Kaikkeen sitä ryhtyykin

Tämän syksyn työllistävin, turhauttavin, hermojaraastavin, mutta samalla myös palkitsevin käsityöprojekti on ollut laskosverhojen näprääminen keittiöön. Meillä ei ole ennen ollut keittiössä muita verhoja kuin tajuttoman rumat ja epäkäytännölliset rullaverhot, ja kun aiemmin syksyllä remontin yhteydessä ne otettiin pois, pidin visusti huolen siitä, että ne eivät eksy edes vahingossa tai väliaikaisratkaisuna takaisin. Saman tien kun ensimmäinen oli otettu alas, leikkasin kankaan irti ja tuhosin mekanismin. Kankaat hyötykäytettiin remontissa maalaussuojana lattialla ja viskattiin sen jälkeen sekajätteeseen katumusta tuntematta.

Ihastuin tähän kangaskaupasta löytyneeseen Tulipensas-kankaaseen.

Torista löysimme aika pian remontin jälkeen sopivankokoiset sälekaihtimet ja ne saatiin youtube-videoiden avulla hyvin asennettua paikoilleen. Tässä ollaan jo muutama viikko ihmetelty, kuinka ihmeessä pärjäsimme yhdeksän vuotta ilman niitä. Paljon kätevämmät kuin rullaverhot eivätkä rusikoi ikkunalaudalla olevia kasveja. Halusin kuitenkin myös ihan oikeat verhot keittiöön piristämään ilmettä. Mallina laskosverho oli oikeastaan ainoa järkeenkäypä vaihtoehto mutta ne mokomat ovat todella kalliita valmiina. Tutkailin käsityöblogeja ja torin tarjontaa aika pitkään, kunnes huomasin torissa ilmoituksen todella edullisista laskosverhoista. Ne vain olivat väreiltään sellaiset hyvin "raikkaat" beige ja harmaa, jotka olisivat myös saaneet remontissa piristyneen keittiömme näyttämään uudelleen nuhjuiselta ja väsyneeltä. Eikä samassa huoneessa oleviin ikkunoihin tietenkään voi laittaa keskenään eri värisiä verhoja. Niistä sai kuitenkin mekanismit purettua uusiokäyttöön, joten eihän kankaan korvaaminen uudella pitäisi liian haastavaa olla.

Uusi verho puoliväliin laskettuna. Kaapin väri on muuten luonnossa paljon vaaleampi ja viileämmän sävyinen kuin kuvassa.

No, ei se liian haastavaa ollutkaan, mutta kauaksi siitä ei kyllä jääty. Ensimmäiset haasteet tulivat vastaan jo kangaskaupassa, jossa kävi ilmi, että ulkonäkökriteereihini sopivaa, 155cm leveää kangasta ei ole olemassa. Olin tehnyt eri värisistä paperinpaloista keittiönkaappeihin sopivan värikartan, jonka avulla varmistui, että ensimmäisellä kangaskauppareissuilla silmiini osunut Tulipensas-kangas olisi juuri täydellisen värinen. Kangas oli vain 143cm leveää, joten myyjä ehdotti, että tekisin molempiin sivuihin reunukset eri kankaalla. Tuli todettua, että valkoisia on suunnilleen sata eri sävyä eikä mikään niistä sopinut verhojen pohjaväriin. Verhojen muista sävyistä valikoitui lopulta punainen, tosin saman paksuista tai hieman ohuempaa kangasta ei ollut oikeansävyisenä. Varsinaista verhokangasta paksummat taitokset ja eri väristen kankaiden saumakohdat toivat melkoisesti lisähaasteita ompeluun, mutta kun ei tutki verhoja liian läheltä eikä ammattilaisen silmin, niin ihan hyvät tuli. Vielä kun saisi toisen verhoista seinälle asti. Olen nimittäin laittanut johonkin varmaan talteen yhden kiinnikkeistä.

Verhot ylhäällä. Laskosten mitat otin purkamistani verhoista.

Hermoja ei tässä projektissa säästelty mutta rahaa säästyi itse tekemällä noin 500 euroa. Suosittelen kuitenkin lämpimästi rakkaita lukijoitani unohtamaan tällaisten verhojen itse tekemisen, jos käytettävissä on vain normaalikokoinen ruokapöytä ja niin vanha ompelukone, että sen käyttöohjeetkin on kirjoitettu teititellen ja ilman google-kääntäjiä. Onneksi lastenhuoneisiin ommellut verhot eivät tuottaneet ongelmia. Nyt pitäisi vielä keksiä jotain hyötykäyttöä niille alkuperäisistä laskosverhoista puretuille kankaille, jotka vaikuttavat laadukkaalta materiaalilta. Oikeassa ympäristössä niiden värikin toimii varmasti paremmin. Ompelemistani verhoista jäi myös tummanpunaista kangasta, josta voisi inspiraation iskiessä näprätä jotain jouluista.

Revontulet loimusivat viikko sitten jo melko aikaisin illalla.

Sää ei ole houkutellut liiemmin ulkoilemaan eivätkä toisaalta pitkiksi venyneet työ- ja opiskelupäivätkään ole antaneet aikaa puutarhapuuhiin. Talvetettavat kasvit ovat edelleen ulkovarastossa odottelemassa kellariin nostoa. Niillä ei ole mitään hätää vielä, kun on ollut näin lämmintä. Vasta sitten kun pakkasta alkaa olla useampi aste ympäri vuorokauden, pitää nostella kasvit kellarin suojiin.

Revontulet keittiön ikkunasta kuvattuna.

En liiemmin välitä tällaisesta kurakelistä, mitä on nyt jatkunut ikuisuuden. Viimeksi eilen saimme taas kokea lapsiperheen kurakaaoksen, kun muksut päättivät tehdä saaviin kuravelliä ja olivat myös sitten sen näköisiä hatunsta kumpparinkärkiin. Eivät suostuneet edes ulos lähtiessä laittamaan kuravaatteita päälle (pikkulasten juttuja kuulemma...). En viitsinyt tapella asiasta, pääasia oli vain saada heidät pihalle purkamaan tarmoaan. Saivat kyllä sitten ihan itse huuhdellakin vaatteistaan enimmät kurat pois, jotta vaatteet pystyisi laittamaan uunin päälle kuivumaan. Lattian moppausta ja suihkun siivousta tuli siinä samalla heille lisäprojektiksi. Tämän päivän ulkoiluun kuravaatteet vedettiin ilman enempiä vastalauseita päälle, kun lapset eilen huomasivat, mikä urakka pesemisessä oli ja halusivat kuitenkin samaa mutavellileikkiä jatkaa. Tulisipa jo pientä pakkasta, niin loppuisi kurakelit!

Amaryllis 'Magic Green' työntää kukkavartta vakaaseen tahtiin.

Sisäkasvit ovat minulla jääneet aika vähälle huomiolle. Amarylliksen nuput toki huomasin jo heti kun niitä alkoi ilmestyä, samoin kukkapenkistä sisälle otettu tulilatva on tarkassa seurannassa. Yhdessä latvassa onkin jo kukkanuppu, mutta muuten puska ei vielä näytä innostuneen nuppuiluun. En ole kyllä itsekään ollut kovin tarkka sen valon ja pimeäntarpeesta, vaan kasvi on saanut olla kodinhoitohuoneen ikkunalla. Ei se täysin pimeässä siinä ole silloin, jos keittiössä on valot tai jonkun tarvitsee käydä kodinhoitohuoneessa tai suihkussa, mutta se on ainoa paikka, jossa se tulee kasteltua ajallaan ja valoisan ja pimeän vaihtelua tulee edes satunnaisesti riittävästi. Jos amaryllis ja tulilatva ovat saaneet edes jonkinlaista huomiota, niin anopinkieli on ollut niin seinäkukkasen roolissa, että jopa isäntä bongasi siitä kukkanupun ennen minua. Alkaa lähennellä jo noloa tämä tapaus... 

Anopinkieli otti amarylliksestä mallia. Ulkona maa on muuttunut illan pimeydessä valkoiseksi.

Marraskuun puoliväli on jo hienosti ohitettu. Vielä muutama viikko pimeää syksyä ennen kuin valoisa aika alkaa taas lisääntyä. Sitä odotellessa...

Vain kolme kuvaa kuukaudessa: maaliskuu

Kolmen kuvan haaste jatkuu taas. Kristiina K:n ideoimassa haasteessa on tarkoituksena julkaista joka kuukausi kolme kuvaa. Maaliskuussa kuvien aiheet alkavat tietysti M-kirjaimella.

Ensimmäisessä kuvassa on MAISEMA. Kävimme hiihtolomalla Keski-Suomessa sukuloimassa ja teimme samalla retken Häähninmäen ulkoilualueelle. Lyhyen kävelyretken päätteeksi kiipesimme näkötorniin katsomaan maisemia. Minulle tulee sen verran epämukava olo niin korkealla, että portaita kiivetessä pidin katseen tiukasti edelläkulkijan selässä enkä ylhäällä kurkkinut vahingossakaan suoraan alaspäin. Kuvan otin selkä melkein seinässä kiinni käsivarret suorana ja katsoin vasta alhaalla kuvasta, miltä tornin juurella näytti ylhäältä päin. Tornin huipulle oli rakennettu lämmitetty mökki, jossa kuulemma voisi vaikka yöpyä. Taitaa jäädä minulta tekemättä se, vaikka koppi näyttikin varsin mukavalta.

Häähninmäen näkötornista näki kauas (jos uskalsi katsoa).

Kuva numero kaksi on otettu samaiselta ulkoilualueelta. Kiipeilyn jälkeen paistoimme tornin lähistölle tehdyllä nuotiopaikalla makkarat. Niistäkin toki olisi voinut ottaa m-alkuisen kuvan, mutta minusta mielenkiintoisempi oli käkkyräoksainen MÄNTY. Minusta on kiehtovaa, miten noin suorarunkoisessa puussa voi olla oksat kuin peikonpähkinässä.

Luonnon taideteos.

Kolmannen kuvan etsiminen ei ollutkaan niin helppo tehtävä kuin kahden ensimmäisen. Pientä näpräämistä siihen vaadittiin, mutta viimein sain valmiiksi MINIPÄÄSIÄISEN. Nestorin, Inkerin ja Minnin huushollissa tapahtuu aina kaikenlaista jännittävää...

Voi ei Minni! Tiput eivät kuulu pääsiäisen ruokalistalle.

Hyvää pääsiäisen aikaa!

Marraskuun viimeisiä kuulumisia

Piti ihan tulla kertomaan viimeiset puutarha- ja muutkin kuulumiset, sillä ne jäävät nyt hetkeksi tauolle. Suunnilleen kerran viikkoon -bloggaustahtiin tulee nimittäin aivan pian järisyttävä muutos, sillä 1.12 starttaa tässäkin blogissa joulukalenteri. Tiedossa ei ole kuitenkaan yhtään mitään jouluista, ei edes joulukukkia tai Nestorin ja Inkerin residenssin minijoulun valmistelua, joten paatuneinkin joulunvihaaja voi käydä huoleti kurkkaamassa luukut. Kalenterin työstäminen on syönyt vähäisiä joutohetkiä, minkä vuoksi blogien lukemiselle ja varsinkaan kommentoimiselle ei ole oikein jäänyt aikaa. Nyt kalenterin jokainen postaus jouluaattoon asti on kuitenkin valmis ja ajastettu ilmestymään kuudelta joka aamu, joten aikaa vapautuu muuhunkin blogielämään.

Isot ja pienet pandamonniset iltapalalla. Muutama tetrakin tuli ihmettelemään.

Akvaariossamme näyttävät ainakin pandamonniset viihtyvän. Ilmeisesti kasvillisuus on nyt sen verran rehevämpää, että osa munista ja vastakuoriutuneista pikkupoikasista jää muilta eväkkäiltä huomaamatta. Niinpä tällä hetkellä aikuisten monnisten kaverina uiskentelee neljä "pikkupandaa". Pitkän aikaa jännitettiin, malttavatko poikaset pysyä piilossa vai joutuuko niistä joku lehtikalojen pohjattomaan kitaan. Nyt ne ovat jo sen verran isoja, että tuskin enää ovat lehtikalojen ruokalistan jatkona. Akvaarion vanha valaisin sanoi myös aiemmin syksyllä sopimuksensa irti ja uutta odotellessa tankissa oli välillä parikin päivää pimeää, kun valoa ei vain saatu enää syttymään. Hätäavuksi viritetty pöytälamppu riitti valaisemaan sen verran, että kalat ymmärsivät käydä syömässä. Nyt on upouudet lediputket, joissa riittää valoa pohjalle saakka.

Lehtikalat ja "hieman" villiintynyt kasvi (mikä lie olikaan). Kuvassa lehtikalatytöt (vasemmanpuoleisin ja alin) sekä kaksi pojista (ylin ja oikeanpuoleisin).

Viime viikonloppuna teimme pienen reissun Keski-Suomeen. Matkalle mahtui hienoja sääilmiöitä ja varsin kipakaksi kiristynyttä pakkasta. Jo lähtiessä pakkasta oli -13 astetta ja siitä se hivuttautui koko ajan alemmaksi. Vuoden pimeimpään aikaan matkaa taittaessa pääsee näkemään auringonnousun, vaikka itse matka ei kukonlaulun aikaan tapahtuisikaan. Auringonnousun lisäksi saimme ihailla hetken aikaa varsin hienoa haloilmiötä, joka ei kuitenkaan liikkuvasta autosta kännykällä kuvattuna oikein tullut edukseen. Satunnaisilta aukeammilta paikoilta pääsimme kuitenkin näkemään sivuauringoiksi (jos oikein Ursan sivuilta tulkitsin) kutsutun haloilmiön, jossa auringon molemmin puolin näkyy värikkäät spektrin pätkät. Aika pian jouduimme kääntymään toiseen suuntaan niin, että aurinko jäi taakse, jolloin ei tullut enää tilaisuutta seurata halon muuttumista tai saada kumpaakin haloa samaan kuvaan.

Aurinko ja toinen haloista (kuvan oikeassa reunassa koivujen vieressä).

Lauantai-iltana ihailimme parhaimmillaan melkein koko taivaankannen täyttäviä revontulia. Vähäinen ja ohut pilvikerros ja pimeä maaseutu tarjosivat hyvät puitteet niiden ihastelulle ja kuvaamiselle. Kaikki revontulikuvat ovat isännän ottamia. Oma kännykkäni ei nimittäin osannut tallentaa muuta kuin epämääräistä suttua. Taisi kyllä vikaa olla kylmästä hytisevässä kuvaajassakin. Pakkasta alkoi nimittäin olla silloin jo lähemmäs -20 astetta.

Melkein täysikuu, muutamia tähtiä, ohutta pilvenriekaletta ja pilviä selvästi alempana liehuvia revontulia.

Kotimatka sunnuntaina osui auringonlaskun aikaan. Ei kovin näyttävä valoilmiö, mutta pitihän se päivän ensimmäinen auringonpilkahdus ikuistaa.

Tunti edellisestä kuvasta ilmestyi täysikuu näkyville. 

Maanantaiaamuna elohopea oli pudonnut -26 asteeseen, mikä tuntui varsin jäätävältä, kun kevyt tuulenvirekin puhalsi koko ajan. Koska viime talvena Karon tassujenjärsimisvaiva ajoittui suurimmaksi osaksi kovempien pakkasten osuessa kohdalle, päätin kokeilla, auttaisivatko tossut asiaa yhtään. Ompelin tossut jo aiemmin syksyllä, jotta ne olisivat valmiina käyttöön heti kun pakkasta on enemmän kuin -10 astetta. Olen ottanut lapsilta hajonneista vaatteista aina käyttökelpoisia kankaita, nappeja, tarranauhoja sun muuta talteen, joten materiaaleihin ei kulunut senttiäkään. Netistä löytyi simppelit ohjeet, joita soveltamalla sain väkerrettyä tunnissa neljä töppöstä. Helpommalla olisin päässyt, jos olisin ommellut tarranauhat suoraan kankaiden saumoihin. Ajattelin kuitenkin, että paksun tarranauhan reunat saattaisivat painaa liikaa tassuja, joten ompelin tarranauhan pehmeämmän osan kiinni tassun etupuolelle tulevaan kappaleeseen ja jäykemmän tarraosan kiinni leveään kuminauhaan, jonka pään ompelin kankaiden väliin. Näin säästyi myös tarranauhaa myöhempiin ompeluprojekteihin.

Hajonneen kurahaalarin fleecevuorista koiran töppösiksi.

Ensimmäiset sovitukset lahjoin Karoa lihakeitosta jääneillä sitkeämmillä lihanpalasilla. Karo on muutenkin aikamoinen lapanen, joten pari ylimääräistä härpäkettä tassuissa ei haitannut lainkaan, kun oli mahdollisuus saada jotain erikoisherkkua vaivanpalkaksi. Sittenpä oli pitkään niin leutoa keliä, että tossuja testattiin vain harvakseltaan sisällä namipalkalla. Nyt, kun pakkasta oli kunnolla, Karo pääsi ensin autoilemaan ja sitten postinhakureissulle tossut jaloissa. Töppösten pitoa ja vauhdissa pysymistä testattiin naapurin haukkumisella ja kunnon aamuhepuleilla: tiukoissa kurveissa meinasi vähän sutia mutta yksikään tossu ei irronnut jaloista. Luulisi niiden siis normilenkilläkin pysyvän hyvin jaloissa. Kamera meinasi hyytyä pakkasessa, joten riemukkaita kuvia vauhdin huumasta en saanut otettua.

Pikainen poseeraus uusissa töppösissä ennen seuraavaa pyrähdystä. Valjaatkin jäivät päälle lyhyen autoilun jäljiltä.

Kovin kauaa ei onneksi pakkanen paukkunut, sillä tiistaiaamuna oli enää -4.5 astetta. Lauhtunut sää toi mukanaan lumituiskun ja heti tiistaiaamuna piti kolata piha. Lapset tosin hoitivat varsin ansiokkaasti etupihan kolaamisen, joten itselle jäi vain pieni siistiminen ja Karon pissapaikan avaaminen. Tänään sai tehdä homman uudelleen, sillä yön aikana satoi taas lisää lunta. Talvi... Tulipahan kuntoiltua sopivasti ennen työpäivää.

Lumenkolaajan apulainen ja laaduntarkkailija. Naapurinko ääniä sieltä kuuluu?

Marraskuun viimeisiä hetkiä viedään ja sittenpä alkaa tämän vuoden viimeinen kuukausi joulukalentereineen. Jos ei jotain oikein eriskummallista tapahdu, naputtelen seuraavia puutarhakuulumisia vasta joulun jälkeen. Kivaa marraskuun loppua!

Jäljillä ja köynnössuunnitelmia

Hiihtolomaviikon tehtäviin kuuluu tietysti hiihtoretki. Sivakointiseuraksi lähti yksi sisaruksista ja matka suuntautui suuresti muuttuneisiin lapsuuden hiihtomaisemiin. Sieltä, missä ennen (=15 vuotta sitten) oli hakkuuaukko, oli nyt läpipääsemätön taimikko. Jostain oli kaadettu metsää ja entisistä taimikoista oli kasvanut jo oikea metsä. Kartalla kuitenkin pysyttiin koko ajan. Viimeisimmäksi sataneen lumen alla oli kantava hanki, joten matka eteni suht kevyesti. Jänisten ja hirvien jälkien takia en vaivautunut kaivelemaan kameraa laukusta, mutta kaukana kaikesta löytyi juuri niitä jälkiä, mitä etsinkin. Kaupunkilaisille ja valmiilla laduilla liikkujille jäljet saattavat olla vieraampia mutta vähänkään metsäisemmissä maisemissa hiihtelijät ovat varmaan näitä nähneet.

Arvaatteko, mikä telaketjumonsteri auraamattomalla metsätiellä on mönkinyt?

Sama otus. Tarkkaan kun katsoo, niin keskellä kuvaa näkyy siivenjäljet. Lintu siis. Kesken matkan on tehty pieni hypähdys.

Jälkien alkupiste. Maahan laskeutumisen jälkeen lintu onkin päättänyt lähteä eri suuntaan.

Joko arvasitte, mistä linnusta on kyse? Teerihän se melko varmasti on hangella taaperrellut. Metsän puolelta löytyi enemmänkin jälkiä, joten todennäköisesti paikalla on ollut pieni parvi. Yritin etsiä kieppejä (metsäkanalintujen hangen sisään kaivamia "luolia", joissa ne nukkuvat pakkasöinä), mutta en löytänyt. Ehkä suojasäällä kovettunut hangen pinta onkin ollut liian kova teerien kaivettavaksi eikä uutta pakkaslunta ollut ainakaan meidän reittimme varrella tarpeeksi paksulti kieppiä varten. Toivottavasti teeret ovat kuitenkin päässeet johonkin suojaan pakkaselta, sillä parina yönä kävi yli -30 asteessa.

Kuvassa näkyy kaksi pikkukäpylintua. Ne eivät siis ole tahroja kameran linssissä.

Törmäsimme myös parveen pikkukäpylintuja. Kuuntelimme muutaman minuutin pienen matkan päässä olevan parven ääntelyä, mutta emme nähneet, missä linnut ovat. Siitä on todella kauan aikaa kun olen viimeksi kuullut pikkukäpylintuja, joten en varmuudella äänestä tunnistanut niitä. Koska kännykkä oli mukana, kuuntelin netistä pikkukäpylinnun ääntelyä ja totesin sen olevan sama, mitä kuului puiden latvoista. Laitoin kännykästä "nupit kaakkoon" ja eikös pian koko parvi pyrähtänyt katsomaan reviirilleen ilmestynyttä tunkeilijalaumaa. Osa linnuista jäi puiden latvuksiin tarkkailemaan kun pari rohkeampaa teki tarkempaa tutkimusta sujahdellen alempana. Yritin ottaa niistä kuviakin, mutta kamera ei ymmärtänyt, että haluan tarkentaa nopeasti liikkuviin pikkulintuihin enkä suinkaan heti kameran edessä oleviin oksiin. Onneksi sain otettua edes yhden kuvan linnuista silloin kun ensimmäiset lähtivät tulemaan äänen houkuttelemina lähemmäs.

Tänään kylvin miinanköynnös 'White Featherin' pussinpohjat sekä muutaman valkoisen mustasilmäsusannan.

Tulevan kesän köynnössuunnitelmat on nyt lyöty lukkoon. Yksivuotisia köynnöksiä tulee lähinnä varjokujalle sekä kaariporttiin että aitaa ja seinää vasten oleviin paksuihin oksiin kiipeilemään. Viime keväänä saamani koruköynnöksen pistokas sinnitteli talven yli ja on nyt lähtenyt reippaaseen kasvuun. Latvoinkin sen jo ensimmäisen kerran. Sen kasvutapa sopi toissa kesänä todella kauniisti seinää vasten olevaan oksaan kiipeilemään, joten tämäkin yksilö pääsee aikanaan sinne. Kelloköynnöksen yhdeksästä siemenestä vain kolme on selvinnyt tähän saakka, joten niillä tuodaan vehreyttä varjokujan alkupäähän. Kaksi istutan kaariporttiin ja yhden aitaa vasten oleviin oksiin kiipeilemään. Kaariporttiin tulee myös muutama valkokukkainen mustasilmäsusanna siltä varalta, etteivät kelloköynnökset suostu siinä kukkimaan. Siemenvarastoissa oli vielä parin vuoden takaisia miinanköynnöksen siemeniä, joista en ole saanut yhtään taimea selviämään ulkona hengissä. Luulen, että aikaisemmilla kerroilla taimet ovat olleet liian pieniä ja hentoja pärjätäkseen ulkona. Kylvin loput siemenet 12-senttiseen ruukkuun enkä häiritse niiden kasvua koulimalla, vaan annan taimien kasvaa rauhassa mahdollisimman isoiksi. Jos ruukku näyttää käyvän liian pieneksi, vaihdan niille isomman ruukun. Jospa tällä konstilla edes joku selviäisi kukkivaksi saakka. 

Koruköynnös vasemmalla, kelloköynnökset oikealla. Pikkuinen kokoero taimissa.

Patiolle tulee taas tänä vuonna tuoksuherneitä ja koska innostuin viime kesänä keräämään "vähän" niiden siemeniä, aion istuttaa taimia myös ympäri pihaa. Ihan jokaista 120 siementä en sentään aio kylvää! Viime keväänä testatut ohjeet (samat Cecilian ohjeet kuin teillä muillakin) ovat visusti tallessa ja niitä noudatan myös tänä vuonna. Toivottavasti viime kesän tuoksuhernerunsaus johtuikin juuri täydellisistä kylvöohjeista eikä viime kesän säistä.

Muutamaan kertaan nähty kuva, mutta ah, niin ihana!

Mukavaa loppuviikkoa!