Onkos sitä saatu mitään aikaiseksi?

Keisarinviitta jaloangervo 'Europan' kukinnolla.

Helteisen heinäkuun viimeiset tunnit ovat tätä kirjoittaessa hupenemassa ja minusta tuntuu, että koko kuukausi hujahti ohi ihan silmänräpäyksessä. Julkaisukin venähti elokuun puolelle. Monelle nämä helteet ovat olleet aivan liikaa mutta itse olen nauttinut joka hetki siitä, että ulkona tarkenee käydä ihan oikeasti kesähepeneissä eikä edes tee mieli vetäistä pitkiä housuja tai takkia päälle. Olen jopa tarennut uimaan järvessä yli kahden viikon ajan melkein joka päivä, mikä on paljon enemmän kuin monena aikaisempana kesänä yhteensä. Sinilevääkään ei ole vielä ilmestynyt.

Vakiorannallamme saa välillä polskia jopa ihan omassa rauhassa.

Ahkera uimaharjoittelu on tuottanut tulosta, sillä nyt myös kuopus on oppinut uimaan aika hyvin. Kumpikin osasi sukeltaa jo ennestään ja kuopuskin pysyi parin metrin matkan pinnalla kesän ensimmäisellä uintireissulla mutta nyt uimataitoon on tullut varmuutta ja uintimatkaan moninkertaisesti lisää pituutta. Ja lasten riemuksi huomasimme, että esikoinen voittaa juuri ja juuri minut uintikilvassa, jos minä saan käyttää pelkkiä käsiä. Kehitystä on siis tapahtunut hänenkin uimataidossaan. Viime aikojen hukkumisuutisia ja läheltä piti -tapauksia seurattuani olen kiinnittänyt enemmän huomiota muihin uimareihin. Meidän vakiorannallamme käy enimmäkseen lapsiperheitä ja iäkkäämpää väkeä. Nuoriso lienee kunnan pääuimarannalla, jossa on enemmän tilaa ja monipuolisempi rantavarustus kuin tällä pelkät pukukopit sisältävällä pikkurannalla. Yksinään uimaan tulleita lapsia en ole tällä rannalla nähnyt enkä kännykkää lasten uidessa selailevia aikuisia. Yksinäisiä vanhuksia aina välillä näkyy mutta hekin uivat rannan suuntaisesti. Järkevät uimatavat ovat siis hallussa ainakin tämän rannan uimareilla. Auringonottajista voisi kommentoida vaikka mitä mutta sen jätän tekemättä. Kukin grillatkoon nahkansa miten parhaaksi näkee.

Grillikatoksen vierellä purppuraheisiangervo pieneni reilusti.

Helle ja edelleen riesanani oleva asentohuimaus ovat estäneet puutarhatöiden tekemistä. Seisaallaan tai kyykyssä pystyn tekemään aika hyvin jotain kunhan vain muistan pitää pään pystyssä. Kumartelu ja kaikenlainen heiluminen saa vielä maailman pyörimään silmissä. Luumupuiden (tai mitä niistä nyt on jäljellä) leikkaus onnistuikin vallan mainiosti. Juurivesoista kasvatettavista uusista puista saksin osan sivuversoista runkoa myöten pois, jotta jäljelle jäävät oksat olisivat tasaisesti ympäri runkoa riittävän kaukana toisistaan. Yksi saksituista on 'Viipurin Punaluumu', joka näkyy yllä olevassa kuvassa purppuraheisiangervon jämien takana. Heisiangervo repesi vajaa kuukausi sitten keskeltä kahtia ja pyysin isäntää sahaamaan siitä revennet rungot kokonaan pois. Jäljelle jäi kaksi alaoksaa, jotka nekin kasvavat melkein vaakatasossa. Kevensin kumpaakin, jotta ne eivät estäisi polulla kulkemista. Toivon, että pensas alkaisi tehdä juuresta uutta versoa ja muotoutuisi aikanaan tasapainoisemman näköiseksi.

Viipurilaisen takaa varjopenkistä lähti kotkansiipiä.

Helteestä huolimatta sain kaupattua torissa kotkansiipiä. Oletin, että ne menisivät vasta syksymmällä, jos silloinkaan mutta kysyntä ja tarjonta kohtasivat ja eräs henkilö tarjoutui ostamaan kaikki mitä vain liikenee. Lähdin puolisen tuntia ennen sovittua hakuaikaa nostamaan juurakoita ja kaivoin kaikki ylimääräiset. Kaksitoista juurakkoa sieltä lähti ja kylläpä tuli heti paljon avaramman näköistä. Taidan siirtää myöhemmin syksyllä tai ensi keväänä töyhtöangervon ja kotkansiipien välissä sinnittelevät varjoliljat isoksi ryhmäksi kuunliljojen ja saniaisten väliin, niin näkyy niidenkin kukinta paremmin. Töyhtöangervo ja kotkansiivet tapelkoot keskenään elintilasta.

Jaloangervot ovat alkaneet kukkia. Etualalla 'Rheinland', keskellä 'Europa' ja vaalea takana ehkä 'Peach Blossom'.

Viime vuonna ihmettelin, kuinka paljon jaloangervoissa pörrää pieniä erakkomehiläisiä. Nyt angervoissa on kuhissut joukoittain kimalaisia. Yhdessä kukinnossa saattaa olla yhtä aikaa viisikin pörriä. Kimalaisia on muutenkin nyt todella paljon. Kadun pään joutoalueella oreganot ovat takuuvarma paikka bongata kimalaisia. Isotähtiputket ja nauhus ovat myös mainioita kimalaismagneetteja. Mustilanhortensiaankin ne varmasti löytävät tiensä heti kun nuput alkavat aueta. Toki monenlaisia mehiläisiä, kukkakärpäsiä ja päivä päivältä myös enemmän perhosia lentelee puutarhassa. Tavoitteenani on saada taas kuvattua mahdollisimman monta erilaista puutarhassa häärivää hyönteistä ja näinä "työkyvyttömyyden" päivinä ötökkäkuvasaldo onkin mukavasti kasvanut.

Olen saanut myös siistittyä osan kukkapenkkien välistä kulkevasta polusta. Lienee selvää, minkä osan...

Jääräpäinen kun välillä olen, niin päätin eräänä aamupäivänä edes yrittää kitkemistä. Kärhökaaripenkki ja majapenkki ovat aamusta täysin varjossa, joten suuntasin sinne. Aika hyvin sainkin kitkettyä ne osat, joihin ylsin polulta polvillani kyykkien. Haralla sain käteen vähän lisäpituutta ja kiskottua rikkoja edes pikkuisen irti mullasta keskemmältä penkkiä, jos en ihan kokonaan niitä saanut irti nyhdettyä. Polkua yritin ihan kitkemällä kitkeä mutta luovutin homman aika pian huimauksen häiritessä liikaa ja kävin hakemassa rautaharavan. Lähti niistä rikoista onneksi suurin osa ihan haravoimallakin irti.

Jokunen metri tuli siistittyä. Edellisen kuvan kuunliljat ja haltiankukat pilkistävät kuvan yläreunassa.

Näin kuivalla säällä nukkapähkämöt ovat pysyneet hienosti pystyssä myös kärhökaaripenkin puolella. Varjoisa ja rehevä kasvupaikka ei oikein sovi niille, jos sattuu olemaan vielä kosteaakin. Pähkämöt tulivat penkkiin kompostimullan mukana omin avuin mutta koska eivät näytä sieltä omatoimisesti lähtevän, niin taidanpa nyhtää ne kukinnan jälkeen pois ja laittaa jotain muuta tilalle. Jos ei muuta, niin vaikka astinkiven, jolta pääsisi kätevästi leikkaamaan pähkämön vieressä kasvavan ranskantulikukan kukkineet kukat pois. Siementaimia on nimittäin löytynyt hirmuiset määrät vähän joka puolelta. Nyt niitä saisi, jos joku haluaa!

Penkin tämä pääty jäi vielä odottamaan seuraavaa inspiraatiota.

Pidän paljon kärhökaaripenkin tämän hetken kukinnasta. Portin toinen puoli loisti alkukesällä, kun tarhavaleunikot kukkivat. Pionien aikaan kukinta siirtyi keskivaiheille portin molemmille puolille ja nyt penkin alareunassa syysleimut, ranskantulikukat ja osa kärhöistä pistävät parastaan. 'Beautiful Bride' vähän ylivalottui auringon osuessa valtaviin kukkiin mutta ymmärrätte idean. Taaempana (yllä olevassa kuvassa oikealla) majapenkki himmailee vielä hetken taustalla ennen kuin jaloangervot ja kuutamohortensia puhkeavat täyteen kukkaan.

Luumutarhasta ei enää paljoa polku erottunut.

Tänä kesänä kiveysten hoito on ollut todella retuperällä. Hävitin keväällä kitkentätyökaluni ja sitä etsiessä meni melkein koko kesä. Muutama päivä sitten se vihdoin löytyi kasvimaalta, kun kävin leikkaamassa kellastuneet kamomillat matalaksi. Siellä se työkalu sitten pötkötteli kasvuston seassa. Tongin heti ensimmäisenä patiolta muutaman pahiten rikkaruohottuneen sauman puhtaaksi mutta loppu työ jäi odottamaan viileämpää päivää. Pari päivää sitten tuntui, että huimaus ei häirinnyt enää niin paljoa maahan katsellessa, joten päätin parantaa olohuoneen ikkunanäkymää kitkemällä luumutarhan kivipolun ja mihin nyt käsi siitä kätevästi ylsi.

Nuotiopaikalta nouseva rinne sujui melko helposti. Myös täältä siistiytyi samalla kukkapenkin reunoja.

Kitkiessäni huomasin, että amerikanvuokko ei ole selvästikään viihtynyt polun oikealla puolella kivipenkereen päällä. Arovuokkoa ja sen pikkutaimia sen sijaan löytyy ihan liiankin kanssa. Epäilen siitä vielä tulevan ongelman, joten revin jo alkajaisiksi kaikki näkemäni siemenkodat pois. Valkoinen isotähtiputki ja pikkutöyhtöangervo näyttävät myös lisääntyvän vähän turhan reippasti, joten pitää olla tarkkana niiden kanssa. Astinkivipolun luota on kuollut mehitähtiä mutta isorikko näyttää viihtyvän hyvin. Se kukkikin tänä vuonna runsaasti, joten aion antaa sille lisää elintilaa reunuskasvina.

Tasamaalla oli haasteellisempaa mutta valmista tuli sielläkin.

Istutusalueiden keskellä on muutama valvatti, jotka selvästi ilkkuvat kumartelukyvyttömälle puutarhurille. Vähän olen antanut niille tukkapöllyä kiskomalla edes korkeammiksi uskaltautuvat kukkavarret pois ja juurta sen verran mikä niiden mukana lähtee. Se ei valvattien vaellusta estä mutta ei niiden silti tarvitse kukkimaan ruveta. Kunhan pää kestää kunnon kitkemistä, hyökkään valvattien kimppuun talikolla ja kiskon joka ikisen irvailevan lehtituppaan juurineen pois.

Nuotiopaikan takaa uusin alue oli helposti kitketty. Vesiheinät jätin kuihtumaan alppiruusujen ja kärhön juureen.

Lähipäivinä pitäisi ottaa pusseja mukaan puutarhaan ja kerätä siemensatoa tulevien vuosien varalle. Aika moni kesäkukka- ja perennansiemenpussi tyhjeni keväällä ja nyt voisi olettaa tulevan laadukasta siemensatoa kun sade ei ole päässyt pilaamaan pölyttäjien lentämistä tai siementen tuleentumista. Tuoksuherneistä tuli tänä vuonna kerrassaan herkullisia laventelin ja kirsikanpunaisen sävyjä, joita pitää ehdottomasti kerätä talteen. Myös valkoinen on kestosuosikkini, sillä sitä voi yhdistää minkä tahansa muun värin kanssa. Monesta kasvista pitää kerätä siemenpankkia talteen, jotta on sitten talvitappioiden varalle paikkausmateriaalia. Haluaisin myös tehdä jonnekin pienen alueen, johon voisi kylvää perennansiemeniä tai istuttaa esikasvatettuja perennoja tai kukkapenkistä löytyneitä pieniä siementaimia vähän niin kuin taimipankiksi.

Tästä kuvakulmasta näkyy rikkaruohojen sijaan runsasta kukintaa.

Vielä olisi useampikin neliömetri kivipolkuja ja kiveyksiä kitkettävänä kukkapenkeistä puhumattakaan. Paahteisemmat paikat jätän suosiolla viileämmille keleille, vaikken niin helteestä kärsikään. En kuitenkaan aio ottaa auringonpistosta tai kärähtänyttä ihoa tähän vielä lisäriesaksi. Päivän kuumimmat hetket olen tehnyt sisällä rästihommia. Eilen näpräsin uudet vyötärökuminauhat viisiin housuihin. Yhden tuulipuvun takin vetoketjun korjausta aloittelin mutta paikallisista liikkeistä ei löytynyt käypäistä osaa. Takki jäi siis vielä odottamaan käyntiä monipuolisemmassa liikkeessä. Villasukkapari odottaa vielä parsimista ja työlistalla on myös lasten kaappien läpikäyminen. Koulut alkavat jo ensi viikolla, joten pitää tarkistaa, että kummallakin on varmasti koulukelpoista vaatetta. Kynäpenaalit sun muut tykötarpeet ovat myös kuulemma mystisesti hävinneet jonnekin kesän aikana. Herukat eivät ole meillä vielä kypsiä mutta mansikoita lapset ovat keränneet joka päivä pienen rasiallisen. Kävin myös lasten kanssa mustikassa ja vaikka marjaa oli kohtuullisesti, niin saalis tällaiselta toistaitoiselta porukalta oli vain pari litraa. Ostimme sitten laatikollisen kotiovelle tuotuna paikalliselta kerääjältä.

Päivän kärhönä 'Elsa Späth'. Katsokaa, miten valtava kukkamöykky!

Sadettta on meille osunut kolmen viikon aikana vain pari alle millin kuuroa. Pihdan alta rönsyansikat ovat nuupottaneet jo pitkään mutta muualta puutarhasta löytyi vasta pari päivää sitten ensimmäiset nuupottavat kasvit. Yllättäen ne olivat aurinkopenkin isotähtiputket. Eilen iltapäivällä purppurapunalatvojen latvat hieman nuokkuivat mutta nekin olivat nousseet yön aikana ylös. En ole kastellut perennapenkkejä kertaakaan, joten täytyy olla tyytyväinen kasvien kuivuudenkestoon. Pelkäsin, että sateisten viime kesien vuoksi kaikkien juuret olisivat jääneet tyytyväisinä pintamultaan mutta selvästi juuret ovat osanneet hakeutua syvemmälle. Liiterin kulmalla IBC-kontissa on vielä pieni vesitilkka pohjalla. Se riittää ehkä juuri ja juuri ruukkukasvien kasteluun, minkä jälkeen pitää turvautua vesijohtovedellä kasteluun, jos sadetta ei sattuisikaan vielä tähän osumaan. Jännityksellä seuraan, miten käy ennusteissa näkyville sadepäiville. Aurinkoista elokuuta!

Kesäkukista viimeisiin pioneihin

Kesän ensimmäiset tsinnian kukat.

Kylmä kesäkuu hidasti monen kasvin kasvua mutta tämä jo yli viikon kestänyt hellesää on vauhdittanut edistymistä kummasti. Aloituskuvan tsinniat esikasvatin ja olin jo melkein ongelmissa niiden reippaan kasvun kanssa ennen kuin taimet sai ulos. Kukkapenkkiin päästyään ne sitten säikähtivät kesäkuun kylmyyttä ja jäivät jurottamaan viikkokausiksi. Yhden taimen taisi rusakko tai joku pikkujyrsijä vielä katkaistakin vaikken latvomista siinä vaiheessa kesää pyytänytkään. Kyseinen taimi oli onneksi penkin takalaidassa toisin kuin nyt kukkivat yksilöt, joita pääsin näppärästi ihastelemaan suoraan nurmikolta. Huimaus on helpottanut sen verran, että pääsen hyvin liikkumaan puutarhassakin kunhan en vain kumartele tai kyykistele liian nopeasti. Helpommin sanottu kuin tehty, kun tekisi mieli aina nyppäistä ohikulkiessa joku rikkaruoho pois tai kumartua haistelemaan jotain kukkaa. Pitää vain malttaa hidastaa liikkeitä sen verran, että pää ehtii hyvin mukaan.

Pioniunikko ja siankärsämö.

Kesäkukkapenkkiin ilmestynyt mysteerikasvi varmistui sitten ihan tavalliseksi siankärsämöksi. Ilmeisesti se siis kasvattaa hyvissä oloissa pehmeät, isot lehdet eikä tuoksu niin pistävältä kuin karummissa oloissa kasvavat lajitoverinsa. Koristekasvistakin se käy, sillä korkeutta sillä on metrin verran ja kukintoja on valtavasti. Pioniunikon taustalla näkyvä kukkapaljous on kaikki samasta pienestä mättäästä peräisin. Niin komea kuin siankärsämö kesäkukkapenkissäkin olisi, se joutuu siirtymään lajilleen luonteenomaisempaan kasvupaikkaan kadun pään joutokukkaniitylle. Kunhan sää tästä viilenee ja kadun päässä joku iso myskimalva- tai oreganomätäs on kukintansa lopettanut, niin kärsämö tulee sen tilalle. Samalla kadun pää muuttuu taas askelen verran lähemmäs luonnonniittyä. 

Siankärsämö houkuttelee ainakin kukkakärpäsiä ja kuoriaisia. Kuvan kukkakärpänen lienee parvikirvari.

Suorakylvetyt kesäkukat näyttivät vielä pari viikkoa sitten niin pieniltä rääpäleiltä, että oli vaikea uskoa niiden ehtivän kukkia ennen elokuuta. Niinpä vain nekin ovat jo päässeet kukinnan alkuun. Ensimmäisenä aloittivat toukoraunikit, joiden nimeä olen etsinyt jo parin vuoden ajan. Ei ole ilmeisesti mikään ihan tavallisin kesäkukka, mitä en lainkaan ihmettele. Näin poutasäällä kasvi on pysynyt hyvin pystyssä mutta seuraavan sadepäivän tullen hentovartinen primadonna lojuu varmasti taas pitkin pituuttaan. Tanakkavartiset vieruskaverit se tarvitsisi ehdottomasti. En ole kokeillut sen leikkokukkakestävyyttä. Kimpuissa se voisikin olla ihan viehkeän näköinen täytekasvi ja väriltäänhän se on mitä suloisin ilmestys.

Kesäkukkasekoituksen mysteerikasvi saattaa olla toukoraunikki.

Muutama päivä raunikkioletettujen jälkeen kukkiaan alkoivat aukoa pioniunikot, aurankukat ja kehäkukat ja viimeisimpänä kaliforniantuliunikko. Ja tässä siis olivat kesäkukat. Perennoista kesäkukkapenkkiin on itsekseen ilmestynyt bellistä, pikkuampiaisyrtti ja perennamaisesti käyttäytyvä orvokki, jotka kaikki aloittivat kukintansa jo hyvissä ajoin ennen kuin yksikään kesäkukista harkitsi edes nupun näyttämistä. Siankärsämökin ehti aloittaa ennen kesäkukkia.

Pioniunikko, aurankukka ja kehäkukkia, aivan oikeassa laidassa yksi puna-auringonkukka venyttää vasta varttaan.

Osa pioniunikoista on noussut komeasti kilpasille kärsämön kukkien korkeudelle mutta heti korkean vieressä saattaa olla yksi hädin tuskin polvenkorkuinen yksilö. Olisi hauska tietää, mistä kasvuero johtuu: onko siemenien perimässä kookkaampaa ja matalampaa tyyppiä vai onko korkeammaksi kasvava vain lähtenyt kasvuun aiemmin ja ehtinyt valloittaa juurillaan parhaat ravinnehippuset pienemmän vieruskaverin joutuessa tyytymään rippeisiin? Väreiltään ainakin nämä ensimmäiset pioniunikot ovat olleet pääasiassa luumunpunaisia. Yhden lupaavan unikkomättään heti aidan vierestä kävi rusakko jokunen viikko sitten typistämässä parinkymmenen sentin korkuiselle sängelle. En tiedä, mikä kirahvinkaulainen mutanttipupu se oli, sillä täsmälleen samasta kohtaa aidan toiselta puolelta oli vedetty puolet kaurajuuren lehdistä ja kaikki herneenversot samankorkuiselle sängelle. Aivan kuin otus olisi unikon syötyään ahtanut päänsä aidan läpi ja syönyt toiseltakin puolelta niin pitkälti kuin vain ylettää. Kesäkukkapenkin puolelta se kuitenkin oli tullut, sillä kärsämön vieressä oli selvästi tallattu polku.

Puoli metriä alempana kärsämön juurella kukkii pikkuampiaisyrtti, kaliforniantuliunikko ja kehäkukka.

Nyt, kun ollaan aivan marjapensasalueen vieressä, niin kurkataan ihan nopeasti, mitä sinne kuuluu. Operaatio valvatin ja vuohenputken hävitys on edennyt seuraavaan vaiheeseen, eli kivituhka-alueen kasvittamiseen. Olen antanut joidenkin itsestään alueelle tulleiden luonnonkasvien kasvaa samalla kun olen kitkenyt toisia pois. Keskivaiheille ilmestyneet niittyhumalat ovat alkaneet levitä tiheäksi matoksi, joka kukkii nyt. Kasvi on hiukan ongelmallinen metsämustikka-alueella, jossa se meinasi peittää pieneksi jääneet mustikkamättäät kokonaan. Onneksi humalat oli helppo nykiä sieltä pois. Herukoiden välissä kulkuväylän katteena niittyhumala toimii minusta ihan hyvin ja sen raskii hurauttaa ruohonleikkurilla matalaksi, jos se meinaa kasvaa liian rehevänä. Yhden pensaan alle on tullut maahumalaa, joka on minusta niittyhumalaa haastavampi kurissa pidettävä. Sekin saa kuitenkin olla ainakin toistaiseksi estämässä hankalampien rikkaruohojen villiintymistä. Taistelussa on osattava valita vihollisensa.

Niittyhumala kukkii. Joku saisi kyllä käydä nykäisemässä nuo voikukat pois...

Mustaherukoihin on alkanut jo tulla väriä mutta vielä menee jonkun aikaa ennen kuin marjat kypsyvät. Muutaman pensaan juurelle istutetuissa kuukausimansikoissa oli jo isoja raakileita, joita pääsee aivan pian syömään ellei joku muu otus ehdi ensin. Marjapensasalueen kyljessä oleva mansikkamaa oli minusta hyvin suojattu verkoilla linnuilta mutta niinpä vain yksi räkättirastas oli päässyt jostain rakosesta änkäytymään häkin sisälle ja syönyt ainakin kahta mansikkaa. Nyt on verkon alareunat kiinnitetty paremmin ja laitettu lisäestettä marjavarkaiden riesaksi. Kun vain mansikat ehtisivät kypsyä ennen kuin tulee sadealue homehduttamaan taas kerran sadon. Viikonloppuna ostimme kaksi laatikollista mansikoita paikalliselta viljelijältä mutta olisihan se vaihteeksi kiva saada syöntimarjoja omastakin maasta kun sadosta näyttäisi kerrankin tulevan paikkaan ja hoitoon nähden oikein hyvä.

Varjopenkki rehottaa.

Varjopenkkiä ei tule liian usein esiteltyä. Nyt siellä kukkivat varjoliljat sen verran kuin seasta mahtuvat nousemaan. Kotkansiivet meinaavat vallata liikaa tilaa ja ahdistella niin varjoliljoja kuin sormivaleangervoakin. Yksi varjoliljamätäs on melkein hukkunut kotkansiiven, töyhtöangervon, nauhuksen ja sormivaleangervon keskelle. Bongaatteko varjoliljan kolmea kukkavartta kuvan oikealta puoliskolta? Niinpä. Kotkansiipipenkkiä en halua, joten ainakin se tulee saamaan reipasta kuritusta. Luultavasti töyhtöangervon varret nousevat reilusti ylöspäin, kun kuihtuneet kukinnot käy saksimassa lyhyemmäksi, joten ehkä varjoliljaa ei edes tarvitse siirtää muualle kotkansiiven kurittamisen jälkeen.

Perintöpioni 'Elinan' pääkukat ovat lakastuneet mutta sivunuput jatkavat vielä hetken aikaa.

Aurinkoisilla paikoilla kasvavissa pioneissa ei ole enää kuin jokunen yksittäinen kukka jäljellä ja nekin kuihtuvat hetkessä. 'Elinat' ovat suojassa keskipäivän paahteelta, joten niissä riittää vielä kukkia ihasteltavaksi. Tänä vuonna 'Elinan' kukkiin on tullut minusta normaalia enemmän tummanpunaisia juovia ja kukat ovat myös alkaneet vaaleta nopeasti. Varmaan säistä johtuvaa. Aika moni on kertonut pioniensa kukkivan tänä vuonna poikkeavan värisinä tai haalistuneen normaalia nopeammin. Kuumuus ja auringonpaahde saavat yleensä värit vaalenemaan nopeasti kun taas kylmä sää voi vahvistaa värejä. Varmaan kuivuuskin voi vaikuttaa joidenkin kasvien väritykseen.

Kuin vadelmajäätelöä hillojuovilla.

'Elinan' punaiset juovat sopivat hienosti vähän matkan päässä kukintaansa aloittelevaan loistokärhö 'Rouge Cardinaliin'.

Voi olla, että normaalina vuonna 'Rouge Cardinal' ja 'Elina' eivät kukkisi samaan aikaan. Kärhö talvehti nimittäin kellarissa ja oli jo hyvinkin puolimetrinen maahan istuttaessa. Viileä kesäkuu siis antoi sille vain loistavat eväät juurtua rauhassa ja kehitellä nuppujen määrästä päätellen loisteliasta kukintaa. 'Rouge Cardinal' olisi hyvin voinut sopia päivän kärhöksi ja olisi täällä ollut pari muutakin tehtävään sopivaa ehdokasta. Vaikea valinta kohdistui kuitenkin Karon ansiosta tarha-alppikärhö 'Purple Dreamiin', joka aloitti kukinnan tänä vuonna poikkeuksellisen myöhään. Kukinta ei ole ollut missään vaiheessa kovin runsas mutta se on ollut sitäkin pitkäkestoisempi. Nuppuja on tullut vähitellen lisää sitä mukaa kun ensimmäiset kukat ovat kuihtuneet eikä kärhö näytä ainakaan toistaiseksi osoittavan hiipumisen merkkejä.

Karo ohjeistaa kaivamaan helteellä viileän kuopan varjoisaan paikkaan.

Aurinkoista viikkoa!

Harvemmin esiteltyjä

Heinäkuu vaihtui elokuuksi taas kerran aivan liian nopeasti. Vaikka elokuukin voi olla jopa kesän paras kuukausi mitä kukkaloistoon tulee, niin pimenevät illat kertovat syksyn vääjäämättä lähestyvän. Mutta yritetään työntää se ajatus taka-alalle ja keskitytään nauttimaan täysillä kesästä sen aikaa kun se vielä kestää.

Ensimmäiset keisarinviitat saapuivat nauttimaan lapinnauhuksen kukista.

Keltainen ei ole suosikkivärejäni puutarhassa mutta yhden nauhuksen voin antaa kasvaa ihan vain perhosten ja pörriäisten iloksi. Alunperin minun piti istuttaa nauhus kivikkorinteen päähän taustakasviksi, pölyttäjien riemuksi ja pitämään joutomaalta vyöryvät heinikot kurissa. Sittemmin nauhus on "jämähtänyt" grillikatoksen taakse varjopenkkiin ja vaikka itse sanonkin, sen paikkavalinta on melkoisen onnistunut. Juuri nyt sen lähistöllä ei kuki mitään ja rypäs keltaisia soihtuja ei isompien kasvien takaa juuri erotu niin isolle alalle, että se häiritsisi värisilmääni. Nauhus myös viihtyy oikein mainiosti paikallaan, joten miksipä palaisin enää alkuperäiseen suunnitelmaani. Toki siitä voisi ottaa jakopalan kivikkorinteen päähän, niin olisi sielläkin vielä yksi kasvi lisää pölyttäjien iloksi.

Lapinnauhus 'Hietala' koko komeudessaan. Kuunliljat eivät ihan vielä kuki.

Nauhus ja sen takana oleva töyhtöangervo ovat viimeiset kasvit ennen liiterin takana olevaa risujen ja muun roinan keräysaluetta. Kunhan haketettavaa risua tulee taas enemmän, jatkan istutusalueiden välissä kulkevaa hakepolkua vielä niiden viereen, niin tulee selvempi raja rikkaruohoja puskevan heinikon ja varsinaisen kukkapenkin väliin. Jokunen leskenlehti jaksaa puskea aluskasvina olevan kevätkaihonkukan läpi isompien kasvien sekaan mutta muuten rikkaruohot ovat pääsääntöisesti pysyneet kuitenkin omalla puolellaan, vaikka tämä osa puutarhaa ei ole koskaan ollut ensisijaisena kitkentäkohteena. Joka tapauksessa hakereunus antaa vielä sillekin viimeisen silauksen.

Eilen illalla aurinko osui kauniisti varjokujan päässä oleviin jaloangervoihin.

Rantalaukkaneilikka 'Sea Pink'.

Toinen rantalaukkaneilikoista päätti tehdä vielä yhden kukinnon. Se kukki oikein hienosti kesä-heinäkuussa mutta ne muutamat siitä otetut kuvat taisivat epäonnistua. Sen kukat tuntuvat olevan kameran tarkennukselle erityisen hankalia. Nyt, kun kukintoja oli vain yksi, kuvaaminenkin onnistui paremmin. Jostain syystä toinen rantalaukkaneilikka kasvaa kituliaammin kuin kuvan yksilö, vaikka niillä ei ole kuin nelisenkymmentä senttiä välimatkaa. Olen istuttanut ne vähän erilleen rusakoiden vuoksi. Ihan vierekkäin kasvavat puskat parturoitaisiin kerralla molemmat, mutta jos pupu joutuu ottamaan muutamankin askeleen päästäkseen toisen kimppuun, se saattaa kerralla pomppia kauemmas ja jättää toisen maistelun sikseen. Toistaiseksi se on ainakin pitänyt paikkansa, tosin eipä nyt kesäaikaan ole jänöjä liiemmin pihamaalla näkynytkään. Eilen illalla pelästytin yhden keskenkasvuisen rusakon tontin laidalta matkoihinsa.

Harmaakurjenpolvi 'Ballerina' löysi tiensä tänne viime kesän lomamatkalta.

Olen ollut parina päivänä vatussa lasten kanssa. Pakastimeen asti on mennyt suunnilleen 4,5 litraa ja suoraan suuhun toinen mokoma. Käytännössä lasten työpanos pakastimeen päätyneissä marjoissa on pari desiä, mutta olivatpahan juttuseurana. Tänään en jaksanut lähteä keräämään kun piti saada puutarhassakin jotain aikaiseksi. Järkevämpi olisi toki ollut vatustaminen nyt kun marjat ovat parhaimmillaan mutta ei sitä touhua joka päivä jaksa. Jos huomenna ei sada koko päivää, voisi käväistä vielä pari tuntia vatukossa hakemassa marjoja talteen.

Anopilta saatu daalia on kukkinut koko kesän.

Kasvimaalla krassi hehkuu keltaisena. Samassa amppelissa kasvaa myös kuukausimansikka ja herne.

En tänä vuonna esikasvattanut krasseja lainkaan ja siementen liotuskin unohtui. Kasvimaalle yhden lavan reunaan suorakylvetyt siemenet eivät itäneet ja ruukkuihin kylvetyilläkin kesti ikuisuuden itää. Tietysti kohdalle sattuivat ne kesäkuun alun kylmät säät, jotka varmasti hidastivat itämistä. Nyt kuitenkin ensimmäiset krassit ovat alkaneet kukkia. Vaikka muualla puutarhassa keltaisella on hyvin pieni vähemmistöosuus tarkkaan harkituissa paikoissa, kasvimaalla saa olla niin keltaista kuin oranssiakin. Tänä vuonna tosin oransseja kehäkukkia on ollut jo melkein liikaakin, joten yritän vähän rajoittaa niiden siementämistä ja suosia lempeämpiä värejä. Ensi vuotta varten keräsin jo pikkuisen talteen siemeniä ainokaisesta vaaleankeltaisesta kehäkukasta. Tarkoitus on kerätä siemeniä myös 'Bronzed Beauty' -lajikkeesta, vaikka niiden perimään on varmasti sotkeutunut muitakin värejä. Ehkä sieltä silti vielä jokunen söpö, murrettu sävykin vielä tulevaisuudessa löytyy.

Isosudenporkkana? Etualalla vaaleankeltainen on luullakseni kaliforniantuliunikkoa, joka laittaa illalla kukkansa suppuun.

Kasvimaan viereen tekemäni kesäkukkapenkki on tänä kesänä ollut vihdoin iloisenkirjava sekamelska yhtä sun toista leikkokukaksi kelpaavaa kasvia. Sinne menivät kaikki ylimääräiset kesäkukan taimet ja suorakylvettäviä siemeniä. Yhteen kohtaan ripottelin veriapilan siemeniä ja siitä olen käynyt silputtamassa kasvimaalle katetta silloin kun ruohosilppua ei ole ollut riittämiin tarjolla. Kesäkukkasekoituksesta on noussut itselleni aivan tuntemattomia kasvituttavuuksia, joista ainakin haaleankellertävä kaliforniantuliunikko pääsee jatkoon. Isosudenporkkanaksi epäilemäni kasvi on myös ollut mukava täytekasvi niin kukkapenkissä kuin asetelmissakin, joten se taitaa myös saada jatkopaikan.

Ihana tumman luumun sävyinen pioniunikko.

Pioniunikot olivat vuosien takaisesta kylvöstä elämään jääneitä yksilöitä. Tänä vuonna suurin osa on ollut tuota samaa tumman luumun sävyä. Niistä pitää myös kerätä siemeniä talteen ja ripotella muuallekin puutarhaan. Pioniunikon lehdet eivät ole kovin kauniit mutta korkeampien kasvien seasta noustessaan niiden kukat ovat upeita. Jostain edellisvuosien jämistä on myös ilmestynyt saman sävyistä ruiskaunokkia pariin paikkaan. Pidän juuri tuosta sävystä paljon, joten lienee sanomattakin selvää, että siemeniä kerätää talteen ruiskaunokeistakin. Kesäkukkaseoksesta peikonkakkara ja tuoksupielus saavat kylväytyä itsekseen kesäkukkapenkkiin ja miksei sen ulkopuolellekin marjapensaiden väliin mutta tuskinpa kerään niistä siemeniä. Myöskään seuraavan kuvan luikero ei tule saamaan jatkopaikkaa.

Komeasilkkikukkako? Latva jatkuu ties miten pitkälle ja kukkia aukeaa varren alaosasta lähtien pikku hiljaa.

Onko tämä sitten isosilkkikukka? Kasvaa siivosti ja on kaunis, joten saa jatkopaikan.

Lisää tuttuja ja tuntemattomia kesäkukkia on ilmestynyt aurinkopenkkiin, johon ripottelin myös samaa siemenseosta. Jätetään niiden esittely kuitenkin toiseen kertaan, sillä näkymät eivät ole muuten siellä kovin kummoiset. Jostain syystä kevään visio ei sitten kohdannut taaskaan todellisuutta... Ihan jokainen edellissyksynä istutetuista perennantaimista ei selvinnyt talvesta eivätkä aukkopaikkoihin ripotellut kesäkukansiemenet riittäneet täyttämään välejä. Moni kesäkukka kun sattui olemaan sellaista hentokasvuisempaa mallia, jotka tarvitsisivat rotevampia vieruskavereita pysyäkseen pystyssä. Muutostyöt ovat kuitenkin käynnissä, joten ehkä vielä joskus se viimeinenkin parin neliön ala aurinkopenkistä alkaa näyttää hyvälle.

Ja mikäs se kukkii keskellä kesää? Jouluruusu 'Pretty Ellen Spotted' on vähän eksynyt aikataulusta ja väristäkin.

Enpä muista, milloin olisi jouluruusu aloittanut uusintakierroksen heinä-elokuun vaihteessa. Liekö sateinen kesä huijannut jouluruusun sisäistä kalenteria. 'Pretty Ellen Spotted' on hankittu vuosi sitten heinäkuun lopussa ja se kukki aivan loppuvuodesta lumen seassa. Kevään kukinta taisi jäädä siltä välistä tai ainakaan en muista sen kukkineen. Hassua jouluruusun kukassa on kukinta-ajan lisäksi sen väri, sillä terälehtien pitäisi olla valkoisen sijaan vaaleanpunaisia. Ja sen värisenä se kukkikin silloin viime syksynä. Suurella mielenkiinnolla seuraan, mitä tämä aikataulusta ja väreistä eksynyt luonnonoikku keksii seuraavaksi tehdä.

Päivän kärhöksi valitsin tänään loistokärhö 'Innocent Blushin'.

Iloista ja värikästä elokuuta!

Valesinivaleunikko

Sinivaleunikkona viime kesänä ostamani kasvi on saanut kukkansa auki eikä hätkähtänyt edes eilisen runsaista sateista. En edes tiennyt, että sinikukkaisia unikoita on muitakin kuin sinivaleunikko ennen kuin Vaalean vihreää mainitsi asiasta omassa blogissaan. Asiaahan piti selvitellä ja ilmeisesti tämä minun yksilöni onkin tarhavaleunikko, joka on kai sinivaleunikon ja isovaleunikon risteymä. Tähän saavat nyt unikkoasiantuntijat mieluusti heittää kommenttia ja lisätietoa, varsinkin siinä tapauksessa jos puhun nyt täyttä soopaa. Lajikekin olisi kiva tietää, jos sitä on edes mahdollista kuvasta sanoa. Joka tapauksessa kasvi on huikean kaunis ja kukkii juuri sopivaan aikaan, joten lähtöpasseja sille ei tule, vaikka ei aito sinivaleunikko olisi.

Ensimmäinen kukka alkaa olla jo vähän kärsineen näköinen kun toinen on vasta aukeamassa. Lisäksi kummassakin kukkavarressa on vielä sivunuppu tulossa.

Tässä se kärsineempi kukka ylöspäin taivutettuna, jotta kukan koko ja heteiden kirkkaankeltainen väri näkyisi paremmin.

Loistokärhö 'Omoshiro' taitaa aloittaa isokukkaisten kärhöjen kukinnan hyvissä ajoin.

Aurinkopenkin etukulmauksessa espanjansinililjat yrittävät nostaa kukkansa "heinien" läpi. Retkottavat korret ovat kevätkurjenmiekan lehtiä ja pystymmät sinikatanaa. Yksi niistä on muuten jo nupullaan.

Aurinkopenkissä mellasti keväällä vesimyyrä. Yritin monta kertaa tallomalla tutkia, ettei se vain ole mennyt viime syksynä istuttamani pitsipihlajan kimppuun, mutta tunneli tuntui päättyvän koivuangervon juureen. Angervojen vihertyessä kävi selväksi, että keskimmäisen juuria on varmasti syöty eikä pihlajakaan puhjennut lehteen. Pelkäsin jo, että koko puu on kuollut, mutta onneksi latvaoksia raaputtamalla löytyi kuoren alta vihreää. Eilisen runsas sademäärä pehmitti kukkapenkkiä sen verran paljon, että löysin upottavan kohdan angervon ja pihlajan välistä. Kyllä oli ankea startti pienelle puulle, kun syksyn viime hetkinä tuli istutetuksi tontin tuulisimpiin osiin ja sitten vielä vesimyyrä käy popsimassa juuria. Onneksi ihan kaikkia ei ole syöty, sillä puu oli jo keväällä tiukasti maassa kiinni. Nyt viimeisen viikon aikana pariin oksaan on ilmestynyt pieni vaaleanpunainen silmu.

Kurjenmiekkojen ja pikkuampiaisyrtin välissä on koivuangervon raasku. Vähän eri vauhtia on lähtenyt vihertymään kuin kaverinsa.

Tässä isompi pitsipihlajan silmuista. Taustalla mm. pikkuampiasyrttiä, ukkolaukkoja ja bellistä.

Tälle puutarhurille rankkakaan sade ei ole este. Kävin eilisaamuna tyhjentämässä pikakompostorista puolivalmiin massan kottikärryyn ja aloitin puutarhakompostorin viimekesäisen tavaran kääntämistä tyhjennetylle puolelle ennen kuin alkoi satamaan. Tarkoitus oli käyttää pikakompostorin tuotos puutarhakompostin vauhdittamiseen ja mieluummin olisin tehnyt homman ennen sadetta. Pari lapiollista ehdin heittää kottikärryistä puutarhakompostiin kun alkoi yhtäkkiä sataa aivan kaatamalla. Juoksin sisälle ja seurasin hetken aikaa sadetta. Merkkejä laantumisesta ei tullut, joten vedin kuravaatteet päälle ja lähdin jatkamaan hommia. Kottikärry oli jo puolillaan vettä siinä vaiheessa. Sain kuitenkin koko puutarhakompostin käännettyä ja tulipahan kasteltuakin puolivalmis multa kun kippasin kottikärrystä viimeiset kuravellit keon päälle. Tämän kevään kitkentäjätteet ja muut töryt pääsivät kompostin vierestä tyhjennetylle puolelle ja myöhemmin tällä viikolla käyn hakemassa työkaverin tallilta tuoretta hevosenlantaa vauhdittamaan maatumista.

Pensasryhmän päädyssä kukkii pikkusydän 'Albaa' sekä pikkuampiaisyrttiä. Sorjalaukka 'Mount Everestit' nousevat pensaiden seasta korkeuksiin.

Etupihan puolelta laukkojen lehtiä ei näy toisin kuin talon puolelta. Eikä näkyisi oikein talonkaan puolelta, ellei kaksi isointa pikkujasmiketta olisi kärsinyt talvesta. Kummastakin kuivui puolet pensaasta.

Kasvit tykkäävät ilmeisesti aiheuttaa yllätyksiä ja joskus ylimääräistä vaivaakin. Mongolianvaahtera palellutti suunnilleen joka ikinen talvi osan latvoistaan aurinkopenkissä asustellessaan eikä oikein kasvanutkaan. Lisäksi sen syysväri olikin keltainen eikä sellainen leiskuvanpunainen, mitä toivoin. Niinpä kaivoin sen pois ja istutin pitsipihlajan tilalle. Mietin jo syksyllä vaahteralle uutta paikkaa, mutta viimein viskasin sen puutarhakompostoriin suunnilleen päällimmäiseksi. Ajattelin, että eihän se siinä selviä, kun ei selvinnyt kukkapenkissäkään. Väärin luulin, sillä ainoastaan kaksi lyhyttä oksankärkeä oli paleltunut ja melkein joka oksassa on tulossa kukkia, vaikka se köllötteli koko talven kasan päällä kyljellään juuret paljaina. Moinen sitkeys piti tietenkin palkita ja istuttaa vaahtera maahan.

Vanhoista penkeistä ei löytynyt tilaa, joten entistä oli laajennettava. Tuossa kohdassa oli viimesyksyinen multakasa jo valmiina, joten nurmikkoa ei tarvinnut poistaa kuin pikkuisen.

Vältyin vaahteran ansiosta lopun multakasan siirtämiseltä, maan tasoittamiselta ja uuden nurmikon kylvämiseltä, mutta joudun vielä kaivamaan noin kolmen metrin mittaisen kaivannon penkin jatkeen takaosaan ja upottamaan sinne muovin. Kunnan puolelta hyökkää nimittäin sen verran tuuhea kasvusto valvattia, leskenlehteä ja muuta rikkaruohoa, että niitä saisi olla jatkuvasti kitkemässä kukkapenkistä ilman estämistä. Lisäksi pitää keksiä jotain kasvia mongolianvaahteran ympärille ja vähän siirrellä entisiä penkin reunuskasveja uuteen etureunaan ja viimeistellä nurmikon ja kukkapenkin rajaus. Toivottavasti mongolianvaahtera älyää arvostaa saamaansa erityishuomiota eikä enää kiukuttele typerillä latvan palelluttamisilla tai muilla oikuilla. Nykyinen paikka on ainakin aurinkopenkkiä suojaisampi, jos tuulisuus ei ollut vaahteran mieleen.

Eipä tästäkään kuvasta saa kunnolla selvää vaahterasta, mutta näkee siitä sen verran, että monen talven paleltumiset ovat muotoilleet puusta pensaan.

Ennen lomareissua aloittamani projekti on nyt siinä pisteessä, että pitänee laittaa väliraporttia siitäkin. Tontin laidassa luumutarhan ja varjopenkin välissä on ollut ennen kapeahko nurmikäytävä. Se on ollut hankala leikata ruohonleikkurilla ja usein ainoa reitti sinne on ollut täynnä hakettamista odottavia risuja tai muuta tavaraa. Lisäksi kuunliljat olivat kasvaneet liian suuriksi ja ahdistelivat sekä jouluruusua, että alppiruusua. Sain kevättalvella idean laajentaa luumutarhaa pikkuisen ja peittää jäljelle jäävän kulkuväylän hakkeella. Naapurien kaatamista pihlajista kun oli vielä iso kasa oksia haketettavana. Kukkapenkin kohdan kaivoin mutta hakkeen alle laitoin vain paksulti sanomalehtiä, pahvia ja hajonneita lakanoita. Polku oli lähinnä nurmiheinää ja rönsyleinikkiä, jotka tukahtuvat sinne helposti. Muutamat voikukat kaivoin juurineen pois. Siirsin kaksi kuunliljaa uuteen osaan ja kahdesta paikoilleen jäävästä lohkaisin jo keväällä myyntiin alppiruusun puoleiset osat. Nyt on kaikilla taas tilaa kasvaa.

Uusi alue pilkottaa kuunliljojen edessä. Kivipolusta jäi viikonloppuna vielä viimeinen pätkä kitkemättä. "Pikkuisen" siinä on nyppimistä...

Sopivankokoisia astinkiviä ei kukkapenkin kohdalta löytynyt kuin yksi, joten laitoin toistaiseksi ensimmäisen astinkiven tilalle viisi pienempää. Lopuilla paikalta löytyneillä kivillä reunustin luumutarhan puolen ja tein pienen rappusen polun päätteeksi. Jollain piti nimittäin rajata alkava metsämaasto hoidetusta alueesta ja vähän nostaa kukkapenkkiä, jotta polku ei tule sitä korkeammalle. Esikoinen halusi istuttaa reissutuliaisensa, eli harmaakurjenpolvi 'Giuseppiin' äidin kukkapenkkiin ja ehdottamistani paikoista hän valitsi uuden oikopolun vierustan. Mielestäni paikka oli häneltä hyvin valittu, sillä kurjenpolvi sopii väriltään hienosti hopeahärkkiin ja kuunliljoihin ja matalana se on hyvä kulkuväylän varressa. Seuraavassa kuvassa kurjenpolvi näkyy luumupuun juurella olevien lemmikkien ja astinkiviryppään välissä. Taidan ensi keväänä houkutella esikoisen jakamaan kurjenpolveaan, jotta sillä saadaan peitettyä isompi alue.

Hypätään edellisen kuvan ottopaikasta astinkiviä pitkin vasemmalle nuotiopaikan suuntaan jatkuvalle polulle, niin näkyy paremmin. Mullosalue ja hakkeella katettu osa olivat ennen nurmikkoa.

Tässä vielä lähempää. Olen näkymään hyvin tyytyväinen ja kunhan saan aikaiseksi, jatkan hakepolkua vielä kohti liiteriä niin pitkälle kuin haketta vain riittää.

Nyt toivon, että enimmät vedet olisivat jo haihtuneet tai ainakin tuulessa tippuneet maahan, jotta pääsen tekemään jotain ilman kuravaatteita ja kumihanskoja. Eilinen kun meni kukkapenkkien osalta laiskotteluksi.