Olen 162 cm pitkä. Pääni on kananmunanmuotoinen, ja kannan sitä hieman vasemmalle kallellaan. Silmäni, niin minulle on kerrottu, hehkuvat vihreinä, kun olen kiihtynyt. Kenkäni ovat nahkaiset, tyylikäät ja kiiltävät. Kävelykeppini on koristeltu kullatulla kädensijalla. Kelloni on suuri ja pysyy tismalleen ajassaan. Viikseni ovat koko Lontoon komeimmat. Huomaatko, mon ami? Ymmärrätkö? Edessäsi seisoo Hercule Poirot.Tuo hurmaava silmien tuike, pieni kumarrus, hatun nosto ja sitten tuttu, kohtelias tervehdys: Bonjour, mon cherie! Kyllä, hän se on, miljoonien rakastama, Dame Agathan luoma ja David Suchetin henkiin herättämä belgialaisetsivä pienine harmaine aivosoluineen, omalaatuisine poikamiestapoineen ja patenttinahkaisine kenkineen. Tunnustan heti aluksi, että rakastuin tähän Suchetin esittämään pieneen belgialaiseen heti ensimmäisen Poirot-jakson nähtyäni. Toisaalta kukapa ei voisi olla menettämättä Suchetin Poirotille edes pientä osaa sydämestään? Äkkirakastumiseni syynä oli ennen muuta Poirot itse, mutta myös huolella 1930-luvun art deco -henkeen rakennetun tv-sarjan ainutlaatuinen tunnelma oli omiaan aiheuttamaan syvää huokailua. Laatua, laatua ja vielä kerran laatua! Agatha Christie's Hercule Poirot taisi olla minulle niitä ensimmäisiä laadukkaita brittituotantoja, joita voin katsella lukemattomina uusintoinakin katselunautinnon vähääkään kärsimättä.
Silkasta rakkaudesta tartuin myös tähän näyttelijä David Suchetin kirjoittamaan teokseen, jossa hän johdattaa lukijansa tv-sarjan kulissien takaiseen maailmaan ja kertoo miltei kaksikymmentäviisi kestäneestä, antoisasta taipaleestaan maailman tunnetuimman fiktiivisen persoonan kanssa. Tämän teoksen luettuani olen hivenen lähempänä belgialaisen etsivän omankin arvoituksen ratkaisua: sitä, miten tuo pikkumies onnistui saamaan melkeinpä koko maailman polvilleen.
Dame Agatha Christien ensimmäisen Poirot-tarina (suom. Stylesin tapaus) ilmestyi Yhdysvalloissa vuonna 1920. Poirotin viimeinen juttu, jonka Christie oli kirjoittanut jo 1940-luvun alussa, ilmestyi 1975, vain hieman ennen kirjailijattaren kuolemaa. Suchet sai toiveensa mukaisesti tehdä miltei kaikki Poirot-tarinat englantilaiselle ITV-kanavalle. Yhteensä tarinoita kertyi seitsemänkymmentä kappaletta. Christie tuntui itse jossakin vaiheessa jo kyllästyneen hahmoonsa ja nimitteli tätä yksityisessä päiväkirjassaan jääräpäiseksi ja aivan mahdottomaksi persoonaksi, mutta lukijat olivat tehneet päätöksen hänen puolestaan: he olivat niin rakastuneita Agathan jäärään, että naisen oli kertakaikkiaan vain jatkettava kirjoittamista. Dame Agathalla taisi olla sankariinsa todellinen viha-rakkaussuhde!
Ja niin taisi käydä David Suchetillekin. Hänen suhteensa tuohon belgialaiseen logiikan pikkujättiläiseen oli ja on hänen omien sanojensa mukaan yhä vieläkin niin mutkikas, että sen täydellinen selittäminen saati ymmärtäminen on mahdotonta. Poirot on ohjannut Suchetin tunteiden vuoristoradalle useammin kuin yksikään toinen ihminen ennen tai jälkeen -ja ehkäpä juuri tästä syystä näyttelijä kertoo hahmon yhä vieläkin olevan hänen läheisin ystävänsä. Suchet muistelee elävin sanakääntein niitä aikoja, jolloin hän enää tiennyt, mihin mies nimeltä Suchet päättyi ja mistä mies nimeltä Poirot alkoi... Tällainen syvä yhteensulautuminen roolihenkilön kanssa kertoo Suchetin olevan luonnenäyttelijä vailla vertaa. Mies on hyödyntänyt tätä erikoisosaamistaan paitsi Poirotissa, myös lukuisissa muissa kuuluisiksi tulleissa teatteri- elokuva- ja tv-rooleissaan.
Kun Suchetia 1989 pyydettiin ensimmäisen kerran Hercule Poirotin rooliin ITV:n tulevaan suurtuotantoon, hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, minkälaiseen seikkaluun ja julkisuusmyllyyn hänen myöntävä vastauksensa johtaisi. Alkuun Suchet oli epäilevällä kannalla: hän ei ollut lukenut ainuttakaan Poirot-kirjaa ja isovelikin varoitteli roolista: 'sinuna en koskisi Poirotiin pitkällä tikullakaan'. Jokin - ehkä se oli intuitio - sai Suchetin ottamaan tarjouksen vastaan ja loppu onkin tv-historiaa. Hercule Poirot ja minä -teos kertoo viehättävien yksityiskohtien kera siitä prosessista, johon Suchet antautui etsiessään itsestään juuri sitä aitoa ja oikeaa Dame Agathan luomaa Hercule Poirotia. Kuinka hän lähestyi hahmoaan, rakensi tämän olemuksen, luonteen, ulkoasun, kävelytyylin, puhetavan... Näyttelijä tahtoi alusta alkaen kunnioittaa Agatha Christien näkemystä Poirotista, eikä ottanut ohjeita tai määräyksiä roolihahmon luonteesta vastaan keneltäkään - paitsi itsensä Dame Agathan tyttäreltä Rosalind Hicksiltä, joka painotti huumorin olevan sallittua, mutta vain, jos katselija nauroi Poirotin kanssa. Sen sijaan Poirotin itsensä esittäminen naurettavassa valossa olisi kielletty. Suchet painoi tämän kullanarvoisen ohjeen mielensä syvyyksiin 'ikuisiksi ajoiksi'. Vuosien vieriessä hän kykeni syventämään Poirotin henkilöhahmoa entistä hienosyisemmäksi ja monitahoisemmaksi, aina Christien henkeä kunnioittaen ja hioen pienen belgialaisen luonteenpiirteitä esiin ällistyttävällä tarkkuudella ja sävykkyydellä. Prosessin lopputuloksena syntynyt Suchetin Poirot on kristallinkirkas, älykäs, pikkutarkka ja huumorintajuinen mies, joka loogisten kysymysten lisäksi joutuu - katolisen uskonsa ajamana - pohtimaan myös moraaliaan ja oman uskonsa suhdetta maalliseen valtaan ja lakiin. Tämä silloin tällöin esiin pistävä sisäinen ristiriita tekee hahmosta moniulotteisen ja entistä mielenkiintoisemman.
Kun Suchet teki Poirotinsa kanssa neljännesvuosisadan ajan näin pikkutarkkaa ja omistautunutta työtä, oli suorastaan hämmentävää huomata, että hän teki noina vuosina myös muita, yhtä paljon tarkuutta ja omistautumista vaativia rooleja, jotka vetivät häntä luonnenäyttelijänä usein täysin vastakkaisiin suuntiin. Roolien suuri määrä oli osittain pakon sanelemaa, sillä Poirot-sarjan alkuvuosina tuotannon jatkamisesta päätettiin vain vuodeksi eteenpäin, eikä jatkaminen ollut itsestäänselvyys silloinkaan, kun sarjaa oli ehditty myydä jo hyvinkin sataan maahan. Vaikka suosio oli huumaavaa, tuotantotiimin jalat pysyivät aina maassa, sillä tuotantokustannukset olivat sarjan huikean laadun vuoksi päätähuimaavan korkeat. Kun sarjaa vielä kuvattiin vain muutamana kuukautena vuodessa, oli selvää, että Suchetin tie vei muina aikoina teatterin lavalle ja elokuviin, aina Broadwayta ja Hollywoodia myöten. Suosio ja arvostelut olivat myös näillä areenoilla ilmiömäiset.
Hercule Poirot ja minä -teos on jännittävä yhdistelmä muistelmia ja filmografiaa. Suchet käy kirjassaan läpi koko 24-vuotisen uransa Poirotina, ensihetkistä Poirotin viimeiseen hengenvetoon marraskuussa 2013. Tuo hetki on täynnä patoutunutta tunnetta, sellaista, jota voi kokea vain silloin, kun tietää hyvästelevänsä erityisen rakasta ystävää.
Teos sisältää runsaasti tietoa ja hauskoja anekdootteja sarjan kuvauksista ja niiden ympäriltä ja avaapa Suchet kirjassa hieman yksityiselämäänsäkin. Mukana on kerrontaa näyttelijätyöhön liittyvistä prosesseista, julkisuudesta ja Suchetin muista, Poirotin rinnalla tehdyistä rooleista. Pientä toisteisuuttakin hänen kerronnastaan löysin. Asioiden perinpohjainen esittäminen juontuu ehkäpä hänen pikkutarkkuudestaan, yhdestä niistä luonteenpiirteistä, jotka hän jakaa rakkaan ystävänsä Hercule Poirotin kanssa.
Hienon kirjan kruunaa Poirotmaisella tarkkuudella toteutettu valokuvaliite.
**
Katsoessani kameraan viimeistä kertaa, muistelen Poirot'n perjantaina Hastingsille lausumia viimeisiä sanoja. Cher ami, sanoin hiljaa... --- Tuolla lausahduksella on minulle valtaisa merkitys, mistä syystä toistin sen vielä kerran, kun hän oli sulkenut oven perässään. -- Se oli lausuttu rakkaalle, rakkaalle ystävälleni Poirot'ille. Jätin samalla hyvästini hänelle, ja se tuntui sydämeni syvimmässä sopukassa saakka.
**
Internetin kätköistä löytämäni dokumentti Being Poirot toimii ihanana johdatuksena tähän kirjaan!* Kirjan on lukenut myös Leena Lumi
**Kiitän kustantajaa arvostelukappaleesta.
David Suchet: Hercule Poirot ja minä (Poirot and Me, 2013)
Kustantaja: Minerva, 2015, 379 s. +valokuvaliite
Suomentanut Sirpa Parviainen
Alkuperäiskieli: englanti