Syyskuuta hellesäässä

Kerrannainen kosmos on intoutunut kukkimaan.

Nytpä on ollut harvinainen elo-syyskuun vaihde; ei ole tarvinnut hallaöitä pelätä. Parina yönä on käynyt yhdeksässä asteessa mutta kurkuillekaan ei ole käynyt hassusti. Päivisin taas on saanut nauttia melkein hellelukemista ja mikäli sääennusteita on uskominen, lämpöä riittää vielä ainakin viikoksi.

Kasvimaalla hauskanväriset borlotto-pavut pullistuvat.

Kun on lämmintä, hyötykasvitkin kasvavat vielä kohisten. Salkopavut eivät jostain syystä jaksaneet enää kasvaa, vaan kertasadon tehtyään kuivettuivat kaikki. Borlotot sen sijaan kukkivat vielä täyttä päätä ja työntävät papua sen minkä kerkiävät. Olen kerännyt keskenkasvuisina syötäviksi sellaiset palot, joihin on tulossa alle viisi papua. Kaikki sitä isommat palot olen jättänyt pullistumaan. Niistä oli tarkoitus kerätä pavut kuivumaan, sillä pakastintila alkaa olla jo hyvin vähissä. Vanhemmillani on tänä vuonna tulossa aivan järjetön omenasato ja mehua on meidänkin pakastimessa jo monta kymmentä litraa, heillä litramäärä on varmasti kolminumeroinen. Omenasosetta on myös tullut meille pari ämpärillistä ja lisää varmasti tulee syksyn mittaan monen vuoden tarpeiksi. Onneksi oman puutarhan sadosta menee pakastimeen enää pari rasiaa timjamia ja ehkä pikkuisen rosmariinia. Tomaatit ja paprikat tulee syötyä tuoreeltaan. Näyttäisi lupaavasti siltä, että ainakin muutama puska ehtii kypsytellä hyvin koko satonsa ennen pakkasia. Parempia tomaateistakin tulee, kun saavat kypsyä ulkona.

Viipurin punaluumun yllätyssato.

Luumupuumme kärsivät todella pahasti viime talvesta ja luulimme, että tänä vuonna ei tule yhtäkään luumua. Hämmästys olikin melkoinen, kun 'Viipurin punaluumun' alaoksasta osittain tuivion oksien seasta löytyi viisi kypsyvää luumua. Olipa hyvä, etten leikannut kyseistä, hyvin matalalla kasvavaa oksaa viime kesänä pois. Se oli nimittäin ainut puun oksista, joka selvisi talvesta ilman isompia vaurioita. Hyvähän sillä oli köllötellä pakkasten yli syvällä hangen uumenissa. Koko muu puu näyttää kuivaneen pystyyn, mutta sai kuitenkin armonaikaa ensi kesään. Jos kuivilta näyttävät oksat eivät tule ensi vuonnakaan lehteen, luultavasti pitää kaataa sekin puu pois. Uusi lupaavan näköinen juurivesa onkin jo kasvamassa.

Loistokärhö 'The President' kukkii sittenkin ihan kivasti tänä kesänä. Tarhaviinikärhö 'Justa' kantaa myös kortensa kekoon.

Viime aikoina en ole joutanut blogeja katselemaan tai muutenkaan puutarha-asioita puuhailemaan. Remontti on vienyt edelleen kaiken ylimääräisen ajan mutta nyt se on vihdoin luullakseni tältä erää taputeltu. Viikonloppuna ja nyt alkuviikosta urakoimme ulkoeteisen, mikä olikin vähän mielenkiintoisempi projekti. Ilmankosteus kun nousi lauantain sateen takia melkein kahdeksaankymmeneen prosenttiin. Piti ihan laittaa ilmalämpöpumppu kuivattamaan huoneilmaa, jotta maalatut seinät kuivuisivat. Irrotimme myös sisemmät ikkunalasit, sillä talvella kovemmilla pakkasilla niihin kertynyt jää oli sulaessaan lahottanut karmeja. Onneksi pahimmissakin paikoissa oli vain parin millin syvyydelle pehmennyttä puuta ja suurimpaan osaan riitti pelkkä pinnan siistiminen. Tulipahan opeteltua kittaamista ja samalla tietysti karmit maalattiin valkoisiksi. Lisäsimme myös tiivisteitä ulkoruutuihin, jos vaikka jäätymisongelmaa saisi sillä pikkuisen hillittyä ja lämmitystarvetta vähennettyä. Lopuksi pesin tietysti kaikki kolme ikkunaa. Pienen vessan ikkunan pesu jäi vielä jollekin toiselle päivälle (tai ensi keväälle tai johonkin hamaan tulevaisuuteen), mutta nyt on kukkaeteinen valmis talvetettaville kasveille. Toivottavasti ei kuitenkaan tarvitse pitkään aikaan tuoda niitä suojaan kylmältä. Eteinen on nimittäin ihanan avara nyt, kun osa kengistäkin on unohtunut ties minne.

Vasemmalla maalaus juuri aloitettu ja oikealla valmis ulkoeteinen (tai suurin osa siitä).

Seuraava isompi urakka onkin sitten siivota kaikki remonttisotkut pois. Vaikka suojapahveja ja teippejä onkin laitettu aika hyvää tahtia roskiin sitä mukaa kun niitä on otettu pois, on kaikenlaista muuta remonttitarviketta jäänyt lojumaan "sopivasti käden ulottuville". Samalla on hankaloitunut muiden tavaroiden omille paikoilleen laitto, kun siirrettyjä huonekaluja sun muuta on aina tiellä. Ketjureaktio on seurannut toistaan hyvin lahjakkaasti, mutta vähän siellä sun täällä on ilme raikastunut ja uudistunut. Lisäksi pääsin vihdoin eroon eräästä edellisen asukkaan keräilykohteesta. Ette arvaa, kuinka paljon muovisia seinäkoukkuja voikaan piilottaa yhteen huusholliin! Vessan seinät oli suunnilleen päällystetty koukuilla ja paljon niitä oli keittiössäkin. Vessasta ylimääräiset (=kaikki) koukut saatiin pois jo vuosia sitten vessaremontin yhteydessä mutta keittiössä piilotteli vielä muutamia. Tässä mylläyksessä nekin revittiin vihdoin pois.

Viimeiset. Ei tule ikävä!

Lopulliseksi maalattujen pintojen saldoksi tuli laipiot kuudesta huoneesta, seiniä kolmessa huoneessa, leivinuuni-puuhella-takka-muuri-kokonaisuuden värinvaihdos possunpinkistä valkoiseksi ja saman uunikompleksin kaakelit niin luukkujen ympäristössä kuin tulisijojen edustalla lattialla sekä keittiön välitilan ja pikkueteisen lattian kaakelit samalla sävyllä. Maalia sudittiin myös ulkoeteisen sisäpuolen ikkunanpuitteisiin sekä avainkaappiin ja ulkoeteisen hanska-heijastin-koiranhihna-yms.-lokeroon. Tällä hetkellä ehkä eniten tulee katseltua keittiötä ja täytyy sanoa, että jos ei ole koukkuja ikävä, niin ei ole epämääräisen beigejä kaakeleitakaan. Nyt, kun niiden väri vaihtui, koko keittiö näyttää ryhdikkäämmältä ja jotenkin myös vanhat kaapin ovet aivan kuin kirkastuivat, kun välitilassa on selvästi vahvempi sävy tuomassa kontrastia. Työskentelytaso tosin on edelleen pilaantuneen taikinan värinen, mutta se nyt saa luvan kelvata siihen saakka, että koko keittiö menee uusiksi.

Ylhäällä keittiön välitilan ilme ennen, alhaalla jälkeen. Kaakelit eivät kyllä luonnossa ole ihan noin siniset kuin kuvassa.

Remontti lopetettu, koulu aloitettu, tosin jälkimmäinen vähän hämmentynein mielin. Aiemmista opinnoista ja työkokemuksesta saa hyväksiluettua hyvällä tuurilla jopa yli puolet kursseista ja jäljelle jää pääasiassa vain niitä kivoja, uusia juttuja. Tosin juuri se osa-alue, jota eniten odotin, lykkääntyy opettajan puuttumisen takia. Työn alla onkin nyt ollut opintosisältöjen tutkimista ja selvittelyä, mitkä vanhoista opinnoistani korvaavat minkäkin nykyisen opetussuunnitelman kurssin. Lisäksi kymmenessä vuodessa pakollisten englannin ja ruotsin kurssien opintopisteiden määrä on noussut kolmesta viiteen, joten kieliopinnoista en päässyt ihan kokonaan luistelemaan pois. Onneksi ainakin englannin opettajalle riittää, että teen itsenäisesti kahden opintopisteen edestä kirjallisia töitä ja yhden videon. Toivon, että kevätlukukaudella alkavan ruotsin kanssa selviää samantapaisella projektilla.

Luumutarhassa kukkivat syysleimu 'Starfire', syysasteri sekä loistokärhöt 'Polish Spirit' ja 'Ville de Lyon'.

Että sellaista tänne hetkeksi mykistyneiden linjojen päähän kuuluu. Viikonloppuna olisi tarkoitus vihdoin ja viimein tehdä puutarhassakin jotain. Saa nähdä, mitä se 'jotain' sitten on. Ehkä todennäköisimmin kitkemistä ja kuihtuneiden kukkien leikkelyä. Kumpaistakin puuhaa tuntuu riittävän aina.

Päivän kärhönä 'Polish Spirit'.

Nauttikaahan kesäisen lämpimistä ja aurinkoisista syyssäistä!

Vain kolme kuvaa kuukaudessa: elokuu

Kristiina K:n kehittelemä kolmen kuvan haastesarja saa jatkoa elokuun E-kirjaimella alkavista kuvista. 

Laitetaan poikkeuksellisesti päivän kärhö ensimmäiseen kuvaan. Se on tällä kertaa loistokärhö 'Elsa Späth', joka on todella innostunut kukkimaan tänä vuonna. Se on ollut joka vuosi aika vaisu kukkija, vaikka onkin tehnyt muutaman ison kukan ja useampia pieniä. Nyt kun moni muu kärhö on jäänyt kovin mitättömän näköiseksi, Elsan reipas kasvu ja kukinta on ollut hyvin iloinen yllätys.

Toiseen kuvaan pääsee EHOSTUS. Uunikompleksin edustan laattojen maalaamisesta jäi sopivasti maalia tähteeksi, joten sillä sudittiin ulkoeteisen ja isomman eteisen väliin jäävän pikkueteisen laatoitukselle uusi ilme (kyllä, ymmärsitte oikein: meillä on kolme eteistä. Mikä suunnittelun kummajaiskukkanen). 80-luvun ruskea ja beige värimaailma ei ole koskaan ollut mieleeni ja nyt tuli tilaisuus päästä taas parista neliömetristä eroon. Karmeita kaapinovia joudun vielä sietämään, ellei jostain löydy peililiukuovia lähes ilmaiseksi, mutta kylläpä tämäkin pikkutila raikastui kummasti, kun tummuneet paneeliseinät ja katto maalattiin reilu viikko sitten muun maalauksen yhteydessä valkoisiksi. Vielä pitää sutia ovenkarmeja valkoisiksi. Pintoja suojatessa kävi nimittäin pieni informaatiokatkos, kun jouduin itse hyppäämään keittiön puolelle apukäsiksi. Siksi osa karmista on valkoinen ja osa entisellään.

Tässä vaiheessa vielä kävi mielessä, että tulikohan tehtyä virhe. Valmiina näyttää kuitenkin paremmalta kuin entinen.

Kolmanteen kuvaan pääsivät ENKELIT. Vanhempieni seniorikoirat Emma ja Maisa nukkuivat kesän aikana pois. Maisa tassutteli koirien taivaaseen kesäkuussa ja meidän Karon siskopuoli Emma elokuun alussa. Maisa olisi täyttänyt näinä päivinä 15 vuotta ja Emma marraskuussa 16, joten pitkät ja hyvät elämät kumpikin ehti viettää ilman isompia vaivoja. Vielä ei onneksi ole yhtä talvisen näköistä kuin 20.3.2020 otetuissa otoksissa, mutta tietokoneeltani löytyneistä kuvista näissä kummankin karvakuonon olemus tuli mielestäni parhaiten esille.

Kaikkien kaveri Maisa vasemmalla: "Tännekös sinä hävisit?". Emma oikealla vekkuli pilke silmäkulmassaan: "Joko mennään vai saisiko hienosta poseerauksesta kenties namia?".

Emma oli ehkä jopa älykkäin tuntemistani koirista ja hallitsi jossain vaiheessa lähes 50 temppua. Asioiden opettaminen Emmalle oli helppoa, sillä hän teki namipalkkaa vastaan melkeinpä mitä vain ja ketjutti asioita mielessään ällistyttävän nopeasti. Hän oppi ihan itse mm. ilmoittamaan haukkumalla, jos äitini puhelin alkoi soida ja näytti, missä se soi. Hän ilmoitti myös, jos Maisalle tuli huono olo. Emmalta ei jäänyt mikään normaalista poikkeava huomaamatta. Maisakin osasi kaikenlaista mutta hän ei jonninjoutavasta temppuilusta niin innostunut. Hän oli aina hyväntuulinen eikä turhista murjottanut. Maisan vahvuus oli esittää höntimpää mitä onkaan ja saada kaikki hyvälle tuulelle. Taito se on sekin. Ison aukon jättivät kumpikin lähtiessään.

Remppaa

Syysleimu 'Starfire' ja loistokärhö 'Polish Spirit' kukkivat luumutarhan takalaidassa.

Nyt on ollut taas sellaista haipakkaa, että on jäänyt niin puutarha, blogit kuin muukin sosiaalinen elämä ihan minimiin. Perheen ruokailutkin ovat hoituneet lähinnä jääkaapista/pakastimesta uuniin ja sitten lautaselle -metodilla tai itsepalveluna. Pizzaakin tilattiin kerran, kun ei kukaan joutanut kokkailemaan.

Onneksi puutarha pärjää omillaan. Livenä tässä näkyisi paremmin kolme kärhöä kukassa yhtä aikaa.

Mikä sitten on vienyt ajan niin tehokkaasti? Keksimme aloittaa pienen pintaremontin tässä sopivasti juuri kesäloman jälkeen. Ihan kuin ei töiden ja koulujen aloitus veisi riittämiin aikaa. Ajatushan lähti siitä, kun viimeisten lomaviikkojen aikana pyörähdimme isännän veljen luona ja he esittelivät perusteellisesti remontoitua kotiaan. Kehuivat niin maasta taivaaseen hankkimansa maaliruiskun, että sovimme siltä istumalta kummallekin perheelle sopivan viikonlopun, jolloin he tulevat meille vähän avittamaan laipioiden maalauksessa. Pari-kolme viikkoa kun on aikaa pohtia ja suunnitella, niin hommahan lähti sitten leviämään ihan lapasesta. Olen jo monta vuotta halunnut eroon niistä "ah-niin-ihanista" 80-luvun verhokoteloista, joissa raapii kätensä verille, kun yrittää saada verhoja ripustettua.

Keittiössä olikin tehty tällainen ratkaisu, eli vintiltä piti kaivella käypäistä jatkopalaa seinäpaneeliin.

Olohuoneessa seinäpanelointi oli onneksi tehty ennen kotelointia, mutta siellä meinasi isännällä mennä hermot koteloinnin runkoa purkaessa. Kävi jo mielessä, että rautakaupassa on ollut aikanaan paksut ja pitkät naulat tarjouksessa tai sitten edellinen asukas oli suunnitellut ripustavansa verhokiskoihin norsun verhojen sijaan. Oli nimittäin lyöty naulaa tiheästi ja niin ristiin rastiin, että meinasi koko katto lähteä ennen kuin kakkoskakkonen irtosi. Reikien kittaamisessakin kesti pieni ikuisuus. Koteloinnin mukana lähtivät myös vanhat loisteputkivalaisimet, joita emme käyttäneet muutenkaan oikeastaan koskaan. Takkahuoneeseen oli pakko jättää kotelo paikoilleen, sillä ilmalämpöpumppu oli asennettu sen päälle. Päätin mieluummin kestää yhden verhokoteloinnin sen sijaan, että oltaisiin vielä kutsuttu asentaja irrottamaan ilmalämpöpumppu johtoineen ja putkineen ja asentamaan se koteloinnin purkamisen jälkeen ulkoseinälle. Jos minun ideani oli verhopaneelihässäköiden purkaminen, niin oli isännälläkin ajatuksia rempan suhteen.

Possunpinkille muuri-takka-puuhella-leivinuunikokonaisuudelle on naurettu koko se aika kun olemme tässä asuneet.

Kattomaalin menekkiä laskiessamme päätimme mitata myös uunin pinta-alan, jos vaikka raskisi ostaa siihenkin maalia. Rautakaupassa totesimme, että samaan konkurssiin mahtuu hyvin myös pari pönttöä uunimaalia. Jos katon putsaaminen maalauskuntoon oli iso urakka, niin uuni se vasta hermoja vaatikin! Röpelöistä pintaa ei noin vain puhtaaksi huitaistukaan, mutta ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Ja voi valvatti sentään, mikä urakka olikaan suojata kaikki maalausta varten! Teippiä ja suojapahvia kului rullatolkulla, kun niitä vedettiin lattiat täyteen ja tietysti laipiota maalatessa piti uuni suojata. Noin 70 neliömetriä laipiota maalattiin ruiskulla ehkä kymmenessä minuutissa, suojauksiin meni tuntikausia. Pieni lisäprojekti tuli myös keittiössä, sillä siellä oli yhdellä seinällä samaa porsaanpinkkiä väriä kuin uunissa. Lienee sanomattakin selvää, että siihen vedettiin myös uusi maali päälle.

Vanhan ja uuden rajapinta. Johan alkaa ilme raikastua!

Vaikka kaikki kattovalot oli maalaamisen vuoksi irrotettu ja keittiön sekä sisemmän eteisen oven ikkunat peitetty pahvilla, valoa tuli jo ensimmäisen maalikerroksen jälkeen reilusti enemmän huoneisiin. Jopa ikkunaton sisäeteisemme tuntui selvästi valoisammalta kuin ennen. Uunin maalaus valaisi tilaa vielä enemmän. Johan siinäkin oli ennen 24 neliömetriä tunkkaisen pinkinrusehtavaa pintaa, joka on nyt puhtaan valkoinen. Tokihan uunin ja takan luukkujen yläpuolelle alkaa kertyä nokea heti ensimmäisessä lämmityksessä mutta sehän kuuluu asiaan. Näkyi se noki porsaanpinkissäkin.

Uusi, raikas uuni. Takkahuoneen verhokin pääsi jo paikoilleen.

Muurin ja keittiön kahden seinän maalaus sai vanhat valojen katkaisijat näyttämään likaisilta. Olivathan ne tummentuneet aikojen saatossa. Samoin keittiössä ollut beige Lampukas-kattovalo ei enää sopinut kokonaisuuteen (ei kyllä sopinut ennenkään, mutta silloin se vielä meni samassa tunkkaisessa kokonaisuudessa). Keittiön katossa ollut loisteputkivalo lähti ilman muuta pois, mutta sen tilalle onneksi löytyi omista varastoista sopiva valaisin. Olohuoneen kattovalo oli ulkonäöltään aikansa elänyt eikä valaissut riittävästi muutenkaan. Niinpä suunnitelmiin tuli vielä yksi reissu rautakauppaan. Ennen sinne lähtöä pohdimme, olisiko jotain maalia, mikä kestäisi leivinuunin ja puuhellan kaakeleissa. Niidenkin vaaleanpunertava väri näytti nyt entistäkin likaisemmalta. Pieni purkki kuumuudenkestävää maalia lähti mukaan ja kaksi uutta valaisinta tilattiin, kun mymälässä ei ollut juuri silloin mieluisia sopivan värisenä. Ja se kuumuudenkestävä maalihan ei kuulemma sovi uunin ja takan edustan lattioiden kaakeleille, joten niihin otettiin samaa väriä mutta lattioihin sopivaa.

Harmaat kaakelit nostivat uunin ilmeen paljon modernimmaksi.

Purkkien kylkiä tutkiessa kävi ilmi, että lattiamaali vaatii esikäsittelyn, johon kyllä annettiin aine mukaan. Eipä vain rautakaupan myyjä maininnut, että sekä esikäsittelyaine että maali vaativat vuorokauden kuivumisajat. Karon ja lasten takia joutuu tekemään vähän aitaustöitä, joten lattiakaakeleiden maalaaminen saa odottaa ensi viikonloppuun. Kun molemmat perheen aikuisista ovat yhtä aikaa kotona, on helpompi vahtia, ettei kukaan mene käsitellyille alueille sähläämään. Jossain vaiheessa ennen syksyn kylmenemistä olisi tarkoitus käyttää laipioiden maalauksesta yli jääneet maalit ulkoeteisen maalaukseen. Senkin olisi voinut vetäistä ruiskulla, mutta aika ei vain riittänyt sen tyhjentämiseen ja suojaamiseen. Sen verran pienen alan maalaa kuitenkin ihan pensselilläkin. Taka-ajatuksena ulkoeteisen maalaamisessa on tietysti se, että talvetettavat kasvit saavat paremmin irti hyödyt talven vähistä valoista, kun tummat seinä- ja kattopinnat eivät ime kaikkia valonsäteitä itseensä.

Kun ei ehdi käydä muutamaan päivään kasvimaalla, saa kerätä kerralla hirmuisen määrän syötävää.

Että sellaisia kiireitä on ollut täällä viime aikoina.