Alkukesän hienoja väripareja

Viimeisen parin viikon aikana olen kiinnittänyt puutarhassa huomiota toimiviin väriyhdistelmiin. Meillä on alkukesän kukkijoissa monta violetin sävyistä kasvia, joten väri pääsi nyt tämän jutun päärooliin. Erityisen hyvin violetti toimii limen sävyjen ja vastavärinsä keltaisen kanssa.

Kuunliljat, ukkolaukat ja kotkansiivet (vasemmassa reunassa ilmeisesti luonnon soreahiirenporrasta).

Kotkansiipi on melkoisen kova leviämään. Erityisen mieluusti se leviäisi keskelle kukkapenkkiä, metsän puolelle pihlajan alle sillä ei ole mikään hinku tunkea. Se olisi jo saanut lähtöpassit, ellei sopisi niin hyvin kuunliljojen, laukkojen ja aivan pian kukkivien valkoisten varjoliljojen kaveriksi. Kolme soreahiirenporrasta on ollut kukkapenkin takana siitä lähtien kun tähän muutimme ja ne ovat pysyneet kiltisti samoilla sijoillaan koko ajan. Se on vähän matalampaa kuin kotkansiipi mutta voisi olla silti erittäin potentiaalinen kotkansiiven korvaaja. Mielestäni se kestää kylmää paremmin kuin kotkansiipi, mikä olisi keväisin ja syksyisin erittäin toivottu ominaisuus kasvilta.

Viittakurjenmiekat ja taustalla oleva keltaheisiangervo 'Dart's Gold' tulevat olemaan räväkkä näky, kun pensas kasvaa suuremmaksi.

Viittakurjenmiekat (ns. vanhanajan saksankurjenmiekka) olivat jo hävityslistallani mutta keltaheisiangervon räväkän keltaiset lehdet saivat minut epäröimään. Ehkä annan kuitenkin kurjenmiekoille tilaisuuden. Ovathan ne melko takuuvarmoja kukkijoita toisin kuin nuo muut kurjenmiekat, joita olen kokeillut. Pitää vain kehitellä niiden ympärille jotain, mikä vie huomion pois kurjenmiekkojen aikaisin lakastuvista lehdistä. En enää edes muista, mitä niiden viereen viime kesänä istutin, mutta useampi kasvi siitä oli talven aikana kuollut ja jäljellä on vain lemmikkiä, bellistä ja rikkaruohoja. Ne eivät riitä, tarvitaan jotain korkeampaa ja tuuheampaa. Pitää pohdiskella jotain.

Penkin keskeltä katsottuna violetin kanssa näkyy keltaisen nurkan päivänliljat.

Ulko-ovelta näkyvät päivänliljat ja taustalla aidan edessä kurjenmiekat. Niistä vasemmalle on puska pikkuampiaisyrttiä ja oikealla purppuraheisiangervo, johon päivänliljat sopivat myös hienosti.

Violetti toimii myös vaaleanpunaisen kanssa. Kuvassa pikkuampiaisyrttiä ja bellistä sekä ihan vähän kaatunutta kurjenmiekan kukkaa oikeassa ylänurkassa.

Bellikset ovat samanlaisia joka paikkaan itsensä tunkijoita kuin lemmikit. Välillä syntyy hemaisevia yhdistelmiä, välillä enemmän tai vähemmän kummallisia kimppoja. Violettien ja tummanpunaisten kanssa hempeät bellikset toimivat hyvin, valko-pinkin sammalleimun kanssa eivät niinkään. Bellis hukkuu keltaisena loistavaa keskiosaa lukuun ottamatta sammalleimun sekaan. Sammalleimusta ja vaaleansinisestä lemmikistä taas tuli minulle vähän vauvamainen fiilis. En oikein tiedä, tykkäänkö yhdistelmästä vai en. Mitä mieltä te olette?

Lemmikkiä 'Candy Stripes' -sammalleimun kanssa. Olisiko tämä nyt joku pastellisävykimppa?

Aho-orvokki toimisi 'Candy Stripesin' kanssa lemmikkiä paremmin mutta sopii se punaiseenkin sammalleimuun.

Amerikanvuokko ja patjarikko ovat söpö pari. Näissä toistuu sama kukan muoto mutta väri on vain eri.

Tarhakimalainen sopii ihan mihin tahansa. Tässä se on rönsyakankaalilla. Muistakaa Kuvaa kimalainen -haaste!

Tarhatiarella 'Pink Skyrocket' ja itse risteytetty tarhakeijunkukka ovat upea pari.

Tiarella ja keijunkukka ovat niin hieno pari, että päätin lisätä kumpaakin luumutarhan uusimpaan osaan. Osa esikoista ja kaksi pientä jouluruusua sieltä jo lähtikin mutta kunhan siirrän loput esikoista pois, tilaa tulee hyvin lisää tiarelloille ja keijunkukille. Tiarellaa voi jo jakaa tänä kesänä mutta keijunkukat saavat vielä pulskistua rauhassa. Tai sitten ryhdyn taas risteytyspuuhiin ja katson, tulisiko samasta sekoituksesta pari samannäköistä kasvia lisää. Viime kerralla tuli kolmea erilaista ja niistä kaksi samannäköistä on nyt tiarellan lähistöllä. Kukathan niissä saattavat olla eri näköiset mutta se on sitten sen ajan murhe.

Saaripalstan tummanpunainen jouluruusu on alkanut haalistua mutta vielä sen kukissa riittää väriä luhtaesikon parivaljakoksi.

Luhtaesikko on niin ihana, vaikka edellisyön sade olikin saanut sen kukat vähän retkottamaan.

Nyt kun majapenkkiin päästiin, niin pitää laittaa välikevennyksenä pieni majantuunausvideo. Karo on taas löytänyt majan penkin alta vakiokaivuupaikkansa. Videointihetken kostea hiekka oli vähän raskasta kaivaa ja joku on jättänyt kiviäkin riesaksi, mutta sopiva kuoppa siihenkin viimein syntyi.

Kuten videosta voi päätellä, Karolle kuuluu ihan hyvää. Kahden viikon häkkilevon noudattamisen kanssa oli vähän tekemistä, neljä viikkoa olisi ollut täysi mahdottomuus. Ensimmäinen viikko sujui kohtuullisen hyvin mutta toisella viikolla Karo oikein etsimällä etsi tilaisuuksia livahtaa karkuteille ja protestoi hyvin äänekkäästi kaikkia rajoituksia vastaan. Jopa ulkona se nosti kuononsa kohti taivasta ja ulisi kuin paraskin susi, vaikka olin parin metrin päässä näköetäisyydellä. Päätimme, että kaksi viikkoa lepoa saa riittää ja sitten koira saa tassutella omaan tahtiinsa sisällä ja ulkona niin kuin ennenkin. Ulina loppui kuin seinään, kun hihnoista, häkeistä ja lapsiporteista päästiin eroon. Karo on päässyt muutaman kerran lyhyelle kävelylle, mutta silloinkin ollaan menty Karon vauhtia ja annettu haistella toisten koirien terveisiä ihan riittämiin. Pidemmille kävelyille emme ole varmuuden vuoksi vielä lähteneet, vaikka tuskinpa niille mitään estettä olisi, kun koira näyttää liikkuvan ihan normaalisti ja ottaa ulkona oma-aloitteisesti juoksuspurtteja. Huomenna tulee neljä viikkoa eläinlääkärireissusta täyteen, joten sen jälkeen Karo saa taas elellä täysin normaalisti.

Päivän kärhökuvaksi teeman mukaisesti oikein kaunis väripari: tarha-alppikärhöt 'Purple Dream' ja 'Albina Plena'.

Mikäpä väripareista oli suosikkinne?

Voi tätä yltäkylläisyyden aikaa!

Nyt ei tarvitse miettiä, mistä sitä jutun juurta vääntäisi. Ennemminkin on vaikea valita, mitä ottaisi mukaan postaukseen ja minkä jättäisi myöhemmäksi. Näin lämmintä kun on, tulee pyörittyä pihalla suunnilleen aamusta iltaan ja touhuttua yhtä sun toista. Muutaman kerran olen malttanut hetken istuskellakin ennen kuin on taas tullut mieleen joku askare.

Tarhavaleunikko aloittelee kukintaa 'Finola'-tulppaanien ollessa jo loppumetreillä.

Talvella näprätyn puutarhaessun ansiosta kännykkä kulkee jatkuvasti mukana, joten kuviakin tulee otettua samaa tahtia. Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että essun tekeminen oli yksi eniten puutarhaelämääni helpottaneista asioista. Tähän mennessä kaikki tavarat, joita on tullut mieleen kuljettaa mukana, ovat mahtuneet kyytiin haittaamatta puutarhatöitä. En ole kertaakaan unohtanut edes puutarhahanskoja johonkin kukkapenkin reunaan lojumaan, kun ne on ollut helppo sujauttaa kuvaamisen tai jonkun muun paljaita sormia vaativan homman ajaksi takataskuun odottamaan. Myös Karon namipurkki kulkee kätevästi mukana, minkä koira on jo oppinut. Niinpä se pysyttelee lähettyvilläni koko ajan ja kyttää, milloin voisi saada nameja.

Tulppaaneja, ukkolaukkoja, lemmikkejä ja tarhavaleunikko.

Ukkolaukkoja on myös aurinkopenkissä. Tätä voisi sanoa jo pallomereksi. Taustalla kukkii pihlaja.

Olen monta vuotta haaveillut siitä, milloin laukkoja kukkisi runsaasti. Olen jättänyt aina osan kukinnoista tekemään siemeniä ja leikannut osan kukinnan jälkeen pois, jotta siementaimia tulisi sopivasti. Kasvu siemenestä kukkivaksi sipuliksi on vienyt yllättävän monta vuotta mutta nyt pitkä odotus on päättynyt ja etupihalla huojuu laukkoja yllin kyllin. Luulen, että nyt pitää jo rajoittaa niiden siementuotantoa, että muutkin kasvit mahtuisivat kasvamaan. Taidankin kuskata osan kuihtuneista kukinnoista taka- ja sivupihalle, jotta niihinkin syntyisi runsaat laukkakasvustot. Tiesittekö muuten sen, että myös vihreänä pois leikattu laukan kukinto pystyy tekemään itävää siementä, jos sen jättää vain maahan lojumaan? Löysin nimittäin melkoisen tiheän "heinätuppaan" kohdasta, johon viime kesänä jätin ison kasan kuihtuneita kukintoja. Söisiköhän mikään lintu laukansiemeniä?

Samassa penkissä taaempana kukkii myös viittakurjenmiekka ja pikkuampiaisyrtti.

Blogiani pidempään lukeneet ehkä muistavat, että minulla on ollut hankaluuksia saada kurjenmiekkoja kukkimaan. Monista yrityksistä huolimatta ne ovat olleet melkeinpä viherkasveja, joten siksi olen vähentänyt niiden määrää huomattavasti. Poikkeuksen on tehnyt vanhanajan saksankurjenmiekkana pitämäni lajike. Sain sille viime kesänä nimen eräältä harrastajalta: viittakurjenmiekka (Iris aphylla). Se ei viime keväänä oikein kukkinut, sillä olin jakanut sitä edellisenä syksynä ja talven aikana vesimyyrä oli syönyt siltä juuria. Tänä kesänä kukinta on kuitenkin taas niin runsas kuin se yleensä on minulla ollut. Ehkä jonkun toisen hoidossa kukkia olisi enemmän mutta itse olen tyytyväinen tuohon määrään. Nuppuja on kuitenkin vielä tulossa jonkun verran. Nyt jännään, kukkivatko kadun päähän siirretyt tarhakurjenmiekat tai viime kesän poisto-operaatioista jäljelle jääneet siperiankurjenmiekat.

Karolle olisi ollut omakin vesikippo täynnä raikasta vettä mutta ilmeisesti ämpärivesi maistuu paremmalta.

Olen tällä viikolla puuhaillut suurimmaksi osaksi sivupihalla. Varjoisilla alueilla on ollut mukavampi kitkeä kuin täydessä paahteessa. Lasten synttärilahjoiksi saamat mesimarja-amppelit istutin muiden mesimarjojen luo pensasmustikoiden aluskasvillisuudeksi. Esikoinen oli mukana istuttamassa omaansa mutta kuopuksella oli tärkeämpää puuhaa. Vanhat mesimarjat talvehtivat tällä kertaa yllättävän hyvin ja kukkivatkin melko runsaasti. Viime kesänä vähiä kasvuun lähteneitä taimia vaivanneet kirpat ovat myös loistaneet poissaolollaan. Nyt onkin toiveissa saada mesimarjoista edes muutama marja maistiaisiksi. Mesimarjojen istutuksen lisäksi päätin vihdoin vaihtaa majapenkin esikoiden järjestystä. Palloesikot kasvattavat loppukesällä niin suuret lehdet, että ne näyttävät suorastaan suhteettomilta penkin reunuskasveina.

Majapenkin esikot uudelleenryhmiteltyinä.

Nostelin paikkojaan vaihtavat esikot isoilla paakuilla ylös, jotta ne eivät häiriintyisi siirrosta. Siirsin ylläolevan kuvan etureunasta vaaleankeltakukkaiset matalammat esikot tummanpunaisen jouluruusun molemmin puolin ja istutin kaikki palloesikot yhteen ryhmään vaaleankeltaisten esikoiden entiselle paikalle. Palloesikoiden ja keltaisen esikon väliin piti siirtää palloesikoiden tieltä yksi luhtaesikko, joten niistä tuli keskelle suunnilleen kolmionmuotoinen ryhmä. Himalajanesikko jäi entiselle paikalleen jouluruusun taakse ja Päivänpesän Katjalta saatu mysteeriesikko siirtyi keltaisista esikoista seuraavaksi ihan kuvan oikeaan laitaan. Nyt mennään tällä järjestyksellä syksyyn saakka, jolloin ajattelin jakaa paria isompaa palloesikkoa ja kokeilla, saisinko ne viihtymään myös jossain toisessa penkissä. Keltaisia esikoitakin voisi koon puolesta pistää palasiksi.

Keijupuutarha näytti lumien sulettua himppasen ränsistyneeltä.

Ruokaryhmä ja aita hajalla, oven edessä kuolleita lehtiä ja katostakin puuttui harja.

Pienen siistinnän jälkeen näytti paremmalta.

Keijut taisivat säikähtää toukokuun lopun ja kesäkuun alkupuoliskon kylmää säätä, sillä siistitystä puutarhasta huolimatta niitä ei näkynyt. Nyt ne ovat kuitenkin palanneet hieman uusittuun puutarhaansa. Siirsin valkovarjohiipan keijupuutarhan takaa nuotiopaikan luo, sillä varjohiippa ei tuntunut oikein viihtyvän sille osoittamallani paikalla. Aika tiheää tuolla kantopuutarhan ja varjokujan rajamailla jo olikin, joten ehkä sille vain tuli ahtaanpaikan kammo. Varjohiipan poiston myötä keijujen talon vieressä ollut portti ei enää näyttänyt luontevalta, joten rakensin sen tilalle aidan ja istutin varjohiipan tilalle keijujen "nurmikolle" levittäytyneen varjorikon. Varjorikot saavat nyt levittäytyä keijutalon taakse ja vallata samalla tilaa joka paikan kansoittavilta lemmikeiltä. 

Keijupuutarhan ympärillä kukkii runsaammin kuin koskaan. Jotain uuttakin sinne on tullut.

Roosa astelee perhonen kämmenellään polkua pitkin, Mimosa haaveilee saniaisen alla.

Vanha keijujen portti oli jatkuvasti rikki; eihän se ollutkaan kuin kolmesta tikusta kasattu simppeli kyhäelmä. Arvoitukseksi on jäänyt se, kuka portin aina rikkoi: Karo, lapset, linnut, oravat, siili vai hiiret? Kaikki yhtä potentiaalisia vaihtoehtoja. Uusi portti on sen verran jykevä, että sen kaatamisesta saan syyttää melkein sataprosenttisella varmuudella perheen kaksijalkaisia tihulaisia. Materiaalina käytin viime kesänä poistetun punaherukan juurakkoa, josta löytyi hieman kääntelemällä ja ylimääräisiä osia poistamalla varsin lupaava käkkyrä. Ulkonäkökin koheni melkoisesti, kun rapsuttelin lahonneet kuoret pois. Portin paikka vaihtui keijupuutarhan toiseen laitaan, johon muodostui nyt sopiva kulku salaperäiseen keijumetsään.

Sinikka löytyy uuden keijumetsään johtavan portin viereltä.

Varjorikot lähempää.

Lemmikkien seasta ei meinaa erottaa lainkaan haltiankukan kukintaa.

Kituva kasvi kannattaa ehdottomasti siirtää johonkin muualle. Keijupuutarhaan toissa kesänä luumutarhasta siirtämäni nimetön haltiankukka teki viime kesänä muutaman kukinnon ja tänä kesänä räjäytti pankin. Se selvästi nauttii aivan erilaisista oloista kuin valkovarjohiippa, joka ei haltiankukan naapurina viihtynyt. Varjohiipan uusi paikka on paljon valoisampi ja kohopenkkinä rinteessä varmaan myös kuivempi. Kilpailuakaan ei vielä juuri ole, sillä penkissä on vain pikkutaimia ja niitäkin hyvin harvassa. Viime syksynä hankittu tarhavarjohiippa talvehti siellä oikein hyvin ja on lähtenyt reippaaseen kasvuun, joten ehkäpä se kuitenkin on varjohiipoille mieluisampi asuinsija. Kukkapankin räjäytystä odotellessa...

Ylhäältä päin saikin haltiankukan kukkarunsauden paremmin näkyviin.

Sitten seuraa pieni tiedotus Ylä-Savon alueella asuville lukijoilleni. Heillä on nimittäin mahdollisuus päästä tutustumaan puutarhaamme sunnuntaina 2.7.-23, kun Ylä-Savon puutarhaseura tekee retken neljään yksityispihaan. Ilmoittautuminen on viimeistään 22.6.-23 ja retki toteutuu, jos ilmoittautuneita on vähintään 20. Ei tarvitse olla edes puutarhaseuran jäsen. Käykää lukemassa tarkemmin puutarhaseuran tapahtumakalenterista. Pionit hyvin todennäköisesti kukkivat silloin ja moni muu perenna. Nuppujen kehityksestä päätellen muutamia kärhöjäkin saattaa olla kukassa silloin, vaikka ajankohta ei olekaan ihan niitä suosiva. Nyt lähden ulos puunaamaan taas yhden nurkan esittelykelpoiseksi. Iloista viikonloppua!