Heidi's bookshelf: read

Heartstopper: Osa 1
Kiss My JUHANNUS
Sydämenmuotoinen kesä
Kiltin tytön murhaopas
Perfect on Paper
Lomalla kaikki on toisin
Kärsimyskukkauuteaddiktio
Stranger Things: The Other Side
Laura Dean Keeps Breaking Up with Me
10 totuutta ja yksi tehtävä
Punapipoinen poika
Kiss Me - Rakkautta Mykonoksella
Counting Down with You
Laakson linnut, aavan laulut


Heidi's favorite books »
Näytetään tekstit, joissa on tunniste naistenviikkohaaste18. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste naistenviikkohaaste18. Näytä kaikki tekstit

tiistai 24. heinäkuuta 2018

Ainoa taivas: Essi Ihonen

Ainoa taivas: Essi Ihonen.WSOY 2018

Kansi: Riikka Turkulainen/ iStockphoto

"Tyttäret olivat syntiä.
 
Koskettava kasvutarina Ainosta, joka pyristelee irti uskonnollisesta yhteisöstä.

Aino pukeutuu maanläheisiin väreihin ja peittää pitkät, letitetyt hiuksensa huivilla. Hän on 17-vuotias, eikä ole koskaan pitänyt ketään poikaa edes kädestä, mutta on jo suostunut Armon kosintaan. He kuuluvat molemmat seurakuntaan, jossa ketään ei jätetä yksin ja kaikkeen on selkeä vastaus. Vaikka Armon kiinnostus hivelee itsetuntoa, Ainoa kauhistuttaa ennalta määrätty elämänpolku – ja yhtäkkiä hän ei ole varma enää mistään. Kestääkö usko asioiden kyseenalaistamista vai sortuuko kaikki? Askel vapauteen on samaan aikaan kaikkein houkuttavin ja pelottavin. "(WSOY)

Oma arvio:

Olen odottanut tämän Essi Ihosen esikoiskirjan ilmestymistä siitä asti, kun näin sen keväällä kirjakatalogissa. Vihdoinkin on julkaistu nuorille suunnattu kirja, jossa on teemana uskonnollinen yhteisö. Kuten olen aiemmin hehkuttanut, Pauliina Rauhalan Taivaslaulu on yksi parhaimmista lukemistani romaaneista, eikä hänen seuraava teoksensa Synninkantajat ole myöskään hassumpi. Aihe kiinnostaa minua suuresti, vaikkei minulla ole siitä juuri omakohtaista kokemusta. Tai ehkä juuri siksi se kiehtookin.

Elimme näin. Huivit hiuksien peittona, maanläheisissä väreissä, leuka rinnassa ja aivot tiukasti Jumalassa, lähipiiri seurakunnasta kudottuna. Tässä hiljaisuudessa, johon minun on vaikea mahtua.
Maailma oli niiden takana. Pelkäsin elämäni karkaavan liian kauaksi, jos en itse pyristelisi irti. (s. 11)

Ainoa taivas kertoo Ainon tarinan selkeällä, kauniilla tyylillä ja lineaarisessa aikajärjestyksessä ilman sen kummempia kirjallisia kikkailuja. Ainon ja hänen sisarensa Suvin välillä on syvä sisarussuhde, joka on murtumassa, kun Suvi astuu pian avioliittoon Larin kanssa. Aino jännittää Suvin puolesta hääyötä, josta hänellä on aavistus, muttei juuri mitään tietoa. Suvikin tuntuu olevan kihelmöivän hermostunut tulevasta, ja juuri se hääyö tuntuu olevan pahin jännityksen aiheuttaja, ei itse häärituaali.

Yksi sana ja Suvi lakkasi olemasta sama ihminen, joka oli nukkunut samassa kerroksessa  kerroksessa kanssani. Peitin silmäni käsillä ja katsoin kengänkärkiäni. Kuinka kauan kuluisi aikaa, kun minä seisoisin samassa kohdassa, jossa Suvi nyt? (s.48)

Ainon vanhemmilla tuntuu olevan kiire saada myös nuorimmainen tytär pian naimisiin. Kapiokirstu odottaa valmiina ja sinne valitaan sopivat vuodevaatteet odottamaan tulevaa elämää vaimona ja lasten, mielellään useiden, äitinä. Kannattaako Ainon panostaa viimeiseen lukiovuoteen, kun hän ei tule koskaan menemään yliopistoon? Ainon vanhemmat, pelottavan patriarkaalinen isä ja alistunut, myötäilevä äiti ovat sopineet Armon perheen kanssa, että Armo voisi olla Ainon tuleva aviomies - poika on toki osoittanut itse olevansa Ainosta kiinnostunut, mutta Aino ei ole vielä varma. Ainosta tämä kaikki tuntuu yhtä aikaa pelottavalta, jännittävältä, kihelmöivältä, uudelta. Aino saa Armon perheeltä syntymäpäivälahjaksi kirsikkakuvioisen huivin, jota seuroissa käyttämällä hän tavallaan julkisesti tulee hyväksyneeksi asian.

 Se mies oli minun isäni. Minun rankaisijani, hän, joka tulisi aina muistuttamaan, mitä kaikkea olin tehnyt väärin. (s. 118)

Ainon isä on surullinen tapaus, joka piiskaa itseään siitä, ettei Jumala ole siunannut hänelle kuin kolme lasta. Hänen arkeaan rytmittävät Kirjan (=Raamatun) lukeminen ja siitä liikuttuminen. Kumisaappaat ovat isälle tärkeä symboli: hän on ostanut jo kumisaappaat valmiiksi vävylleen, ihan kuten hänen isänsä osti miniälleen. Ja ihan kuten hän on ostanut ne kaikille lapsilleen symboloimaan koskemattomuutta.

Tarina seuraa Ainon pohdiskelua tulevasta avioliitosta Armon kanssa, äitiydestä ja vaimona elämisestä samalla, kun hän yrittää valmistautua viimeiseen lukiovuoteensa. Tytön seksuaalisuus on heräämässä uteliaisuutena ja hämmentävinä tunteina, mutta siihen se jää.  Kesäleirillä hän tutustuu Iinaan, jonka äiti on tullut ulkopuolelta, eli ei ole syntyjään esikoislestadiolaisesta liikkeestä. Tämä tuntuu Ainosta jännältä, sillä Iinan äiti käy töissä ja pukeutuu hameen sijasta housuihin. Ainon perheessäkin on vaiettu häpeä, seurakunnasta eronnut isoveli Valo, joka on mennyt naimisiin ulkopuolelta tulleen Leenin kanssa. Heillä on vain yksi lapsi Frans, ja Leeni kertoo Ainolle, että hänkin voisi puhua ehkäisystä Armolle, jos lasten tekeminen mietityttää vielä liikaa. Leeni tulee kertoneeksi myös Ainolle, mitä hääyönä tapahtuu, eikä Aino ole varma, olisiko hän halunnut tietää.

Ainoa, joka päättäisi mitä vartalolleni tapahtuisi, olisin minä itse. Se oli kaunis ajatus, idylli, josta en halunnut luopua. Samalla se soti kaikkea vastaan, mihin olin oppinut. Sitä arkea, mihin minun oli palattava. (s.80)

Ainoa taivas on hyvin mukavalukuinen ja mukaansatempaava kasvutarina, jossa päähenkilön kypsyminen on selvästi havaittavissa. On ilahduttavaa, kun aluksi niin arka ja myötäilevä Aino alkaa löytää rohkeuden itsestään. Ainon isoveli Valo vaimoineen on ihana tukipylväs ja pelastus Ainolle, ilman heitä hän ei välttämättä olisi niin rohkea. Suvi-sisko on hieman eri maata, eikä hän voisi tehdä niin isoa loikkaa kuin pikkusisarensa. Armo taas - hän on täysin Ainon isän johdateltavissa, mutta hänestä kyllä huokuu aito kiinnostus Ainoa kohtaan. Hänellä kuitenkin menee puurot ja vellit sekaisin, koska hän ei osaa ajatella asioita loppuun itse.

Olin alussa hieman hämmentynyt kirjan ajankuvasta, sillä ihmettelin seuroissa käytettäviä huiveja. Tietääkseni kun vanhoillislestadiolaisilla ei seuroissa mitään huiveja pidetä, saati vaatimattomia vaatteita. Mietin, sijoittuvatko kirjan tapahtumat jonnekin 1950-1960-luvulle. Vasta kun otin hieman asioista selvää, tajusin, että kirjassa on kyse eri suuntauksesta, eli esikoislestadiolaisuudesta, jossa huivia ja pitkiä hameita käytetään tänäkin päivänä seuroissa. Laitankin postaukseni loppuun pienen tietopläjäyksen tästä suuntauksesta.

Kirja sopii selkeän tekstinsä ja helppolukuisuutensa takia luettavaksi myös sellaisille nuorille, joilla on hankaluuksia tarttua kirjaan. Ainon tarina on lohdullinen, vaikka olisin ehkä toivonut vielä radikaalimpaa irrottautumista ja ehkä jotain suurta käännekohtaa, jossa pimennossa pidetty tyttö olisi löytänyt seksuaalisuutensa ja puhjennut kukkaan. Se olisi kyllä ehkä vaatinut enemmän kasvutilaa, ainakin toisen kirjan verran. Kirjan vahvana teemana on naisen itsemääräämisoikeus omasta kehostaan, sillä Ainoa mietityttää ja pelottaa juuri se, onko hän vielä valmis äidiksi, tai onko koskaan. Uskaltaako hän ottaa puheeksi ehkäisyn Armon kanssa?

Arvosanani 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Kirsin kirjanurkka

Samantyylistä luettavaa:

Synninkantajat: Pauliina Rauhala

Lisään tämän Naistenviikon lukuhaasteeseen.

Ruksaan YA-lukuhaasteesta kohdan:

Kirjassa on hahmo eri kulttuurista kuin sinä.


Tietoa esikoislestadiolaisuudesta:

Esikoislestadiolaisuuden suuntaus on syntynyt lestadiolaisuuden suurissa hajaannuksissa, 1900-luvun vaihteessa ja on lestadiolaisuuden suunnista toiseksi suurin maailmassa (vuonna 2012 heitä oli noin 24 000). Esikoislestadiolaisuuteen kuuluu painotus esikoisten seurakuntaan, Lapin vanhimmat, kriittinen suhtautuminen kirkkoon ja pappeuteen sekä yksinkertaisen elämän korostus. Näin ollen  esikoislestadiolaiset naiset eivät käytä koruja eivätkä meikkiä ja peittävät päänsä seuroissa huivilla. Miehet taas eivät käytä solmiota. Esikoislestadiolaisten pukeutumiskoodia ja käytännön elämänohjeiden noudattamista kutsutaan liikkeen sisällä  "kristityn esikuvaksi". Populaarikulttuuria vieroksutaan, televisiota paheksutaan ja täysraittius kuuluu asiaan. Vastaan otetaan kaikki lapset, jotka syntyy. Se, joka ei näitä suosituksia noudata, saa osakseen nuhtelua ja kehotuksia parannukseen. Esikoislestadiolaisilla on myös käytössä synninpäästö. (Jouko Talonen: Iustitia 14. Lestadiolaisuuden hajaannukset 2001. Suomen teologinen instituutti.)

maanantai 23. heinäkuuta 2018

Sammuta valot! / Sytytä valot!: Salla Simukka

Sammuta valot! / Sytytä valot!: Salla Simukka. Tammi 2018

Kansi: Laura Lyytinen / iStockphoto

"Salla Simukan odotettu ja oivaltava kertomuskokoelma Sammuta valot! / Sytytä valot! sisältää pieniä kauheita ja kauniita tarinoita nuorten elämästä.

Miksi kellariin saa mennä vasta 15-vuotiaana? Mitä Koiranpääpuistossa on tapahtunut? Kuka vierailee öisin Klaran eristyshuoneessa? Särkyykö ensirakkauden lumous, jos siitä kertoo rakkauden kohteelle vuosien jälkeen?

Kääntökirja Sammuta valot! / Sytytä valot! on uudenlainen kokoelma, jonka tarinat peilaavat toisiaan hätkähdyttävillä ja riemastuttavilla tavoilla. Simukan tekstit liikkuvat kauhusta romantiikkaan ja scifistä realismiin. Tämä teos on harvinainen herkku nuorille, aikuisille ja nuorille aikuisille.

#minunvastaukseni" (Tammi)

Oma arvio:

Luin tämän kääntökirjan "valoisamman puolen" eli Sytytä valot! novellit ensimmäiseksi. Olen hyvin tyytyväinen siitä, miten monipuolisia aiheita nämä kymmenen novellia käsittelevät ja miten erityyppisiä henkilöhahmoja novelleissa vilahtaa. On sateenkaarta, tihkuvaa seksiä, jättämisen vaikeutta, fantasiaa ja dystopissävytteistä tarinaa. Minun suosikkini tältä puolelta ovat Koru, Sama kude meissä ja Ranneke. 

En tiedä, heräsinkö painon tunteeseen rintakehälläni vai jatkuvaan, pieneen hälytysääneen. Joka tapauksessa heti herätessäni kokeilin kädellä kaulaani ja sormenpääni vahvistivat sen, minkä aivoni jo tiesivät: minulla oli koru. (s. 68)

Koru on dystopissävytteinen tarina näkymättömistä - kun kuka tahansa, ilman mitään syytä, voi saada tuon pelottavan Korun kaulaansa, minkä jälkeen tätä ei ole muille enää olemassa. Tarinan näkymättömyys symboloi eräänlaista henkisen kiusaamisen muotoa kouluissa, miksei muuallakin, missä joitakin ihmisiä ei noteerata mitenkään. Se on pahinta kaikista.

Sä olet mun maailmanpyörä, joka nostaa mut korkealle ja
saa näkemään kauas.
Ja vaikka mua huimaa sun kanssa, mä haluan kyytiin kerran toisensa jälkeen. (s. 41)

Ranneke on kaunis, lyhyt, kirjemuotoinen rakkaudenylistys Villeltä Eetulle, jossa on käytetty huvipuistometaforaa kuvaamaan rakkauteen liittyviä tuntemuksia. Aivan ihana minun mielestäni! 

Puro rakasti ja vihasi uniaan. Hän rakasti niitä yöllä, kun hän sai elää unelmiensa ihmissuhdetta. Hän vihasi niitä päivällä, kun tiesi, ettei ihmissuhde ollut totta ja että unet olivat tuhonneet hänen mahdollisuutensa mennä koskaan oikeasti juttelemaan Kuismalle. (s. 53)

Sama kude meissä on hieno maagisrealistinen tarina siitä, miten unet voivat paljastaa todelliset tunteet ja sekoittua toisen ihmisen kanssa. Puro ja Kuisma eivät tiedä juuri toisistaan, ennen kuin unet puuttuvat peliin.

Fantasiamaisessa novellissa Näytän sinulle miten lennetään sekoittuu nuoren tytön riipaisevaan tarinaan hauskasti sadusta tuttu Peter Pan, joka tarjoaa torniin eristetylle tytölle lohtua ja pelastuksen. Klaraa kun rangaistaan rakkaudesta tyttöön. Novelli Ariel on mahtava kuvaus lukiolaispojasta, joka uskaltaa viimeinkin esiintyä koulunsa edessä drag queenina roolinimeltään Ariel. Mitähän hänen pitkäaikainen ystävänsä Mikael tuumaa?

Kääntökirjan toisella, "pimeämmällä" puolella Sammuta valot! on niin ikään kymmenen tarinaa, mutta nyt sävyltään synkempiä, pelottavampia, scifimpiä. Yllätykseni on suuri, kun huomaan novelleissa olevan yhteyden kääntöpuolen novelleihin: jotkut kertovat tarinaan toisen näkökulman, jotkut kytkeytyvät toisiinsa vain ihan pienen yhdistävän symbolin kautta. Novelli Koru on taas lähes samanmuotoisena, mutta vaihtoehtoisella, lohduttomammalla lopulla. Pidän tältä puolelta kääntökirjaa eniten novelleista Kutsu ja Pitkä uni.

Kun herään, tiedän heti, että jokin on muuttunut. (s. 45)

Pitkä uni on Sama kude meissä -novellin kääntöpari, joita oikeastaan yhdistää vain uniteema. Tässä novellissa pieni tyttö, Sissi, on lopen uupunut vanhempiensa riitelyyn. Yhtäkkiä hän huomaa nukkuessaan menettäneensä vuosia elämästään ja tehneensä väliin jääneellä ajalla kauheuksia. Tarinassa kauhu sekoittuu maagiseen realismiin.

Pimeys alkaa tiivistyä Siljan ympärillä. Ja äkkiä sillä on asiaa.
Vastaa hänelle. (s. 57)

Kutsu on novellista Viesti kääntöpuolen kertova, kauhusävytteinen novelli, jossa on pääosassa Silja. Siljalla on kannettavaan kivulias salaisuus, sillä hän kantaa suvun kirousta. Novelli loppuu hyvin karmaisevalla tavalla.

Novelli Kengät esittelee toisen näkökulman siihen, mitä tapahtui Näytän sinulle miten lennetään -novellissa. Huvipuisto taas on kauhufantasiamainen kääntöpuoli Ranneke-novellin huvipuistoteemalla.

Olisi mielenkiintoista tietää, miten erilailla olisin ajatellut, jos olisin lukenut novellit toisin päin, eli ensin Sammuta valot! -puolen novellit. Samoin olisi hauska lukea novellit niin, että lukisin aina perätysten molempien puolien novelleja, jotka tavalla tai toisella kytkeytyvät toisiinsa. 

Tämä Simukan novellikokoelma on aivan loistava, monipuolinen ja viihdyttävä. Uskon, että kirjasta löytyy novelli jokaiseen makuun ja aion mielelläni suositella tätä nuorille lukijoille lasten- ja nuortenkirjastotyössäni.

Arvosanani 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:




Ruksaan YA-lukuhaasteesta kohdan:

Julkaistu vuonna 2018


lauantai 21. heinäkuuta 2018

Verikuu - ja muita outoja tarinoita: Jaana Ala-Huissi ja Mervi Heikkilä

Verikuu - ja muita outoja tarinoita: Jaana Ala-Huissi ja Mervi Heikkilä. Haamu 2018.

Kansi: Ivi Rebova

"Milloin viimeksi katsoit kuuta? Oliko se punainen? Ole varuillasi! Silloin metsä alkaa elää. Kalpeita haamuja, teräviä hampaita, hiisiä, noitia, menninkäisiä ja muodonmuuttajia. Nekin katsovat kuuta. Ja odottavat. Sinua?

Jaana Ala-Huissin ja Mervi Heikkilän novelleissa historia herää eloon, nykytodellisuus vinksahtaa ja kansanperinne tulee osaksi arkea – eikä aina hyvin seurauksin."(Haamu)

Oma arvio: 

Jos haluat sukeltaa keskelle suomalaista kansanperinnettä ja myyttejä, tämä novellikokoelma kannattaa lukea. Marjo Heikkilän ja Jaana Ala-Huissin novellit eivät ole ihan sitä perinteisintä kauhua, vaan ne sekoittuvat kotoisiin mytologioihin ja uskomuksiin. Sekä nykyaikaan että menneeseen aikaan sijoittuvissa tarinoissa vilahtelee niin etiäisiä, peikkoja kuin aaveitakin. Välillä päähenkilö huomaa joutuneensa aikahypyn kautta menneisyyteen, välillä taas asioimaan omituista, kauhistuttavaa kauppaa tekevän noidan kanssa.



Kokoelmassa on seuraavat novellit, joista jokaisesta haluan kirjoittaa sanasen ja antaa oman arvosanan:

Verikuu: Mervi Heikkilä

Nuoren Jannen näkökulmasta kerrottu tarina, jossa hirviin ja kylän naisiin liittyy jotain eriskummallista.  Verikuun aikaan kaikki kulminoituu traagisiksi menetyksiksi.
Arvosanani 3,5

Piilopirtti: Jaana Ala-Huissi

- Oi, kuu ma sua palvon ja kanssasi valvon!
Kuun kanssa ei pitäisi leikkiä. (s.17)

Nuori Oona on mökkireissulla ystäviensä kanssa, kun hän huomaa yhtäkkiä joutuneensa aikahypyn myötä menneisyyteen. Vanhan taian avulla hän viimein pääsee takaisin nykyaikaan.
Arvosanani 4,5

Lupaus: Mervi Heikkilä

Maria jää yksin Hiitelän syrjäiselle tutkimusasemalla, joka on edeskävijä peikkotutkimuksessa. Hän odottelee tyttöystäväänsä Milaa vierailulle, joka tuleekin yhtäkkiä etuajassa. Kiihkeän yön jälkeen karu totuus paljastuu Maria ja saa tämän pois raiteiltaan.
Arvosanani 4+

Vierashuone: Jaana Ala-Huissi

Nuori teologian ylioppilas Ilkka Sovelius kokee aavemaisia tunnelmia vanhassa pappilassa. Arvosanani 3+

Pannoitetut: Mervi Heikkilä

Nuori opiskelijapoika saa kutsun rasittavalta Hessu-serkultaan tutustumaan kaupunkiin. Kaupungissa on syytä varoa Pannoitettuja, ihmiskunnan hylkiöitä, venäjältä saapuneita eräänlaisia mutantteja. Kauhukseen poika huomaa pian olevansa serkkunsa johdattelemana bileissä, joka kuhisee Pannattomia. Eräs tyttö kiinnittää huomiota  poikaan, mutta onko vaarallista ihastua Pannattomaan? Arvosana 4+

Kuokkavieras: Jaana Ala-Huissi

Nuori, häihinsä valmistautuva Kaarina kokee jotain pahaenteistä, ja hän suorittaa erilaisia rituaaleja karkottaakseen pahan. Tarina esittelee suomalaiseen kansanperinteeseen liittyviä uskomuksia.
Arvosana 3,5

Chatte: Mervi Heikkilä

Kun itseään väheksyvä puuseppä saa ovelleen ranskalaisen tyrmäävän naisen, Chaten, hän ei meinaa uskoa sitä todeksi. Mutta miksi Chatte palaa jokavuotiselta sukuloimisreissultaan aina yhtä sormea köyhempänä.
Arvosana 4

Juhannusyö: Jaana Ala-Huissi

Nuori Elvi kokee kauhistuttavia hetkiä öisessä metsässä. Lyhyt tarina esittelee suomalaiseen kansanperinteeseen kuuluvia uskomuksia.
Arvosana 3,5

Agnes: Mervi Heikkilä

Milla lomittaa ison hevostallin omistajaa tämän loman ajan, kun hänen täytyy harmikseen kutsumaan jalkansa katkaisseelle hevoselle eläinlääkärin. Omituinen eläinlääkäri on vailla erikoista maksua.
Arvosana 4-

Jauhot: Jaana Ala-Huissi

Nuori Fiia joutuu kerjuulle, mutta ison tilan isännältä eri heru armoa. Hän saa kuitenkin apua yllättävältä taholta.
Arvosana 4

Kuusi on minun puuni: Mervi Heikkilä

Olin kaksitoista. Istuin kuusen juurella selkä tiukasti sen runkoa vasten ja puristin silmäni lujasti kiinni. Keskityin oikein kovasti ja tunsin, kuinka ihoni alkoi liueta pois. (s. 115)

Nuori biologianopiskelija, pietarilainen Galina joutuu kohtaamaan menneisyytensä, kun tummasilmäinen Juri ilmestyy metsään hänen kesätyöpaikkaansa. Tytöllä on erikoinen suhde puihin.
Arvosana 4,5

Kuutamokeikka: Jaana Ala-Huissi

Insinööri Soininen joutuu pyytämään apua yllättältä taholta työmaallaan tuulivoimapuistossa, kun hänen jalkansa juuttuu maakoloon.
Arvosana 3+

Kirsikkalikööriä: Mervi Heikkilä

- Myöhässä! Taas myöhässä! kärttyinen ääni soimasi.
Mitään ei näkynyt. (s. 132)

Tarina Miiasta, joka piilottelee kotonaan ikävää salaisuutta, joka velvoittaa häntä joka päivä. Kun hän rakastuu työkaveriinsa, hänen on päästävä ongelmastaan eroon.
Arvosana 5-

Aarre: Jaana Ala-Huissi

Eevertti löytää pellolta ikivanhan arkun, joka kätkee sisäänsä salaisuuden.
Arvosana 3-

Suosikkinovellejani ovat siis Heikkilän kirjoittamat Kirsikkalikööriä, jossa on ripaus huumoria mukana, ja Kuusi on minun puuni, jossa pahaenteisen tunnelman sävyttävä tarina saa lohdullisen lopun, sekä Ala-Huissilan kirjoittama Piilopirtti, jossa päähenkilö kokee hämmentävän aikahypyn täysikuun aikaan. Pidän siitä, miten novellit on tehty pilke silmäkulmassa, kunnioittaen suomalaista kansanperinnettä ja mytologiaa ja henkilöhahmojen moninaisuutta. Novellit on melko tasalaatuisia, vaikka kaikista en toki pitänyt niin paljon kuin muista.

Tätä novellikokoelmaa voin suositella kaikille kauhun ystäville, jotka ovat kiinnostuneita suomalaisista uskomuksista. Novellikokoelma sopii aikuisten lisäksi mainiosti myös nuorille aikuisille.

27. heinäkuuta 2018 on taivaalla näkyvissä harvinainen, täydellinen kuunpimennys, jossa pimentynyt kuu näkyy taivaalla punaisena eli verikuuna. Pimennys on syvimmillaan klo 23.22 (Tähtitieteellinen yhdistys Ursa)

Novellikokoelman arvosanani 4
Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.


Tämä kirja on osana Naistenviikon lukuhaastetta.

Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

Novellikokoelma

Kirjankansibingosta ruksin kohdan:

Keltainen ja oranssi

tiistai 27. helmikuuta 2018

Viallinen-sarja: Cecelia Ahern

Viallinen: Cecelia Ahern. Suomentanut Terhi Leskinen. Gummerus 2018. (Viallinen #1)

Englanninkielinen alkuteos (2016): Flawed

"Seitsemäntoistavuotiaan Celestine Northin elämä on täydellistä. Hän on kunnollinen tytär ja sisar, suosittu koulussa, ja hänen poikaystävänsä on arvostetun perheen poika, joka saa sydämen läpättämään.

Eräänä päivänä Celestine päättää auttaa yksinäistä vanhusta ja tekee omasta mielestään oikein. Hän kuitenkin rikkoo maan ylimmän päättävän elimen, Killan, sääntöjä ja joutuu kärsimään seurauksista.
Hän voi joutua vankilaan ja tulla merkityksi. Hänet voidaan leimata vialliseksi – yhteiskunnassa, jossa on vain kahdenlaisia ihmisiä, Täydellisiä ja Viallisia.

Viallinen on samastuttava ja rohkaiseva YA-romaani valinnoista ja vallankäytöstä sekä oikeasta ja väärästä. Se sijoittuu maailmaan, jossa täydellisyys on ylemmyyttä ja virheistä rangaistaan. Ja jossa eräs nuori nainen uskaltaa ottaa kantaa, vaikka se voi viedä häneltä kaiken." (Gummerus)

Oma arvio:

Ai että, olen odottanut tätä kirjaa kuun kuuta nousevaa. Olen nimittäin ollut viime aikoina melko murtunut siitä, että YA-dystopiabuumi on alkanut hiipua tieteisfantasioiden tieltä. Minä olen kaivannut kunnon dystopiaa, sillä en vain kyllästy genreen ikinä. Vai kyllästynkö? Kirjaan tarttuminen myös hiukan pelotti: onko Ahernilla uutta tarjottavaa tämän genren alla, vai sortuuko se toistamaan jo käytettyjä ideoita.

Se oli elämäni täydellinen hetki.
Se oli elämäni viimeinen täydellinen hetki. (s.42)

Kirjan päähenkilö Celestine on täydellisyyden ruumiillistuma, mutta sortuu vikoja kaihtavassa yhteiskunnassa virheeseen  - hyväsydämisyyteen vanhaa, sairasta miestä kohtaan bussissa kaikkien nähden. Tämä teko  leimaa hänet Vialliseksi loppuelämäkseen, sillä Viallisten auttaminen on kiellettyä. Celestinen isosisko Juniper, joka on ollut aina ajatuksiltaan kapinamielisempi, ei tee tilanteessa mitään. Tämä aiheuttaa siskosten välille pitkään  kaihertavan arven.


Celestine joutuu poikaystävänsä isän, tuomari Crevanin, terrorin uhriksi, koska ei suostu valehtelemaan oikeudenkäynnissä eli Nimeämispäivänä. Poikaystävä Art katoaa päätöksen jälkeen kuin pieru Saharaan, mutta onneksi Celestinen perhe tukee häntä kauheiden koettelemusten ja nöyryytysten jälkeen. Pian urhea Celestine saa myös apua hyvin yllättävältä taholta, ja salaisuuden verkot alkavat avautua - kuten kaikissa dystopioissa, myös tässäkin kapinaliike on olemassa. Celestine yrittää kuumeisesti löytää sellissä tapaamansa pojan, Carrickin,  josta tuli tuona lyhyenä vankeusaikana tytölle merkillisen tärkeä. Poika oli myös todistamassa Celestinen polttomerkintää, jossa kaikki ei mennytkään ihan sääntöjen mukaan.

Minä etsin sinut. (s.173)

Minusta Viallisen vahvuutena on huolella selitetty ja mietitty yhteiskuntarakenne, joka on tosin melko karkeistetun yksinkertainen. Kirjan maailmassa ihmiset on jaoteltu kahteen kastiin: Täydellisiin ja Viattomiin. Kuten aiemmin kävi ilmi, Viattomien kastiin joutuu hyvinkin helposti. Kun jää kiinni yhdestäkin rikkeestä, joutuu korkea-arvoisen Killan eteen, joka päättää Nimeämispäivänä, saako virheen tehnyt ikuisen polttomerkin, V-kirjaimen johonkin kehonosaansa: huonosta päätöksestä ohimolle, valehtelemisesta kieleen, yhteiskunnalta varastamisesta oikeaan kämmeneen, epälojaalisuudesta Kiltaa kohtaan rintaan ja yhteiskunnan uhmaamisesta oikeaan jalkapohjaan. Lisäksi Viallisten on käytettävä hihassaan käsivarsinauhaa, jossa on punainen V-kirjain, heidän ruokavalionsa on tarkkailun alla ja herkuttelua sallitaan vain harvoin, heitä valvotaan jatkuvasti ja heidän on annettava päivittäin verinäyte, etteivät he ole esimerkiksi nauttineet alkoholia. Lisäksi heille tehdään valheenpaljastustesti, jotta nähdään, ovatko he noudattaneet Viallisten sääntöjä. Jokaiselle Vialliselle merkitään oma Pillinkantaja, joka valvoo Viallista.

Miten he ovat voineet oppia, mikä on oikein ja mikä väärin? Miten he ovat voineet oppia mitään itsestään? Siitä mitä he tekevät mielellään  tai mikä on täysin vierasta heidän luonteelleen? Mitä enemmän virheitä ihminen tekee, sitä enemmän hän oppii. (s. 342)

Viallinen on kaikin tavoin huippuunsa hiottu timantti. Kirjassa on havaittavissa paljon samaa kuin monissa dystopioissa (esim. Margaret Atwoodin Orjattaresi, Veronica Rothin Outolintu, Suzanne Collinsin Nälkäpeli, George Orwellin Vuonna 1984), mutta täydellisyyteen kurkottelevan yhteiskunnan idea on ainakin minulle uusi ja kiehtova. Kirjassa on perusteltu myös hyvin se, miksi yhteiskunta kaihtaa virheitä: sen virheitä tehneet johtajat ovat aikanaan syösseet maan kaaokseen, ja nyt virheitä tekeviä ihmisiä karsimalla yritetään varmistaa se, etteivät sellaiset ihmiset enää pääse maan johtoon. Idea on tietenkin tuhoon tuomittu, sillä kaikkihan tekevät virheitä. Eri asia, kuka jää niistä kiinni.

Tartu hetkeen, Celestine, ja sano se. Anna ääni niille, jotka on vaiennettu. (s. 124)

Iso peukutus myös sille, että kirjan tapahtumat soljuvat tasaisesti eteenpäin eikä kyllästyttävää yhteiskuntajaarittelua tule missään vaiheessa.  Celestine on henkilöhahmona miellyttävä, oikeudentajuinen, rohkea mutta myös haavoittuvainen. Tyylilajilleen epätyypillisesti päähenkilö on tummaihoinen.  Celestinestä on kehkeytymässä vasten tahtoaan uusi kapinan keulakuva, tyyliin Nälkäpeli-sarjan Katniss. Kirjassa ei ole hämmentävää insta-rakkauskohtausta heti ensimmäisessä osassa, vain pientä romanssin kutinaa ja aavistelua. Pidän siitä, että lumousta ei rikota heti ensimmäisessä osassa, mutta on jotain, mitä odottaa. Ja minun vankka mielipiteeni on, että YA-dystopiaan kuuluu olennaisena osana kunnon romanssi, joka saa sydämen pamppailemaan ja lukijan haukkomaan henkeään.

Tämä kirja on mahtava lahja dystopian ystävälle, ja mikä parasta, sarjan toinen osa Täydellinen julkaistaan jo tänä kesänä. Elokuvan tekemisestä löysin muutaman jutun, mutten tuoreempaa kuin vuodelta 2016, joten saa nähdä tuleeko Viallisesta koskaan leffaversioita.

Arvosanaksi annan täydet 5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Yöpöydän kirjat
Unelmien aika
Tylypahkan kirjasto
Hurja Hassu Lukija
Evarian kirjahylly

Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

3. Kirja aloittaa sarjan

Ruksaan myös YA-lukuhaasteesta kohdan:

Oma suosikkigenre


Täydellinen: Cecelia Ahern. Suomentanut Sirpa Parviainen. Gummerus 2018. (Viallinen #2)

 Englanninkielinen alkuteos (2017): Perfect

"Celestine North on Viallinen.

Hän on elänyt kuin aave siitä lähtien kun tuomari Crevan julisti hänet kansakunnan suurimmaksi uhaksi. Celestine luottaa järkähtämättä vain Carrickiin, toiseen Vialliseen, ja yhdessä he ovat painuneet maan alle.

Celestinellä on hallussaan tietoa, joka voi romahduttaa koko valtajärjestelmän. Sen huipulla on niitä, jotka ovat valmiita melkoisiin tekoihin, jotta salaisuus ei tule yleiseen tietoisuuteen. Lopulta Celestine ajetaan nurkkaan ja tuomari Crevan saa yliotteen. Celestinen täytyy tehdä päätös: pelastaako vain itsensä vai kaikki Vialliset." (Gummerus)

Oma arvio:

Minulle välähti vasta tätä arviota aloittaessani, ettei tämä olekaan trilogia vaan Viallinen-sarjaan kuuluu ainoastaan kaksi osaa. Täydellinen on siis yhtä aikaa sarjan toinen osa että päätösosa. (Olisi kannattanut lukea kirjan takakansiteksti!) Lukiessani suhtauduin tähän kuten trilogian kakkososaan: tämä on johdatus siihen suureen päätösosaan, jossa suuret taistelut käydään ja ratkaisut saavutetaan. Siksi olin lukuprosessini aikana usein hämmentynyt, miten nopeaa asiat etenivät ja lopusta olin enemmän kuin ihmeissäni. Mitäh, ei cliffhangeria, joka saa janoamaan jatko-osaa, vaan oudon seesteinen loppu trilogian keskiosaksi. Noh, nyt kun olen perillä asioista, kaikki saa selityksensä. Oloni on silti vielä hiukan hölmö.

Arviooni on saattanut lipsahtaa spoilereita, joten tätä ei kannata lukea, jos haluat kirjan tapahtumien olevan täysin yllätyksellisiä.

Olen rikkaruoho. Olen selviytyjä. Olen viallinen. (s. 13)

Täydellinen alkaa seesteisellä suvantovaiheella: Kahdeksantoistavuotissyntymäpäiväänsä viettävä Celestine on päässyt turvaan pappansa tilalle, jossa hän huomaa papan piilottelevan työntekijöinään muitakin Viallisia. Missään ei voi kuitenkaan olla turvassa, senhän arvannee. Celestine joutuu eroon papastaan mutta löytää uudet pelastajat, joista yksi on erityisen tuttu - ihana Carrick on löytänyt Celestinen, niinkuin hän viestissään lupasi.

"Aina kun uskon, että en pysty johonkin, tiedätkö, mitä minä ajattelen?" Hän kysyy.
"Kissojen viiksiä ja kasteisia kukkia?" Kysyn itkuisena.
Hän ei naura. Hän ei ole oikein nauravaa tyyppiä.
"Sinua." (s. 107)

Seuraava Celestinen turvapaikka on vaihtoehtoenergiaa tuottava tehdasalue, jonka salaperäinen omistaja on suopeasti piilotellut siellä työntekijöinään joukon Viallisia. Carrick ja Celestine ovat löytäneet vihdoinkin toisensa ja asiat etenevät heidän välillään. Mutta kuten aiemmin kävi ilmi, missään ei voi olla kauaa turvassa eikä keneenkään voi luottaa. Celestine huomaa, ettei saa ihan kaikilta arvostusta osakseen, vaan hänen saapumisensa tehtaalle kirvoittaa joidenkin mieltä. Tyttö kuitenkin tekee tehtaan suojissa piileskelevälle Viallisten joukolle niin ylevän teon, että saa kaiken anteeksi.

Tunnen itseni toiveikkaaksi tarkkaillessani kasvoja, jotka seuraavat, miten kuljemme katuja pitkin - kaikki vikamme, heikkoutemme ja epätäydellisyytemme nähtävillä. (s. 314)

Täydellinen on juonenkäänteitä ja tapahtumia pullollaan, tahti on välillä lähes hengästyttävä. Minun on pakko myöntää, että noin kaksi kolmannesta luettuani lukuintoni meinasi sammua tyystin ja jouduin pitämään taukoa, sillä aloin hiukan turtua jatkuviin käänteisiin ja dramaattisiin kohtauksiin. En oikein tiedä, mitä ajatella kohtaukseksta, jossa kaikki Vialliset puetaan punaisiin alusasuihin ja marssitetaan läpi kaupungin. Punaisen värin symboliikka tuo jotenkin mieleen Margaret Atwoodin Orjattaresi -teoksen tarinalle ominaiset punaiset kaavut. Tuo kohtaus vain tuntuu jotenkin ylidramaattiselta (vai olenko nyt tullut siihen pisteeseen, että olen lukenut liikaa YA-dystopioita. Kauhistus!)


Minua meinaa alkaa tympiä jossain vaiheessa se, että Celestine aina luottaa vääriin henkilöihin, vaikka niin hehkuttaa pappansa opettamaa mottoa: "Älä luota keneenkään." Kerta toisensa jälkeen hänen selkäänsä puukotetaan. Celestineä myös järkyttää ex-poikaystävänsä Artin kohtaaminen, sillä tämä on nykyään yksi Pillinkantajista. Kaikki ei kuitenkaan ole niin mustavalkoista, kuin luulisi. Minua ilahduttaa suuresti se, millaiseksi Art osoittautuu, ja melkein toivon, että Celestine olisi jäänyt tämän kainaloon. Ehkä olisi jäänytkin, ellei jotain ikävää olisi sattunut.

Hän aloittaa niskani juuresta kielellään ja kuljettaa sitä selkärankaani pitkin aina alaselkääni saakka. Siellä hän suutelee tuskallisinta polttomerkkiäni - jota hän silti pitää mahtavimpana kaikista. (s. 111)

Celestinen ja Carrickin rakkaus pääsee roihuamaan täyteen mittaansa tehdasalueen parakeissa, vaikka olin siitä jopa hiukan pettynyt, sillä tykkään siitä, että kirjassa kiusoitellaan ja viivytellään ennemmin kuin päästetään pari liian pian lemmiskelemään. Toisaalta, kun tämä ei ollutkaan trilogia, niin täytyihän pariskunnan välillä asiat edetä melkoisen nopeaa, jos jotain on tarkoitus tapahtua.

Huomaan Täydellinen-jatko-osassa, kuten aiemmassa Viallinen-osassakin, paljon samankaltaisuutta kahteen suureen YA-dystopiaan, Suzanne Collinsin Nälkäpeliin ja Veronica Rothin Outolintuun: Celestinen hahmossa on haettu sitä samaa keulahahmoa ja rohkeaa nuorta naista, joka kamppailee vinoutunutta yhteiskuntajärjestelmää ja sen julmaa johtajaa vastaan, kuin Nälkäpelin Katniss. Celestinen ja Carrickin suhteessa on hiukan samaa kuin Outolinnun uhmapäisen Trisin ja lempeäsilmäisen Tobiaksen, joka muuten on myös isänsä kaltoinkohtelema, mutta ikävä kyllä ihan samanlaista tunnetta en kuitenkaan heidän välillään tunnistanut. Celestine on kuitenkin hyvä naishahmo, joka ei halua pelastaa pelkästään itseään, vaan haluaa kaikkien Viallisten parasta. Pidän myös siitä, ettei tässä sarjassa mässäillä väkivallalla niin paljon kuin aiemmin mainitsemissa trilogioissa.

Edes oikeudenmukaisuus itsessään ei ole täydellistä. (s. 408)

Täydellinen on ihan hienosti rakennettu päätös sarjalle, mutta ei yltänyt ihan niin korkealle kuin ensimmäinen osa Viallinen. Vahvana teemana nousee esiin ihmisten moninaisuus ja se, ettei virheettömyyteen tule pyrkiä, vaan ihminen oppii ainoastaan virheitä tekemällä. Tänä täydellisyyttä tavoittelevana aikana se on hyvin tärkeää nostaa esille. Nyt jään odottelemaan, josko tästä tulisi jossain vaiheessa elokuva. Niin, ja rakastan kirjan kansikuvaa!

Arvosanani 4-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

En löytänyt muita bloggauksia

Bloggasitko kirjasta? vinkkaa minulle, niin lisään bloggauksesi tähän.

Lisään tämän YA-lukuhaasteen kohtaan:

Jatko-osa sarjaan

Lisäksi tämä on yksi Naistenviikon lukuhaasteen kirjoista.