Ensi vuoden vapaamuotoiseksi kirjallisuusteemakseni valikoitui pohjoismainen taru- ja kertomusperinne, jonka liitän Anna minun lukea enemmän -blogista tutun Annamin vetämään Kirjallinen retki Pohjoismaissa -lukuhaasteeseen. Eräänä sateisena myöhäisiltana aloin etsiä aiheeseen sopivia kirjoja, joita löytyikin yllättävän paljon. Ensimmäiseksi hankin käsiini viehättävästi toteutetun, kauniin ja paikoin pelottaviakin aineksia sisältävän Pohjoismaiset taruolennot -teoksen, jonka ruotsalainen taiteilija Johan Egerkrans on koonnut, kuvittanut ja muistiinmerkinnyt. Kirja avaa vuoden mittaisen retkeni pohjoisten tarinoiden valtakuntaan.
Kaikkialla maailmassa ihmiset ovat aina tienneet, että me emme ole maan päällä yksin. Ihmisten ja eläinten lisäksi maailmassa on muita olentoja, jotka voivat muistuttaa meitä, mutta ovat silti aivan erilaisia. Nuo olennot eivät ole ihmisiä eivätkä jumalia vaan ihan jotain muuta. --- Kaikessa oikullisuudessaan ne personifioivat luontoa ja jotkut olennot ovat kirjaimellisesti yhtä luonnon kanssa. Ennen niitä pidettiin itsestään selvästi osana maailmaa, ja ne muistuttivat ihmistä luonnon kunnioittamisesta.Kuinka monesti olen itsekin kokenut näitä lyhyitä taianomaisia tuokiota: metsässä kävellessäni kuulen pienen risahduksen ja näkökentän laidalla, tuolla sammalikossa käy vilahdus: joku on selvästi tarkkaillut metsän porteista astunutta kulkijaa. Lintuko se oli vaiko metsähiiri vai sittenkin joku monista metsänhengistä? Keijukin se saattoi olla tai menninkäinen, joka tuli kurkistamaan sammaleisen kiven alta, kuka hänen rauhaansa taas häiritsee. Mutta tietenkään en ehdi nähdä enää mitään, metsä pysyy hiljaa ja säilyttää aina salaisuutensa...
Hienoviritteisesti kuvatut taruolennot kietovat lukijansa keveästi pauloihinsa. Egerkrans on lähestynyt kohteitaan avoimin, lapsenomaisin mielin, varoen astumasta kansantieteilijöiden saappaisiin. Tässä teoksessa eletään ja edetään tunteella ja olentojen omilla ehdoilla: nämä ihmeelliset, kauniit ja pelottavat, mieltä kiehtovat henget ovat Egerkransille yhtä tosia kuin orava tai karhu, jänis tai mikä tahansa muu elollinen olento.
Taiteilija jakaa taruolennot omiin, luonnontieteellisen tarkkoihin ryhmiinsä, vaikka hän heti ilmoittaakin sen olevan aika uskaliasta. On nimittäin niin, että erilaisten olentojen luokitteluun ei ehkä pitäisi ryhtyä lainkaan, ja se voi olla vaarallistakin, jos kyseiset henget eivät ole samaa mieltä asiasta.
Luonnonhenget, palvelushenget, muodonmuuttajat, vainajahenget, hirviöt. 'Vanhojen tuttujen' olentojen lisäksi myös ne, jotka ovat jääneet ainakin minulle tuntemattomiksi (esimerkiksi saarnetar, purohevonen, para, yönkorppi... ) saavat esittelynsä tässä kirjassa. Monet olennoista herättivät minussa ihastelun ja pelonsekaisen kunnioituksen ohella myös myötätuntoa: esimerkkinä pienet liekkiö-henget, joiden kohtalo on hyvin surullinen...
Kirjan pääpaino on ruotsalaisissa taruissa. Yksinomaan suomalaiseen kertomusperinteeseen kuuluvista taruolennoista on päässyt mukaan vain saunatonttu. Jäin kaipamaan esimerkiksi metsiemme kuningasta Tapiota, hiisiä ja kokkoa, joihin tässä kirjassa ei viitata sanallakaan. Toisaalta monet tässä kirjassa esitellyistä hengistä esiintyvät myös suomalaisessa kansanperinteessä, eri nimillä vain. Nimet löytyvät tästä suomennoksesta.
Se joka tuntee minut, varmasti arvaa jo, kuka on suosikkini kirja monista, monista olennoista... Se on tietenkin metsänhaltija, joka on ruotsalaisessa perinteessä saanut osan kotoisten henkiemme, Tapion ja Mielikin tehtävistä ja piirteistä.
Jos tulee haltijan alueelle, on käyttäydyttävä sen ehdoilla. Kaikkien luonnonhenkien tapaan metsänhaltija on oikullinen ja voi yhtä hyvin auttaa kuin asettua poikkiteloin. --- Se hämärtää ihmisten näön niin, että he eksyvät ja kulkevat kehää ympäri ja ympäri. Jotkut eivät löydä koskaan kotiin ja katoavat ainiaaksi metsän syvyyksiin. Ainoa tepsivä keino on kääntää takki ylösalaisin, jolloin yhtäkkiä herää kuin unesta ja löytää takaisin oikealle polulle.
Sille, joka on kerran joutunut metsänhaltijan valtaan, jää kuitenkin ainainen kaipuu metsään eikä hän koskaan oikein palaa entiselleen.Minun mielestäni metsän lumouksesta ei tarvitsekaan koskaan, koskaan toipua....
***
Melkeinpä kaikki taruolennot ovat ennen aikaan olleet luonteeltaan paljon kipakampia kuin nykyisin. Ajat, tavat ja uskomukset - ja sitä kautta myös taruolentojen merkitykset muuttuvat. Egerkranssin esittelemät olennot - ne nykyisin niin ihanina ja herkkinä esitellyt tontut ja keijutkin - nähtiin ennen ennalta-arvaamattomina, sellaisina että ne saattoivat niin halutessaan vahingoittaa ihmisiä - joko opetukseksi tai ihan vain huvikseen. Kirjassa esiintyy myös oikeasti pelottavaa porukkaa: oman lukunsa ovat saaneet erilaiset vainaja- ja kiusanhenget, joista kertovat kuvat ja tarinat saattavat pelottaa pienimpiä lukijoita. Kovin nuoren lapsen käsiin en tätä kirjaa siis antaisi. Tämäkin 'suositus' tietysti vaihtelee lapsen oman persoonan mukaan. Alla oleva kuva para-olennosta on tästä porukasta yksi esimerkki, ei vielä se pelottavin.
Muun muassa pelimaailmassa vaikuttavan taiteilija Johan Egerkranssin kuvat hurmaavat. Lisäarvoa kuvitukseen tuo vielä yksi mielenkiintoinen seikka: värikkäiden ja viimeisteltyjen kuvien lisäksi sivuilla vilistää lukematon määrä luonnosmaisia, kevyellä kädellä tehtyjä piirroksia: on kuin noissa luonnoksissa esiintyvät oliot olisivat valmiina haihtumaan katsojan ulottumattomiin heti, kun hänen katseensa niihin osuu...
Kenelle kirjaa suosittelisin? Kaikille satuihin ja tarinoihin ihastuneille lapsille ja aikuisille; en kuitenkaan aivan nuorimmille enkä herkimmille... Ehkäpä erityisesti vielä hänelle, joka elää elämänsä kiihkeintä Hobitti-innostustaan, rakastaa Tolkienin maailmaa ja muita fantasiakertomuksia: Pohjoismaiset taruolennot voisi olla nuorelle (ja miksei myös vanhemmalle) fantasiafanille pikantti luku- ja katselukokemus. Minä itse vietin kirjan parissa yhden ja vielä toisenkin kynttilänhämyisen iltapuhteen. Näin suurella sydämellä, innolla ja taidolla tehtyyn kirjaan oli helppo ihastua.
Kiitän kustantajaa arvostelukappaleesta.
Kirjan ovat lukeneet myös Kirjojen keskellä- blogin Maija sekä Hyllytonttu. Aloitan teoksella Annamin Kirjallinen retki pohjoismaissa -lukuhaasteen.
Johan Egerkrans: Pohjoismaiset taruolennot (Nordiska väsen, 2013)
Kustantaja Minerva 2014, 2 p., 127 s.
Suomentanut Eero Ojanen