Pikkumoka loman alkuun

Ehkä kaunein valkovuokoistani.

Kevät etenee reipasta vauhtia kohti kesää ja vihdoin pääsevät puutarhatyötkin etenemään kunnolla. Toissapäivänä oli nimittäin varsinainen viimeinen työpäiväni ennen kesälomaa, vaikka eilenkin piti vielä pikkuisen tietokonehommia tehdä. Ei kuitenkaan niin paljoa, että niihin olisi koko päivä tuhraantunut ja ehdinkin hyvin olemaan ulkona suurimman osan päivästä. Aika mukava sääkin sattui; pilvipoutaa ja sen verran lämmintä, että t-paidassa tarkeni. Tänäänkin on ollut lämmintä, tosin iltapäivästä ja illasta on ripsauttanut pari sadekuuroa, mikä onkin ollut hyvä, sillä kylvöt ja istutukset tarvitsivat kastelua.

Koko mättäässä on hiukan erilaisia kukkia.

Kasvimaan syyskylvöt ovat itäneet aika kehnonlaisesti. Korkeampiin lavoihin istutetuista valkosipuleista vain keskemmällä lavaa olevat ovat lähteneet kasvuun, kun matalammissa kasvuun on lähtenyt onneksi suurin osa. Luultavasti vähäluminen talvi on syynä, sillä toissa talven jälkeen kasvuun lähtivät melkein kaikki istuttamani kynnet. Istutin pari vuotta sitten vesimyyrän takia aurinkopenkkiin valkosipuleita, joten taidanpa käydä antamassa niille kunnon annokset kanankakkaa, jotta ne kasvaisivat syöntikokoisiksi. Syksyllä kylvetyistä porkkanoista löysin huimat neljä tainta, palsternakoista yhden. Palsternakan ja yhden porkkanarivin siemenet olivat vanhoja, mikä selittänee omalta osaltaan huonoa itämistä. Tuoreemmista siemenistä kylvetyn porkkanarivin olisi kyllä pitänyt itää paremmin, joten laitan sen talven syyksi. Ripottelinkin nyt uudet siemenet entisten rivien viereen.

Himalajanesikoita, tarhajouluruusu ja valkovuokot suon laidalla.

Kylvin kasvimaalle myös papuja, herneitä sekä punajuuria, ja istutin yhteen lavaan kaksi tomaattia, esikasvatettuja salottisipuleita ja basilikaa. Samaiseen "tomaattilavaan" istutin jo aikaisemmin keväällä muutaman kyssäkaalin ja kylvin hunajakukkaa sekä veriapilaa. Toivottavasti tuo kasvien sekamelska hämäisi niin sipuleiden kuin kaalienkin tuholaisia. Kasvimaahommista siirryin istuttelemaan tomaatteja lopullisiin ruukkuihinsa siihen saakka että multa loppui. Pitää siis hakea pari pussia lisää, niin riittää lastenkin tomaattiruukkuihin. Seuraavaksi istuttelin loppuja kesäkukkia maahan. Kahdesta kasvista en edes tiennyt, mitä ne ovat. Muistaakseni kylvin ainoastaan Liisalta tulleita helokukonharjoja, joten siementen seassa on joko ollut jonkun toisen kasvin siemeniä tai sitten minuun on iskenyt pahimmanlaatuinen kasvidementia. Sirkkalehtivaiheessa kouliessa taimet näyttivät melko samalta, joten en silloin kiinnittänyt erilaisiin kovin suurta huomiota ja loppukevään aikana ei liiemmälti joutanut pohtimaan, mitä lajia mikin ruukku piti sisällään.

Mikä ihme on tämä? Kukonharjoja lienevät nuo matalammat samassa laatikossa.

Mysteerikasvit menivät kärhökaaripenkkiin hävinneiden punahattujen tilalle. Siinä ne joutavat kasvamaan ja kun taustalla on valkoisia syysleimuja, ei värienkään kanssa tule ongelmaa. Isommat punahatut ovat lähteneet yllättävän hyvin kasvuun mutta ilmeisesti kaikki viime kevään taimet ovat taas kerran hävinneet talven aikana. En kyllä ihmettele lainkaan, viime talvi kun oli mitä oli. Iloinen olen siitä, että vanhemmat punahatut ja moni muukin kasvi on selvinnyt hyvin. Keltatörmänkukkiakin oli monta hengissä, levisioista puhumattakaan.

Tulppaanisekoituksen seuraava kukkija onkin varsinainen kaunotar.

Jos talvi kuritti joitain kasveja, niin osaa se puutarhurikin olla aikamoinen tuholainen (tämä on nyt se mokaosio). Kitkin kärhökaaripenkkiä oikein kunnon flown vallassa. Voikukat lähtivät melkein itsestään irti pitkällä juurella, samoin muut rikat ja tuli niin siistiä, ettei ole tosikaan. Muutama kasvillisuuden seassa piileskellyt kotilokin kohtasi siinä samalla tiensä pään ja liiskaantui nopeasti kivien väliin. Kaikki sujui oikein hyvin, kunnes vastaan tuli ihmeen tiukassa oleva lemmikkimätäs. Minä pöljäke en siinä vaiheessa pysähtynyt ja tutkinut asiaa tarkemmin, vaan nappasin tiukemman otteen ja vetäisin kunnolla. Rutina kertoi, että nyt kävi pahasti. Ei siis minulle, vaan jollekin kasville.

Voi samperi, siinä meni vuorijumaltenkukka!

Ette arvaa, miten paljon sätin itseäni tuosta tuhosta. En edes muistanut, että olin jakanut viime kesänä vuorijumaltenkukkaa myös toiselle puolelle kärhökaaripenkin käytävää. Iso lemmikkimätäs oli tietysti kasvanut ihan sen kylkeen ja peitti niin lehdet kuin kukkavarretkin ja niin olivat katastrofin ainekset kasassa. Jostain syystä suuri kitkentäflow loppui kuin seinään. Sen verran sentään tajusin kitkentähuumassakin, etten kitkenyt viime kesänä istutettuja pieniä vuorijumaltenkukan siementaimia. Ne tosin olin merkinnyt risukartiolla. On sitä joskus sentään viisaskin.

'Doll's Minuet' -tulppaani tuntuu olevan kestävä lajike.

Onneksi on paljon kaikkea muuta, mikä vie harmituksen tehokkaasti pois. Tulppaanien nuppuja näyttäisi nousevan ihan mukavasti. 'Doll's Minuet' on minusta todella kauniin värinen ja mallinen tulppaani. Istutin niitä syksyllä lisää ja toistaiseksi näyttäisi siltä, että kaikki olivat oikeaa lajiketta. Vanhat sipulit eivät ihan vielä kuki mutta nuppuja nousee. 'Dolls' Minuetin' seurana on 'Carnaval de Rioa', joita istutin ainoastaan syksyllä 2017 yhden pussillisen. Kahdeksan nuppua näkyy nyt ja paljon pienempiä lehtiä. Pitää laittaa kunnon lannoitukset, niin jaksaisivat kasvaa kukintakokoisiksi. Oikein hyvä lajike on siis sekin.

Luumutarhassa tarhavarjohiipat ovat alkaneet kukkia.

Varjohiipat nousivat täällä aika myöhään mutta kasvoivat sitäkin vauhdikkaammin. Nyt kummassakin on suunnilleen yhtä paljon nuppuja. Samalla alueella valkovarjohiippa 'Niveum' ei vielä kuki. Se on paljon pienempi muutenkin. Varjohiipoissa on ainoastaan yksi vika: niiden kukat kasvavat valoa kohti, joten ne eivät näy juuri lainkaan kulkuväylälle. Onneksi ne näkyvät nuotiopaikan puolelta niin kauan kun kärhöt kasvavat eteen. Siihen mennessä varjohiippojen kukintakin lienee ohi.

Kirjopikarililjat piti kuvata ujuttamalla kännykkä ja käsi verkon saumasta läpi.

Niin ahkera en ole vielä ollut, että olisin ehtinyt kerätä jänisverkot pois. Hirveää haittaa ei tosin olisi tänä vuonna tullutkaan, jos ei olisi edes verkottanut luumupuita. Näyttäisi siltä, että viime vuonna kuolleilta näyttäneet oksat ovat edelleen kuolleita ja harkinnassa on, mitkä puut kaadetaan kokonaan pois ja mitkä sahataan ylimmän vihreän oksan yläpuolelta poikki. Ja ne oksat ovat muuten matalalla! Luultavasti kirjopikarililjojen keskellä oleva 'Kuntalan' runko häviää ennen syksyä ja joku juurivesoista saa tilaisuuden kasvaa puuksi, jos emme päädy istuttamaan tilalle jotain toista puuta. Kirjopikarililjoista puheenollen, en ole nähnyt niissä tai varjoliljoissa toistaiseksi liljakukkoja. Hienoa, että edes joku tuholainen on loistanut poissaolollaan.

Vesimyyrän tunnelialueella tapahtui pientä myllerrystä.

Meille tulee vihdoin valokuitu. Eilen pari asentajaa kävi laittamassa jonkun härvelin talon seinään ja tutkailemassa, mistä kohdasta kuidun voisi tuoda talolle. Alkuperäinen suunnitelma oli purppuraheisiangervon oikealta puolelta ja ehdin nostaa sieltä jo melkein kaikki kasvit pois, kunnes vastaan kolahti aivan liian pinnassa oleva kivi. Järkäleellä oli ylöspäin osoittavaa pinta-alaa vähintään puolen neliömetrin verran, joten piti tutkia, olisiko pensaan toisella puolella syvempää väylää. Nostetut kasvit pääsivät siis hetken kottikärryissä odoteltuaan takaisin entisille paikoilleen. Heisiangervon vasemmalla puolella olin viisaampi ja testasin ennen kaivamista rautakangella kasvualustan syvyyttä. Sieltä piti poistaa kurjenmiekkaa, pihaesikkoa ja isotähtiputki mutta eipä tullut kiviäkään vastaan. Sitten kun kuitu on paikoillaan, pitää muistaa, ettei kaivele isolla lapiolla eikä kovin vauhdikkaasti tuolla alueella. Kuitu kun tulee kuulemma vain 30-40cm:n syvyyteen. Eipä tuolla onneksi ole tarvetta kaivellakaan kunhan aivan kuvan vasemmassa reunassa pilkistelevä keltaheisiangervo kasvaa.

Sametinpunaliila pihaesikko.

Valokuitutyömaalta siirretyt pihaesikot ovat väriltään hyvin tummanvioletteja, melkeinpä mustaan taittuvia. Ylläolevan kuvan esikko on uudempi ja se on selvästi punaisempi, vaikka hyvin tumma on sekin. Sen kukinta meinasi mennä ihan kokonaan ohi, sillä kevättähtien kuihtuvat lehdet olivat melkein peittäneet sen. Kääntelin lehdet varovasti sivummalle, niin pääsi pihaesikkokin kunnolla esille. Esikoista siirrytään kylmänkukkiin. Toivottavasti ette ole jo kyllästyneet jättikokoisen tarhakylmänkukkani kehumiseen, sillä vielä tulee yksi kuva siitä. Nyt, kun ensimmäiset kymmenkunta kukkaa ovat jo kuihtuneet, jäljellä on vain pienempiä kukkia. Kokoa on niilläkin melko paljon, kuten varmaan seuraavasta kuvasta huomaatte. Sopivasti oli yksi kukka tarpeeksi lähellä naapuria, jotta sai kukat ihan vierekkäin kokovertailuun. Valkoinen ei ole vielä ihan auki mutta ihmettelen kyllä suuresti, jos sen kukat kasvavat sinisen kaverinsa kokoisiksi.

Jättikylmänkukan vieressä valkoinen kukkii normaalin kokoisin kukin.

Jättikukkaisen tarhakylmänkukan kukinta alkaa olla loppusuoralla, joten taidatte säästyä tänä vuonna lisäkuvilta ja hehkutukselta. Toivottavasti ensi vuonna sen kukinta on yhtä loisteliasta. Huomenna pitää käydä ainakin ostamassa multaa, jotta saan loput tomaatit ruukutettua. Katsotaan, mitä muuta tekemistä sitä keksisi.

Takanurkka ja luumutarhan pää

Viime syksynä kaivamani istutusalue takanurkan ja luumutarhan välillä on ollut vähemmän esillä. Kukapa sitä viitsisi ihan joka viikko tai kuukausikaan esitellä keskentekoista aluetta, jos siellä ei ole minkään sortin edistystä nähtävissä. Nyt kasvit ovat kasvaneet sen verran, että erottuvat kuvissakin, joten on hyvä hetki laittaa jonkinlaista väliaikatiedotusta.

Luumutarhan pää. Nuotiopaikka on kuvasta vasemmalle.

Luumutarhan päässä nuotiopaikan seinustalla kasvavat mantsuriankärhö sekä loistokärhö 'Diamond Ball', jotka istutin sinne alkukesällä. Loistokärhö ei enää kuki, mutta mantsuriankärhössä on vielä yksittäisiä kukkia. Kärhöjen vieressä penkin keskellä on kolme siemenestä kasvatettua alppiruusua kasvamassa kokoa. Niistä kaunein jäänee aikanaan lopulliseksi asukkaaksi, kaksi muuta siirtyvät muualle. Siirtyjien joukossa on myös vanha ruukkuhortensia, jonka istutin viime syksynä lähinnä täyttämään tyhjää mullosta. Sillä ei ole aikomustakaan kukkia mutta jospa jänöset söisivät kukkapenkin ja nurmikon rajalla olevien koivuangervojen sijaan hortensian suihinsa, niin se olisi mukavamman kokoinen viedä kompostiin. Hortensian ja alppiruusujen välissä on kolme siemenestä kasvatettua punahattua, jotka saavat jäädä tuonne, jos vain pysyvät hengissä. Koivuangervojen ja alppiruusujen välissä sekä reunuskasvina etualalla vasemmalla on siemenkirjeen esikkoa. Tolpan juuressa on pinkkivalkea kääpiöjapaninakileija. Lisäksi penkissä on tarha- ja valkovarjohiippa, tarhatiarella 'Pink Skyrocket', purppuraorvokki sekä pari siemenestä kasvatettua jouluruusua ja niin ikään siemenistä kasvatettuja keijunkukkia. Jokohan siinä oli kaikki?

Alppiruusujen latvat näyttävät lupaavilta. Ei ehkä vielä kukkanuppua mutta pontevat lehtisilmut ainakin.

Yllä olevassa kuvassa oleva alppiruusun taimi on jostain syystä punastuttanut vanhempia lehtiään. Kaksi muuta ovat pysyneet vihreinä. Voihan tuo olla vaikka normaalia vanhojen lehtien karistamista tai sitten juuri tuon yksilön kohdalle on sattunut liian paljon tai liian vähän ravinteita, tai sitten sillä on joku muu häiriö kasvussaan. Katsellaan, kuinka taimen käy. Myös yksi esikontaimista on ulkonäöltään muista poikkeava.

Samassa ryppäässä on kaksi tainta, joista vain toisessa on valkokirjavia lehtiä.

Niin hieno kuin punalehtinen alppiruusu olisi väriltään, siitä ei tule ensimmäisenä mieleen hyvinvoiva ja virkeä yksilö. Sen sijaan valkokirjavuus on monessa kasvissa suorastaan toivottu ominaisuus enkä panisi pahakseni, jos tuo itselleni ilmestynyt söpöläinen selviäisi ensi talvesta ja kukkisi keväällä. Sen kukan väriä olisi hauska verrata muihin samasta siemenerästä tulleisiin taimiin. Esikkokylvökset itivät vähän turhan hyvin, joten taimia oli paikoin tiheässä kuin ratamoa tiivistyneellä nurmikolla. Koulin keväällä osan taimista ryppäinä isompiin ruukkuihin ja maahan istuttaessani jaoin niitä vielä muutaman taimen mättäiksi. Osa taimista kuoli matkan varrella mutta valitettavasti tuon valkokirjavan vieruskaveri jäi henkiin. Nyt luultavasti kummankin juuret ovat kasvaneet sen verran vahvoiksi, että taimet saisi varovasti eroteltua toisistaan. 

Esikoiden jälkeen polun kulmauksessa on kolme keijunkukan siementainta ja tarhatiarella 'Pink Skyrocket', joka ei vielä tänä kesänä kukkinut.

Pieniä siementaimia kun istuttelee, ei aina viitsi jättää niille tarpeeksi suuria välejä. Itsestä riippumattomista tekijöistä kun voi välillä seurata yllättäviä taimitappioita. Sitten joskus taas käy niin, että kaikki taimet selviävät isommiksi ja joutuu siirtelemään niitä harvempaan. Keijunkukat olivat melkoisen mitättömiä rääpäleitä kuukausikaupalla. Maahan istuttaessa huomasi, että joillakin oli vain sentin mittaiset juurenalut eivätkä isoimmatkaan olleet täyttäneet ruukkujaan kokonaan. Siitä huolimatta istutin ne, sillä paremmin ne maassa kosteutta saisivat kuin hajamielisen puutarhurin armoilla ruukussa kasvaessaan. Pari ihan pikkuruisinta tainta taisi menehtyä (ja yhden toisaalle istutetun talloivat lapset) mutta kaikki muut ovat alkaneet vihdoin kasvaa reippaammin kokoa. Kunhan ensi keväänä selviää, mitkä keijunkukista ovat selvinneet ensimmäisestä talvestaan, on aika tehdä päätös niiden lopullisista asuinsijoista. Noin lähekkäin toisiaan ja tiarellaa ne eivät joka tapauksessa mahdu kauaa olemaan.

Tiarellasta oikealle ovat purppuraorvokki ja valkovarjohiippa 'Niveum'.

Purppuraorvokin ostin keväällä paikallisen puutarhaseuran taimipäiviltä. Sillä on kai taipumus levittäytyä suht reippaasti mutta pienijuurisena sitä on helppo kurittaa tarvittaessa. Se saa minun puolestani vallata tilaa penkin ylänurkasta aika vapaasti kunhan ei hukuta varjohiippaa alleen. Jos kaikki punahatut selviävät talvesta, niistä yksi siirtyy poistettavan hortensian tilalle, jotta alppiruusuille tulee paremmin tilaa. Purppuraorvokki sopii varmasti hyvin niin punahattujen kuin alppiruusujen aluskasviksi.

Viime marraskuussa itäneet jouluruusun taimet ovat kasvaneet kovasti.

Viimekesäinen vaaleajouluruusujen siemenkylvös yllätti itämällä myöhään loppusyksystä. Kylvin siemenet tuoreeltaan heinäkuussa ja pidin ne ulkovarastossa. Siellä ne saivat ensin lämpökäsittelyn ja ilmeisesti syyskuun alkupuolelta alkaneet hallayöt ja loppukuusta muutenkin kylmentynyt sää riittivät niille kylmäkäsittelyksi. Ensimmäiset taimet tupsahtivat esille marraskuussa, joten alkuperäinen suunnitelma pitää kylvös talven yli hangessa vaihtui kellaritalvetukseksi. Kellarissa taimia iti runsaasti lisää ja kesällä istuttelin niitä ympäri pihamaata. Luumutarhan loppupäähän lykätyt kaksi tainta siirrän toisaalle ensi kesänä, sillä niiden kukat kääntyisivät varmasti aivan väärään suuntaan. Japaninakileija nimittäin nuokuttaa joka kesä kukkiaan penkin keskelle päin eikä suinkaan polun puolelle ja jouluruusut käyttäytyisivät varmasti samalla lailla. Aurinko kun sattuu paistamaan juuri ylämäen puolelta ja polku jää penkin itä-pohjoisreunalle. Jouluruusujen tilalle taidan siirtää ainakin yhden keijunkukista.

Ja siinäpä takanurkka.

Vaikka luumutarhan päädyllä ja takanurkalla on vain metrin verran välimatkaa, ovat ne olosuhteiltaan aivan erilaiset. Luumutarhan puolella on syvempi kasvualusta ja varjoisammat olot, takanurkka on paahteinen ja ohutmultainen. Sen alla on isoja kiviä ja lisäksi tontin rajalla olevat kuuset vievät osan ravinteista. Siispä takanurkassa on paljon kivikkokasveja. Kivipenkereen ja metsän väliin oli tarkoitus tulla hallitusti luonnontilainen alue. Ripottelin sinne syksyllä luonnonvaraisen ketoneilikan siemeniä mutta ilmeisesti ne eivät ole oikein itäneet. Kuusten alla kasvaa ketoneilikkaa luonnostaan, joten aikaa myöten taimia varmasti alkaa tulla. Aivan polun ja penkereen kulmaukseen siirsin kesällä kaksi etupihan kukkapenkkiin ilmestynyttä ketoneilikkaa ja ne ovatkin alkaneet viihtyä siellä hyvin. Niiden keskelle ilmestyneen päivänkakkaran siementaimen jätin kasvamaan. Aivan kuvan oikeaan alanurkkaan istutin muutaman tarhaillakon taimen. Satunaisia lemmikkejä ja päivänkakkaran siementaimia lukuunottamatta reuna-alue on kuitenkin pääasiassa rikkaruohostoa. Voikukkia ja valvatintaimia olen välillä käynyt kaivelemassa sieltä pois mutta muuten lähinnä vain seurailen, mitä siellä rupeaa viihtymään.

Ylätasannetta ja vanhaa takanurkkaa nurmikolta päin.

Takanurkka on ollut melkeinpä vähiten huomiota saanut puutarhan nurkkaus. Sinne istutettiin seitsemisen vuotta sitten ilmaiseksi saadut pensashanhikki 'Gold Fingerit', sillä ruohonleikkuu oli nurmikolta pilkistelevien kivennurkkien takia ruohonleikkurin terälle riskialtista hommaa. Hanhikit ovat viihtyneet hyvin, niiden juurelle istutetut tete-narsissit kohtalaisesti ja itse paikalle tiensä löytänyt lemmikki erinomaisesti. Satunnaisesti penkin reunamille istutetut kasvit ovat ottaneet vähin äänin hatkat, kun ovat hukkuneet huomion puutteessa joko hanhikin oksien tai lemmikkien alle. Keväällä ja alkukesällä on aina mielessä, että suunnilleen tontin lämpimin ja suojaisin kohta menee vähän hukkaan viikkotolkulla keväällä risuisen näköisten ja muutenkin hyvin vähään tyytyvien hanhikkien kasvupaikkana mutta eipä tuohon ole mitään mielenkiintoisempaakaan keksinyt. Räikeän keltaiset hanhikit eivät riitele tummaa kuusimetsää vasten minkään muun kasvin kanssa, joten ne ovat saaneet olla rauhassa. Ehkä vielä joskus saan jonkun super-älynväläyksen ja pistän hanhikkikulman uusiksi. Toistaiseksi tekemistä riittää kuitenkin kaikissa muissa keskeneräisissä alueissa. Kuten tuossa laajennusosassa, jota nyt piti tutkailla.

Lemmikkiä täälläkin. Lisäksi maksaruoho 'Frosty Morn' ja paremman kasvusijan puutteessa muutama keltatörmänkukka.

Viime syksynä istutin 'Frosty Mornin' kaveriksi sinilemmiötä ja muistaakseni jotain muutakin. Ne eivät kuitenkaan selvinneet talvesta, joten tyhjä tila piti täyttää jollain muulla. Keltatörmänkukan taimista suurin osa meni kivikkorinteeseen mutta muutama jäi yli. Niinpä istutin ne tuonne. Iloitsin suuresti, kun ne päättivät kukkia jo ensimmäisenä kesänään, sillä nyt tiedän paremmin, että en pidä niistä juuri tuossa. Ne eivät vain toimi 'Frosty Mornin' kanssa ja kukan koko sekä kukinta-aikakin on väärä hanhikkeihin verrattuna. Ne hukkuvat kaiken muun alle. Pari muuta ehkä paremmin sopivaa paikkaa niille saattaa jo olla tiedossa mutta pitää katsoa ensi keväänä, onko talven jäljiltä enää mitään siirrettävää. Keltatörmänkukkien vasemmalla puolella (jää ylläolevan kuvan alareunaan alapuolelle) on myös yksi sinikatana, jolla saattaa olla sama ongelma. Tosin se aloittaa kukinnan jo heinäkuussa, joten ehkä se ei ole niin ongelmallinen.

Sen sijaan 'Frosty Morn' ja sen vasemmalla puolella oleva harmaakurjenpolvi 'Ballerina' ovat oikein hyvä pari.

Otin elokuussa 'Frosty Mornista' pari pistokasta, jotka ovat olleet ruukussa juurtumassa. Istutan toisen niistä vielä syksyn mittaan tuon emotaimen kaveriksi mutta toinen menee varmuuden vuoksi johonkin muualle ainakin talven yli. Ei passaa kaikkia laittaa samaan kohtaan, jotta edes joku selviäisi talvesta. Hanhikkien ja 'Frosty Mornin' välissä nurmen reunaan asti on ylimääräisiä sammalleimuja (liilaa Navettapiialta) väliaikaissijoituksessa ja jos ne selviävät talvesta, siirrän ne ensi kesänä keltatörmänkukkien tilalle. Sammalleimujen tilalle yritän saada jaettua tai lisättyä jotenkin muuten 'Ballerinaa'. Siitä tulee aika räväkkä pari hanhikeille mutta nehän saattavat olla aikanaan lähdössä siitä muualle. Ja siihen asti 'Frosty Morn' vähän viilentää yhdistelmää.

Ylätasanteen etureunassa on vuodentakaisen levisiakylvöksen selvinneet taimet sekä japaninmaksaruoho 'Lidakense'. Katanakin näkyy tästä kulmasta.

Kumpikin tasanne oli paljon vihreämpi ennen kuin menin kitkemään ne. Lemmikki ja rentohaarikko olivat vallanneet melkein koko alueen mutta varovasti nyppimällä seasta löytyivät kaikki tarkoituksella istutetut kasvitkin. Sen verran paljon tuota paljasta mullosta on, että mieli teki lähteä seulomaan jostain pikkukiviä katteeksi. Ehkä teen sen vielä joku päivä. Siitähän tulisi takapihalle kiva minivastine etupihan kivikkorinteelle. Alatasanteelta kuoli talven aikana pari sinikatanan pikkutainta mutta niiden tilalle löysin luumutarhasta väärässä paikassa kasvaneen pikkutöyhtöangervon (yllä olevassa kuvassa ihan oikeassa reunassa kivien edessä). Sen nyt ainakin luulisi pärjäävän vähän kehnommissakin oloissa.

Pikkutöyhtöangervon edessä on sulkaneilikka 'Albus', joka ei kukkinut vielä tänä kesänä.

Petyin kesällä aika kovasti sulkaneilikkaan, jonka toivoin kukkivan tänä vuonna. Pitkään näytti, että se ei olisi edes hengissä talven jäljiltä mutta onhan se sentään kesän mittaan siitä virkistynyt. Ehkä sitä vain rassasi myöhäiseksi jäänyt istutus viime syksynä. Sillä on hieno harmaanvihreä sävy, mikä sopii minusta erityisen hyvin sen eteen istuttamiini kivikkomehitähtiin ('Dark Beauty'), joissa on tismalleen samaa sävyä tummanpunaiseen yhdistettynä. Harmaanvihreä sopii kauniisti myös pikkutöyhtöangervon limensävyyn ja lähellä oleviin kiviin. Lehtimuodoltaan ja kasvutavaltaankin sulkaneilikka olisi tuohon juuri passeli kasvi, jonka soisi myös kukkivan.

Kivikkomehitähti 'Dark Beauty'. Vasemmassa reunassa pilkottaa kevätpitkäpalko 'Rose Delight'.

Nyt kun aloin miettiä kevätpitkäpalon ja sammalleimujen kukinta-aikoja, tajusin niiden menevän todennäköisesti päällekkäin. Siinäpä sitä onkin sitten taas miettimistä, mihin räikeän anilliininpunainen pitkäpalko siirtyy, jos se todella kukkii yhtä aikaa liilan sammalleimun kanssa ja riitelee pahasti. Vai kehittelenkö sittenkin sammalleimuille jonkun toisen paikan? No, sitä ehtii miettiä vielä ensi keväänä uudelleen. Ensi talvesta kun ei etukäteen voi tietää, niin ei passaa liikaa stressata migreeniä aiheuttavia väriyhdistelmiä. Kohdataan ongelmat sitten kun niitä vastaan tulee.

Päivän kärhöksi tietenkin mantsuriankärhö, kun sen reviirillä ollaan.

Kivaa päivää!

Bloggerin sekoilua ja kevätkukkasia

Kerroin jo aikaisemmin, että blogger on innostunut sensuroimaan niin omia kuin teidänkin kommenttejanne roskapostiin. Luulin sen jo käyneen koko blogini läpi mutta aina vain roskapostiin ilmestyy kommentteja vuosikausia vanhoista postauksista. Joudun palauttamaan joka päivä 3-5 kommenttia takaisin julkaistavien joukkoon eikä yksikään niistä ole ollut oikeasti roskasisältöä. Viime aikoina roskalootasta on nimittäin löytynyt 85-prosenttisesti omia kommenttejani ja loput käytännössä Rikkaruohoelämää-blogin Betweenin tai Päivänpesän elämää -blogin Katjan kommentteja. Todella, todella raivostuttavaa! Keksiikö joku, mitä ihmettä minun pitäisi tehdä tämän ongelman kanssa? Alkaa mitta täyttyä ihan todella tähän bloggerin sekoiluun.

Keto-orvokin nuppu jäi syksyllä talven yllättämäksi, joten kukka aukesi vasta nyt.

Luumutarhassa on tapahtunut keto-orvokin kukan aukeamisen lisäksi yhtä sun toista. Laajensin syksyllä vanhaa aluetta nuotiopaikan seinäkkeen ympäri ja siirsin suurimman osan koivuangervoista saadakseni tilaa mm. kärhöille. Tiesin, että koivuangervot ovat jänisten herkkua mutta koska verkkoa oli enää vain pieni suikale jäljellä, päädyin jättämään angervot melkein vaille suojaa. Jätin verkkosuikaleen vain talon puolelle ohjaamaan pation suunnasta luumupuiden verkotuksien ohi kulkevia rusakoita jatkamaan matkaansa eteenpäin tontin laitaa kohti. Yllättävän hyvin se toimikin, sillä vasta siinä vaiheessa kun lunta oli melkein polven korkeudelta, rusakot olivat älynneet hangen pinnasta pilkistelevät angervonlatvat. Joka ikinen puska on nyt siististi tasattu samaan korkeuteen ja minulle jäi enää sivujen siistiminen. Miten kätevää!

Tasakorkea angervorivi odottaa vain sivujen tasaamista. Tästä pitäisi tulla kapea muotoonleikattu aita istutuksille.

Istutin syksyllä koivuangervojen taakse uudelle alueelle monta vuotta kellarissa talvehtineen terassihortensian. Se ei olisi enää mahtunut kellariin mitenkään enkä halunnut sitä suoraan kompostiinkaan viskata. Sitäkin rusakot ovat käyneet vähän typistelemässä mutta en tiedä, ovatko versot muutenkaan talvehtineet. Kovin näyttää epämääräiseltä. Annan sen nyt heräillä rauhassa ja katson sitten, mikä on sen kohtalo. Todennäköisesti se on ensimmäisten joukossa väistämässä, jos tulee tehtyä jotain uusia, kivoja taimihankintoja. Koivuangervojen ja hortensian luo istutetuista pienistä alppiruusun siementaimista yksi on tiputtanut vielä muutamia lehtiä mutta kaksi muuta on hyvin virkeinä. Nyt niiden päältä ovat lumet hävinneet kokonaan ja maakin tuntui eilen illasta ainakin pinnasta sulaneen. En viitsinyt sormea kovin syvälle litimärkään ja jääkylmään multaan tunkea. Tälle päivälle on onneksi luvattu sen verran lämmintä säätä, että on ihme, jos ei maa ala lämmetä ja loputkin lumet sulaa.

Syysalesta löytynyt tarhavarjohiippa on selvästi hengissä. Tämä saa vapaasti levitä alppiruusujen aluskasviksi.

Kunhan maa sulaa kunnolla ja kevät vähän etenee, pääsen kokeilemaan, millainen operaatio on kaivaa kaksi kärhöä alppiruusujen ja muiden pienten taimien viereen sotkematta nuotiopaikkaa mullalla. Aluetta syksyllä myllätessäni poistin jo kivet ja paransin maata kärhöjen kohdalta mutta aikamoinen kasa multaa siinä silti tulee siirrettäväksi, vaikka saisikin ilman rautakankea hääräillä. Alkuperäinen suunnitelma ei ole talven aikana muuttunut, eli seinäkkeeseen tulevat mantsuriankärhö ja loistokärhö 'Diamond Ball'. Kumpikin on kellaritalven jäljiltä oikein hyvissä voimissa ja 'Diamond Ball' jo nupullaankin. Käyn kohta nostamassa ne ja varmaan kaikki muutkin kärhöt varastosta ulos, jotta eivät tuulettomassa ja lämpimässä innostu kasvamaan liian honteloiksi ja heikoiksi. Ei passaa tehdä niiden elämää ihan liian helpoksi.

Nuotiopaikan toiselta puolelta sulava lumi on paljastanut pystykiurunkannusta 'Beth Evans'. Näiden veikkasin kukkivan vasta 5.5. Taisi mennä pahasti pieleen...

Vaikka lumet sulavat ihan hyvää vauhtia, eniten jännittämistäni kohdista hanki ei ole vielä hävinnyt. Tässä vaiheessa näyttäisi siltä, että myyrätuhoja on ainoastaan kivikkorinteessä mutta siellä niitä sitten onkin paljon. Hangen reuna on vetäytynyt sitten edellisen aihetta käsittelevän postauksen jälkeen vajaan metrin ja paljastanut täydellisen tuhon nukkapähkämössä. Käytäviä kulki ristiin rastiin ja koko kasvustosta on tehty pientä silppua. Pähkämön alapuolella kasvava sammalleimu on sentään säästynyt melkein kokonaan. Ainoastaan lähinnä nukkapähkämöä olevaa reunaa on käyty maistelemassa ja palattu sitten takaisin pähkämön kimppuun. On se ollut herkkua! Rinteen yläreunassa kaukasiantörmäkukka on selvinnyt sekä talvesta että myyrän tutkasta. Muiden kasvien osalta joudun vielä jännittämään hetken aikaa, sillä lunta on rinteessä vielä 15-20cm.

'Barr's Purple' -tähtisahramit ja posliinihyasintit ovat odotelleet monta päivää aurinkoisempaa säätä. Etualalla tarhakylmänkukat alkavat nousta.

Kivikkorinteessä myllänneen peltomyyrän tuhoihin en osannut henkisesti varautua etukäteen, sillä moista ei ole koskaan aiemmin tapahtunut meillä. Sen sijaan aurinkopenkissä monena vuonna myllänneen vesimyyrän tämän kevään tuhotöitä olen miettinyt koko talven. Istutin syksyllä penkkiin pioneja, narsisseja, hajulaukkoja sekä valkosipulia ja poistin kurjenmiekkoja sun muuta, jotka ovat aiemmin myyrälle hyvin maistuneet. Vanhan keisarinpikarililjan lisäksi istutin sinne myös yhden persianpikarililjan, vaikka en sen tehosta myyränkarkottimena tiedäkään. Nythän se nähdään. Tavoitteena on ohjata myyrä kaivamaan tunneleitansa takaisin kunnan joutomaalle juolavehnän ja vatunjuurien sekaan ennen kuin se keksii, että pidemmällä puutarhassa saattaisi olla vieläkin makeampaa evästä.

'Harmonyt' ne vain aukovat nuppujaan säässä kuin säässä. Onneksi vesimyyrä ei ole vielä kertaakaan eksynyt näiden kimppuun.

Näyttäisi tulevan aurinkoinen ja lämmin päivä. Harmi vain kun sattuu yksi viikon pisimmistä työpäivistä juuri tähän väliin. Pitää vain nauttia auringosta ikkunalasin takaa. Toivottavasti ennusteet viikonlopun vesisateista vielä muuttuvat poutasääksi kun aikaa kuluu. Iloista päivää!

Kaukana alelaareilta!

Edellisessä postauksessa suosittelin pysymään poissa taimistojen alennusmyynneistä, ettei tule hankittua itselle kasveja, joille ei ole tilaa joko kukkapenkeissä tai talvetuspaikoissa. Vaikka minulla olisi ollut tilaisuus poiketa tutkimassa alennushyllyt, onnistuin pitämään itseni kaukana taimistoilta. Siitä huolimatta minulle ilmestyi eilen uusia taimia. Äitini nimittäin osui Hankkijalle kun sieltä sai kymmenen perennaa kympillä ja soitti minulle, kun ei itselleen löytänyt niin montaa mieluista hankittavaa. Tokihan minun piti jotain keksiä, jotta äiti saisi muutaman haikailemansa kasvin halvalla. Valikoima ei ollut enää suuren suuri, mutta sain kuitenkin kuusi uutta kasvia puutarhaan.

Kaksi tarhasyysvuokko 'Paminaa', syysmaksaruoho 'Jose Aubergine', hybridipioni 'Cytherea', törmäkatkero sekä tarhavarjohiippa odottelemassa istutuspaikkaa.

Olen jo aiemmin sanonut, että en ole kovin intohimoinen pionifani. Aurinkopenkissä mellastava vesimyyrän roikale on kuitenkin ajanut minut kohti pioneja. Sattumaa tai ei, mutta viime keväänä myyrän tunneli päättyi siihen, missä alkoi tulla pionin juuria vastaan ja heti pionin toiselle puolelle istutetut tulppaanit olivat säästyneet ahmateilta. Tunneli oli myös kiertänyt kaukaa kaksi muuta pionia. Niinpä tuli ajatus lisätä myyräriskialueelle pioneja. Neljännen istutin aiemmin syksyllä ja nyt tuli viidenneksi 'Cytherea'. Se pääsi varjokujan alkupäähän, josta poistin muutama viikko sitten kuunliljat. Pionin seuraksi lykin narsissin sipuleita ja niiden alle kanankakkaa, joten myyrät saavat monta epämieluista yllätystä, jos yrittävät tulla herkkuja etsimään. Kunhan valkosipulien istutusaika koittaa, laitan muutaman kynnen pitsipihlajan juuristoalueelle pitämään puun juuret edes osittain turvassa. Sinne on istutettu jo hajulaukkoja, mutta ei pieni lisävarautuminen pahaa tee. Syökööt vesimyyrät joutoalueen juolavehnää!

Syysvuokon nuput ovat todella hellyttävän näköisiä.

Euron kappalehinnalla päätin uskaltautua kokeilemaan tarhasyysvuokko 'Paminaa' uudelleen ja vielä kahdella kasvilla. Muutaman vuoden takainen ensikokeiluni kun päättyi epäonnisesti tappotalveen. Tällä kertaa taimet ovat huomattavasti kookkaampia kuin silloin, joten ehkäpä edes jompi kumpi selviää ensi talvesta ja jää puutarhani vakituiseksi asukkaaksi. Istutin kummatkin eri puolille puutarhaa syvämultaiseen ja toivon mukaan myös suojaiseen kasvupaikkaan muiden kasvien keskelle.  Istutin toisen luumutarhaan, jossa se saa suojaa sekä pensailta että peittokurjenpolvilta. Näen sen kukinnan myös mukavasti olohuoneen ikkunasta. Toisen istutin kärhökaaripenkkiin pionin ja komeamaksaruohojen kainaloon. Ripsautin vielä syyslannostakin sekä kuopan pohjalle että mullan pintaan, jos se vaikka auttaisi niitä valmistautumaan paremmin talveen.

Hirveästi 'Paminaa' ei tästä kuvasta erota, mutta se on heti tuon kiven takana pensashanhikin tällä puolella. Kunhan vuokon kukat aukeavat, tulee tuohon kohtaan mukava pinkki pläjäys.

Jos luumutarhaan istutettu syysvuokko viihtyy kasvupaikallaan, joudun siirtämään jonkun pensaista pois. Muuten pensaat kasvaessaan hautaavat syysvuokon kokonaan alleen. Jos hanhikkien vieressä oleva pikkujasmike käyttäytyy yhtä huonosti kuin etupihalle istutetut yksilöt (kuivattaa puolet puskasta talvena, jolloin ei olisi pitänyt olla minkäänlaisia talvehtimisongelmia), poistan sen ja siirrän pienemmän pensashanhikin syysvuokon vasemmalta puolelta sen tilalle. Jos jasmike kasvaa hyvin, hanhikille on keksittävä joku toinen paikka. Ensi kesän kaikki mahtunevat kuitenkin vielä kasvamaan yhdessä. Nyt en halunnut siirrellä pensaita kun ei syysvuokon selviämisestä ei ole mitään takeita.

'Paminan' takana olevan 'Lovely Pink' -pensashanhikinkaan kukkia ei oikein kuvasta erottanut, vaikka silmällä kukat näkyvät selvästi. Onneksi lähikuvat on keksitty.

Tarhavarjohiipalle (keskellä edessä) löytyi paikka helposti: uusi työmaa nuotiopaikan takana nielee vielä monen monta kasvia. Tässä kivillä pengerretyssä kohopenkissä sen kukkia pääsee myös ihailemaan melko helposti.

Törmäkatkeron istutin aurinkopenkkiin. Sen kasvupaikka aiheutti hieman päänvaivaa, sillä olisi pitänyt löytää jostain aurinkoinen ja samalla myös kostea paikka. Meillä nimittäin aurinkoiset kasvupaikat ovat pääsääntöisesti myös kuivia, jos tätä kesää ei lasketa. Koska aurinkoon on vaikeampi vaikuttaa kuin kosteusoloihin ja törmäkatkero ilmeisesti sietää myös ajoittaista kuivuutta, valitsin aurinkopenkin etuosasta kohdan, johon aurinko ei ala paistaa aivan heti aamusta. Lisäavuksi lykkäsin pari savinokaretta montun pohjalle. Pitää vain muistaa käydä kastelemassa sitä, jos joskus sattuisi tulemaan vastaan kuukauden hellejakso ilman sateita. Sen lähistöllä on myös minipieni kevätatsalean taivukastaimi, jolle voi samalla reissulla käydä lorauttamassa toisen puolikkaan kastelukannusta, niin ei tarvitse yhden kasvin takia vettä kanneksia.

Törmäkatkerolla on nuppujen väristä päätellen tulossa kerrallaan hurmaavan sävyiset kukat.

Syysmaksaruoholle mietin pitkään sopivaa paikkaa. Muiden kasvien löydettyä hyvät kasvusijat bongasin kärhökaaripenkin gladiolukset ja hallaöinä mustuneet asterit. Ja kuinka ollakaan, samaisessa paikassa jalopähkämöt olivat jo muuttuneet hieman kärsineen näköisiksi. Jalopähkämöt ovat muutenkin olleet sijoillaan vain sen vuoksi, että taimia sattui olemaan juuri silloin saatavilla kun kyseisessä kohdassa oli tyhjää tilaa. Komeasta kukinnasta huolimatta ne ovat sen verran innokkaita leviämään, että joutuvat joskus kuitenkin väistymään sopivampien kasvien tieltä. Niiden värikin on väärä, sillä ne kukkivat samaan aikaan tarhavaleunikon kanssa ja minun värisilmääni sattuu hieman niiden yhteisesitys. 'Jose Aubergine' ratkaisee siis monta ongelmaa ja tuo samalla tummilla lehdillään kontrastia vihreyden keskelle myös ennen kukinta-aikaa. Se pääsi toistaiseksi vain gladioluksilta ja astereilta vapautuneeseen tilaan mutta uusi suunnitelma on alkaa lisätä sitä ja samalla hävittää pähkämöt kokonaan pois. Oikeastaan voisikin käydä hakemassa siitä kukkalatvoja maljakkoon ja istuttaa ne sen jälkeen maahan tai ruukkuihin. Saisi jo niiden lisäämisen hyvin alkuun.

Rikkaruohot piti tietysti kitkeä myös pois samalla, paitsi että onpas kummalliset lehdet ja juuri belliksellä eikun lemmikillä eikun... mikä ihme? Tämä "rikka" olikin ihan itse istutettu kaukasiantörmäkukka. Hups...

Kyllä sitä joskus pitääkin olla huonomuistinen! Heti kun tajusin kitkemäni kasvin olevan törmäkukan taimi, mieleen palasivat keväiset istutuspuuhat, kun piti vain saada ennen lomareissua mahdollisimman paljon taimia maahan. Ajattelin silloin, että törmäkukka saisi siinä aikanaan hyvin tukea kurjenpolvista ja värikin saattaisi sopia kivasti kaunopunahattuihin. Loppukesän kukintaakaan tuossa kohdassa ei ole liikaa, joten sinne vaan. Kyllähän sen muistaa siinä vaiheessa kun tulee aika nostaa gladiolukset talviteloille! No, törmäkukka pääsi takaisin maahan ja toivotaan, että on vielä keväällä hengissä. Perennojen seassa on myös yksi niistä itse risteytetyistä alppiruusuista, jolle tehdään sitten aikanaan tilaa, jos selviää sinne saakka.

"Jooseppi Munakoiso" erottuu nyt juuri ja juuri tuossa pienen mulloksen yläpuolella mutta kuvitelkaa näky sitten kun niitä on monta ja ne täyttävät koko syysleimujen edustan.

Ja yhtään kasvia en enää hanki, vai miten se nyt menikään... Vaikka hyvinhän noillekin yllätyshankinnoille paikat löytyivät ja maksaruoho vielä ratkaisi kärhökaaripenkin jalopähkämöongelman. Osan kukkasipuleista olen istuttanut mutta helmililjat vielä odottavat maahan pääsyä. Pidin tärkeämpänä saada perennat istutettua, jotta ne ehtisivät juurtua mahdollisimman hyvin ennen talvea. Lisätyötä, joskin hyvin mieluista sellaista on ollut luumujen kerääminen. 'Viipurin punaluumu' on muuttunut sadon painosta riippapuuksi eikä yhden viiden kilon satsin kerääminen auttanut lainkaan oksia nousemaan ylöspäin. Puussa on nimittäin vielä toinen mokoma ellei enemmänkin. Viikko sitten tehdyt umpioidut luumut ovat ihan hyviä, mutta ainakaan tuolla reseptillä niistä ei taida tulla meidän perheen vakioherkkua. Kanelia saattoi olla hitunen liikaa ja makeisiin luumuihin oli tullut jostain hieman liikaa hapokkuutta. Vaniljajäätelön tai muun makean jälkiruuan kanssa toimivat varmasti oikein hyvin. Likööri, luumupaistos (tai piirakka) sekä hillo ovat seuraavia kokeiluja. Mehuakin olisi kiva kokeilla, vaikkakaan tämänvuotinen sato ei taida ihan vielä siihen riittää. Tai mistäpä sitä tietää, jos loput puussa olevista luumuista kasvavatkin suuremmiksi nyt kun osa sadosta on kerätty pois viemästä puun voimia.

Viipurilainen riippaluumu koristeineen ja taustalla hieman lahovikainen pihlaja syysasussaan. Kuten näkyy, vieressä olevat pihlajat ovat vielä melko vihreitä.

Päivän kärhö on tänään tarhaviinikärhö 'Krakowiak'. Nätti, mutta saisi vain kukkia vähän runsaammin!

Tällä viikolla lämpötila on käynyt useamman kerran nollassa. Vain yhtenä aamuna on kuitenkin ollut kuuraa maassa, joten puutarhassa näyttää vielä kohtuullisen hyvältä. Syyshortensian kukat alkavat jo vähän ruskettua mutta sitä ei vielä erota kauempaa katsottuna. Syksy etenee toistaiseksi siis melko kivuttomasti. Tarinaa taisi tulla tällä kertaa vallan melkoisesti. Toivottavasti kuitenkin pääsitte tänne saakka ilman nukahtamista!