Sateissa rähjääntynyt puutarha

Vesipisaroita koivuangervojen lehdillä.

Uutisia kun luki, niin taisimme päästä helpolla parin viime päivän rajuilmoissa. Ennusteiden mukaan piti sataa enemmänkin mutta taisivat pilvet ehtiä pudottaa suurimman osan lastistaan ennen tänne saapumista (hallelujaa siitä!). Silti viitisenkymmentä milliä parille päivälle reippaan tuulen höystämänä on aika paljon vettä ja se näkyy myös puutarhassa.

Ranskantulikukat pötköttelevät vähemmän edustavina muiden kasvien päällä.

Olen käyttänyt sadepäivät lukemiseen. Aloitin Diana Gabaldonin Matkantekijä-sarjan ihan vain sen vuoksi, että kirjahyllyyni on jostain eksynyt sarjan seitsemäs osa. En ole koskaan edes aloittanut sen lukemista, sillä minusta kaikki sarjamuotoiset kirjat pitää lukea järjestyksessä. Hetki varmasti menee ennen kuin pääsen omaan kirjaani saakka, sillä jo ensimmäinen "tiiliskivi" on 824-sivuinen. Sadepäivien jälkiä puutarhassa katsastaessani tuli mieleen, että viskiä on taidettu nautiskella muuallakin kuin kirjasarjan 1700-luvun Skotlannissa. Sen verran paljon nuokkuvaa ja nojailevaa väkeä löytyi puutarhastakin. On taas saksille töitä... Onneksi olin sentään tukenut ritarinkannukset jo hyvissä ajoin alkukesällä.

Ritarinkannus ja kirahvinkukka nojailevat sekä toisiinsa että seinäkkeeseen, myskimalva retkahti atsalean päälle.

Säikähdin, että tässä tappelussa oli jo tullut ruumiita mutta onneksi 'Apple Blossom' oli vain taipunut.

Olin kuvitellut 'Apple Blossomin' vaaleammaksi mutta tämä omani on kyllä aika tumma. Ehkä viileällä säällä on osansa.

Kirjavalehtinen ja valkokukkainen oregano 'White Spreckled' oli niin kauniisti pystyssä ennen sateita.

Oreganon yläpuolella loistokärhö 'Voluceau' on myös menettänyt suuren osan loistostaan.

Päivänlilja 'Stella d'Oro' on pysynyt hieman edustavammassa kunnossa.

Onneksi osa kasveista ei ole ollut sateista mokkonaankaan. Kärhöistä ne, jotka ovat saaneet kunnon otteen tuistaan, ovat pysyneet muita kauniimmin pystyssä. Myös suuri joukko perennoja ja oikeastaan kaikki pensaat ovat kestäneet rankemmatkin sateet. Vaikka sateinen ja kolea sää on kaukana siitä, mitä kesälle toivon, on siitä nyt ainakin se hyöty, että juuri ennen sateita levitetyt syyslannoitteet liukenevat nopeasti. Kaikki atsaleat ja pensasmustikat saivat annoksen, samoin osa luumupuista. Varmaan luumupuiden alla kasvavat kasvit ottavat oman osansa syyslannoitteesta mutta menkööt. Syyslannoitteen (samoin kuin muidenkin lannoitteiden) antaminen on harvinaista herkkua mutta nyt sitä sattui olemaan varastossa ja vielä muistinkin asian tarpeeksi ajoissa. Hyvin ovat kasvit talvehtineet niinäkin vuosina kun olen unohtanut koko asian autuaasti. Perennat ja suurin osa puuvartisista sai pärjätä tänäkin vuonna ilman.

Seinäkkeeseen tukevasti kiipeilleet 'Hagley Hybrid' ja 'Multi Blue' ovat edustuskunnossa.

Seinän varressa verenpisarat olivat saaneet osansa sateista mutta sekään ei ole estänyt toukkia nakertamasta reikiä lehtiin.

Tänä kesänä on ollut minusta normaalia enemmän niitä pieniä vihreitä tai vihreänruskeita toukkia, jotka nakertavat kasvien lehdet reikäisiksi. Jotain pistiäisiä varmaankin. Niitä on löytynyt verenpisaroiden lisäksi mm. parista kärhöstä, kuunliljoista, töyhtöangervosta, luumuista ja keijunkukista. Olen vain pudotellut niitä maahan huomatessani mutta sen kummempiin toimenpiteisiin en ole ryhtynyt. Eivät ne mitään kasvia lehdettömäksi ole ennenkään tuhonneet. Etanoiden ja kotilojen kanssa sen sijaan alan pian olla helisemässä, jos nämä sateet eivät pian ala loppua. Nyt on alkanut löytyä isojen kotiloiden lisäksi myös pieniä lehtokotiloita. Kasvimaan etanaongelma on suunnilleen hallinnassa mutta se vaatii jatkuvaa etanoiden keräämistä. Lahjotuista lapsista on ollut siinä paljon apua.

Hyönteishotellin kukkakatto ei ole tänä kesänä ollut kovin kukkaisa mutta sitäkin rehevämpi.

Hyönteishotellin "kattoterassin" kukittaminen meinasi ihan unohtua keväällä. Jossain vaiheessa toukokuuta tajusin, että enpä muistanut laittaa mitään sinne sopivaa esikasvatukseen ja siinä vaiheessa oli jo myöhäistä. Pienillä suunnitelmanmuutoksilla sain pari päivänsineä ja mustasilmäsusannan laatikon päätyihin ja keskimmäiseksi kaivelin haltiankukasta pienen jakopalan. Sekä päivänsinellä että mustasilmäsusannalla on ollut vähän turhan kova hinku ylöspäin ja kun räystään alla ei liiemmin valoakaan ole, on kukinta jäänyt vaisuksi. Alkukesän irrottelin toisiinsa köyttäytyneitä versoja erilleen ja yritin ohjailla alaspäin mutta pienetkin tuulenpuuskat heiluttelivat ne taas aivan sekaisin. Nyttemmin olen antanut niiden mennä miten lystäävät.

Mantsuriankärhön tuoksun erottaa jo aika hyvin puolen metrin päähän, vaikka kukkia on edelleen aika vähän auki.

Nimetön köynnöskuusama alkaa kukkia. Tuoksuva on tämäkin.

Päivän kärhöksi laitetaan köynnöskuusaman naapurina kukkiva loistokärhö 'Proteus'.

Heinäkuu oli meillä kovin sateinen taas tänäkin vuonna. Toivoisin, että nämä pian alkavat kesän viimeiset viikot olisi oikein kaunista ja lämmintä poutasäätä, jotta saisi tankattua juuri ennen syksyä kunnolla aurinkoenergiaa talven varalle.

Joutomaiden kukkaloistoa

Meillä on tontilla ja osittain sen ulkopuolella muutama turhanpäiväinen joutoalue, johon ei oikein pysty kunnon istutuksia laittamaan eivätkä ne nurmikkonakaan ole sen parempia. Niinpä niihin on tehty niittymäisiä alueita. Tein tammikuussa postauksen kivikkorinteen alla olevasta kadun pään lumenkasausalueesta, jossa on isoin joutolämpäreistämme. Viime kesänä alue oli jo aika kivan näköinen mutta nyt se on suorastaan räjähtänyt kukkaan. Kostea kesä näkyy selvästi myös sen kasvussa, vaikka kaikki siellä olevat lajit pärjäävät mainiosti myös kuivissa oloissa.

Pienellä alueella on ainakin kahdeksaa eri kasvia kukassa. Löydätkö kaikki?

Jos joku innostui edellisestä kuvasta laskemaan kukkia, niin kuvasta on tunnistettavissa seuraavat: myskimalva, oregano, karpaattienkello, (syys?)maitiainen, keltamaksaruoho, keto-orvokki, valkomaksaruoho sekä niittyhumala. Löysitkö kaikki? Valkoiset täplät aikalailla kuvan yläosassa ovat bellistä, mutta sitä ei kuvasta tunnista, jos ei tiedä sitä siellä olevan.

Myskimalvan seassa kukkii myös ketoneilikkaa, joka on runsastunut oikein mukavasti sitten viime vuoden.

Myös siankärsämöä on viime vuotta enemmän. Sekin sopii oikein hyvin myskimalvan sekaan.

Tarhakeijunkukka 'Hans' menee niittykasvina aivan yhtä hyvin kuin puutarhassakin. 

Vähän matalampaa: kelta- ja valkomaksaruohoa ja niiden seassa sammalleimua.

Minun piti keväällä tehdä yhtä sun toista tälläkin alueella mutta enpä tehnyt siellä muuta kuin kävin kitkemässä voikukat, rönsyleinikit ja ahosuolaheinät. Viime kesänä minua häiritsi siellä oleva melko iso lämpäre rentohaarikkoa mutta muut niittykasvit ja istuttamani maanpeitekasvit ovat levinneet sen verran hyvin, että haarikko on jäämässä alakynteen. Vielä sitä on siellä vaikka miten paljon, mutta se ei pistä enää niin pahasti silmään. Jos saan inspiraation, voisin käydä ainakin siirtämässä yllä olevasta kuvasta sammalleimun väljemmille vesille. Se ei kukkiessaankaan oikein näkynyt tuolta, joten siirto olisi siinäkin mielessä perusteltu toimenpide.

Särmäkuismaa en muista viime kesänä nähneeni mutta nyt se kukkii. Hyvin onnistui piilottelemaan kukintakokoon saakka.

Mielestäni tämä on syysmaitiainen, mutta en mene vannomaan. Bellikset ovat vähän rähjääntyneen näköisiä mutta eivät ne tuolta välistä oikein näykään ennen kuin ihan läheltä katsottuna. 

Niittyhumala ja keltamaksaruoho. Seassa myös nurmiröllin (?) röyhyjä.

Siinäpä runsaimmin kukkivaa kohtaa. Oli sen verran tuulista, että perhosia ei juurikaan näkynyt mutta kimalaisia, mehiläisiä ja kukkakärpäsiä oli runsaasti liikkeellä.

Naapurin puolelta katsottuna näyttää oikein hyvältä. Aurinkopenkin ritarinkannukset pilkottavat purppurapunalatvan takaa.

Kadun päässä oreganot vasta aloittelevat ja kun ne pääsevät vauhtiin, tulee pörriäisille juhlat. Sinistä väriä tulee pieni pilkahdus lisää kun kivikkorinteen päässä aidan edessä oleva ritarinkannus aloittaa kukinnan. Ylläolevassa kuvassa se näkyy vasemmanpuolimmaisen punaisen aitatolpan kohdalla. Jatketaan seuraavaksi tuon valotolpan takaa pilkistävän roska-astian luo. Siellä oli toinen joutoalueista ja vielä ihan kokonaan omalla alueella. Muutama vuosi sitten perustin sinne pikkuniityn, johon aloin kylvää ja istuttaa erilaisia ketokasveja. Ehkä pikkuketo olisi ollut kuvaavampi nimitys alueelle. Kapea ja jyrkkä luiska täynnä kaikki vesitilkkaset ja ravinteet imeviä siperianpihdan juuria ei nimittäin anna kovin kummoisia eväitä millekään vaativammalle kasvillisuudelle ja hankala se oli ruohonleikkurillakaan ajella. Nyt se saa rehottaa rauhassa ja minä vain seuraan, mitä sinne milloinkin ilmestyy.

Tänä kesänä pikkuniityllä kukkii erityisen paljon ketoneilikkaa ja yksi silkkiunikko.

Aikaisempina vuosina pikkuniityllä on kasvanut paljon päivänkakkaraa. Jostain syystä ne hävisivät melkein kokonaan viime talvena (myös takapihalla olevalta niittyrinteeltä). Joitain siementaimia sieltä löytyy ja pari kukkivaakin yksilöä, joten ehkäpä jonain vuonna niityllä on taas valkovoittoinen kukkaloisto. Koska pikkuniityn ja niittyrinteen lajistot eivät ole vielä täysin vakiintuneet, olen keväisin esikasvattanut niittysiemenseosta ja istuttanut taimet niityilleni. Tänä keväänä kylvöksestä ilmestyi kaksi silkkiunikkoa, jotka sattuivat kumpikin vielä pikkuniitylle. Kovin runsasta niiden kukkaloisto ei ole, sillä kumpikin on avannut yhden kukan kerrallaan ja vielä vuorotellen. Jos tekevät siemeniä, kerään ne talteen ja kylvän ensi keväänä. Itsekseen kylväytymisessä on se vaara, että siemenet valuvat rinteen alaosaan tai lähtevät tuulen mukaan.

Pikkuniitty jatkuu vähän aidan takanakin, mutta siellä kukinta on hieman vaisumpaa.

Pikkuniityllä kukki keväällä muutamia idänsinililjoja ja etelänkevätesikoita. Scillat ovat pärjänneet siellä esikoita paremmin mutta jotain keväällä ja alkukesällä kukkivia kasveja sinne pitäisi saada lisää. Keto on nimittäin aika karun näköinen kesä-heinäkuun vaihteeseen saakka, jolloin ensimmäiset päivänkakkarat alkavat kukkia. Siis sellaisena vuonna, jolloin eivät ole hävinneet edellisen talven aikana! Heinäkuussa kukintaa alkaa olla jo runsaammin. Ketoneilikka on viihtynyt pikkuniityllä aika hyvin, samoin niittyhumala. Muutamia hiiren- tai aitovirnoja on myös, mutta niitä pidän vähäsen silmällä ja kitken tarvittaessa etteivät valloita koko aluetta. Niistä tulee minusta helposti sotkuinen yleisvaikutelma. Jotain harvaa heinää niityllä kasvaa ja niitä saakin olla siellä täytteenä kun eivät selvästikään ole tukahduttamassa kauniimmin kukkivia lajeja. Kukkapenkkiin yrittäneen siankärsämön siirsin pikkuniityn laitamille tuomaan loppukesään kukintaa ja vihreyttä. Tällainen keto kun vähän ränsistyy syksyä kohti. Haluaisin tuonne myös ruusuruohoa. Muutama voikukka ja koivun taimi pitää aina joka vuosi kitkeä pois, mutta muuten pikkuniitty on ollut hyvin huoltovapaa. Näin pienen alueen niittämiseenkään ei tarvita viikatetta, vaan homma hoituu parissa minuutissa vaikka keittiösaksilla.

Ketoneilikkaa, niittyhumalaa ja pikkuisen keltamaksaruohoa sekä hopeahanhikkia. Näkyy siellä muutama päivänkakkaran kuihtunut kukkakin, jotka viskasin toiselta niityltä karistamaan tuohon siemenensä.

Olen vanhempieni pihalta kaivanut pikkuniitylle muutaman kissankellomättään ja varmuuden vuoksi kerännyt niistä siemeniäkin. Kylvin siemenet tammikuussa ja kylmäkäsittelyn jälkeen sain suunnilleen miljoona minikokoista kissankelloa. Istutin osan niityille ja osan roska-astian toiselle puolelle, jossa sattui olemaan sopivasti tyhjää tilaa. Olen suunnilleen koko kesän ajan etsinyt pikkuniityltä niitä aiemmin siirrettyjä kissankelloja ja surrut sitä, että taisivat nekin hävitä talven aikana. Tänään kuitenkin löysin kaksi kissankellon kukkaa ja vielä eri kohdista niittyä, joten ainakin kaksi on elossa. Siinä vasta kasvi, joka on mestari piiloutumaan kukintaan saakka!

Kissankello, päivänkakkara ja ketoneilikkaa suloisesti yhdessä.

Niittysiemenseos loppui tänä keväänä, joten jatkossa pikkuisten niittyjeni on tultava toimeen omillaan. Todennäköisesti kerään jatkossakin mieluisista ketokasveista siemeniä, jotta huonon talven tullessa kohdalle ei pääsisi tulemaan kovin pitkäaikaisia aukkopaikkoja. Tästä tuli jo sen verran pitkä juttu, että jätetään niittyrinteen tutkiminen parempaan hetkeen. Mieluusti johonkin sellaiseen kun siellä sattuisi kukkimaankin jotain.

Lomalta kotiin

Muutaman päivän lomareissumme on nyt ohi. Lähdimme kotoa lauantaiaamuna ja tulimme takaisin tänään aamupäivällä. Neljä täyttä päivää ja yksi yö päälle oli saanut puutarhassa ihmeitä aikaiseksi. Heti kun auto oli purettu matkatavaroista, piti lähteä kamerakierrokselle ja sen jälkeen tietysti istuttamaan matkamuistoja kukkapenkkeihin.

Sammalleimut olivat suorastaan räjähtäneet kukkimaan joka puolella. Tässä 'Candy Stripes'.

Aurinkopenkissä ukkolaukat olivat lähtiessämme tiiviillä nupulla. Nyt niiden komeita palloja keikkuu siellä sun täällä.

Vanhanajan saksankurjenmiekat kukkivat yhtä aikaa pikkuampiaisyrttien ja bellisten kanssa. Ampiaisyrttien nuput toistavat oikeassa nurkassa olevan purppuraheisiangervon sävyä.

Vuorijumaltenkukka kukkii hauskasti kahdessa kerroksessa. Muistin muuten edellisessä postauksessa väärin sen kukkavanojen lukumäärän. Niitä ei ollutkaan 14, vaan peräti 16. Yksittäisiä kukkia en taida edes yrittää laskea.

Lomareissumme suuntautui Kouvolaan ja Kotkaan. Matkaseurana olivat vanhempani, joiden luona hyppäsimme sunnuntaiaamuna asuntoauton kyytiin. Ajoimme ensin Kouvolaan, jossa majoituimme hotellissa. Sen verran halusimme nimittäin ennakoida välien hyvänä säilymistä, ettemme edes harkinneet asuntoautossa yöpymistä. Ensimmäisen matkapäivän antoisin kohde oli Kottikärryn kääntöpiiri -blogia kirjoittavan Päivin kaunis puutarha. Päivi osti aiemmin keväällä äidiltäni juhannuspionin ja sovimme, että tuomme sen hänelle kotiin asti kun kerta siitä ohi ajamme. Saimme kunnon puutarhakierroksen ja vielä päiväkahvitkin tarjoiluineen. Lämmin kiitos Päiville vielä tätäkin kautta! Oli hyvin mielenkiintoista päästä näkemään blogista tuttu puutarha paikan päällä ja nähdä kaikki kauniit istutukset ja upeat, vanhat puut luonnossa. Tunnelmasta vain murto-osa välittyy kuvien kautta, vaikka olisi miten hyvä kuvaaja tahansa.

Luulin, että lemmikit alkaisivat olla jo kukintansa loppupuolella reissumme päätyttyä, mutta eihän tuo siltä näytä.

'Sorbet' -tulppaanit kukkivat nyt kaikki: ne, jotka ovat kukkapenkissä ja ne, joiden sipuleita en huomannut poistaa kivipolkua tehdessäni.

Kasvimaalla oli tapahtunut salaattiräjähdys. Toivottavasti emme muutu pupuiksi näitä ja yhtä komeaksi röyhähtänyttä rucolaa mussuttaessamme.

Toisessa lavassakin kasvaa jotain. Sieniä en ole kylvänyt. Pohjalle on kai mennyt joku laho puunkarahka kompostin mukana. Voikukat kasvavat ihan omin avuin, mutta onneksi seassa on myös palsternakkaa ja retiisiä.

Päivin luota hotelliin mennessämme tapasin hyvin pikaisesti Päivänpesän elämää -blogin Katjan, jolle meni myös yksi juhannuspioni. Katja yllätti minut hyvin iloisesti kassillisella taimia, joille oli hauska automatkojen aikana miettiä sopivia paikkoja. Sain häneltä mm. punaista bellistä, mysteeriesikon, salkoruusu 'Nigran' sekä kirahvinkukan. Olisi ollut mukava jutella pidempäänkin Katjan kanssa, mutta meillä kummallakin oli kiire. Toivottavasti joskus vielä tapaamme! Katjan kasveista bellikset ja esikko on jo istutettu, pionin pidän todennäköisesti syksyyn saakka ruukussa ja muille vielä mietin paikkoja.

Tässä koko Katjan taimiyllätys: takana vasemmalla käärmeenlaukka, takaoikealla valkoinen ruusunätkelmä ja edessä oikealla kuolanpionina ostetun pionin siementaimi.

Toisen reissupäivän vietimme Kotkassa. Ehdimme kiertää puutarhakohteista vain Sapokan, Isopuiston ja Fuksinpuiston, ja auton ikkunasta näimme pari muuta pienempää puistoa. Lasten kanssa kun liikkuu, pitää jättää aikaa myös leikkipuistoille ja ruokatauoille. Lisäksi ohjelmassa piti olla tasapuolisuuden vuoksi myös jotain miesväkeä kiinnostavaa, joten kävimme Merikeskus Vellamossa tutkimassa museoita ja jäänmurtaja Tarmon. Täytyy kyllä sanoa, että olisin voinut viettää itsekin vielä muutaman tunnin pidempään Vellamossa, mutta lapset etenivät sen verran vauhdikkaasti, että ei ehtinyt syventyä tarkemmin näyttelyihin. Kolmas, eli viimeinen reissupäivä menikin sitten Tykkimäessä. Onneksi huvipuisto aukesi vasta klo 11, joten ehdimme sitä ennen käydä Viherpeukaloilla. Pitihän sitä nyt matkamuistoja saada!

Tarhakylmänkukka 'Rubra' vasemmalla, keskellä suklaaminttu 'Chocolate' ja oikealla oregano 'White Spreckled'. Takana tarhaviinikärhö 'Etoile Violette'.

Sain siis vihdoin punaisen tarhakylmänkukan! Taimi on sen verran kookas, että se kukkii varmasti jo ensi keväänä. Istutin sen ja uuden oreganon patiopenkin kärkeen, josta kuoli edellisen tappotalven aikana yksi pieni violetti tarhakylmänkukan siementaimi. Jospa tämä uusi punainen sopisi väriltään kahden violetin kanssa yhteen edes sen verran, ettei tarvitse siirrellä mitään pois. Suklaamintun istutin kasvimaalle betonirenkaaseen. Teeyrttisekoituspussin siemenistä ei ole itänyt yhtään mitään, joten hankin suklaamintun siemensekoituksessa olleen vihermintun tilalle. 'Etoile Violette' pääsi aurinkopenkkiin 'Pernillen' kaveriksi. Ostoslistalla oli nimittäin sen sävyihin sopiva viini- tai tarhaviinikärhö. 'Pernilleä' istuttaessani laitoin ämpärin ja kukkaruukun pitämään kuoppaa osittain auki kaverikärhöä varten. 'Etoile Violetten' istuttaminen olikin siksi todella helppoa: juuret pois kiepiltä, kärhö valmiiksi kaivettuun kuoppaan ja multaa monttu täyteen.

Lapset saivat valita äitini laskuun taimistolta kasvit. Kuopus ihastui punaiseen samettikukkaan ja esikoisen valinta oli harmaakurjenpolvi 'Giuseppii'. Mitähän mummo olisi tuumannut, jos lapset olisivat valinneet mahdollisimman kalliit puun taimet?

Isäntä ja isäni varmaan mielessään miettivät, että naisväen taimistokierros olisi aivan hyvin voinut kestää yhtä kauan kuin lasten kasvien valinta. Kuopus näki samettikukkapöydän minuutin sisällä taimiston porttien sisälle astumisesta ja ilmoitti saman tien, että hän haluaa tuollaisen. Esikoinen keskittyi ostoskärryllä ajelemiseen ja vasta äitini tiedustellessa, minkä kasvin esikoinen haluaisi, osoitti vieressään olevaa kurjenpolvea. Ehkä valintaan vaikutti sekin, että äitini oli juuri ottanut samanlaisen itselleen. Joka tapauksessa valinta oli tehty sekunneissa. Eipä ole muuten varmaan koskaan ennen siinä asuntoautossa kuljetettu suihkun täydeltä kasveja!

Äitini puutarhasta lisättiin kukkakuormaan kivipolun väliin kasvanut aho-orvokki (?), arovuokkoja, valkoista petuniaa sekä pelargoni 'Appleblossom'.

Ja tässä vielä koko auton peräkonttiin matkatavaroiden sekaan sullottu kasvikuorma.

Ai niin, mahdutin mukaan myös laatikollisen vanhempieni pellon reunasta kerättyjä kiviä. Omalla tontilla kun ei ollut riittävästi sopivanmuotoisia murikoita yhteen ennen matkaa aloitettuun projektiin. Siitä lisää sitten paremmalla ajalla. Seuraavaksi taidan lähteä purkamaan blogijonoa, jotta pääsen taas ajan tasalle siitä, mitä puutarhamaailmassa tapahtuu. Reissussa oli kyllä hetkittäin aikaa vilkaista postauksia, mutta kommenttien kirjoittaminen oli kännykällä tuskallisen hidasta. Neljän päivän mittaista jonoa ei siis ole kertynyt luettavaksi, mutta ainakin parin päivän jutut on vielä tutkimatta. Seuraavaan kertaan!

Hankala kasvupaikka: lumenkasausalue

Tämä postaus pureutuu kasvupaikkaan, jollainen varmaan monelta löytyy: kuiva, tiivis ja köyhä kasvualusta, johon talvella tulee valtavat kasat lunta ja mahdollisesti myös hiekoitushiekkaa. Keväällä kohta voi olla pitkään läpimärkä kun lumet sulavat. Kaiken kukkuraksi aurinko saattaa paahtaa aluetta aamusta iltaan, kuten meillä. Sinne ei viisi oikein mitään istutuksia tehdä mutta ei sitä haluaisi ihan hoitamattomanakaan pitää. Nurmikko saattaa näyttää siellä hyvältä alkukesällä ja syksyllä, mutta jo parin viikon hellejakson jälkeen nurmi on karrelle palanut eikä ilahduta muita kuin ruohonleikkaajaa (joka saa siis huilia syyssateisiin saakka). Meillä sellainen alue on kivikkorinteen juurella kadun päässä. Se on tonttimme ulkopuolella mutta kuten kaupunkialueella yleensä, sen hoito kuuluu silti asukkaille. Tuoksuvatukoiden tuhoamisen jälkeen alueelle jäi iso rikkaruohoja puskeva mullos, jonka kasvittamiseen kysyin naapurilta luvan. Osa kohdasta kun sattuu olemaan hänen ruohonleikkuualueellaan. Lupa heltisi, joten pääsen nyt esittelemään, mitkä kasvit menestyvät haastavissa oloissa.

Kesä-heinäkuun vaihteessa alue on värikkäimmillään. Oreganon tummat nuput sopivat komeasti keltamaksaruohon keltaiseen kukkamattoon.

Aloitetaan keväästä. Täällä on talvisin yleensä runsaasti lunta ja kadun päähän tuleekin joka talvi monen metrin korkuiset kinokset, jotka painavat varmasti monta tonnia. Vaikka suurin osa lumesta haetaan yleensä maalis-huhtikuun taitteessa pois, tulee sulamisvettä silti aika paljon. Toukokuussa kadun pää onkin hyvin vihreä. Osa kasveista on siemenestä kylvetty, osa taimina istutettu ja loput itsekseen levinneitä. Maasta puskee hirmuisesti ratamoa ja rönsyleinikkiä, joita kitken säännöllisesti vähemmäksi ja korvaan mieluisammilla lajeilla. Peltolemmikit kitken pois ennen kukintaa ja jätän näyttävämmin kukkivat puistolemmikit jäljelle. Myös ahosuolaheinä yrittää tunkea sekaan ja kovasti yritän pitää senkin kurissa. Helpommin sanottu kuin tehty... Omin avuin tulleista kasveista keto-orvokki ja siankärsämö saavat jäädä, sillä ne kukkivat myös silloin kun muu kukinta on hyvin vähissä. Myös ketoneilikka ja niittyhumala kuuluvat suosikkeihini, sillä niiden lehdet ovat kauniin tummanvihreitä läpi kesän. Keltamaksaruohoa kasvoi nurmen seassa jo silloin kun muutimme ja se saa minun puolestani levitä vapaasti, vaikka onkin kukinnan jälkeen aika ruskea.

Bellikset ja itsestään levinneet lemmikit aloittavat kukinnan. Kevätvuohenjuurten päällä aurauslunta on talvisin suunnilleen metristä puoleentoista, lemmikkien niskassa voi olla kolmekin metriä lunta.

Keto-orvokki kuuluu myös kevään ensimmäisiin kukkijoihin. Tämä yksilö puskee keltamaksaruohon seasta.

Kesäkuun puolivälissä lumenkasauspaikka alkaa muuttua värikkäämmäksi. Silloin kukkivat bellikset, kangasajuruoho, hopeahärkki, keltamaksaruoho, myskimalva, sammalleimu sekä niittyhumala. Istuttamani kasvit ovat pääasiassa heti kivikkorinteen juurella, jossa aloitin testaamaan eri lajien kestoa näissä oloissa. Keväällä pääsen laajentamaan lämpäreitä, sillä kaukasianmaksaruohoa lukuunottamatta kaikki ovat viihtyneet hyvin. Samalla rikkaruohot joutuvat taas pikkuisen väistymään.

Ylhäällä kukassa on bellis, myskimalva, kangasajuruoho ja hopeahärkki, keskikuvassa keltamaksaruoho ja niittyhumala. Alhaalla kukkii myskimalva, bellis ja pieni alku sammalleimua.

Yleissilmäys illan hämärissä 22.6.2021. Kukassa keltamaksaruohot, tarhakeijunkukka 'Hans' (tolpan juuressa), päivänkakkara, hopeahärkki ja kangasajuruoho. Muutama valkoapilamätäskin näyttää kukkivan ja jokunen myskimalva. Kukkineet lemmikit on jo kitketty pois.

Viikkoa myöhemmin 27.6.2021 aloittaa ketoneilikka. Sen ja ison keltamaksaruoholämpäreen välissä on pääasiassa rikkaruohostoa, jonka korvaan keväällä muilla kasveilla.

Kesä-heinäkuun vaihteen kukkijoita: ylhäällä ketoneilikka, karpaattienkello ja myskimalva, alhaalla valkomaksaruoho, tarhakeijunkukka 'Hans', myskimalva ja oregano.

Heinäkuun alussa myskimalvat ja oreganot kukkivat komeimmillaan ja alueesta on tullut perhosten ja pörriäisten taivas. Kukassa on vielä hopeahärkkiä, valkoapilaa ja bellistä.

Tässä kuvassa vasemmalta oikealle keltamaksaruohoa, myskimalvaa, karpaattienkelloa, valkomaksaruohoa ja oreganoa.

Oregano ja ainakin viisi nokkosperhosta.

Meillä satoi viime kesäkuussa säännöllisesti vettä, joten kadun pään nurmikkokin pysyi pitkään melko vihreänä. Viimeiset sateet tulivat juhannuksen tienoilla ja 7.7. nurmikko alkoi jo rutista jalan alla. Maanpeitekasvit sen sijaan porskuttivat iloisesti. Hopeahärkin ja valkomaksaruohon osuutta aion kasvattaa selvästi, sillä niistä tulee hyvin väriä myös kukinta-ajan ulkopuolella. Tarhakeijunkukka 'Hans' on ollut suurin yllättäjä, sillä en uskonut sen viihtyvän muualla kuin kukkapenkin kuohkeassa mullassa. Muutama sellainen pääseekin kokeilemaan eloaan keskemmällä lumenkasausaluetta, niin tulee vähän korkeuttakin matalien maanpeitekasvien sekaan. 'Hans' myös kukkii käytännössä koko kesän ajan, mikä ei ole haitaksi lainkaan.

Verratkaa kuvan etureunan harmaata nurmikkoa kivikkorinteen reunakivien edustaan. Tässä vaiheessa paahtavaa kuivuutta oli kestänyt vasta alle kaksi viikkoa.

Heinäkuun puolivälistä alkaen lumenkasausalueen kukinta oli hyvin vaisua. Siankärsämöt kukkivat mutta niitä oli vain muutama pieni rypäs, joten kovin näyttävää kukintaa ne eivät saaneet aikaiseksi. Niiden lehdet pysyvät kauniin tummanvihreinä läpi kesän eivätkä ne säikähdä tallaamista, joten sopivat mainiosti tällaiselle alueelle. Yllä olevassa kuvassa siankärsämöitä näkyy myskimalvojen jatkeena kuvan vasemmassa reunassa.

Syyskuun alussa olin kuvannut kangasajuruohon ja hopeahärkin muodostamaa mattoa. Reunoilla juuresta uudelleen kasvun aloittaneita myskimalvoja ja oreganoja. Leikkasin ne nimittäin kukinnan jälkeen mataliksi.

Tällaisen "joutoalueen" kasvivalinnoissa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, kuinka paljon pystyy käyttämään aikaa hoitotoimenpiteisiin ja saavatko kasvit levittäytyä täysin villisti vai eivät. Myskimalva ja oregano ovat perhosten ja pörriäisten suosiossa ja selviävät uskoakseni ihan missä vain. Ne myös tekevät valtavasti itävää siementä, joten kuihtuneet kukinnot on käytävä saksimassa pois ennen siementen kypsymistä, jos ei halua niiden valtaavan koko aluetta. Aloitin itse leikkaamisen siinä vaiheessa kun kukinnossa oli enää muutamia nuppuja aukeamatta. Leikkasin kukkavarret kokonaan pois, jotta jäljelle ei jäisi katkottuja tynkiä. Puutarhakasveista hopeahärkki, kangasajuruoho, sammalleimu ja valkomaksaruoho pärjäsivät ilman hoitamista eivätkä ole ainakaan vielä levittäytyneet riesaksi saakka. 'Hansin' kuihtuneita kukkia kävin silloin tällöin leikkaamassa pois ihan vain yleisen siisteyden takia. Bellis tekee myös paljon siemeniä, mutta läheskään kaikki sen taimet eivät selviä talvesta, joten tilanne pysyy aika hyvin hanskassa. Ketokasveista ketoneilikka, päivänkakkara, siankärsämö, keto-orvokki ja niittyhumala ovat levittäytyneet hyvin maltillisesti. Ne saisivat minun puolestani ottaa oman tilansa vähän vauhdikkaamminkin.

Keto-orvokki kukki vielä 26.9.

Jos teillä on vastaavanlainen alue oman tonttinne rajalla ja haluatte tehdä siihen muutoksia, kannattaa varmuuden vuoksi kysäistä lupaa kunnan puistotoimesta. Täällä lupa heltisi saman tien, mutta varoitettiin siitä, että mitään kiinteitä rakennelmia tai huoltotoimien estäviä juttuja ei saa tehdä. Kovin suuria rahallisia panostuksiakaan ei kannata tällaiselle alueelle uhrata, sillä jonain keväänä traktorin kauha saattaa kaapaista iloisesti lumen mukana myös pintamaata mennessään. Suurimmalle vaurioriskialueelle aion minäkin jättää olemassa olevan nurmikon, mutta ainakin kuvissa näkyneen rikkaruohoalueen korvaan mieluisammilla lajeilla jo tänä vuonna. Syksyllä jo pikkuisen aloitin urakkaa. Jos aikaa ja kasveja riittää, laajennan aluetta myös kivikkorinteen alkupäätä kohti.