Jäähyväiset elokuulle

Amiraali punahatulla

Viimeinen kesäkuukausi päättyy aivan pian mutta toivon mukaan sää ei muutu aivan heti syksyisen tympeäksi. Eikö kummallinen kesä ansaitsisikin jatkokseen aivan poikkeuksellisen lämpimän ja poutaisen syyskuun sekä sopivasti viilenevän mutta ei jatkuvasti sateisen lokakuun? Minun mielestäni vastaus on ehdoton kyllä, isolla koolla ja huutomerkillä varustettuna. Uskoisin myös erityisesti hyötykasvien vastaavan samaa, sillä ne ovat ainakin täällä selvästi jäljessä normaalia aikatauluaan. Lämpö tasapainottaisi vähän tilannetta, vaikka päivät ovat selvästi jo lyhentyneet. Toki myös kaikki syyskukkijat saisivat samalla lisäaikaa kukkimiseen. Katsokaa vaikka, miten paljon nuppuja keltatörmäkukissakin on!

Keltatörmäkukat kukkivat valtoimenaan punahattujen seassa.

Sainkohan joskus muutama vuosi sitten Vaalean vihreää -blogista idean istuttaa keltatörmäkukat punahattujen väleihin. Idea oli oikein hyvä sen suhteen, että molemmat näyttävät yhdessä kauniilta. Nyt vain olen huomannut sen, että punahattujen edessä kasvavat pionit alkavat jo peittää törmäkukkia, joten niiden kukintaa ei näe kauempaa. Törmäkukat tosin ovat usein lyhytikäisiä, joten ehkä niitä ei ensi vuonna edes kuki pionien takana piilossa. Pitääpä muistaa kerätä siemeniä, jotta saa taas talvella puuhastella hankikylvöjen parissa. Vaikka kuvaan ei nyt sattunutkaan yhtään pörriäistä tai perhosta, niin keltatörmäkukissa käy usein kiitettävä vilske. Ne ovat myös ällistyttävän innokkaita kukkijoita ja jo yksikin taimi tekee näyttävän kukinnan. Näissä kuvissa näkyy kahden taimen kukat, kolmas olisi ollut punahattujen toisella puolella mutta se ei tainnut selvitä talvesta (tai liian innokkaasta kitkijästä...).

Tarhakeijunkukka 'Hans' ei nyt oikein ole varma, miltä sen kukinnon pitikään näyttää.

Tässä oikean muotoinen töyhtö. Kimalainenkin osui ihan vahingossa samaan kuvaan.

Jos on keijunkukalla vähän suunta hakusessa, niin on sitä ollut puutarhurillakin. Jotenkin ei ole inspiroinut oikein mikään. Sitten kun johonkin hommaan viimein ryhtyy, aika loppuu kesken. Viime viikonlopun kiveyksen uusiminen taisi viedä hetkeksi puutarhainspiraation, vaikka uudistunut laatoitus saa edelleen hyvän mielen aikaiseksi. Vähän jotain pientä olen siellä sun täällä yrittänyt puuhailla ja vieväthän nekin asioita eteenpäin. Parin edellisen vuoden ranskantulikukkaepisodista viisastuneena olen nyt yrittänyt ehtiä saksia tulikukkien kukkavanat pois heti kun kukinta alkaa hiipua. Osan silputin lämpökompostoriin ja osan säkitin vanhoihin multapusseihin malvojen ja oreganojen kanssa mädäntymään. Jos en ehdi ennen talvea tyhjennellä niitä lämpökompostoriin, joutavat odottamaan ensi kesään säkeissään.

Patiolta näkyy kerralla kolmen hortensian kukinta.

Jos olen etupihan uudistuneesta kiveyksstä iloinen, niin olen sitä myös takapihan hortensioista. Patiolla 'Prim White' on punastunut hienosti ja sen juurella loistokärhö 'Voluceau' jaksaa kukkia edelleen. Taaempana kaksi 'Vanille Fraisea' kukkivat ensimmäistä kertaa ikinä runsaasti ja ne näyttävätkin vihdoin pensailta eivätkä taimilta. Jos kärsineitä luumupuita ei lasketa, niin näkymästä on tulossa juuri sellainen kuin aikoinaan suunnittelin.

Taimipäiviltä löytyi pari erikoisuutta.

Eikö niin, että jos inspiraatio on hukassa, niin sitä suorastaan täytyy etsiä taimiostoksilta? Eilen täällä päin oli paikallisen puutarhaseuran järjestämä taimi- ja rompetori. Rompeosasto ei niin kiinnostanut mutta taimipöydät piti tutkia läpi kun oli vielä mainostettu, että paikalle on tulossa harvinaisuuksien myyjä. Olihan siellä vaikka minkälaista kasvia, joita piti googlailla, mutta lopulta mukaan lähti vain posliinirikko 'Aureopunctata' ja nukki Androsace adfinis. Tietääkö kukaan, onko tuolle nukille olemassa suomenkielistä lajinimeä? En vielä istuttanut sitä mihinkään mutta luultavasti teen sille tilaa kivikkorinteestä. Siellä ei ainakaan talvimärkyys vaivaa. Posliinirikon istutin kärhökaaripenkkiin sen jälkeen kun olin kaivanut sieltä loput mesimarjat samaisen penkin aurinkoisempaan kulmaan. Ja sitähän siis edelsi massiivinen rönsyakankaalien poisto-operaatio.

Kärhökaaripenkin yläreuna onkin sitten jatkossa mesimarjojen reviiri.

Kaivoin jo alkukesällä yllä olevan kuvan etualalta akankaalia noin puolen neliömetrin alalta pois ja siirsin mesimarjoja tilalle, jotta näen, kuinka mesimarjat siinä viihtyvät. Kukinta oli paljon runsaampaa kuin varjoisammassa takalaidassa ja ilmeisesti myös pölyttäjät löysivät kukat paremmin, sillä saimme jo muutamia mesimarjoja. Raakileitakin on vielä jokunen jäljellä. Nyt kaivelin loputkin mesimarjat valoisampiin oloihin ja tavoite olisi pikku hiljaa korvata niillä ainakin osa akankaalien valtaamasta alueesta. Akankaalit saavat luultavasti jäädä varjoisampiin osiin elleivät mesimarjat nyt vallan innostu ottamaan koko pensasmustikka-alueen aluskasvin roolia. Paitsi se uusi keltapilkkuinen posliinirikko saa mielellään vallata (ison) osan siitä takalaidan varjoisasta reunasta. Sillä on vieruskavereina kuunlilja 'Halcyon', vuorijumaltenkukan siementaimia, siperiankurjenmiekkaa, tarhavaleunikkoa, alppiruusun pikkutaimia ja pensasmustikka. Ja vielä toistaiseksi pitkän matkan päässä sitä akankaalia. Asetelma vain näytti niin pöljältä kun oli iso alue pelkkää mullosta ja siellä täällä jokunen pieni kasvi, etten viitsinyt edes kuvata sitä.

Kuvasin sen sijaan yhden monista puutarha-apulaisistani.

Eri kokoisia sammakoita loikkii nyt pitkin pihamaata. Pelkästään mesimarjoja siirrellessä säikäytin tuon kuvan ison sammakon lisäksi kaksi pientä pois piiloistaan. Onneksi Karo ei ole ainakaan meidän nähden napsinut sammakoita välipaloikseen. Sen sijaan autotallin seinustat kiehtovat erityisen paljon. Kasvimaan hiekkakäytävällä aivan autotallin seinän varressa näkyykin jatkuvasti hiirten/myyrien jälkiä ja välillä loukkuunkin eksyy joku. Tasoitan aina kasvimaalla käydessäni kengällä hiekan, jotta näen, vieläkö pikkujyrsijöitä liikkuu vai joko viimeinen jäi loukkuun. Toistaiseksi liikenne on ollut hyvin vilkasta, minkä huomaa myös tomaateista. Maasta tai tomaattiruukuista löytyy vähän väliä puoliksi syöty tomaatti. En tiedä, ovatko ne karisseet itsekseen myyrien syötäväksi vai kiipeilevätkö jyrsijät jo hakemaan herkkuja ylempääkin. Kai se pitää vielä asentaa riistakamera, jotta selviää, mitä tomaattiruukuissa yön aikana tapahtuu.

Mutta mikä ihme on tämä? Joku mintunsukuinen?

Herukoita kerätessä kiinnitin taas huomiota yhden mustaherukan juurella kasvavaan kasviin. Epäilin sitä aiemmin tuoksun perusteella sitruunamelissaksi ja revinkin suurimman osan jo alkukesällä pois. Osan jätin kuitenkin tarkempia selvityksiä. Kovin on tämä kasvi vain innokas leviämään ja aika korkeakin siitä on tullut. Tuoksussa on selvästi sitruunaa mutta ei se taida kuitenkaan sitruunamelissa olla. Tunnistatteko? Toinen aivopähkinä on aurinkopenkissä. Huomasin senkin jo alkukesällä kitkiessäni ja kun en sitä suoraan rikkaruohoksi tunnistanut, jätin kasvamaan. Varmaa on se, että tuollaista en ole sinne itse istuttanut enkä myöskään kylvänyt.

Toistaiseksi tämä tulokas on pysynyt hyvin paikoillaan. Mutta kuka hän on? Kalliokielo?

Kaikenlaisia mysteereitä sitä eteen tuleekin. Helpommalla kai pääsisi, kun kitkisi kaikki pois mitä ei ole varmuudella itse istuttanut. Ja rehellisesti sanottuna osa itse istutetuistakin joutaisi pois kun ei sitä aina ole tajunnut, mistä voi tulla myöhemmin riesa. Mansikoista ei liiemmin riesaa ole ollut mutta vaivaa sitäkin enemmän. Kun kasvupaikka on puolivarjoisa sekä tuulensuojaisa, on satokin vaivaan nähden aika vaatimatonta ja sateisena kesänä siitäkin suurin osa homehtuu. Lisäksi marjoja on pitänyt suojella linnuilta ja tänä vuonna olisi pitänyt älytä virittää mansikkahäkin ympärille vielä myyräverkkokin. Ampiaiset eivät sentään rynnänneet apajille niin kuin kävi viime kesänä. Yhdessä rivissä oli vanhaa amppelimansikasta lisättyä mansikkaa, joka ei enää marjonut kunnolla. Päätin kaivaa ne pois ja siirtää niiden tilalle kummallisesta pätkäpenkistä 'Fridaa'. Pätkäpenkki taas piti tehdä aikoinaan, kun taimia oli liikaa tilaan nähden. Nyt ovat kaikki mansikat samalla alueella ja täten myös paljon helpommin ainakin linnuilta suojattavissa. Pätkäpenkille taas on mahdollisesti uusia suunnitelmia mutta siitä lisää toisella kerralla.

Kelloköynnös on kukkinut jo kuukauden verran mutta kerrallaan siitä on aina vain yksi kukka auki.

Aiempina vuosina kelloköynnökset ovat aloittaneet kukinnan todella myöhään. Tänä vuonna kelloköynnöksen taimen ollessa huhtikuun puolivälissä vasta hädin tuskin kymmenen sentin korkuinen, olin jo melkein varma, että kukkia ei nähdä ennen talven tuloa. Olin totaalisen väärässä, sillä hyvin hitaasti ja kituliaasti keväällä kasvanut taimi alkoi kukkia jo heinä-elokuun vaihteessa. Liekö sitten säikähtänyt kesäkuun kylmiä vai heinäkuun helteitä mutta mielihyvin kelpuutan aikaisen kukinnan. Ei sillä väliä, että kukkia on vain yksi kerrallaan. Aika ruippana koko köynnöskin on, vaikka onkin kiivennyt melkein varjokujan portin huipulle.

Päivän kärhönä keimailee loistokärhö 'Blekitny Aniol'.

Tuokoon syyskuu tullessaan kaikkea iloista ja ihmeellistä.

Syksyn punaisia yksityiskohtia

Hehkuva punainen on lempisävyjäni syksyn ruskaväreistä. Muillekin väreille on toki paikkansa ennen kuin lehdet karisevat ja muuttuvat ikävän ruskeiksi ennen talven tuloa. Silti katseeni aina kiinnittyy punaisina leiskuviin kasveihin. Otetaanpa siis pieni kierros puutarhani punaisissa katseenvangitsijoissa.

Puistoatsalea 'Illusia' on ruskapensas vailla vertaa. Tämä pensasryhmän 'Illusia' saa oranssimman sävyn kuin...

... aurinkopenkin 'Illusia', jonka ruskasävy on vähän tummempi. Se myös värittyy vähän hitaammin kuin pensasryhmässä kasvava kaverinsa. Upeita kummatkin.

Mesimarjallakin on hieno ruskaväri, tosin ruska on tässä vasta aluillaan.

Pensasmustikoiden ruska on takuuvarmasti punainen. Meidän mustikoista tämä 'Aino' värittyy minusta mahtavimman sävyiseksi.

Pensasmustikat, akankaalit ja komeamaksaruoho 'Herbstfreude' muodostavat hienon yksityiskohdan syksyiseen puutarhaan. Vasemmassa ylänurkassa on kaksi 'Alvaria', edellisen kuvan 'Aino' on oikeassa ylänurkassa.

'Herbstfreude' sopii myös pensashanhikki 'Lovely Pinkin' pariksi. Tässä nyt ei ole sitä hehkuvan punaista ruskaa, mutta punainen se on pinkkikin eikä kukkia voi olla liikaa syksylläkään!

Yksi isotähtiputkista oli päättänyt vielä työntää kukinnon syksyn iloksi.

Pihlajista ehtivät lehdet karista ennen kuin ne edes saivat kunnolla ruskavärejä ylleen. Marjat sentään jäivät. Täällä on niin paljon pihlajia, että marjoja riittää, vaikka valtava rastasparvi kiertääkin niitä ahmimassa.

Purppuraheisiangervon tummanpuhuva sävy sopii hienosti taustalla olevan mongolianvaahteran kirkkaaseen keltaiseen.

Tuo mongolianvaahteran rääpäle se on vain pettymys minulle joka ikinen vuosi. Keväällä olin hyvilläni siitä, että se ei viime talvena palelluttanutkaan enää latvaansa. Annoin sille nimittäin viimeisen tilaisuuden selvitä talvesta ja sen se kyllä tänä vuonna teki. Olisi vain pitänyt antaa sille myös käsky vihdoin ja viimein saada se mongolianvaahteralle tyypillinen punainen ruskaväri, sillä keltaiseksihan se tänäkin vuonna meni. Oksankärjissä alkoi jo olla pikkuisen lupaavaa punerrusta, mutta sittenpä tuli taas kunnon hallayö ja suurin osa lehdistä karisi sen myötä maahan. Jos ensi keväänä on yksikään oksankärki paleltunut, alkaa lapio heilua ja tilalle tulee jotain muuta. Ja voi olla, että jos vastaan tulee jokin sopiva puuvartinen kasvi hyvään hintaan, saa mongolianvaahtera joka tapauksessa lähdöt.

Kuvasta ei oikein saa selvää, mutta suurin osa lehdistä on tuossa vaahteran juurella ja vain muutama hennosti punertava latvatupsu jäi jäljelle.

Toissayönä isäntä aamuyöstä töihin lähtiessään tuli sanomaan, että ulkona on mittarin mukaan neljä astetta pakkasta. Ennusteen mukaan ei edes pitänyt olla hallayö ja minulla oli pelakuut ulkona ilman suojaa. Pyysin isäntää nostamaan ne eteiseen, mutta vahinko ehti jo tapahtua: pelakuut näyttävät hyvin kärsineiltä ja nyt eteisessä haisee hieman käyneelle heinälle. Onneksi edes verenpisaroilla, jouluatsalealla ja sinisarjalla oli harso päällään. Harson alla ollut pienempi karjalanneito meni mustaksi mutta kaikki muut selvisivät. Pelkäsin jo, että myös viherliljapuu olisi mennyttä, sillä sen päältä oli harso karannut ja sen kaikki lehdet lurpottivat jäisinä. Huoli oli onneksi turha. Varjokujalla olleissa ruukkuhortensioissa näkyy lehdissä hieman paleltumisen merkkejä, mutta sen ei pitäisi niitä näin syksyllä haitata. Koruköynnöskin selvisi hienosti. Sen sijaan kaikki varjokujan kuunliljat ja sormivaleangervot paleltuivat, samoin moni muu kasvi puutarhassani.

Parvekelaatikoissa olleet pelakuut kärsivät selvästi kylmästä. Lattialla saviruukussa kasvava pelakuu sai ilmeisesti vähän suojaa naapurikasveista, sillä se näyttää paljon muita virkeämmältä. Hopeaputoukset ja viherliljapuu porskuttavat hyvävointisina.

Tulipa taas hyvä muistutus siitä, että meillä saa varsinkin syksyisin vähentää lämpötilasta useamman asteen ennusteista. Isännän mukaan nimittäin jo parin kilometrin päässä lämpötila oli ollut nollassa samaan aikaan kun meillä oli -4 astetta eikä koko hänen työmatkallaan ollut auton mittarin mukaan ollut pakkasta. Vasta aamukymmeneltä päästiin meillä plussan puolelle. Vähän harmitti eikä lapsilta minuun tarttunut syysflunssa parantanut asiaa ollenkaan. Kaiken lisäksi paikallisella hankkijalla alkoi juuri samaan aikaan löytölaarit, joihin en tietenkään flunssaisena päässyt. Vaikka tapahtuma kestääkin useamman päivän, niin tuskinpa siellä enää viimeisenä päivänä mitään hankkimisen arvoista on jäljellä. Onneksi sentään koronatesti näytti negatiivista eikä pariin päivään tarvitse käyttää osaa päivästä auton ratissa istumiseen kun työtkin pitää nyt hoitaa etänä. Silti olisin mieluummin kaahannut heti aamulla penkomaan puutarhamyymälän valikoimaa nyt kun se oli kerrankin aikataulullisesti mahdollista. Viime vuonna ehdin paikalle siinä vaiheessa kun isompi porukka ihmisiä käveli ulos myymälästä ostoskassit pullottaen kasveja ja myymälässä oli vain rippeet jäljellä. No, ehkäpä ensi vuonna pääsen itsekin ensimmäisten joukossa tyhjentämään hyllyjä.

Kiviä, syysaskareita ja norsunkokoinen MOKA!

Uusi kivikkorinne sai loppusilauksen, kun siistin sen etureunan. Alkuperäinen suunnitelma oli laittaa vain nurmen rajalle reunakiveys ja täyttää väli mattomaisilla maksaruohoilla. Kuitenkin viimeistä juurimaton palasta ajotien reunaan asetellessani päädyin kiveämään myös reunuksen. Maksaruohot saavat vaeltaa vapaasti kivien väleissä.

Kuvan ottamisen jälkeen lapset kylvivät mullokselle nurmensiemeniä. Etummainen kivirivi on aseteltu maanpinnan tasalle, jotta ruohonleikkuu olisi helppoa.

 Reuna mutkittelee kuin kukkahöperö puutarhamyymälässä ;) Kivien ja juurimaton ehdoilla mentiin. Huomasin vasta kuvasta, että jompi kumpi lapsista oli käynyt laittamassa kiven etunurkassa olevan kiven päälle.

Valkomaksaruohoputous. Tällaisia on pari ja lisäksi pari putousta pallomehiparrasta.

Ruukkujenpesu on sellainen työ, joka jää aina kevääseen. Ärsyttävää, kun kylvöt joutuukin aloittamaan ruukkujen pesulla. Joka ikinen kevät manaan syksyistä laiskuuttani. Ensi keväänä ruukut ovat valmiina, sillä sain esikoisen innostumaan vesileikeistä. Itse ne ruukut piti lopulta pestä, mutta olipahan lapsella hauskaa ja pakkohan homma oli tehdä loppuun, kun koko pikkuruukkuvarasto oli jo otettu esille.

Lapsityövoimaa... ;)

Ruukut ja purkit kuivumassa.

Kärhökaaripenkin toinen pää on ollut varsinainen sekamelska koko kesän. Se siistiytyi hieman jo pari viikkoa sitten kun revin pioniunikot pois ja jaoin kurjenpolven kolmeen osaan. Kaariportin luota siirsin viikko sitten osan maksaruohoista kivikkoon. Tänään poistin yhden kehäkukan ja jaoin jalopähkämön myös kolmeen osaan. Viimeisenkin maksaruohon on tarkoitus lähteä kivikkoon kunhan sinne tulee tilaa. Maksaruohojen tilalle on tulossa vielä 'Halcyon' -kuunliljaa.

Jos tässä nurkassa oleva timjami ei talvehdi, sen tilalle tulee bellistä. Värimintut lähtevät kivikkoon ja ehkä myös leimut niiden takaa.

Kasvimaalta löytyi päivän iloisin yllätys: minikokoinen mesimarja. Taimet ovat olleet meillä jo kolme vuotta, mutta satoa niistä ei ole saatu ja kasvu on ollut kituliasta. Siirsin alkukesällä mesimarjat takapihalta kasvimaan luokse ja ilmeisesti se olikin oikea ratkaisu, sillä taimet ovat kolminkertaistaneet kokonsa.

Minikokoinen mesimarja. Maistui juuri sille, miltä mesimarjan muistelinkin maistuvan.

Sitten siihen mokaan. Keräsin tänään loput tomaatit sisälle kypsymään, sillä ulkona alkaa olla jo liian kylmää niille. Viime yönä oli ollut alimmillaan 4,5 astetta. Tomaatteja kerätessäni huomasin parven vaaleita pikkuotuksia pölähtävän ilmaan. Tarkempi silmäys lehtien alapinnoille paljasti harsosääskien armeijan. Olin (olevinani) fiksu ja jätin tomaatit tertuissaan rappuselle. Tarkoitus oli viedä ne sisälle vasta kun lopetan puutarhatyöt tältä päivältä ja tietysti varmistaa sitä ennen ettei niiden mukana tule tuholaisia sisälle. Arvatkaa vain, muistinko sitä enää sitten kun parin tunnin päästä piti lähteä sisälle! No en, tomaattilaatikko kainaloon ja keittiön pöydälle orkideojen, rosmariinin ja anopinhampaan viereen. 

Puutarhurin painajainen: harsosääskilauma.

Tomaatit odottelivat pöydällä varmasti yli puoli tuntia ennen kuin aloin pesemään niistä multaa pois (kysykää esikoiselta, miksi ne olivat multaisia). Ja vasta sitten muistin jauhiaiset kun lähti parvi lentoon. Tuli vähän ylimääräistä hommaa, kun pesin joka ikisen kasvin. Olipahan opetus! Toivottavasti selvisin säikähdyksellä enkä joudu hävittämään huonekasvejani.

Parempaa sunnuntaita teille!