Nooralla on ollut traumaattinen kokemus, jota hän ei pysty kohtaamaan ja sen, että Nooran täti Rebekka kuolee ja Nooran äiti on kuollut jo aiemmin. Ja vielä senkin, että Noora on töissä koulussa, mutta ei nyt kuitenkaan ole töissä koulussa. 

Kirjan teema on ihmisten menettäminen:

Aion pian sanoa hänelle että edessämme on ensimmäinen ja viimeinen yö yhdessä, samalla kertaa molemmat. Siltä tulisi tuntumaan kunnes tottuisi ja oppisi ettei kaikkea hyvää tarvitse kadottaa, että tämä jää. 

Huh! Melkoinen soppa tarinaa, josta oli ripoteltu osasia eri lukuihin, joiden alussa oli kuvattuna tavaroita (, jotka löytyivät tädin jäämistöstä). Tarinassa oli myös mystisiä aineksia, mutta kaikki alkoi hajota päässäni niin pahasti, että en päässyt mukaan niiden merkitykseen. 

Kamalaa jättää joku kirja näin, että jää tunne, että ei ole tajunnut oikeastaan mitään lukemastaan. Selasin kirjan vielä uudestaan läpi, mutta nuo edelliset seikat sieltä edelleenkin pistivät silmiini. Suosittelen Riitta Jalosen muita kirjoja tätä teosta enemmän, ja aion itse vielä jossain vaiheessa lukea Todistaja Brigitin talossa -teoksen, koska sitä on minulle kehuttu. 

MarikaOksa on myös kirjoittanut blogisaan kirjastaan. 

Riitta Jalonen: Hyvää yötä Irma Noora

2010, Tammi

156 sivua

Luin kirjan, koska se on lojunut kirjahyllyssäni ja tänä vuonna haastan itseni lukemaan kirjoja omasta kirjahyllystäni - apuna tässä haasteessa on I spy -lukuhaaste, jonka kohtaan "etunimi kirjan nimessä" Hyvää yötä Irma Noora sijoittuu. Lisää luvassa!

Niina Hakalahti: Aavasaksa

Käväisin kirjastossa ja kirjahyllylläni jokunen aika sitten etsimässä kesäkirjoja, jotka olisivat sopivan kiinnostavia ja kuitenkin kevyehköjä luettavaksi auringonpaisteessa eli täydellisiä kesäkirjoja. Auringosta ja paisteesta ei ole ollut koko ajan aivan takeita, mutta Niina Hakalahden Aavasaksa (2010, Tammi) on ainakin täydellinen kesäkirja edellisellä mittapuulla mitaten. 

Hakalahti on itselleni tuttu kirjailija kirjasta Uimataito (2008, Tammi), jonka luin reilun vuosi sitten. 

Aavasaksan kuvittelin kertovan matkasta, mutta itse asiassa se kertoo ihmissuhteista sekä perheen että ystävien välillä. Sarita on muuttanut Italiaan, jossa hän asuu hienossa talossa rikkaan miehensä kanssa, ja hänen Roberto-poikaansa hoitaa filippiiniläinen kotiapulainen. Sarita on personal trainer miehensä ostamalla kuntosalilla, eikä hänen tarvitse stressata monestakaan asiasta. Vanhat keskenjääneet opinnot näyttelijänä ja liian helppo elämä kuitenkin mietityttävät Saritaa, ja hän palaa kotipaikkaansa Tampereen kupeeseen. Sarita haluaa näyttää omalle äidilleen poikaansa ja tavata myös Seppo-veljeään. Marita-äiti ottaa mummon roolin siinä missä pystyy, sillä Roberto pitää äitinään Teresaa, jonka seurassa viettää päivänsä myös Suomessa. Sarita lähtee tutkimaan vanhojen näyttelijäopiskelijakavereidensa seuraan, miten näytteleminen luonnistuu häneltä. 

Saritan elämän lisäksi seurataan erityisesti Sepon elämää: tämä liian kiltti mies on töissä Rax-ravintolassa, ja auttaa ystäviään niin, että joutuu itse pulaan. 

Saritan ja Sepon elämät ovat menneet kovin eri tavalla. Kumpi heistä on pärjännyt paremmin elämässään? Kaikkien mittapuiden mukaan pärjännyt Sarita vai Seppo, joka tuntuu vuokrakämpästä ja omituisista ystävistään huolimatta onnelliselta? Tarkastellun kohteeksi tulee myös heidän äitinsä suhtautuminen lapsiinsa ja elämään yleensä. Sarita huomaa, että liian pitkä oleskelu vanhempiensa seurassa aikuisiällä ei ole kovin terveellistä mielelle...

Sarita opiskelee itseään Suomessa: mikä hänet tekee onnelliseksi ja iloiseksi elämässään? Luopuuko hän intohimostaan ja kenet hänen pitää ottaa huomioon omien halujensa lisäksi? 

Kun Sarita makasi viileällä lattialla, hänen mieleensä tulvi erilaisia harjoitusmuistoja. Hänen onnellisimmat muistonsa eivät liittyneet lapsuuden jouluihin, eivät rakastumisiin, eivätkä myöskään - ollakseen itselleen rehellinen, hänen oli pakko myöntää - Roberton syntymään. Hänen onnellisimmat muistonsa liittyivät teatteriharjoituksiin. 

Kirja oli toimiva kokonaisuus, sikäli kun lukijaa kiinnostaa oman navan ympärillä pyörivä pohdiskelu. Kirja oli nopea luettava ja tässä oli tarpeeksi vähän henkilöitä, jotta väsynyt lukija jaksoi pysyä kärryillä tapahtumista. Suosittelen keveäksi kesälukemiseksi kirjaa, vaikka tässä ei Aavasaksalle asti päästykään - kirjan lukeminen saa oman elämän näyttämään hyvältä, vaikka ei elelisikään italialaisrouvana kotiapulaisen kanssa. 

Niina Hakalahti: Aavasaksa

2010, Tammi

271 sivua

Muita kirjan lukeneita: Annika K. ja Susa.  

Kirjallisuutta futis-maista -lukuhaasteen viimeinen kirja ja loppukooste

Kirjallisuutta futis-maista -lukuhaaste sai alkunsa tammikuun alussa, kun päätin, että luen maailmankirjallisuutta tänä vuonna niistä maista, jotka osallistuvat jalkapallon MM-kisoihin. Olin lukenut jo Afrikan kirjallisuutta Afrikan tähti -lukuhaasteeseen ja päätin ottaa afrikkalaiset kirjat mukaan tähän haasteeseeni. Aasian, Euroopan ja Amerikkojen kirjallisuus astui haasteeseen vähän kerrassaan mukaan ja tänään lukuhaaste on tullut päätökseen, sillä tänään ratkaistaan, mikä on maailman paras jalkapallomaa. 

Lukuhaasteen viimeisen kirjan sain luetuksi tänään, ja olo on kuin olisin pelannut jatkoajan 120 minuuttia: hädin tuskin hoipertelen ja pysyn vielä pystyssä, vaikka kunto tuntui loppuvan ennen viimeisiä kirjoja. Vaihtokirjoja tuli peliin mukaan ja taktiikkaa piti muuttaa monta kertaa. Kaksi maata jäi lukematta, joten aivan kaikki laukaukset eivät menneet maaliin asti. Olen peliin silti tyytyväinen, ja nyt on aika levähtää haasteista ja lukea jotain aivan muuta. Tässä postauksessa vielä koontia haastekirjoista ja myös niistä futiksen MM-kisoista. 

Jos muuten luit blogissasi samaa haastetta, niin kommentoi lukuhaasteen kulkua tähän tai linkitä omaan blogiisi, niin käyn lukemassa, miten haaste meni muualla!

Eurooppa 13/13

Hollanti: Renate Dorrestein: Pojallani on seksielämä ja minä luen äidille punahilkkaa (2009, WSOY)
Italia: Marco Malvaldi: Viiden korttipeli - Bar Lumen murhat (2014, Tammi)
Belgia: Grégoire Polet: Väreilevä kaupunki (2010, WSOY) 
Sveitsi: Melinda Nadj Abonji: Kyyhkysten lähtö  (2013, Lurra Editions)
Saksa: Daniela Krien: Vielä joskus kerromme kaiken  (2014, Gummerus)
Venäjä: Pavel Sanajev: Haudatkaa minut jalkalistan taakse (2014, Like)
Bosnia ja Hertsegovina: David Lagercrantz: Minä Zlatan Ibrahimovic (2011, WSOY)
Englanti: Jojo Moyes: Ole niin kiltti, älä rakasta häntä (2014, Gummerus)
Espanja: Roberto Bolaño: Jääkenttä  (2013, Sammakko)
Kreikka: Victoria Hislop: Elämänlanka (2014, Bazar)
Kroatia: Dubravka Ugrešić: Kiputilahallitus (2007, Like)
Portugali: Luca Caioli: Ronaldo - elämäntarina (2013, Minerva kustannus)
Ranska: Grégoire Delacourt: Katseenvangitsijat (2014, WSOY)

Aasia 4/4

Japani: Haruki Murakami: Sputnik-rakastettuni (2003, Tammi)
Australia: Graeme Simsion: Vaimotesti  (2013, Otava)
Iran: Sahar Delijani: Jakarandapuun lapset (2014, WSOY)
Etelä-Korea: Teppo Turkki: Tiikeriportti - Korean vimma valloittaa maailma (2009, Edita)

Pohjois- ja Väli-Amerikka 3/4

Costa Rica:  Elizabeth Kay: Rajalla (2004, WSOY)USA: Anne Tyler: Amerikan lapset (2008, Otava); Seré Prince Halverson: Äidinrakkaus (2014, Bazar)
Honduras: -
Meksiko: Carlos Fuentes: Inez (2002, Gummerus)

Etelä-Amerikka 6/6

Brasilia:  Luiz Ruffato: Rutosti hevosia (2014, Into); Santeri Ivalo: Hellettä  (2013, Savukeidas)
Argentiina: Jimmy Burns: Maradona - Maailman paras jalkapalloilija? (2014, Minerva)
Kolumbia: Álvaro Mutis: Araucaíman kartano - Lecumberrin päiväkirja (2000, Kookos kustannus)
Chile: Auli Leskinen: Petojen aika (2013, WSOY)
Ecuador: Javier de Isusi: Hullu joki - Maattoman Juanin matkat III (2011, Like); Markku Löytönen: Viidakkotanssi - Tuktkimusmatkaaja Rafael Karsten Ecuadorissa (2007, SKS)
Uruguay:Eduardo Galeano: Jalkapallo valossa ja varjossa (2014, Nemo)

Afrikka 4/5

Nigeria: Chimanda Ngozi Adichie: Kotiinpalaajat (2013, Otava); Chinua Achebe: Kaikki hajoaa (2014, Basam Books)

Norsunluurannikko: Marquerite Abouet (käsikirjoitus) ja Clément Oubrerie: Aya-sarjakuvakirjat

Kamerun: Calixthe Beyala: Assèze afrikkalainen (2011 Kampus kustannus)

Ghana: Taiye Selasi: Ghana ikuisesti (2013, Otava); Ama Ata Aidoo: Muutoksia - eräs rakkaustarina (2002, Kääntöpiiri)

Algeria: - 

Itse kisoista tein parin apurin kanssa tilastoa, jossa myös into alkoi hieman hiipua loppua kohti. 

Lohko A:sta suosikkimaa oli Brasilia, joka varmaan olisi mennyt finaaliin asti, ellei Neymaria olisi saatu sairaalakuntoon. Kamerun näytti puolestaan, että kisakunnossa voisi olla parantamisen varaa, ainakin mitä tulee joukkuehenkeen ja muiden joukkueiden pelaajien kohteluun. 

Kirjojen puolella luin Ruffaton Rutosti hevosia, joka omaperäisyydellään jäi tämän lohkon maiden kirjoista eniten mieleen. 

Lohko B toi kisojen isoimman yllätyksen mukanaan, kun Espanja hävisi ensimmäisessä ottelussaan Hollannille. Chile oli pirteä, eikä Pinochetin valta näkynyt enää toisin kuin Auli Leskisen Petojen aika -kirjassa, joka kertoi maan synkistä vuosista. Espanjasta luin Jääkentän Roberto Bolañolta, joka puolestaan on lähtenyt Chilestä Pinochetia pakoon. Hollanti pelasi reippaasti ja sai ansaitun pronssinsa.

Lohko C:stä ampaisi jatkoon Kolumbia ja Kreikka, joka meinasi mennä puolivälieriin asti. Kolumbia menikin, mutta hävisi niukasti Brasilialle. Rodriquez pelasi itsensä kisoissa huipulle, mutta tappio kirvoitti kyyneleet, joita onneksi brassit kävivät kuivaamassa. Kisoissa parasta oli se, että erilaiset ihmiset kohtasivat ja maailma sai katsella, miten asioihin voi suhtautua kylmän viileesti tai suurella tunteenpalolla. 

Lohko D tarjosi tiukkoja taisteluita, maanosittain Etelä-Amerikka voitti Euroopan 2-0: jatkoon menivät Uruguay ja Costa Rica, joista jälkimmäinen toi kisoihin iloisimman yllätyksen jatkamalla puolivälieriin asti ja olisi voinut päästä vaikka mihin asti, ellei rankkareissa olisi käynyt huonosti Hollantia vastaan. Uruguayn Suarez haukkasi palan omenaa ja sai maailman kaikkien ihmisten huomion, toisin kuin kahdella maalillaan, jotka teki Englantia vastaan. 

Kirjojen puolella sain jalkapallohistorialuennon lukemalla Galeanon kirjan Jalkapallo valossa ja varjossa. 

Lohko E:ssä Ranska oli kiinnostavin joukkue, mutta ei pystynyt voittamaan puolivälierissä Saksaa. Katsotaan tänään, pystyykö mikään muukaan maa voittamaan Saksaa näissä kisoissa! Sveitsi pääsi jatkoon, lähinnä tarjotakseen Argentiinalle helpon vastuksen jatkopeleissä. 

Honduras ja Ecuador jäivät lähes tuntemattomiski sekä kisoissa että kirjoissa, Sveitsi tarjosi mukavimmat lukukokemukset ja uuden kotimaan Melinda Nadj Abonjille, jonka kirjan Kyyhkysten lähtö luin. 

Lohko F oli melkoisen helppo Argentiinalle, joka tänään kohtaa finaalissa Saksan. Nigeria pääsi ainoana Afrikan maana jatkopeleihin. 

Nigeria tarjosi myös Afrikan maan parhaan kirjallisuuden: Chimanda Ngozi Adichien Kotiinpalaajat ja Chinua Acheben Kaikki hajoaa. 

Lohko G:ssä Saksa näytti, että sillä on vahva joukkue ja Müller hattutempullaan, että osaa tehdä maaleja. Mietinkin Ronaldo ja Maradona -kirjoja lukiessani, että miksi saksalaisista pelaajista ei tule kirjoja ja tapauksia. Ovatko saksalaiset liian vaatimattomia ja hiljaisia maalintekijöitä? Ghana oli kisojen ainoa maa, joka pystyi antamaan vastusta Saksalle. 

Ja mitä sanoin Nigerian kirjallisuudesta, niin vahvan vastuksen parhaimmasta afrikkalaisesta kirjallisuudesta -pystistä antoi Ghana ja Taiye Selasin kirja Ghana ikuisesti. Toivotaan, että Afrikan jalkapallo nousee kirjallisuuden vanavedessä! 

Viimeinen lohko kiinnosti meillä vähiten, kuten tulostarkkuudestakin näkee. 

Kirjallisuuden puolella tästä lohkosta jäi lukematta Algeria. Venäjä tarjosi kiinnostavaa luettavaa: Pavel Sanajevin Haudatkaa minut jalkalistan taakse - kirjan, josta pidin erityisen paljon. 

Brasilian kisat eivät tarjonneet ensimmäisten pelien jälkeen juurikaan yllätyksiä. Tosin ne ensimmäiset pelit tarjosivat: Saksan ylivoimaisuuden ja Espanjan romahduksen. Ranskaa ja /tai Italiaa olisin veikannut pääseväksi ylemmäs kisoissa, Costa Rica ja Kolumbia olivat yllärinimiä. Pahin juttu kisoissa oli Neymarin potkiminen sairaalakuntoon ja muutenkin väkivaltainen meno peleissä. Hienointa on ollut tunteiden palo (kun se ei pääty toisten hakkaamiseen), Saksan joukkuepeli (kuka tahansa voi tehdä maalin, melkein Neuer myös), upeat maalivahdit, Meksikon Ochoa teki suuren vaikutuksen ja Neuer on aina ollut suosikkini. 

Ja tietenkin nuo kansallislaulut! Kiitos Brasilia, nämä ovat olleet huikeat kisat! 

Vaikka täytyy myöntää, että en ole päässyt itsekään yli Neymarin haaverista, ei ihme, että brasilialaiset pelaajat eivät pystyneet pelaamaan paria viimeistä peliään millään tasolla. 

Sitten vielä viimeiseksi tämä haasteen viimeinen kirja, jonka sain luetuksi. Melkein kyllä en saanut, sillä kirja on jäänyt kaksi kertaa minulta kesken. 

Grégoire Polet on belgialainen kirjailija, joka asuu Espanjassa ja kirjoittaa kirjassaan Pariisista ja vähän myös Roomasta. Euroopan maat tuntuvat olevan paljon lähempänä toisiaan muualta katsoen; Suomi on kaukana kaikesta Euroopasta.

Väreilevä kaupunki (2010, WSOY) luo kuvan kesäisestä ja kesän kuumuudessa ja henkilöiden välillä väreilevästä Pariisista. Sen ensimmäisessä luvussa kuvaillaan Macha, joka ottaa viimeisen valokuvansa Pariisin asuntonsa ikkunasta pakatessaan tavaroitaan. Hän lähtee Roomaan. Kuvatessaan Macha ei huomaa, mitä kuvan kohteena olevan valaistun ikkunan takana tapahtuu: eräs mies kuolee. Kirjassa siirrytään tarkastelemaan kuolleen miehen sukulaisia, jotka alkavat suunnitella miehen hautajaisia. 

Ihmisjoukko kasvaa kasvamistaan, enkä kirjaa lukiessani enää pystynyt pitämään mielessä, kuka oli kuka, varsinkin kun henkilöt tarinan kuluessa kietoutuvat toisiinsa. Koko kirjan lukemisen ajan vahvimmin mielessä pysyi Macha, jonka elämää, taiteentekemistä ja rakkauselämää Roomassa, kirjassa kuvattiin aina aika ajoin. 

Kirjassa eletään viikko, maanantaista lauantaihin, ja eri luvuissa pompitaan henkilöistä toisiin. Henkilöt ovat taiteilijoita, keskustelevat taiteesta, rakastuvat, miettivät elämää kokonaisuudessaan ja keskustelevat paljon. Kirjan tarina on kuin tämä katkelama eräästä kirjassa olevasta keskustelusta poimittuna: 

Lapsi kehittyy aluksi muutamasta solusta, sitten se kehittyy edelleen, kasvaa, paisuu, muuttuu ihmiseksi. Sama pätee taideteokseen: se alkaa jostain, kuvan ideasta, muutamasta vedosta, väristä; sitten taiteilija jatkaa maalaustaan kankaan koon mukaan värit hän valitsee jo käyttämiensä värien perusteella tai jopa sen mukaan, mitä paletilla sattuu olemaan. Kuten tiedät, Picasso sanoi: 'Silloin kun minulla ei ole sinistä, käytän punaista.' Tai jotain sentapaista. Tarkoitus ei siis ole sovittaa teosta etukäteen laadittuun tarkkaan suunnitelmaan. Ymmärrätkö? Tarkoitus on seurata maalauksen logiikkaa sitä mukaa kuin se kehkeytyy. 

Myönnän suoraan, että en saanut tästä kirjasta paljonkaan irti, sillä en jaksanut seurata tarkasti tapahtumien kulkeutumista ja henkilöiden risteilyjä. Olo oli tosiaankin nääntynyt luettuani kirjan loppuun. Tässä hyviä linkkejä kirjasta toisaalla kirjoitettuun: 

Maailman kirjat, Tarukirja, Reader, why did I marry her?

Grégoire Polet: Väreilevä kaupunki

2010, WSOY

Leurs vies éclatantes, 2007

suomentanut Lotta Toivanen

430 sivua

Kirjallisuutta futis-maista -lukuhaaste, Belgia. 

Kiitos jalkapallomaat, jotka tarjositte huikeita kirjoja! Tulin lukeneeksi kirjallisuutta 30 eri maasta ja etenkin Amerikan maihin tutustuin ihanan vanhan maantiedon kirjan kanssa. Nyt lähden lepäilemään ja jännittämään, haastaako Argentiina Saksan ja lukemisen puolesta miettimään uusia kirjahaasteita (vaikka en aivan ihan heti). 

Reetta Niemensivu: Lempi ja rakkaus/ Saniainen kukkii juhannuksena

Juhannuksena tulin huomanneeksi Kirjakaapin kummitus -blogissa Reetta Niemensivun sarjakuvateoksen Saniainen kukkii juhannuksena, joka vaikutti niin kiinnostavalta kirjalta, että se oli pakko hankkia käsiini. 

Kuten aavistelinkin, kirja on hieno sekä kuvitukseltaan että tarinaltaan ja sarjakuva oli pakko lukaista samalla istumalla alusta loppuun - kuten Niemensivun toinenkin teos Lempi ja rakkaus. 

Saniainen kukkii juhannuksena liittyy nimensä mukaisesti juhannukseen: tässä kirjassa tehdään taikoja, jotka liittyvät juhannukseen ja vietetään keskikesän juhlaa ensin kokkojuhlilla ja seuraavana päivänä rippijuhlissa. 

Kirjassa on taikaa ja rakkautta, nuoria ihmisiä - aivan niin kuin juhannukseen sopiikin. 

Kirjan tarina juontaa vuoteen 1928, kun vuoden 1987 myrskyinen juhannussää saa perheen kokoontumaan keittiöön ja muistelemaan menneitä. Perheen lapsille kerrotaan juhannuksesta, jolloin heidän isoisänsä oli nuori mies. 

Jussi uneksii virvatulista ja rikkauksista, lähtee sitten kirkkoon haaveilemaan muiden ikäistensä kanssa tytöistä, jotka ovat kirkossa pääsemässä ripille. Myös tytöt ovat tehneet omat taikansa edellisyönä. Jännitystä tarinaan luokin syttyvät rakkaudet. 

Haaveilun kuitenkin katkaisee ukkonen, joka iskee kirkkoon, joka syttyy palamaan. 

Kirjan viimeisellä sivulla selviää, että salama oikeasti sytytti juhannuksena 1928 Parkanon kirkon, jossa paloon kuoli neljä ihmistä.

Kirjan tarina on ihastuttavan juhannusmainen, tunnelma kuvissa kesäinen ja taianomainen. Traagisuutta ei puuttunut tarinasta. Jotenkin se, että tällainen tapahtuma on tosiaankin ollut ja tapahtunut, toi kirjaan vielä lisävaikuttavuutta. Olin todella iloinen, että kirja tuli vastaani. Ainoa asia, josta en pitänyt kirjassa, oli henkilöiden lievä lastenkirjamaisuus (siis piirroksissa).

Lainasin kirjastosta toisenkin Niemensivun teoksen, Lempi ja rakkaus (2010, Suuri kurpitsa), joka  perustuu Niemensivun Lempi-mummon vaiheisiin (kertoo kirjan takakansi). Kirjassa on mummon ja hänen tulevan ja edesmenneen aviomiehensä Väinön rakkaustarina. Rakkaus suutariin on traaginen, koska esitellessään vävyehdokasta vanhemmilleen nämä eivät hyväksy Väinöä Lempin tulevaksi mieheksi. 

Tästä alkaa tarina, joka vie Lempin ja Väinön vielä kerran yhteen. Tästä tarinasta en oikeastaan voi kertoa sen enempää, etten spoilaisi tarinaa kokonaan. Piirrokset vievät lukijan vanhaan aikaan, ja erityisesti tästä teoksesta jäivät mieleen kylän juoruakat. 

Reetta Niemensivu: Lempi ja rakkaus
2010, Suuri kurpitsa

Reetta Niemensivu: Saniainen kukkii juhannuksena
2013, Suuri kurpitsa

Reetta Niemensivun täällä, Lempi ja rakkaus -kirjasta enemmän täällä.