Heidi's bookshelf: read

Heartstopper: Osa 1
Kiss My JUHANNUS
Sydämenmuotoinen kesä
Kiltin tytön murhaopas
Perfect on Paper
Lomalla kaikki on toisin
Kärsimyskukkauuteaddiktio
Stranger Things: The Other Side
Laura Dean Keeps Breaking Up with Me
10 totuutta ja yksi tehtävä
Punapipoinen poika
Kiss Me - Rakkautta Mykonoksella
Counting Down with You
Laakson linnut, aavan laulut


Heidi's favorite books »
Näytetään tekstit, joissa on tunniste elokuva saatavilla. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste elokuva saatavilla. Näytä kaikki tekstit

tiistai 27. joulukuuta 2022

Royalteen-sarja: Anne Gunn Halvorsen ja Randi Fuglehaug

 Royalteen - Puoli valtakuntaa: Anne Gunn Halvorsen ja Randi Fuglehaug. Suomentanut Kati Valli. WSOY 2022 (Royalteen #1)

Norjankielinen alkuteos (2020): Halve kongeriket. Arvingen. Kansi: Kaisu Sandberg (suunnittelu) ja Hilla Semeri (kuvitus)

"Hittisarjan avaus, jonka pohjalta on juuri tehty Netflix-elokuva!

Maan tunnetuin poika ja suurta salaisuutta mukanaan kantava tyttö. Lukuisiin maihin myyty kuninkaallinen romanssi on tarina pelkojen voittamisesta ja yllättävästä rakkaudesta norjalaisessa eliittikoulussa.

17-vuotias Lena on juuri muuttanut Osloon, eikä oman paikan löytäminen upeassa eliittikoulussa ole helppoa. Lenalla on takanaan menneisyys juorukuningattarena ja kotona suuri salaisuus, josta kukaan uudessa koulussa ei saa tietää mitään. Mutta kun Lenan ja samaa koulua käyvän kruununprinssi Kallen elämät risteävät, Lena saa unohtaa toiveensa välttää liiallista huomiota. Miten paljastaa omat salaisuutensa, kun ihastus on koko valtakunnan seuratuin nuori – niin tosielämässä kuin sosiaalisessa mediassakin? 

Raikas ja koukuttava Royalteen: Puoli valtakuntaa on ollut valtava hitti kotimaassaan Norjassa ja sarjasta on kasvanut neliosainen. Ensimmäisen kirjan filmausoikeuksista kilpailtiin rajusti, ja lopputuloksena tarina valloittaa nyt maailmaa myös Netflix-elokuvana."(WSOY)

Oma arvio:

Tämä kirja tulla tupsahti taas jostain näkökenttääni syksyllä, ja kiinnostuin oitis valtavasti. Ensinnäkin siksi, että norjalaista YA:ta en olekaan vielä lukenut, ja toiseksikin, koska kuninkaalliset. Niin, olen jotenkin hirmuisen mieltynyt viime aikoina kirjoihin, joissa vilisee kuninkaallisia. Ja kolmas syy: tästä on tehty Netflix-elokuva, joten voin täydentää lukukokemukseni vielä katsomalla leffan. Mikäs sen parempaa.

Hänen täytyi olla varovainen.
He eivät saisi koskaan tietää. (s. 86)

On hankala kertoa kirjan juonesta paljastamatta liikaa, sillä haluaisin muidenkin yllättyvän samanlailla kuin minäkin tarinan edetessä. Yritän siis olla varovainen:

Lena on muuttanut pieneltä paikkakunnalta isän, äidin ja suloisen pienen Theon kanssa suureen kaupunkiin, Osloon. Lenalle on tapahtunut jotakin Hortenissa, ja hänen perheensä on päättänyt antaa hänelle uuden alun Oslossa, jossa hän aloittaa hienossa Elisenbergin lukiossa. 

Heti ensimmäisenä päivänä Lena huomaa, etteivät uudet lukiokaverit ole keitä tahansa: muun muassa norjan kuninkaalliset kaksoset Margrethe ja Karl Johan käyvät samaa lukiota. Karl Johan kiinnittää huomionsa Lenaan, mutta kukaan muu ei tunnu huomaavan tyttöä. Uusi alku ei siis vaikuta kovin lupaavalta. Lenaa se ei haittaa, mutta vanhemmat toivoisivat hänen saavan ystäviä. Lena kaipaa Horteniin jäänyttä ystäväänsä Liviä, jonka kanssa hänellä meni välit tyystin ennen heidän muuttoaan. Lukijalle syy selviää toki myöhemmin.

- Me taidamme nyt olla sujut. Minä pelastin  sinut korvesta ja sinä minut punkkikuolemalta. (s. 33)

Eräänä päivänä Lena lähtee käyttämään Theoa vaunulenkillä, kun hän eksyy uudessa ympäristössä. Sattumoisin lenkillä ollut Karl Johan eli Kalle pelastaa Lenan pinteestä ja ottaa heistä kuvan snäppiin, kun Lena vuorostaan pelastaa Kallen punkin puremalta. Kun snäppikuva sattuu muiden näkökenttään, Lena yhtäkkiä huomataan. Nyt hän pääsee kuninkaallisiin piireihin ja tulee kutsutuksi Ingridin bileisiin, vaikka Lena ei halua lähteä. 

Kalle on sinnikäs ja hakee tytön väkisillä mukaan. Hiukan Lenaa häiritsee se, että Kalle vapettaa maria leikkimökissä ja jättää sitten hänet huomiotta loppubileiden ajaksi. Kukaan ei tunnu syövän bileissä mitään eikä kukaan ui uima-altaassa, vaikka sellainen on. Lenaa alkaa ärsyttää. Hän juo liikaa ja mokaa pahemman lailla. Menettikö hän nyt maineensa Oslossakin? Katsooko Kalle enää häneen päinkään? Miksi Margrethe on niin ynseä Lenaa kohtaan?

Kruununprinssi veti voitonriemuisena esiin purkillisen makrillia tomaattikastikkeessa. (s. 95)

Norjalaisuus tulee kivasti esille esimerkiksi Lenan eväsleivissä, joissa on päällä makrilleja tomaattikastikkeessa (ja jota Kalle ei voi sietää!) Vai oliko tässä nyt viljelty kliseetä, jonka mukaan norjalaiset tykkäisivät makrilleista, vaikka suurin osa nuorista oikeasti vihaa niitä? Joitakin kyseenalaisia kohtia tässä oli, jotka jättivät hiukan hämmentyneen olon, kuten Kallen vapettaminen ja samaan hengenvetoon sen puolusteleminen ryyppäämistä järkevämpänä vaihtoehtona, mutta toisaalta tässä näytetään kirjan nuorten aikuisten elämää sellaisena kuin se on eikä aleta heti valistaa. Pidin kirjaa kuitenkin tosi viihdyttävänä ja helppolukuisena.

Nyt Lena oli itse yksi heistä.
Oslolaisista. (s. 167)

Kirjan loppuosa menetti hiukan otettaan, eli pidin paljon enemmän kirjan kahdesta ensimmäisestä kolmanneksesta. Kallen ja Lenan  epäonniset sekstailuyritykset toivat  kiusaantuneen olon. Toisaalta, siinä mielessä ne ehkä olivatkin onnistuneita kuvauksessaan. Eihän se läheskään aina mene ekalla kerralla nappiin eivätkä toiveet kohtaa. Tässä on myös käännetty asetelma toisin päin totutusta, eli poika ei ole valmis, vaikka tyttö on.

Kirja loppuu melkoiseen cliffhangeriin, joten jatkoa seuraa...

Seuraavaksi siirryn sitten leffan pariin ja odottelen keväällä ilmestyvää jatko-osaa Onnellisina loppuun asti.


Arvosanani 4+

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Royalteen - Onnellisina loppuun asti: Anne Gunn Halvorsen ja Randi Fuglehaug. Suomentanut Kati Valli. WSOY 2023 (Royalteen #2)

Norjankielinen alkuteos (2021): Halve kongeriket 2: Drømmeprinsen. Kansi: Kaisu Sandberg (suunnittelu), Hilla Semeri (kuvat)

"Lukuisiin maihin myyty hittisarja, josta on juuri tehty Netflix-elokuva!

Salaisuuksia, juoruja ja virheitä. Koukuttavan Royalteen-sarjan toinen osa keskittyy prinsessa Margrethen myrskyisään elämään. Miten toteuttaa tavalliset teinitytön unelmat, jos koko maa tarkkailee sinua?

Prinsessa Margrethen elämä on täynnä rajoitteita ja ihmisiä, jotka odottavat, että hän mokaa lopullisesti. Samalla hänelle on kehittymässä salainen, rajat ylittävä kuninkaallinen romanssi. Kaiken päälle Margrethen vanhemmat, Norjan kuningas ja kuningatar, ovat vieraantuneet nykyajasta. Aivan toisenlaisia kuninkaallisia ovat modernit ja empaattiset naapurit Tanskassa. Kun kuningasperheet päätyvät yhteiselle hiihtoreissulle, Tanskan kruununprinssi osoittautuu myös varsin hurmaavaksi. Mutta unelmien prinssit ja prinsessat eivät välttämättä ole sitä miltä päälle päin näyttää. Royalteen-sarja on valtaisa norjalainen hitti. Sen toinen osa Onnellisina loppuun asti on yhtä aikaa raadollinen ja suloinen tarina, jota on mahdoton laskea käsistään." (WSOY)

Oma arvio:

Royalteen-sarjan toinen osa ei pettänyt odotuksiani. Onnellisina loppuun asti esittelee nyt viileän jääprinsessa Margrethen kaikkine heikkouksineen. Eikä Kallen sisar, joka ensimmäisen osan lopussa tuupertui kesken koulun halloweenbileiden lattialle, ole niin viileä kuin mitä hän antaa ymmärtää.

Tässä toisessa osassa eletään Covid19-viruksen aikaa, jolloin koulutkin olivat hetken suljettuna. Niinpä Margrethe on saanut toipua rauhassa hänen tuupertumisensa aiheuttamasta kohusta ja hämmennyksestä. Toisin kuin arvellaan, Margrethen pyörtyminen johtui paracetamolin ja alkoholin yhteisvaikutuksesta, ei sen kummemmasta. Muut luulevat sen johtuvan yliannostuksesta. Vain Margrethe itse tietää totuuden paremmin, eikä korjaa asiaa, vaikka ystävänsä Arnie kokee syyllisyyttä tuon illan tapahtumista annettuaan gammaa prinsessalle.

- Onko naama järjestyksessä? Oletko valmis tekemään comebackin? (s. 7)

Kalle ja Margrethe palaavat kouluun muiden tavoin koronasulkutoimenpiteiden laannuttua. Kuninkaallisperhe on kuitenkin tiukan syynin alla, jotta kansalaiset saisivat heidät kiinni pienestäkin rikkeestä, jolla he rikkoisivat koronarajoituksia. Margrethe saa alkuun kyräilyä osakseen, mutta kipakkaan tyyliinsä hän hiljentää äkkiä kuiskutteluporukat ja yrittää palata normaaliin. Muilta salaa hän jatkaa kuitenkin voimakkaiden paracetamol-kipulääkkeiden syömistä krooniseen päänsärkyynsä. Lääkkeitä hän nyysii äidiltään, joka on liian väsynyt ja masentunut huomatakseen mitään. 


Margrethellä on salaisuus: hän on viestitellyt Tanskan kruununprinssi Henrikin kanssa jonkin aikaa, ja uskoo, että heillä voisi olla jotain kipinää välillään. Henrik on häntä muutaman vuoden vanhempi, mutta tuskinpa se haittaa. Sitten Margrethe kuulee, että Tanskan kuninkaalliset tulevat viettämään pääsiäistä Norjan hovin kanssa laskettelun ja mökkeilyn parissa, joten Margrethe on kuin tulisilla hiilillä. Hän haluaa kokea ensimmäisen seksikertansa komean ja mukavan Henrikin kanssa. Tämä on ihan toista maata kuin eräs Gustav, joka osoittautui ihan erilaiseksi kuin Margrethe kuvitteli - ja joka kiristää nyt Margretheä eräällä asialla.

Mihin kaikkeen hän olisikaan valmis, jos vain saisi sen tekemättömäksi. Koko sen illan. (s. 55)

Margrethe huomaa välillä vieraantuvansa niin perheestään kuin hänen ja Kallen yhteisestä kaveriporukasta: isällä on outoja menoja ja hän käyttäytyy muutenkin oudosta, äidillä omat ongelmansa, Kalle haluaa vain bilettää ja olla Lenan kanssa ja kaveriporukka unohtaa välillä kutsua Margrethen yhteisiin bileisiin. Ainoastaan Arnie ja Fanny tuntuu välittävän hänestä, mutta sitten Lenan ystävä Liv iskee kyntensä Arnieen. Prinsessa tuntee olevansa aika yksin kaiken keskellä. Fannylle hän ei ole kertonut kaikkea, kuten sitä, mitä tapahtui Gustavin kanssa. Tuupertumiskohtauksen takia hän haluaa välttää alkoholia, mutta sekään ei ole niin helppoa alkoholinhuuruisissa bileissä. Sitten tapahtuu yksi ylilyönti, joka vaikuttaa koko perheen maineeseen.

Pandemia meni, pääsiäinen tuli.
Rinteet täynnä valkeaa! Shottisuksi odottaa! Jodl doi dii, jodl doi daa! (s. 119)

Onnellisina loppuun asti on yhtä viihdyttävä, hauska ja koskettava kuin sarjan ensimmäinenkin osa. Parasta antia on kuninkaallisten mökkeily, Arnien tehtailemat biisit ja Fannyn ikimuistoiset synttäribileet. Muutama kohta Margrethen ja Henrikin välillä minua jäi häiritsemään, jonka takia en ihan viis kautta viittä tälle anna. Lisäksi motkotin jo eka osan kohdalla vapettamisesta, ja nyt mukana oli myös gammaa bileiden buustaajana. (Jotenkin haluaisin, että nuortenkirjat jätettäisiin vähemmälle tuommoisista aineista. Varsinkin, kun ne esitetään mielestäni tässä kirjassa aika normalisoituna.) Noista epäkohdista huolimatta nautin lukea kuninkaallisen perheen elämästä, joka ei ole sekään yhtä juhlaa, Margrethen kertomana. Romanttiset kuviot toimivat myös oikein kivasti. Suorittajankeskeinen Margrethe haluaa pitää kaiken kontrollissa ja hänen on vaikea olla oma itsensä, sillä se tarkoittaisi hölläämistä kaikesta suunnitellusta. Kirjan aikana hän oppii hiukan löysäämään ja olemaan pingottamatta niin paljoa, mutta vaikeaa se on. Siinä on myös hiuksenhieno raja, kuinka paljon kannattaa höllätä ja antaa palaa. 

Se oli takuulla Margrethen vähiten sujuva ja tyylikäs lasku koskaan, mutta näin hauskaa hänellä ei ollut ollut pitkään aikaan. (s. 145)

Kirja loppuu jälleen melkoiseen cliffhangeriin, josta käy sanomattakin selväksi, että seuraavan osan päähenkilönä on somettaja Tess. Royalteen 3 - Vallan huipulla ilmestyy marraskuussa -23, joten jään innolla odottamaan jatkoa. Kävin Goodreadsissa nuuskimassa ja selvitin, että 4. osassa näkökulmahenkilönä on kruununprinssi Kalle, 5. osassa Kallen ja Margrethen ystäväpiiristä Ingrid ja 6. osassa Margrethen paras ystävä Fanny.

Arvosanaksi annan 4+

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Royalteen - Vallan huipulla: Anne Gunn Halvorsen ja Randi Fuglehaug. Suomentanut Kati Valli. WSOY 2023 (Royalteen #3)

Norjankielinen alkuteos (2021): Halve kongeriket 3: På tronen. Kansi: Kaisu Sandberg

"Kuka nykymaailmassa käyttää suurinta valtaa? Netflixistä tutun, eliittikoulun kuninkaallisia kuvaavan Royalteen-sarjan kolmannessa osassa päärooliin nousee somevaltiatar Tess.

Meikkivinkkeihin aiemmin Instagramissa keskittynyt Tess kohoaa mielipidevaikuttajaksi sen jälkeen, kun hänen yhteenotostaan rasistisesti käyttäytyvän laulajan kanssa tulee valtakunnan uutinen. Mutta ymmärtääkö 17-vuotias varakkaan perheen tytär ja somejulkkis oikeasti mistä puhuu? Kun Tess lisäksi päätyy tutustumaan laulajaan, josta koko soppa lähti liikkeelle, hän joutuu miettimään tarkkaan, missä kulkevat yksityisyyden rajat. Romanttinen ja raikas Royalteen-sarja kuvaa norjalaisen eliittikoulun elämää ja Norjan kuningasperheen lasten ihmissuhteita. Sarjan kolmannessa osassa pohditaan kiinnostavalla tavalla nykyaikaista vallankäyttöä ja vaikuttamista."(WSOY)


Oma arvio:

Norjalaisen Royalteen-sarjan kolmannessa osassa loistaa sometähti Tess, joka oli ensimmäisessä osassa Puoli valtakuntaa prinsessa Margrethan epäsuosiossa, mutta jonka ystävällinen tulokas ja kirjan päähenkilö Lena ujutti takaisin kuninkaalliseen ystäväpiiriin. Toinen osa, Onnellisina loppuun asti, jonka päähenkilönä on itse prinsessa Margrethe, päättyy siihen, kun ystäväpiiri lukee Tryvannin festarikeikan päätteeksi otsikoista, että heidän ystävänsä Tess on heilutellut nyrkkejään erästä kuuluisaa artistia, TÖS:iä päin. Mitä kummaa on tapahtunut? Juttu jää auki.

Nyt Tess pääsee kertomaan tuon karmean illan tapahtumista itse. Kuinka TÖS ja hänen typerät kaverinsa nöyryyttivät Tessiä, kuvasivat hänen twerkkaustaan ja käyttäytyivät rasistisesti häntä kohtaan - eikä suosittu artisti puuttunut asiaan mitenkään. Kaiken huipuksi TÖS tarttui Tessiin kiinni repien tämän paidan, jonka seurauksena tytön oli pakko puolustaa itseään ja huitaista nuorta miestä nyrkillään. Ja nyt kaikki otsikot toitottavat samaa. Tessin isoveli ei voi ymmärtää, miten hänen siskonsa saattoi olla niin ajattelematon ja pahoinpidellä suositun artistin. Tess taas ei voi ymmärtää, miksei isoveli puolusta häntä. Hän päättää luottaa uskollisiin katsojiinsa ja tuuttaa someen videota, jossa esiintyy repeytynyt paita päällään. Näin syntyy antirasismia ja metoo-henkeä huokuva  #isketakaisin-kampanja, joka suistaa TÖS.in suosion laskuun - mutta Tessin seuraajamäärät senkun kasvaa.

Tess nosti puhelimensa Laminin silmien eteen.
- Iske takaisin? Mitä vastaan?
- Arkipäivän rasismia tietenkin! Minun eilisen toimintani innoittamana! (s. 35)

Some on Tessille turvasatama, rakas harrastus ja keino ilmaista itseään. Hänen meikkausvideonsa ovat todella suosittuja, mutta isoveli ei ymmärrä, kuinka isosta jutusta on kyse. Tess tekee hyvän sopimuksen Sunny-aurinkovoideyrityksen kanssa ja on esikuvana muille ruskeille tytöille - sillä ruskeidenkin tyttöjen täytyy suojautua auringolta. Sitten Tessiä pyydetään ehdolle suosittuun Bloggarit-ohjelmaan, ja hänellä riittää menoa erilaisissa tilaisuuksissa ja bileissä, joiden aikana arvioidaan Tessin sopivuutta ohjelmaan. Mutta sitten Tess saa kuulla jotain, joka ei ole tarkoitettu hänen korvilleen. Täyttääkö hän vain ruskean tytön kiintiön ohjelmassa?

No niin, Tess ajatteli. Siinä oli tv-väelle sisältöä!
Eikä tämä liittynyt mitenkään hänen ihonväriinsä. Hän oli saanut tämän aikaan ihan itse. Samoin kuin kaiken muunkin. (s. 176)

Missä ovat Tessin vanhemmat? He omistavat Dubaissa hotellin ja viettävät arkensa siellä, kun taas Tess ja norjalaista hotellia johtava Lamin-veli asustavat kahdestaan. Tess huomaa, että välit ystäväpiiriin alkavat rakoilla niin #isketakaisin-jupakan kuin Tessin somekiireiden vuoksi. Paras ystävä Ingrid tarvitsisi kipeästi Tessin apua matematiikan kokeisiin valmistautumisessa, mutta närkästyy, kun Tess tuo paikalle Bloggarit-kuvausryhmän. Kuninkaallisen perheen nuoret, Kalle ja Margrethe eivät taas arvosta sitä, että Tess yrittää tuoda kuvausryhmän mukanaan kansallispäivän bileisiin. Tess tuntuu olevan puun ja kuoren välissä: hän ei itsekään haluaisi sotkea ystäviään kaikkeen mukaan, mutta toisaalta hänen pitäisi vakuuttaa Bloggarit-tuotantoryhmä siitä, että hän sopisi ohjelmaan ja voisi tuottaa sinne mielenkiintoista sisältöä.

Oliko hän tosissaan yrittänyt viedä kuvausryhmän mukanaan kuninkaanlinnaan Norjan kansallispäivänä? Mitä hän oikein kuvitteli? Että hän olisi Margrethelle ja Kallelle niin tärkeä, että he suostuisivat siihen? (s. 167)

Tess tutustuu söpöön Jonakseen, hiukan homssuiseen poikaan, joka on poliittisesti aktiivinen ja vastustaa muun muassa kuningaskuntaa. Poika vaikuttaa aluksi oikein ihanalta, mutta onko hänkään ihan sitä, mitä väittää olevansa? Viekö pojan mielipiteet kuninkaallisista ja muista etuoikeutetuista, joihin koko Tessin ystäväpiiri kuuluu, häntä kauemmaksi ystävistään? Voivatko he koskaan ymmärtää häntä, ruskeaa tyttöä Norjassa, täysin? Saako hän enää tukea ystävistään, kun hän heitä eniten tarvitsisi? 

Tämä  sarjan kolmas osa oli yhtä viihdyttävä ja hyvä kuin aiemmatkin, ellei jopa paras tähänastisista. Sivumäärältään tämä on sarjan muhkein osa, sillä sivumäärä hurahtaa pikkaisen yli kolmensadan (kun taas viimeinen osa on vain 200-sivuinen.) Rasismin lisäksi sosiaalisen median valta ja voima on hyvin keskeisessä roolissa, niin hyvässä kuin pahassa. Tessin lisäksi myös muilla henkilöillä ei mene niin nappiin, ja voi arvatakin, että tänä keväänä ilmestyvässä sarjan neljännessä osassa Teidän majesteettinne setvitään pääosassa olevan prinssi Kallen näkökulman kautta  tässä osassa ilmenneitä ongelmia. 

Annan arvosanaksi tälle 4,5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muualla:

--

Royalteen - Teidän majesteettinne: Anne Gunn Halvorsen & Randi Fuglehaug. Suomentanut Kati Valli. WSOY 2024 (Royalteen #4)

Norjankielinen alkuteos (2022): Halve Kongeriket 4:  Audiens. Kansi: Hilla Semeri

"Norjalaisessa hittisarjassa on vietetty ikimuistoisia hetkiä jo usean samaa eliittikoulua käyvän päähenkilön kanssa. Nyt ääneen pääsee viimeinkin kruununprinssi Kalle itse.

Aurinko hellii Norjan Lofootteja ja surffauskaupunki Unstadia, mutta kruununprinssi Kallen elämää peittävät varjot. Hän on kesälomareissulla ystävien kanssa, mutta samalla hänen olisi voitettava takaisin puolelleen sekä entinen tyttöystävänsä Lena että koko Norjan kansa. Onko Kalle pelkkä bileprinssi vai olisiko hänestä muuhunkin? Kallen tilannetta ei auta sekään, ettei hän tunnu pärjäävän Unstadin omille pojille, jotka ovat harrastaneet surffausta koko ikänsä. Kesäisille Lofooteille sijoittuva dramaattinen ja romanttinen tarina tarjoilee tunnemyrskyjä ja suuria paljastuksia jylhissä maisemissa. Se on pakollista ahmittavaa kirjasarjan ja Netflix-elokuvien maailmasta tutun kuninkaallisen ystäväporukan seuraajille."(WSOY)


Oma arvio:

Norjalainen Royalteen-sarja on ollut tasaisen viihdyttäbää luettavaa, ja jokaisessa osassa on ollut jokin oma teemansa, jota on seurattu eri näkökulmahenkilön kautta. Omat osansa ovat nyt saaneet kruununprinssin kanssa seurusteleva teiniäiti Lena, päihdeongelmista toipuva prinsessa Margrethe ja somettaja-Tess. Vaikka jokaisessa osassa keskiössä on kulloisenkin päähenkilön vaiheet, koko eliittikoulun porukan vaiheet seuraavat mukana ja kirjat ovat loppuneet cliffhangeriin, josta on sitten jatkettu uuden näkökulmahenkilön parissa. Neljännessä osassa päästään viimein kurkistamaan lähemmin kruununprinssi Carl Johanin eli Kallen elämään. Odotin tätä innolla, mutta en nyt kirjan luettuani olekaan ihan varma, mitä sanoa.

Viime osassa Lenan ja Kallen suhde alkoi kriiseillä ja nyt Lena on halunnut, että hän ja Kalle olisivat enää vain ystäviä. Kallen on hankala niellä tätä, sillä hän kaipaa Lenaa kovasti. Hän ottaakin suhteen kariutumisen omille niskoilleen, tarkastelee tekemiään virheitä ja päättää kunnostautua sellaiseksi, että Lenan on pakko ottaa hänet takaisin hänen ja pikkuisen Theon elämään. Avuksi tähän Kalle lainaa erilaisten elämäntaito-oppaiden kirjoja ja podcasteja, joissa opastetaan, miten kunnon mieheksi tullaan. Kalle alkaa treenata tosissaan, niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Ajatuksesi muokkaavat sinua itseäsi. Jos ajattelet heikkoja ajatuksia, sinusta tulee heikko mies. Podcastin puhujaääni kaikui hänen korvissaan. (s. 19)

Eliittikoulun porukka on muutenkin kriisissä, sillä Ingrid ei ilmestynyt kevätjuhlaan ja ilmoitti lähteneensä somessa tapaamansa surffaripojan Falkin luokse Lofooteille asumaan. Kalle keplottelee vanhemmiltaan luvan, että he saavat lähteä porukalla suostuttelemaan Ingrid takaisin kotiin. Kalle laatii täydelliset matkasuunnitelmat, vuokraa porukalle huippuasumuksen ja hykertelee täydellinen loma mielessään. Taka-ajatuksena hänellä on toki saada Lena takaisin oppaidensa neuvojen avulla. Hänen on osoitettava olevansa kunnon mies Lenalle. Harmi vain, että toksista mieskuvaa ylläpitävät self helpit eivät ole tähän ehkä paras ratkaisu.

Hän oli ajatellut, että reissusta tulisi leppoisa, lämmin ja mahtava, mutta kaikki olikin ollut vain kylmää, märkää ja kamalaa.(s. 124)

Kallen suunnitelmat eivät oikein ota onnistuakseen. Varattu majapaikka onkin melkoinen mörskä, Falk osoittautuu oikeaksi Kallen oppaiden esikuvalliseksi urooksi ja lisäksi naapurimaatilalla asusteleva, raamikas Tommy tuntuu kiinnostuneen Lenasta liikaa - ja toisinpäin. Muuta porukkaa ei tunnu haittaavan, vaikka puitteet reissulle eivät ole täydelliset, mutta Kalle kiristelee koko ajan hampaitaan. Arnie tuntuu saavan ihan liikaa huomiota ja Kalle ilkeilee kaverilleen. Tess motkottaa vain sopivan somekontentin puutteesta, Ingrid tuntuu olevan täysin tyytyväinen Falkin seuraan, mutta jokin mättää heidän suhteessaan. Lena ei tunnu arvostavan Kallen hössötystä. Margrethe vaikuttaa olevan pettynyt veljeensä. Kaikki siis tökkii, mutta muulla porukalla tuntuu olevan ihmeen hauskaa. 

Kalle nielaisi. Tuota hän ei ainakaan tekisi. Tai ehkä tekisikin. Aivan, juuri tuollaisia juttujahan hän nykyään teki! Hän oli mies! (s. 96)

Kallen käytös on lähes sietämätöntä koko kirjan ajan. Hän ihailee toksisia mieskuvia ja miettii jatkuvasti, miten hänen tulisi olla lihaksikkaampi ja "enemmän mies". Tämä käy lukijalle melko ärsyttäväksi, vaikka toki ymmärtäisi, mikä tässä on tarkoituksena. Tokihan Kalle lopussa sitten herää tähän päivään, mutta minun kohdallani se on myöhäistä: olen jo ehtinyt ärsyyntyä liikaa. Kalle saattaa itsensä parikin kertaa vaaraan välinpitämättömyydellään ja tarpeellaan todistella osaamistaan. Osaako hän oikeasti tehdä muuta kuin bilettää, miettii hän. Miksi Lena kiinnostuu rempseästä lammastarhuripojasta, oikeasta maalaisjuntista, kun Kalle yrittää koko ajan tosissaan pitää tytöstä huolta. Hänellä on siihen rahaa. Hän osaa suositella kunnon ulkoiluvarusteet ja järkätä parhaimmat herkut bileisiin. 

Eipä unohdeta kuitenkaan kirjan juonen kannalta tärkeää seikkaa, eli saavatko nuoret houkuteltua Ingridin palaamaan kanssaan kotiin, vai haluaako tyttö jäädä elämään vapaata elämää autossa asuvan surffarin kanssa, joka arvostaa tytön ruuanlaittotaitoja. Onkohan parin suhteessa kaikki kunnossa, sillä ihan kuin Ingridin pitäisi kysyä kaikkeen Falkin lupa. Kalle huomaa myös, että Ingridin lähellä tuntuu jotenkin jännältä, ja hänellä menee ajatukset sekaisin, kun saa kuulla tytön olleen tosi ihastunut Kalleen ennen Lenaa. 

Olin jotekin ajatellut, että Royalteen-sarja päättyy tähän, mutta eipäs päätykään! Norjaksi on ilmestynyt vielä kaksi osaa lisää, joista seuraavissa osissa päähenkilöinä ovat Ingrid ja Fanny. Kirja loppuikin taas sen verran kutkuttavaan kohtaan, että jään innolla odottamaan Ingridin näkökulmaa.

Annan arvosaksi tälle osalle 3+

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.


Samantyylistä luettavaa: 


torstai 11. maaliskuuta 2021

Paahde: Louis Sachar

 Paahde: Louis Sachar. Suomentanut Jaana Kapari. Otava 2001

Englanninkielinen alkuteos (1998): Holes. Kansi: Heli Hieta.

"Stanley Yelnats on poika, jonka kohtalona on olla väärässä paikassa väärään aikaan. Kun lenkkitossu putoaa taivaasta hänen päähänsä, Stanley joutuu syyttömänä poikien rangaistusleirille paahtavan kuumaan autiomaahan. Mutta kohtalolla on takataskussaan paljon muutakin. Sattumien palapeli, joka alkoi muotoutua sata vuotta sitten autiomaan ollessa vielä järvi, on lukijan ratkaistava itse."

Oma arvio:

Aina välillä yritän tarttua muihinkin nuortenkirjoihin kuin uutuuksiin, etenkin sellaisiin, joista on ollut pöhinää jossain vaiheessa. Louis Sacharin Paahde on sellainen, joka on kummitellut mielessäni usein. Olen saattanut lukea jostain tuskastuneesta somepäivityksestä, miten "yläkoulun opet luetuttaa oppilailla aina sitä iänikuista Paahdetta." Osa puolustelee Paahdetta hyvänä kirjana, mutta olen myös vähättelyjä nähnyt. No,  nyt otin itse selvää. Onko Paahde niin hyvä, että sitä voi yhä huoletta suositella yläkoululaisille, myös nihkeästi lukeville tapauksille? Mikään ikivanha teoshan tämä ei kuitenkaan ole, vaan alkuteos Holes on julkaistu 90-luvun lopulla.

Kirjan alussa päähenkilöä kuskataan bussilla kohti tuntematonta, nimittäin teksasilaiselle nuorten rangaistusleirille kuivuneen Greenjärven rannalle. Olosuhteet leirillä ovat armottomat: jatkuva kuumuus ja kuivuus piinaa leirille kuskattuja poikia ja lisäksi heidän täytyy väistellä kalkkarokäärmeitä, skorpioneja ja mikä pahinta, tappavia keltatäpläliskoja (juuri tällainen komeilee kannen kuvassakin.)

Leirillä Stanley Yelnats, jonka sukunimi on hassusti etunimi väärinpäin, tutustuu varsin erikoiseen poikajoukkoon, joista kutakin syytetään eri rikkeistä. Menneisyys ei kuitenkaan tunnu olevan olennaista leirillä, jossa taistellaan joka päivä janoa vastaan ja illalla lepuutellaan väsyneitä lihaksia. Poikien tehtävänä on nimittäin kaivaa joka päivä kuivuneen järven pohjaan (joka on kovaa ja tiivistä) lapion korkuinen ja levyinen kuoppa. Ohjaaja nimeltä Pendanski tuo kaivajille vettä ja lounasta muutaman kerran päivässä, mutta veden riittävyys on melko niukalla. Kuopan kaivamiselle ei anneta suurempia syitä ja tarkoituksia, mutta poikien on ilmoitettava välittömästi, jos he löytävät maasta jotain kiintoisaa.

"Janottaako?" Arvoisa kysyi.

"Janottaa, Arvoisa", Stanley vastasi kiitollisena.

"No, siihen kannattaa totutella. Sinua janottaa seuraavat puolitoista vuotta." (s. 21)

Lukijaa tietysti kiinnostaa se, miksi Stanley on leirille joutunut. Tapahtumien lomassa hänen menneisyyttä kirotun suvun lapsena aletaan valottaa ja myöhemmin selviää myös ne surullisenkuuluisat sattumukset, jotka tekevät Stanleystä varkaan hänen tahtomattaan. Lisäksi kerrotaan ajasta, jolloin Greenjärvessä oli vielä vettä ja siellä tapahtui traagisia tapahtumia, joista yhä kerrotaan seuraaville sukupolville. Lukijan kannattaisi lukea nämä takaumat ja taustoitukset tarkkaan, sillä niiden avulla kirjan sokkelo ja takakansitekstissä mainostettu palapeli alkaa muodostua. Minä en tehnyt niin, sillä pitkästyn usein tämmöisissä kohdissa, joissa kehyskertomuksesta hypätään pois. Niinpä en ihan kaikkia palapelin palasia saanut lopussa yhdistettyä, mutta toki tajusin pointin. Kaikki liittyy kaikkeen tässä kirjassa.

 Stanleysta tuntui kuin hän kaivaisi omaa hautaansa. (s.44)

Kirjan tunnelma on toisaalta hyvin paikallaan pysyvä, mutta toisaalta lievästi uhkaava. Lukija odottaa koko ajan jotain kamalaa tai yllättävää tapahtuvaksi, mutta käänteet eivät ole niin hätkähdyttäviä kuin odottaisi. Minulla oli koko ajan sellainen tunne, että kirjassa voisi tapahtua jotain yliluonnollista, mutta näin ei ole. Siksi jopa petyin kirjan loppuratkaisuun, sillä vaikka tiesin, ettei kirjassa ole mitään spefi-elementtejä, niitä kaipasin. Kirja antoi ymmärtää enemmän mitä lopussa tarjosi.

Jos joskus olet ollut niin lähellä, että olet nähnyt keltaiset täplät, olet luultavasti vainaa. (s. 48)

Kiehtovin juttu kirjassa on minusta kannessakin komeilevat, uhkaavat ja myrkylliset keltatäpläliskot, jotka ovatkin juonen kannalta hyvin merkittävässä roolissa. Kuten myös sipuli, lukutaito ja lenkkitossut. Ja lempinimet. Jokaisella pojalla on oma lempinimensä, ja Stanleytä aletaan nimittää heti hänen saavuttuaan Luolamieheksi.

Ymmärrän silti sen, miksi tämä kirja on sopiva yläkoululaisten lukemistoon monien opettajien mielestä: kirjan juoni pitää otteessaan, se etenee hyvin helppolukuisesti (joskin nuo kehystarinasta poikkeavat selonteot hieman sotkevat selkeyttä) ja poikien välinen kanssakäyminen Greenjärven leirillä on hyvä teema käsiteltäväksi äidinkielen tunneille. Paahde on yhdistelmä mysteeriä, poikaromaania, seikkailua ja aavistuksen jännitystä. Minulle tulee väistämättä mieleen James Dashnerin Maze Runner -sarjan avausosa Labyrintti, jossa joukko poikia yrittää selviytyä aukiolla labyrintin keskellä ja keksii omat pelisääntönsä. Esikuvaksi voisin myös mainita tietysti William Gouldingin Kärpästen herran, jossa valvomattomana poikien meno äityy todella brutaaliksi verrattuna tämän kirjan tarinaan, jossa Valvoja Pendanski ja leirin johtaja Arvoisa pitävät kuitenkin jonkin verran lankoja käsissään. Heistäkin kuitenkin paljastuu ikäviä, ei niin reiluja piirteitä.

Mikä on siis lopullinen mielipiteeni? Paahde on minusta hyvä, mukaansatempaava ja aikaa kestävä nuortenromaani, ja aion vielä itsekin tätä vinkata ehdottomasti yläkoululaisille. En kuitenkaan rakastunut tähän niin paljoa, että lukisin itsenäisen jatko-osan Riskitekijä. Kirjasta tehdyn elokuvan aion kuitenkin vielä katsoa.

 Arvosanani 4+

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

 

Muissa blogeissa:

Yöpöydän kirjat 

Oksan hyllyltä 

Saran kirjat 

Kasoittain kauniita sanoja

Työnaisen vaimo

 

Samantyylistä luettavaa: 

James Hashner: Maze Runner - trilogia

 

Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan:

5. Kirja liittyy TV-sarjaan tai elokuvaan 

 

Booklist Queen haasteessa kirja sopii kohtaan:

A book everyone is talking about

 

Popsugar haaste saa kirjan kohtaan:

A bestseller from the 1990's

 

 



keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

KlassikkoKeskiviikko ~ Eikä yksikään pelastunut: Agatha Christie

Eikä yksikään pelastunut: Agatha Christie. Suomentanut Jaakko Kankaanpää. WSOY 2019 (ensimmäinen (Helka Varhon) suomennos 1940)

Englanninkielinen alkuteos (1939): Ten Little Niggers / (1940) And Then There Were None. Kansi: Martti Ruokonen / fergregory

"Nerokkaan kekseliäs suljetun tilan arvoitus! 

Eikä yksikään pelastunut -dekkari julkaistiin ensi kertaa jo 80 vuotta sitten. Dekkaria on ylistetty Christien parhaaksi.

Syrjäiselle saarelle on kutsuttu kymmenen toisilleen tuntematonta vierasta. Isäntää vain ei näy. Heti tuloiltana vieraille soitetaan gramofonilevyltä viesti, joka syyttää jokaista vierasta vuoron perään murhasta. Sitten alkaa tapahtua. Vieraista yksi toisensa perään murhataan. Pöydällä on aluksi kymmenen posliinista sotilaspoikaa rivissä, mutta jokaisen uhrin myötä pöydältä katoaa yksi sotilas. Koska ulkopuolisia ei ole, joku huoneessa olijoista on syyllinen. Kuka? "(WSOY)

Oma arvio:

Pitäisi lukea enemmän Agatha Christietä, oli ensimmäinen ajatus tämän kirjan lopetettuani. Onkohan kukaan välttynyt yläkoulussa lukemasta tätä brittiläiskirjailijan tunnetuinta teosta? Minä taisin lukea kirjan ensimmäistä kertaa jo alakoululaisena, kun isosiskoni tätä kovasti hehkutti. Silloin kirja tunnettiin vielä nyttemmin rasistisena tunnetulla nimellään. Muistan, kuinka vaikuttunut olin kirjan luettuani, enkä kuitenkaan saanut mitään traumoja, vaikka luinkin murhia pursuavan teoksen alakoululaisena nassikkana. Eikä yksikään pelastunut on siis minulle uudelleenluettu teos.

"Kyllä vain. Minulla ei ole pienintäkään epäilystä siitä, että meidät on kutsunut tänne mielipuoli - luultavasti joku vaarallinen, murhanhimoinen hullu." (s. 65)

Tämä on yksi niistä kirjoista, jonka sivut vain kääntyilevät kuin huomaamatta eikä lukija saa hetken rauhaa, ennen kuin on päässyt loppuun. Kirjassa on haastavasti kymmenen henkilöhahmoa, joihin pitäisi tutustua jännittävän tarinan edetessä. Tosin muutamat putoilevat jo melko varhaisessa vaiheessa, joten huolta ei sen osalta ole. Tutuimmaksi tulevat viimeiseksi saarelle jääneet nuori sihteeri Vera Claythorne, kapteeni Philip Lombard, tohtori Armstrong sekä poliisi herra Blore. Juonen kannalta ei ole kuitenkaan pakollista syventyä kaikkien henkilöiden persoonaan niin syvällisesti, mutta kuitenkin sen verran, että lukija voi alkaa tehdä omaa salapoliisityötään omassa päässään. Kaikilla henkilöillä kun on jokin salaisuus kannettavanaan.

Murhaajasta valitettavasti minulla oli aavistus, vai oliko se jokin ikimuistoinen muistijälki viimelukemastani vuosikymmenten takaa? Osasin kuitenkin aavistaa sen hänen käytöksestään ja olemuksestaan. Tämä oli minusta vähän harmillista.

Kymmenen pientä sotilaspoikaa paistin söi lämpimän.
Yksi kun luuhun tukehtui, jäi jäljelle yhdeksän. (s. 39)

Kirjassa on paljon loistavia elementtejä, kuten toistuva sotilas-teema: huoneentauluissa esiintyvä lastenloru Kymmenen pientä sotilaspoikaa, jonka mukaan murhat tapahtuvat; oleskeluhuoneen kymmenen posliinista sotilaspatsasta, jotka hupenevat murhien myötä ja itse saaren nimi, Soldier Island. Kaikilla kymmenellä vieraalla on kontollaan jonkin ihmisen kuolema. Alkuun he osaavat vakuutella syyttömyyttään, mutta tarinan edetessä alkaa paljastua, että jokainen on enempi tai vähempi murhaaja. Se tekee jokaisesta potentiaalisen syyllisen saaren murhiin.

Eikä yksikään pelastunut ei ole syyttä roikkunut yläkoululaisille suositeltujen klassikkoromaanien listalla vuosikymmenestä toiseen.  Jännitystä lietsova ja helppolukuinen rakenne tekee kirjasta sujuvalukuisen. Suosittelen tarttumaan tähän nimenomaiseen Jaakko Kankaanpään uudistettuun suomennokseen, jossa myös lastenloru on suomennettu Alicen alasin suomennospajassa sovinnaisempaan muotoon. Uusia suomennoksia on ilmestynyt viime vuosina myös muista Christien teoksista, kuten niin ikään klassikkodekkarista  Idän pikajunan arvoitus.

Arvosanani 4+

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Muissa blogeissa:


Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan:

25. Kirjassa ollaan saarella

Pohjoinen lukuhaaste saa merkinnän kohtaan:

9.   Kirja, jonka käsikirjoituksen kirjailija todennäköisesti on kirjoittanut mustekynällä paperille

Popsugar-haaste saa kirjan kohtaan:

A book with more than 20 letter in its title


keskiviikko 26. helmikuuta 2020

KlassikkoKeskiviikko ~ Norwegian wood: Haruki Murakami

Norwegian wood: Haruki Murakami. Suomentanut Aleksi Milonoff. Tammi 2012

Japaninkielinen alkuteos (1987): Noruwei no mori. Kansi: Elokuvasta Norwegian Wood @Cinema Mondo / Tran Anh Hung

"Rakkausromaani joka jokaisen pitäisi lukea

Norwegian Wood, The Beatles. Aina kuullessaan lempikappaleensa Toru Watanabe muistaa ensirakkautensa, parhaan ystävänsä Kizukin tyttöystävän.

Muistot vievät hänet opiskeluaikojen Tokioon, jossa hän ajelehti ystävyyden, seksin, intohimon ja surun vietävänä. Hän muistaa myös Midorin, päättäväisen nuoren naisen, joka marssi hänen elämäänsä ja pakotti hänet valitsemaan menneen ja tulevaisuuden välillä. Kertomus kulkee kuin elämä itse, täynnä kipua ja komiikkaa rakkauden vaikeudesta. The Guardian on valinnut tämän Murakamin kansainvälisen läpimurtoteoksen listalle kirjoista, jotka jokaisen pitäisi lukea." (Tammi)

Oma arvio:

Aloitan nyt blogissani uuden sarjan nimeltä KlassikkoKeskiviikko. Se on sukua Runosunnuntaille, eli tiettynä viikonpäivänä tulee tietynlaisia postauksia. En nyt tietenkään voi luvata KK-postauksia joka viikolle saati kuukaudelle, eli näitä tulee lähinnä satunnaisesti ja silloin tällöin. Olen nyt lukemassa  läjäpäin nuorille sopivia klassikoita tulevaa ysiluokkalaisten klassikkovinkkausta varten, ja tietysti haluan jakaa lukukokemukseni myös blogissa.

Olen iloinen siitä, että aloitin klassikkolukemiseni tästä Haruki Murakamin Norwegian Woodista. Olen tätä useasti silmäillyt ja pidän kovasti elokuvakannesta (olen sitä koulukuntaa, joka ei tajua, miksi kirjojen elokuvakansia parjataan. Yleensä ne ovat hyviä ja saavat kiinnostumaan kirjasta paremmin kuin kustantajan alkuperäiskannet.) Luin tämän 400-sivuisen mötkylän ihan muutamassa päivässä, sillä kirjan juoni veti minua kuin pässiä narusta. Eikä kirjassa periaatteessa tapahtunut mitään kovin ihmeellistä, mutta kuitenkin siinä on kaikkea. Norwegian Wood on yhtä aikaa iloinen ja surullinen kirja, ja ehdottomasti kirja rakkaudesta, mutta myös nuoruudesta, aikuistumisesta ja ystävyydestä. 

Kirjan kertojaäänenä on aikuinen mies, 37-vuotias Toru Watanabe, joka alkaa muistella lentokoneessa matkustaessaan nuoruudenrakkauttaan Naokoa. Naoko muistuu aina Torun mieleen hänen kuullessaan The Beatlesin biisin Norwegian Wood, ja tämä biisin ja tytön yhteys paljastuu tarinan edetessä. 
 
Toru alkaa kertoa lukijalle, miten hän tuli 17-vuotiaana nuorena miehenä tutustuneeksi tuohon tyttöön: Naoko oli Torun ystävän Kizukin tyttöystävä tuolloin. He viettivät paljon aikaa kolmestaan, ja sitten yhtäkkiä Kizuki teki itsemurhan. Naoko ja Toru surivat ystävänsä poismenoa kukin tahoillaan, kunnes Naoko otti uudelleen yhteyttä 18-vuotiaaseen, opiskelunsa yliopistossa aloittaneeseen Toruun ja pyysi tätä sunnuntaikävelylle. Surumielinen Naoko pyysi, voisivatko he tavata joka sunnuntai, heillä kun tuntui olevan paljon juteltavaa ja he viihtyivät yhdessä. Toru ei vastustellut, sillä hän oli aina ihaillut kaunista Naokoa.

Kirjassa eletään 60-luvun Tokiossa, jossa vaikuttaa hyvin vahvasti länsimainen populaarikulttuuri. Tuon ajan musiikki elää kappaleiden niminä kirjan sivuilla, kuten muutkin popilmiöt. Toru asuu asuntolassa omituisen, ylisiistin ja säntillisen kämppiksensä kanssa, jonka hän on leikillisesti nimennyt Kamikazeksi, ja josta riittää viihdettä myös Naokolle kerrottavissa jutuissa. Toru pääsee töihin paikalliseen levykauppaan. Välillä yliopistolla leijuu vallankumousten ja mellakoiden uhka, jotka yleensä kuitenkin Torun harmiksi kuivuvat kokoon. Toru on kova lukemaan ja erityisesti hän lukee klassikoita. Hänet tunnetaan vaatimattoman oloisena kaverina, joka kuitenkin puhuu hassusti ja tölväisee asiat ulos omalaatuisella tavallaan. 

Naoko alkaa kuitenkin menettää elämäniloaan ja muuttua surumieliseksi. Eräänä iltana,  syntymäpäivänään hän rohkenee puhumaan Torulle tuntikausia, saa hysteerisen itkukohtauksen ja päätyy Torun syliin itkemään. Toru ja Naoko päätyvät sänkyyn tuona yönä, mutta sitten Naokosta ei enää juuri kuulu mitään - kunnes Toru saa kirjeen, jossa Naoko kertoo lopettaneensa opiskelun ja siirtyneensä lääkärin suosituksesta Kioton vuoristoseudulla sijaitsevaan parantolaan lepuuttamaan hermojaan. Toru ei osaa enää keskittyä oikein mihinkään, Kamikazekin katoaa omituisesti jälkiä jättämättä, mutta nuori mies tutustuu sitten onneksi simpsakkaan Midoriin, josta tulee hänelle korvaamaton ystävä. Suosittu naistenkaataja Nagasawa tutustuttaa Torun useisiin tyttöihin, mutta vaikka hetken hurmio kelpaa nuorukaiselle, hän sisimmässään kaipaa Naokoa. 

Toru kirjoittaa epätoivoisesti Naokolle, ja viimein neljän kuukauden kuluttua hän saa vastauskirjeen, jossa hänet myös kutsutaan vierailulle   tuohon syrjäiseen parantolaan, Ami-kotiin. Torun muutaman päivän vierailun aikana hän saa taas nähdä jälleen Naokon kauniit kasvot ja tutustua tämän liki nelikymppiseen kämppäkaveriin Reikoon, joka osaa soittaa kitaralla biisejä Bachista Beatlesiin. Yhdessä he istuvat iltaisin, juovat viiniä ja Reiko soittaa kitaraa. Norwegian Wood on yksi Naokon lempibiiseistä, mutta se saa hänet kuitenkin hiukan surulliseksi. Toru huomaa vierailunsa aikana, ettei Naoko olekaan vielä täysin ehjä, ja että Kizukin itsemurha ei ole ainut tragedia hänen elämässään. Hän tutustuu myös Reikoon, joka kertoo oman historiansa.
 
"Tuo kappale voi tehdä minut älyttömän surulliseksi", Naoko sanoi. "En tiedä miksi. Kuvittelen jostain syystä, että harhailen synkässä metsässä. Olen yksin ja on kylmää ja pimeää eikä kukaan tule pelastamaan minua. Siksi Reiko ei ikinä soita sitä, ellen pyydä." (s. 162) 

Toru jatkaa elämäänsä Tokiossa, kirjoittelee Naokon kanssa ja viettää aikaa Midorin ja Nagasawan kanssa. Hän ei voi enää kuitenkaan sekstailla kenenkään muun naisen kanssa, sillä hän ei saa Naokoa mielestään eikä hänelle antamaansa lupausta. Midori alkaa osoittaa muunlaistakin kuin ystävyyspohjaista kiinnostusta Torua kohtaan, vaikka hänellä on poikaystävä. Toru ehtii myös tutustua sairaalassa makaavaan Midorin isään, joka tekee kuolemaa aivokasvaimen takia. Hänen käyntinsä jälkeen Midorin isä menehtyy. 
 
En halua paljastaa Torun ja Naokon saati Midorin tarinasta enempää. Alkuasetelmasta lukija voi toki jo arvailla paljon. Olen todella vaikuttunut tästä tarinasta, joka oli yhtä aikaa todella kevyt ja viihdyttävä lukea, mutta toisaalta hyvin surumielisesti sävyttynyt ja ahdistavakin. Kattavampaa nuoren miehen kasvukertomusta seksikokemuksineen ja rakkauden- ja epätoivontuntemuksineen saa hakea.  Kirjassa on sitä paitsi aivan huippu viimeinen kappale ja etenkin sen viimeinen lause, joka jää mieleen pyörimään pitkäksi aikaa. Minulle oli myös iloinen yllätys huomata, että Forrest Gump -elokuvassa käytetty elämän vertaaminen suklaarasiaan on ilmeisesti peräisin tästä teoksesta.

"Muista, että elämä on suklaarasia."
---
"Tiedät varmaan ne rasiat, joissa on erisorttisia konvehteja, mutta vain osa niistä maistuu hyviltä. Sieltä syö vain ne hyvät suklaat ja jättää kaikki pahat.---" (s. 366)


Tämän kirjan lukeminen aiheuttaa Norwegian Wood -korvamadon. Seuraavaksi minulla on suunnitelmissa katsoa vuoden 2010 elokuvafilmatisointi.

Arvosanani 5

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.
 
Muissa blogeissa:
 
 
Samantyylistä luettavaa:
 
 
Lisään kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan:
 
 29. Japaniin liittyvä kirja tai sarjakuva
 
Pohjoinen lukuhaaste saa kirjan kohtaan:
 
13. Kirja, jossa käydään kirjastossa, antikvariaatissa tai kirjakaupassa
 
Popsugar-haasteessa solautan kirjan kohtaan:
 
A Book set in Japan, host of the 2020 olympics 




maanantai 10. kesäkuuta 2019

Aurinko on tähti: Nicole Yoon

Aurinko on tähti: Nicola Yoon. Suomentanut Helene Bützow. Tammi 2019


Englanninkielinen alkuteos: The Sun is also a Star

"Tyttö, poika ja maailmankaikkeus

Natasha uskoo tieteeseen ja tosiasioihin. Ei kohtaloon eikä toteutumattomiin unelmiin. Kun hän tapaa New Yorkissa Danielin, hänen perhettään odottaa maasta karkotus samana iltana, eikä rakastuminen ole vaihtoehto. Daniel on ollut aina hyvä oppilas ja tehnyt mitä häneltä odotetaan. Hän ei ole ollut runoilija, saati unelmoija. Mutta kun hän näkee Natashan, kaikki muu unohtuu. Jokin tytössä saa Danielin uskomaan, että kohtalo tarjoaa heille kahdelle poikkeuksellista tarinaa. Jokainen elämän hetki on johtanut tähän yhteen tuokioon. Edessä on miljoona erilaista tulevaisuutta: mikä niistä toteutuu?" (Tammi)


Elokuvatraileri: https://www.youtube.com/watch?v=3On0BXzGnuI

Oma arvio:

Nicola Yoonin aiempi teos, Kaikki kaikessa, sykähdytti minua niin kamalan paljon, että olen odottanut intopiukeana tätä hänen toista YA-romaaniaan Aurinko on tähti. Hiukan tätä on joutunut odottamaan, sillä julkaisua on siirretty muutamaan otteeseen, johtuen varmaankin siitä, että kirja on haluttu julkaista synkassa siitä tehdyn elokuvaensi-illan kanssa. Elokuvakannet herättävät monenlaisia mielipiteitä, ja itse asiassa minäkin olisin tykännyt ennakkotiedoissa vilahtaneesta mustapohjaisesta kannesta enemmän kuin tästä.

"Onko teillä aavistustakaan, millaista on kun ei kuulu mihinkään?" (s. 28-29)

Kirjan alku on töksähtelevä, jopa mielestäni tylsä. Kirjan päähenkilöiden, Natashan ja Danielin näkökulmat vuorottelevat niin tiuhaan, että heihin on hyvin hankala ja työläs päästä sisälle. Kaiken huipuksi väliin tunkeutuu random-tyyppien lyhyet näkökulmakappaleet, kuten maahanmuuttovirastossa työskentelevät Irenen, sekä soppaan sekaan heitettyjä hämmentäviä tietopläjäyksiä. Mutta ei hätää, onneksi en viskannut kirjaani mereen, sillä Natashan ja Danielin tarinaan pääsee kuin pääseekin alun sekavuuden jälkeen sisälle. 

Kirjan kuvio on siis seuraava: Natasha yrittää epätoivoisesti saada vielä kumottua maastakarkotuspäätöstään Jamaikalle, sillä hän kokee olevansa amerikkalainen eikä halua mihinkään kotimaastaan. Natashan isä on törttöilyillään aiheuttanut perheen karkotuksen, sillä tämä jäi vasta kiinni rattijuopumuksesta, ja paljasti samalla viranomaisille, että he ovat paperittomia ja laittomia siirtolaisia. Natasha ei voi antaa isälleen tätä anteeksi. Hänen kaikki tulevaisuudensuunnitelmansa liittyvät Amerikkaan, jossa hän on viettänyt suurimman osan elämästään.

Daniel elää tiukkakuristen amerikankorealaisten vanhempiensa puristuksessa, ja juuri nyt hänet on suorastaan pakotettu Yalen haastatteluun puku päällä ja kravatti kaulassa, sillä vanhemmat toivovat hänestä lääkäriä. Perheen vanhempi poika Charlie on aiheuttanut pettymyksen hankittuaan väliaikaisen erotuksen Harvardista. Daniel ei siis uskalla väittää vastaan vanhemmilleen, vaikka oikeasti hän ei halua lääkäriksi. Daniel tykkää kirjoittaa runoja ja uskoo kohtaloon. Nähdessään afrotukkaisen, kauniin Natashan kadulla luurit päässä ja DEUX EX MACHINA -takki päällään, hänen on pakko seurata tuota tyttöä levykauppaan.

Kukaan ei halua uskoa, että elämä on sattumanvaraista. (s. 40)

Natasha ei usko Danielin tavoin kohtaloon, vaan hän on puhtaasti tieteeseen perustava ihminen. Tai näin hän ainakin aluksi uskoo olevansa. Niinpä tyttö ei usko rakkauteenkaan tunteena, vaan ainoastaan kemiana. Daniel, ikuinen runoilija ja romantikko, asettaa tytölle haasteen ja saada hänet rakastumaan itsensä ennalta määritettyjen kysymysten avulla, samojen, joita on käytetty eräässä tutkimuksessa. Natasha jättää kertomatta, mihin hän on muutaman tunnin kuluttua menossa: erään asianajajan luo, joka saattaa ehkä pelastaa Natashan tulevaisuuden ja kumota maastakarkotuksen. Natasha siis antaa tuo jäljelläolevan ajan pojalle rakastumistutkimukseensa.

MEILLÄ ON HETKI, jollaista en kaipaa.
Kun ihmiset sanovat sydämen haluavan mitä se haluaa, he puhuvat runollisesta sydämestä - rakkauslaulujen ja monologien sydämestä, siitä joka voi särkyä kuin kaikkein haurain lasi. 
He eivät puhu oikeasta sydämestä, siitä joka ei tarvitse muuta kuin terveellistä ravintoa ja aerobista liikuntaa. (s. 110)

Alun tönkköytensä jälkeen kirjaa on oikein mukavaa ja suorastaan ahmittavaa lukea. Runopoika-Danielin ja tiedetyttö-Natashan hauskaa ja nokkelaa sanailua on nautinto lukea, ja samalla he tulevat paljastaneeksi paljon itsestään niin toisilleen kuin lukijallekin. Kirjan sivuhenkilötkin saavat jalansijansa tarinassa, osa jopa hyvin merkittävässä roolisssa. Kirjan loppu on sydäntäraastavan riipaiseva. Lopusta olisi vain voinut jättää Irenen näkökulmasta kerrotun epilogin pois, sillä se vähän pilaa dramaattista ja avointa loppua.

Kirjasta tehty elokuva vaikuttaa myös kivalta ja aionkin sen katsoa heti, kun se tulee DVD:lle.

Arvosanani 4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Ei vielä löytynyt


Samantyylistä luettavaa:

Heittäydy jos uskallat: Estelle Maskame
It only Happens into Movies: Holly Bourne
Kaikki kaikessa: Nicola Yoon


Lisään kirjan Kirjankansibingon kohtaan:

Romantiikka

YA-haasteessa kirjan ruksaan kohtaan:

Kirjasta tullut elokuva

Helmet-lukuhaaste saa kirjan kohtaan:

6. Rakkausromaani

Kirja sopii mainiosti Popsugar-haasteen kohtaan:

 1. A book becoming a movie in 2019

lauantai 11. toukokuuta 2019

Pojille, joita joskus rakastin -trilogia: Jenny Han

Pojille, joita joskus rakastin: Jenny Han. Suomentanut Antti Hulkkonen. Sanoma 2018 (Pojille, joita joskus rakastin #1)

 Englanninkielinen alkuteos (2014): To All the Boys I've Loved Before


"Kuusitoistavuotias Lara Jean Song säilyttää kirjoittamiaan rakkauskirjeitä äidiltä saadussa hatturasiassa. Yksi jokaiselle pojalle, johon Lara on elämänsä aikana ihastunut. Viisi Kirjettä, joihin Lara on vuodattanut kaikki tunteensa. Kirjeitä ei ole tarkoitettu kenenkään silmille, mutta eräänä päivänä joku lähettää ne eteenpäin. Yhtäkkiä Laran rakkauselämä ei olekaan enää mielikuvitusta vaan pelkkää sotkua."

Oma arvio:

Katsoin tähän kirjaan pohjautuvan elokuvan ennen kuin tiesin, että tästä on myös suomennettu kirja viime vuonna. Aivan ehdottomasti halusin lukea tämän, sillä tykästyin kovasti leffaan.


Josh Sanderson, minä ihastuin sinuun ensin. Kuuluit oikeasti minulle. Ja jos kyse olisi ollut minusta, olisin pakannut sinut matkalaukkuun ja vienyt mukanani, tai arvaa mitä, en olisi lähtenyt minnekään. En olisi hylännyt sinua, en milloinkaan enkä mistään hinnasta. (s. 67)

Kirjan päähenkilö, Lara Jean on jotenkin niin sympaattinen, ettei hänestä voi olla pitämättä. Hän on  ollut salaisesti ihastunut rakkaan isosiskonsa Margotin poikaystävään Joshiin, johon hän tutustui ennen siskoaan. Naapurissa asuva Josh on kuitenkin koko perheen poikaystävä, sillä hän viettää paljon aikaa Songien luona. Myös sisaruskolmikon nuorin, Kitty, on palavan rakastunut Joshiin. Niinpä Lara Jean ei voi olla järkyttymättä, kun isosisko kertoo päättäneensä seurustelusuhteen Joshiin, sillä hän on lähdössä opiskelemaan muualle, eikä halua etäsuhdetta. Kaiken huipuksi Margot kieltää siskoaan kertomasta vielä muille asiasta.


"Et tunne jokaista ajatustani, Lara Jean." (s. 292)

Jotenkin kummallisesti Lara Jeanin salaiset rakkauskirjeet päätyvät kohteilleen - ne kirjeet, joita Lara Jean ei missään tapauksessa ole aikonut koskaan lähettää. Kun komea pelaajapoika Peter Kavinsky tulee juttelemaan omituisia Lara Jeanille, tämä kauhukseen alkaa tajuta, että hänen kirjeensä ovat päätyneet vääriin käsiin. Tyttö haluaa tietenkin korjata väärinkäsitykset. Onnekseen he huomaavatkin Kavinskyn kanssa, että voivat käyttää tilaisuutta hyväkseen ja feikata seurustelevansa.  Nimittäin myös Josh on saanut oman rakkauskirjeensä, ja Lara Jean haluaa uskotella tälle, ettei missään nimessä ole enää ihastunut häneen, vaan feikkipoikkikseensa Kavinskyyn. Myös Kavinskyllä on oma lehmänsä ojassa, sillä hän haluaa saada ex-tyttöystävänsä takaisin. Lara Jean ja Kavinsky sopivat yhdessä feikkisuhteensa säännöt, jotka tietenkin hieman elävät ja muokkautuvat ajan saatossa. Ihana soppa on valmis!


Makaan sängylläni tyyny naaman päällä ja mietin kaameaa kesken jäänyttä pusuamme. Koetan sulkea sen mielestäni, mutta näen hetken yhä uudestaan ja uudestaan. (s. 123)

Kuten arvata saattaa, Lara Jean alkaa mietiskellä, pitääkö hän ihan oikeasti Kavinskystä. Ja vaikka Joshin kanssa tapahtuukin jotain säpinää, Lara Jean ei enää tiedä, onko Josh sittenkään se oikea ihastuksen kohde. Kunnon kolmiodraama on valmis. Draamailun ohessa Lara Jean kipuilee myös ikävänsä kanssa: isosisko on ollut heidän äitinsä kuoleman jälkeen se, joka on huolehtinut perheestä isän kanssa. Nyt kun sisko on poissa, Lara Jean yrittää ottaa vastuuta perheestään. Margot alkaa tuntua koko ajan etäisemmältä. Pikkusisko vinkuu ja rukoilee omaa koiraa, ja isä on oma höppänä itsensä, jonka kokkailut ovat yleensä melko - hmmm  - erikoisia.

Minä todella viihdyin tämän kepeän, hauskan, romanttisen mutta hyviä teemoja sisältävän kirjan parissa. Sen verran jäi vaivaamaan tarinan jatko, että tilasin jo seuraavan osan englanninkielisenä. Toivottavasti sarjan muutkin osat suomennetteisiin. Kirja on soppeli yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille tytöille, mutta uskaltaisin vinkata tätä myös kuutosluokkalaisillekin.


Arvosanani 5-

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Muissa blogeissa:

Kirjojen keskellä
Kirjanmerkkinä lentolippu
Tylypahkan kirjasto

Lisään kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan

Popsugar-haaste saa kirjan kohtaan:

28. A book with “love” in the title


P.S. I still love you: Jenny Han. Simon & Schuster 2015.  (Pojille, joita joskus rakastin #2)

 Kansi: Lucy Ruth Cummins (suunnittelu), Douglas Lyle Thompson (kuva), Nancy Howell (käsinkirjoitettu teksti)

"Lara Jean didn’t expect to really fall for Peter.

She and Peter were just pretending. Except suddenly they weren’t. Now Lara Jean is more confused than ever.

When another boy from her past returns to her life, Lara Jean’s feelings for him return too. Can a girl be in love with two boys at once?

In this charming and heartfelt sequel to the New York Times bestseller To All the Boys I’ve Loved Before, we see first love through the eyes of the unforgettable Lara Jean. Love is never easy, but maybe that’s part of what makes it so amazing.(Simon & Schuster

Oma arvio:

Niin siinä sitten kävi, että rakastuin niin kovasti Lara Jeanin ja Peterin tarinaan, etten malttanut odottaa mahdollista suomennosta Jenny Hanin Pojille joita joskus rakastin -kirjalle, vaan tilasin itselleni tämän enkunkielisen alkuteoksen.

I beam at him, relieved as anything, and then I write it down. Lara Jean and Peter will not break each other's hearts. (s. 41)

Kirjan alussa Lara Jean ja Peter yrittävät nyt olla pari ilman sääntöjä (paitsi yhtä, sitä tärkeintä) ja vain rakastaa toisiaan. Aluksi se on tietysti hyvin helppoa, mutta sitten alkaa tietysti säröillä. Suurimman särön aiheuttaa Peterin ex-tyttis Genevieve, joka tuntuu tarvitsevan Peterin tukea jatkuvasti. Eikä Peter voi tietenkään kertoa Lara Jeanille, mikä tuo asia on. Toinen hankaluus on se, että Lara Jeanin ja Peterin kiihkeä poreammevideo, jonka joku kuvasi heidän hiihtoretkellään salaa ja levitti nettiin, kummittelee yhä ja putkahtelee esiin tuon tuostakin. Lara Jeanin kammotukseksi hänen isänsäkin saa lopulta tietää videosta, mutta asia kääntyykin tuon takia voitoksi.

"So are you saying that if a girl has sex in a hot tub, taht makes her a slut?"
"No! That's not what I'm saying; that's what other people are saying."
"Then what are you saying?" She demands. ( s. 50)

Jotta asiat eivät olisi liian yksinkertaisia, yksi Lara Jeanin kirjeen saaneista pojista ottaa yllättäen häneen yhteyttä. Tuo poika on John, jota Lara Jean kävi salaa vakoilemassa koulujen Model United Nations Scrimmage Conference -nimisessä tapahtumassa, joka on eräänlainen leikkimielinen kansainvälisyyskonferenssiharjoitus amerikkalaisille koululaisille. John kirjoittaa Lara Jeanille kirjeen, jossa kertoo huomanneensa hänet tuolloin, ja näin heidän kirjeenvaihtonsa alkaa. Lara Jean kertoo avoimesti tästä Peterille, joka ei tietenkään ole kovin mielissään, mutta antaa olla. 

Siskonsa Margotin iloksi Lara Jean aloittaa hyväntekeväisyystyönsä paikallisessa vanhainkodissa, jossa hän alkaa järkätä muun muassa isoja juhlia vanhuksille. Lara Jean lähentyy erityisesti räväkän, useita kertoja naimisissa olleen Stormyn kanssa, joka kaupittelee omaa pojanpoikaansa Lara Jeanille ja kehottaa jättämään Peterin. Myöhemmin Lara Jean yllättyy, kun huomaa, että tuo pojanpoika onkin sama John, jonka kanssa hän on kirjoitellut! Peter ei ole kovin mielissään, että Lara Jean ja John järjestävät yhdessä vanhusten juhlia. Lara Jean saa myös tietää, että John on itse asiassa ollut tosi ihastunut tähän 13-vuotiaana, ennen kuin heidän perheensä joutuu muuttamaan. Lara Jean on hämmentynyt, sillä John on uskomattoman komea, mukava ja hyväkäytöksinen, kun taas Peter tuntuu olevan aina Genevieven tukena. Lopulta asiat kärjistyvät todella ikävästi.

Oh Mommy. How i miss you. Why aren't you here, when I need you most? (s. 250)

Pidän tosi paljon kirjan henkilöistä. Etenkin Lara Jeanin koko perhe on niin ihastuttava:  höpsö isä, joka yrittää kokkailla edesmenneen äidin resepteillä (huonolla menestyksellä) ja pitää tyttöjensä puolta henkeen ja vereen; ihana pikkusisko Kitty, joka rakastaa koiraansa ja yrittää järkätä isälleen treffejä naapurin naisen kanssa;  järkevä ja tunnollinen Margot, jolla on kuitenkin sydän paikallaan. Ja tietenkin herttainen Lara Jean, joka on vielä hiukan hukassa tunteidensa kanssa - ja joka leipoo aivan ihania leipomuksia niin, että lukijakin melkein maistaa ne suussaan. Lara Jeanin ystävä, räväkkä Chris on hulvaton ja puolustaa ystäväänsä kuin omaa sisartaan. 

Laitoin tilaukseen sarjan kolmannen osan Always and forever, Lara Jean, sillä tämä kirja jäi ihastuttavan kihelmöivään kohtaan. 

Arvosanani 5

Tämän kirjan ostin omakseni.
 
******************************
 
Päivitys 04/21: Luin Antti Hulkkosen suomennoksen P.S.Rakastan sinua yhä (WSOY 2020) heti sen ilmestyttyä. Pidin suomennoksesta ihan yhtä paljon. Sarjan ensimmäinen osahan on Sanoma Kustannuksen julkaisema, mutta WSOY julkaisi viime vuonna 2020 ja tänä keväänä 2021 loput kaksi osaa sekä ensimmäisen osan Pojille, joita joskus rakastin äänikirjana.
 

 **************************

Muissa blogeissa:


Lisään kirjan YA-lukuhaasteen kohtaan:

Sijoittuu nykyaikaan

Kirjankansibingosta ruksin kohdan:

Väh. 5 eri väriä
 

Aina ja ikuisesti, Lara Jean: Jenny Han. Suomentanut Antti Hulkkonen. WSOY 2021 (Pojille, joita joskus rakastin #3)

Englanninkielinen alkuteos (2017): Always and forever, Lara Jean. Kansi: @ Netflix, Riikka Turkulainen (suunnittelu)

"Kohtalo vie Lara Jeania ja Peteriä eri suuntiin - kestääkö heidän rakkautensa?

Aina ja ikuisesti, Lara Jean on Lara Jeanista kertovan trilogian viimeinen osa. New York Times Best Seller -listalle noussut kirja on käännetty jo 30 kielelle.

Peter saa urheilustipendin arvostettuun yliopistoon, ja Lara Jean on aloittamassa omat opintonsa muualla. Nuorilla on edessä vaikeita päätöksiä: kannattaako kokeilla etäseurustelua vai olisiko parempi lopettaa suhde heti? Tunnekuohu on hukuttaa koko valmistumiskevään ja sen upeat suunnitelmat."(WSOY) 
 
 
Oma arvio: 
 
Ostin aiemmin itselleni sarjan toisen ja kolmannen osan englanninkielisinä, sillä olin jo luopunut toivosta, että niitä koskaan suomennettaisiin. Minulla oli vielä kesken Always and forever, Lara Jean, kun löysin WSOY.n kuvastosta tiedon tänä keväänä ilmestyvästä suomennoksesta. Niinpä päätin odotella suomennoksen ja jätin enkunkielisen kesken. Se ei nimittäin ollut muutenkaan lähtenyt kunnolla vetämään ja oli lojunut aloitettuna yöpöydälläni jo kauan. 
 
Tällaistako rakastuminen on? Mikään ei tunnu enää liian vaaralliselta, ja elämä on täynnä mahdollisuuksia. (s. 63)

Yhtä tahmeaa oli tämän suomennoksenkin osalta kirjan ensimmäinen puolisko. Lara Jean tuntuu alussa vain hehkuttelevan (lapsellisen innokkaasti) Peter Kavinskyn ihanuutta ja komeutta, sitä kuinka ihanaa on omistaa niin täydellinen poikaystävä ja kuinka ihanaa sitten on aloittaa yliopisto-opinnot lähimmässä UVA:ssa. Lara Jean on ihan satavarma, että pääsee hyvillä arvosanoillaan samaan kouluun kuin lacrosseansioillaan ratsastava Peter, mutta on toki kuin tulisilla hiilillä odotellessaan tulosten saapumista. Samalla hän jännittää sitä, kuinka mielikuvituksellisella tavalla Peter pyytää häntä senioriopiskelijoiden tanssiaisiin. Koulun retki New Yorkiin antaa myös muuta ajateltavaa.

Ei tarvitse olla edes elämän kyynistämä lukija, kun arvaa, ettei kaikki voi olla niin unelmien siivittämää - edes Lara Jeanilla. Kun hylkäävä päätös lähiyliopistosta tulee, kaikki menee uusiksi. Lara Jeanin on lähdettävä opiskelemaan vähintäänkin tunnin ajomatkan päähän kotoaan, ellei kauemmaskin. Kestääkö etäsuhde Peterin kanssa? Miten hän pärjää erossa perheestään, höpsöstä isästään, tämän uudesta rakkaastaan Trinasta ja rasittavan ihanasta pikkusiskosta Kittystä? Peter yrittää olla kannustava, mutta on välillä omituisen etäinen ja vaisu. Epäileekö hänkin?
 
"Kai muistat, mitä äiti sanoi opiskelusta ja poikaystävistä?"
Kuinka voisin unohtaa sen?
Älä jää itkemään poikaystävän perään, kun lähdet opiskelemaan. (s.97)

Lara Jean saa opiskelupaikan William & Marysta, joka ei ole niin hirveän kaukana. Peter ja Lara muuttavat suunnitelmiaan: Lara Jean opiskelee vuoden W&M.ssa ja hakee sitten siirron UVA:han ja - tadaa - rakastavaiset ovat taas yhdessä ja elävät unelmaansa. Mutta sitten Lara Jean saa sellaisen tarjouksen, joka pistää hänet miettimään tosissaan. Valitako lähellä sijaitseva W&M vai pitkän ajomatkan päässä oleva UNC Chapel Hill, joka on jäänyt monille vain saavuttamattomaksi haaveeksi? Lara Jeanin on ajateltava omia unelmiaan ja omaa itseään, eikä tämä välttämättä ole Peterin mieleen.

Lara Jean tukahduttaa kaiken epätoivonsa isän ja Trinan hääjärjestelyihin, vaikka hänen pitäisi keskittyä hankkimaan täydellinen tanssiaismekko ja panostamaan loppuopintoihin. Samalla hän joutuu jättämään hyvästit eräälle vanhalle ystävälleen, tapaa Margotin uuden poikaystävän, Ravin, joka tuntuu sopivan sittenkin isosiskolle paremmin kuin Josh, ja huomaa Kittyn muuttuvan yhä sanavalmiimmaksi ja terävämmäksi varhaisteinitytöksi. Margotilla taas on vaikeuksia suhtautua siihen, kuinka tiiviisti Trina on osa perheen elämää. Peterillä on taas isähuolia, sillä hänen uuden perheensä kanssa asuva isänsä haluaisi viettää aikaa tämän kanssa, mutta katkera Peter vastustaa ajatusta. Miten Lara Jean voisi muuttaa kauaksi kotoaan?

Tämä sarja on ollut tasaisen viihdyttävää ja ymmärrän hyvin, miten tämä kolahtaa kohdeyleisöönsä. Lara Jean ei ole enää ihan niin kiltti kuin aiemmissa osissa: hän melkein harrastaa seksiä Kavinskyn kanssa ja juo itsensä humalaan Trinan polttareissa. Silti sarja on melkoisen kilttiä, helppoa ja lempeää draamaa, jota voi suositella mieluusti varhaisteineillekin lukijoille, vaikka päähenkilöt ovat lukion viimeisellä luokalla ja siirtymässä yliopisto-opintoihin. Kepeän tyylin taakse kätkeytyy kuin varkain monia vakavia teemoja, kuten uusperheen muodostus, aikuistumisen ja irtipäästämisen vaikeus, anteeksianto ja läheisen menetys. 
 
Lara Jeanin lapsellisuus meinaa käydä välillä minun, aikuislukijan hermoon, vaikka kuinka vannoutunut ja tottunut nuortenkirjojen lukija olenkin. Lara Jeanin pakonomainen tarve auttaa ja miellyttää kaikkia (ja tunkea nenänsä muiden asioihin) on myös välillä aika ärsyttävää, vaikka tässä osassa Lara Jean yrittää olla hieman itsekkäämpi.

Tottahan toki tästä viimeisestäkin osasta on jo elokuva katsottavissa Netflix-suoratoistopalvelussa. Olen leffan jo katsonut, ja voit katsoa mietteeni siitä Kirjoihin liittyviä elokuvia -sivulta.

Arvosanani 3,5

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Muissa blogeissa:
 

Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan:

14. Kirja on osa kirjasarjaa

Booklist Queen saa kirjan kohtaan:

Book Becoming movie in 2021

Lisäksi kirja menee #luepinkkejäkirjoja-haasteeseeni, sillä sen kannen yleisväri on pinkki (teksti, selkämys ja taustan värit osittain)

Samantyylistä luettavaa: