Vaihteeksi onnistumisiakin

Tarhakylmänkukan taimia.

Edellinen postaus käsitteli tämän kesän epäonnistumisia, joten vastapainoksi laitetaan edes osa postauksesta iloisia yllättäjiä ja muita onnistumisen hetkiä. Aloituskuvan kylmänkukkakylvös meinasi kuulua siihen epäonnistumisten suureen joukkoon, sillä kylmäkäsittelyn jälkeen taimia ei vain ilmestynyt. Pitkän odottelun jälkeen kaksi tainta nousi viimein esiin mullasta ja ehdin jo innostua, että nyt ne viimein alkoivat itää. Turha toivo, ei noussut taimia ei. Upotin purkin ennen kesän komareissuamme kukkapenkin reunaan, jotta se ei kuivuisi ihan niin helposti. En tiedä, saivatko loput siemenet kesäkuun kylminä öinä toisen kylmäkäsittelykierroksen vai lämpökö sitten auttoi, mutta heinäkuun lopulla taimia alkoi yhtäkkiä nousta hyvinkin innokkaasti. Siemenet olivat peräisin Liisan kasvit -blogin Liisalta ja niistä pitäisi tulla punaisia tai sinisiä kerrannaiskukkaisia ihanuuksia.

Vihreä-/keltamarjainen karviainen tekee reilun sadon.

Naapurin kaatopaikkakuormasta muutama vuosi sitten pelastettu 'Hinnonmäen keltainen' karviainen on ensimmäinen yllättäjä. Puska on jurottanut perusteellisesti muutaman vuoden ja olin jo melkein valmis luovuttamaan sen kanssa. Tänä vuonna kuitenkin joka oksalla roikkuu isoja marjoja melkein vieri vieressä. Ihan parasta on se, että punakarviaisen kypsyviä marjoja ympäri pihamaata ripotteleva salaperäinen karviaisvaras ei ole hoksannut tuon vihreämarjaisen karviaisen marjoja. En ole päässyt näkemään, onko punakarviaisvaras siivekäs vai nelijalkainen mutta marjoja on löytynyt myös mansikkamaan häkin sisältä, mikä viittaisi siimahäntäisiin varkaisiin. Saman suvun ryövärit ovat varmasti myös mansikkavarkauksien takana, vaikka joka aamu loukusta on saanut viskata raadon menemään (saaliina on lukuisia peltomyyriä, muutama metsähiiri ja yksi kotihiirikin). Sakkia taitaa olla niin pent****sti, sillä nyt mansikkamaalta on viety raakileetkin. Marjaterttujen varret vain töröttävät pystyssä, marjat kantoineen on siististi napsaistu irti ja kuskattu johonkin piiloon.

Tomaattien raakileita ei ole onneksi viety.

Tomaatit ovat kasvaneet yllättävän hyvin, vaikka kesäkuu oli kylmä ja heinäkuu sitten toista ääripäätä. Ilmeisesti tuossa autotallin seinustalla oli öisin ja aamupäivisin riittävän viileää pölytyksen onnistumiseksi, sillä tomaatit kukkivat ihan hyvin ja raakileitakin on tulossa. Kesäkuu hidasti sen verran kukinnan alkamista, että kypsiä tomaatteja on tullut vasta muutamia maistiaisiksi. Tänäkin vuonna 'Maskotka' ehti ensimmäisenä mutta 'Venus' tuli heti seuraavaksi. Myös 'Evakosta' ja 'Amateurista' on saatu maistella ensimmäiset kypsät tomaatit. 'Balkonzauber' on ollut monena vuonna nopeimpien joukossa mutta se selvästi hidasti vauhtiaan heinäkuun helteissä. Kunnon tomaattipostaus on tulossa myöhemmin syksyllä kunhan satokausi alkaa olla lopuillaan tai vähintäänkin olemme saaneet kaikista tomaateista maistiaisia.

Päivänlilja 'Arctic Snow'.

Karviaisen lisäksi myös päivänlilja 'Arctic Snow' on jurottanut vuosikaudet. Siirsin sen viime tai toissa kesänä kokeeksi pensasryhmän päätyyn ja sehän päätti sitten tänä vuonna kukkia ensimmäistä kertaa ja teki vielä kaksi runsasta kukkavartta kerralla. Kukat ovat suuret, sitruunankeltaiset melkein valkoisilla viiruilla ja tuoksuvatkin vielä. Hyvä, etten kyllästynyt tuohonkin viherkasviin ja viskannut menemään. Nyt kun se on päässyt kukinnan alkuun, niin eiköhän se ala kasvaakin reippaammin.

Nimetön litukan lilja.

Päivänliljoista on helppo siirtyä värililjoihin. Aurinkopenkin 'Lollypopit' ovat kutistuneet vuodesta toiseen mutta litukasta muutama vuosi sitten hankitut liljat, joiden piti olla lajikkeeltaan kerrannaiskukkaista 'Double Sensationia', ovat hiljalleen venyneet korkeutta ja kasvattaneet kukan kokoa. Kerrannaisiksi niitä ei kyllä voi edes rikkoutuneilla silmälaseilla katsellen erehtyä luulemaan mutta ehkäpä ne joskus vielä yllättävät tekemällä lisää terälehtiäkin. Väri on kuvassa liian helakka, oikea sävy on enemmän korallinpunaiseen päin kallellaan ja aika haastava yhdistää muihin lähistöllä kasvaviin viileäsävyisiin kasveihin. En kyllä ala liljoja tuosta siirtämäänkään kun kerta näyttävät viihtyvän, vähät pienistä riitasävyistä.

Salkoruusu 'Nigra' selvästi viihtyy aurinkopenkissä ranskantulikukkien kaverina.

Enpä olisi uskonut salkoruusun kestävän näin montaa vuotta. Sehän ehti kukkia edellisessä paikassaan jo kerran nelimetrisin kukkavarsin ja nyt tuossa aurinkopenkissäkin on jo toinen kukintavuosi menossa. Viime kesänä tosin kotilot söivät pahasti sen lehtiä ja varmaan keväinen paikanvaihdoskin vaikutti, kun ei korkeutta tullut kovin paljoa yli metrin. Nyt salkoruusun kukkavarret ovat yhtä korkeita kuin vieressä oleva purppuraheisiangervo. Ihan ei siis neljä metriä ylity mutta suurin osa kukkavarsista on hyvinkin 2,5-metrisiä. Ihme kyllä salkoruusun lehdet eivät maistuneet kotiloille edes kesäkuun kylmemmillä keleillä ja helteinen heinäkuu piti kotilot kokonaan piilossa, joten salkoruusu on oikein edustavassa kunnossa.

Nuotiopaikalla on jo pikkuisen näkösuojaa.

Toissa talven jäljiltä nuotiopaikan edessä kasvava hortensia 'Vanille Fraise' jäi suorastaan kitukasvuiseksi eikä oikein kukkinutkaan viime kesänä. Se oli hieman harmillinen takaisku, sillä pensaasta oli tarkoitus tulla nuotiopaikan alkukesän "aurinkosuoja". Kärhöt ja tuoksuherneet kun alkavat antaa varjoa vasta loppukesästä. Vanille on kuitenkin petrannut tänä kesänä kasvuaan ja kukkiikin jo ihan mukavasti. Jos sen versot eivät pahasti palellu ensi talven aikana, niin sehän yltää ensi syksynä jo seinäkkeen yläreunaan. Hortensian kanssa nuotiopaikalla kukkii nyt tuoksuherneitä, loistokärhöt 'Ville de Lyon' ja 'Skyfall' sekä mantsuriankärhö.

Ihanat tuoksuherneet.

Onnistuin saamaan viime kesän kirsikanpunaisisten tuoksuherneiden siemenistä yhden taimen vielä tummemman punaista tuoksuhernettä. Sen kaveriksi tuli hempeää vaaleanpunaista. Ei olisi voinut paremmin sattua. Tummanpunaisia on toki enemmänkin mutta ne ovat astetta vaaleampaa sävyä, samanlaista kuin viime kesän kirsikanpunaisena pitämäni väri. Olen jo kerännyt kummastakin muutaman palon siemeniä talteen ja tarkoitus oli ottaa vielä muutamia. Jätin lupaavimman näköiset isot siemenpalot tuleentumaan ja nypin muut pois, jotta kasvit jaksaisivat vielä kukkia.

Kaukasiankirahvinkukka ja loistokärhö 'Ville de Lyon'.

Kaukasiankirahvinkukalle löytyi aikanaan loistopaikka luumutarhan reunassa. Ei haittaa, vaikka se kurottelisi niin korkealle kuin kykenee, kun on penkin takimmaisena. Nyt sen kukat keikkuvat puolisen metriä nuotiopaikan porttia korkeammalla. Melkoinen kuhinakin siellä käy, sillä kimalaiset ovat ihan hulluna kirahvinkukan kukkiin. Yhdessä kukassa voi olla neljäkin kimalaista ihan vieri vieressä. Enempää niihin ei sopisikaan. Mietin jo, että myös kadun pään joutoniitty voisi laittaa kokeeksi kirahvinkukan tai pari. Niiden kukat näkyisivät varmaan hauskasti meidän puolelle aitaa ja olisivat vielä sopivasti katselukorkeudellakin kun joutoniitty on reilun metrin meidän tonttia alempana.

Päivän kärhönä on ihana ensikertalainen, loistokärhö 'Skyfall'.

'Skyfallin' kukat ovat täydellisen sävyiset mantsuriankärhön kaveriksi. Muotokin niillä on hyvin kaunis ja kunhan kärhö kunnolla kotiutuu, kukat ovat varmasti kookkaampiakin kuin nyt. Odotan tältä parivaljakolta suuria. Kesäisen kaunista viikonloppua!

Pari urakkaa

Sinivuokko kukkii kauniisti.

Kevään ensimmäinen mullantuoksuinen postaus rönttäisine työvaihekuvineen on tässä. Hommat aloittelin jo viileämmän sään aikaan mutta eihän ne yhdeltä istumalta kaivamalta tule valmiiksi. Työlistalla oli lähinnä kasvimaan ja kasteluhommien päivitystä. Työkaverin tallilta sai taas hakea pollen parasta puutarhan iloksi. Yleensä olen käyttänyt tuoreemman tavaran puutarhakompostin vauhdittajana ja palaneemman tuotoksen kurpitsan tai kurkun kasvualustassa mutta nytpä päätin kokeilla jonkinlaisen lämpöpenkin tekemistä. Ei se ehkä ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukainen ole, mutta tämä kesä katsotaan ja kokeillaan, kuinka se toimii. Kasvimaan toiseksi reunimmainen lava on ollut ennen vain yhden lavakauluksen korkuinen. Se on maavarainen ja kun siperianpihdan runkoon on vain nelisen metriä matkaa, piti joka tapauksessa tarkistaa, onko pihdan juuria alkanut kiivetä lavaan. Siispä siihen oli hyvä samalla vaivalla kaivaa syvempää monttua lämpöpenkkiä varten. Toinen lavakaulus oli kaivaessa paikoillaan pitämässä multaroiskeet lavan sisäpuolella.

Aika pinnassahan niitä juuria alkoi tulla vastaan.

Ensimmäiset lavakaulukset on laitettu 2021 enkä ole kertaakaan myllännyt niitä pohjia myöten. Kuusella on siis ollut kolme vuotta aikaa kasvatella juuriaan lavakauluksen muhevaan multaan. Vaikka juuria oli jo jonkun verran melko pinnassakin, ei lavakaulus kuitenkaan ollut vielä aivan täynnä juurta. Hyvin olisi varmaan vielä vähän vaatimattomammatkin hyötykasvit kuusen kanssa sulassa sovussa kasvaneet yhden kesän. Nyt juuret on kuitenkin nyrhitty lavakauluksen reunoja myöten poikki ja tarkistettu moneen kertaan, ettei ainakaan ihan pinnassa seikkaile kuusen juuristoa.

Syvemmältä löytyi myös joku rautalankahässäkkä. Pari muovinpalastakin keräsin pois.

Lavakaulus täyttämistä vaille valmis. Seinän vieressä oleva muovisäkin päälle piti heitellä kuusenjuuret. Osumatarkkuudessa oli vähän hiottavaa...

Mietin kaivaessani, pitäisikö myös lavan reunoilta ottaa mullat pois mutta siihen olisi tarvittu vielä kolmannet kottikärryt tai jokin pressu. Siksi päätin lopulta jättää reunaan jonkun verran multaa. Se on kuitenkin kuusen juuria kaivellessa myllätty kuohkeaksi, joten ehkä se ei estä liikaa lannan palamista. Tässähän se tulee testattua. Pohjimmaiseksi silputin noin 15cm:n kerroksen viime syksynä ja tänä keväänä leikattuja syreenin, koivuangervon ja pensashanhikin oksia. Seuraavaan kerrokseen tuli 45 litran säkillinen kevään mittaan laitumelle kakittua hepanlantaa, joka oli jo ehditty kerätä isommiksi läjiksi. Yritin tosin valikoida kasoista tuoreemman näköiset kikkarat mutta ihan höyryävän tuoretta tavaraa ei nyt tullut kyytiin, kun ei muovisäkkiäni säikkynyt heppakaan ollut sillä tuulella, että olisi avittanut asiassa. Kolmanteen kerrokseen tuli kymmenisen senttiä kuivaa lehteä, perennanvartta yms. haravointijätteeksi laskettavaa roipetta. Neljänneksi kippasin reilun ämpärillisen jälkikompostorista kaivettua pikakompostorin puolivalmista massaa, jonka seassa oli pikkuisen tallin lantalan pohjilta otettua osittain palanutta lantaa.

Työvaihekuvat vasemmalta ylhäältä alkaen: risut, lanta, haravointijäte ja alaoikealla pikakompostorista puolivalmista.

En tiedä, onko kyhäämälleni "kakulle" oikeampi nimitys lämpö- vai lasagnepenkki. Vähän ristiriitaisia nimityksiä tuntui olevan sivustoilla, joilta katselin ohjeita. Ehkä kaikkien taiteen sääntöjen mukaan tehty vanhanajan lämpöpenkki pitäisi esivalmistella jo syksyllä ja laittaa multa päälle vasta keväällä, kun tuore lanta on alkanut hyvin lämmetä. Koska tällaisellekin mallille löytyi onnistuneita käyttäjäkokemuksia, päädyin kokeilemaan tätä nyt ensi alkuun. Kompostin ja lantalanpohjien sekoituksen päälle kippasin kottikärryistä mullat ja hain puutarhakompostorista vielä yhden kärryllisen lisää. Enempää en saanut raavittua, sillä kompostori oli vielä jäässä. Täytinkin laatikon loppuun vasta äitienpäivänä, jolloin istutin sinne myös kyssäkaalin esikasvatetut taimet, pari lehtikaalia sekä kylvin pikkuisen palsternakkaa. Multaa tuli siis parikymmentä senttiä tai vähän ylikin, joten ihan hetkeen ei minkään kasvin juuret osu lantapatteriin.

Melkein loppuun asti täytetty lämpö-lasagne-lavakaulus.

Jätin lavaan tilaa myös yhdelle tomaatintaimelle. Ajattelin kokeilla, kuinka 'Evakko' siellä pärjäisi. Sen taimi on jo totutellut ulkoiluun mutta ihan vielä en sitä uskalla istuttaa ulos. Ties miten kylmää tässä vielä tulee ennen kesää. Sitten, jos lannan palaminen kuumentaa selvästi pintamultaa, uskaltaa tomaatinkin istuttaa aiemmin ja suojata tarvittaessa harsoilla. Toistaiseksi ihan niin selvää kuumenemista ei ole kuitenkaan tapahtunut, joten tomaattikin saa pärjäillä ruukussaan. Vastahan se sai isomman purkin. Seuraavaksi vesihommiin.

Isännän asennusprojekti.

Vanha kasteluletkun seinäteline oli jo viime kesänä rapistunut niin, että letku hädin tuskin pysyi siinä kiinni. Niinpä se lojui suurimmaksi osaksi pitkin kulkuväyliä niin pitkään, kun joku kyllästyi sen väistelyyn. Syysaleista löytyi Gardenan seinään kiinnitettävä letkukela, jolle ei jäänyt Ylä-Savon puutarhaseuran antaman lahjakortin jälkeen enää paljoa itse maksettavaa. Puutarhaliikkeistä ei löytynyt mieluista kasvia tai köynnöstukea, jonka olisin halunnut muistoksi vierailusta, joten lahjakortti käytettiin letkukelaan. Vaikka kapistus käyttöohjeen mukaan kestäisi myös pakkasta, päätimme jättää sen paketissaan autotalliin odottamaan kevättä. Onpahan sillä yksi muovi- ja kumiosia suuresti rasittava puolivuotinen vähemmän. Ainakin näin alkuun kela pyörii pidikkeessään eri suuntiin kevyesti ja letku sekä tulee helposti esiin että kelautuu sisälle sukkelaan. Pikaliittimen avulla se on helppo kytkeä erilaisiin suuttimiin ja tarvittaessa myös vanhaan kasteluletkuumme, jos Gardenan oma 15m:n pituus ei riitä. Ja eihän se meillä riitä kuin patiolle asti. Jatkoletkun kanssa onnistui kuitenkin myös liiterin takana olevan IBC-kontin pesu. Ja hyvä niin, sillä kontin raahaaminen jäisten lumikinosten jämien yli muutenkin epätasaisessa maastossa letkun kantaman päähän olisi ollut ärräpäitä nostattava projekti.

Kasvimaan päivitetty sadevesisysteemi ja uudistettu istutuspenkki. Kepakkokehän kohdalle on haudattu hepankakkaa odottamaan kurkkujen istutusta.

Kasvimaan sadevesitynnyri alkoi talven aikana vuotaa pohjasta, joten se ei enää hoida tehtäväänsä kunnolla. Lisäksi vanhaa tynnyriä naamioinut risumatto oli rapistunut sen verran, että räikeä sininen paistoi läpi. Töistä tullessani pysähdyin Hankkijalla, jossa netin mukaan oli hanallisia 200 litran vedenkeruuastioita. Koroke, lapsilukollinen kansi sekä ränniliitoskappale kuuluivat mukaan, mutta meillähän ei tuossa päässä autotallia ole syöksytorvea, vaan vesi tippuu suoraan avonaisesta rännin päästä alas. Kansi ja ränniliitoskappale siis laitettiin varaston ylähyllylle odottamaan mahdollista myöhempää tarvetta. Ränniliitoskappaleesta saatiin kuitenkin liitäntä ylivuotoletkulle. Meillä oli vielä varastoissa juuri sopivasti paksumpaa kasteluletkua, joka kävi suoraan liitoskappaleen päähän. Ei siis tarvinnut tehdä minkäänlaisia tee-se-itse-liitäntöjäkään. Tynnyri on sen verran kevyt, että tyhjänä se varmasti kaatuisi vähänkään navakamman tuulenpuuskan mukana. Niinpä upotin tynnyrin viereen seipäänpätkän, johon ankkuroin tynnyrin rautalangalla. Toinen, aidantolppaan kiinnitetty rautalanka tuli ylemmäs. Eiköhän niillä pysy tynnyri paikoillaan.

Metalliverkko estää roskien ja kutsumattomien kylpijöiden pääsyn kasteluveteen. Ylivuotoletku lähtee tynnyrin takaa.

Ylivuotosaaviin pitää vielä laittaa kansi. Luulen, että tuunataan vähän vanhan tynnyrin kantta nirhimällä siihen ylivuotoletkun kokoinen reikä. Silloin saavin päällä voisi vaikka säilyttää kastelukannua tai laskea korin käsistään silloin kun kerää satoa läheisistä penkeistä. Kannen tuunaamisen lisäksi pitää vielä tuoda pari ämpärillistä hiekkaa tasaamaan istutusalueen edustaa. Ylivuotosaavi on pikkuisen kallellaan taaksepäin, jolloin siitä yli tulvivat vedet ohjautuvat istutusalueen puolelle. Kylvän heti saavin viereen vesikrassia, jolla saakin olla vähän märemmät oltavat. Aidan viereen marjapensasalueen puolelle kylvin sokerihernettä. Hepankakkakehän ja aidan väliin istutan kolme avomaankurkkua ja muuten alueelle tulee ainakin erilaisia salaatteja ja ehkä myös jotain suorakylvöistä kesäkukkaa. Muista kasvimaan kylvöistä sitten kun joka lavan kylvökset on tehty. Nyt vasta pariin lavaan on kylvetty vähän jotain. Vielä pikainen kurkistus muualle puutarhaan.

Salkoruusu 'Nigra' on herännyt kolmanteen kesäänsä.

Puolittain toivoin, että hunajamarjojen keskellä nelimetriset kukkavarret tehnyt 'Nigra' olisi jäänyt kaksivuotiseksi ja kuollut talven aikana. Sitä se ei kuitenkaan tehnyt, joten piti ottaa lapio kauniiseen käteen ja lähteä siirtämään puskaa. Melkoiset juuret se olikin tehnyt ja lohkesi mokoma vielä kahteen palaseen. Pienemmässä puolikkaassa ei kuitenkaan näkynyt vielä elonmerkkiä, joten istutin heränneen puolikkaan aurinkopenkkiin väljempään kohtaan ja kaivoin jämäjuuret ja nukkuvan (tai kuolleen) osan sivummalle vähän ahtaampaan koloseen. Nyt on sekä hunajamarjoilla että salkoruusuilla paremmin tilaa kasvaa ja jos salkoruusu kasvaa edes puoliksi yhtä hyvin kuin viime kesänä, se tulee näkymään komeasti myös kadulle.

Siinä scillamereni alku kaikessa komeudessaan. Tihrustakaa tarkkaan, yksittäisiä sinisiä pisteitä näkyy siellä sun täällä.

Lumien sulaessa paljastui, että pensasryhmän puistoatsalea 'Illusiasta' oli revennyt pari nuppusilmuista oksaa. Leikkasin ne maljakkoon ja pitkän odottelun jälkeen silmut alkoivatkin hiljalleen vihertää. Muutama selvä nuppusilmu kuivettui matkan varrella mutta seitsemään latvaan on nyt aukeamassa kukkia ja heleänvihreät lehdet täyttävät loppuja oksia. Hienostunut atsalean hunajainen tuoksukin erottuu jo. Jos siis huomaatte joskus lumen repineen atsaleojanne, niin kannattaa kerätä oksat hakettimen sijaan maljakkoon. Kukkaan hyötäminen sujui helposti.

Ensimmäinen nuppu auki.

Nyt sää on hellinyt kesäisellä lämmöllä meitäkin. Suurin osa taimista on saanut olla pihalla yötä päivää ja tomaatitkin ovat totutelleet ulkoilmaan muutamia tunteja päivässä. Voi kun sää pysyisikin tällaisena syksyyn saakka!

Kukkakimppukalenteri: 23. luukku

Tämän päivän kimpun nimi voisi olla vaikka "Jämät". Yksi kesällä kyhätyistä kimpuista oli nimittäin niin surkea räpellys, että vielä syksyn viime metreillä piti keksiä jotain muuta kalenterin täytöksi. Pakkanen oli jo turmellut melkein kaiken käyttökelpoisen puutarhassa, joten katse kääntyi jo sisällä oleviin kasveihin. Itse asiassa se onkin itselleni aika tavallinen tapa, sillä usein kukkakimpusta osa on vielä täysin käyttökelpoista siinä vaiheessa kun suurin osa on jo kompostikelpoisia. Pienellä tuunauksella kimpun jämistä voi vielä saada sievän (tai joskus vähemmän sievän) pikkukimpun.

Maa-artisokan kukkia, salkoruusu 'Nigra' ja verenpisaran nuppuoksa.

Verenpisarasta katkesi yksi nuppuinen oksa siinä vaiheessa kun olin siirtämässä sitä kellariin. Niinpä otin sen sisälle, josko nuput jaksaisivat aueta maljakossa. Kolme käyttökelpoista kuunliljan lehteä löytyi varjokujalta, kun nostelin isompien kasvien lehtiä pois edestä. Ne olivat suojanneet muutamaa kuunliljaa hallalta.

Yksi kärhön siemenkotakin pääsi vielä kimppuun mukaan.

Tästä tuli tällainen kapea ja korkea asetelma.

Vaikka tämä kimppu ei kovin jouluinen olekaan, niin verenpisaran pulleat nuput näyttävät minusta aivan joulukoristeilta. Muotokielessä taas on pikkuisen taivasta kohti ampaisevia ilotulitusraketteja, joten saadaan viittaus uuden vuoden juhlallisuuksiin näppärästi mukaan.

Kukkakimppukalenteri: 16. luukku

Tänään on vahvoja kontrasteja ja dramatiikkaa tarjolla, jos tähänastiset, pääsääntöisesti sopusointuiset yhdistelmät eivät ole iskeneet. Kimppu on kerätty lokakuun alussa.

Salkoruusu 'Nigra' on hätkähdyttävä pari kehäkukille ja maa-artisokan kukille.

Olin harmitellut aiemmin kesällä sitä, kun salkoruusu 'Nigra' kurotteli taivaita kohti ja alimmasta kukasta latvaan oli suunnilleen 1,5 metriä. Ei minulla niin suurta maljakkoa ollut, että olisi saanut moiset salkoruusut pysymään tukevasti pystyssä leikkokukkana. Siinä vaiheessa kun kukkavarren alaosa oli jo kukkinut ja nuppuja alkoi avautua lähempänä latvaa, pääsin leikkaamaan salkoruusujakin maljakkoon. Ja nehän olivat suorastaan erinomaisia leikkokukkina: pitkäikäisiä ja näyttäviä. Yhdestä varresta sai pätkittyä monta oksaa, kun napsi vain muutamia kukkia kunkin varren alaosasta pois.

Pinkkiäkin toki pitää olla, sitä tarjoilee kaunopunahattu 'Magnus'. Lisää tummaa sävyä tulee purppuraheisiangervon oksista.

Loistavia pikkuaurinkoja ja kaiken valon imeviä mustanpuhuvia sävyjä.

Tämän kimpun kuvaaminen vaati paljon vaivannäköä, kun ulkonakin oli pilvistä ja sateista. Kattolamppu ei riittänyt, vaan piti viritellä kirkas pöytälamppu kaveriksi ja vähän käsitelläkin kuvia vielä jälkikäteen. Vaikka keltainen ei olekaan ihan lempivärejäni, niin tämä kimppu kyllä ilahdutti keittiön pöydällä. Ja ihme olisi, jos melkein 40cm halkaisijaltaan oleva kirkkaankeltainen väripläjäys ei saisi syksyn pimeyttä tuntumaan vähän iloisemmalta.

Puutarhaflown kyydissä

Loistokärhö 'Ville de Lyon' joutui antamaan pakkaselle periksi, vaikka nuppuja olisi ollut vielä vaikka kuinka.

Lähdin tänään aamupäivällä ulos enimmäkseen pakkasen pakottamana, jotta saisin loput sellerit nostettua ennen kuin maa jäätyy liian syvältä. Kaksinkertainen harso ei paljoa enää auta, jos ympärillä paukkuu melkein yhdeksän asteen pakkanen. Sellereitä nostaessa tulikin mukavan lämmin, joten päätin jatkaa puutarhapuuhien parissa. Aurinkoinen ja tuuleton pakkassää oli juuri sitä, mitä tähän aikaan syksystä kaipasin vapaapäivänä, joten puuha toisensa perään valmistui kuin huomaamatta. Flow vei mennessään ja vasta viisi tuntia myöhemmin vatsan kurniessa maltoin lähteä sisälle. 

Myrskytuulten laannuttua pääsi nostamaan kaatuneen kärhötuen pystyyn. Puistoatsalea 'Illusia' on saanut kivasti väriä.

Yllä oleva kuva on parin päivän takaa, 19.10.-23. Täällä oli melkoiset puhurit aiemmin tällä viikolla ja myös viime viikon aikana. Yläpainoiseen kärhötukeen oli tuulen hyvä tarttua, kun ei ollut kiviäkään jalkojen ankkurina. Ihme, että ainoastaan aurinkopenkin kärhötorni kippasi nurin. Ehkä siihen osuivat kovimmat tuulenpuuskat. Tuulen lisäksi täällä on satanut melkein jatkuvasti. Ei nyt ihan sataa milliä, mitä joissain paikoin, mutta paljon enemmän kuin puolet siitä. Joka paikka oli ihan riittävän läpimärkää eikä kukkapenkkeihin viitsinyt mennä tallomaan satunnaisina sateettomina hetkinä. Nurmikkokin litisi jalan alla. Pakkanen kovetti juuri sopivasti maanpintaa, joten nyt sai huoletta tallustella missä vain. Kaunis auringonpaiste tuli kivana plussana.

Samaa penkkiä 20.10.-23, kun pakkasta oli -6 astetta.

'Illusia' lähikuvassa kuuratimanttien koristamana. Väri ei ehtinyt kunnolla punaiseksi, vaan jäi oranssin ja vihreänkirjavaksi.

Sellerien noston jälkeen keräsin kasvimaalta harsot ja tyhjentyneet tomaattiruukut sun muut sinne unohtuneet pikkutavarat pois. Harsoja varastoon viedessäni päätin "nostaa" ruukkuperunat ja -porkkanat, jotta niiden kookkaat ruukut eivät veisi jo muutenkin vähäistä lattiapinta-alaa. Jänisverkot kun piti saada varaston "takahuoneesta" ulos. Jostain syystä en ikinä opi, että ensin pitää ottaa verkot ulos ennen kuin tuo yhtään kasvia varastoon. Pakkasen takia kasveja ei voinut nostaa väliaikaisesti ulos odottamaan, joten siirtelin ruukut vain mahdollisimman tiiviisti, jotta saisin välioven edes puoliksi auki. Olipahan keinottelua kerrakseen ujutella paksuja ja painavia verkkorullia ulos kapeasta ovenraosta ja sitten vielä mahdollisimman nopeasti ulko-ovesta pihalle, ettei varastoon tulisi liikaa kylmää ilmaa.

Saaripalstan Sailalle kuva pakkasen jäädyttämästä 'Jose Auberginesta'. Tämä oli kyllä kauniimpi sulana...

Joka tapauksessa sain verkot pihalle ja kaikki suojattavat puut ja pensaat turvaan talttahampailta. Tukikeppejäkään en ollut upottanut paikoilleen sulan maan aikaan, mutta rautakangella sitä on ennekin ne hommat hoidettu. Eipähän tarvitse varoa, missä astelee, kun on jäinen maa jalkojen alla. Pari päivää sitten takapihalla olikin yksi pienehkö rusakko selvittelemässä talvilaitumien ruokalistaa. Nyt on "ravintolat" suljettu pupujusseilta ja samalla syksyn tärkein askare tehtynä. Lykkäsin sitä hommaa eniten jatkuvien sateiden takia mutta iso syy oli myös se, että odotin luumupuiden karistavan lehtiään. Tänä vuonna oli niin paljon muumiotautia, että olisin halunnut haravoida luumujen lehdet kompostiin ennen verkkojen laittoa. Luonto oli kanssani eri mieltä aikatauluista ja piti luumupuut täydessä lehdessä. En lähtenyt riipimään vihreitä lehtiä oksista, vaan virittelin suosiolla verkot nyt, kun oli hyvä sää ja sopiva meininki päällä. Voihan sitä vaikka marraskuussa raottaa verkkoja sen verran, että saa enimmät lehdet haravoitua puiden alta, jos sattuu sellainen inspiraatio iskemään.

Kärhökaaripenkin 'Herbstfreude' jääkukkaisena.

Syysasteri 'Patricia Ballard' ei ihan päässyt paistattelemaan auringossa.

Takapihan verkotuksista ei tullutkaan otettua kuvaa, sillä totesin yhden kohdan tarvitsevan vielä yhden tukikepin lisää. Kepakkoa ja rautakankea hakiessani unohduin sitten ihan muihin puuhiin, joten kuva jäi odottamaan toista päivää. No, voitte kuvitella mielessänne vihreät luumupuut verkkojen takana. Ottakaa vaikka mallia seuraavan kuvan pensasmustikoista, joista vain puolet ehti saada punaista väriä. Tallottu polku toisen ja kolmannen mustikkapensaan välissä oikealta laskettuna ei muuten ole minun tekosiani. Lapsilta kuulemma "karkasi pallo monta kertaa keskelle penkkiä". Sen vuoksi piti talloa oikein moottoritie, joka kiemurteli ympäri penkkiä. Todellinen selitys lienee se, että jäiset rönsyakankaalit rapisivat kivasti jalkojen alla, minkä lisäksi niiden päällä kulkiessa jäi hienot jäljet. En viitsinyt mokomasta pultteja heittää kun ei ollut mitään arvokasta ruhjottu. Akankaali kestää tuon vertaisen tallomisen vallan mainiosti.

Pensasmustikat, luumu ja revontuliatsalea 'Rosy Lights' poistettu rusakoiden talviruokalistalta.

Viime vuonna harmittelin sitä, että verkot loppuivat kesken. Sitten löysin varastosta vielä yhden aloittamattoman verkkorullan, jolla sainkin paketoitua melkein kaikki suojattavat. Tänä vuonna verkot loppuivat ihan oikeasti kesken. Pari ryhmää sai ilmeisesti väärät verkot, sillä verkot menivät niissä osittain päällekkäin enkä viitsinyt lähteä enää vaihtelemaan niitä oikeille paikoilleen. Moni puska taas oli selvästi kasvanut leveyssuunnassa ja tarvitsi aiempaa pidemmän verkon. Näiden yhteissummana mongolianvaahtera, majapenkin kuutamohortensia ja tarha-alppikärhö 'Albina Plena' jäivät kokonaan ilman verkkoa ja majan alppikärhöiltäkin jäi metrin verran uupumaan takaosasta. No, konstit on monet kun puute on suurin. Naapurin syreeninkarsinnasta tuli paksujen runkojen lisäksi oikein tuuheita latvuksia, joita virittelin kärhöjen tyvialueiden suojaksi. Pääsivät risut kunnolla hyötykäyttöön ennen kuin joutuvat ensi kesänä hakettimen kitaan. Korkeammalla olevia versoja suojailen sitten kun hanki kasvaa.

Rusakoille tiedoksi: täällä ei suinkaan ole 'Albina Plena', vaan pelkästään tiheä syreenipuska. Hus pois!

Verkkoja laitellessa silmiin osui syyssyrikkä, joka oli edelleen patiopenkissä. Perunoiden ja porkkanoiden ruukuista tulikin juuri sopivasti sulaa multaa, johon syrikkä oli hyvä istuttaa. Samalla istutin myös kolme jättiverbenan tainta, jotka tulivat syrikän mukana nousseen jäisen multakimpaleen mukana. Ne olivat kasvaneet syrikän takana myskimalvojen seassa, joten en ollut edes huomannut niitä aiemmin. Kuvittelin vain, että jättiverbenoiden siemenpankki olisi jo hävinnyt kokonaan, kun taimia ei alkukesällä alkanut näkyä lainkaan. Ilmiselvästi siellä oli vielä kolme itämiskykyistä siementä, jotka saavat nyt mahdollisuuden selvitä talven yli. Toivottavasti eivät ottaneet nokkiinsa pakkasesta, jäätyneestä mullasta ja kovakouraisesta käsittelystä. Jätin taimet aluksi ulkovarastoon sulamaan ja jos näyttävät vielä elinkelpoisilta, tuon ne talveksi ulkoeteiseen tarkempaan seurantaan.

Jääköntin reunasta piti nakutella irti kolme vähän jo kärsinyttä jättiverbenan tainta. Kaikkea sitä kokeileekin...

Unohdin tarkoituksella ruukkuhortensian nurkan taakse paleltumaan ihan umpijäähän, jotta sitä ei enää tekisi mieli pelastaa kellariin talveksi. Myös daaliat jätin paleltumaan, sillä kaksi märkää kesää on todistanut niiden hyötysuhteen kovin vaatimattomaksi. Gladioluksista otin vain muutaman valkokukkaisen mukulan talteen, sillä niille ei ole ensi kesänä enää juurikaan tilaa kukkapenkeissä. Alennushyllyiltä olen pysynyt poissa, jotta sieltä ei lähtisi mukaan uutta kärhöä, jotain talvetuskelpoista kesäkukkaa tai ruukkuun istutettavia kukkasipuleita. Kaikki hyvät aikomukset uhkaavat romuttua, sillä aiemmin syksyllä pelastin jo yhden leijonankidan talvetettavaksi ja nyt jättiverbenat. Päädyin myös ottamaan nuokkusyreenin pienen pistokastaimen kellariin toiseksi talvekseen. Tässä sitä taas nähdään, että jos ei ole jo valmiiksi tulossa talvetustiloihin aivan poikkeuksellisen mahdotonta tungosta, houkutus haalia sinne yhtä sun toista kasvaa hyvin suureksi.

Syyssyrikkää piti vähän karsia ennen varastoon vientiä. Vieressä vastaistutetut jättiverbenat.

Salkoruusu 'Nigra' oli alkanut tehdä uutta lehteä juuresta.

En ole salkoruusua ennen kasvattanut, joten sen sielunelämä on aivan vierasta minulle. Kuulemma jotkut kestävät useamman vuoden toisten jäädessä vain kaksivuotisiksi. Kuuluukohan 'Nigra' niihin pidempi-ikäisiin vai onko salkoruusuille normaalia kasvattaa uusia lehtiä juuresta kasvukauden päätteeksi? Kova tuuli oli kaatanut sen komeat kukkavarret ikävästi kulkuväylälle, joten nykäisin ne tylysti juuresta poikki. Pisin kukkavarsi olikin huikeat 378cm pitkä. Odotin sen kasvavan maksimissaan parimetriseksi, mitä useimmat nettisivut lupailivat. Jossain taisi lukea 250cm, mutta enpä muista mistään lukeneeni yli kolmen metrin pituuskasvusta. Jos puska on ensi keväänä hengissä, se saa vaihtaa majapaikkaa johonkin näkyvämmälle paikalle pällisteltäväksi. Ehkä etupihalle, niin saavat naapurit taas ihmeteltävää.

Yksi vaaleajouluruusu nuppuilee jo ahkerasti. Tätä yksilöä kevättää joka syksy.

Nyt taitaa meiltä kukinnat olla tältä syksyltä kukittu. Pakkasta on ollut jo melkein pari vuorokautta yhteen menoon ja alimmillaan mittariin on tallentunut -8,9 astetta. Tätä kirjoittaessa on -6,3 astetta mutta eiköhän se taas yön aikana kiristy. Se ei oikeastaan haittaa, kun kaupanpäällisinä on niin kaunista auringonpaistetta. Se on oikein virkistävää pitkän pimeän ja sateisen kauden jälkeen.

Päivän kärhöksi löytyi melkein auki ehtinyt tarha-alppikärhö 'Purple Dream'.

Kivaa viikonlopun jatkoa!

Harmaiden päivien kukkasia

Keltatörmänkukka näemmä kukkii jo ensimmäisenä kesänään.

Välillä tuntuu, että saa tehdä jo ihan tosissaan töitä, jotta saisi pidettyä mielen syksyn sijaan loppukesässä. Keskiviikkona tänne sattui taas rankka ja hyvin paikallinen kuurosade. Mittariin oli kertynyt vajaan parin tunnin aikana 24mm vettä, mikä sai monta kasvia nyykähtämään pitkin pituuttaan. Mitään ei kuitenkaan katkeillut poikki, joten vähällä selvittiin. Öisin on välillä ollut niin kylmää, että avomaan kurkku luovutti harsoista huolimatta. Suojaamatta jääneet kesäkurpitsa ja pavut sen sijaan ovat vielä hengissä. Tomaatit ja paprikat onneksi kestävät kylmempääkin, joten niillä ei ollut mitään hätää harsojen suojissa. Saisi kuitenkin tulla vähän lämpimämpää ja aurinkoisempaa säätä, jotta kaikki raakileet kypsyisivät ennen kuin on liian kylmää.

Gladiolukset kukkivat. Osan leikkasin maljakkoon pois retkottamasta.

Istutin keväällä osan gladioluksista maahan ja osan ruukkuun patiolle. Tässä vaiheessa kesää on täysin selvää, että jatkossa kaikki gladiolukset kannattaa istuttaa maahan. Ruukussa kasvavat ovat vasta alkaneet työntää nuppujaan esiin eivätkä ole muutenkaan niin komean näköisiä kuin maassa kasvavat kaverinsa, vaikka ovat saaneet lannoitusta pitkin kesää muiden kesäkukkien tapaan. Maassa kasvaville laitoin vain kanankakkaa istutusvaiheessa ja sen jälkeen ovat saaneet pärjätä omillaan. Sekoituspussista tähän mennessä neljä yksilöä on kukkinut punaisena ja kuusi valkoisena. Merkkasin jo valkoisia narulla, jotta osaan kerätä oikeat mukulat syksymmällä talvetusta varten pois. Kaikkea ei vain ole mahdollista säilyttää, kun vapaat kukkapenkitkin vähenevät koko ajan. Jos vanhat vaaleanpunaiset ovat kasvattaneet kunnon mukuloita, otan niistä myös muutaman talteen.

Salkoruusu 'Nigra' kurottelee koko ajan korkeammalle. Korkein latva hipoo kuvan yläreunaa.

Ei voi kuin ällistellä salkoruusu 'Nigran' kasvuhaluja. Uusia kukkavarsia nousee koko ajan lisää ja entiset kasvavat kohti taivasta. Yllä olevassa kuvassa loistokärhö 'Voluceau' ja syyshortensia 'Prim White' jäävät selvästi salkoruusua matalammaksi. Joskus ajattelin, että salkoruusu olisi varmaan hyvä leikkokukkana, mutta nyt kun olen tuon yhden kasvuvoimaa ihmetellyt, leikkokukka-ajatus on täysin hylätty. Ainakaan minulla ei ole niin kookasta maljakkoa, että puolitoistametrinen kukkavarsi ensinnäkin pysyisi pystyssä ja toisekseen näyttäisi sopusuhtaiselta. Ja mihinkä pöydälle sellaisen monsterikimpun edes laittaisi?

Maksaruohot ovat vielä pieniä mutta lopputulos on jo kuviteltavissa.

Viime syksynä hankittu violettilehtinen maksaruoho 'Jose Aubergine' poiki ajatuksen hävittää jalopähkämöt kärhökaaripenkistä. Syksyllä istutettu emotaimi selvisi hyvin talvesta, joten pääsin keväällä jakamaan sen neljään osaan ja poistamaan kaikki jalopähkämöt kerralla. Kovin komeiksi maksaruohot eivät kesän aikana ehtineet kasvaa, mutta sen verran kuitenkin, että pääsin toteamaan hetken mielijohteena syntyneen idean onnistuneeksi. Jospa ne ensi kesänä kasvaisivat vähän lähemmäksi luvattua 40cm:n korkeutta, kun saavat olla koko kasvukauden rauhassa. Heti maksaruohojen takana on tänä vuonna siemenestä kasvatettuja punahatun taimia, joista osa pitää siirtää keväällä muualle, jos sattuvat selviämään talvesta. Kaksi vanhempaa 'Magnusta' on viihtynyt ja kukkii nyt, joten ainakin paikka on punahatuille sopiva. Toivottavasti ensi talvi on suotuisa, sillä uudet taimet ovat siemenkirjeen satoa ja todennäköisesti kukiltaan eri näköiset kuin nuo ennestään minulla olleet kasvit. Siemenet on kerätty 'Delicious Candy' -lajikkeen kukista ja olisipa muuten mukava, jos edes joku taimista olisi emokasvinsa kaltainen.

Komeamaksaruoho 'Jose Aubergine'.

Palloesikko teki syysyllätyksen. Tätä vastapäätä polun toisella puolella jouluruusu puskee nuppuja.

Omistetaanpa postauksen loppuosa kärhökaaripenkin kaunottarille. Tarhaviinikärhö 'Krakowiak' ei vielä viime kesänä ehtinyt tehdä kuin pari kukkaa, jotka nekin kärsivät heti auettuaan syyshalloista. Tänä vuonna kukinta alkoi selvästi aiemmin, vaikkakin edelleen aika niukkana. Kukkia kuitenkin on jonkun verran aivan kärhön latvassa ja nuppujakin näyttäisi olevan, joten olen tyytyväinen. 'Krakowiak' ei kuulu ihan lempikärhöihini, sillä sen kukat ovat minimaalisen pienet loistokärhöihin verrattuna, mutta väriltään se on nätti. Sen kaverina on loistokärhö 'Omoshiro', jonka valtavankokoiset kukat korostuvat entisestään pienten kukkien keskellä, jos kärhöt vain suostuisivat kukkimaan yhtä aikaa. 'Omoshiro' kukki ainakin tänä vuonna selvästi aikaisemmin ja on nyt käytännössä lopettanut kukinnan kokonaan. Nuori kärhö on sekin, joten kukinta-aika todennäköisesti pitenee tulevaisuudessa.

Tarhaviinikärhö 'Krakowiak' kukkii harmaata taivasta vasten.

Kärhöportissa on nyt kukkia kummallakin puolella. 'Krakowiak' näkyy taustalla portin oikealla puolella.

Loistokärhö 'Piilu' vasemmalla, tarhaviinikärhö' Justa' ja pari tarhalyhtykärhö PRINCESS KATEN kukkaa seassa.

Loistokärhö 'Jan Pawel II' kukkii taas aivan portin huipulla.

Kärhöjen kukissa on valtavia kokoeroja. Esimerkiksi mantsuriankärhö tekee vain parin sentin kokoisia, siroja kukkia ja moni tarhaviinikärhö 5-8-senttisiä kukkia. Loistokärhöjä ei suotta sanota isokukkaisiksi kärhöiksi, sillä niiden kukat ovat järjestään yli kymmensenttisiä halkaisijaltaan. Muutama komistus puskee tuosta vain jopa lähes ruokalautasen kokoisia kukkia. Yksi sellaisista on 'Jan Pawel II', joka valitettavasti tykkää kiivetä kärhöportin huipulle ja aukoo upeat kukkansa siellä. Sen kukinta-aikaan pitäisikin tuoda tikapuut kärhön viereen, jotta voisi aina halutessaan helposti kiivetä ihastelemaan yläilmoissa keikkuvia kukkia. Tänä vuonna 'Jan Pawel II' teki hyvin selvät pinkit raidat terälehtiinsä, mikä johtuu varmaan viileistä öistä ja osin päivistäkin. Tosin raitojen häviämiseen ei mene kuin päivä-pari ja sen jälkeen kukat ovat vitivalkoisia kukinnan loppuun saakka.

Päivän kärhökomistus on 'Jan Pawel II'.

Toivottavasti viikonloppuna on hyvä sää, sillä marjankeruun ja mehustuksen lisäksi tekisi mieli vähän puuhailla kukkapenkeissäkin.