Hurmaavia ja vähemmän hurmaavia

Oikeastaan ensimmäistä kertaa tänä keväänä minulle iski perusteellinen valinnanvaikeus. Kuvia kertyi kameran muistiin niin paljon, etten meinannut osata päättää, keräisikö teemapostauksen esikoista tai sipulikukista, raportoisiko puutarhaprojektien etenemisestä vai tekisikö kunnon potutuspostauksen puutarhan kutsumattomista vieraista? Kuvia selatessani päätin valita kaikista hurmaavimmat näkymät ja yksityiskohdat ja niiden rinnalle jotain toisesta ääripäästä korostamaan ensimmäisen ryhmän ihanuutta. Täysi sekamelska siis!

Keijupuutarha on minusta aika hienossa ympäristössä. Hiljalleen punastuvat valkovuokot ja liilat esikot sopivat täydellisesti keijujen maailmaan. Keijujen aitakin on jo korjattu ja talo suoristettu.

Erittäin tarkkamuistiset saattavat huomata, että keijupuutarhan takana ollutta risulintua ei enää näy. Kuva on otettu tarkoituksella hyvin matalalta, sillä lintu on kyllä edelleen omalla paikallaan. Se vain rötköttää hyvin kuolleen näköisenä maassa. Kolme talvea ulkosalla oli selvästi liikaa pelkästään risuista punotulle lintuparalle. Lepää rauhassa tirppa... ainakin siihen saakka että saan puutarhakompostin tyhjennettyä. Pääsee lintu kompostin pohjalle ilmastointikerrokseen.

Keijupuutarhan lähistöllä kukkii ensimmäinen tuoksuorvokki. En uskonut, että noin minikokoisen kukan tuoksu voisi oikeasti olla niin vahva!

Siirrytään keijupuutarhasta ja varjokujalta aurinkopenkkiin, jossa kukkii paljon kaikkea uutta ja ihanaa. Sieltä löytyy myös yksi todella epämieluisa yllätys. Ensin kuitenkin ne ihanammat yksityiskohdat. 

Viime syksynä saksalaismarketista ostetut isohelmililjat kukkivat. Ihmettelin kyllä ennen kuin kukkavarret nousivat, että tulppaaneitako olin tähän istuttanut. Lehdet eivät muistuta lainkaan helmililjan lehtiä.

Isohelmililjojen vieressä olevat hyasintit eivät saaneet kukkia tänä keväänä. Arvaatko syyn?

Ihmettelin kovasti, että aurinkopenkissä kukki niin vähän hyasintteja, vaikka olin niitä kuopannut sinne aika paljon ja lehtiä kyllä nousi aikaisemmin hyvinkin lupaavasti. Tarkempi tutkiskelu osoitti, että joka ikinen hyasintti ja melkein kaikki viime syksynä istutetuista 'Lilac Wonder' -syreenitulppaaneista on syöty alakautta. Vesimyyrä vieraili toissakeväänä edellisen kerran aurinkopenkissä ja nyt se saaplarin talttahammas tai sen jälkikasvu tuli uudelleen! Tällä kertaa en alkanut tallomaan tunneleita, vaan kaivoin varovasti parin hyasintin kohdalle jääneitä reikiä suuremmiksi ja lykkäsin kolosiin vesimyyrän loukut. Vuorokauden odottelun jälkeen ei ole tullut saalista, mutta vihainen puutarhuri jaksaa kyllä odottaa ja samalla seurata, tuleeko lisää tuhoja. Olin kovasti huolissani aurinkopenkkiin syksyllä istutetusta pitsipihlajasta, mutta sen ympärillä ei tuntunut olevan tunneleita eikä puukaan lähtenyt kevyesti vetämällä irti. Laukan sipulit ovat toistaiseksi saaneet olla rauhassa, samoin lähemmäs kivikkorinnettä istutetut hyasintit. Ihme kyllä myös seuraavan kuvan tulppaaneita ei ole syöty, vaikka olivat vain puolen metrin päässä lähimmistä syödyistä hyasintin sipuleista. Ehkä myyrälle tuli vatsa täyteen ennen kuin se pääsi niihin saakka.

Näiden piti olla kaikkien ''Persian Pearl' -lajiketta, mutta kolme kukkiikin tuollaisena lohenpunaisena. Ilta-auringossa väri vähän vääristyi kummastakin, mutta sävyeron näkee kyllä selvästi.

Nämä 'Woodstockit' saivat myös kukkia rauhassa. Viime keväänä näistä nousi ainoastaan kaksi, joten oli hyvin iloinen, kun kolmaskin päätti tänä vuonna kukkia. Nämä eivät ole vielä lisääntyneet toisin kuin muut aurinkopenkin hyasinteista.

Vesimyyrästä rusakoihin. Nämä pysyivät kiltisti naapurien pihanurmikoilla, mutta pääsivät postaukseen, kun sattui niin hassu kuva. Toinen oli ilmeisesti lentoon lähdössä.

Kattomehitähdet olivat niin suloisesti tälläytyneet kiven koloihin.

Joskus puutarhakasveilla on taipumus levitä suorastaan holtittomasti. Olen miettinyt, että joidenkin kasvien kohdalla se ei haittaa lainkaan kun taas toisten kohdalla tulee mieleen, että miksi on edes mennyt istuttamaan sitä puutarhaansa. Meillä mehitähdet saavat rauhassa tunkea itsensä melkein minne vain ja jos joku sattuu eksymään aivan väärälle kohdalle, sen vain siirtää hellästi sopivampaan paikkaan. Samoin käy laukoille, joiden siementaimia löytyy paikoitellen tiheämmästä kuin heinää on nurmikossa. Muutkin sipulikukat saavat levittäytyä ihan rauhassa ja omatoimista lisääntymistä jopa toivoo. Myös bellis saa vaeltaa ihan miten lystää, lemmikitkin ainoastaan vähäisin rajoituksin.

Ja sitten on helminukkajäkkärä... Ihan söpö vielä tämän kokoisena kivien väleistä kurkkiessaan, mutta missä asti se onkaan kahden viikon päästä? Melkein tunsin kylmät väreet selässäni ja lähipäivinä menen varmasti lapion kanssa näitä kurittamaan.

Kärhöjen heräämistä tarkistaessani löysin dramaattisen väriparin: lemmikkien ja tulppaanin heleänvihreät lehdet ja syysleimu 'Starfiren' mustanpuhuvat versot.

Yksi projektikuvakin on laitettava tähän väliin. Se taitanee kuulua niihin vähemmän hurmaavan näköisiin otoksiin, vaikka kertoo paljon siitä, että sivupihan projekti on edistynyt melkoisen harppauksen. Sain tänään nimittäin viimeiset hiekkakasan jämät tuhottua. Nyt pitää vain kaivaa kasan alle jäänyt kivikovaksi tinttaantunut mullos kunnolla auki ja perata seasta kaikki kivet pois. Tarvitsen nimittäin jonkun paikan, mihin saan kipattua kukkapenkkien kohdalta ylimääräiset mullat. Toivottavasti saan kammettua monta sopivan kookasta järkälettä ylös, ettei tarvitse keksiä aivan uutta paikkaa ylimääräiselle mullalle. Kaikki käyttökelpoinen "siirtonurmikko" on istutettu paikoilleen, joten tuo viimeinen mullos pitää nurmettaa kylvämällä. Toivottavasti siemeniä oli vielä jemmassa.

Taustalla näkyy, että kiveystä ja kivireunuksia on väkerretty, ja suunniteltu projektialue myllätty. Lapset aloittivat jo kasan alla olleen alueen möyhentämistä työkoneillaan.

Menköön seuraava vaikka välikevennyksenä. Viime yönä olin pitkästä aikaa "liikkeellä". Muistan nähneeni erittäin elävää unta siitä, että olin kaatanut pakastettuja karhunvatukoita vahingossa maahan tuohon kärhökaaripenkin edustan työmaalle. Olin kontillani sängyssä ja ilmeisesti keräsin mukamas marjoja kun isäntä havahtui siihen, että rouva puuhaa jotain. Hassua kyllä, tiesin jollain lailla itse olevani sängyssä ja edelleen muistan elävästi, mitä tein, näin ja sanoin, vaikka samaan aikaan näin ympärilläni hiekkaa, kiviä ja niitä karhunvatukoita. Selitin isännälle (mielestäni) hyvin uskottavasti, että "tämä kuulostaa siltä, että olisin unessa, mutta ihan hereillä olen. Multa kaatui ne pakastemarjat, ne... ne... mitkä ne nyt oli... ne karhunvatukat tähän hiekalle. Kerään ne pois, jatka vaan sinä nukkumista". Kaikeksi onneksi isäntä oli ollut niin unenpöpperössä aikaisten aamuvuorojen jäljiltä, ettei ollut edes kunnolla herännyt puuhailuuni saati sitten olisi muistanut ihan kaikkea enää aamulla. Jotenkin mieluisampaa muistaa itse, jos on hölmöillyt jotain unissaan kuin olla autuaan tietämätön asiasta siihen saakka, kun joku toinen paljastaa, mitä on tapahtunut. Meillä ei ole muuten koskaan ollut pakastettuja karhunvatukoita, mistä lie alitajunta senkin keksinyt.

Majapenkissä palloesikot alkavat päästä hiljalleen vauhtiin.

Tänään sain puutarhasta melkoisen paljon siistimmän, sillä heti aamusta keräsin jänisverkot pois ja samaan aikaan isäntä jatkoi syksyllä kesken jäänyttä pihlajan rankojen pätkimistä. Kuopus oli reippaasti apuna keräämässä puita kottikärryyn ja pinoamassa liiterin seinustalle kuivumaan, mutta viimeiset kolme kottikärryllistä jäivät minun tehtäväksi. Oli helpotus saada vihdoin etupiha siistimmäksi ja rankakasojen päällä olleet pressut siisteiksi paketeiksi ja pois näkösältä. Kukkapenkkeihinkin tuli vähän tilaa, sillä bongasin torilta ilmoituksen, jossa joku halusi ostaa perennoja. Otin yhteyttä ja kerroin, mitä olisi tarjolla ja tänään eräs seniorirouva kävi sitten hakemassa kukkurallisen kottikärryllisen yhtä sun toista. Suurin osa kasveista oli sellaisia, jotka olin joka tapauksessa aikonut pistää menemään joko liian innokkaan leviämisen vuoksi tai liian lähellä naapurikasvia kasvamisen takia, joten olin tyytyväinen, että kasvit pääsivät hyvään kotiin. Ensi lauantain taimipäivillä tuskin olisin saanut niitä myytyä kun eivät kaikki niistä menneet kaupaksi viime keväänäkään. Samoja peruskasveja kun oli monella muullakin myynnissä. Tänä vuonna olen liikkeellä ainakin omasta mielestäni sellaisella setillä, ettei pitäisi olla kovin monella muulla, joten jos olet lauantaina 28.5. Siilinjärven Kasurilassa, etsipä sieltä minut ja tule tutkimaan, löytyisikö jotain kivaa puutarhaasi istutettavaksi. Yritän ehtiä tekemään perjantaiksi listan, mitä aarteita minulla on tänä vuonna kyydissä.

Näitä kimalaisia on meillä tänä keväänä todella paljon. Erityisen viehättyneitä ne ovat imiköiden kukista. Pitäisi taas kaivella esiin kimalaisten tunnistamisohjeet, niin tietäisi vähän paremmin näiden lajeja.

Toissa kevään siemenkylvöistä oli aukaissut kukkansa melko tummanliila tarhakylmänkukka.

Samaisesta kylvöstä löytyi myös näin hempeän vaalea yksilö. Vieressä olevat kaverit ovat sävyltään "normaaleja". Viime keväänä en kiinnittänyt huomiota siihen, että olisivat olleet eri sävyisiä, joten pitää seurata tarkkaan, muuttuuko väri kukinnan edetessä vai olinko silloin vain sokea.

Liilan sävyillä aloitettiin ja liilaan näemmä päätettiin. Tämän postauksen lempparit sattuivat alkuun ja loppuun. Keijupuutarhan alueesta pidän muuten vain ja tarhakylmänkukka kuuluu ehdottomiin suosikkikasveihini. Seuraavaan kertaan, öitä!