Pupujen kanssa kukkapenkissä

Koivuangervokin on aika hieno ruskapensas.

Syksy etenee yhä pidemmälle, mutta se ei estä rusakoiden vierailuja puutarhassa. Yksi röyhkeä rusakkoemo on nyt keksinyt piilottaa ainakin yhden poikasistaan kukkapenkkeihini. Viikonloppuna koin pienen säikähdyksen, kun olin kitkemässä kivikkorinnettä. Siirsin toisella kädelläni kevätvuohenjuurien lehtiä syrjään ja työnsin toisen käteni rikkaruohoa kohti. Jotenkin puolittain rekisteröin ruskean möykyn käden tiellä, mutta rikkaruoho vei suurimman osan huomiostani ja enkö sitten samalla tökännyt käteni suoraan jalkapallon kokoisen rusakonpoikasen selkään.

Vuohenjuuren ja helminukkajäkkärän seassa oli pupunpoikaselle hyvä piilopaikka.

Silloin sai pupu jalat alleen! Ja tietysti ylämäkeen, eli suoraan aurinkopenkkiin. Menin katuharjan kanssa penkomaan kasvustoja, jotta saisin hätistettyä pomppupeten joko metsään tai naapurin pihalle, mutta eihän sitä enää löytynyt. Illan hämärtyessä näimme poikasen pomppivan etupihalla roska-astian edessä aivan kuin minulle ilkkuakseen. Ehkä se kuitenkin todellisuudessa lähti etsimään emoaan iltapalan toivossa.

Naapureiden syreeni ja pihlajat ovat taas tänä vuonna keittiön ikkunasta avautuvan maiseman katseenvangitsijoita.

Pari päivää sen jälkeen olin Karon kanssa kitkemässä takapihalla valkeaa varjopenkkiä. Karo nuuskutteli aivan rauhassa nurmikolla kunnes sen nenään tuli herkullinen tuoksu ja koira kääntyi kohti kukkapenkkiä korvat pystyssä. Metrin päässä minusta alkoi kuunliljan ja jaloangervojen lehdet heilua. Pupu huusi ja hyppi Karon naamalle eikä Karo näyttänyt osaavan päättää, totellako minun vihaista EI-komentoani vai tappajakoiran vaistoaan. Sekunnin epäröinti riitti ja pupu pääsi livahtamaan kuunliljojen sekaan ja siitä pitkin talon seinustaa varjokujalle.

Kantopuutarhan taustalla olevan pienen pihlajan syysväri on tänä vuonna vaaleanpunertavaan vivahtava oranssi. Saniaiset ovat sävy sävyyn.

Jos Karo ei olisi tunkenut päätään puskaan, vaan olisi sattunut vilkaisemaan varjokujaa kohti, kun pupu pinkoi pitkin nurmikkoa, olisi tarinan loppu voinut olla toinen. Muutaman tunnin sen jälkeen Karo viettikin sisällä, mutta kova hinku oli parilla seuraavalla ulkoilukerralla paistin perään. Taas kävin episodin jälkeen etsimässä rusakonpoikasta, mutta en löytänyt. Ehkä se juoksi kerralla naapuriin saakka. Veikkaan, että poikanen oli sama minkä hätistin kivikkorinteestä tiehensä.

Neidonkurjennpolvi on ollut siirtouhan alla melkein koko kesän, mutta ehkä jätänkin sen paikoilleen. Luumutarhan etuosassa ei ole mitään syksyllä kukkivaa, jos tämä lähtee.

Luumuista puheenollen: viipurin punaluumun ensimmäiset 23 kypsää luumua. Nam!

Eilen illalla lapset olivat ikkunasta nähneet ison rusakon siinä samaisessa kukkapenkissä, mistä Karo antoi lähdöt poikaselle. Sain kuulla hyvin mielenkiintoisen selityksen siitä, kuinka rusakko pomppi karkuun, kun lapset olivat hätistäneet sen tiehensä. Kuulemma suoraan kukkapuskan läpi niin että rytinä kävi ja matkalla rusakko nappasi kukkia suuhunsa.

Päivän kärhökuva: 'Piilu' ja 'Justa' kukkivat kärhökaaressa. Yksi 'Hagley Hybridin' kukkakin siellä näkyy pilkottavan.

Sinikatana 'Alba' (silmäkatana) aukoo hissukseen kukkiaan. Toivottavasti rusakot eivät huomaa niitä. Taustalla tuoksupielus ja kaukasianmaksaruoho 'Summer Glory'.

Tällainen pikkupupupäivitys puutarhasta tänään. Vauhdikasta loppuviikkoa!

Uusia kukkia, uusia juttuja

Joukko ensikertalaisia kukkii nyt puutarhassani. Uusien kasvien ensimmäinen kukinta jännittää aina pikkuisen, kun miettii, sopiiko kasvi paikoilleen vai onko myöhemmin tiedossa muutoksia. Koko, väri ja kukinta-aika asettavat omat rajoituksensa ja aina ne eivät noudata puutarhurin visioita. Tämän hetken kukkijoista suurin osa saa onneksi pysyä paikoillaan.

Kumpikin purppuraheisiangervoistani kukkii tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Aurinkopenkissä oleva sopii täydellisesti sen juurella kukkiviin pikkusydämiin.

Tämä sen sijaan saa siirron. Keijuangervo 'Litlle Princess' taitaakin olla koivuangervo.

Ryteikössä edellisen asukkaan jäljiltä kukkiva idänunikko saa minun puolestani kukkia jatkossakin siellä.

Kylvin toissasyksynä harjaneilikan siemeniä. Ne lähtivät viime keväänä hyvin kasvuun ja talvehtivat yhtä hienosti. Nyt ensimmäiset kukkivat eikä joukossa taida olla kahta samannäköistä kukkaa. Annan ensimmäisten kukkien tehdä siemenet ja kylvän ne saman tien jo tänä kesänä. Hyvällä tuurilla ehtivät taimettua ja siten kukkivat jo ensi vuonna. Aion ripotella siemeniä myös suoraan maahan syksyllä, sillä nämä söpöliinit saavat ilman muuta kukkapenkkitilaa.

Kokonaan punaisia on kahta eri sävyä.

Kaunis valkoreunainen.

Melkein samannäköinen kuin edellisen kuvan söpöliini. Tummanpunaisessa osiossa ei vain ole valkoisia pisteitä.

Ja yksi valkoinenkin! Toivoinkin, että edes joku olisi juuri tällainen.

Mustasilmäsusannat ovat tehneet yksittäisiä kukkia jo aiemminkin kesällä, mutta aivan pian kukkia alkaa näkyä runsaamminkin.

Patiopenkissä kukkii talvetettu leijonankita, valkoinen myskimalva sekä nätisti sävyyn sopiva tuoksuherne kuvan oikeassa reunassa.

Viikolla ostamani nepalinhanhikki 'Ron McBeath' pääsi jo kukkapenkkiin. Pienessä ruukussa kuivahtamisen riski oli liian suuri.

Saimme eilen isännän kanssa aloitettua puutarhakompostorin eteen tulevan seinäkkeen rakentamisen. Projekti jäi vielä vähän kesken, sillä heinäseipäitä tarvitaan kaksi lisää ja samoin raudoitusverkkoa aivan pieni palanen. Seinäke on kuitenkin juuri kriittisimmältä kohdalta valmis ja alppikärhö 'Albina Plena' pääsi kiipeilemään siihen. Meillä tehtiin juuri niin kuin ei kannattaisi tehdä, eli kärhö oli istutettu jo alkukesällä, sillä halusin saada sen maahan. Näistä rakennusprojekteista kun ei koskaan tiedä, milloin ne toteutuvat. Niinpä rakentaessa piti välillä varoa kärhöä.

Pation suunnasta näyttää tältä. Yksi heinäseiväs tulisi punakahvaisen lapion kohdalle ja toinen seinäkkeen vasemmalle puolelle. Sen merkkinä näkyy juuri ja juuri rautakanki.

Seinäke siis on vasemmasta reunastaan korkeampi ja laskeutuu oikealle mennessä alaspäin. Lisäksi se kaartuu kukkapenkin takareunan myötäisesti ja rajaa kukkapenkkiä puutarhakompostorille menevästä polusta. Raudoitusverkosta katkottiin 2*3 ruudun kokoisia palasia, jotka sijoiteltiin heinäseipäiden väleihin ja kiinnitettiin sinkilöillä ja rautalangalla paikoilleen. Ajattelin alkuun, että verkonpalaset voisivat olla harvemminkin, mutta ne asettuivat minusta kauniimmin näin. Suurista kivistä oli parin tolpanjalan kohdalla riesaa ja jouduimme asettelemaan ensimmäiset tolpat niiden mukaan. Toinen tolpista saatiin upotettua tarpeeksi syvälle, mutta toinen jäi kymmenisen senttiä korkeammalle. Koska tolppa kuitenkin pysyi tarpeeksi tukevasti pystyssä, emme lähteneet lyhentämään tolpanjalkaa. Eihän se tuolta kukkapenkin takaa näy mihinkään.

Kivikasan edessä oleva tolppa jäi vähän korkeammalle kuin muut.

Hellepäivinä pitää huolehtia sekä ihmisten että lemmikkien nesteensaannista. Jäädytimme Karolle pari nappulaa vesitilkkaseen ja siinäpä sai koirakin oman "mehujäänsä".

Kuva on vähän epätarkka, mutta se kertoo vain siitä, että Karo innostui uudesta herkustaan. Vinkiksi muille, että jääpala kannattaa laittaa ruokakuppiin, ettei lattia ole koiranruuan hajuisen veden peitossa.

Helteistä viikonloppua!

Viehkeä valkoinen, osa 3

Reilu vuosi sitten aloittamani värisarja sai jo yhden osan verran jatkoa, kun esittelin edellisessä postauksessa lisää puutarhani valkoisia kukkijoita. Valkoisia kukkijoita tuli viime kesänä niin monta lisää, etteivät kaikki edes mahtuneet yhteen postaukseen, joten tässä tulee jatkoa. Edellinen postaus päättyi kesäkuun alkupuoliskolle, nyt jatkamme siitä eteenpäin.

Tupastiarellat aloittivat meillä kukinnan kesäkuussa ja jatkoivat pakkastentuloon saakka.

Särkynytsydän 'Alba' ei ole vieläkään innostunut kukkimaan kovin näyttävästi, vaikka onkin kasvanut pikkuisen isommaksi joka vuosi. Ehkäpä ensi kesänä...

Valkoinen lemmikki ja koristelaukka 'Cameleon'? Nämä pienet laukat kukkivat aivan eri värisinä mitä niiden piti, joten vähän ihmeissäni odotan ensi kesää. Mitähän maasta sitten paljastuu, kun sipulit ovat toivon mukaan isompia ja kotiutuneet kunnolla?

Isorikko kukkii kesäkuun loppupuolelta heinäkuulle.

Isoin koivuangervoistani kukki komeasti vanhalla paikallaan. Ensi kesänä se kukkii aurinkopenkissä kahden kaverin kanssa.

Myskimalva 'Alba' kukkii kesäkuun puolivälistä jopa pitkälle syksyyn, kun muistaa leikellä kuihtuvia kukkavarsia välilllä pois.

Siirrytään heinäkuun puolelle ja jatketaan kohti syksyä.

Varjoliljasta näkyi sarjan ensimmäisessä postauksessa vain muutama nupullinen varsi töyhtöangervon takana. Varjoliljani on vanhaa suomalaista kantaa ja tuoksuu ihanasti heinäkuun alussa.

Jaloangervo 'Weisse Gloria' kasvaa kärhökaaren viime kesänä tehdyssä laajennusosassa.

Syyshortensia 'Prim White kasvatteli ensimmäisestä kukinnostaan valtavan kokoisen.

Punatähkä 'Floristan Weiss' aloittelee elo-syyskuussa ja jatkaa myöhään syksyyn. Punainen punatähkä houkuttelee mielestäni enemmän perhosia kuin tämä valkoinen.

Miten ihmeessä näitä valkoisia kukkia on näin paljon ehtinyt kertyä? Muutamasta kasvista minulla ei ole vielä kukintakuvia, joten sarjaan on tulossa ehkäpä vuoden päästä vielä neljäskin osa. Seuraavana jatketaan kuitenkin seuraavaan väriin, joka on keltainen. Uskokaa tai älkää, mutta niitäkin on tullut pari lisää.

Angervoista jouluruusuihin

Anni Inkalilja Love -blogista kertoi viime heinäkuussa oman puutarhansa aakkoset kahdessa postauksessa (löytyvät täältä ja täältä) ja siitä lähtien on mielessäni kytenyt ajatus tehdä postaus omista puutarha-aakkosistani. Nyt, kun ulkona paukkuu pakkanen eikä talvetettavien kasvien olotilassa ole tapahtunut mitään muutoksia, on hyvä hetki pohdiskella jonninjoutavia :)

Angervot.  Jaloangervot, valeangervot, töyhtöangervot, pensasangervot... helppoja, varmoja, näyttäviä puutarhan peruskasveja. Viitapihlaja-angervon kyllä sulkisin tästä ehdottomasti pois, siitä kasvista ei ole kuin riesaa.

Etualalla koivuangervo, taustalla punertavalehtinen jaloangervo 'Fanal'.

Biohiili. Kokeilin biohiiltä sisältävää kesäkukkamultaa viime kesänä ja totesin sen erittäin toimivaksi. Tänä vuonna hankin ehdottomasti joko valmista biohiili-multaseosta tai erikseen biohiiltä ja multaa.

Clematis. Tätä ei varmasti tarvitse sen kummemmin selitellä. Tiedätte, että kärhöt ovat heikko kohtani. Isokukkaiset loistokärhöt ovat ihanimpia, mutta pidän kyllä pienikukkaisistakin.

Loistokärhö 'Elsa Späth' kiipeää aurinkopenkissä aidan yli.

Daaliat. Upeita, näyttäviä kukkia. Viime keväänä ostin kahta erilaista daaliaa ja molemmat lähtivätkin kasvuun. Toinen kasvoi aika kituliaasti ja näivettyi kokonaan pian maahan istutuksen jälkeen. Luulen, että helle oli osasyy, mutta varmasti mukulassakin oli jotain vikaa. Onneksi toinen kasvoi ja kukki hyvin. Istutan sen kyllä ensi kesänä varjoisampaan kohtaan, ettei tarvitse olla jatkuvasti kastelemassa ja varjostamassa sitä.

Daalia Wittem sai lilaa häivähdystä terälehtiinsä vasta syksymmällä säiden viilennyttyä. Tällaisena puhtaanvalkeana se oli tosin helpompi yhdistellä
 muiden kukkien kanssa kimppuihin.

Elina-pioni. Olisin voinut laittaa tähän myös 'Elsa Späth' -loistokärhön, mutta päädyin nyt tähän perintökasviin. Pitkä historia (lue täältä) tuo aina lisäsäväyksen kasviin ja 'Elinalla' on historian lisäksi paljon hyviä puolia: kukat ovat kauniin väriset, kasvi on terve ja tanakkavartinen eivätkä isohkot, puolikerrannaiset kukat tarvitse tukemista.

'Elinan' historia ulottuu ainakin 1950-luvulle.

FinE -taimet. Lyhenne tulee sanoista Finnish Elite. Tällä tunnuksella varustetut kasvit on lisätty ilmastokestävyydeltään ja käyttöominaisuuksiltaan tutkituista ja tautitestatuista emokasveista. Taimet on myös kasvatettu suomalaisissa taimistoissa.

Geranium eli kurjenpolvet. Nämäkin kuuluvat puutarhan peruskasveihin tai ainakin niiden pitäisi olla helppoja ja varmoja kasveja. Viime kesänä puutarhani kurjenpolvilajikkeiden määrä nelinkertaistui. Sen kyllä opin, että jos haluaa jotain tietyn näköistä kasvia, pitää se ostaa kukkivana.

Tämän piti olla 'Biokovo', mutta ehkä se onkin 'Cambridge'. Nätti on tämäkin, mutta kauniimpi olisi ollut...

... lappusessa näkyvä 'Biokovo', jollaisena sen ostin.

Hiljaisuus. Tiedättehän sen maagisen tunnelman, joka vallitsee joskus erityisesti iltaisin tai ennen sadetta? On aivan tyyntä eikä kuulu edes linnunlaulua, itikoiden ininästä puhumattakaan.

Helteisen heinäkuun iltana. Sen muistan, että itikoita ei pitkään jatkuneen kuivuuden takia liiemmin ollut, mutta linnut tuskin ihan hiljaa olivat.

Itikat. Ne nyt sattuvat kuulumaan kesään ja puutarhaan vaikka joutaisivat kuolla sukupuuttoon.

Jouluruusut. Kevään ja alkukesän sulostuttajat. Jos jossain törmään punaiseen jouluruusuun, ostan kyllä sen saman tien. Kerrannainen olisi vielä hienompi, mutta en usko, että sitä täältä päin löydän.

Vaaleajouluruusu kukki viime keväänä ennätyksellisen paljon. Kuinkahan tänä vuonna käy?

Aakkosia on niin paljon, että päätin jakaa ne kolmeen eri postaukseen. Yksi syy jakamiseen on myös se, että jatko on vielä pikkuisen mietintämyssyssä. Joku teistäkin on varmaan tehnyt samantapaisen postauksen. Olisi mukava käydä lukemassa niitä, joten voisitteko laittaa vaikka kommentteihin maininnan tai jopa linkin puutarha-aakkosiinne?

Kauniita pakkaspäiviä!

Nurmikko pienenee, monttu laajenee

Nyt kun sää viileni siedettäväksi, on alkanut lapio heilua ja kottikärrykilometrejä kertyä. Rikkaruohokasa autotallin seinustalla kasvaa kasvamistaan sitä mukaa kun kukkapenkki laajenee, sillä nypin nurmiturpeista pahat rikkakasvien juuret irti ja hautaan loput maatumaan kukkapenkin pohjalle. Selvisi myös syy, miten nurmikkomme oli kauniin vihreä myös kuivimpana hellejaksona.

Aurinkopenkin entinen raja kulki kuvan vasemmasta laidasta pilkistävän kiven kohdalta suoraan kuvan oikeassa yläkulmassa näkyvään pieneen kivikasaan.

Irtokivet nurmikolla ovat tulevn reunan merkkinä. Vasemmanpuolimmainen aitatolppa paljastui kaivauksissa tyveltään läpilahoksi ja sen saa isäntä vaihtaa ennen juurimaton laittoa. Onneksi muut tolpat ovat vielä sen verran kunnossa, ettei koko aitaa tarvitse uusia.

Useampi kottikärryllinen pääasiassa voikukan, juolavehnän ja valvatin juuria sekä pikkuisen aidan takaa karannutta tuoksuvatun juurakkoa.

Sitten on oikeasti kuivaa, kun meillä voikukat alkavat nuupottaa veden puutteesta! Tällaisilla juurillahan ylettää jo melkein pohjaveteen asti!

Entisellä ongelmakujanteella päädyin sellaiseen ratkaisuun, että kaivoin muovisuikaleen pystyyn ryteikön puoleiseen reunaan, kanttasin penkin etureunan ja peitin sammalnurmen paksulla kerroksella märkää sanomalehteä ja pahvia. Päälle paksulti valmista kompostimultaa ja sen päälle kymmenisen senttiä multaa. Alle jääneet sammalet, harvat nurmiheinät ja jokunen muu kitukasvuinen rikkaruoho varmasti maatuvat nopeasti. Etukäteen luulin, että ryteikön kohdalta rikkaruohojen juuria tulisi syvältäkin aidan tälle puolelle, mutta kaivelu osoitti, että ainoastaan vieressä kasvavan kuusen juuria tulee syvemmältä kuin 20cm pinnasta.

Puutarha-apulainen ei ole vielä hoksannut mullan alla piileskelevää kompostimultakerrosta.

Jostakin voisi näyttää kummalliselta se, että olen aloittanut istutusalueen tekemisen kolmesta kohtaa: aurinkopenkin etureunasta, aidan vierestä keskeltä lopullista istutusaluetta sekä ongelmakujanteen päädystä. Minulle tällä on kuitenkin selvä psykologinen selitys. Kun aloitan vähän sieltä ja täältä ja laajennan jokaista aluetta pikkuhiljaa, jäljelle jäävä nurmikaistale näyttää paljon pienemmältä. Lisäksi keskeneräinen kaivuutyömaa on niin hölmön näköinen, että haluan saada sen nopeasti valmiiksi.

Tässä on vielä kuutisen metriä kaivettavaa. Ensin vain pitäisi hankkia juurimattoa tai muovia, kummatkin on nyt käytetty loppuun.

Johonkin tuohon aidan mutkan kohdalle penkin etureunaan haluaisin pienen istumapaikan, josta voisi katsella näkymää etupihalle päin.

Yksi syy sieltä täältä kaiveluun on myös se, että varauduin siihen, ettei kaivaminen edistykään toivottuun tahtiin. Aloitin kaivamisen tuosta aidan mutkan kohdalta, sillä siihen on tänä syksynä istutettava valeistutuksessa odottavat mongolianvaahtera, purppuraheisiangervo ja koivuangervo sekä ruukuissa kasvavat mustilanhortensia ja toinen koivuangervo. Muut kohdat joutavat odottamaan ensi kevääseenkin, mutta noille piti saada paikka tehtyä. Paljoa ei enää puutukaan.

Lähin keppi esittää mustilanhortensiaa, keskimmäinen mongolianvaahteraa ja kauimmainen purppuraheisiangervoa.

Koivuangervon on myös äitini kasvattanut pistokkaasta. Toinen, viime kesän alennuslöytö, on valeistutuksessa pisara-penkissä. Molemmat tulevat mongolianvaahteran juurelle.

Mustilanhortensian kasvatin itse taivukkaasta. Alkukesällä tällä oli vain muutamia sentin mittaisia juuria, nyt koko juuripaakku alkaa olla täynnä.

Tällainen väripari olisi myös tulossa, eli purppuraheisiangervo ja jaloangervo 'Cattleya' vierekkäin. Minä pidän tästä yhdistelmästä.

Istutushommiinkin olen päässyt, sillä aurinkopenkin etureunan laajennus on reunakiveystä myöten valmis ja sain jaettua ja siirrettyä saksankurjenmiekkaa ja isotähtiputkea, siirrettyä belliksiä sekä istutettua pari ruukuissa odottanutta kasvia. Kurjenmiekkojen ja isotähtiputkien siirtely tarkoitti käytännössä sitä, että nappasin takareunasta liian lähellä puistoatsaleaa kasvavat puskat ryhmän toiseen reunaan.

Pikkuinen keijuangervo 'Little Princess'. Varmaan jo arvaatte, että tämäkin on äitini käsialaa. Tämän istutin saksankurjenmiekoista etuviistoon belliksien oikealle puolelle (katso ensimmäinen kuva).

Purppurapunalatva 'Phantom' sai paikan penkin takaosasta. Kunhan löydän jostain sitä oikean kokoista purppurapunalatvaa, istutan sen vasemmassa ylänurkassa näkyvän isotähtiputken tilalle. Aidan edessä syysleimujen vieressä on se siirrettävä mongolianvaahteran taimi (siemenestä, ei pistokkaasta kasvatettu).

Riina Versoja Vaahteramäeltä -blogista haastoi kaikki kuvaamaan kätensä, jotta voidaan vertailla erilaisia loppukesän puutarhurin manikyyrejä. Minähän tein alkukesällä postauksen aiheesta, mutta siinä kädet oli kuvattu pesun jälkeen. Tässä tämän päivän puutarhamanikyyri. Ja minulla oli hanskat kädessä. Sekundaa, sanon minä, jos ei hanskat kestä kevyttä puutarhatyötä!

Hiidenkiven puutarhan manikyyrissä saa näin upeat kädet.

Iloista tiistai-iltaa!