Lemmikit kuriin!

Nyt on yksi alkukesän yksi tärkeimmistä urakoista tehty, nimittäin takapihan lemmikkirehotuksen karsiminen. Lemmikit ovat todella kauniita kukkiessaan mutta sen jälkeen ne ovat rumia ja peittävät alleen kaiken muun. Lisäksi niiden siementuotantokin on niin valtavaa, että ne valloittaisivat helposti joka paikan, jos niille antaisi liikaa periksi. Nyt kun luumutarhassa alkaa monessa kohdassa olla muuta helpommin siistinä pysyvää maanpeitettä, niin ei ole tarvetta antaa lemmikkien kansoittaa ihan joka kohtaa.

Lemmikkien kukinta alkaa olla loppusuoralla.

'Laatokan helmen' alunen on ollut "työn alla" jo useamman vuoden. Se tarkoittaa siis käytännössä sitä, että sille olisi pitänyt tehdä jotain jo ajat sitten mutta kaikki muu on kiilannut eteen ja niille vähille yrityksillekin on käynyt yhtä hassusti kuin itse luumupuulle. Viimeisin yritys oli istuttaa alueen eteläsivulle hopeahärkkiä. Jostain syystä melkein neliömetrin alalta löytyi vain pari hentoa versoa, joten ei taida olla hopeahärkillekään sopiva kasvupaikka siellä. Liian multavaa ehkä? Sen sijaan kompostimullan mukana tullut nukkapähkämö ja ihan omia aikojaan ilmestynyt luonnon poimulehti rehottavat siellä iloisessa sekamelskassa keto-orvokin kanssa. Jätin niitä toistaiseksi pienen lämpäreen, jotta maa ei olisi ihan paljaana mutta leviämään niitä en päästä. Nepalinhanhikki viihtyi useamman vuoden etunurkassa mutta toissa talvi tappoi kaksi taimista ja kolmas, jo valmiiksi huonovointinen puska hävisi viime talvena.

"Eteläsivu" perkauksen jälkeen. Nepalinhanhikki oli lyhdyn juurella, hopeahärkkejä nukkapähkämön toisella puolella.

Vaihdoin taktiikkaa ja siirsin hopeahärkkien paikalle aurinkopenkistä punaisen pihaesikon, joka uhkasi hautautua sekä kevättähtien että puistoatsalean alle. Aika aurinkoinen paikkakin se oli pihaesikolle, joten ehkäpä luumutarhan hajavalo saa esikon rehevämpään kasvuun. Sen kaveriksi istutettiin täksi kesäksi lapsen kesäkurpitsa, jolle ei löytynyt muualta sopivaa paikkaa. Aion jakaa myöhemmin kesällä liilakukkaista sammalleimua ja kokeilla, viihtyisikö se tuolla reunalla aluskasvina. Samaa sammalleimua kun on jo luumutarhassa lähempänä nuotiopaikkaa.

Liilaa sammalleimua (peräisin Navettapiian puutarhasta) nuotiopaikan luona.

Alueen nurmikonpuoleisessa päässä (seuraavan kuvan etulaidassa) kasvaa nyppykurjenpolvea, jota lisäsin viime syksynä muutaman jakopalan vasempaan etukulmaukseen. Vihreä puska niistä seuraavana on hämyvuokkoa, jonka kurjenpolvi peittäisi mukavasti sitten kun vuokon lehdet alkavat lakastua. Jostain syystä kurjenpolven taimet eivät olleetkaan selvinneet talvesta ja lemmikkien kitkennän jälkeen jäi vain tyhjä mullos jäljelle. Kokeilen jakamista vielä tänä kesänä uudelleen ja lisään samalla taimia myös oikeaan etukulmaan nepalinhanhikkien tilalle. Kurjenpolvien takana ihan puun juurella on sinivalkoista kääpiöjapaninakileijaa. Ne saavat jäädä mutta pieniä siementaimia vähensin jonkun verran. Tarvitse senkään lähteä maailmanvalloitukseen... Älkää muuten katsoko noita kamalan rikkaruohottuneita kivipolkuja! Kitkemistyökaluani ei ole vieläkään löytynyt ja talikon piikeillä avustamalla sai ainoastaan reunan lähellä kasvaneiden voikukkien juuria löysättyä sen verran, että ne sai vedettyä pois kivien väleistä.

Taistelutantere talolta päin heti kitkennän jälkeen. Tässä kuvassa muuten myös osa eteläsivusta taitaa olla vielä kitkemättä.

Kylvin pari vuotta sitten siemenkirjeestä ripsureunaista tarhakylmänkukkaa. Kolme tainta iti ja istutin niistä kaksi 'Laatokan Helmen' alle polun lähelle. Ihme kyllä taimet löytyivätkin lemmikkien seasta mutta kovin olivat pieniä ja hentoja. Ehkä ne alkavat nyt kasvaa paremmin kun saavat vettä ja valoa enemmän. Päätin nyt pyhittää niiden kulmauksen kokonaan tarhakylmänkukille ja ripottelin neljän erilaisen tarhakylmänkukan siemeniä suoraan maahan. Pitää sitten siirrellä taimia aikanaan harvempaan, jos niistä kovin moni sattuisi itämään. Samassa kulmauksessa kasvaa huhtikurjenmiekkoja, joiden lakastuvat lehdet kylmänkukkien pitäisi peittää hyvin. Barlow-tyyppinen valkoinen akileija sai nyt vielä toistaiseksi jäädä samaan nurkkaan kylvösten keskelle, jotta siellä olisi edes jotain vihreää. Sitä paitsi akileija kukkii ihan kohta ja eihän sitä silloin kannata nyhtää pois.

Violetti nuoli: Liisan sekoitus punaista ja sinistä tarhakylmänkukkaa. Vaal. pun. nuoli: punaista. Kelt: ripsureunaista. Sininen nuoli: liila sammalleimu.

Sinisen nuolen kohdalle, vuokon "alapuolelle", istutin jo yhden liilakukkaisen sammalleimun, jonka taimi oli jäänyt vähän hassuun kohtaan muista erilleen, kun ei vain ollut istutushetkellä kaikille hyviä paikkoja. Samaa sammalleimua meinasin siis istuttaa puun toisellekin puolelle. Yllä olevassa kuvassa näkyykin jo se pihaesikko vasemmassa reunassa kivipolun ja astinkiven kulmassa. Kesäkurpitsan taimikin pilkottaa vähän luumun oksien seasta. 'Laatokan Helmeä' ei aiemmissa kuvissa ole kunnolla näkynyt, joten laitetaanpa seuraavaksi yleiskuva luumutarhasta. Samalla tulee laitettua muistiin luumupuiden tämänhetkinen tilanne.

Etualalla 'Kuntala', 'Laatokan Helmi' on valaisimen oikealla puolella ja 'Viipurin punaluumu' valaisimen takana.

Toissa talvi oli ankara kaikille luumupuillemme. 'Laatokan Helmi' oli valmiiksi huonossa kunnossa vanhojen pakkashalkeamien takia, joten sille oli jo jätetty juurivesa kasvamaan kokoa. Alkuperäinen puu kuoli pystyyn ja kaadettiin viime kesänä pois, jolloin juurivesa lähti reippaaseen kasvuun. 'Kuntala' näyttää nyt lähinnä lyhtypylväältä. Siitä selvisi hassusti oksankärki sieltä, toinen täältä ja harmillisesti juuri latva kukki hyvin, joten puu saa tehdä vielä viimeisen satonsa. Sahasin siitä kaikki kuivuneet oksat ja kiskoin yhtä vaille kaikki juurivesat pois. Viimeinen juurivesa jäi kasvamaan siltä varalta, jos päädymme myöhemmin kaatamaan alkuperäisen puun pois. Toinen vaihtoehto olisi varmaan typistää se puolivälistä ja kasvattaa alimmista oksista jonkinlainen käkkäräpuu. Sivupihan 'Kuntalasta' kuoli koko latva metrin korkeudelta ylöspäin mutta sen elossa säilynyt oksa kasvaa sentään ylöspäin eikä suoraan sivulle, joten puu näyttää typistyksen jälkeenkin vielä jollain lailla puulta.

Ja Viipurilaisesta on hengissä ainoastaan tämä alin oksa ja taaempana kaksi juurivesaa.

Viipurilaisesta selvisi ainoastaan hangen suojissa talvehtinut alin oksa mutta puu jätettiin vielä viime kesänä pystyyn, jos se vaikka versoisi ylempää tänä vuonna. Uusia lehtiä ei puhjennut, joten runko sahattiin nyt vihreän oksan yläpuolelta poikki. Oksassa on paljon raakileita tulossa, joten korjataan sato talteen ennen kuin sahataan loputkin pois. Varmaan tuosta lähempänä kuunliljoja kasvavasta juurivesasta kasvatetaan uusi puu, sillä toinen on purppuraheisiangervon keskellä.

Kolmiopenkissä oli tällainen lemmikki-varjorikko-leinikki-sekamelska.

Luumutarhasta olikin sujuva jatkaa lemmikkien raivausta grillikatoksen toiselle puolelle kolmiopenkkiin. Jostain syystä takimmainen hunajamarjoista ('Ilo' eli 'Vostorg') oli kuollut talven aikana. Toissa talvi toki kuritti hunajamarjojakin mutta kyllä niissä nyt sentään useampi vihreä oksa oli viime kesänä. Nyt kun sain aikaiseksi raivata lemmikit pois, tutkin samalla, onko 'Ilossa' mitään elämänmerkkejä. Kuoret irtosivat heti juuresta lähtien ja runkokin oli alkanut tummua toiselta puolelta kuoren alta. Kuollut siis, joten päätin kaivaa koko pensaan pois. Istumakiven päädyssä kasvava 'Jättiläisen tytär' on kasvanut sen verran leveäksi, että sen voisi siirtää syksymmällä tai ensi keväänä 'Ilolta' vapautuneeseen tilaan. Pensaiden suojaaminen jäniksiltä on nimittäin ollut hieman haastavaa, kun verkon tukikeppejä ei voi upottaa pation betonilaattojen läpi. Toki pensaan siirtämisessä voi muutama ärräpää päästä ja kaduttaa koko hommaan ryhtyminen, mutta 'Ilo' oli istutettu ensimmäisenä eikä sen juuristo niin iso ollut, etteikö uskaltaisi nuorempaa pensasta siirtää.

Kitketty pääty ja 'Ilon' jämät.

Otin varjorikkojen reunasta muutaman pienen jakopalan penkin reunaan mutta olkoon nyt loppu penkistä mulloksella. Helpompi sitten siirtää 'Jättiläisen tytärtä'. Kuten kuvasta näkyy, niin talviset jänisverkot ovat edelleen paikoillaan. Virittelin verkon varaan myös rastasverkon suojaamaan pensaat ylhäältä. Jospa tänä vuonna saadaan syödä hunajamarjojen sato ihan itse. Nyt olikin juuri sopiva hetki viritellä suojaukset, sillä ensimmäiset marjat alkavat jo sinertää.

Nyppykurjenpolvet aloittelevat kukintaa.

Meillä satoi tiistaina 25 milliä vettä ja eilenkin tuli muutama sadekuuro. Eipähän ole tarvinnut kastella vasta tehtyjä istutuksia ja kylvöksiä. Tänään oli poutasää mutta tuuli puhalsi hyvin kylmästi. Ei oikein tunnu keskikesältä.

Voi tätä yltäkylläisyyden aikaa!

Nyt ei tarvitse miettiä, mistä sitä jutun juurta vääntäisi. Ennemminkin on vaikea valita, mitä ottaisi mukaan postaukseen ja minkä jättäisi myöhemmäksi. Näin lämmintä kun on, tulee pyörittyä pihalla suunnilleen aamusta iltaan ja touhuttua yhtä sun toista. Muutaman kerran olen malttanut hetken istuskellakin ennen kuin on taas tullut mieleen joku askare.

Tarhavaleunikko aloittelee kukintaa 'Finola'-tulppaanien ollessa jo loppumetreillä.

Talvella näprätyn puutarhaessun ansiosta kännykkä kulkee jatkuvasti mukana, joten kuviakin tulee otettua samaa tahtia. Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että essun tekeminen oli yksi eniten puutarhaelämääni helpottaneista asioista. Tähän mennessä kaikki tavarat, joita on tullut mieleen kuljettaa mukana, ovat mahtuneet kyytiin haittaamatta puutarhatöitä. En ole kertaakaan unohtanut edes puutarhahanskoja johonkin kukkapenkin reunaan lojumaan, kun ne on ollut helppo sujauttaa kuvaamisen tai jonkun muun paljaita sormia vaativan homman ajaksi takataskuun odottamaan. Myös Karon namipurkki kulkee kätevästi mukana, minkä koira on jo oppinut. Niinpä se pysyttelee lähettyvilläni koko ajan ja kyttää, milloin voisi saada nameja.

Tulppaaneja, ukkolaukkoja, lemmikkejä ja tarhavaleunikko.

Ukkolaukkoja on myös aurinkopenkissä. Tätä voisi sanoa jo pallomereksi. Taustalla kukkii pihlaja.

Olen monta vuotta haaveillut siitä, milloin laukkoja kukkisi runsaasti. Olen jättänyt aina osan kukinnoista tekemään siemeniä ja leikannut osan kukinnan jälkeen pois, jotta siementaimia tulisi sopivasti. Kasvu siemenestä kukkivaksi sipuliksi on vienyt yllättävän monta vuotta mutta nyt pitkä odotus on päättynyt ja etupihalla huojuu laukkoja yllin kyllin. Luulen, että nyt pitää jo rajoittaa niiden siementuotantoa, että muutkin kasvit mahtuisivat kasvamaan. Taidankin kuskata osan kuihtuneista kukinnoista taka- ja sivupihalle, jotta niihinkin syntyisi runsaat laukkakasvustot. Tiesittekö muuten sen, että myös vihreänä pois leikattu laukan kukinto pystyy tekemään itävää siementä, jos sen jättää vain maahan lojumaan? Löysin nimittäin melkoisen tiheän "heinätuppaan" kohdasta, johon viime kesänä jätin ison kasan kuihtuneita kukintoja. Söisiköhän mikään lintu laukansiemeniä?

Samassa penkissä taaempana kukkii myös viittakurjenmiekka ja pikkuampiaisyrtti.

Blogiani pidempään lukeneet ehkä muistavat, että minulla on ollut hankaluuksia saada kurjenmiekkoja kukkimaan. Monista yrityksistä huolimatta ne ovat olleet melkeinpä viherkasveja, joten siksi olen vähentänyt niiden määrää huomattavasti. Poikkeuksen on tehnyt vanhanajan saksankurjenmiekkana pitämäni lajike. Sain sille viime kesänä nimen eräältä harrastajalta: viittakurjenmiekka (Iris aphylla). Se ei viime keväänä oikein kukkinut, sillä olin jakanut sitä edellisenä syksynä ja talven aikana vesimyyrä oli syönyt siltä juuria. Tänä kesänä kukinta on kuitenkin taas niin runsas kuin se yleensä on minulla ollut. Ehkä jonkun toisen hoidossa kukkia olisi enemmän mutta itse olen tyytyväinen tuohon määrään. Nuppuja on kuitenkin vielä tulossa jonkun verran. Nyt jännään, kukkivatko kadun päähän siirretyt tarhakurjenmiekat tai viime kesän poisto-operaatioista jäljelle jääneet siperiankurjenmiekat.

Karolle olisi ollut omakin vesikippo täynnä raikasta vettä mutta ilmeisesti ämpärivesi maistuu paremmalta.

Olen tällä viikolla puuhaillut suurimmaksi osaksi sivupihalla. Varjoisilla alueilla on ollut mukavampi kitkeä kuin täydessä paahteessa. Lasten synttärilahjoiksi saamat mesimarja-amppelit istutin muiden mesimarjojen luo pensasmustikoiden aluskasvillisuudeksi. Esikoinen oli mukana istuttamassa omaansa mutta kuopuksella oli tärkeämpää puuhaa. Vanhat mesimarjat talvehtivat tällä kertaa yllättävän hyvin ja kukkivatkin melko runsaasti. Viime kesänä vähiä kasvuun lähteneitä taimia vaivanneet kirpat ovat myös loistaneet poissaolollaan. Nyt onkin toiveissa saada mesimarjoista edes muutama marja maistiaisiksi. Mesimarjojen istutuksen lisäksi päätin vihdoin vaihtaa majapenkin esikoiden järjestystä. Palloesikot kasvattavat loppukesällä niin suuret lehdet, että ne näyttävät suorastaan suhteettomilta penkin reunuskasveina.

Majapenkin esikot uudelleenryhmiteltyinä.

Nostelin paikkojaan vaihtavat esikot isoilla paakuilla ylös, jotta ne eivät häiriintyisi siirrosta. Siirsin ylläolevan kuvan etureunasta vaaleankeltakukkaiset matalammat esikot tummanpunaisen jouluruusun molemmin puolin ja istutin kaikki palloesikot yhteen ryhmään vaaleankeltaisten esikoiden entiselle paikalle. Palloesikoiden ja keltaisen esikon väliin piti siirtää palloesikoiden tieltä yksi luhtaesikko, joten niistä tuli keskelle suunnilleen kolmionmuotoinen ryhmä. Himalajanesikko jäi entiselle paikalleen jouluruusun taakse ja Päivänpesän Katjalta saatu mysteeriesikko siirtyi keltaisista esikoista seuraavaksi ihan kuvan oikeaan laitaan. Nyt mennään tällä järjestyksellä syksyyn saakka, jolloin ajattelin jakaa paria isompaa palloesikkoa ja kokeilla, saisinko ne viihtymään myös jossain toisessa penkissä. Keltaisia esikoitakin voisi koon puolesta pistää palasiksi.

Keijupuutarha näytti lumien sulettua himppasen ränsistyneeltä.

Ruokaryhmä ja aita hajalla, oven edessä kuolleita lehtiä ja katostakin puuttui harja.

Pienen siistinnän jälkeen näytti paremmalta.

Keijut taisivat säikähtää toukokuun lopun ja kesäkuun alkupuoliskon kylmää säätä, sillä siistitystä puutarhasta huolimatta niitä ei näkynyt. Nyt ne ovat kuitenkin palanneet hieman uusittuun puutarhaansa. Siirsin valkovarjohiipan keijupuutarhan takaa nuotiopaikan luo, sillä varjohiippa ei tuntunut oikein viihtyvän sille osoittamallani paikalla. Aika tiheää tuolla kantopuutarhan ja varjokujan rajamailla jo olikin, joten ehkä sille vain tuli ahtaanpaikan kammo. Varjohiipan poiston myötä keijujen talon vieressä ollut portti ei enää näyttänyt luontevalta, joten rakensin sen tilalle aidan ja istutin varjohiipan tilalle keijujen "nurmikolle" levittäytyneen varjorikon. Varjorikot saavat nyt levittäytyä keijutalon taakse ja vallata samalla tilaa joka paikan kansoittavilta lemmikeiltä. 

Keijupuutarhan ympärillä kukkii runsaammin kuin koskaan. Jotain uuttakin sinne on tullut.

Roosa astelee perhonen kämmenellään polkua pitkin, Mimosa haaveilee saniaisen alla.

Vanha keijujen portti oli jatkuvasti rikki; eihän se ollutkaan kuin kolmesta tikusta kasattu simppeli kyhäelmä. Arvoitukseksi on jäänyt se, kuka portin aina rikkoi: Karo, lapset, linnut, oravat, siili vai hiiret? Kaikki yhtä potentiaalisia vaihtoehtoja. Uusi portti on sen verran jykevä, että sen kaatamisesta saan syyttää melkein sataprosenttisella varmuudella perheen kaksijalkaisia tihulaisia. Materiaalina käytin viime kesänä poistetun punaherukan juurakkoa, josta löytyi hieman kääntelemällä ja ylimääräisiä osia poistamalla varsin lupaava käkkyrä. Ulkonäkökin koheni melkoisesti, kun rapsuttelin lahonneet kuoret pois. Portin paikka vaihtui keijupuutarhan toiseen laitaan, johon muodostui nyt sopiva kulku salaperäiseen keijumetsään.

Sinikka löytyy uuden keijumetsään johtavan portin viereltä.

Varjorikot lähempää.

Lemmikkien seasta ei meinaa erottaa lainkaan haltiankukan kukintaa.

Kituva kasvi kannattaa ehdottomasti siirtää johonkin muualle. Keijupuutarhaan toissa kesänä luumutarhasta siirtämäni nimetön haltiankukka teki viime kesänä muutaman kukinnon ja tänä kesänä räjäytti pankin. Se selvästi nauttii aivan erilaisista oloista kuin valkovarjohiippa, joka ei haltiankukan naapurina viihtynyt. Varjohiipan uusi paikka on paljon valoisampi ja kohopenkkinä rinteessä varmaan myös kuivempi. Kilpailuakaan ei vielä juuri ole, sillä penkissä on vain pikkutaimia ja niitäkin hyvin harvassa. Viime syksynä hankittu tarhavarjohiippa talvehti siellä oikein hyvin ja on lähtenyt reippaaseen kasvuun, joten ehkäpä se kuitenkin on varjohiipoille mieluisampi asuinsija. Kukkapankin räjäytystä odotellessa...

Ylhäältä päin saikin haltiankukan kukkarunsauden paremmin näkyviin.

Sitten seuraa pieni tiedotus Ylä-Savon alueella asuville lukijoilleni. Heillä on nimittäin mahdollisuus päästä tutustumaan puutarhaamme sunnuntaina 2.7.-23, kun Ylä-Savon puutarhaseura tekee retken neljään yksityispihaan. Ilmoittautuminen on viimeistään 22.6.-23 ja retki toteutuu, jos ilmoittautuneita on vähintään 20. Ei tarvitse olla edes puutarhaseuran jäsen. Käykää lukemassa tarkemmin puutarhaseuran tapahtumakalenterista. Pionit hyvin todennäköisesti kukkivat silloin ja moni muu perenna. Nuppujen kehityksestä päätellen muutamia kärhöjäkin saattaa olla kukassa silloin, vaikka ajankohta ei olekaan ihan niitä suosiva. Nyt lähden ulos puunaamaan taas yhden nurkan esittelykelpoiseksi. Iloista viikonloppua!

Vähän erilainen kantopuutarha

Lupasin edellisessä postauksessa esitellä uusinta työmaata. Urakka olisi varmasti jo valmis, ellei tänään olisi satanut puolta päivää vettä. Kävin aamupäivällä muutaman tunnin sadekamppeissa ulkona, mutta käytin ajan mm. sadevesijärjestelmien tarkistukseen ja etanoiden keräämiseen. Lehtokotiloita en onneksi löytänyt, tavallisia pelto- ja valepeltoetanoita vain. Alankin elätellä toiveita, että ne kaksi aikaisemmin löytynyttä kotiloa olivat vain satunnaisia harhailijoita eivätkä merkki lehtokotiloiden järjestäytyneestä hyökkäyksestä. Koska varsinainen projekti ei ole vielä ihan valmis, näytän kakkosprojektin, jota tein yhdessä lasten kanssa.

Kantopuutarhan takaosa säilyi melko lailla ennallaan. Etualalla ihan tavallinen ojakellukka, sen vasemmalla puolella esikko, valkovarjohiippa ja sormivaleangervo, taustalla hiirenportaita (?) sekä sekalaisia luonnonkasveja. Tontin raja menee juurakoiden kohdalla, joten niiden takana on sitä mitä luonto nyt sattuu tarjoilemaan.

Ajatus oli tehdä keijupuutarha ja sinne keijuille talo pienestä saviruukusta, jolle ei ollut muuta käyttöä. Keräsimme ison kasan tasapintaisia kiviä ja pesimme ne. Pesun jälkeen kivet lajiteltiin koon ja värin mukaan, tosin työn edetessä tuli selväksi, että kivet piti asetella koon ja muodon mukaan olivatpa ne minkä värisiä tahansa. Minulta meni vajaa kolme tuntia liimata kuumaliimalla kivet kiinni ruukkuun, mutta tulipahan hieno lopputulos, vaikka itse sanonkin! Täytimme ruukun mullalla, istutimme sammalta katoksi ja asettelimme mökin puutarhaan. Lapset tekivät keijuille nurmikon sammalesta (omalta pihalta irrotettu!) ja auttoivat aidan tekemisessä. En ehtinyt eilen tehdä viimeisiä silauksia, joten otin vain nopeasti kännykällä mökistä kuvan. Mitäpä sitä suotta kameraa hakemaan keskentekoisen projektin taltioimista varten.

Nämä keijut asuvat sammalkattoisessa kivitalossa.

Tänään etanajahdin jälkeen päätin lähteä jatkamaan keijupuutarhaa. Heti paikalle saavuttuani totesin kolmen tunnin työn menneen hukkaan, sillä useampi kivi oli tipahtanut mökin kyljestä irti. Kun nostin talon ylös, melkein kaikki loputkin kivet ropisivat liimoineen päivineen keijupuutarhan nurmikolle. Ei ollut sateenkestävä keijumökki se... Saviruukku ei selvästi ollut tarpeeksi huokoinen kuumaliimalle eikä kastuminen varmaan auttanut asiaa yhtään. Toisaalta, eipä se liima kivissäkään kovin tukevasti kiinni ollut, vaikka mökki tuntui valmiina hyvinkin vankalta.

Keijujen kodin takana "metsässä" varjoliljat nuokuttelevat sirosti nuppujaan lemmikkien keskellä.

Muita puuhastellessani mietin, mistä saisi tehtyä keijutalon kakkosversion. Varastosta löytyi kivasti harmaantunut puunpätkä ja heinäseipään tappeja. Sahasin puun toisen pään katon muotoon ja halkaisin vasaran ja puukon avulla tapit pitkittäin halki. Pätkin tapit oksasaksilla ja siistin niitä hieman puukolla. Kuumaliiman kestävyys edellisessä projektissa ei vakuuttanut, joten turvauduin vanhaan kunnon eri keeperiin. Sillä ainakin puupinnat saa liimattua toisiinsa lujasti. Kuivumisaika oli vähän toista kuin kuumaliimalla, mutta jospa keijumökki nro 2 olisi ensimmäistä edes vähän kestävämpi. Ikkunoita mökissä ei ole, mutta lasten mukaan keijut taikovat sinne ikkunat silloin kun ihmiset eivät näe.

Puumökki maastoutuu kivilinnoitusta paremmin kantopuutarhaan. Oikealla puolella kasvaa matalaksi jäävä jaloangervo, mökin taakse siirsin valkovarjohiipan, joka minusta sopii täydellisesti keijupuutarhan henkeen.

Kurkataanpa lähemmin itse mökin yksityiskohtia. Ovi on kaarnanpalanen, jonka puuta vasten ollut puoli oli minusta juuri sopivan näköinen tähän tarkoitukseen. Jyrsin sen sivuleikkurilla sopivan muotoiseksi. Sama ovi oli kivimökissä, mutta tähän puumökkiin liimasin pienen kiven sijaan puunpalasen rivaksi. Oven yläpuolella on "jalokivi", eli muisto häämatkaltamme. Löysimme silloin eräältä luontopolulta melkein läpikuultavia kvartsinpalasia, joita otin pari mukaan. Lapset ovat aina silloin tällöin ihastelleet niiden kimmellystä, joten pitihän yksi niistä laittaa keijumökkiin. Aita on tehty tuoksuvatukan kuivista oksanpätkistä ja tökitty vain suoraan multaan.

Oven yläpuolella oleva kvartsinpalanen säihkyy auringossa kauniisti. Rappukiveksi löytyi omalta pihalta vähän isompi valkoinen kivi, ehkä kvartsia sekin, vaikka onkin vähän sameampi.

Oven pielessä on tietysti kukkaruukku toivottamassa keijuvieraat tervetulleiksi (kukat pitänee vaihtaa päivittäin, sillä ruukku on vain ontto oksanpätkä, johon pujotin muutaman lemmikin kukinnon).

Aidassa on portti, jotta keijut pääsevät seikkailemaan syvemmälle metsään. Portin vieressä on kivinen pöytäryhmä.

Varjorikot siirsin tänne toiselta puolelta pihaa. Keijukaismaailmaan sopivia kukkasia ovat minusta nämäkin.

Vähän kauempaa. Vasemmassa reunassa on matalaksi jäävä kuunlilja, joka kesän edetessä muuttuu valkoreunaiseksi. Keijujen ulko-ovelta johtaa kiviaskelmat "nurmialueen" laitamille ihmisten polun luokse.

Jyrkässä rinteessä on oltava jykevät portaat, jotta keijujen on turvallista sipsutella mäkeä alas.

Kuvakulma keijujen korkeudelta. Taustalla lemmikkien keskeltä kurkistelee risulintu. Ojakellukan keväinen kukinta antaa värikkäämpien kaunottarien loistaa, syksymmällä kukat ovat näyttävämpiä.

Keijuilla on aika laaja pihanurmikko. Ehkä sinne ilmestyykin kesän mittaan lisää pikkuruisia yksityiskohtia. Mökin ympärillä oleva "metsikkökin" on vielä vähän harva. Seuraavan kuvan vasemmassa ylänurkassa olevan sormivaleangervon alla on kaksi aho- tai metsäorvokin tainta, joiden toivon levittäytyvän isommalle alalle. Sekin olisi täydellinen kasvi keijupuutarhaan. Siirsin myös vaaleanpunaiseksi värittyvän valkovuokon taaempaa kantopuutarhasta keijujen mökin lähelle. Se ei oikein tuntunut viihtyvän edellisessä kohdassaan, mutta ehkä uusi ympäristö satujen maailmassa on sille mieluisampi.

Tässä vielä koko keijupuutarhan alue ja samalla kantopuutarhan etuosa. Takaosaa ei paljon erotukaan nyt kun lemmikit peittävät kaiken alleen.

Huomenna aion jatkaa pääprojektini loppuun, siitä tulee kuvia sitten seuraavaan postaukseen. Hei vaan!

Vaaleanpunaisia unelmia, osa 2

Koska ulkona näyttää samalta kuin normaalivuonna marras-joulukuun vaihteessa, jatkamme värisarjan parissa. Kuten ounastelinkin, oransseja kukkia ei viime kesänä tullut yhtään lisää, joten hypätään suoraan lempiväriini vaaleanpunaiseen. Vaaleanpunaisia kukkia minulla on paljon ja määrä vain lisääntyy koko ajan. Yritin ensin mahduttaa kaikki pinkin sävyt samaan postaukseen, mutta eihän siitä tullut tälläkään kerralla mitään, joten mennään vanhalla kaavalla ja laitetaan hattaraunelmat tähän postaukseen ja jätetään vahvemmat sävt seuraavaan kertaan.

Espanjansinililjan herkkä kukinto ilahduttaa yllättävän myöhään, vasta kesäkuun puolivälissä,

Kesäkuun alussa kukkiva alppiruusu 'Mikkeli' avaa kukkansa vaaleanpunaisina ja haalistuu kukinnan edetessä valkoiseksi.

Varjorikko löytyi puutarhatapahtumasta ja pääsi sulostuttamaan pation luona olevan istumakiven ympäristöä.

Kivikkosuopayrtti saa tehdä vaaleanpunaisen kukkapilven patiolle johtavan kulkuväylän viereen.

Rusolaukat nostavat mielikuvissani aikanaan kukintonsa luumutarhaa peittävien kurjenpolvien (taustalla peittokurjenpolvi 'Cambridge') seasta.

Neidonkurjenpolvi ryppyisine kukkineen on yksi luumutarhan kurjenpolvilajeista.

Tässä vaiheessa aletaan lähestyä jo loppukesää.

Rusokurjenpolvi 'Southcombe Double' kukki hyvin vaatimattomasti ensimmäisenä kesänään, mutta jospa se tänä kesänä näyttäisi jo vähän todellista luontoaan. Tämäkin kasvaa luumutarhassa.

Kuivuudesta kärsinyt turkestaninmaksaruoho sulostuttaa kivikkorinteessä.

Etualalla jaloangervo 'Europa'. Vasemmassa reunassa ja taustalla näkyvä japaninjaloangervo 'Peach Blossom' (?) oli jo aiemmassa postauksessa.

Jaloangervo 'Rheinland' kukkii kärhökaaripenkin laajennusosassa.

Purppurapunalatva ja perhoset ovat syksyn ilo.

Tokihan yksi kärhökin mahtuu tähän unelmapostaukseen.

Loistokärhö 'Kaiser' kukki viime keväänä eteisessä, mutta sille on paikka suunniteltuna, joten jatkossa hänen keisarillinen korkeutensa saa kukkia ulkona.

Näitä kuvia oli varsin ihana selailla tällaisen syksy-talven keskellä. Hyvää viikkoa!

Ruskaa, kiviä ja kukkia

Tämä postaus onkin melkein reaaliajassa, sillä postauksen kuvat ovat pari tuntia vanhoja ja täällä tapahtuneet muutokset eiliseltä ja tältä päivältä. Aloitetaan ruskasta: löysin kerrassaan herkullisia pinkkejä ruskasävyjä parista itselleni melko uudesta tuttavuudesta.

Isorikko saa näin hauskan syysvärityksen. Näitä pitää saada ehdottomasti lisää!

Varjorikkokin on melkein yhtä hieno. Kamera ei pimeässä iltapäivässä saanut tästä ihan niin edustavaa kuvaa, miltä se luonnossa näytti.

 Siirrytään kivikkorinteeseen, jossa on yllättävän vehreää lokakuun loppupuoleksi.

Sinilemmiö on pullistellut syksyn aikana valtavasti. Näyttää siltä, että minun pitää siirtää silmäkatanat muualle ensi vuonna, jotta kaikki mahtuvat olemaan. Sinilemmiö ei nimittäin siirry tuosta mihinkään, sen huomasin jo viime kesänä, kun yritin siirtää sitä.

Kivikkorinteen vuosi sitten valmistuneessa etunurkassa matalat maksaruohot, pallomehiparrat, ketoneilikka ja kangasajuruoho ovat täyttäneet hienosti kivien välit. Valkomaksaruohon punainen väri tuo mukavasti vaihtelua.

Eilen ja tänään olen työnnellyt pari kottikärryllistä pikkukiviä rinteeseen. Sain täytettyä aika hyvin tyhjää mullosta ja peitettyä yläreunasta pilkistelevää juurimattoa, mutta varsinkin rinteen loppupäähän tarvitaan vielä ainakin samanlainen kuorma lisää kiviä.

Luonnossa pikkukivet ovat selvästi kuraisia, vaikka kuvassa näyttävät ainoastaan märiltä. Siitä se pikku hiljaa valmistuu.

Kivien kärräys kivikkorinteeseen oli kevyttä taukojumppaa, sillä varsinainen urakka oli tuoda metsän rajasta erään kuusen alta edellisten asukkaiden jättämät pyöreät kivet patiolle.

Kolmiopenkkikin sai viimein kivireunuksen. Jospa hakkeet ja mullat pysyisivät nyt vähän paremmin kukkapenkin puolella lintujen etsiessä syötävää. Tuolle nurmikon nurkalle laatoituksen ja luonnonkivipolun kulmauksessa minulla on jo suunnitelmanpoikanen tulossa.

Kolmiopenkin takareunan varjoisimpiin kohtiin laitoin kuusen alla sammaloituneet kivet.

Pari kivenmurikkaa löysi paikan kärhökaaripenkin alareunasta. Uusi työmaa siis aloitettu. Jospa joskus kivireunus korvaisi kasvimaan puolelta lahonneen tuoksuvatukkapunoksenkin.

Sain myös aikaiseksi leikata etupihan siperianpihdasta muutamia kulkureitille häiritsevästi tunkevia oksia. Niistä sain näppärästi havut julkisivun kukkalaatikoiden tilalle. Viime talvena pärjättiin pelkillä havuilla ja valosarjalla, joten ehkä tämäkin talvi mennään samalla systeemillä. Tai jos tulee tarjouksesta kanervia vastaan, niin voihan niitä työnnellä havujen sekaan.

Tänä vuonna on täällä päin myyräkannan huippu. Muutama myyrä ollaan saatu liiteristä loukkuun, mutta yhden kanssa meillä on ollut melkein kolmen viikon taisto nurmikosta. Minä käyn tallomassa tunnelit umpeen ja myyrä jossain välissä kaivaa lisää. Olen tökkinyt talikollakin käytävien kohdalta, mutta ilmiselvästi mokoma tihulainen on onnistunut väistämään piikit. Kukkapenkissä en ole vielä huomannut käytäviä, enkä muuallakaan pihalla.

Kuvan yläreunan käytävänpätkän päähän myyrä kerää aina pienen multakasan. Ilmeisesti kivien ja nurmikon välissä oleva muovi on toistaiseksi estänyt myyrän etenemisen kukkapenkkiin. Onneksi tuolla kohdalla on vain pikkusydäntä ja kesäkukkien jämät. Vähän kauempana on purppuraheisiangervo ja koivuangervoja, jotka lienee viisain suojata tiheällä verkolla.

Meiltä löytyy myös kevätkuk... SYYSkukkijoita. Pari esikkoa aloittelee kukintaa ja löysinpä nuppuja yhdestä jouluruusustakin.

Kevättalvella huonekasviksi ostettu esikko kukki jo aiemmin syksyllä ja jatkaa edelleen.

Alkukesällä puutarhatapahtumasta ostamani violetti esikko on myös innostunut kukkimaan.

Viime vuoden joulukukkana ollut jouluruusu on tehnyt muutamia pikkuruisia nuppuja. Niitä on siellä useampiakin. Sievä lupaus keväästä!

Kuten varmaan rivien välistä luittekin, niin pari viikkoa kestänyt flunssa on vihdoin parantunut eikä vienyt puutarhaintoa, vaikka masentavan pimeät syyskelit tekevät parhaansa puutarhurin lannistamiseksi. Oikeastaan tarmoa on kaksinverroin, sillä pitäähän köhimiseen hukattu aika saada kiinni ennen talven tuloa! Iloista viikon jatkoa!