Laatoituksen uusimista

Niinhän siinä sitten kävi, että viikko sitten aloitettu kivikkorinteen siivous ja siitä seurannut pihakiveyksen reunan perkaaminen johti isoon urakkaan. Se oli suorastaan väistämätön seuraus, jolta ei voinut välttyä mitenkään.

Pahan näköinen jo pelkästään siltään saati sitten puhdistetun kiveyksen jatkona.

Pahasti ruohottunut ja kuoppainen polku ulko-ovelle oli ärsyttänyt minua jo muutaman vuoden ajan. Suht helposti sujuneesta kivikkorinteen vierustan kiveyksen siistimisestä rohkaistuneena uskalsin lauantaina purkaa koko roskan. Lahjoin lapsetkin apuun (hieman vähättelemällä urakan suuruutta ja todennäköistä kestoa). Jälkikasvu osasikin irrottaa laattoja yllättävän hyvin ja kiikuttaa niitä melkein oikeaan järjestykseen sivummalle samalla kun itse keskityin perkaamaan rikkaruohojen juuria hiekan ja vasta irrotettujen laattojen seasta.

Näin se homma edistyi pala kerrallaan.

Purkamisen loppumetreillä kävi ilmi, että ulkorappunenkin pitää nostaa pois paikoiltaan. Juolavehnän pahkeinen oli nimittäin ulottanut juurensa ihan talon alkuperäisen betonirappusen viereen ja niitähän ei missään tapauksessa jätettäisi paikoilleen.

Purku valmiina, hiekan tasaisuuden tarkistus menossa.

Kiveyksen purkamiseen, rikkaruohojen perkaamiseen ja tasoitukseen hurahti helposti viitisen tuntia välipalataukoineen. Laattojen takaisin latomiseen meni aikaa pari tuntia ja siitä iso osa tuhraantui viimeisten laattojen paikoilleen saamiseen. Heti alkuperäisen portaan viereen kun oli kaadettu betonia täyttämään laattojen ja portaan väli eikä niitä palasia saanut vain sujautettua paikoilleen ilman väkivaltaa. Onneksi lopputulosta ei kukaan tule näkemään rappusen alta... Lapsista oli kasausvaiheessakin apua, sillä he kuskasivat laatat minulle. Pari pientä virhettä lopputuloksessa on mutta ei niihin kiinnitä huomiota. Pölyisistä laatoista kun ei erottanut, olivatko ne harmaita vai punaisia, niin muutama sitten livahti vääriin kohtiin. Olkoot. Haalistuneita ne joka tapauksessa jo ovat, joten kuvioon ei kiinnitä huomiota muutenkaan.

Tähän väliin aurinkopenkin kukkasia: sinikatana 'Alba' ja maksaruoho 'Strawberries and Cream'.

Yksi työtapaturmakin sattui. Kiveystä purkaessa häiritsimme tietysti muurahaisten asuinrauhaa ja nehän lähtivät välillä kiipeilemään vaatteisiinkin. Iltaruualla huomasin yhden livahtaneen kyydissäni sisälle ja lähdin viemään sitä ulos. Ulko-ovea avatessani en yhtään muistanut sitä, että puurappusen puuttuessa ulko-ovelta on normaalia reilusti isompi pudotus ja kun huomio oli kädessäni kipittelevässä muurahaisessa eikä siinä, mihin jalkani laitan, löin horjahtaessani vasemman polveni erittäin kipeästi ovenkarmiin. Juuri sen samaisen "kiukkuhermon", mikä kyynärpäässäkin on. Onneksi pidin vielä ovenkahvasta kiinni, niin en sentään tipahtanut nenälleni työmaalle. Pieni mustelma vain jäi polveen muistoksi ja hetken aikaa piti pötkötellä lattialla kun meinasi taju lähteä kivun seurauksena. Sen verran kuitenkin siitä sisuunnuin, että kiveys piti saada vielä saman illan aikana valmiiksi ja rappu paikoilleen.

Ja valmiiksihan se sitten tuli (paitsi etualan sepelialueen reuna). Rappu laitettiin paikoilleen klo 20.12

Sunnuntaiaamuna kyllä tunsi nahoissaan, että jotain oli edellisenä päivänä tehty. Kyllähän joka paikkaa jomotteli jo edellisenä iltana mutta se ei ollut mitään siihen verrattuna, miltä yön jälkeen tuntui. Ihmehän se olisi ollut, jos seitsemän metrin mittaisen, 120cm leveän käytävän purkaminen ja kasaaminen yhden päivän aikana ei olisi tuntunut missään. Sunnuntaille jäi vielä sotkujen siivous ja pientä nurmikon tasoittelua. Jostain syystä nurmikko oli noussut polun molemmin puolin melkein koko polun mittaiselle kumpareelle; talosta katsottuna vasemmalta puolelta vähän vähemmän ja oikealta jopa 15cm kiveystä ja muuta nurmikkoa korkeammalle. Rullasin nurmikon suikaleina irti ja kaavin alta maata pois sen verran, että nurmi oli kiveyksen tasalla. Samalla oli kätevä nyppiä voikukat altapäin irti. Pahiten rikkaruohottuneet kohdat revin kokonaan pois ja istutin niiden tilalle laattojen väleistä kitkettyjä nurmensuikaleita. 

Nurmikon madaltaminen kävi kätevästi.

Pikkuisen piti vielä piti nurmikon tasauksen jälkeen jatkaa kivien parissa. Rappusen edustan luonnonkivistä tehty alue oli myös päässyt "vähän" rikkaruohottumaan kesän aikana. En ehtinyt kitkeä sitä kertaakaan mutta nytpä tuli sitten viimein sekin tehtyä ja ulko-oven edusta on ensimmäistä kertaa tänä kesänä sen näköinen, että talossa asuukin joku. Kompostoriin kärräsin puolitoista kottikärryllistä rikkaruohoja, eli kyllähän siellä laattojen ja kivien väleissä oli jonkun verran ylimääräistä törkyä.

Ai että, kyllä kelpaa! Paitsi että joku roskanökönen oli vielä kulkeutunut kiveyksen päälle.

Pihaantulosta on perkaamatta vielä ajoväylä mutta siinä on sen verran massiivinen urakka, ettei sitä ihan yhden viikonlopun aikana tehdä. Neliöitä siinä on pikaisesti arvioituna yli kolmekymmentä, joten hetki menee askarrellessa. Rikkaruohoja ei onneksi juurikaan ole, joten pelkkä purkaminen, tasoitus ja ladonta riittää kun vain joskus rohkenisi aloittaa. Auts. Lihaksia alkoi kolottaa jo pelkkä ajatteleminen.

Päivän kärhönä on tänään tiukukärhö 'Arabella'. Taustalla myös vähän muutakin aurinkopenkin kukintaa.

Siinäpä oli se urakka. On ollut oikein mukava lähteä töihin ja tulla kotiin, kun  Pitäisiköhän välillä tehdä jotain kukkapenkeissäkin? Tai kerätä herukoita?

Kivien kampeamista ja mullan kuopimista

Vielä näkyi yksi amiraali syyssyrikällä, vaikka sää oli tuulinen ja kylmä. 

Eilen oli oikein mullantuoksuinen päivä ja puutarhan syysaskareet etenivät ainakin pienen askeleen valmiimmiksi. Toissapäivänä tihuutteli vettä pitkin päivää sen verran paljon, ettei huvittanut lähteä ulos, mutta kuitenkin sen verran vähän, että maa ei ollutkaan eilen ilokseni läpimärkää. Niinpä ei tarvinnut eilen varata kumihanskoja puutarhatöihin, vaan tavalliset puutarhahanskat riittivät pitämään sormet melko kuivina. Kylmän sään takia minulla oli vielä sormikkaat puutarhahanskojen alla, joten mitään pikkutarkkaa näpräämistä ei voinut tehdä. Aloitin päivän kukkasipulien istuttamisella, mikä vaati ensin pieniä raivaustöitä aurinkopenkissä. Ensi kesänä en aio enää marista ainakaan niin paljoa kukkimattomista kurjenmiekoista. Suurin osa kasveista kun on kaivettu ylös. Aurinkopenkkiin jäi vielä yksi keskikokoinen mätäs siperiankurjenmiekkaa, yksi lämpäre vanhaa melko luotettavasti kukkivaa saksankurjenmiekkaa sekä muutama tupsu 'Black Swan' -tarhakurjenmiekkaa. Olisin voinut poistaa kaikki "mustat joutsenet" mutta halusinpahan varuilta säästää muutaman. Tiedä, vaikka tulisinkin talven aikana katumapäälle.

Nyt mahtuu puistoatsalea 'Illusiakin' kasvamaan paremmin kun vierestä lähti kaksi isoa siperiankurjenmiekkaa. Tuo yksi saa jäädä, sillä ritarinkannus ei ole enää edustuskelpoinen.

Istutin 'Black Swaneilta' vapautuneeseen tilaan Päivänpesän Katjalta saamani (kuolan)pionin siementaimen. Aivan pionin vieressä on myös tänä vuonna siemenestä kasvatettu kaukasiantörmäkukka, jonka siirrän metrin sivummalle purppuraheisiangervon eteen ensi keväänä. Nyt siinä on nupullisia leijonankitoja, joita en halunnut vielä kaivaa pois. Aiempina vuosina leijonankidat ovat kestäneet hyvin pakkasta, joten niistä on iloa vielä pitkän aikaa. Koska en halunnut vielä leikata täyttä päätä kukkivia kosmoksiakaan pois, oli kukkasipulien kuoppaaminen melkoista kurottelujumppaa. Kaikki sain kuitenkin upoteltua kasvien väleihin ja nyt toivon, että vesimyyrät haistavat jo kaukaa epämiellyttävät tuoksut ja pysyvät mieluummin joutoalueen juolavehnien kimpussa. Löysin vahingossa narsisseille kuoppaa kaivaessani myös viime syksynä istutetun 'Waterlily' -myrkkyliljan sipulin. Se ei siis päätynytkään vesimyyrän kitaan, vaikka tunneli kulki aivan sen kyljestä ohi. Onneksi en itsekään osunut siihen lapiolla, vaan sipuli nousi nätisti multamättään keskellä ja päätyi saman tien takaisin maahan. Myös pari pientä laukan sipulia löytyi, joten ihan kaikki eivät tulleet syödyiksi.

Pikkuisen 'Black Swania' vielä jäi pionin seuraksi mutta enköhän kaiva nekin ensi keväänä pois. Mahtuu sitten hiekkalämpäreen keskellä kököttävä pionintaimi kunnolla kasvamaan.

Pari isointa 'Black Swania' istutin lumenkasausalueelle. Jos niillä ei ole tuossa tarpeeksi aurinkoa juurilleen, niin sitten ei ole missään!

Pienet kurjenmiekan alut päätin viskata kompostiin. Aika lähellä oli myös, että samaan kompostikuormaan olisivat päätyneet kivikkorinteen helminukkajäkkärät. Niin rumasti ovat jo alkaneet retkottaa rinteessä. Valkokukkaiset siperiankurjenmiekat lähtivät käsistä suunnilleen saman tien kun olin ilmoituksen nettiin niistä laittanut. Helminukkajäkkäröitä ei ole kukaan halunnut, joten pudotin niiden hinnan euroon/puolimetrinen juurakko. Siitäkin olen valmis tinkimään, jos joku vain haluaa nuo riesakseen. Kaunis kasvihan se olisi, mutta ei näemmä ole edukseen rinteessä ja tarvitsisi seurakseen jotain, joka osaa pitää puolensa tungettelevaa naapuria vastaan. Jos niitä ei viikon-parin sisään kukaan ilmoita haluavansa, ne lähtevät kompostin täytteeksi. Tänä kesänä minuun on näemmä iskenyt totaalikyllästyminen kurittomiin kasveihin, olipa kurittomuus retkahtelua, liiallista levittäytymistä tai kukkimattomuutta.

Kunpa vielä ei tulisi pakkasia, jotta kelloköynnöksen nuput saisivat rauhassa aueta. Vallattomasti levittäytyneet lonkerot ovat tehneet myös vallattomasti nuppuja.

Jos aurinkopenkissä on tapahtunut edistystä eilisen päivän aikana, niin on sitä tapahtunut takapihallakin. Koko uuden kukkapenkin alue on nyt kaivettu ja kiviäkin kammettu useamman hikipisaran mitalla. Nuotiopaikan puoleisesta kukkapenkin osasta on nurmet poistettu ja muutama kivenjärkäle löydetty. Hanhikkipenkin puolta suunnitellessani toivoin, että jostain löytyisi sopiva kivenjärkäle ylimmälle tasanteelle. Sellaista ei vain silloin löytynyt, joten tein pengerrykset ja istuttelin kasvit. Kuinka ollakaan, nyt löysin koivuangervojen edestä nurmen alta juuri täydellisen lohkareen, joka suostui vielä yhteistyöhönkin. Koostaan huolimatta se nousi siivosti maanpinnan tasalle, vieri kiltisti nurmikkoa pitkin suorinta reittiä uuden kotinsa viereen ja kellahti sitä varten kaivamaani matalaan kuoppaan ja sinnekin vielä kerrasta oikeaan asentoon. Voi kun kaikki kivet käyttäytyisivät yhtä hyvin! Ja kuten kiviä käännelleet kohtalotoverini varmasti tietävät, ei tuon kokoinen murikka koskaan ihan itse oikeaan paikkaan vieri, vaan kyllä sitä saa silti tuuppia niska limassa. Mutta kun on niitäkin kiviä, jotka vain tuntuvat jämähtävän joka kyljelleen, vaikka miten ähräisi, niin tuollainen kuperakanttinen ja melko tasapainoinen, helposti pyörivä kivi tuntui niiden rinnalla liikkuvan kuin itsekseen.

Rikkaruohokasat ovat kasvaneet, roskakasat onneksi eivät. Kiviä olisi voinut löytyä enemmänkin, mutta pääsi noillakin jo alkuun.

Sama toisesta suunnasta. Hanhikkien edessä näkyvä järkäle nousi tältä puolelta angervojen edestä nurmen rajasta.

Nuotiopaikalta alkaa jo hahmottua alueen rakenne. Pitää vielä asetella paremmin tuo pengerryksen ensimmäinen kivi, joka laitettiin tuohon jo viime vuonna. Sen alareuna ulkonee liikaa verrattuna muihin.

Keskitasanteen pengerrys jatkuu minusta luontevasti hanhikkien takana kulkevaan vanhaan penkereeseen.

Vaikka tässä projektissa ei olekaan tullut vastaan ihan niin paljoa kiviä mitä olisin toivonut, niin eipä ole suuria takaiskujakaan tullut. Pari maahan jäänyttä järkälettäkään eivät oikeastaan vaikuttaneet suunnitelmiin millään lailla ja nuotiopaikan puoleisen osan pengerrystä olen saanut tehtyä riittävän korkeaksi vähän aiottua pienemmilläkin kivillä. Pieni miinus tähänastisen projektin kulussa on ehkä ainoastaan nurmialueen puoleinen polun alkupää. Visuaalisesti olisi ollut parempi, jos polun alku olisi ollut edes puoli metriä pidempi ennen ensimmäistä porrasta. Toistaiseksi on kuitenkin tyydyttävä tähän ja ehkä tulevaisuudessa kukkapenkit laajenevat ja polku pitenee taloa kohti, jolloin porraskin tulee luontevampaan kohtaan. Seuraava isompi urakka projektissa taitaakin olla koivuangervojen siirto penkin yläosaan nurmikkoa rajaamaan. Sitä ennen täytynee kuitenkin tehdä pengerryksestä puuttuva metrin pätkä loppuun, jotta mullat eivät valu seuraavissa sateissa polulle.

Polun alkupää toiseen portaaseen asti on melkein valmis, vain muutamia täyttökiviä puuttuu ja hiekka kivien väleistä. Mistähän kaivan kivet polun loppuosaan?

Muutama päivä ja 'Laatokan Helmen' hedelmät ovat kypsiä. Vielä olivat pikkuisen kirpeitä.

Kärhökaaren kukkaloisto on suurimmaksi osaksi ohi. 'Jan Pawel II' jaksaa kuitenkin vielä kukkia.

Aurinkopenkin tarhaviinikärhö 'Etoile Violette' kukkii oikein kauniisti.

Nyt pitäisi meilläkin olla pääosin poutaista säätä ja jopa aurinkoa. Vähän vilpoista tosin, ellei jopa jäätävää, mutta tärkeintä minulle on nyt se, ettei sada vettä. Vielä parempi, jos ei mene pakkaselle. Aurinko on kuitenkin se, mitä itse kaipaan eniten syksyllä. Kaunista viikkoa!

Avointen satoa, osa 3

Tervetuloa mukaan pihakierroksen kolmanteen osaan, eli tässä jatkamme takapihalta patioalueelle ja sieltä sivupihan kautta kasvimaalle. Tällä alueella ovat myös puutarhan vanhimmat ja komeimmat kärhöt, paljon jaloangervoja ja muutenkin rehevimmät kukkapenkit, joten tutkittavaa riitti avointen puutarhojen aikaan ja toivottavasti tälläkin kierroksella voi hetkeksi pysähtyä silmäilemään kuvia tarkemmin. Kunnon Grande Finale siis.

Takapihalta päädyttiin suoraan näihin näkymiin. Loistokärhö 'Voluceau' kukkii vasemmalla, kärhökaaripenkki häämöttää edessä.

Ja tuolta päin tänne tultiin. Ruukkuryhmässä on kolme pelakuuta ja iso ruukku petuniaa (ja juurakkoa kasvatteleva kärhö jurottaa siellä seassa).

Pation seinäkkeessäkin kukkivat vielä loistokärhöt 'Hagley Hybrid' ja 'Multi Blue', vaikka niiden huippukukinta olikin jo vähän ohi. Myös syyssyrikkä keräsi ihastusta.

Harmittelin sitä, kun sattui tuulinen päivä, sillä tyynellä ja aurinkoisella säällä syyssyrikässä olisi ollut paljonkin perhosia. Yksi amiraali ja neitoperhonen taisivat pyörähtää hetken aikaa kuvattavina tapahtuma-aikaan. Silti pensas oli ihmettelyn, ihastelun ja valokuvaamisen kohteena ja moni itsekseen kiertelijöistä tuli ihan kysymään, mikä se on. Niille, jotka olivat opastetulla kierroksella, olin aika usein kertonut jo talon päädyn ruukkuryhmän kasveista, että talvetan ne kellarissa. Siinä vaiheessa kun päästiin syrikän kohdalle ja kerroin senkin päätyvän kellariin talveksi, alettiin jo kysellä, miten suuri kellari meillä olikaan. Ja olihan siellä viime talvena myös ne 50 alppiruusun tainta.... Täytyy myöntää, että joka syksy talvetukseen tulevien kasvien määrä kauhistuttaa minuakin, mutta sinne ne vain kaikki ovat aina sopineet.

Tässä muutamana päivänä syrikällä poikenneita perhosia, kun eivät näyttäytyneet avointen aikaan. Ylhäällä herukkaperhonen neitoperhonen ja keisarinviitta, alhaalla sitruunaperhonen, amiraali ja nokkosperhonen.

Osa patiosta ja kolmiopenkistä, syrikkä ja saman penkin kärhöseinäke jäävät tästä vasemmalle. Pation pöydälle laitoin näytille muutamia kuvia puutarhan lähtötilanteesta.

Edellisestä kuvasta käännytään 180 astetta ympäri katsomaan kärhökaaripenkkiä.

Kärhöportti oli hienosti kukassa tapahtumapäivänä, tosin kuvassa näyttää aika valjulta.

Kärhökaari- ja majapenkki keräsivät varmaan eniten ihailuja koko päivän aikana. Eikä ihmekään, sillä ovathan nuo tuuheat jaloangervokasvustot ja komeasti kukkineet kärhöt näyttäviä. Penkkien välissä kiemurteleva polku oli varsinkin lapsista hauska ja kärhöporttia kuvattiin paljon. Eräs kävijä sanoi, että siinä kelpaisi ottaa vaikka rippikuvia. Majapenkin istumapaikasta paljastui ongelma, jota en itse pitkäjalkaisena ollut huomannut lainkaan. Penkki saattaa nimittäin keikahtaa, jos aikuinen istahtaa sen etulaitaan ja kun istumakorkeus on säädetty nimenomaan meidän pitkien ihmisten mukaan, niin ainakin pari yllätystä taisi vieraille syntyä. Pahoittelut tästä! Toivottavasti kukaan ei kuitenkaan lentänyt nenälleen tai saanut pieniä sydämentykytyksiä kummempia vammoja. Muutenhan penkki on hyvinkin tukeva istua eikä tämäkään ongelma vaadi kuin pientä hienosäätöä. Se korjataan varmasti ennen seuraavia puutarhavieraita!

Maja ei ollut ihan niin vehreä kuin viime kesänä suunnittelin, mutta omapa oli vikani, kun en muistanut suojata alppikärhöjä jäniksiltä.

Jos majaan pääsi turvallisesti istumaan, näkymä oli tällainen.

Suolla kukki pari ahkeraliisaa samoissa sävyissä kuin jaloangervot sen vieressä majapenkissä.

Marjapensasalueen suunnasta kohti majapenkkiä ja kärhökaarta. Suo pilkottaa vähän jaloangervojen tällä puolella.

Edellisestä kuvasta siirryttiin vasemmalle. Tältä suunnalta näkyy syysleimuja ja penkkien välissä kiemurteleva polku. Majapenkin purppuraiset keijunkukat ja purppuraheisiangervo 'Tiny Wine' tuovat kontrastia.

Vieressä oli myös hyönteishotelli, jonka viereen tulostin kuvia joistakin hotellin asukkaista.

Kasvimaalla näytti onneksi tänä vuonna rehevämmältä kuin viime vuonna. Amppelitomaatitkaan eivät olleet enää sellaisia rääpäleitä kuin kesäkuussa.

Meillä kävijät pitivät erityisesti siitä, että puutarhassa oli avaruuden tuntua eikä joka paikkaa ollut tupattu täyteen, vaikka kukkaistutuksia olikin runsaasti. Yleisvaikutelma oli selkeä ja huolella mietitty, ja kasviyhdistelmät onnistuneita. Köynnöstukia ja -seinäkkeitä tutkittiin paljon ja kamerat lauloivat sekä niiden, että niitä koristavien kärhöjen kohdalla. Vaikka osa kärhöistä ei ehtinyt kukkaan ja toiset olivat jo vähän ohikukkineita, niin onneksi muutamassa oli vielä näytiksi oikein komeaa kukintaa. Tulevina vuosina kukkarunsaus vain lisääntyy, kun uudemmat kärhöistä pääsevät vanhojen kanssa samoihin mittoihin. Kivisistä yksityiskohdista kivikkorinne, kivipolut ja nuotiopaikka olivat kävijöiden mieleen. Kivipolkujen pohjatöistä udeltiin ja siitä, kuinka saan ne pidettyä rikkaruohottomina. Kuten kävijöillekin kerroin, kivipolkujen alla ei ole mitään kankaita ja rikkaruohojen kitkemiseen saumoista käytän useamman tunnin kesän aikana. Kitkemällä kivikkorinnekin pysyy siistinä. Kysymyksiä riitti myös kärhöjen istuttamisesta (=oikein syvälle), talvisuojauksesta (=ei mitenkään), leikkaamisesta (=kuivat pois) ja lannoittamisesta (=kanankakalla ja nokkoskäytteellä heinäkuun alkuun saakka). Aika moni kyseli myös kompostoinnista, perenna-alueiden lannoittamisesta ja lehtokotiloista.

Kasvimaalta kun tuli autotallin edestä takaisin etupihalle, näki vielä kärhökaaripenkin tätäkin päätä tarkemmin. Jaloangervot olivat täälläkin komeasti kukassa.

Itse sain kokeilemisen arvoisia vinkkejä mm. vesimyyrän karkotukseen, suon kasvivalintoihin ja runsaan luumusadon hyödyntämiseen. Eräältä rouvalta sain tuliaisiksi karhunjuuren siemeniä ja niitähän on tietysti päästävä kylvämään jo heti vuodenvaihteen jälkeen. Mitä kuvista katsoin, niin varsin hauskannäköisestä kasvista on kyse. Päivä oli minusta todella antoisa ja kävijät toinen toistaan mukavampia. Oli ihana jutella heidän kanssaan, kuulla itse kunkin kokemuksia eri kasveista ja ylipäätään puhua samanmielisten harrastajien kanssa kunnolla puutarhaa. Tuli tavattua myös yksi saman kadun asukas, jonka iloisen värikkäitä kukkapenkkejä olen ohikulkiessani aina kaula pitkällä kurkkinut. En vain ole koskaan sattunut olemaan jalkaisin liikkeellä juuri samaan aikaan kun hän on ollut puutarhuroimassa, jotta olisin voinut pyytää pientä pihakierrosta. Sain kutsun tulla joku kerta vaikka ovikelloa soittamaan, jos ei satu tiet muuten kohtaamaan. Aionkin hyödyntää kutsun vielä jonain päivänä.

Etupihan kiveystä en huomannut opastetuilla kierroksilla esitellä, mutta ehkä omatoimikiertelijät senkin bongasivat. Karpaattienkellot kukkivat vielä kohtuullisesti, joten niillä oli tässä hyvä peittää naapuri.

Sattuipa päivän mittaan muuten vielä eräs ainakin itseäni näin jälkikäteen huvittava keskustelu. Eräs kävijä vinkkasi auringonhatun olevan oikein hyvä perhoskasvi. Nimi ei ollut minulle ennestään tuttu eikä siinä tilanteessa pääni toiminut tarpeeksi nopeasti, jotta olisin yhdistänyt tieteellisen nimen punahatuksi. Sotkin kaiken lisäksi kasvin johonkin keltakukkaiseen ja olin ainakin hieman yllättynyt, kun vieras sanoi niitä olevan myös punaisia. Illalla googlen avulla kuitenkin selvisi, että suorastaan surullisen tuttu kasvi oli kyseessä.

Vuosien yrittämisen ja kymmenien kuolleiden taimien jälkeen pääsen vihdoin ihailemaan punahatun kukintaa omassa puutarhassa.

Tässäpä tämän pienen puutarhamme yleisnäkymät ja tuli käytyä aika perusteellisesti läpi samalla kun sain vielä laittaa itselleni muistiin kokemukset ensimmäisestä Avoimet puutarhat -kokemuksesta. Oikein lämpimät kiitokset kaikille meillä kävijöille mieleenpainuvasta päivästä, kaikista kysymyksistänne ja todella ihanista kommenteistanne! Yhtä lämpimät kiitokset myös eilisille Kuopion puutarhaseuran vierailijoille sekä tällä virtuaalivierailulla olleille blogin lukijoille!

Edellisen osan takapihan alueesta löydät tästä.

Valesinivaleunikko

Sinivaleunikkona viime kesänä ostamani kasvi on saanut kukkansa auki eikä hätkähtänyt edes eilisen runsaista sateista. En edes tiennyt, että sinikukkaisia unikoita on muitakin kuin sinivaleunikko ennen kuin Vaalean vihreää mainitsi asiasta omassa blogissaan. Asiaahan piti selvitellä ja ilmeisesti tämä minun yksilöni onkin tarhavaleunikko, joka on kai sinivaleunikon ja isovaleunikon risteymä. Tähän saavat nyt unikkoasiantuntijat mieluusti heittää kommenttia ja lisätietoa, varsinkin siinä tapauksessa jos puhun nyt täyttä soopaa. Lajikekin olisi kiva tietää, jos sitä on edes mahdollista kuvasta sanoa. Joka tapauksessa kasvi on huikean kaunis ja kukkii juuri sopivaan aikaan, joten lähtöpasseja sille ei tule, vaikka ei aito sinivaleunikko olisi.

Ensimmäinen kukka alkaa olla jo vähän kärsineen näköinen kun toinen on vasta aukeamassa. Lisäksi kummassakin kukkavarressa on vielä sivunuppu tulossa.

Tässä se kärsineempi kukka ylöspäin taivutettuna, jotta kukan koko ja heteiden kirkkaankeltainen väri näkyisi paremmin.

Loistokärhö 'Omoshiro' taitaa aloittaa isokukkaisten kärhöjen kukinnan hyvissä ajoin.

Aurinkopenkin etukulmauksessa espanjansinililjat yrittävät nostaa kukkansa "heinien" läpi. Retkottavat korret ovat kevätkurjenmiekan lehtiä ja pystymmät sinikatanaa. Yksi niistä on muuten jo nupullaan.

Aurinkopenkissä mellasti keväällä vesimyyrä. Yritin monta kertaa tallomalla tutkia, ettei se vain ole mennyt viime syksynä istuttamani pitsipihlajan kimppuun, mutta tunneli tuntui päättyvän koivuangervon juureen. Angervojen vihertyessä kävi selväksi, että keskimmäisen juuria on varmasti syöty eikä pihlajakaan puhjennut lehteen. Pelkäsin jo, että koko puu on kuollut, mutta onneksi latvaoksia raaputtamalla löytyi kuoren alta vihreää. Eilisen runsas sademäärä pehmitti kukkapenkkiä sen verran paljon, että löysin upottavan kohdan angervon ja pihlajan välistä. Kyllä oli ankea startti pienelle puulle, kun syksyn viime hetkinä tuli istutetuksi tontin tuulisimpiin osiin ja sitten vielä vesimyyrä käy popsimassa juuria. Onneksi ihan kaikkia ei ole syöty, sillä puu oli jo keväällä tiukasti maassa kiinni. Nyt viimeisen viikon aikana pariin oksaan on ilmestynyt pieni vaaleanpunainen silmu.

Kurjenmiekkojen ja pikkuampiaisyrtin välissä on koivuangervon raasku. Vähän eri vauhtia on lähtenyt vihertymään kuin kaverinsa.

Tässä isompi pitsipihlajan silmuista. Taustalla mm. pikkuampiasyrttiä, ukkolaukkoja ja bellistä.

Tälle puutarhurille rankkakaan sade ei ole este. Kävin eilisaamuna tyhjentämässä pikakompostorista puolivalmiin massan kottikärryyn ja aloitin puutarhakompostorin viimekesäisen tavaran kääntämistä tyhjennetylle puolelle ennen kuin alkoi satamaan. Tarkoitus oli käyttää pikakompostorin tuotos puutarhakompostin vauhdittamiseen ja mieluummin olisin tehnyt homman ennen sadetta. Pari lapiollista ehdin heittää kottikärryistä puutarhakompostiin kun alkoi yhtäkkiä sataa aivan kaatamalla. Juoksin sisälle ja seurasin hetken aikaa sadetta. Merkkejä laantumisesta ei tullut, joten vedin kuravaatteet päälle ja lähdin jatkamaan hommia. Kottikärry oli jo puolillaan vettä siinä vaiheessa. Sain kuitenkin koko puutarhakompostin käännettyä ja tulipahan kasteltuakin puolivalmis multa kun kippasin kottikärrystä viimeiset kuravellit keon päälle. Tämän kevään kitkentäjätteet ja muut töryt pääsivät kompostin vierestä tyhjennetylle puolelle ja myöhemmin tällä viikolla käyn hakemassa työkaverin tallilta tuoretta hevosenlantaa vauhdittamaan maatumista.

Pensasryhmän päädyssä kukkii pikkusydän 'Albaa' sekä pikkuampiaisyrttiä. Sorjalaukka 'Mount Everestit' nousevat pensaiden seasta korkeuksiin.

Etupihan puolelta laukkojen lehtiä ei näy toisin kuin talon puolelta. Eikä näkyisi oikein talonkaan puolelta, ellei kaksi isointa pikkujasmiketta olisi kärsinyt talvesta. Kummastakin kuivui puolet pensaasta.

Kasvit tykkäävät ilmeisesti aiheuttaa yllätyksiä ja joskus ylimääräistä vaivaakin. Mongolianvaahtera palellutti suunnilleen joka ikinen talvi osan latvoistaan aurinkopenkissä asustellessaan eikä oikein kasvanutkaan. Lisäksi sen syysväri olikin keltainen eikä sellainen leiskuvanpunainen, mitä toivoin. Niinpä kaivoin sen pois ja istutin pitsipihlajan tilalle. Mietin jo syksyllä vaahteralle uutta paikkaa, mutta viimein viskasin sen puutarhakompostoriin suunnilleen päällimmäiseksi. Ajattelin, että eihän se siinä selviä, kun ei selvinnyt kukkapenkissäkään. Väärin luulin, sillä ainoastaan kaksi lyhyttä oksankärkeä oli paleltunut ja melkein joka oksassa on tulossa kukkia, vaikka se köllötteli koko talven kasan päällä kyljellään juuret paljaina. Moinen sitkeys piti tietenkin palkita ja istuttaa vaahtera maahan.

Vanhoista penkeistä ei löytynyt tilaa, joten entistä oli laajennettava. Tuossa kohdassa oli viimesyksyinen multakasa jo valmiina, joten nurmikkoa ei tarvinnut poistaa kuin pikkuisen.

Vältyin vaahteran ansiosta lopun multakasan siirtämiseltä, maan tasoittamiselta ja uuden nurmikon kylvämiseltä, mutta joudun vielä kaivamaan noin kolmen metrin mittaisen kaivannon penkin jatkeen takaosaan ja upottamaan sinne muovin. Kunnan puolelta hyökkää nimittäin sen verran tuuhea kasvusto valvattia, leskenlehteä ja muuta rikkaruohoa, että niitä saisi olla jatkuvasti kitkemässä kukkapenkistä ilman estämistä. Lisäksi pitää keksiä jotain kasvia mongolianvaahteran ympärille ja vähän siirrellä entisiä penkin reunuskasveja uuteen etureunaan ja viimeistellä nurmikon ja kukkapenkin rajaus. Toivottavasti mongolianvaahtera älyää arvostaa saamaansa erityishuomiota eikä enää kiukuttele typerillä latvan palelluttamisilla tai muilla oikuilla. Nykyinen paikka on ainakin aurinkopenkkiä suojaisampi, jos tuulisuus ei ollut vaahteran mieleen.

Eipä tästäkään kuvasta saa kunnolla selvää vaahterasta, mutta näkee siitä sen verran, että monen talven paleltumiset ovat muotoilleet puusta pensaan.

Ennen lomareissua aloittamani projekti on nyt siinä pisteessä, että pitänee laittaa väliraporttia siitäkin. Tontin laidassa luumutarhan ja varjopenkin välissä on ollut ennen kapeahko nurmikäytävä. Se on ollut hankala leikata ruohonleikkurilla ja usein ainoa reitti sinne on ollut täynnä hakettamista odottavia risuja tai muuta tavaraa. Lisäksi kuunliljat olivat kasvaneet liian suuriksi ja ahdistelivat sekä jouluruusua, että alppiruusua. Sain kevättalvella idean laajentaa luumutarhaa pikkuisen ja peittää jäljelle jäävän kulkuväylän hakkeella. Naapurien kaatamista pihlajista kun oli vielä iso kasa oksia haketettavana. Kukkapenkin kohdan kaivoin mutta hakkeen alle laitoin vain paksulti sanomalehtiä, pahvia ja hajonneita lakanoita. Polku oli lähinnä nurmiheinää ja rönsyleinikkiä, jotka tukahtuvat sinne helposti. Muutamat voikukat kaivoin juurineen pois. Siirsin kaksi kuunliljaa uuteen osaan ja kahdesta paikoilleen jäävästä lohkaisin jo keväällä myyntiin alppiruusun puoleiset osat. Nyt on kaikilla taas tilaa kasvaa.

Uusi alue pilkottaa kuunliljojen edessä. Kivipolusta jäi viikonloppuna vielä viimeinen pätkä kitkemättä. "Pikkuisen" siinä on nyppimistä...

Sopivankokoisia astinkiviä ei kukkapenkin kohdalta löytynyt kuin yksi, joten laitoin toistaiseksi ensimmäisen astinkiven tilalle viisi pienempää. Lopuilla paikalta löytyneillä kivillä reunustin luumutarhan puolen ja tein pienen rappusen polun päätteeksi. Jollain piti nimittäin rajata alkava metsämaasto hoidetusta alueesta ja vähän nostaa kukkapenkkiä, jotta polku ei tule sitä korkeammalle. Esikoinen halusi istuttaa reissutuliaisensa, eli harmaakurjenpolvi 'Giuseppiin' äidin kukkapenkkiin ja ehdottamistani paikoista hän valitsi uuden oikopolun vierustan. Mielestäni paikka oli häneltä hyvin valittu, sillä kurjenpolvi sopii väriltään hienosti hopeahärkkiin ja kuunliljoihin ja matalana se on hyvä kulkuväylän varressa. Seuraavassa kuvassa kurjenpolvi näkyy luumupuun juurella olevien lemmikkien ja astinkiviryppään välissä. Taidan ensi keväänä houkutella esikoisen jakamaan kurjenpolveaan, jotta sillä saadaan peitettyä isompi alue.

Hypätään edellisen kuvan ottopaikasta astinkiviä pitkin vasemmalle nuotiopaikan suuntaan jatkuvalle polulle, niin näkyy paremmin. Mullosalue ja hakkeella katettu osa olivat ennen nurmikkoa.

Tässä vielä lähempää. Olen näkymään hyvin tyytyväinen ja kunhan saan aikaiseksi, jatkan hakepolkua vielä kohti liiteriä niin pitkälle kuin haketta vain riittää.

Nyt toivon, että enimmät vedet olisivat jo haihtuneet tai ainakin tuulessa tippuneet maahan, jotta pääsen tekemään jotain ilman kuravaatteita ja kumihanskoja. Eilinen kun meni kukkapenkkien osalta laiskotteluksi.