Perhosten tanssia

Kolmantena retkipäivänä pyöräilimme runsaat 60 kilometriä Kuresaaresta Luonteis-Saarenmaalle Kärlan, Kihelkonnana, Kureveren ja Veeren sataman kautta Odilätsille.

Kärlassa ostimme sunnuntainakin auki olevasta Coop-kaupasta virolaiset jäätelöpuikot, Kihelkonnassa kävimme Mihklin viehättävässä maatilamuseossa ja söimme borssikeittoa Köstrimajan viehättävässä ”perhetavontolassa”. Kureveren ja Veeren välisellä pätkällä humalluimme perhosista :) Ja Odilätsissä ihmettelimme metsässä porisevia lähteitä. 

Parasta päivässä olivat - pyöräilyn lisäksi - kuitenkin perhoset. Parinkymmenen kilometrin pituisella metsätiellä törmäsimme satoihin erivärisiin perhosiin. Aurinko paistoi ja kesä lämmitti - ja kymmeniä uusia perhosia pyrähti metrin välein lentoon ohittaessamme kesäkukkien täyttämiä tienpientareita. Eikä virolaisilla pientareilla näkynyt yhtäkään lupiinia :)

Saimme lähes tunnin pyöräillä keskellä keijukaissatua ja tanssia perhosten kanssa. Lopuksi osa meistä kävi vielä uimassa tien vieressä kimmeltävässä meressä. Kesä, meri ja perhoset - ja päivä oli täydellinen :)

Kuusen kylän bussipysäkki matkalla Kärlaan :)

Mikhlin maatilamuseon rakennukset ja esineistö olivat 1800-luvulta. 

Tila rakennuksineen on ollut saman suvun omistuksessa kahdeksan sukupolven ajan. 

Viimeiset asukkaat jättivät tilan vasta vuonna 1987. 

Kaunista ja hyvin hoidettua - vierailun väärtti - ehdottomasti :)

Mihklin museon kiehtovaa, käsintehtyä esineistöä.

Saarenmaa on kuuluisa komeista kiviaidoistaan. Ja niitä todella riitti. Jumalaisen kauniita :)

Köstrimaja oli pyöräilyreissun mukavin ravintola. Suosittelen, jos Kihelkonnaan satutte :)

Odalätsin lähteillä pohjavesi pulppusi parissa kohdassa maanpinnalle - 

ruskeahko kohta kuvassa :)

Alueella oli pari lähdettä vierekkäin helposti saavutettavissa tien vieressä. 

Kiva luontokohde, mutta muuta ei järin kiinnostavaa…

Kuressaaresta Kärlan, Kihelkonnan, Kureveren ja Veeren kautta Odalätsin lähteille.

Pyöräilyä yhteensä runsaat 60 km :)

Sörve tuletorn

Merkittävä syy, miksi osallistuin nelipäiväiselle pyöräretkelle Kuressaaressa, oli - pyöräilyn lisäksi - se, että retkellä käytiin Sörven majakalla Sörvenniemen kärjessä - Saarenmaan eteläisimmässä kolkassa. Yli 50 kilometrin pyörämatka Kuressaaresta majakalle täytti odotukseni, vaikka meri niemen länsirantaa kulkevalta tieltä näkyikin vain parin viimeisen kilometrin matkalta, jolloin komea majakkakin näkyi jo horisontissa  :)

Toisena pyöräilypäivänä ajoimme porukalla Kuressaaresta Sörven majakalle. Tosin pääosin ajoin yksikseni, sillä erkaannuin muista jo alkumatkasta. Tykkään kulkea ja myös pyöräillä yksin (tai kaksin), sillä rakastan pysähdellä ja poiketa reitiltä ihmettelemään - ja ehkä myös valokuvaamaan kaikkea näkemääni kaunista, jännää ja mielenkiintoista. Kotiaan kantavaa etanaa, unikkojen täyttämää niittyä, apilanmuotoista ikkunaa, ukkosta ennustavaa taivaanrantaa sekä toinen toistaan oudompia bussipysäkkirakennelmia, joita Saarenmaalla ja myös muualla Virossa riittää :)

Matkalla huomasin, miten tärkeitä asfalttitien reunassa olevat valkoiset reunaviivat ovat myös pyöräilijöille. Autojen ohittaessa selkeästi merkatut reunaviivat helpottavat pyöräilijän tasapainon pitämistä. Tosin Virossa pääosa autoilijoista kiertää pyörät riittävän kaukaa. Kiitos heille siitä :) Yksin pyöräilyä Virossa helpottaa - ja luo turvaa - myös se, että GoogleMaps toimii lähes kaikkialla, kuten jo viime vuoden pyörämatkoilla totesin. 

Reitti Kuressaaresta Sövren majakalle oli suoraa ja mäetöntä eli helppo ja mukava pyöräillä. Ensimmäiset 20 kilometriä Salmen kylään asti oli hyvää pyörätietä - jees - ja loppu 30 kilometriä päällystettyä, reunamerkattua maantietä. Ja takaisin Kuressaareen pääsimme halutessamme Launokorven bussin kyydissä. Ja kaikki paitsi kaksi sinnikästä pyöräilijää halusivat…

Opin taas lisää viroa - tuletorn :) Sörven majakan lisäksi Virossa on kesäisin auki 12 majakkaa, joista lisätietoa saa mm. Viron majakkaseuran sivuilta www.etts.ee. 

Pysähdys paikallisessa kahvilassa Salmen kylässä. 

Sörven korkea majakka näkyy sitä lähestyessä jo pitkältä.

Sörvenniemen kärjessä on ollut majakka 1600-luvulta alkaen. 

Nykyinen 52 metriä korkea, teräsbetoninen majakka - Itämeren korkein - valmistui vuonna 1960.

Kesäisin majakka on avoinna yleisölle. Ylöskipuaminen kannattaa - ja mummikin jaksoi :)

Kapenevaa niemen kärkeä majakan huipulta :)

Artikkelista Mikko Virta: Majakat kutsuvat kesäretkelle. The Baltic quide, heinä-elokuu 2025

Pysähdys Lihulassa

Vihdoinkin olen ehtinyt vähän rauhoittua ja saanut kirjoittua elokuun alun pyöräretkestä Kuresaaren ympäristössä (täällä). Olimme Kuressaaressa kolme yötä, joten meillä - kymmenen hengen ryhmällä - oli kaksi kokonaista ja kaksi puolinaista pyöräilypäivää - perjantaista maanantaihin. 

Ensimmäisenä retkipäivänä eli perjantaina pyöräilimme vain noin 25 kilometriä. Syötyämme keittolounaan Tihusen hevostilalla Saarenmaan länsiosassa Tallinnan satamasta lähtenyt Launokorven bussi jätti meidät ja pyörät kyydistä Koljalassa, josta pyöräilimme Pihtlan ja Vaiveren kautta Kuressaareen - osin rauhallista päällystettyä pikkutietä ja osin erillistä pyörätietä pitkin. Bussin kyydissä jatkoivat vain pyörättömät kylpylämatkailijat :)

Tätä ennen mantereen puolella - parikymmentä kilometriä ennen Virtsun lauttasatamaa - olimme pysähtyneet lyhyesti pienessä, runsaan tuhannen asukkaan Lihulassa. Aikoinaan 1200-luvulla Lihula oli ollut merkittävä paikkakunta, sillä siellä oli joitakin vuosia toiminut Saarten ja Länsi-Viron piispan hallintokeskus eli piispanistuin. Tätä varten sinne rakennettiin vuonna 1238 piispanlinna, jonka rauniot ovat nykyään Lihulan merkittävin nähtävyys. Me tosin näimme raunioista vain vilauksen bussin ikkunasta.

Piispanistuin toimi 1200-luvulla Lihulan linnassa vain lyhyen aikaa, sillä jo 1200-luvun lopussa se siirrettiin ensin Pärnuun ja edelleen Haapsaluun ja viimein Kuressaareen, jonne 1300-luvulla alettiin rakentaa uutta, entistä komeampaa linnaa. 

Keskiajalla piispa oli merkittävä vallanpitäjä, sillä hän oli sekä hiippakuntansa hengellinen johtaja että alueen maallinen hallitsija omine sotajoukkoineen. Parhaimmillaan Virossa oli noin 200 (piispan)linnaa, joista jäljellä on enää kolme eli Kuressaaren piispanlinna, Narvan linna ja Tallinnan linna Toompean mäellä. 

Nykyisen Lihulan pienessä ja hiljaisessa keskustassa ehdin pistäytyä levollisessa kivikirkossa ja vaatimattomassa taidegalleriassa. Keskusta löytyi myös pari kauppaa, kuppila ja kirpputori sekä komea kartanorakennus, jotka tosin kaikki jäivät minulta tutustumatta :)

Pienimuotoista virolaista maaseutua - tosin kylällä törmäsimme muihinkin turisteihin…

Pyhän Elisabetin kirkko valmistui 1870-luvulla 

sodissa tuhoutuneen 1200-luvulla rakennetun kirkon paikalle.

Suuntana Kuressaare

Olen taas lyhyellä pyöräretkellä - ja taas Launokorven matkassa - ja tällä kertaa (tai taas) Virossa ja Saarenmaalla. Kolmen yön ryhmäreissu, jossa kaikki kolme yötä yövytään saaren ”pääkaupungissa” Kuressaaressa. 

Mukana matkassa on Launokorven bussi ja sen perässä vedettävä pyöräkärry, jossa omat pyörät kulkevat kätevästi mukana. Viime vuodelta minulle tutun Kaisa-oppaan lisäksi reissussa on kymmenen 50-75 -vuotiasta pyöräilijää, joista minä lienen vanhin ja myös pyöräilijänä kokemattomin. Kahdeksalla on sähköavusteiset pyörät ja vain kahdella normipyörä, mutta erittäin hyvin nämä kaksi ovat pärjänneet matkassa :)

Majoitumme kolme yötä Meri Spa -kylpylähotellissa Kuressaaressa, josta neljänä päivänä teemme 25-100 kilometkin pituisia pyöräretkiä Etelä-Saarenmaalle. Päivittäisille pyöräretkille tarvitsee ottaa mukaan vain päivän aikana tarvitsevansa varusteet, juomat ja eväät. Kätevää ja helppoa :)

Takana kaksi retkipäivää - perjantai ja lauantai - ja edessä vielä kaksi - sunnuntai ja maanantai. Hyvin on pärjätty ja mukavaa on ollut :) Kirjoitan päiväretkistämme lisää lähipäivinä…

Tallinnasta Kuressaareen on noin 220 km.

Launokorven matkassa - pyörät peräkärryssä :)

Rannassa oleva Meri Spa -kylpylähotelli oli perushotelli - ei valittamista ;)

Lähtiessä perjantaiaamuna sääennuste lupasi sadetta ja aurinkoa.

Vielä Suomenlahtea ylittäessämme sää näytti uhkaavalta…

Patsaita puutarhassa

Edessä Johannes Haapasalon (1880-1965) Lohdutus vuodelta 1938 ja

taustalla presidentin kesäasunnon torni. 

Viimeisenä pyöräilypäivänä tutustuimme Kultarannan puutarhaan osallistumalla 1,5 tuntia kestävään opastettuun kierrokseen. Ja ihastuin - tai oikeastaan ihastuin ennen kaikkea puutarhaan sijoitettuihin veistoksiin :) 

Presidentin kesäasunnon puutarhassa on vuodesta 2011 lähtien järjestetty joka kesä veistosnäyttely. Tämän vuoden näyttelyn nimi on Kerrostumia, ja se esittelee seitsemän suomalaisen nykykuvanveistäjän teoksia. 

En ihan päässyt kiinni, mihin nimi Kerrostumia viittaa. Alfred Kordelinin säätiön - joka Tasavallan presidentin kanslian lisäksi toimii näyttelyn järjestäjänä - nettisivuilla sanotaan: ”Puun ja kiven käyttö kuvataiteessa on yksi kerrostuma näiden materiaalien hyödyntämisen historiassa.” Tämäkään ei asiaa oikein selventänyt…

Niin tai näin, veistosnäyttelystä tykkäsin :) Tykkäsin Emma Jääskeläisen (s. 1988) At Her Fingertips -tilateoksesta, jonka materiaaleina oli käytetty norjalaista punertavaa Rose-marmoria, löydettyjä pikkukiviä ja paksua rautaketjua. Teos pitää tosin nähdä ja kokea luonnossa, sillä ainakaan minun valokuvaamana se ei päässyt oikeuksiinsa. 

Tykkäsin myös Sormenpäiden vieressä olevasta Timo Hannisen (s. 1969) Luotaimet-nimisistä graniittimunista. Sekä Kultarannan uudempaan osaan sijoitetusta Mia Hamarin (s.1976) Momemto mori -naisfigurista. Muun muassa, sillä lähes kaikkia, eri kivilajien lisäksi puusta tehtyjä veistoksia katselin ja tutkin mielelläni. 

Varakas liikemies Alfred Kordelin (1868-1917) rakennutti Kultarannan talon ja puutarhan meren rannalle - valtavalle tontille, jonka hän oli ostanut vuonna 1909. Tontin päärakennus - Lars Sonckin (1870-1956) suunnittelema komea graniittilinna - valmistui 46-vuotiaan perheettömän miehen asunnoksi vuonna 1916. 

Kordelin - yksi aikansa tärkeimpiä ja rikkaimpia suomenkielisiä liikemiehiä - kuoli vain vuosi Kultarannan valmistumisen jälkeen ns. Mommilan kahakassa. Hänet ammuttiin 49-vuotiaana omistamansa Mommilan kartanon lähellä venäläisten sotilaiden ja suojeluskuntalaisten välisessä yhteenotossa omissa syntymäpäiväjuhlissaan - osana Suomen sisällissotaa. 

Lapsettoman Kordelinin kuoltua Kultaranta lahjoitettiin Turun Suomalaiselle Yliopistoseuralle, kunnes vuonna 1922 rakennukset ja puutarha päätyivät valtion omistukseen, Kultaranta onkin toiminut tasavallan presidentin kesäasuntona 1920-luvun alusta alkaen. Kordelinin toivomuksesta valtaisa puutarha - ei rakennukset - on aina ollut avoinna myös yleisölle. 

Helsingin ensimmäinen kaupunginpuutarhuri Svante Olsson (1856-1941) ja hänen poikansa, puutarha-arkkitehti Paul Olsson (1890-1973) suunnittelivat puutarhan vanhimman ja ehkä näyttävimmän osan. Tätä ns. muotopuutarhaa hallitsee tilaan sopiva kaaripergola, joka valmistui vuonna 1916. Pääosa puutarhan muistakin rakenteista on säilynyt vuosilta 1916-1920. 

Kesät 2023 ja 2024 puutarha on ollut suljettuna Kultarannan mittavan remontin takia. Tänä aikana mm. satavuotias, yli kaksimetrinen kuusiaita uusittiin kauttaaltaan istuttamalla sen tilalle lähes kilometrin verran uusia pikkukuusia. Muutenkin puutarhan rakenteita, kuten vanhoja paviljonkeja, palautettiin 1900-luvun alun asuun. 

Sää suosi kolmepäiväistä saaristokierrostamme (täällä) - paitsi Kyltarannan puutarhassa. Koko puolitoistatuntisen opaskierroksen ajan satoi kaatamalla. Onneksi minulla oli mukana sadetakki ja -housut, kuten lähes aina :) 

Sääliksi kävi hellehameissa ja lipsukoissa aamulla matkaan lähteneitä puutarhavieraita. Onneksi kesä kuivaa, minkä kastaa…

Nuoren Wäinö Aaltosen (1894-1966) muotokuva Alfred Kordelinista 

tämän kuoleman jälkeen vuodelta 1919.

Entisöity Harry Röneholmin (1892-1951) suunnittelema Puutarhapaviljonki

ja edessä pätkä uusittua kuusiaitaa. 

Taustalla arkkitehti Wäinö Gustaf Palmqvistin (1882-1964) suunnittelema näyttävä kaaripergola.

Viktor Janssonin (1886-1958) Knock out (Tyrmäys) on jälkivalos 

alkuperäisestä veistoksesta vuosilta 1936-1937. Kultarannan veistos on valettu

Janssonin perikunnalla olleesta alkuperäisestä kipsimuotista vuonna 2021.

Alkuperäisen veistoksen kohtaloa ei tiedetä.

Takana hienosti entisöity Harry Röneholmin puinen Metsäpaviljonki ja

edessä osa Emma Jääskeläisen At her fingertips -nimistä teosta vuodelta 2023.

Jääskeläisen At Her Fingertips -teoksen materiaalina oli käytetty norjalaista Rose-marmoria. 

Osa Timo Hannusen Luotaimet (Avaruuden palasia) -nimisestä installaatiosta vuodelta 2024.

Mia Hamarin Memento mori, 2006-2022

Ilmeisesti arkkitehti Lars Sonckin suunnittelema Musiikkipaviljonki.

 Matti Peltokankaan Merkillinen sade viime yönä -installaatiolla oli osuva nimi:)

Levähdys Rymättylässä

Nukuttuamme yön Herrankukkarossa (täällä) jatkoimme pyöräilyä Röölän ja Rymättylän keskusten kautta Naantaliin ja edelleen illaksi Turun tuomiokirkolle - rengasreittimme päätepisteeseen. Neljäntenä eli viimeisenä retkipäivänä kertyi noin 45 kilometriä, tosin minä jättäydyin joukosta jo Naantalissa, josta jatkoin autolla Ukin mökille Saloon.

Viimeisen päivän pyöräilin pitkälti yksikseni, jolloin saatoin pysähdellä mieleni mukaan. Kahvittelemaan herkkupullia myyvään Tuulisolmuun, ihmettelemään hylättyjä huviloita, ostamaan tienvarresta vadelmia ja ihailemaan Rymättylän keskiaikaista kivikirkkoa - joka harmikseni oli kiinni. Muun muassa :)

Viihdyn yksikseni jopa pelottavan hyvin - liekö ikääntymisen tuomia juttuja…

Leipomo-kahvila Tuulisolmun herkullinen munkkikroisantti Rymättylän keskustassa :)

Rymättylän kirkko oli omistettu Pyhälle Jakobille. 

Ei ihan mun juttu

Jos pyöräretkemme ensimmäinen yöpymispaikka Pensarin saarella oli ihana (täällä), niin toisen yön nukuimme paikassa, joka ei ollut ihan minun makuuni - Herrankukkarossa Rymättylän Röölässä.

Herrankukkaro tarjosi pitkään majoitusta, kokoustiloja ja muuta viihdykettä vain ryhmille, mutta nykyään myös yksittäiset matkailijat ovat tervetulleita. Mutta ei ilman ennakkovarausta, mikä ilmoitetaan selkein kyltein majoitus- ja tapahtumapaikkaan johtavan yksityistien varressa.

Majoituspaikkana Herrankukkaro ei ollut makuuni. Sinänsä mökissä, jossa yövyin, ei ollut mitään vikaa, mutta koko paikka oli minulle liian sekava ja outo. Sekalainen seurakunta monenlaista mökkiä ja muuta viritystä. 

Mutta huumoria Herrankukkarosta ei puuttunut. Eikä mikään ihme, sillä paikan on perustanut muusikko ja yrittäjä Pentti Oskari Kangas, joka oli yksi 1970-luvuilla supersuositun Seitsemän seinähullua veljestä -nimisen tanssiorkesterin johtohahmoja. 

Parasta Herrankukkarossa oli iso savusauna. Minä, joka en enää saunomisesta niin perusta, nautin tositosi paljon savusaunan hämystä ja sen ihanan pehmeästä lämmöstä.  Yllätyksekseni saunassa oli myös hyvä hengittää, eikä yhtään savuista. Eikä minua edes häirinnyt se, että yhteissaunassa oli miehet ja naiset yhtäaikaa - uimapuvuissa tietty. Väliin saunassa oli jopa niin tyhjää, että saatoin pistää pitkäkseni, sulkea silmät - ja vain nauttia. Ihana kokemus, jonka takia voisin (ehkä) kestää Herrankukkaroa toistekin :)

Runsas iltapala ison notskin ympärillä oli myös mukava kokemus - puhumattakaan emännän ystävällisestä jutustelusta… Eli aika paljon Herrankukkarosta löytyi hyvääkin :)

Aamiaispaikka