Elokuinen amaryllis

Mikäs se kärhön ja lemmikkien seasta kurkistaa?

Useamman kerran olen yrittänyt saada jouluksi hankittuja amarylliksiä säilytettyä ja kukitettua uudelleen siinä onnistumatta. Milloin on sipuliin iskenyt tauti, milloin sateinen kesä mädättänyt maahan istutetut sipulit ja onpa narsissikärpänenkin kerran pilannut muuten lupaavalta näyttäneen yrityksen. Viime joulun jälkeen päätin jättää ainoastaan Hankkijalta sipulina ostetun amarylliksen jatkokasvatukseen ja viskata muut, laihoiksi käyneet sipulit heti kukinnan jälkeen ulkoeteiseen oman onnensa nojaan. Kippasin kevään tullen rutikuivat sipulinkäppänät kukkapenkkiin enkä edes peitellyt niitä mitenkään, kun ajatuksena oli antaa niiden maatua sinne omine aikoineen. Äkkiähän noin pienet sipulit hautautuvat sinne kurjenpolvien alle ja viimeistään pakkasyöt tekevät lopuista selvää.

Kyllä kasvi tietää, mihin suuntaan kukkavarsi pitää kasvattaa.

Vähän kieltämättä piti silmiä hieraista, kun ohikulkiessani näin valkoisten kukkien kurkkivan kärhön juurelta. Ensimmäisenä kävikin mielessä, onko kärhö innostunut tekemään jotain mutanttikukkia mutta pian muistin amaryllikset, joille en edes harkinnut antavani uudelleenkukinnan mahdollisuutta. Sipuli oli ihan pehmeä ja maata vasten olleelta puolelta homeessakin mutta se ei näyttänyt kukkimista haittaavan. Leikkasin kukinnon maljakkoon ja jätin sipulin jatkamaan maatumistaan. Jos siinä olisi ollut eläviä juuria tai se olisi ollut muuten paremmassa kunnossa, olisin saattanut vielä heltyä ja ottaa sen ruukkuun jatkokasvamaan. Nytpä onkin jännitettävää, alkaako kukkapenkeistä nousta vielä lisääkin amarylliksen kukkia. Muistaakseni toinenkin sipuli päätyi johonkin kukkapenkkiin.

Verenpisara kukkii vihdoin.

Jos amarylliksiä on täällä lyöty laimin, niin on verenpisarakin saanut osansa. Tänä vuonna varjokujalla oli ruukkukasveina vain pari murattia ja yksi verenpisara, joten niiden kastelukin pääsi unohtumaan useamman kerran kesän mittaan. Verenpisararessukka on nuupottanut vähän väliä lehtiään ja viivästyttänyt kukinnan aloitusta kuukausitolkulla. Viilenevät säät ovat antaneet armoa huolimattomalle puutarhurille ja vihdoin verenpisaran voi sanoa kukkivan suht hyvin. Ensi vuodelle voisi ehkä kehitellä sille jonkun näkyvämmän paikan, niin tulisi hoidettua vähän paremmin..

Jouluruusuvauveli ja taustalla emon nuppuja.

Kärhökaaripenkin vaaleajouluruusu on selvästi erikoistunut keväisen kukinnan lisäksi myös syyskukintaan. Tänä vuonna kukinta alkaa vielä selvästi normaalia aikaisemmin, sillä yksi iso nuppu näkyi jo ylälehtien tasalla. Nuput aivan loppusyksystä juuri ennen talven tuloa eivät olisi mikään ihme, mutta enpä muista, olisiko koskaan ennen mikään useamman vuoden maassa olleista jouluruusuista aloittanut kukintaansa jo elokuun puolella. Kerrassaan erikoista. Eipä ole ennen näkynyt myöskään jouluruusujen siementaimia kukkapenkeissä. Nyt jouluruusun lähistöllä kitkiessäni löysin terhakoita taimia peräti kolme kappaletta. Jos ne ovat vielä ensi keväänä elossa, kaivan ne varovasti väljemmille vesille pulskistumaan. Talven yli saavat olla valitsemissaan paikoissa.

Kurkku oli vaivihkaa ujuttautunut lehtikaalin latvaan.

Onneksi tuli keväällä laitettua neljä avomaankurkkua kasvamaan. Jälkikompostoriin kesäkurpitsan kavereiksi istutetut kaksi nimittäin saivat loppukesällä jättiarmeijan vihannespunkkeja riesakseen ja lopettivat kurkkujen tekemisen käytännössä kokonaan. Kasvimaan puolelle maahan istutetut taimet sen sijaan työntävät satoa eritttäin hyvää tahtia ja kurkkuja saa syödä tuoreeltaan aina kun tekee mieli. Maustekurkkujakin on tehty monta kertaa useamman purkillisen satsi. Normaalisti maustettujen lisäksi laitoimme muutamaan purkkiin chiliviipaleita ja ihan hyviä niistäkin tuli. Himpun verran liian tulisia minulle siltään syötäväksi mutta isännän mielestä juuri sopivia.

Keltatörmänkukka ja punatähkä sopivat väreiltään kivasti yhteen.

Puutarha on saanut pärjätä omillaan harvinaisen pitkään. Työt ja remontti ovat vieneet tehokkaasti aikaa. Onneksi ei ole ollut paahtavaa hellettä tai hallaöitä, niin ei ole tapahtunut katastrofeja millään suunnalla. Lapset ovat etsineet lehtokotiloita muutaman kerran viikossa ja huomaamatta jääneet saavat mutustella etanaraetta, jota ripottelin pari päivää sitten pahimmille riskialueille. Eilen kävin kitkemässä eniten rikkaruohottuneita alueita ja kastelemassa ruukkukasvit. Kannatti kitkeä, sillä yhdestä isosta voikukkakeskittymästä löytyi kasa kotilonmunia. Siinä jäi jo heti alkumetreiltä kesken yhden kotilolauman kehitys. Lehtokotilotilanne on pysynyt aika hyvin kurissa tänä kesänä. Kotiloita löytyy päivittäin, jos oikeasti lähtee etsimään, mutta niiden tuhot ovat jääneet melko vähäisiksi.

Vielä löytyi yksi uudenvärinen sini-ikiviuhko. Tämä taitaa olla suosikkini.

Tämänvuotisista kesäkukista oikeastaan mikään ei ole sellainen, joka olisi noussut paremmuusjärjestyksessä erityisen paljon muiden yläpuolelle. Ikiviuhkot toki ovat kauniita mutta eivät nekään isommin ihastuksen huokauksia aiheuttaneet. Tuoksuherneistä on löytynyt muutama herkkuväri, joista kerään siemeniä ensi vuodelle, mutta nekään eivät ole kukkineet ihan niin runsaina kuin olisi toivonut. Toisaalta mikään kesäkukista ei ole myöskään ollut totaalinen pettymys, joten ehkäpä kerään varmuuden vuoksi kaikista siemeniä talteen ja katson, mitkä ovat fiilikset ensi keväänä kylvöajan saapuessa. Kattava siemenvarastohan on aina hyvä olla olemassa.

Syysmaksaruoho 'Jose Aubergine' on ihana ja oikein hehkuu ilta-auringossa.

Perennoista sen sijaan maksaruohot ovat nousseet entistäkin vahvempina suosikkilistani kärkisijoja kohti. 'Jose Aubergine' sai jo ostohetkellä ennakkosuosikin leimaa lehdillensä ja nyt kun sitä on pari vuotta katsellut, se hurmaa entistäkin enemmän. Tänä vuonna kaikki neljä tainta kukkivatkin jo aika hyvin ja niistä näkee selvästi, millaisia ne tulevat parin vuoden päästä olemaan. Toistaiseksi istutus on nimittäin vielä aika harva, kun taimet ovat pienehköjä. Kuvassa oleva yksilö taisi olla isoin, vaikka parin suurimman kesken eroa ei hirveästi olekaan. Olen jo alkanut pohdiskella, mihin muualle laittaisin upeaa Josea kunhan saan siitä lisää jakopaloja tai innostun lisäämään sitä pistokkaista.

Päivän kärhönä on tarhalyhtykärhö Princess Kate. Taustalla hempeilee 'Justa'.

Vaikka maksaruohoista pidänkin paljon, ne eivät silti vielä kiilaa kärhöjen edelle suosikkilistallani. Princess Kate ('Zoprika') lähti kasvuun vasta 24.6. mutta on jo ehtinyt kiivetä kärhöportin huipulle ja aukoa ensimmäisiä kukkiaankin. On se nopea! Portin toisella puolella 22.7. herännyt 'Jan Pawel II' tuskin ehtii yhtä vaikuttavaan suoritukseen, vaikka on jo venyttänyt versonsa melkein metrin mittaisiksi. Nyt on syksy sen verran pitkällä, etten enää usko nukkumaan jääneiden kuuden kärhön heräävän. Nukkukoot saman tien ensi kevääseen saakka ja herätkööt sitten entistäkin ehompina.

Kukkakimppukalenteri: 23. luukku

Tämän päivän kimpun nimi voisi olla vaikka "Jämät". Yksi kesällä kyhätyistä kimpuista oli nimittäin niin surkea räpellys, että vielä syksyn viime metreillä piti keksiä jotain muuta kalenterin täytöksi. Pakkanen oli jo turmellut melkein kaiken käyttökelpoisen puutarhassa, joten katse kääntyi jo sisällä oleviin kasveihin. Itse asiassa se onkin itselleni aika tavallinen tapa, sillä usein kukkakimpusta osa on vielä täysin käyttökelpoista siinä vaiheessa kun suurin osa on jo kompostikelpoisia. Pienellä tuunauksella kimpun jämistä voi vielä saada sievän (tai joskus vähemmän sievän) pikkukimpun.

Maa-artisokan kukkia, salkoruusu 'Nigra' ja verenpisaran nuppuoksa.

Verenpisarasta katkesi yksi nuppuinen oksa siinä vaiheessa kun olin siirtämässä sitä kellariin. Niinpä otin sen sisälle, josko nuput jaksaisivat aueta maljakossa. Kolme käyttökelpoista kuunliljan lehteä löytyi varjokujalta, kun nostelin isompien kasvien lehtiä pois edestä. Ne olivat suojanneet muutamaa kuunliljaa hallalta.

Yksi kärhön siemenkotakin pääsi vielä kimppuun mukaan.

Tästä tuli tällainen kapea ja korkea asetelma.

Vaikka tämä kimppu ei kovin jouluinen olekaan, niin verenpisaran pulleat nuput näyttävät minusta aivan joulukoristeilta. Muotokielessä taas on pikkuisen taivasta kohti ampaisevia ilotulitusraketteja, joten saadaan viittaus uuden vuoden juhlallisuuksiin näppärästi mukaan.

Sateissa rähjääntynyt puutarha

Vesipisaroita koivuangervojen lehdillä.

Uutisia kun luki, niin taisimme päästä helpolla parin viime päivän rajuilmoissa. Ennusteiden mukaan piti sataa enemmänkin mutta taisivat pilvet ehtiä pudottaa suurimman osan lastistaan ennen tänne saapumista (hallelujaa siitä!). Silti viitisenkymmentä milliä parille päivälle reippaan tuulen höystämänä on aika paljon vettä ja se näkyy myös puutarhassa.

Ranskantulikukat pötköttelevät vähemmän edustavina muiden kasvien päällä.

Olen käyttänyt sadepäivät lukemiseen. Aloitin Diana Gabaldonin Matkantekijä-sarjan ihan vain sen vuoksi, että kirjahyllyyni on jostain eksynyt sarjan seitsemäs osa. En ole koskaan edes aloittanut sen lukemista, sillä minusta kaikki sarjamuotoiset kirjat pitää lukea järjestyksessä. Hetki varmasti menee ennen kuin pääsen omaan kirjaani saakka, sillä jo ensimmäinen "tiiliskivi" on 824-sivuinen. Sadepäivien jälkiä puutarhassa katsastaessani tuli mieleen, että viskiä on taidettu nautiskella muuallakin kuin kirjasarjan 1700-luvun Skotlannissa. Sen verran paljon nuokkuvaa ja nojailevaa väkeä löytyi puutarhastakin. On taas saksille töitä... Onneksi olin sentään tukenut ritarinkannukset jo hyvissä ajoin alkukesällä.

Ritarinkannus ja kirahvinkukka nojailevat sekä toisiinsa että seinäkkeeseen, myskimalva retkahti atsalean päälle.

Säikähdin, että tässä tappelussa oli jo tullut ruumiita mutta onneksi 'Apple Blossom' oli vain taipunut.

Olin kuvitellut 'Apple Blossomin' vaaleammaksi mutta tämä omani on kyllä aika tumma. Ehkä viileällä säällä on osansa.

Kirjavalehtinen ja valkokukkainen oregano 'White Spreckled' oli niin kauniisti pystyssä ennen sateita.

Oreganon yläpuolella loistokärhö 'Voluceau' on myös menettänyt suuren osan loistostaan.

Päivänlilja 'Stella d'Oro' on pysynyt hieman edustavammassa kunnossa.

Onneksi osa kasveista ei ole ollut sateista mokkonaankaan. Kärhöistä ne, jotka ovat saaneet kunnon otteen tuistaan, ovat pysyneet muita kauniimmin pystyssä. Myös suuri joukko perennoja ja oikeastaan kaikki pensaat ovat kestäneet rankemmatkin sateet. Vaikka sateinen ja kolea sää on kaukana siitä, mitä kesälle toivon, on siitä nyt ainakin se hyöty, että juuri ennen sateita levitetyt syyslannoitteet liukenevat nopeasti. Kaikki atsaleat ja pensasmustikat saivat annoksen, samoin osa luumupuista. Varmaan luumupuiden alla kasvavat kasvit ottavat oman osansa syyslannoitteesta mutta menkööt. Syyslannoitteen (samoin kuin muidenkin lannoitteiden) antaminen on harvinaista herkkua mutta nyt sitä sattui olemaan varastossa ja vielä muistinkin asian tarpeeksi ajoissa. Hyvin ovat kasvit talvehtineet niinäkin vuosina kun olen unohtanut koko asian autuaasti. Perennat ja suurin osa puuvartisista sai pärjätä tänäkin vuonna ilman.

Seinäkkeeseen tukevasti kiipeilleet 'Hagley Hybrid' ja 'Multi Blue' ovat edustuskunnossa.

Seinän varressa verenpisarat olivat saaneet osansa sateista mutta sekään ei ole estänyt toukkia nakertamasta reikiä lehtiin.

Tänä kesänä on ollut minusta normaalia enemmän niitä pieniä vihreitä tai vihreänruskeita toukkia, jotka nakertavat kasvien lehdet reikäisiksi. Jotain pistiäisiä varmaankin. Niitä on löytynyt verenpisaroiden lisäksi mm. parista kärhöstä, kuunliljoista, töyhtöangervosta, luumuista ja keijunkukista. Olen vain pudotellut niitä maahan huomatessani mutta sen kummempiin toimenpiteisiin en ole ryhtynyt. Eivät ne mitään kasvia lehdettömäksi ole ennenkään tuhonneet. Etanoiden ja kotilojen kanssa sen sijaan alan pian olla helisemässä, jos nämä sateet eivät pian ala loppua. Nyt on alkanut löytyä isojen kotiloiden lisäksi myös pieniä lehtokotiloita. Kasvimaan etanaongelma on suunnilleen hallinnassa mutta se vaatii jatkuvaa etanoiden keräämistä. Lahjotuista lapsista on ollut siinä paljon apua.

Hyönteishotellin kukkakatto ei ole tänä kesänä ollut kovin kukkaisa mutta sitäkin rehevämpi.

Hyönteishotellin "kattoterassin" kukittaminen meinasi ihan unohtua keväällä. Jossain vaiheessa toukokuuta tajusin, että enpä muistanut laittaa mitään sinne sopivaa esikasvatukseen ja siinä vaiheessa oli jo myöhäistä. Pienillä suunnitelmanmuutoksilla sain pari päivänsineä ja mustasilmäsusannan laatikon päätyihin ja keskimmäiseksi kaivelin haltiankukasta pienen jakopalan. Sekä päivänsinellä että mustasilmäsusannalla on ollut vähän turhan kova hinku ylöspäin ja kun räystään alla ei liiemmin valoakaan ole, on kukinta jäänyt vaisuksi. Alkukesän irrottelin toisiinsa köyttäytyneitä versoja erilleen ja yritin ohjailla alaspäin mutta pienetkin tuulenpuuskat heiluttelivat ne taas aivan sekaisin. Nyttemmin olen antanut niiden mennä miten lystäävät.

Mantsuriankärhön tuoksun erottaa jo aika hyvin puolen metrin päähän, vaikka kukkia on edelleen aika vähän auki.

Nimetön köynnöskuusama alkaa kukkia. Tuoksuva on tämäkin.

Päivän kärhöksi laitetaan köynnöskuusaman naapurina kukkiva loistokärhö 'Proteus'.

Heinäkuu oli meillä kovin sateinen taas tänäkin vuonna. Toivoisin, että nämä pian alkavat kesän viimeiset viikot olisi oikein kaunista ja lämmintä poutasäätä, jotta saisi tankattua juuri ennen syksyä kunnolla aurinkoenergiaa talven varalle.

Välietappi

Keväisin tapahtuvan kasvien kellarista kaivelun syksyinen vastine on nyt alkanut täälläkin, tosin sen raportointi jäi vähän roikkumaan muiden puuhien vuoksi. Koska hommassa ei ole viikossa tapahtunut edistystä mihinkään suuntaan, ei ole vielä myöhäistä laittaa merkintää muistiin. Vaikka tahdin hidastuminen talvea kohti on todella tylsää, antaa se toisaalta myös armoa puutarhurille. Ei haittaa, vaikka kastelu tai muut huoltovälit venähtäisivät päivätolkulla, sillä valon ja lämmön puutteessa kasvitkin käyvät yhtä hitaalla kuin niiden hoitaja.

Kerrannaiskukkainen pelargoni kukkii vielä. Pinkki kukka taustalla on se monta vuotta kasvattamani jouluatsalea.

Ennen kuin kuskaan kasveja kellariin, nostan suurimman osan väliaikaissijoitukseen eteiseen tai ulkovarastoon. Eteiseen nostelen yleensä ne kasvit, jotka vielä kukkivat tai vaativat huonojen lehtien nyppimistä tai jotain muuta siistimistä ennen kellariin vientiä. Ja tietysti osa myös jää eteiseen koko talveksi. Tänä vuonna en jotenkin osannut ennakoida syksyn säitä, joten melkein kaikki kasvit olivat muutaman pakkasyön yli ulkona vain yksinkertainen harso päällään. Toki seinän varressa oli vähän suojaisampaa kuin muualla, mutta silti jouduin nyppimään pelargoneista jonkun verran paleltuneita lehtiä pois. Onneksi vain muutama versonkärki oli paleltunut, joten ei tarvinnut typistellä kasvustoja kovin paljoa. Ja siitä olin erittäin iloinen, että hurmaava 'Appleblossom' oli koko kasviröykkiön keskimmäisenä saanut sen verran hyvin suojaa kookkaammilta kasveilta, että ainoastaan kaksi lehdenkärkeä oli mustunut. Kerrankin sattui siis olemaan sen verran järkeä päässä, etten laittanut arinta kasvia reunimmaiseksi sen vuoksi, että se olisi helppo ottaa tarvittaessa sisälle.

Nämä ovat olleet jo pari viikkoa eteisessä. Ikkunan edessä oleva verenpisara, lattialla pieni pelargoniruukku sekä seinän vierestä ainakin yksi pelakuulaatikko ovat menossa kellariin.

Laatikkopelakuissa on yksinkertaiset kukat.

Verenpisarassa olisi vielä aika paljon nuppuja ja joitakin kukkiakin mutta lepokauden lähestyminen alkaa näkyä jo siinäkin.

Viime talvena pikkuikkunalla oli neljä murattia, nyt enää kaksi. Toinen on ollut keväästä saakka maassa ja isoin kaikista odottelee ulkovarastossa kellariin vientiä.

Minulla ei ole sisällä kovin montaa huonekasvia, sillä niille sopivia paikkoja ei liiemmälti ole eikä toisaalta moni kasvi viihdy täysvarjossa ja lämpimässä huoneilmassa. Eteisessä sen sijaan on kiva olla vihreyttä eikä viileässä ole valon vähyydestä juurikaan kasveille haittaa. Esimerkiksi muratit talvehtisivat varmasti myös kellarissa vallan mainiosti mutta ne näyttävät minusta kauniilta eteisen ja vessan välisellä ikkunalla, jossa moni muu kasvi ei pärjäisi. Eteisen valoisimmalle ikkunalle sijoitin jouluatsalean, rosmariinin ja pari pelakuuruukkua. Toinen pelakuista on lähdössä kellariin talveksi mutta toisen, sen 'Appleblossomin', siirrän tarpeen mukaan sisälle kasvivalon alle. Jos tulee -30 asteen pakkasia, eteisessä voi tulla sille vilu enkä tiedä, onko ulko-oven aukominen pienemmälläkään pakkasella sille mieleen. Rosmariinin talvehtimiseen suhtaudun ensimmäistä kertaa optimistisesti, sillä sama yksilö selvisi viime talven yli tuolla samalla ikkunalla. Niksi taisi olla tarpeeksi runsas kastelu ja nyt kun samanlaista hoitoa vaativa atsalea on sillä vieruskaverina, kastelukin tulee varmaan hoidettua aiempaa säntillisemmin. Atsalea alkaa lurpottaa lehtiään hyvin herkästi janoisena, joten se toimii hyvänä muistuttajana. Sormituntumaan ei parane luottaa, sillä kylmä multa tuntuu aina kostealta, vaikka se olisikin liian kuivaa nirppanokille.

Rosmariini on tuuhettunut paljon kesän aikana. Sen takana oleva pelargoni on menossa myös kellariin talveksi.

Eteisen kasvit on nyt kurkittu, joten siirrytään seuraavaksi ulkovarastoon. Siirsin sieltä viime viikonloppuna daalian, gladiolukset, suklaakosmoksen, verenpisaran, muutama puuvartisten pistokastaimen, afrikansinisarjan sekä yhden pelargonilaatikon jo kellarin puolelle. Varastoon piti nimittäin saada tilaa siihen saakka ulkona olleille kasveille. Ja niitähän oli! Kunhan kasvit saa pois, pääsee siivoamaan varastoa kaikesta sinne kesän aikana kulkeutuneesta mullasta, kasvien lehdistä ja muusta roskasta, sekä laittamaan tavarat omille paikoilleen odottamaan ensi kesää.

Kellarin luukun päällä on hieman pakkasen purema hortensia (hups!) sekä kaksi kärhöä.

Ikkunan edessä silityslaudan päällä lisää kärhöjä, alppiruusu (vasemmalla) sekä kellariin matkalla oleva muratti (piilottelee laitimmaisena oikealla).

Kärhöjä on tulossa kellariin peräti yksitoista kappaletta. Taitaa olla ennätys enkä yhtään ymmärrä, kuinka siinä pääsi näin käymään. Omien hankintojen lisäksi joukossa on äitini pistokaslisäyskokeiluja sekä kaksi äitini kukkapenkistä muun mylläämisen seurauksena löytynyttä alkua. Olin alkusyksystä äitini apuna peruskorjaamassa yhtä istutusta ja yli metrin päässä alkuperäisestä istutuspaikasta löytyi muutama kärhön verso melko hyväkuntoisella juuristolla. Sen istutin ruukkuun ja jätin äidilleni mutta hetken päästä löytyi eri kohdasta toinen, edellistä pienempi juurakko, joka hajosi kahteen palaseen. Toiseen palaseen jäi hento verso, toiseen vain kasvupisteen tapainen osa juurineen. Ruukutin molemmat ja sain mukaani. Kyseiseen penkkiin on istutettu varmaan 15 vuotta sitten 'Rouge Cardinal', 'Miss Bateman' ja 'Multi Blue', joista 'Rouge Cardinal' sinnitteli pisimpään näkyvillä. Kärhöt eivät oikein tuntuneet viihtyvän melko kuivassa paikassa ja sitten vuorimäntykin alkoi ahdistella niitä. Koska alkuperäisestä kohdasta ei löytynyt merkkiäkään kärhöistä, uskon, että joku niistä, ehkä Cardinal, päätti ottaa "jalat allensa" ja etsiä suotuisampaa asuinpaikkaa muiden kasvien seasta kunnes minä keskeytin vahingossa moisen toimenpiteen. Nyt onkin jännittävää seurata, selviävätkö juurakot talvesta ja mikä mahtaa olla pelastetun yksilön nimi. Tai voivathan ne kaikki olla eri kärhöjä, jos ovat aikanaan päättäneet yksissä tuumin lähteä vaellukselle niin kuin norsut konsanaan.

Edellisten lisäksi kellariin on menossa mustaluumu (lattialla oikealla) ja lankaköynnös (tikkaiden päällä). Alppiruusun taimi näkyy nyt paremmin.

Aiemmin kesällä suunnittelin talvettavani puolet alppiruusun siementaimista vielä toisenkin talven kellarissa ja puolet maassa mutta talvetettavien kasvien vain lisääntyessä päätin istuttaa niitä enemmän maahan. Kellariin valitsin yhden isoimmista taimista ja nyt toivon, että talvi olisi oikein suotuisa kaikille kasveille. Keväällä harmittaisi kovasti, jos kymmenestä reippaasta taimesta selviäisi vain yksi kellarissa talvehtinut yksilö. Kuvista puuttuu vielä iso syyssyrikkä, joka on edelleen kukkapenkissä eikä näytä hätkähtävän minkäänlaista säätä. Kunhan lämpötilat alkavat tippua pysyvämmin pakkaselle ja varastosta on kasvit nostettu kellariin, käyn kaivamassa syrikän ruukkuun ja leikkaan puskan pienemmäksi.

Kun kerta tuli aiemmin mainittua huonekasvit, niin esitelläänpä samalla vaivalla pullopuutarhan pilkkulehden kukintaa.

Melkein kaksi viikkoa on satanut vettä aamusta iltaan mutta nyt sää näyttäisi vihdoin kirkastuvan. Ensimmäistä kertaa näen jopa pienen vilahduksen sinistä taivasta pilvien raosta. Viimeiset jänisverkot on edelleen laittamatta mutta suunnitelmissa on uhmata tuulista säätä sen verran, että saan näprättyä verkot paikoilleen. Löysin kaupungissa käydessäni 150 senttiä korkeaa verkkoa, joten otin kerralla niitä kolme rullaa. Luulisi riittävän, vaikka ovatkin vain 2,5 metriä pitkiä. Kasvien siirron kellariin jätän vielä ainakin viikoksi odottelemaan, jotta talvetettavat saavat nauttia vielä viimeisistä valonrippeistä ennen kellarin pimeyttä.

Avointen satoa, osa 1

Elämäni ensimmäinen kerta oman puutarhan esittelyä isolle joukolle ihmisiä on nyt onnistuneesti ohi. Päivä oli hauska ja vähän jännittäväkin, mutta kaikki sujui ainakin näin puutarhan omistajien näkökulmasta hienosti. Vieraatkin tuntuivat pitävän näkemästään. Eikä ole muuten tarvinnut koskaan puhua niin paljon yhteen menoon kuin tänään! Varsinaisen esittelyn lisäksi kävijät kyselivät kasveista ja puutarhasta paljon kaikenlaisia kysymyksiä, joihin yritin tietysti parhaan taitoni mukaan vastailla.

Kivikkorinnettä ja puolet pihaantulonäkymästä.

Kottikärryn kääntöpiirin Päivi toivoi minulta perusteellista postausta Avoimista, jotta etänäkin pääsisi osallistumaan puutarhamme tunnelmaan. Sellainen on nyt tulossa ja vielä useamman postauksen voimin, jotta varmasti ei jää mitään liian vähälle huomiolle. Kierretään siis piha ympäri samassa järjestyksessä, minkä tein vieraiden kanssa. En laittanut mitään aikataulua opastetuista kierroksista, vaan aloitin aina uuden kierroksen kun edellinen päättyi. Isäntä päivysti suuren osan ajasta etupihalla ja vinkkasi uusille tulijoille, missä olen milloinkin, jos haluavat liittyä mukaan tai kysellä tarkemmin kasveista.

Pöydällä oli viirin lisäksi vieraskirja, käsidesiä, koronaohjeistus sekä QR-koodi blogin kasviluetteloon. Vieraskirjan ensimmäiselle sivulle taiteilin vähän koristusta ja kynä oli tietysti myös itse tuunattu.

Joitakin taimia oli myynnissä ja vain kolme ruukkua jäi jäljelle.

Talon edessä pensasryhmässä kukkivat pensashanhikit 'Creme Brule' ja mustilanhortensia. Muutamia kukkia näkyy vielä päivänlilja 'Stella d'Orossa' ja syyhortensia oli nupullaan.

Meillä satoi lauantaina ajoittain hyvin rankastikin yhteensä 10mm vettä ja tuuli navakasti. Niinpä muutamasta kukinnan loppumetreillä olevasta kärhöstä ehti karista suurin osa terälehdistä ja jokunen muukin kasvi oli ottanut vähän nokkiinsa. Aurinkopenkki otti eniten osumaa, joten 'Elsa Späth', 'Pernille' ja 'Proteus' eivät olleet enää kovin kummoisen näköisiä. Jokaisessa oli kuitenkin edes pari kukkaa vielä auki näytiksi. Komeasti kukkiva purppurapunalatva herätti myös ihastusta. Se näkyy edellisessä kuvassa vasemmassa ylänurkassa naapurin katon kohdalla. Tänään oli myös melko tuulinen ja vähän koleakin päivä, joten perhosia ei ollut liikkeellä kuin muutama ja nekin niinä hetkinä kun aurinko sattui pilkistämään pilvien raosta. Kimalaisia sen sijaan pörräsi sinnikkäästi. Vain yksi hyvin pieni sadekuuro sattui tapahtuma-aikaan osumaan kohdalle ja vasta viiden jälkeen satoi vähän enemmän.

Aurinkopenkkiä. Kiven takana runsaasti kukkiva 'Arabella' keräsi ansaittua huomiota.

Aurinkopenkin edestä jatketaan varjokujalle. Seinäkkeessä 'Warszawska Nike' on jurottanut koko kesän mutta onneksi 'Proteus' kiipesi melkein huipulle ja vielä pari kukkaakin siinä oli jäljellä.

Ensimmäiset vieraat ilmestyivät pihaan jo 10.30 kun sattuivat olemaan ohikulkumatkalla eivätkä olleet huomanneet katsoa, mihin aikaan tapahtuma varsinaisesti alkaisi. Pidin heille suunnilleen likaisimmissa mahdollisissa puutarharönttösissäni pikaisen esittelykierroksen. Sainpahan samalla pienen kenraaliharjoituksen puutarhan esittelystä ja heidän kehujensa myötä vähän itseluottamusta päivää varten. Muuten väkeä alkoi saapua hyvin täsmällisesti tasan klo 12.00 ja aika tasaisesti heitä riittikin melkein viiteen saakka. Viimeisen tunnin aikana oli hiljaisempaa, mutta eipä montaa minuuttia puutarha ehtinyt olla tyhjänä kun saapui taas uusi porukka. Vieraskirjaan tuli 129 nimeä, mutta muutamalta saattoi jäädä puumerkki laittamatta. Ainakaan pari koiravierasta ei laittanut tassunjälkeään kirjan sivuille. Ehkä pöytä oli liian korkealla tai sitten tassuun käypäinen piirustusväline puuttui. Karokaan ei ollut kotona neuvomassa, sillä hänellä oli mummolassa tärkeä tehtävä lapsenvahtina ja mummolan koirakavereiden leikittäjänä. Suurin osa kävijöistä oli lähialueelta mutta oli siellä useampi kävijä ympäri Suomea. Muutama oli laittanut kirjaan myös kiitoksia ja kivoja kommentteja, mitkä lämmittivät erityisesti mieltä.

Varjokujan portin vieressä kukkiva syysleimu paikkasi puutteellista kärhöjen loistoa.

Varjokujalla ihasteltiin portin lisäksi oksista tehtyjä reunuksia ja houkuttelevasti kiemurtelevaa polkua raparperilaattoineen.

Keijupuutarhassa keijut olivat parhaimpiinsa pukeutuneina ottamassa vieraat vastaan.

Mökin vieressä oli myös komea kukka-asetelma. Oregano ja siankärsämö toimivat hienosti miniatyyrimittakaavassa ja huomaamaton tummanvihreä leikkokukkasuppilo piti ne virkeinä koko päivän.

Verenpisarat kukkivat hieman vaisusti, mutta oli niissäkin joitakin kukkia auki. Metsää vasten näkyy 'Goldfinger'-pensashanhikkeja aloittelemassa kukintaa.

Tässäpä oli kiireisen päivän puutarhakierroksen ensimmäinen osa. Jatkamme seuraavalla kerralla nurkan taakse takapihalle.

Talvetusraportti kellarista

Aurinkoista helmikuuta! Minulla on tapana käydä tammi-helmikuun vaihteen tienoilla saksimisreissulla kellarissa talvehtivien kasvien luona. Silloin ainakin meillä verenpisarat ja kärhöt alkavat jo heräillä kevääseen ja pullistella silmujaan valmiina kasvuun lähtöön. Jos leikkuun jättää myöhäisemmäksi, ei välttämättä enää raskisikaan napsia kovin paljoa. 

Tarhaviinikärhö 'Pernille' oli kasvattanut jo pitkiä versonalkuja pitkin vanhoja varsia. Oli pakko olla tyly ja typistää se parinkymmenen sentin korkeudelta poikki.

Kärhöjen talvettaminen kellarissa on toisaalta helppoa mutta toisaalta taas todella rasittavaa. Ne talvehtivat erinomaisesti eivätkä vaadi mitään vippaskonsteja. Ne myös lähtevät takuuvarmasti aivan liian aikaisin kasvuun ja ehtivät tehdä aikamoisen sekasotkun ennen kevättä, jos ei osaa olla varuillaan niiden kanssa. Vuosi toisensa jälkeen tulen siihen tulokseen, että niiden vanhat varret pitäisi leikata alas jo syksyllä kellariin viedessä tai viimeistään vuodenvaihteessa. Aina myöhästyn ja sittenpä pitää leikata kauniita silmuja tekevät oksat kompostiin tai yrittää jollain konstilla tukea hontelot versot keväällä ulos viedessä. Sen verran olen oppinut, että leikkaaminen on paljon helpompaa kuin jälkimmäinen vaihtoehto.

Syksyn aleostos, 'Samaritan Jo', oli myös terhakkaasti kasvuun lähdössä.

Loistokärhö 'Miss Bateman' oli tehnyt myös juuresta uutta versoa. Vasta kuvasta huomasin, että ainakin yksi kirvakin on jo herännyt. Pitää käydä pian listimässä se ja mahdolliset sukulaiset.

Jotkut talvettavat verenpisarat valoisassa. Minullakin on joskus ollut yksi eteisessä ja loput kellarissa. Onnistuin kuitenkin eräänä talvena tappamaan komean rungollisen verenpisarani eteiseen. Se pääsi ilmeisesti liian kuivaksi ja heitti siksi henkensä. Koska kellarissa verenpisarat ovat selvinneet hyvin, olen sen jälkeen talvettanut kaikki siellä. Lyhennän niistä pikkuisen latvoja jo syksyllä, etteivät ne veisi liikaa tilaa. Varsinaisen leikkuun teen niille tammikuun lopussa tai helmikuun alkupuolella, milloin nyt sakset sattuvat tarttumaan mukaan kellarireissulle. Leikatessani huomasin, että kaikki leikkuupinnat olivat vihreitä ja joitakin kasvuaan aloittelevia silmujakin oli jo näkyvissä. Yllättävän aikaisin nämäkin heräsivät tänä vuonna, vaikka kellarissa on ollut koko talven ajan vain neljä astetta lämmintä ja pilkkopimeää.

En muistanut ottaa kuvaa lähtötilanteesta, mutta halukkaat voivat käydä vilkaisemassa tästä marraskuun kuvan. Tässä keskimmäinen ja oikeanpuoleinen on jo leikattu ja vasemmanpuoleisestakin pikkuisen.

Leikkaan verenpisaroitani aika rajusti. Kaksi niistä on hyvin pitkiä ja rentoja versoja tekevää lajiketta, joka retkahtaisi rumasti ilman kunnon leikkaamista. Latvon sitä myös keväällä kasvuunlähdön jälkeen. Yleensä leikkaan surutta niin verenpisaroista kuin syyssyrikästäkin kaikki noin kolmea milliä ohuemmat oksat pois. Sen jälkeen alan napsia sieltä sun täältä ohuimpia oksia lyhyemmiksi ja pyörittelen ruukkua ympäriinsä. Lopuksi katson, jos jotain paksumpaa oksaa tarvitsee vielä lyhentää. Pyrin siihen, että kasveista tulisi suht tasapainoiset ja joka suunnalla olisi suunnilleen saman verran oksia. Se ei aina onnistu, mutta yleensä leikkaaminen kuitenkin parantaa niiden ulkonäköä ja saa ne tuuhettumaan. Vielä viime keväänä kaksi verenpisaroistani kasvoi samassa ruukussa, joten ne olivat ehtineet kumpikin kasvaa toispuoleisiksi (edellisessä kuvassa oikean- ja vasemmanpuoleinen). Erotin ne omiin ruukkuihinsa, jotta kumpikin saisi paremmat kasvuolot.

Tässä edellisen kuvan vasemmanpuoleinenkin on leikattu. Vähän hassu käkkyrä, mutta siitä se aikaa myöten tasoittuu. Ehkä... Tai sitten käyn vielä lyhentämässä ylimpiä oksia.

Keskellä kuvaa isossa ruukussa syyssyrikkä, joka sai myös tehdä tuttavuutta saksien kanssa. Sitä en madaltanut juurikaan mutta harvensin vähän ja napsin kaikki ohuet oksat pois.

Koruköynnöksen kanssa jo luovutin; se haluaa lähteä kasvuun ja tehdä sekasotkun. Vieressä olevan hortensian leikkaan vasta keväällä ja silloinkin ainoastaan ne oksat pois, jotka eivät lähde versomaan.

Kun kerta sakset olivat mukana leikkasin samalla gladioluksen mukuloista varret pois ja tarkistin, onko seassa pehmentyneitä mukuloita. Kaikki vaikuttivat olevan kunnossa, samoin daaliat. Lyhensin myös vähän lankaköynnöksen versoja. Osa niistä näytti kuivilta mutta osa oli sen näköisiä kuin eivät olisi kellarissa edes olleet. Kuva epäonnistui, joten todistusaineisto jääköön tällä kertaa väliin. Pelargonit näyttivät olevan elossa mutta niiden leikkaamisella ei ole vielä kiirettä. Leikkaan ne sitten kun tuon ne eteiseen valoisampaan. Sinisarjakin vaikutti olevan elossa. Karjalanneidoista ei tiedä mitään ennen kuin ne tuo sisälle ja on odotellut kuukauden kasvuunlähtöä. On siinäkin kasvi; juurakko näyttää kesät talvet kuivuneelta koppuralta, josta ei edes tiedä, miten päin sen pitäisi ruukussa olla, mutta silti se vain yleensä lähtee pontevasti kasvuun lämpimään päästessään. No, ainakaan se ei aloittele kevättä vielä kellarissa toisin kuin muutama muu talvehtija. Alppiruusuillekin kuuluu hyvää. 55 taimesta vain kaksi pientä on hyvin todennäköisesti menetetty. Kolmen hangen alla talvehtivan voinnista ei voi vielä sanoa mitään mutta 50 yksilöä on kuitenkin selvästi elossa.

Tässä yksi laatikollinen pikkuisia alppiruusuja. Muutkin näyttävät yhtä hyviltä.

Ulkona paukkuu vähän yli -20 asteen pakkanen, joten eipä tee taas mieli ulkoilla. Vähän hankalaa se kyllä olisikaan, sillä lapset saivat jostain pienen flunssan. Nyt tiedän, miltä koronanäytteenottajalta tuntuu, sillä toinen lapsista oli saattanut altistua viime viikolla koronalle ja kotitestejä on sen vuoksi otettu hyvin ahkerasti. Toistaiseksi lapsista otetut 6 kotitestiä ovat olleet negatiivisia, joten ehkäpä koronan lisäksi liikkeellä on myös jotain muuta nuhaa. Testejä tehdessä on käynyt ilmi se, että testipaketit on kasattu miten sattuu ja näytetikut saattavat olla keskenään erilaisia samanmerkkisissä testeissä. Kiva yllätys pakettia aukaistaessa, jos pitää lapsen nenään saada tungettua jättipaksu puikko kun toisessa paketissa on ollut ohut tikku. Yhteen oli myös laitettu vääränkokoinen korkki uuttoliuokseen, joten liuoksen annostelu testauslaitteeseen oli hieman hankalaa. Vähän hupiakin lasten sairastelusta on, sillä esikoinen lähtee kipeänä herkästi kävelemään unissaan. En ehtinyt eilen illalla edes nukkumaan kun kuulin lastenhuoneesta pienen kolahduksen. Löysin esikoisen istumassa kuopuksen tyynyllä ja ohjasin hänet omaan sänkyynsä. Hän virnisteli ja oli hyvin vakuuttunut siitä, että pötköttelee sohvalla ja minä olen Aapo Apina. Meillä oli hyvin mielenkiintoiset keskustelut ennen kuin sain vakuutettua hänet siitä, että hän voi jäädä nukkumaan ihan omaan sänkyynsä. Keneltähän hän on mahtanut periä unissapuhumisen ja -kävelemisen jalon taidon...?