Kotiinpaluu

Tulimme eilen kotiin vajaan viikon mittaiselta reissulta ja voitte arvata, että jännitti aika paljon jättää puutarha tähän aikaan kesästä niin pitkäksi aikaa. Ystävä kävi toki tarkistamassa ruukkukasvien voinnin mutta videoraporttia puutarhasta en häntä sentään pyytänyt lähettämään. Ennen kuin ehdin puutarhakierrosta tekemään, sain kuulla naapureilta, että täällä oli ollut eräänä yönä vain kolme astetta lämmintä. Hieman pelkäsin siinä vaiheessa joutuvani kylvämään vähintään basilikat uudelleen mutta onneksi niin basilikat, tomaatit kuin paprikatkin olivat selvinneet hienosti. Harsojen alla seinustalla ne toki olivatkin. Kurkut ja kurpitsat kylvin tarkoituksella niin myöhään, että sain jättää ne reissun ajaksi ruukuissaan ulkovaraston ikkunalle suojaan kylmältä. Puutarha oli suorastaan villiintynyt, kun sekä perennat että rikkaruohot olivat röyhähtäneet valtaisaan kasvuun.

Viime syksynä istutettu narsissi 'Papillon Blanc'

Yksi iloisimpia yllätyksiä oli se, että narsissikärpänen ei olekaan saanut ihan kaikkia narsissejani tuhottua. Viimesyksyisistä istutuksista ilmeisesti kaikki ovat nyt kukassa mutta vanhoistakin löytyi sieltä sun täältä yksittäisiä kukkia. 'Starlight Sensationin' näköistä matalaa "terttukukkaista" narsissia putkahtelee sieltä sun täältä. Joku hämärä muistikuva minulla on, että olisin viime syksynä päättänyt istuttaa kokeeksi narsisseja harvakseltaan voimakkaasti tuoksuvien kasvien lähelle kärpäsen harhauttamiseksi. Se selittäisi ainakin sen, miksi narsisseja on peittokurjenpolvien seassa.

Samat Papillonit ja kaksi pienempää, terttukukkaista narsissia. Ehkä 'Starlight Sensationia'.

Syyskiireissä minäkin taidan sortua lykkimään sipuleita mihin sattuu ja merkinnätkin jäävät sitten tekemättä. Ilmeisesti upottelin pation viereen kukkasipulisekoituksesta tulleet narsissinsipulit. Niistä nousi muutama oikein korkea ja siro narsissi sekä jotain matalaa, joista ainakin yksi on tehnyt samaan varteen kolme kukkaa. Jos näyttää siltä, että kaikki selviävät paholaiskärpäsen hyökkäyksiltä, pitää siirtää matalammat penkin etualalle, etteivät ne jää isompien jalkoihin.

Pation viereenkin olin istuttanut narsisseja.

Kaivelin loppukesällä kurjenpolvien seasta noita laukkoja pois mutta se olikin oletettua haastavampi operaatio. Minikokoisia sipuleita kun ei erottanut mullan seasta eikä minulla ollut edes tarkkaa muistikuvaa, missä niitä tarkalleen oli. Kourallisen löysin ja istutin parempaan paikkaan mutta näemmä sipuleita jäi vielä toinen mokoma keskemmälle penkkiä. Muuten ne olisivatkin sopineet loistavasti tuohon mutta niiden valkoiset kukat eivät erotu samaan aikaan ja samankorkuisina kukkivista valkoisista kurjenpolvista. Yritän tänä kesänä muistaa siirtää ne kukinnan loppupuolella.

Aurinkopenkistä löytyi peräti kaksi kunnon mätästä 'Starlight Sensationia'.

Alun perin 'Starlight Sensationia' oli aurinkopenkissä paljon enemmänkin mutta niille on selvästi käynyt huonosti. Onneksi kuitenkin kaksi mätästä on hyvävointisen näköisiä ja kukkii runsaasti. Pitää yrittää nyt hämätä narsissikärpäsiä, jotta ihanat narsissit saisivat kukoistaa rauhassa. Auttaisikohan, jos silputtaisi reilun kasan oreganonversoja niiden juureen? Sitä tavaraa kun täällä riittäisi yllin kyllin.

Narsissi 'Recurvus'.

Olen istuttanut 'Recurvusta' ainakin kolmena vuonna. Se taisi olla peräti ensimmäinen narsissi, jota olen hankkinut. Kukkia ei ole edes joka toinen vuosi näkynyt enkä enää edes uskonut, että yhtäkään olisi hengissäkään. Todistettavasti ainakin yksi sipuli on elossa, sillä kukka löytyi kärhökaaripenkistä heti pionin edestä. Milloinkahan olen sen sinne istuttanut? Parin metrin päästä löytyi myös orkideanarsissi 'Thaliaa'. Senkään istuttamisesta minulla ei ole mitään muistikuvaa. Olisivatko sitten olleet jotain ruukkunarsisseja? Yhden ruukullisen jotain narsissia taas muistan kaivaneeni tarhavaleunikoiden viereen mutta siellä on vain pikkuruinen lehtitupsu näkyvissä. Ehkä ne kukkivat jonain toisena vuonna.

Kärhökaaripenkin yksinäiset 'Thaliat'.

Majapenkistä löytyi myös yksi kukkiva 'White Lion' mutta siitä jäi kuva ottamatta, kun eksyin aivan toiseen suuntaan. Olipahan sitä tässäkin jo narsissiloistoa kerrakseen, haha. Siirrytäänpä sitten muihin mieltä ilahduttaneisiin kasvilöytöihin. Varaston edustalla ja ikkunalla olleiden ruukkuistutusten vointia tarkastaessani huomasin ilokseni, ettei mustaluumun kukinta ehtinyt sittenkään mennä minulta kokonaan ohi. Kukat olivat toki jo karisemispisteessä mutta näky oli kuitenkin parempi kuin pelkät varisseet terälehdet maassa. Vieressä pitsipihlaja on hurahtanut ainakin kymmenen senttiä pituutta sitten viime näkemän. Se on myös ilmeisesti viimein tajunnut, että latvan kuuluu kasvaa ylöspäin, sillä uusi kasvu on nätisti kohti taivasta tukikepin suuntaisena.

Mustaluumu kukinnan viime senteillä.

Mustaluumu ja varaston edessä sen seurana odotelleet pelakuut pääsivät vihdoin tänään patiolle vakiopaikoilleen. Pitsipihlajakin olisi päässyt sinne mutta rankkasade yllätti minut. Ihan ihme sää: aina kun yritän lähteä ulos, alkaa sataa. Yhden aurinkoisen puolituntisen odotin sisällä pyykkikoneen pesuohjelman päättymistä enkä sitten seuraavan koneellisen laittamisen jälkeen ehtinyt olla ulkona varttiakaan kun alkoi sataa. Sekin vartti meni pääasiassa kitkemiseen ja lehtokotiloiden liiskaamiseen. Niitä on nyt ihan hirveästi, vaikka olen ripotellut jo useamman kerran ferramolia ja koko kevät niitä on listitty. Naapuri oli kerännyt reilun viikon aikana omalta pihaltaan yli 2000 kotiloa. Eivät ole kuulemma aiempina vuosina niitä nähneet (=eivät vain ole osanneet etsiä, vaikka tiesivät kyllä niistä). Meillä lapset keräävät kerrallaan 30 kotiloa, millä he saavat puoli tuntia peliaikaa. Tosin nyt nostin määrän 40:een kun alkoi olla liian helposti tienattu peliaika.

Hämyvuokko oli edelleen kukassa.

Toistaiseksi mitään kasvia ei ole syöty pahasti mutta nyt ei passaa antaa kotiloille yhtään armoa, jotta tilanne pysyisi hallinnassa. Iloinen uutinen sentään on se, että olen löytänyt kitkiessäni myös muutamia etanahaiskiaisia ja aika paljon tyhjiä kotilonkuoria. Ehjät saattavat olla ferramolin aikaansaannoksia mutta rikkinäiset ovat varmasti jonkun muun suuhun joutuneita kotiloita. Etanahaiskiainen liuottaa syljellään kotilon kuoreen reiän, josta se sitten pääsee syömään itse nilviäisen. Etanakiitäjäisiä en ole vielä tänä kesänä nähnyt mutta ainakin viime kesänä niitäkin oli. Vielä kun harakat ja rastaat oppisivat käyttämään kunnolla kotiloita ruuakseen, niin olisin oikein tyytyväinen.

Keltaheisiangervo 'Dart's Gold' on kerrassaan loistava näky.

Keltaheisiangervoa olin ihastellut jo ennen reissuun lähtöä valokuidun asennukselle tilaa tehdessäni. Kuitu kun tuli kulkemaan purppura- ja keltaheisiangervon välistä. Asentajat olivat hoitaneet hommansa oikein siististi: ainoastaan yksi kurjenmiekan lehti oli katkennut ja yksi purppuraheisiangervon oksankärki taittunut. Isotähtiputkesta oli revennyt pieni pala, mutta se nyt on niin ehtymätön luonnonvara täällä, ettei moisesta väliä. Osa kukkapenkin mullasta oli kaivuutyössä siirtynyt aidan väärälle puolelle, joten hetkisen jouduin sitä kaapimaan takaisin ja muotoilemaan penkin pintaa entiselleen. Nurmikkoon oli jäänyt yksi tupas reilusti koholle. Ilmeisesti siinä oli tullut kivi vastaan ja olivat joutuneet vähän kiertämään. Hieman huvitti se, että työmiehet olivat vieneet mukanaan vanhan pyykkinarun, jolla merkitsin heille vielä varmuuden vuoksi reitin. Mitähän sillä meinasivat tehdä?

Majapenkin rikkoviuhka on vähintään tuplannut kokonsa. Taustalla kukkii komeasti valkoinen sinikämmen.

Tokihan minun piti tarkistaa myös kärhöjen heräämistilanne. Ennen reissua oli herännyt 18 isokukkaista kärhöä (mukaanluettuna mantsuriankärhö). Nyt heränneitä oli ilmestynyt neljä lisää. Alppi- ja tarha-alppikärhöt (6kpl) taitavat myös olla kaikki hereillä, samoin tietysti ruukkukärhöt. Minulla on 40 kärhöä, joten unten mailla on vielä yhdeksän kärhökaunotarta. Toivottavasti heräävät pian. Kärhöistä SAMARITAN JO ('Evipo075') pitäisi istuttaa maahan, sillä se on viettänyt ruukkuelämää syksystä 2021 saakka. Viime kesänä oli jo nähtävissä merkkejä siitä, että isoin saviruukkuni alkaa olla ahdas, joten joku paikka kärhölle nyt pitäisi keksiä. "Samariinin" väri on vain niin haastava yhdistää muihin, ettei paikanvalinta ole ihan yksinkertainen tehtävä. Miksi ihmeessä en ennakoinut tilannetta ja vertaillut kukkien värejä viime kesänä?

'Miss Bateman' on tämä superyllättäjä.

Monta kesää himmaillut 'Miss Bateman' yllätti jo kerran tänä keväänä lähtemällä erittäin pontevaan kasvuun viimekesäisestä versostaan. Nyt tuli uusi yllätys, kun pisimmän verson kärjestä löytyi komea nuppu. Se ei ole kukkinut kertaakaan, vaikka on kuitenkin hankittu jo syksyllä 2021 ja istutettu maahan keväällä 2023. Näiden syksyn viimeisistä alelaareista pengottujen raaskutaimien kanssa pitää olla joskus todella kärsivällinen mutta pitkä odotus taidetaan palkita aivan pian, ellei joku kaksi-, neli- tai kuusijalkainen tuholainen tee kiusaa.

Eipä näy merkkejä tuholaisista kasvimaalla.

Kasvimaallakin piti tietysti tarkistaa lavakaulusten tilanne, kun oli kaikki kiireellisemmät tarkistukset tehty. Toukokuun alkupuolella tehdyt kylvöt ovat itäneet aika hyvin, juuri ennen reissua tehdyissä ei vielä näy juuri mitään. Kokeilin parissa lavassa ripotella siemeniä rivien sijaan ihan sikin sokin. Yllä olevassa kuvassa valko- ja ilmasipulien kanssa samassa lavassa kasvaa sekakylvös rucolaa, salaattia ja tilliä. Rucola on ainakin itänyt hyvin ja näyttää siellä jokunen salaattikin olevan, vaikka sen siemenet olivatkin vanhoja. Tilliäkin seasta löytyy mutta ylivoimaisesti parhaiten on itänyt vesiheinä. Sekin kai sopisi salaatiksi. Tuolta kun napsii tiheimmistä kohdista taimia syötäväksi, niin jäljelle jäävät saavat hyvin tilaa kasvaa isommiksi.

Rikkaruohojako? Ei, vaan ilmeisesti etelänmunkin taimia ja yksi keto-orvokki.

Aavistelinkin jo hankikylvöjen itämistä seuratessani, että etelänmunkin pikkutaimia saattaisi löytyä myös puutarhasta. Niinhän niitä sitten löytyikin. Hetken aikaa vain ihmettelin melkein "haavi auki", miten tällaista ongelmaa lähtisi purkamaan. Päädyin ensi alkuun nostamaan muutaman isoimman mättään ylemmäs rinteeseen aukkopaikkaan, jotta saisin raivattua vähän tilaa uudelle kasville. Ette kai luulleet, että olisin ihan ilman kasvituliaisia reissussa käynyt? Houkuttelevia kasveja toki oli muitakin mutta aika vähän sellaisia "pakko saada" -löytöjä. Tähtilevisiat ovat olleet meillä niin kestäviä, että uskalsin ostaa tarhalevisian, kun sellainen sattui tulemaan valkoisena vastaan. Söpönvärisen verbenan ostin kuistin kulman amppeliin mutta sille tarvittaisiin vielä kaveriksi vaikkapa hopeaputousta. Sellainen löytynee ihan omaltakin paikkakunnalta kunhan ehdin kiertelemään.

Matkatuliaiset. Valkoinen tarhalevisia pääsi etelänmunkin siementaimien tilalle.

Nyt kun reissunjälkeinen tarkistuskierros on tehty, alkaa vimmattu rehotuksen raivaus. Tai oikeastaan aloitin sen jo tänään sen mitä sateenrakosissa ehdin. Nyt illasta saimme kerättyä lasten kanssa viitisenkymmentä kotiloa, minkä jälkeen kiersin vielä ripottelemassa ferramolia tarkoilta silmiltä säästyneiden nilviäisten iltaherkuksi. Jospa mahdollisimman moni kotilo ahmisi sitä oikein hyvällä ruokahalulla. Hauskaa viikonlopun jatkoa!

Vappubuffetti

Puutarha alkaa herätä eloon pitkän talven ja hirmuisen pitkältä tuntuneen huhtikuun jälkeen. Nuppuja poksahtelee auki melkein silmissä ja  viimeiset lumetkin hupenevat hirmuista vauhtia. Lumesta joskus toiste, sillä tähän juttuun riitti täytettä sapuskaa etsivistä pörriäisistä sun muista.

Kartanokimalainen löysi evästä 'Barr's Purple' -tähtisahrameista.

Siitepölyn kuorruttama mantukimalaisryhmän kuningatar tuli vieressä olevaan ryppääseen.

Ei tarvitse käyttää energiaa lentämiseen, kun voi vain tallustella kukasta toiselle.

Kärhökaaripenkissä on jo sen verran sulapaikkoja, että 'Vanguardit' alkavat kukkia. Isokevättähtiä on nupulla vieressä.

Kärhökaaripenkin jouluruusutkin alkavat paljastua lumen seasta. Toiseksi vanhin vaaleajouluruusu paljastui lumesta täydessä kukassa, punaiset vähän vaihtelevissa voimissa. Näyttäisi siltä, että Saaripalstan punaiset tarhajouluruusut ovat hengissä tai ainakin niiden lumesta paljastuneet lehdet ovat komean vihreät. Tyvialueella on vielä sen verran lunta, ettei saa selvää, onko nuppuja jo tulossa. Tarhajouluruusu 'Pretty Ellen Spotted' näyttää melko harmaalta mutta jospa se versoo tyveltä uudelleen. Toki puolet puskasta on vielä lumen alla, joten sieltä voi löytyä vielä vihreitä lehtiä. Toissa syksynä itäneet vaaleajouluruusun siementaimet taitavat olla kaikki hengissä. En nyt ihan tarkalleen muista, montako niitä tuli kesällä istutettua, mutta on niitä ainakin tarpeeksi. Takapihalla kasvava vanhin vaaleajouluruusu on vielä puoliksi lumen alla mutta hengissä näyttäisi olevan sekin.

Tarhajouluruusu 'Hello Amber' yllätti erittäin iloisesti. Muutamia nuppujakin näkyi tuon melkein avonaisen kukan lisäksi.

Vaaleajouluruusu on nopean toiminnan ystävä, sillä eilen tämän päällä oli vielä lunta.

Ensimmäiset lehtoimikät ovat kukassa. Nämäkään eivät ole montaa päivää olleet lumettomia.

Tässä on hyönteisvieraille tullut esiteltyä jo aika monta eväspaikkaa, joten vaihdetaan välillä sorttia. Katoin nimittäin pöytiä koreaksi myös linnuille. En siemenillä, vaan vähän lihaisammalla appeella. Kävin nimittäin siistimässä pikkuisen kivikkorinteen talventörröttäjiä ja samalla kurkistelin viimevuotisten lehtien alle. Se puuha kannatti, sillä löysin aika paljon lehtokotiloita. Pari näytti olevan jo hereillä mutta suurimmalla osalla oli vielä "talviluukku" selvästi kiinni. Keräsin kotiloita kivikkorinteen pengerkiville ja mätkäisin moskaksi isommalla kivellä. Siinäpä on linnuille tai miksei sapuskaa etsiville muurahaisillekin helppoa evästä. Pitänee lähipäivinä ripotella löytämättä jääneille kotiloille ferramolia tarjolle, niin on kaikenlaisille eliöille sapuskaa.

Reilun neliömetrin alueelta löytyi seitsemän kotiloa. Onneksi tämä oli ainoastaan tihein esiintymä eikä tilanne joka kohdassa.

Jonkun verran löytyi onneksi myös tyhjiä tai rikottuja kuoria. Ja onneksi selvästi alle puolet kaikista löydetyistä kotiloista oli vielä keskenkasvuisia, joten ne eivät ole ainakaan ehtineet munia viime syksynä. Jostain luin, että lehtokotilo on sukukypsä sitten kun sen kuoreen tulee valkoinen reunus. Yllä olevassa kuvassa ainoastaan noilla kolmella isoimmalla oli reunus. Eniten kotiloita oli kivikkorinteen rehevämmässä päädyssä kevätvuohenjuurten ja tarhakeijunkukkien lehtien alla. Muutamia löytyi myös kookkaampien maksaruohojen juurelta ja isommista karikekasoista. Siellä, missä oli enemmän kiviä ja vähemmän rehevää kasvillisuutta, kotiloita ei löytynyt. Myöskään oreganojen seasta niitä en bongannut. Liekö oreganon vahva haju epämieluisa kotiloille. Kunhan ehdin, käyn läpi muutkin kukkapenkit, niin eivät kotilot pääse riehaantumaan liiaksi. Lapsille on myös luvattu kotilonkeruupalkintoja.

Aurinkopenkin piipporunsautta. Laukkoja? Isohelmililjaa? Ehkä ei narsissia? Istutinkohan tähän jotain viime syksynä?

Yksi hankalimmista riesoista, eli vesimyyrä, ei ehkä ole tänä keväänä myllännyt aurinkopenkissä. Sen verran reippaasti sieltä nousee kaikenlaista piippoa, että tuskinpa on mikään käynyt sipuleita syömässä. Tulppaanitkin ovat komeasti kasvussa. Aidan takana joutoalueellakaan ei ainakaan vielä tuntunut olevan tunneleita. Nyt toivon, että viime syksynä loukkuun jäänyt vesimyyrä oli ainut tällä alueella rellestänyt yksilö. Seuraan kuitenkin tilannetta tarkasti ja viritän loukut heti, jos tunnelia alkaa ilmestyä.

Vesimyyrältä viime keväänä huomaamatta jäänyt 'Alida' on lisääntynyt mukavasti.

Veikkasin ensimmäisen kevätkurjenmiekan kukkivan 28.4. Olen kytännyt aurinkopenkin ison kiven vieressä sekä luumutarhassa kasvavia kevätkurjenmiekkoja silmä kovana mutta niissä ei näy vieläkään nupun nuppua. Normaalisti kevätkurjenmiekat ovat olleet täällä hyvin vauhdikkaita. Yhtenä päivänä huomaat piipon, seuraavana päivänä se jo kukkii. Tänä vuonna ei totisesti mennyt niin, vaan samat piipot ovat nököttäneet asemissaan parin viikon ajan. En yhtään muistanut, että aurinkopenkissä kasvaa myös vähän taaempana pieni lämpäre kevätkurjenmiekkaa. Huomasin ne vasta eilen iltapäivällä, kun ensimmäinen kukka oli auennut. Oikein kiva vappukukka, vaikkakin sen vauhdikkuudesta (lumet hävisivät sieltä vasta toissa päivänä) tuli mieleen, että kurjenmiekat ovat keskenään sopineet pienestä jekuttamisesta: "ajakaa te vitkuttelemalla puutarhuri hermostuksen partaalle, niin me kukitaan salaa täällä sivummalla".

Ensimmäinen posliinihyasinttikin on jo kukassa.

Nyt, kun krookuksia kukkii vähän siellä sun täällä ja pörriäiset ovat liikkeellä, päätin seurata, millainen trafiikki missäkin värissä käy. Keltaisissa oli niin hiljaista, että melkein luovutin, kunnes myöhään iltapäivällä sinne löysi tiensä peräti kaksi eri lajin edustajaa. Niiden puuhia seuraillessa tulin siihen tulokseen, että keltaisista kevätsahrameista ainakin 'Romance' näyttää kelpaavan siivekkäille. 'Golden Yellowin' kukissa ei käynyt kumpikaan seuraamistani pörriäisistä, vaikka niitä kukki enemmän. Ehkä suuret, lämpimänkeltaiset kukat toimivat kuitenkin houkuttimena, joiden avulla hyönteiset havaitsivat pienemmät 'Romancet' paremmin. Mene ja tiedä. Pitää tehdä vielä jatkotutkimuksia aiheesta.

Joku erakkomehiläinen 'Romancen' kukalla.

Mantukimalaisryhmän pörriäinen tuli seuraksi. Mikä kokoero!

Ette arvaa, kuinka haastavaa oli kuvata pikkuruista erakkomehiläistä kännykällä aurinkolasit silmillä ja vain yhtä silmää käyttäen. Sain nimittäin vapunaattona ripsen silmään ja ilmeisesti se teki jotain minimaalista naarmua silmän pintaan. Kaihertaminen vain paheni yön aikana, joten päädyin viettämään kolme tuntia vapustani päivystyksessä. Jonoja ei ollut mutta koko paikan ainoa lääkäri oli kiinni vuodeosastolla jokusen tunnin kauemmin kuin oli tarkoitus.Viimein pääsin kotiin antibioottigeelireseptin kanssa mutta sen verran silmää vielä päivän ajan aristi, että tietokonehommat jäivät kokonaan. Onneksi aurinko alkoi paistaa vasta sitten kun olin tullut apteekin kautta kotiin, niin terveyskeskuksessa meni ohi vain pilvinen ja kolea osuus päivästä. Ulos pääsin puuhailemaan, kun teippasin aurinkolaseihin muovipussista tuulensuojuksen kipeän silmän puolelle. Nyt silmä onneksi tuntuu jo ihan normaalilta. Se vain täytyy sanoa, että meidän perhe on näemmä erikoistunut näihin pyhäpäivien viettoon päivystyksessä tai sairaalassa eikä alkoholilla tai muulla perinteisellä juhlapyhää edeltävän aattoillan törttöilyllä ole ollut kertaakaan osuutta asiaan. Minähän juhlapäivänä seuraavan kerran testataan julkisen terveydenhuollon palveluja?

Kimalainen yritti ensin tunkea samaan kukkaan mutta väistyi viereiseen, kun huomasi yrittävänsä varattuun pöytään.

Kännykän automaattitarkennus toimi yllättävän hyvin puolisokkona. Räpsin päivän aikana yhteensä 134 kuvaa, joista peräti 43 oli käyttökelpoisia rajaamisen jälkeen. Normaalisti roskakoriin ei päädy yli kahta kolmannesta otetuista kuvista, mutta tässä tilanteessa olin tyytyväinen siihen, että otin "muutaman" varakappaleen ja haluamistani kohteista tuli jokaisesta vähintään yksi onnistunut otos. Tänään on edessä pitkä työpäivä, joten vasta illalla pääsee tutkimaan, onko jotain uutta taas alkanut kukkia päivän aikana. Nupulla on yhtä sun toista.

Operaatio nukkapähkämön kuritus

Retkottavat kasvit saavat minut aina melkein repimään hiuksiani. Haluan, että kasvit pysyvät ryhdikkäästi pystyssä ihan omin avuin. Köynnöskasvit ovat asia erikseen, samoin muutama korkeampi kasvi, jotka eivät vain kestä rankkasadetta ja tuulta tukematta. Sitten jos hädin tuskin polvenkorkuinen kasvi päättää heittäytyä pitkin pituuttaan kulkuväylille tai vieruskaverien päälle, se saa melkein poikkeuksetta lähdöt. Tai viimeistään siinä vaiheessa kun keksin sen tilalle jotain parempaa. Tällä kertaa lapion eteen joutui useampi nukkapähkämökasvusto.

Ehdin jo saksia ensimmäisen mättään kaivuukuntoon ennen kuin muistin kuvan ottamisen.

Muutamia vuosia sitten erehdyin laittamaan liian pitkälle kukkineita nukkapähkämön kukkavarsia puutarhakompostiin. Kompostimullan seassa oli mitä ilmeisimmin valtava nukkapähkämön siemenpankki, joten taimia alkoi putkahdella kaikkialta mihin olin myöhemmin sitä kompostimultaa levittänyt. Aivan väärään paikkaan ilmestyneet epäonniset kitkin pois saman tien mutta täällähän tunnetusti on ollut keskeneräisiä kukkapenkkejä vuosikaudet, joten osa taimista sai jäädä paremman puutteessa estämään rikkaruohojen kasvua. Nukkapähkämö on kasvi, joka tarvitsee äärimmäisen kuivan ja paahteisen paikan pysyäkseen jämäkästi pystyssä. Oikein hyvässä mullassa, kosteassa ja puolivarjossa se venähtää aivan liian rehevään kasvuun ja lakoontuu pienessäkin tihkusateessa saati sitten niissä kymmenien millien rankkasateissa, mitä täälläkin on välillä ollut. Heti kapeiden kivipolkujen vieressä kasvaessaan ne tukkivat luumutarhaan kulkevan reitin todella tehokkaasti ihan vain kaatuilemalla. Siispä nyt oli aika ottaa lapio käteen ja raivata vähän reittejä auki.

Osa nukkapähkämöistä poistettu ja kurjenpolvea istutettu tilalle.

Alkuperäinen suunnitelma oli vain täyttää penkki loppuun samalla peittokurjenpolvella mitä puolet alueesta jo on, mutta päätinkin kaivaa talonpuoleisesta kulmasta tuoksukurjenpolven ja jakaa siitä useamman taimen penkin takaosaan. Sen kun piti joka tapauksessa siirtyä sieltä johonkin. Vaikka mätäs oli iso, sen juurakko oli niin pieni, ettei siitä saanut kuin pari jakotainta ja yhden mitättömän pienen palasen, joka ei välttämättä selviä. Siispä nukkapähkämöä jäi vielä puolet jäljelle. Siis tuonne penkin takaosaan. Talon puoleinen sivu onkin sitten asia erikseen.

Nukkapähkämön mokoma kun on ujuttautunut tällekin puolelle retkottamaan.

Paljon parempi! Ainakin sitten, kun kaukasianmaksaruohot tuosta virkistyvät ja lähtevät kasvuun.

Kaukasianmaksaruohoa sain otettua sen verran paljon, että sain kaivettua vielä yhden mättään nukkapähkämöä penkin takareunastakin pois. Nyt jäi jäljelle enää yksi reilunkokoinen mätäs, jonka retkottamisen varmasti kestän siihen saakka kun saan senkin korvattua muilla kasveilla. Maksaruohot kaivoin kivikkorinteestä, jossa ne olivat sekoittuneet hopeahärkkiin. Sain samalla pikkuisen lisää hopeahärkkiä takapihalle luumupuun alle ja raivattua myös tilaa etelänmunkille, jolle ei ole oikein löytynyt sopivaa paikkaa muualta.

Hopeahärkki ja kaukasianmaksaruoho olivat sekoittuneet maksaruohokaistaleen vasemmassa päässä toisiinsa.

Pation luona kaivuuhommat sujuivat oikein mallikkaasti ilman yllätyksiä toisin kuin kivikkorinteessä. Maksaruohoja poistaessa kävi jo selväksi, että niidenhän alla on kivi. Rautakangen kanssa sitä vähän yritin tökkiä mutta laidat tuntuivat olevan sen verran kaukana, että katsoin parhaimmaksi jättää mokoman murikan niille sijoilleen. Kymmenen sentin kasvualustaan oli mahdoton ajatella etelänmunkkia, joten päädyin siirtämään aurinkopenkkiä ja kivikkorinnettä rajaavaa kivimuuria sen verran, että kiven korkein huippu jäi muurin alle. Tulipahan tarhakeijunkukka 'Hanseille' kymmenen senttiä lisätilaa.

Pieni mutta sitäkin enemmän päänvaivaa aiheuttanut muutos.

Etelänmunkki sopinee oikein hyvin hopeahärkin ja sinikatanan seuralaiseksi.

Lisää retkottavaa nukkapähkämöä löytyi majapenkistä, jossa se kieltämättä sopi todella hienosti väriltään yhteen purppuraheisiangervo 'Tiny Winen' kanssa. Tosin majapenkki on vielä varjoisampi ja kosteampi kuin pation luota lähtevä luumutarhan alku, joten siellä nukkapähkämöt eivät ole kesäkuun alun jälkeen edes yrittäneet kasvaa ylöspäin. Pois vaan mokomat ennen kuin ehtivät tehdä siemeniä!

Ennen.

Ihan kokonaan en päässyt vielä eroon majapenkin nukkapähkämöistäkään, sillä keijunkukissa ei ollut riittävästi jaettavaa enkä halunnut täyttää koko aluetta valkotäpläimikälläkään. Siinä on muuten toinen kasvi, joka meinaa vähän työllistää. Toistaiseksi se ei ole lähtenyt vaeltamaan juurillaan liiaksi mutta kukinnan jälkeen kuihtuvat kukkavarret on pakko käydä poistamassa, jotta sen yleisilme olisi edes vähän siistimpi. En tiedä, kuinka innokkaasti valkotäpläimikkä tekisi siementaimia mutta tavallinen lehtoimikkä on hyvin innokas levittäytymään siemenillään joka paikkaan. Niinpä sen liikkeitä pitää ennakoida poistamalla kukkavanat ja varmuuden vuoksi teen saman myös valkotäpläimikälle.

Jälkeen. Alkavassa sateessa piti ottaa vain äkkiä kuva ja hilpaista sisälle ennen viimeisen roskakasan viemistä.

Majapenkissä tuli hyvin esille, mitä hautova kosteus saa aikaan alle jääville kasveille. Nukkapähkämön paksut, karvaiset varret ja lehdet eivät päästä kosteutta haihtumaan, joten niiden alle jääneet daalia ja keijunkukka olivat alkaneet homehduttaa lehtiään. Keijunkukka toipuu varmasti pian mutta enpä usko, että daalia jaksaa lähteä enää kasvuun tai tehdä uusia nuppuja. Jätin sen kuitenkin vielä paikoilleen, niin ei ole niin tyhjän näköistä. Hieno suunnitelmani oli lohkaista tarhakeijunkukka 'Green Spicen' reunasta palanen, josta saisin pari reipasta tainta heisiangervon viereen. Muuten hyvä ajatus, mutta käteen jäi kolme lehtitupsua puolentoista sentin juurennysällä. Upotin kaksi isointa suoraan maahan ja surkeimman rääpäleen ruukkuun, jonka vein ulkovarastoon. Jos se selviää hengissä, se pääsee aikanaan loppujen nukkapähkämöiden tilalle. Heisiangervon toiselle puolelle istutin esikoita.

Esikoiden helakanvihreä sävy sopii myös hyvin tummanpurppuraiseen heisiangervoon.

Purppurasta puheenollen: aurinkopenkin purppurakeijunkukka 'Palace Purple' on kasvanut tänä sen verran paljon, että sain jaettua pari isointa puoliksi ja jatkettua riviä eteenpäin. Ensi kesänä voikin sitten siirtää ensimmäisen mättään kahtena palasena jonon hännille, niin sammalleimu saa enemmän tilaa ja keijunkukat muodostavat näyttävän reunuksen. Penkin keskivaiheilla ei olekaan muuta tummalehtistä yhdistämässä alkupäässä olevaa tummalehtistä maksaruohoa taaempana olevaan purppuraheisiangervoon. Keijunkukat täyttävät sen tarpeen täydellisesti.

Aurinkopenkin murheenkryynipaikka siistiytyi pikkuisen.

Yllä olevan kuvan keskikohdassa on aiempina vuosina kasvanut suurimmaksi osaksi kosmosta ja muita kesäkukkia. Tarkoitus kun oli, että mustilanhortensia kasvaisi vähän nopeammin ja ottaisi oman tilansa. Ja on sinne istutettu yhtä sun toista mutta joko vesimyyrä on syönyt ne tai talvi tappanut. Tai sitten märät kesät, jotka tuhosivat yhtä vaille kaikki liljat. Rentovartiset kesäkukat kasvavat suurimmaksi osaksi pitkin maata, joten niistäkään ei ole tuomaan kaivattua korkeutta ja rehevyyttä alueelle. Ongelma on kuitenkin jo korjautumassa. Alkukesällä siirretty punahattu on keskittynyt lehtien kasvattamiseen mutta onneksi toinen sentään on jo kukassa. Sen takana syysasteri 'Patricia Ballard' on myös hyvässä kasvussa ja nojailee aitaan. Sen vasemmalle puolelle on istutettu tähkäverbena, josta pitäisi tulla aikaa myöten ihan komean kokoinen kasvi. Toivottavasti viihtyy. Mustilanhortensian etupuolelle tulee jossain vaiheessa joku pioni. Nyt kun näyttää siltä, että hortensia kasvaakin mieluiten ylöspäin, niin tulkoot siitä sitten rungollinen. Mahtuupahan sen eteen kaikkea muuta.

Operaatio se oli tämäkin... Kuvassa on parin päivän saldo keitettyjä lehtokotiloita ja pari tyhjää kuorta.

Lehtokotiloiden suuri määrä pääsi yllättämään minut todella. Onhan niitä aina silloin tällöin löytynyt joitain mutta ei koskaan mitään valtavia joukkoesiintymiä. Torstaiaamuna sateisen yön jälkeen päätin käydä taas tarkistamassa kaikki riskialttiit paikat ja keräsin parissa minuutissa kymmenen kotiloa tontin rajalta nokkosista. Kipaisin laittamassa vedenkeittimen tulille ja pyysin lapsia hihkaisemaan heti kun se hälyttää ja juoksin takaisin keräämään kotiloita. Kolmisenkymmentä kotiloa sai kiehuvaa vettä niskaansa ja muutamia pääsi vielä hetki sen jälkeen samaan kuumaan kylpyyn. Olin jo aikeissa lähteä puuhastelemaan muuta mutta lapset tulivatkin ulos ja halusivat myös kerätä kotiloita. Ei muuta kuin uusi ämpäri heitä varten. Minun piti toimia kirjurina. Luulin, että kotiloita ei enää löytyisi montaa mutta niinpä vain muksutkin löysivät viisikymmentä kotiloa. Eilen aamulla menimme tarkastamaan saman apajan uudelleen ja vielä sieltä löytyi toinen mokoma. Onneksi vain noin kymmenen noista ylläolevan kuvan melkein 160 kotilosta löytyi kukkapenkeistä! Kiersimme nimittäin varmuuden vuoksi nokkospöheikön lisäksi myös jokaisen kukkapenkin läpi. Ilmeisesti kotilot olivat levittäneet sanaa hyvästä nokkoskasvustosta ja tehneet joukkovaelluksen sinne kukkapenkkieni sijaan. Hautasin lopuksi elävältä keitetyt kotilot aurinkopenkkiin kärhöjen juurelle lapionpiston syvyyteen. Siinäpä on vesimyyrälle ihmettelemistä, jos kohdalle sattuu tunnelinsa kaivamaan ja jos ei, niin saavat kärhöt pitkäaikaisen kalkkilisän.

Herneet olivat satonsa antaneet, joten tein niiden tilalle vielä salaattikylvöksen.

Kasvimaalta ei ole lehtokotiloita löytynyt ja muistakin etanoista olen saanut työvoiton. Vielä käyn päivittäin tarkistamassa kaikki lymypaikoiksi jättämäni laudanpätkät ja ruohosilppukasat mutta enää ei ole löytynyt kuin yksittäisiä etanoita. Niinpä uskalsin saksia kellastuvat herneenvarret pois ja kylvää vielä joitain kylmyyttä kestäviä lajeja myöhäissyksyn sadoksi. Pienen rivinpätkän vuonankaalia kylvin jo aikaisemmin penkin ylälaitaan ja se on nyt taimettunut. Kahteen muuhun riviin tuli retiisiä, erilaisia salaatteja sekä lehtikaalia. Syödään sitten miniversoina, jos tulee niin pimeä ja kylmä syksy, ettei mikään jaksa kasvaa. Silputut herneenversot ja muutaman kehäkukankin hautasin rivien väleihin kaivamiini ojiin. Maatuvat ne sielläkin, kompostori tuli nimittäin kantta myöten jälkeen nukkapähkämöistä. Katteeksi laitoin ruohosilppua nurmenleikkuusta. Vaikka typpipitoista ruohosilppua ei suositellakaan enää loppukesällä perennapenkkeihin laitettavaksi, ripottelin silti ohuen kerroksen huonompimultaisiin paikkoihin. En kuitenkaan ihan kasvien tyvelle. Näin olen ennenkin toiminut eikä siitä ole ollut haittaa.

Päivän kärhökuvassa keikistelevät mantsuriankärhö ja loistokärhö 'Diamond Ball'.

Vadelmat taitavat olla tältä kesältä kerätty mutta herukka-aika on aluillaan. Eilen jo terttujen ylimmät mustaherukat olivat kypsyneet makeiksi, joten ennen mehustusta pääsee keräämään sieltä sun täältä noukkien ensimmäisiä kokonaisina pakastimeen. Jäiset mustaherukat suoraan pakastimesta ovat sekä minusta että lapsista melkein tuoreen marjan veroisia herkkuja. Toivottavasti sateet vain pysyvät poissa, niin eivät marjat homehtuisi puskiin. Aika hyvin ne ovat pienentyneetkin siitä mitä on ennusteissa näkynyt, mutta täysin sateettomiin päiviin on vielä matkaa. Mukavan lämmintä kuitenkin on ollut, joten ei passaa liikaa valittaa.