Napolisarja, tuntemattoman italialaisen pseudonyymin kirjoittama kirjallinen ilmiö on valloittanut muutaman viime vuoden aikana maailmaa kevätmyrskyn lailla. Ensin lakoontuivat kirjallisuuspiirit, ja nyt Ferrante-huuma rantautui myös tv:n puolelle, kun tetralogian ensimmäisestä osasta (Loistava ystäväni) muokattiin tv-sarja.
Tämänkaltaiset, hurmokseen kääntyvät kirjalliset tapaukset aiheuttavat minussa useimmiten ainakin keskivaikeaa torjuntaa, niin etten millään haluaisi hypätä mukaan hypetykseen. Vaan tällä kertaa ei käynyt niin, vaikka toki yritin pitää pintani mahdollisimman pitkään: otin Loistavan ystäväni lukuuni vasta vuotta myöhemmin sen ilmestymisestä, ja sitten kävi niin kuin odottaa saattaa: Ferrante tyrmäsi minut jo ensimmäisessä erässä 6-0, ja siitä lähtien olen ollut hänen suuri ihailijansa.
Sain sarjan neljännen osan päätökseensä toissapäivänä ja minulle iski hirvittävä halu aloittaa kierros uudelleen, palata heti siltä istumalta kaiken alkuun, Napolin pahamaineisissa työläiskortteleissa kasvaneiden Lenun ja hänen ystävänsä Lilan lapsuuteen. Hädin tuskin sain taltutettua aikeeni, sillä tällaisen lukurupeaman jälkeen tiedän tarvitsevani aikaa kaiken lukemani ja kokemani sisäistämiseen ja jäsentämiseen. Sarjan pariin palaamisen aika tulee myöhemmin. Jo se, että ryhdyin kirjoittamaan tätä blogitekstiä heti, tuntuu jotenkin väärältä ratkaisulta. Tuntuu siltä, että saan itsestäni irti nyt vain täysin suodattamattomia ja jäsentymättömiä haja-ajatuksia. Sulatan lukemaani vielä kauan - ja tiedän palaavani Ferranten pariin vielä sekä lukijana - että (kirjoittajana) täällä blogin puolella.
Napolisarjan kolmannessa ja neljännessä osassa ystävämme ovat aikuistuneet ja kohtaavat ympärillään avautuvan todellisuuden uusista, alati vaihtuvista ja muotoaan muuttavista näkökulmista, sillä seuraamme heidän elämäänsä kolmenkympin kieppeiltä aina vanhuuden kynnykselle.
Nyt viimeistään Ferrante lataa kaiken peliin, maalaa tarinaansa räiskyen, värejä ja sävyjä säästelemättä. On kuin kaikki tähän asti tapahtunut olisi ollut pohjustusta, valmistautumista päänäytökseen, sarjan ensimmäisiä osia lainkaan väheksymättä.
Italiassa on koittanut kuohunnan aika. Poliittinen turbulenssi iskee myös Lenun ja Lilan kotikortteliin, ja jo ennestään väkivaltaisesta ympäristöstä tulee nyt vieläkin turvattomampi ja vaarallisempi. Päiviä värittävät mielenosoitukset, lakot, poliittiset murhat ja terrori. Todellisuus iskee lujaa ja vaikuttaa vahvasti naisten lähipiiriin. Kukaan heistä ole turvassa, eivät edes he, jotka ovat tähän saakka pitäneet korttelia hyppysissään. Valtaa jaetaan uudelleen - ja taas uudelleen: suuret kaatuvat, ja he, joiden äsken luulit kykenevän muuttamaan maailmaa, kääntävän sen oikeille raiteilleen, viruvat pian sellissä korruptiosta tuomittuna.
Tässä maailmassa he jatkavat elämäänsä, perustavat perheensä, kasvattavat lapsensa, rakastuvat ja eroavat, hullaantuvat, tekevät työnsä, ottavat hurjia sosioekonomisia loikkia, löytävät tiensä valoon -vai löytävätkö sittenkään? Elenasta (Lenusta) tulee kirjailija - suosittu ja arvostettu sellainen. Hän lähtee korttelista, hyvästelee Napolin ja ystävänsä, mutta kuinka sitten käykään...
Elena löytää politiikan, pitkän tien kautta myös feminismin, mutta ei kuitenkaan halua asettua mihinkään valmiiseen ideologiseen muottiin. Hän on luonteeltaan tarkkailija -ja tekee ominaisuudellaan - ja ominaisuudestaan - taidetta.
Lila sen sijaan ei astu jalallaankaan Napolin ulkopuolelle. Hän pysyttelee uskollisena kurjalle korttelilleen silloinkin, kun jo voisi tehdä elämällään jo mitä ikinä haluaisi - niin taloudellisessa kuin sosiaalisessakin mielessä. Hän on Lila, muuttumaton ja kuitenkin alati muuttuva; luonnonvoima, jota koko hänen lähipiirinsä tuntuu salaa käyttävän inspiraationaan ja voimanlähteenään, älykäs ja manipuloiva noitanainen, yhtä aikaa vaikea, hirvittävä ja hurmaava, nainen joka tuntuu koko ajan olevan uppoamaisillaan, mutta joka pullahtaa vastoinkäymisten jälkeen pintaan kuin korkki. Hän on Se Nainen, jota miehet eniten vihaavat ja eniten jumaloivat, ja jota myös Elena vihaa, pelkää - ja rakastaa. Lilan harteille Ferrante asettaa tarinassaan myös suurimman surun, jonka ihminen saattaa eläissään kohdata. Tragedia muuttaa kahden naisen keskinäitä dynamiikkaa - kuvat ja kulissit särkyvät ja ystävykset näyttäytyvät meille jälleen kerran uudessa valossa....
Ferrante tutkii Elenan ja Lilan suhdetta tarkalla psykologisella otteella läpi. Naisten elämä kietoutuu yhteen hyvässä ja pahassa, tunteet vellovat, muuttuvat ja muuntuvat syvästä ystävyydestä vihaan, rakkauteen, sääliin, ylenkatseeseen, pelkoon, kateuteen ja epäilyksiin. He ovat pääsemättömissä toisistaan - ja varsinkin Elena tuntuu peilaavan kaikkea kokemaansa ja tekemäänsä Lilan kautta, siitäkin huolimatta, että hänen elämästään löytyvät kaikki 'itsenäisen naisen tunnusmerkit'.
Lilan aivoitukset jäävät pitkälti salaisuuksiksi. On aivan selvää, että hän tarvitsee ystäväänsä, ehkä enemmän kuin Elena koskaan saa tietää, enemmän kuin Lila pystyy itselleenkään tunnustamaan. Lilan manipuloivat luonteenpiirteet vahvistuvat vuosien myötä, mutta samalla hän haurastuu. Hän on nähnyt ystävänsä kouluttautuvan, nähnyt tämän urakehityksen, sosiaalisen nousun ja menestyksen. Hän on jäänyt paikalleen, mutta ilmassa väreilee tämän tästä kysymys 'mitä jos' - mitä jos Lila olisi saanut samat mahdollisuudet kehittää itseään, kumpi heistä silloin se, josta puhutaan. Sanaakaan näistä asioista ei lausuta, ne vain tunnetaan...
Ihailen Ferranten taitoa yhdistää tarinansa monet kerrokset ja ainekset yhteen niin, että tuntuu kuin ne reagoisivat keskenään miltei kemiallisesti, muodostaisivat yhdessä jotakin, joka on tuhat kertaa enemmän kuin osiensa summa. Tapahtuma muistuttaa minusta ällistyttävän paljon niin sanottua Maillard-reaktiota: ainesten alkuperäinen rakenne ja muoto on muuttunut, kuten juuri uunista otetussa kakussa, jonka arkiset lähtöaineet ovat yhdistyneet joksikin osiaan suuremmaksi, kielen mukanaan vieväksi makuelämykseksi.
Elena Ferranten teokset tatuoituvat lukijansa sydämeen. Onneksi hän jatkaa kirjoittamista.
*****
Napolisarjan muista osista olen kirjoittanut täällä:
Loistava ystäväni
Uuden nimen tarina
** Napolisarjan osista 3 ja 4 kirjoittavat muun muassa: Kirjaluotsi, Kirsin Book Club, Kulttuuri kukoistaa, Leena Lumi, Luettua elämää, Lumiomena ja Mitä luimme kerran.
Elena Ferrante: Napolisarja 3-4 :
Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät (Storia di chi fugge e di chi resta, 2013)
Kadonneen lapsen tarina (Storia della bambina perduta, 2014)
WSOY 2018
Suomentanut Helinä Kangas
Alkuperäiskieli: italia