Johan Bargum: Novelleja 1965 - 2015

Tutustuin maamme mielenkiintoisimpiin ja omaperäisimpiin sanataitaitureihin kuuluvan Johan Bargumin tyyliin ensi kertaa vasta tänä syksynä, lukiessani hänen ihastuttavan pienoiromaaninsa Syyspurjehdus (Tammi, 2012). Kun sitten tartuin tähän Bargumin vastikään ilmestyneeseen laajaan novellivalikoimaan, osasin jotenkin jo aavistaa sen, että käsissäni oli tänä vuonna ilmestyneen  kotimaisen kaunokirjallisuuden kärkeen kuuluva teos.

  Valikoimassa on 23 novellia, jotka ovat ilmestyneet kokoelmissa Svartvitt (1965), Kotieläimiä (1986) Matkoja (1988), Charlie Boy (1995) ja Jäähyväisiä (2003). Tämän lisäksi valikoima sisältää kaksi aivan uutta, ennen julkaisematonta novellia. Laaja kokoelma tarjoaakin ainutlaatuisen katsauksen Bargumin viisikymmentä vuotta kestäneeseen kirjailijanuraan. On hyvin mielenkiintoista seurata, millä tavalla kirjailijan ilmaisu on hänen uransa aikana muuttunut: valikoiman ensimmäisessä novellissa, nimeltään Ensimmäinen, keskeneräinen, kuuluu 22-vuotiaan nuoren miehen ääni, joka aikaa myöten alkaa saada uusia, syvempiä sävyjä. Vaikka Bargumin ilmaisu on ajan saatossa muuttunut, hänen sanomansa ydin on säilynyt kirkkaana: kirjailijan humaanius, hänen suuri ymmärryksensä ihmistä ja hänen kipeimpiä tuntojaan kohtaan on koko tämän novellivalikoiman kantava voima.

  Elämä on ohikiitävää ja koostuu sarjasta kohtaamisia ja lähtöjä. Bargumin novelleissa jäähyväiset seuraavat toisiaan, hylkäämisen ja yksinäisyyden tunteet ovat vahvasti läsnä. Useissa novelleissa noita tuntemuksia tarkastellaan miehisestä näkökulmasta; uskottomuus, kuolema, perheenjäsenten hidas erilleen ajautuminen tai kohtaamattomuus saavat  Bargumin henkilöt pohtimaan elämän tarkoitusperiä ja omaa arvoaan. Ihmisen osa ei ole helppo: koemme olevamme täydelleen olemassa vain suhteessa toisiin ihmisiin ja samalla suhteemme heihin ovat jatkuvassa, tuskaa aiheuttavassa muutoksessa.
Herkkä kuva tytärtään maailmalle saattavasta isästä, joka tahtoisi suojella tytärtään, mutta ei kuitenkaan voi estää lastaan kasvamasta ja etsimästä omaa tietään, pysäyttää lukijan.

Sitten hän sulki silmänsä. Ja hän huomasi, että hän oli yhtäkkiä täysin levollinen ja täysin tyytyväinen, vaikka kaikki loppujen lopuksi olikin pelkkää eroa, lähtöjä lähtöjen jälkeen. Miten ponnisteli ja yrittikin, aina oli joku joka nousi junaan, joku joka pakeni tiehensä, jotain mitä ryhtyä muistelemaan, siihen saakka kunnes oli itse vuorossa. Mutta juuri tällä hetkellä hän tunsi, ettei se merkinnyt mitään. Koko tämä eroamisen sykli, jota kutsuttiin elämäksi, tuntui äkkiä luonnolliselta ja tarkoituksenmukaiselta.Hän nojautui taaksepäin. Kesä, venevaja, usvaa meren yllä, Kuka häntä kutsui?

Bargumin novellit eivät heijastele pelkästään surun sävyjä; niistä löytyy improvisaation kaltaista yllättävyyttä ja leikkisyyttä vähän samaan tapaan kuin suuresti rakastamassani jazz-musiikista. Kohtaamme koiraksi muuttuneita isiä, puseron sisään piilotettuja raivoavia hamstereita, aseita keräilevän Laupiaan samarialaisen, puutarhanhoidosta innostuneen ammattitappajan, liiteriin muuttaneen hirven... Absurdit juonenkäänteet nivoutuvat vaivatta novellivalikoiman pääteemoihin, yksinäisyyteen ja ihmisen ikuiseen toiveeseen päästä todelliseen yhteyteen rakkaimpien ihmistensä kanssa. Hienovarainen yllätyksellisyys antaa kerrontaan kontrastia ja syventää novellien vaikuttavuutta entisestään.

  Kävin tätä novellikokoelmaa lukiessani läpi monenlaisia tunteita, jotka pyrkivät pintaan tätä juttua kirjoittaessanikin.  Bargumilla on avain lukijansa sydämeen, siitä sain vakuutuksen viimeistään nyt. Uskallankin suositella kokoelmaa kaikille rauhallisesta ja viisaasta kerronnasta pitäville, vaikkapa joulun kiireettöminä päivinä nautiskeltavaksi.
Bargumin hiljaista voimaa huokuva novellivalikoima on kirjallinen helmi!

Kiitän kustantajaa arvostelukappaleesta.



Johan Bargum: Novelleja 1965-2015 
Teos 2015
Suomentaneet Rauno Ekholm ja Marja Kyrö
Alkuperäiskieli: ruotsi

Johan Bargum: Syyspurjehdus

  Olimme vaiti.
 Lähteä merelle, irrottaa köydet, nostaa purjeet, ottaa suunta, luovia kohti horisonttia, laskea satamaan, istua joutilaana istuinkaukalossa hiljaisella lahdella hämärän laskeutuessa ja tähtien syttyessä, nukahtaa veden liplatukseen veneen runkoa vasten, herätä kalalokkien pajatukseen, nostaa purjeet ja palata kotiin. Niin, tätä hän lienee ollut hakemassa.

    Asko  Sahlbergin Irinan kuolemat ja Roman Sentšinin Jeltyševit, erään perheen rappio (bloggaus tulossa) olivat molemmat niin syvällä käyviä lukukokemuksia, että minun oli kesken kaiken hypättävä pois syksyn lukulistaltani ja lähdettävä merelle Johan Bargumin kanssa.

Bargumin novellimainen pienoisromaani yllätti minut syvyydellään ja avaruudellaan. Teos etenee tyylillisesti kevyin linnunsiivin, henkäystä muistuttavina lyhyinä tuokiokuvina, mutta kantaa mukanaan suurta murhetta. Bargum heijastaa surujensa kanssa elävät ihmiset vasten kaunista, mutta välinpitämättömäksi jäävää äärettömyyttä. Tämänkaltaisessa vastavalotuksessa ihmiselämän traagisuus näyttäytyy meille paljaimmillaan, piinaavan terävänä. Maailma, josta ihminen pyrkii etsimään vastauksia ja merkityksiä, on Syysurjehduksessa stoalaisen vastakaiuton; se levittäytyy eteemme - ja sisimpäämme - persoonattomana olevaisena, jonka täydellisen  tarkoituksettomuuden tajuaminen voi sysätä ihmisen eksistentiaaliseen kriisiin mutta myös ylimaallisiin rauhan ja tyyneyden kokemuksiin.

    Rakastuin Bargumin ilmavaan tekstiin, jota lukiessa sain hengittää raikasta merituulta ja antaa päivien häälyä menojaan avaran meren yllä. Sileällä rantakalliolla pohdin Syyspurjehduksen ikiaikaisia teemoja, jotka sukupolvesta toiseen pysyvät muuttumattomina, hiovat kohtaloitamme kuin aallot: rakkaus, kuoleman ja täydellisen katoamisen vääjäämättömyys, katumus, valinnat, joista mikään ei koskaan johda absoluuttiseen hyvään...

Sitä tallustelee rantaan ja katselee poijuun kiinnitettyä venettään, joka näyttää alakuloiselta vastarannan metsänreunassa kellastuvien lehtipuiden taustaa vasten. Syyspurjehdus, ajattelen. Ja tiedän, ettei siitä mitään tule. Mutta ihminen ei totu.

 Tällä kertaa syyspurjehdukselle kuitenkin lähdetään. Mukaan pakkautuu paljon painolastia, tappioita ja näennäisiä voittoja, menetettyä rakkautta ja Elin, kaunishiuksinen ja malttamaton nainen, joka oli halunnut elämältä - ja miehiltään - enemmän kuin oli ollut luvallista pyytää. Ympäröivä maailma on rikkumattoman tyyni ja kaunis, aurinko viiltää Suomenlahden pintaa ja illan tullen heidän yllään kimmeltää Bereniken himmeä, ehkä jo kauan sitten sammunut tähtikuvio, jota Elin rakasti niin että halusi purjehtia aina sen suojeluksessa.
Kuningatar Berenike, sinä joka uhrasit kauniit hiuksesi Afroditelle, jotta näkisit merelle lähteneen miehesi palaavan turvallisesti kotiin, mitä sinä rakkaimmalta jumalaltasi odotit? Mikset kertonut oman jumalansa kanssa taistelevalle Elinille, miten tarina päättyy...

Syyspurjehdus lipuu aikatasojen ja ihmiskohtaloiden läpi hiljaisena, tyynenä ja selittämättömänä. Tässä on kaikki, mitä he enää  tarvitsevat: meri, mastoa kiertävä  nälkäinen lokki, ajan hiomat kivet, merisumu kaukana edessäpäin. Ratas on pyörähtänyt itsensä ympäri, on koittanut lopullisen välienselvittelyn aika.

Varjo seurasi häntä koko ajan, se näkyi vasten mustia, märkiä katukiviä, vaikka en nähnytkään mistä lampuista se tuli. Sade mäiski hänen tummanharmaata ulsteriaan ja hänen kynittyjä hiuksiaan. Että ihmisen selkä voikin näyttää noin hylätyltä...

Suomenruotsalainen Johan Bargum (s. 1943) on yli neljäkymmentä vuotta kestäneellä kirjailijaurallaan kirjoittanut romaaneja, novellikokoelmia ja kuunnelmia. Hän on ollut ehdolla Pohjoismaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Kirjallisuuden valtionpalkinnon hän on saanut neljä kertaa. Hieno Syyspurjehdus oli ensikosketukseni Bargumin tuotantoon. Myöhemmin tässä kuussa toivon saavani blogiin myös hänen juuri ilmestyneen novellikokoelmansa Novelleja 1965 -2015 (Teos 2015). .

Syyspurjehduksesta lisää muun muassa täällä:  Kirjakaapin kummitus, Leena Lumi,  Luetut, lukemattomat, Luettua elämää, Lumiomena -kirjoja ja haaveilua, Mari A:n kirjablogi,  P.S.Rakastan kirjoja, Sinisen linnan kirjasto ja Ullan luetut kirjat.

** Rakastuin Bargumin kerrontaan niin suuresti, että vien teoksen Timanttikirjastooni.



Johan Bargum: Syyspurjehdus (Seglats i september, 2011)
Tammi 2012
Suomentanut Marja Kyrö
E-kirja, 2012