Vaihteeksi onnistumisiakin

Tarhakylmänkukan taimia.

Edellinen postaus käsitteli tämän kesän epäonnistumisia, joten vastapainoksi laitetaan edes osa postauksesta iloisia yllättäjiä ja muita onnistumisen hetkiä. Aloituskuvan kylmänkukkakylvös meinasi kuulua siihen epäonnistumisten suureen joukkoon, sillä kylmäkäsittelyn jälkeen taimia ei vain ilmestynyt. Pitkän odottelun jälkeen kaksi tainta nousi viimein esiin mullasta ja ehdin jo innostua, että nyt ne viimein alkoivat itää. Turha toivo, ei noussut taimia ei. Upotin purkin ennen kesän komareissuamme kukkapenkin reunaan, jotta se ei kuivuisi ihan niin helposti. En tiedä, saivatko loput siemenet kesäkuun kylminä öinä toisen kylmäkäsittelykierroksen vai lämpökö sitten auttoi, mutta heinäkuun lopulla taimia alkoi yhtäkkiä nousta hyvinkin innokkaasti. Siemenet olivat peräisin Liisan kasvit -blogin Liisalta ja niistä pitäisi tulla punaisia tai sinisiä kerrannaiskukkaisia ihanuuksia.

Vihreä-/keltamarjainen karviainen tekee reilun sadon.

Naapurin kaatopaikkakuormasta muutama vuosi sitten pelastettu 'Hinnonmäen keltainen' karviainen on ensimmäinen yllättäjä. Puska on jurottanut perusteellisesti muutaman vuoden ja olin jo melkein valmis luovuttamaan sen kanssa. Tänä vuonna kuitenkin joka oksalla roikkuu isoja marjoja melkein vieri vieressä. Ihan parasta on se, että punakarviaisen kypsyviä marjoja ympäri pihamaata ripotteleva salaperäinen karviaisvaras ei ole hoksannut tuon vihreämarjaisen karviaisen marjoja. En ole päässyt näkemään, onko punakarviaisvaras siivekäs vai nelijalkainen mutta marjoja on löytynyt myös mansikkamaan häkin sisältä, mikä viittaisi siimahäntäisiin varkaisiin. Saman suvun ryövärit ovat varmasti myös mansikkavarkauksien takana, vaikka joka aamu loukusta on saanut viskata raadon menemään (saaliina on lukuisia peltomyyriä, muutama metsähiiri ja yksi kotihiirikin). Sakkia taitaa olla niin pent****sti, sillä nyt mansikkamaalta on viety raakileetkin. Marjaterttujen varret vain töröttävät pystyssä, marjat kantoineen on siististi napsaistu irti ja kuskattu johonkin piiloon.

Tomaattien raakileita ei ole onneksi viety.

Tomaatit ovat kasvaneet yllättävän hyvin, vaikka kesäkuu oli kylmä ja heinäkuu sitten toista ääripäätä. Ilmeisesti tuossa autotallin seinustalla oli öisin ja aamupäivisin riittävän viileää pölytyksen onnistumiseksi, sillä tomaatit kukkivat ihan hyvin ja raakileitakin on tulossa. Kesäkuu hidasti sen verran kukinnan alkamista, että kypsiä tomaatteja on tullut vasta muutamia maistiaisiksi. Tänäkin vuonna 'Maskotka' ehti ensimmäisenä mutta 'Venus' tuli heti seuraavaksi. Myös 'Evakosta' ja 'Amateurista' on saatu maistella ensimmäiset kypsät tomaatit. 'Balkonzauber' on ollut monena vuonna nopeimpien joukossa mutta se selvästi hidasti vauhtiaan heinäkuun helteissä. Kunnon tomaattipostaus on tulossa myöhemmin syksyllä kunhan satokausi alkaa olla lopuillaan tai vähintäänkin olemme saaneet kaikista tomaateista maistiaisia.

Päivänlilja 'Arctic Snow'.

Karviaisen lisäksi myös päivänlilja 'Arctic Snow' on jurottanut vuosikaudet. Siirsin sen viime tai toissa kesänä kokeeksi pensasryhmän päätyyn ja sehän päätti sitten tänä vuonna kukkia ensimmäistä kertaa ja teki vielä kaksi runsasta kukkavartta kerralla. Kukat ovat suuret, sitruunankeltaiset melkein valkoisilla viiruilla ja tuoksuvatkin vielä. Hyvä, etten kyllästynyt tuohonkin viherkasviin ja viskannut menemään. Nyt kun se on päässyt kukinnan alkuun, niin eiköhän se ala kasvaakin reippaammin.

Nimetön litukan lilja.

Päivänliljoista on helppo siirtyä värililjoihin. Aurinkopenkin 'Lollypopit' ovat kutistuneet vuodesta toiseen mutta litukasta muutama vuosi sitten hankitut liljat, joiden piti olla lajikkeeltaan kerrannaiskukkaista 'Double Sensationia', ovat hiljalleen venyneet korkeutta ja kasvattaneet kukan kokoa. Kerrannaisiksi niitä ei kyllä voi edes rikkoutuneilla silmälaseilla katsellen erehtyä luulemaan mutta ehkäpä ne joskus vielä yllättävät tekemällä lisää terälehtiäkin. Väri on kuvassa liian helakka, oikea sävy on enemmän korallinpunaiseen päin kallellaan ja aika haastava yhdistää muihin lähistöllä kasvaviin viileäsävyisiin kasveihin. En kyllä ala liljoja tuosta siirtämäänkään kun kerta näyttävät viihtyvän, vähät pienistä riitasävyistä.

Salkoruusu 'Nigra' selvästi viihtyy aurinkopenkissä ranskantulikukkien kaverina.

Enpä olisi uskonut salkoruusun kestävän näin montaa vuotta. Sehän ehti kukkia edellisessä paikassaan jo kerran nelimetrisin kukkavarsin ja nyt tuossa aurinkopenkissäkin on jo toinen kukintavuosi menossa. Viime kesänä tosin kotilot söivät pahasti sen lehtiä ja varmaan keväinen paikanvaihdoskin vaikutti, kun ei korkeutta tullut kovin paljoa yli metrin. Nyt salkoruusun kukkavarret ovat yhtä korkeita kuin vieressä oleva purppuraheisiangervo. Ihan ei siis neljä metriä ylity mutta suurin osa kukkavarsista on hyvinkin 2,5-metrisiä. Ihme kyllä salkoruusun lehdet eivät maistuneet kotiloille edes kesäkuun kylmemmillä keleillä ja helteinen heinäkuu piti kotilot kokonaan piilossa, joten salkoruusu on oikein edustavassa kunnossa.

Nuotiopaikalla on jo pikkuisen näkösuojaa.

Toissa talven jäljiltä nuotiopaikan edessä kasvava hortensia 'Vanille Fraise' jäi suorastaan kitukasvuiseksi eikä oikein kukkinutkaan viime kesänä. Se oli hieman harmillinen takaisku, sillä pensaasta oli tarkoitus tulla nuotiopaikan alkukesän "aurinkosuoja". Kärhöt ja tuoksuherneet kun alkavat antaa varjoa vasta loppukesästä. Vanille on kuitenkin petrannut tänä kesänä kasvuaan ja kukkiikin jo ihan mukavasti. Jos sen versot eivät pahasti palellu ensi talven aikana, niin sehän yltää ensi syksynä jo seinäkkeen yläreunaan. Hortensian kanssa nuotiopaikalla kukkii nyt tuoksuherneitä, loistokärhöt 'Ville de Lyon' ja 'Skyfall' sekä mantsuriankärhö.

Ihanat tuoksuherneet.

Onnistuin saamaan viime kesän kirsikanpunaisisten tuoksuherneiden siemenistä yhden taimen vielä tummemman punaista tuoksuhernettä. Sen kaveriksi tuli hempeää vaaleanpunaista. Ei olisi voinut paremmin sattua. Tummanpunaisia on toki enemmänkin mutta ne ovat astetta vaaleampaa sävyä, samanlaista kuin viime kesän kirsikanpunaisena pitämäni väri. Olen jo kerännyt kummastakin muutaman palon siemeniä talteen ja tarkoitus oli ottaa vielä muutamia. Jätin lupaavimman näköiset isot siemenpalot tuleentumaan ja nypin muut pois, jotta kasvit jaksaisivat vielä kukkia.

Kaukasiankirahvinkukka ja loistokärhö 'Ville de Lyon'.

Kaukasiankirahvinkukalle löytyi aikanaan loistopaikka luumutarhan reunassa. Ei haittaa, vaikka se kurottelisi niin korkealle kuin kykenee, kun on penkin takimmaisena. Nyt sen kukat keikkuvat puolisen metriä nuotiopaikan porttia korkeammalla. Melkoinen kuhinakin siellä käy, sillä kimalaiset ovat ihan hulluna kirahvinkukan kukkiin. Yhdessä kukassa voi olla neljäkin kimalaista ihan vieri vieressä. Enempää niihin ei sopisikaan. Mietin jo, että myös kadun pään joutoniitty voisi laittaa kokeeksi kirahvinkukan tai pari. Niiden kukat näkyisivät varmaan hauskasti meidän puolelle aitaa ja olisivat vielä sopivasti katselukorkeudellakin kun joutoniitty on reilun metrin meidän tonttia alempana.

Päivän kärhönä on ihana ensikertalainen, loistokärhö 'Skyfall'.

'Skyfallin' kukat ovat täydellisen sävyiset mantsuriankärhön kaveriksi. Muotokin niillä on hyvin kaunis ja kunhan kärhö kunnolla kotiutuu, kukat ovat varmasti kookkaampiakin kuin nyt. Odotan tältä parivaljakolta suuria. Kesäisen kaunista viikonloppua!

Aina ei onnistu

Välillä pitää laittaa muistiin epäonnistumisetkin ja ottaa niistä niin sanotusti ilo irti ja opit talteen. Tässä vaiheessa kesää on siis hyvä hetki tehdä mokakooste.

Helokukonharja 'Flamingo Feathers'

Helokukonharjan myötä voin sanoa, että viimeinenkin tarkoituksella esikasvatetuista kesäkukista kukkii. Ihan ei todellisuus vastaa luvattua, sillä kasvinhan piti olla 70-80cm korkea. Minulle olisi riittänyt puolikin metriä. Hädin tuskin 20cm sen sijaan on jo aika matala. Mutta kukkiipahan sentään! Kukonharjan kanssa mokasin jo heti kylvöhetkellä kun käytin kasvusammalen sijaan itselleni vieraan merkin kylvömultaa. Taimet eivät kasvaneet siinä kunnolla ja juuripaakut hajosivat, kun istuttelin taimet kesäkuussa maahan. Eikä ihmekään, etteivät ne pysyneet kasassa, kun juuriakin oli vain muutamia koko multapaakussa. Onneksi kesäkuu oli sateinen, sillä muuten yksikään taimista ei olisi selvinnyt kukkivaksi. Nyt sentään kolme kukkii. Kukonharjojen siemenistä kasvoi myös kaksi mysteerikasvia, jotka lykkäsin muiden mukana kukkapenkkiin. Ne ovat nupullaan ja pääsevät aikanaan blogiin ihmeteltäväksi. En laittanut niitä tähän juttuun, sillä nehän huitelevat jo syysleimujen korkuisina.

Värililja 'Lollypop'.

Lilja 'Lollypopista' tuli tänä vuonna Lillipop. Aurinkopenkki ei tunnu olevan liljoille mieluisa paikka, sillä ne kutistuvat vuodesta toiseen yhä pienemmiksi. Viime vuonna 'Lollypopit' olivat vielä polvenkorkuisia, tänä vuonna pisin niistä on juuri ja juuri 30-senttinen. Suurin osa on kymmensenttisiä ja ne muutamat kukat ovat vain 7-8cm leveitä. Nyt viimeistään pitää siirtää liljat muualle, jos ylipäätään haluan niitä säästellä. Jostain syystä en kyllä ole sen enempää liljaihminen kuin ruusuihminenkään, joten saattaapa olla, että liljat lähtevät kokonaan pois. Tietysti, jos jossain päin puutarhaa sattuisi olemaan tyhjillään kolo, johon mahtuisi muutama liljan sipuli, niin voisihan ne tökätä sinnekin.

Monta vuotta komeasti kukkinut 'Voluceau' näyttää vähän huilailevan tänä kesänä.

Pation luona 'Voluceau' on ollut yksi runsaimmin kukkineita ja reippaimmin kasvaneita kärhöjäni vuodesta toiseen. Tänä vuonna sillä kesti aika pitkään nousta ja kasvu on ollut muutenkin vähän hitaanlaista. Tarkoituksenani oli ohjata sen harvat versot syyshortensian oksille mutta kärhöpä ei halunnut kiivetä korkealle. Kerta toisensa jälkeen versot olivat kääntyneet kasvamaan takaisin lähtöpisteeseensä tai tarhakylmänkukkien päälle, ja ovat nyt muodostaneet sekavan vyyhdin hortensian viereen. Tänä vuonna joudumme siis kumartamaan 'Voluceaulle' ihastellessamme hänen kauniita kukkiaan.

Ei aina onnistu erakkomehiläisilläkään.

Hyönteishotellissakin on selvästi ollut joku harrastelija asialla vai liekö ihan ensikertalainen. Siitepölyä on löytynyt runsain määrin mutta läheskään kaikki ei ole osunut kotipesään. Kukahan nuo sotkut siivoaa? Hotellin kattoterassi sentään onnistui tänä vuonna ihan hyvin. Kellarissa jo monta vuotta talvetettu lankaköynnös lähti taas hienosti kasvuun, kukkapenkistä löytyi keväällä matala valkoinen jaloangervo ja petuniakin on viihtynyt yllättävän hyvin melko varjoisasta kasvupaikasta huolimatta. Kerran unohdin kastella kukkalaatikon mutta kaikki kasvit virkistyivät nopeasti vettä saatuaan.

Hyönteishotellin kattoterassilla on tänä vuonna rauhallinen värimaailma.

Palataan vielä hetkeksi takaisin miniosastolle. Kokeilin keväällä harhauttaa sipulien ja kaalien tuholaisia istuttamalla salottisipuleita ja kyssäkaalia tomaatin ja basilikan sekaan. Jätin vesiheiniäkin kasvamaan kun sen sanotaan harhauttavan sipulikärpäsiä ja estävän niiden munimista. Ei toiminut, vaikka tomaatintaimet ja basilikatkin olivat reippaasti isompia heti alusta lähtien. Tosin sipulikärpäsen toukkia löytyi ainoastaan tomaattiruukuissa kasvaneista sipuleista, ei lavasta, jossa kasvoi kaikkea muutakin. Jostain syystä sipulit eivät kuitenkaan kasvaneet lavassakaan kunnolla, joten taisipa jäädä kertakokeiluksi tämä. Muutamassa sipuliryppäässä oli vielä nätisti varret pystyssä, joten jätin ne maahan, jos vaikka kasvaisivat peukalonpäätä suuremmiksi.

Salottisipulit eivät ole juurikaan isompia kuin keväällä istuttamani istukkaat. Kyssät sentään ovat isompia kuin niiden siemenet.

Vaikka salottisipulit jäivät minikokoisiksi, niin kai niistä yhteen ruokaan saa makua. Ja onhan tässä vielä toivoa niiden viimeisten maahan jääneiden kasvusta. Kyssäkaaleista neljä syötiin ja hyvänmakuisia olivat pienuudestaan huolimatta. Toisessa penkissä kasvava kyssäkaali on välttynyt tuholaisilta ja alkaa olla jo korjuukokoinen, joten ihan koko kyssäkaalisato ei mennyt tuholaisten takia pilalle. Valkosipulit ovat yleensä onnistuneet hyvin. Niiden sadonkorjuun oikea ajoitus on aina vähän mysteeri ja olenkin päätynyt siihen, että nykäisen ensimmäisenä lehtiään kellastuttavan sipulin ylös ja tutkin, ovatko kynnet lähteneet erkanemaan toisistaan. Yhdessä lavassa oli jo enemmän kellastuneita kuin vihreitä lehtiä, joten aloitin sieltä.

Aika pieniksi jäivät valkosipulitkin. Mutta mikähän on lajike?

Viime kesän jättimurikoihin verrattuna nyt nostetut valkosipulit ovat suorastaan kääpiökokoa. Valkkareiden kohdalla moka ajoittuu jo viime syksylle, jolloin istutin ne. En nimittäin muistanut merkitä, mitä lajikkeita istutin mihinkin kohtaan. Nyt nostetut olin merkinnyt kysymysmerkillä minulla ennestään olleeksi valkosipuliksi mutta nyt kun nostin nuo, niin jäin miettimään, olisivatko nämä sittenkin olleet viime syksynä ostettua 'Messidoria'. Kuorissa ei nimittäin ollut viiruakaan violetinpunaista, jota niissä vanhoissa sipuleissa aina on. Ja jotta kaikki olisi varmasti mahdollisimman monimutkaista, niin vanhoissakin oli kahta eri kantaa, joista toisessa oli vain harvakseltaan violettia viirua eikä välttämättä joka sipulissa sitäkään. Ja totta kai onnistuin pari vuotta sitten sekoittamaan sipulit keskenään, sillä violetti väri häviää kynsien kuivuessa. Kuka niitä sipuleita edes muistaa merkitä nostaessa ja istutusvaiheessa kynsiä erotellessa? Epäonnistumiseksi lasketaan myös se, että se lava, johon istutin eniten valkosipuleita, ei talvehtinut hyvin. Onneksi kukkapenkkeihin on eksynyt valkosipulia ja jäihän kasvimaallekin vielä kasvamaan kokoa muutama vihreälehtinen valkosipuli.

"Kesantolava" käännetty.

Kutsuin kesantolavaksi yhtä kasvilavaa, johon kylvin keväällä veriapilaa, kehäkukkaa ja hunajakukkaa vähän niin kuin viherlannoituskasveiksi. Toteutus ei tosin ollut ihan täydellinen, sillä lykkäsin samaan lavaan myös kaksi lehtikaalia. Heinäkuun alussa näytti vielä siltä, että kesäkukkien seassa piilottelevat lehtikaalit olisivat säästyneet tuholaisilta mutta kun selkäni käänsin, niin valtava toukka-armeija oli vetänyt kaalit kitusiinsa. Lehdet olivat pitsiä ja koteloituneita toukkia (kaalikoin todennäköisesti) piilotteli ehjiksi jääneissä kohdissa. Toisen kaalin kiskaisin lämpökompostoriin ja toisestakin kaikki toukkien koteloita sisältävät lehdet. Vain pikkuinen latvatupsu jäi jäljelle. Jospa siitä jokunen lehti vielä syksyn aikana saadaan syötävää. Nyt silppusin kesantokasvit muutaman sentin pätkiksi ja käänsin talikolla mullan sisään maatumaan. Kunhan sateet eksyvät tännekin, kasa varmaan alkaa painua nopeasti ja saan kylvettyä samaan lavaan vielä uudelleen veriapilaa kerääjäkasviksi. Ensi vuonna sitten hyötykasveja.

Joutoniityn ensimmäinen kuihtuneiden kukkien keräyskierros.

Kadun pään joutoniityn kasvivalikoimaa on ollut tarkoitus muuttaa koko ajan enemmän luonnonkasveja sisältäväksi, jotta pääsen jokakesäiseltä kukkineiden malvojen ja oreganojen keräämiseltä. Ensimmäisellä leikkuukierroksella keräsin pelkästään myskimalvat ja niistäkin tuli jo kottikärryyn enemmän kuormaa kuin laki sallii. Toki päälle mahtui vielä yhden loistosalvian kuihtuneet kukinnot ja sylillinen keto-orvokkeja. Toinen samanlainen kuorma tulee sitten kun on aika kerätä kukkineet oreganot pois. Yhden ison oreganon ja sen seassa pari pientä myskimalvaa kaivoin tänään juurineen pois, sillä siirsin kesäkukkapenkistä siankärsämön sen tilalle. Onpahan nyt edes aloitettu malvojen ja oreganojen vähentäminen.

Pitkään puutarhatöppösinä palvelleet ballerinat taitavat nyt joutaa roskiin.

Pilkkahintaisina hankitut ballerinat taisivat nyt vihdoin tulla tiensä päähän. Käytin niitä aluksi pari-kolme vuotta parempina kesäkenkinä ja välillä töissäkin sisäkenkinä. Sitten ne alkoivat näyttää vähän nuhjuisilta, joten ne jäivät puutarhakengiksi ja kestivätpä ne siinäkin touhussa melkein kaksi täyttä kesää. Isännän kanssa jo vähän vitsailimme, että pitäisikö vielä paikata jesarilla puhki kuluneen kengän pohja, jotta saisin vielä hiipparoida tämän kesän loppuun samoilla kengillä. Jos olisin noita kenkiä ostaessani tiennyt, miten pitkäikäiset ja loistavat kesäpopot ne ovat, olisin hankkinut saman tien kolme paria. Haikein mielin tungen töppöset roskapönttöön ja käytän seuraavaksi melkein puhkikuluneet puutarhalenkkarini loppuun. Niillä onkin ikää jo parikymmentä vuotta ja vielä varmasti ainakin tämän kauden kestävät. Hyvin sisäänajetut jalkineet siis!

Kelpaahan tuo lintuallas edes jollekin.

Takapihalle lintualtaaksi laittamani vati ei ole houkutellut sen enempää lintuja kuin pörriäisiäkään. Enkä ole nähnyt siilin tai edes rusakon käyttävän sitä, vaikka on ollut näin kuivaa ja kuumaa. Tontin takana oleva iso ojakin on jo täysin kuivunut. Missä ihmeessä kaikki eläimet oikein käyvät juomassa ja linnut kylpemässä? Karo sentään bongasi vesitarjoilun, vaikka hänelle oli laitettu juuri ulos täysi kipollinen hanakylmää vettä.

Juotavaa pitää olla tarjolla, sillä nenätyöskentelyssä tulee jano.

Jotta ei menisi ihan pelkäksi epäonnistumisten esittelyksi, niin laitetaanpa tähän väliin ainakin Karon mielestä hyvinkin onnistunut kesäpuuha. Olen usein viskellyt Karon aamupalan muutama nappula kerrallaan joko etupihan, sivupihan tai takapihan nurmikolle sen mukaan, millä puolella pihaa milloinkin satun puuhailemaan. Oikein hyvin viihtyy hauveli ja aikansa ympäri nurmikkoa nenä tuhisten viiletettyään tulee luokseni ilmoittamaan, että "namit loppu, heitä lisää". Tunnin ajan kun Karo viipottaa pitkin pihamaata, niin jo maittaa kunnon päivänokosetkin.

Päivän kärhönä on tänään tarhaviinikärhö PERNILLE ('Zo09113')

Ja vielä mahtuu loppukevennys: olin illasta lasten kanssa ulkona ja kastelukannua täyttäessäni kuulin, kun esikoinen alkoi huutaa äitiä. Kurkistin nurkan taakse ja huomasin, että hän kantaa puolijuoksua lelukuormuria ja huutaa, että sen renkaan sisäpuolella on pieni myyrä. Karo tietysti kipitti silmät kiiluen vieressä. Ennen kuin ehdin reagoida mitenkään, näin, kun keskenkasvuinen peltomyyrä hyppäsi renkaan sisältä suoraan Karon eteen ja Karohan tietää, mitä suuret metsästäjät tekevät: napakka ote, ravistus ja nielaisu ennen kuin kukaan ehtii viedä herkkua pois. Siinä ei kestänyt sekuntiakaan. Lapset kertoivat jälkikäteen, että ennen näkemääni suunnilleen kolmen sekunnin mittaista episodia myyrä oli juossut Karoa karkuun kuormurin pyörään ja lapsen logiikalla tietysti nostetaan kuormuri myyrineen koiran ulottumattomiin ja tuodaan äidille. Minun olisi kuulemma pitänyt saada myyrä jotenkin menemään loukkuun, josta sen olisi voinut kuolleena viskata metsään. Hmm... kai siinäkin joku logiikka on.

Märkiä rättikukkia

Oli vähän reppanan näköisiä kukkia eilisen sadepäivän jäljiltä. Eikä ihme, kun päivän aikana kertyi viisitoista milliä vettä tuli niskaan. Nytkö ne syyssateet sitten alkoivat? Muutama kärhö kesti sateet yllättävän hyvin mutta joukosta löytyi monta kerrassaan reppanan näköistä esitystä. Surullisimmalta näyttää ehkä 'Polish Spirit', joka ehti aukaista vasta muutamia kukkia.

Kuin monta märkää rättiä roikkumassa, eli loistokärhö 'Polish Spirit'.

Ei 'Voluceaukaan' kovin iloiselta näytä. Väri on tässä kuvassa hieman liian violetti.

Olen välillä kirjoitellut eri kärhöjen taustoista (tarinoita löytyy blogin tunnisteluettelosta kohdassa historia). Loistokärhö 'Voluceaun' tarina löytyy täältä, jos joku haluaa käydä kurkkaamassa. 'Voluceau' on yksi suosikkikärhöistäni sen elinvoiman, sametinpunaisen värin ja runsaan kukinnan ansiosta. Kärhön historiaa tutkiessani löysin sellaisen tiedon, että loistokärhö 'Rouge Cardinal' olisi 'Voluceaun' täyssisarus; samat vanhemmat, mutta pari vuotta aiemmin jalostettu. Minulla on kaksi ruukkukärhöä, joista toinen oli varmuudella 'Rouge Cardinal' ja toinen todennäköisesti samaa. Varma tapaus kukki jo alkukesällä ja toinenkin teki yhden kukan aiemmin kesällä varmistuen samalla Cardinaliksi. 'Voluceau' ei kuitenkaan kukkinut samaan aikaan. Nyt se alunperin epävarmempi tapaus on alkanut kukkia uudelleen ja juuri sopivasti yhtä aikaa 'Voluceaun' kanssa.

Loistokärhö 'Rouge Cardinal' kylpee aamuauringossa, joten väri on vieläkin punaisempi kuin luonnossa.

Hyvin paljon noissa sisaruksissa onkin samaa mutta sävyltään 'Voluceau' on hitusen enemmän violettiin taittava, kun Cardinal on enemmän punaiseen päin kallellaan. Selvin ero on heteissä: 'Voluceaulla' ne ovat kirkkaan keltaiset, 'Rouge Cardinalilla' vaaleat, beigeen päin taittavat. Kukan koko on 'Voluceaulla' paljon suurempi, mutta eipä pieneltä ruukussa kasvavalta kärhöltä mitään mahtisuorituksia voi odottaakaan. Kunhan saan molemmat Cardinalit istutettua maahan ja ne pääsivät kunnolla pistämään parastaan, päästään vertailemaan paremmin kukkien ja kärhöjen lopullista kasvukorkeutta.

Tarhaviinikärhö 'Krakowiak' jaksaa juuri ja juuri pitää pienet kukkansa asennossa, vaikka sadepisarat paljon painavatkin.

Siirrytään kärhöistä muihin kukkiin. Kaukasiankirahvinkukkaa on kehuttu hyväksi pörriäiskasviksi ja sitä se todella on. Ei ole harvinaista nähdä kolme tai jopa neljä kimalaista yhtä aikaa sen kukalla ja joka kukassa on aina vähintään yksi pörriäinen. Välillä sillä näkee myös kovakuoriaisia ja kukkakärpäsiä. Perhosia en muista tänä kesänä nähneeni kirahvinkukalla mutta perhosia on meillä nyt todella vähän muutenkin. Juuri tällä hetkellä kirahvinkukassani ei ole yhtään kukkaa auki mutta viime viikolla otetusta kuvasta saa vähän osviittaa sen houkutustehosta.

Kaukasiankirahvinkukassa käy aina vilske.

Kimalaisia vähemmän toivottuja puutarhan pörriäisiä ovat ampiaiset. Niitä tuntuu taas tänä vuonna olevan aika paljon. Lasten leikkipaikan viereen liiterin räystään sisälle pesänsä rakentanut yhdyskunta myrkytettiin varmuuden vuoksi. Kasvimaan puolella autotallin kattotiilien alle pesineet saavat jäädä. Vaikka lentoliikenne pesään alkaa olla jo melkoinen, ampparit liikkuvat enimmäkseen katon puolelta eikä räystään alla kasvimaalla puuhaillessa ole toistaiseksi tarvinnut olla varovainen. Sen sijaan melko ongelmallinen pesäpaikka on puutarhakompostorissa. Isäntä kävi jo yhden kerran suihkimassa pesään myrkkyä, mutta lentoliikenne väheni vain hetkellisesti. Ovelat otukset menevät pesäänsä kahden puutarhakompostorin välistä maanrajasta ja itse pesä on Biolanin puutarhakompostorin reunan alla tai sisäpuolella sen verran syvemmällä, ettei myrkkyä saa suihkittua pesään saakka.

Kuvituskuvana litukan nimetön lilja, jolle ehkä pitäisi etsiä vähän parempi paikka.

Tähän saakka puutarhajätettä on saanut viedä suht huolettomasti mutta nyt ampiaiset ovat alkaneet tulla vastaan tarkistamaan, millä asioilla ihan pesän vieressä liikutaan. Taisivat suuttua ensimmäisestä myrkytysyrityksestä tai sitten väkeä riittää ravinnonhankinnan lisäksi myös vartiointiin. Enää ei viedä kottikärryllistä kitkentäjätettä kerrallaan tai varsinkaan aleta mylläämään kompostissa. Kerran osuin vahingossa kottikärryllä kompostorin kulmaan ja sitten pitikin lähteä jo kiireesti karkuun odottelemaan ampiaisten rauhoittumista. Niinpä olen alkanut viedä puutarhajätteet sylissä, viskaan ne vain läjän päälle ja häivyn samantien, jotta vierailut pesän lähellä jäävät mahdollisimman lyhyiksi.

Majapenkissä kukkivat jaloangervot ja niiden sekaan uhkaavasti hautautuva kuutamohortensia.

Pensasryhmän mustilanhortensia on nyt komeimmassa kukassa.

Karsin mustilanhortensiasta keväällä alaoksia, jotta pensaan alle tulisi paremmin valoa. Puolukka onkin alkanut levitä hitusen paremmin hortensian alle eivätkä valkoiset pikkusydämet ole nääntyneet kuivuuteen ja valon puutteeseen. Ruohonleikkuukin on ollut helpompaa, kun ei ole tarvinnut väistellä hortensian oksia. Loistosalvia todennäköisesti lähtee aikanaan pois ja tekee tilaa puolukalle mutta sen vuoro väistää on sitten joskus. Parempi toki olisi, jos se ymmärtäisi omatoimisesti heittää henkensä jonain talvena... Voi olla, että toivon samaa kohtaloa myös pikkusydämelle sitten kun puolukat tarvitsevat lisää tilaa. Aika kamalaa toivoa jonkun kasvin kuolemaa, eikö? Joskus ei vain jaksa naputella myynti- tai lahjoitetaan -ilmoituksia eikä luonto anna periksi viskata kaikkea kompostiinkaan.

Tarhaviinikärhö 'Justa' pääsi vuorostaan päivän kärhöksi.

Itseltäni loppui kesäloma tänä vuonna samaan aikaan kuin jälkikasvulla alkoivat koulut. Arki on siis palannut taas meidän perheeseen ja hetken aikaa olo on kuin postauksen aloituskuvien kärhöillä: lomailuun tottunut pää väsähtää kaiken tietotulvan ja aikataulusekamelskan kaatosateessa. Onneksi omat opinnot alkavat vasta syyskuussa. Jospa siihen mennessä saisi edes muut arkirutiinien rattaat pyörimään sujuvasti. Juuri postausta viimeistellessä alkoi sataa ihan kaatamalla, mistä tulikin mieleen aiheeseen sopiva menovinkki Kuopiossa liikkujille. Käykääpä vilkaisemassa Aarneenpuistoa (Kuopionlahdenkadun ja Haapaniemenkadun kiertoliittymän välissä, ette voi olla huomaamatta). Siellä on viime (tai toissa?) kesänä tehty laajan nurmialueen tilalle kunnon hulevesipuutarha. Bussipysäkki on ihan puiston vieressä ja jos omalla autolla liikkuu, niin senkin saa kätevästi parkkiin kadun toiselle puolelle Musiikkikeskuksen parkkialueelle. Vanhat Aarneenpuiston havuistutukset on säästetty ja ne toimivat hienona taustana hieman villimmille perennojen, pensaiden ja luonnonkasvien täyttämille altaille ja niiden reunamille.

Maistiaisiksi ensimmäinen hulevesialtaista.

Toki kasvillisuus ei ole vielä ehtinyt joka kohdassa ihan täyttämään alueitaan ja varmaan talvikin on tehnyt paikoitellen tuhojaan, mutta minusta siellä on paljon kivoja ideoita mm. perennojen ja luonnonkasvien yhdistelystä ja erilaisista kosteikkokasveista. Jätän loput kuvat puistosta odottamaan syksyn ja talven pimeitä kuukausia, mutta ne, jotka pääsevät, niin ehtivät vielä tutkimaan puistoa ihan omin silmin. Käykää ihmeessä ja kiertäkää samalla ne vanhat alueet!

Kuun lopun värimätsäykset

Tiedätte sen tunteen, kun tulee reissusta ja kiertää ensimmäisen kerran oman puutarhansa läpi: rikkaruohot ehkä rehottavat, mutta silmä huomaa vain kaikki uudet kukkijat ja hienot väriyhdistelmät. Tokihan sitä on aina tiennyt, että jokin kohta näyttää kivalle tai jotkut kukat sopivat väriensä puolesta kauniisti yhteen, mutta muutaman päivän poissaolon jälkeen ne oikein hyppäävät silmille. Tässäpä siis meidän puutarhan heinäkuun lopun väripareja.

Hempeän vaaleanpunainen kiinanasteri, haalean kellertävä isosamettikukka 'Vanilla' ja purppurarevonhäntä ovat minusta kiva kolmikko.

Tosin violetti kiinanasteri vähän rikkoo harmoniaa. Se sopii toisaalta hyvin yhteen taustalla hitusen pilkottavan jättiverbenan kanssa. Hauskasti muuten kaikki violetit sattuivat yhteen rykelmään, vaikka taimet on istutettu jo kesäkuussa.

Purppurarevonhäntien kanssa minulle sattui muuten pieni arviointivirhe istutusvaiheessa. Viime kesänä niistä isoin kasvoi hädin tuskin polveni korkuiseksi ja loput jäivät pienemmiksi, joten oletin, että jäävät tänäkin vuonna suunnilleen samankokoisiksi. Nyt kaikki niistä ovat minua vähintään vyötärölle asti ja yksi reilusti muita korkeampi. Komeita toki ovat, mutta vaivalla penkin reunaan siirretty istumakivi on jo melkein kokonaan hautautunut niiden alle ja kasvit ovat ehkä hitusen liian tiheässäkin...

Yksi kiinanastereista on vähän tummemman pinkki. Sille löytyy tismalleen samansävyisiä kavereita purppurarevonhäntien takana kukkivista punakosmoksista.

Kolmiopenkissä sametinpunainen loistokärhö 'Voluceau' tulee aikanaan näyttämään upealta kiipeillessään sen vierellä kasvavan syyshortensia 'Prim Whiten' oksilla. Valkoinen daalia 'Wittem' kukkii taustalla.

Patiopenkin seinäkkeessä kiipeilevä 'Hagley Hybrid' ja samansävyiset tuoksuherneet ja leijonankita sopivat kauniisti yhteen kukintaansa aloittelevan syyssyrikän kanssa.

Syyssyrikän toisella puolella kukkii marjapuuronpunaisia isomaksaruohoja, jotka sopivat myös kauniisti syrikkään. Ketohopeatäpläkin sai värimätsäyksen kiven ruosteensävyisistä laikuista.

Värililja 'Lollypop' jäi tänä vuonna melkein piiloon isotähtiputkien ja siperiankurjenmiekkojen taakse, mutta kukkii silti runsaasti. Onnistunut yhdistelmä on minusta tämäkin.

Tiukukärhö 'Arabella' kukkii jo runsaasti, samoin kuin sen kaverina loistava tarhakohokki.

Aurinkopenkin kesäkukkakohdassa on useamman värisiä leijonankitoja sarvileukoijien seassa. Suosikkini kuvan kolmesta eri värisestä leijonasta on tämä keskellä oleva persikkaan taittuva vaaleanpunainen.

Huomenna alkaakin sitten elokuu, eli minun ajanlaskussani viimeinen kesäkuukausi. Kolmasosa kesää jäljellä siis ja pitkä syksy vasta kaukana edessä päin! Kaunista elokuuta kaikille!