Kirjanoita-sarja: Anne Leinonen

Kirjanoita: Anne Leinonen. WSOY 2017. (Kirjanoita #1)

Kansi: Laura Lyytinen, Istockphoto

"Tarinat voivat pelastaa henkesi.

Atorox-palkittu Anne Leinonen on kirjoittanut urbaanin fantasiaromaanin kahdesta symbioosissa elävästä kaupungista.

17-vuotias Aura näkee välähdyksiä toisesta maailmasta: kun hän katsoo näyteikkunaa Bulevardilla syyssäässä, ikkunasta heijastuu lumimyrsky ja hänen takanaan kulkee ihmisiä, joita ei ole olemassa. Hän asuu Helbyssä, joka vain muistuttaa 2010-luvun Helsinkiä.

Kokemukset ovat tehneet Aurasta uteliaan, mutta totuuden jäljille hän pääsee vasta aloitettuaan työt Menetettyjen unelmien talossa. Siellä Aura tutustuu kirjoihin täynnä taikaa ja noitiin, joiden tehtävä on säilyttää kirjojen mahti ja tasapaino kahden kaupungin välillä - sekä kiehtovaan Pyryyn, jolla on salaisuus.

Pian Aura huomaa ratkaisevansa montaa eri arvoitusta. Miten valita puolensa, kun ei tiedä käyvänsä taistelua?

Anne Leinosen fantasiakudelmassa kaikki on mahdollista." (#kirja)

Oma arvio:

Aura astui keskemmälle huonetta ja näki lähimpien vitriinien sisälle. Hän ymmärsi ympärillään olevan aarteen arvon, vaikka ei ollut koskaan aiemmin todella nähnyt tai pitänyt kädessään hyllyjen sisältämiä esineitä.

Vitriineissä oli kirjoja. Ohuita ja paksuja, tummakantisia ja kirkkaita. Leveitä, korkeita, matalia, järkäleitä, pienenpieniä. Aitoja ja oikeita paperisia kirjoja. (s. 28)

Millaista olisi elää maailmassa, jossa sähkölaitteet olisivat tuhonneet kaikki kirjat ja paperi olisi tullut tiensä päähän? Anne Leinonen on luonut kirjaansa Helsingin rinnakkaistodellisuuden, Helbyn, jossa tarinoita voi lukea enää elektronisilta läpysköiltä ja paperin korvikkeeksi on valmistettu eräänlaista älymuovia - ja jossa kirjat ovat historiaa. Kirjan päähenkilö Aura saa kuitenkin tietää salaisuuden niin itsestään kuin kirjoista: sen lisäksi, että hän on alkanut nähdä välähdyksiä toisesta todellisuudesta,  hän saa tietää olevansa yksi kirjasieluisista noidista, joka osaa taikoa kirjojen sanojen avulla. Lisäksi hän pääsee uuden työpaikkansa myötä tutustumaan salaperäiseen kirjavarastoon, jossa on vielä tallessa lukematon määrä varjeltavia kirjoja. Hänen uusi työnantajansa Raisa sekä kahvilassa asuva Pyry opastavat Auraa käyttämään sanoja taikomiseen - apuna esimerkiksi Edgar Allan Poen Korppi tai J.R.R. Tolkienin Hobitti - Sinne ja takaisin.

- Painettu teksti on kaiken alku ja juuri. Vain painetut lauseet merkitsevät, Raisa luennoi samalla. - Ja kuinka tärkeää on tietää, mitä sanoja käyttää missäkin tilanteessa. Sanat voivat pelastaa hengen. (s.99)

Auran äiti on kadonnut jäljettömiin hänen ollessa yksivuotias, kuten moni muukin ihminen, kun maailma oli mennyt tuolloin kertaheitolla sekaisin. Tämän jälkeen kehä kolmosen ulkopuolelle ei ollut enää asiaa ja sitä kutsutaan Joutomaaksi. Siellä sanotaan olevan pelottavia otuksia, kuten terävähampaisia matoja. Auran ja hänen isänsä elämään on ujuttautunut viime aikoina Inga-täti, joka tuntuu pitävän otteessaan isää. Hän yrittää myös kovasti määräillä Auraa, joka kuitenkin pistää hanakasti vastaan. 

- Olet ihana, Aura sanoi ja halasi Pyryä. - Onneksi me tutustuttiin. 

- Samoin. Sä olet tehnyt mun elämästä mielenkiintoisemman.

- En välitä siitä, kuka tai mikä sä olet. Aura kuiskasi ja painautui tiukemmin Pyryä vasten. (s 156)

Aura tutustuu paremmin Pyryyn, joka toimii tytölle mainiona oppaana taikomisessa. Pyry tuntuu kuitenkin salaavan jotain, ja häviää yhtäkkiä jäljettömiin. Aura yrittää löytää Pyryn ja matkustaa tämän takia myös vaaralliselle matkalle Joutomaalle, johon hän ottaa mukaan ystävänsä Silken. Silke ei ole kirjasieluinen, mutta ottaa yllättävän hyvin vastaan tiedon ystävänsä erikoiskyvyistä.

Kuva: Pixabay

Kirjanoita on erittäin helppolukuinen ja mukava niin juoneltaan kuin aiheeltaan. Pidän siitä, miten tarinoista ja sanoista on valjastettu taikavoimia ja kirjoja suorastaan palvotaan. Tekstissä vilisee jatkuvasti intertekstuaalisia viitteitä monista eri teoksista, niin taikomisen yhteydessä kuin muulloinkin.  Kirjasieluisuus on ihana määritelmä ihmisestä, joka tajuaa sanojen arvon - taidankin alkaa nimittää itseäni kirjasieluiseksi. Kirjassa on sopiva ripaus romantiikkaa ja jännitystä sekä yllättävä käänne lopussa, jonka kyllä hieman uumoilinkin tapahtuvaksi. Tarina on huolella loppuun mietitty ja lukijalle avattu, ja se takaa aina miellyttävän lukunautinnon.

Aura kallisteli kirjaa ja siveli sivuja sormenpäillään. Hän oli tunnistavinaan puuttuvan sanan sieltä, toisen täältä, sitten kokonaisia lauseita. Hän sulki silmänsä ja näki taian mukaansa imaisemat sanat. Ne soljuivat tasaisena virtana hänen tietoisuuteensa. (s. 210)

Helsinki ja Helby rinnakkaisina ulottuvuuksina on kutkuttava asetelma, ja seuraavassa osassa jännitetäänkin sitten, yhdistävätkö noidat nämä kaksi todellisuutta vai antavatko he yhteyksien katketa kokonaan näiden kahden todellisuuden välillä? Miten käy Helbyn? Minua jää myös askarruttamaan, löytääkö Aura äitinsä. Jään uteliaana odottelemaan sarjan toista osaa Noitakirja, jonka nimi tulee kaikkein arvokkaimmasta kirjasta, jota Helbyn noidat etsivät.

Arvosanani 4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Kirjanoita muissa blogeissa:

Luetaanko tämä? 
Mustetta paperilla
Unelmien aika
Yöpöydän kirjat

Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

 29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia

Noitakirja: Anne Leinonen. WSOY 2018. (Kirjanoita #2)

Kansi: Laura Lyytinen / IStockphoto

"Jokainen kirja kantaa sisällään taikuuden kipinän.

Kirjanoidan tarinan päättävässä Noitakirjassa Aura löytää itsestään väkevän noidan.

Selma on siepannut Pyryn mukaansa Helbystä Helsinkiin. Auran on seurattava heitä, mutta kaikki helpot tiet on katkaistu. On kuljettava Nuuksion epävakaan erämaan halki. Käy ilmi, että matkalla Helsinkiin oma mielikuvitus on pahin vihollinen.

Helsinki osoittautuu vaaralliseksi, sillä siellä noitia metsästetään. Liittolaisia löytyy yllättävistä suunnista, mutta mahtavimman loitsukirjan, Noitakirjan, löytäminen tuntuu mahdottomalta tehtävältä, sillä kaupunki on täynnä kirjoja. Auran on Pyryn lisäksi kyettävä auttamaan myös Helbytä, joka on vaarassa tuhoutua.

Loitsu kerrallaan Auran voima kasvaa, mutta voiko taika koskaan peitota kaikkia eri puolilta nousevia uhkia?" (WSOY)

Oma arvio:

Pidin Kirjanoita-teosta kiehtovana niin maailmansa kuin tapahtumiensa vuoksi, mutta sitten tämä toinen osa, Noitakirja, ei meinannut lähteä minulla millään käyntiin. En tiedä, onko vika siinä, että ensimmäisen osan lopussa tuli niin paljon käänteitä ja paljastuksia, että tunnelma Noitakirjassa tuntuu jollakin tapaa kuluneelta, lätsähtäneeltä. Toimintaa ja käänteitä tässäkin osassa kyllä piisaa, mutta jotenkin nyt en vain niin kovasti viihtynyt kirjan parissa.

Tässä sarjan toisessa osassa Aura lähtee ystävänsä Silken, joka on vielä lumouksen vallassa, sekä inhoamansa Miron, antikvaristin, kanssa kohti Nuuksion Joutomaa-aluetta, jossa pitäisi vielä olla toimiva portaali Helbyn rinnakkaismaailmaan Helsinkiin. Nuuksiossa todellisuus on hyvin vääristynyttä ja omituista. Aura kuitenkin pääsee ystävineen Helsinkiin, mutta kohtaa siellä monenlaisia uusia vaaroja. Helsingissä on myös moni asia toisin kuin taianomaisessa Helbyssä.

 Aura oli edelleen tyrmistynyt ja ihastunut näkemästään. Kauppaan olisi voinut jäädä asumaan - kaikki se paperi ja sanat niihin painettuna, kenen tahansa saavutettavissa... Eikä yksikään noista teoksista räjähtänyt tai syttynyt palamaan joutuessaan kosketuksiin ilman kanssa. Helsinkiläiset olivat onnekkaita, kun heillä oli tavallisia kirjoja! (s. 67-68)

Auran ihastus Pyry ilmaantuu tarinan edetessä takaisin tytön elämään, tosin aaveena, sillä hän ei voi olla rinnakkaismaailmassa omassa ihmishahmossaan. Aura ei tunnu pääsevän millään Noitakirjan jäljille, saati että hän pääsisi selvyyteen, kuka on lopulta pahiksien pahis: onko se Selma, joka kaappasi edellisessä osassa Pyryn mukaansa Helsinkiin vai Raisa, jonka kerrotaan myös olleen osallisena rinnakkaismaailmojen syntyyn. Kaikelle löytyy lopulta melko erikoinen selitys, joka kyllä yllättää lukijan puun takaa. Siitä iso kiitos, vaikka en itse kovin ilahtunut kirjan loppuratkaisuista. Tapahtumat menevät loppua kohti melko monimutkaisiksi. Ei sillä, että kaiken pitäisi aina olla niin helppoa, mutta olisin jotenkin toivonut tälle kirjasarjalle kevyempää ja yksiselitteisempää loppua.

Kuva: Pixabay

Auran ja Pyryn romanssi muistuttaa rakkauselokuvien helmeä Ghost - näkymätön rakkaus. Aura tuntee välillä Pyryn lämmön lähellään ja näkee tästä vain hailakan heijastuksen. He viettävät unenomaisia helliä hetkiä, Pyry aaveena ja Aura omana lihallisena itsenään. Pariskunnan loppu on melko surullinen, mutta toivoa on kuitenkin ripauksen verran.

Tuuli toi mukanaan laulua.Se oli se sama sävel, joka oli kutsunut Auraa puoleensa Kirjatalossa. Sanat olivat tyystin uudet: Mene pois, korppiseni, paha tunteeni. Ja korppi vastaa: En koskaan! (s. 46)

Minusta Noitakirja olisi toiminut paremmin vähän vähemmällä fantasiaelementtien määrällä. Pelkkä rinnakkaismaailmojen olemassaolo ja taikuus olisi tehnyt sarjasta sopivan,  mutta esimerkiksi ihmissudet ovat mielestäni liikaa, etenkään kun niillä ei ole juonen kannalta kuitenkaan merkittävää osaa. Ihmettelen myös, miksi ihmeessä klovnit on mainittu muutaman kerran lähinnä Auran pelkojen kohteena. Ne eivät jotenkin sovi kirjan maailmaan. Kiehtovinta on Auran kirjakatkelmien käyttäminen taikomiseen, mutta olisin ehkä kaivannut vielä enemmän kehitystä hänen kyvyissään. Myös Aurassa tapahtuva eräs muutos on minusta tarpeeton juonen kannalta, ja se jää tarinassa jotenkin keskenkäsitellyksi.

Pidän kovasti kirjan lopussa olevasta kirjalistasta, jossa on siis lueteltu Auran mukana kantamat taikakirjat ja muita tarinassa sivuttuja teoksia. Kiva, että Leinonen on käyttänyt kirjassa vaihtelevasti niin vanhempaa (esim. Kallaksen Sudenmorsian) että uudempaa ja vähemmän tunnettua kirjallisuutta (esim. Saloranta: Stepanin koodeksi.)

Arvosanani 3

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Noitakirja muissa blogeissa:

Kirjavinkit (Mikko) 

Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa

Samantyylistä luettavaa:

Loihtijakronikka-sarja: Kami Garcia ja Margaret Stohl 

Louhi-sarja: Mervi Heikkilä

Sisarla. Seikkailu toisessa maailmassa: Salla Simukka

Sisarla. Seikkailu toisessa maailmassa.: Salla Simukka. Kuvittanut Saku Heinänen. Tammi 2016. Lastenkertomus.

"Aliisa tiesi, että oli alkamassa seikkailu ja jos hän jotain oli toivonut, niin oikeaa seikkailua!

Sinä talvena lumisade vain jatkui ja jatkui. Pakkanen kiristyi ja koko maailma uhkasi hukkua kinoksiin. 11-vuotias Aliisa putosi lumen halki toiseen maahan, Sisarlaan - ja seikkailuun.

Sisarlan sydämessä on ihmeellinen puutarha, jossa asuu mitä merkillisimpiä otuksia: tuulikeijuja, unienkutojia, kyselijäkukkia. Ja yhdessä puussa keikkuu tyttö, Meri. Aliisa on koko ikänsä kaivannut parasta ystävää, ja nyt tuo toive toteutuu. Tytöt eivät ole sattumalta joutuneet Sisarlaan: heidän on löydettävä Sisarlaa hallitseva kuningatar ja saatava oman maailmansa lumisade loppumaan. Mutta Aliisa joutuu vielä vaikeamman tehtävän eteen, kun Meri näyttää unohtaneen heidän ystävyytensä."

Oma arvio:

Tein tämän arvion yhdessä kahdeksanvuotiaan tyttäreni kanssa. Kehittelin uuden kyselylappusen, johon hän sai itse kirjallisesti vastata lukemisen jälkeen: tämä toimi meillä todella hyvin, sillä tyttö näytti pohtineen vastauksia paljon paremmin, kuin jos hänen olisi pitänyt vastata sanallisesti kysymyksiini, niin kuin ennen teimme. En myöskään enää laita blogiini lasteni arvosanoja hymiöinä, vaan  muutan ne tähän numeroiksi. Kirjan lopullinen arvosana on minun ja lasteni arvosanojen keskiarvo.

____

Kirjan alussa on kolme katkelmaa klassikkosaduista: Lewis Carrollin Liisan seikkailut ihmemaassa, F.H. Burnettin Salainen puutarha ja H.C. Andersenin Lumikuningar. Sisarlassa ammennetaankin aineksia noista saduista: vahvoina teemoina ovat lumi ja jää, hassut eläimet ja kasvit. Tarina alkaa samanlaisella  putoamisella kuin kirjassa Liisan seikkailut ihmemaassa, mutta nyt Aliisa putoaakin lumen lävitse. Hän joutuu ratkaisemaan arvoituksen päästäkseen Sisarlan portista läpi, ihan niin kuin Liisa joutuu käyttämään hoksottimiaan päästäkseen Ihmemaahan. Ihmeellisessä Salamaisuuksien puutarhassa Aliisa  tapaa hyvin kummallisia kasveja ja eläimiä sekä Merin, josta tulee Aliisan sydänystävä. Kirjan sanoma on ihana - vaikka tytöt ovat kovin erilaisia, he täydentävät toisiaan ja pitävät yhtä, tuli mitä tuli. Pidän myös siitä, miten Aliisan monenlaiset tunteet tulevat esiin, kun hän tarinan loppuvaiheilla menettää hetkeksi ystävänsä.

Aliisa ei käsittänyt mitään. Hän ei voinut ymmärtää, mitä järkeä oli maailmassa, jossa ihmiselle ensin annetaan paras ystävä ja sitten otetaan pois. Jos hän ei olisi koskaan tavannut Meriä, hän ei kaipaisi tätä nyt niin paljon, ettei saanut nukuttua.

Aliisa ei ollut tiennyt, että toista ihmistä voisi kaivata näin paljon.

Lumikuningatar-sadusta on lainattu idea sirpaleesta, joka peilin rikkouduttua lentää Merin sydämeen ja jäädyttää tämän sydämensä. Kuningatar Lili on tarinan jääkuningatar, aiemmin oman sydänystävänsä menettänyt nainen, joka on luonut Sisarlasta oikean paratiisin, jotta Aliisa ja Meri jäisivät sinne hänen ystävikseen. Urheat tytöt vastustavat tuota kylmää naista, rikkovat peilin ja palaavat omaan maailmaansa. Aliisa ei voi elää sen kanssa, ettei Meri enää muistakaan häntä ja on muuttunut sirun takia kylmäksi ja ilkeäksi ihmiseksi. Aliisa osoittaa olevansa oikea ystävä, kun hän palaa vaaroja uhmaten takaisin Sisarlaan, jotta saa pelastettua ystävänsä.

Pidän kovasti tästä tarinasta, sillä tässä on sopivasti jännitystä, fantasiaa, ystävyyttä, tunteiden käsittelyä ja juonenkäänteitä. Simukan kieli on kauniin kuvailevaa, mutta  välillä pitkääkin pitemmät virkkeet saivat minun välillä hengähdyksiin, koska luin tarinaa ääneen. Tuntui välillä, että jonkin asian luettelu vain jatkui ja jatkui. Saku Heinäsen kuvitus on kaunista ja hengästyttävän pikkutarkkaa. Kansikuvakin suorastaan huutaa tarttumaan kirjaa.

Tyttäreni mielestä Sisarla on jännittävä, hauska ja hupsu kirja, jonka mielenkiintoisimmat henkilöt ovat kiinnostava ja rohkea Aliisa, kivan nauravainen Meri ja Poelloe, hassu pöllö "joka puhuu välillä ää- ja öö-kielisesti". Kirjan mustavalkoisia kuvia oon hänen mielestään kirjassa liian vähän, mutta ne ovat hänestä tarkkoja ja kiinnostavia.

Aliisa putosi putoamistaan niin kauan, että ajantaju katosi kokonaan. Voi olla, että hän nukahtikin jossain vaiheessa, tai pyörtyi. Hän ehti ajatella monta kertaa, ettei tämä ollut normaalia ja että hänen olisi jo pitänyt törmätä kiinteään maahan, sillä missään ei voinut olla lunta näin paljon. Ai vaikka maassa olisi ollut valtava kuoppa, joka olisi täyttynyt lumella.

Tytön mieleen jäi kirjasta mieleen erityisesti se alun kohta, kun Aliisa putosi lumen halki Sisarlaan sekä kun hän hyppäsi uimahallin korkeimmalta hyppäyspaikalta selkä edellä pelastaakseen Merin, parhaan ystävänsä. Ikävältä tuntui se, kun Meri oli Aliisalle niin äksy heidän palattuaan omaan maailmaansa. Tyttäreni ei pitänyt Lilistä  eikä siitä, kun ystävysten piti lähteä pois Sisarlasta. Kirjan lopusta hän piti vähän. Jos hän olisi saanut jatkaa tarinaa, Aliisa, Meri, Anna, Aliisan isä, Aliisan äiti ja Aliisan sisko lähtisivät Sisarlaan ja jäisivät sinne vuodeksi tai muuttaisivat sinne, tai vaikka vain yöpyisivät siellä. Olisiko siinä jatko-osan paikka?

Tyttöni on sitä mieltä, että kirja sopii kaikenikäisille, mutta vain tytöille, koska tarinassa on aika paljon tyttöjä. Kirjaa suositellaan #kirja-palvelussa  9-vuotiaille ja sitä vanhemmille. Kovin pienet eivät mielestäni välttämättä jaksakaan  vielä seurata kaikkia juonenkuvioita, joita tarinassa on paljon, saati kuunnella Simukan hyvin monipuolisesti kuvailevaa kerrontaa.

Tyttäreni aikoo lukea tämän kirjan vielä itsekseen uudestaan. Hän antaa kirjalle arvosanan 5, minä annan arvosanan 4, eli lopullinen arvosanamme on siis 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitämme kustantajaa!

Sisarla muissa blogeissa:

Lukutoukan kulttuuriblogi 
Sinisen linnan kirjasto
Oksan hyllyltä
Kieltenopen kotiblogi


Samantyylistä luettavaa:


Liisan seikkailut ihmemaassa: Lewis Carroll. 

Liisan seikkailut peilimaailmassa: Lewis Carroll. 

Nokkosvallankumous: Siiri Enoranta

Nokkosvallankumous: Siiri Enoranta. WSOY 2013.

"Dharan on aina ollut se jonka harteille kaikki lankeaa, se joka johdattaa maailman vallankumoukseen, se joka korjaa kaiken ja se jonka vuoksi kaikki tuhoutuu. Vayu ei ole koskaan ollut kukaan. He kohtaavat todellisuudessa, jossa aurinko ei ole paistanut enää vuosiin, sivistyksen tukirakenteet ovat murtuneet, ja resuiset Nokkoslapset kytevät kapinaansa vallatussa huvipuistossa. Mutta he kohtaavat myös siinä toisessa paikassa, jossa jalava vielä tanssittaa varjoja heidän alastomalla ihollaan, paratiisissa jonka menneisyys on verestä märkä.
Nokkosvallankumous on realistinen tulevaisuudenkuva, fantasiasatu, dystopiahelvetti ja kahden pojan rakkaustarina, Nokkosvallankumous on maailmankaikkeuksien rajapintoja raapiva salaisuus.

Nokkosvallankumous oli Topelius-palkintoehdokkaana sekä Kuvastaja-palkintoehdokkaana ja sai Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon."

Oma arvio: Minun tuntemukseni tästä kirjasta ovat ristiriitaiset. Toisaalta minä rakastin tämän kirjan tarinaa, johon oli sekoittunut hienosti dystopista maailmankuvaa ja fantasiaa, mutta toisaalta minua ahdisti  tarinan yllä leijuva synkkyys. Flunssan kourissa tuskistellessani minun piti jättää tämä vähäksi aikaa rauhaan, sillä tämä ahdisti minua liikaa. 

Päähenkilöt Vayu ja Dharan eivät jättäneet rakkaustarinallaan minua kylmäksi, niin hyvässä kuin pahassakaan. Välillä koin tosi suuria ärtymyksen tunteita, kun Dharan kohteli Vayua  tylysti ja toisaalta Vayu antoi itseään kohdella niin. Dharanin palvonta Nokkosten parissa oli raivostuttavan yliampuvaa, ja siksi pidinkin eniten kirjan lopusta, jossa Dharanin heikkoudet tulivat viimein esiin. Vayu oli minun makuuni liian vässykkä, enkä pystynyt samaistumaan häneen ollenkaan. Olisin halunnut koko kirjan ajan potkia häntä persuksille.

 Kaiken kaikkiaan Enorannan kaunis kirjoitustyyli, kirjan miljöö, juoni,  synkkä tunnelma ja  henkilöhahmot tekivät tämän kirjan, ja se saa minulta arvosanan 4,5

Puoliksi paha -trilogia: Sally Green

Puoliksi paha: Sally Green. Suomentanut Sari Kumpulainen. Gummerus 2014.

Englanninkielinen alkuteos (2014): Half Bad

"Kuvittele, ettet osaa lukea etkä kirjoittaa, mutta parannut nopeasti – jopa noidaksi.

Alat voida pahoin, jos et pääse ulos pimeän ajaksi.
Vihaat valkoisia noitia, mutta rakastat Annalisea, vaikka hän on yksi heistä.

Olet joutunut virumaan häkissä neljätoistavuotiaasta saakka.
Sinun pitäisi paeta ja löytää Mercury, musta noita joka syö pikkupoikia. Sinulla on aikaa siihen asti, kunnes täytät seitsemäntoista vuotta.

Helppo nakki."

Oma arvio:

Tämä on hyvin erikoinen tarina, joka alun epäilyksistäni huolimatta vei minut mukanaan. Kirjan maailma on hyvin noitamaisen utuinen. Tunnelma ikään kuin vakuuttaa lukijan siitä, että noidat ja noituus on ihan normaalia, kun taas tavalliset ihmiset, eli nurjat, niitä poikkeuksia. Raakaa luettavaa tämä on välillä ja osittain synkkääkin synkempi tarina. 

Päähenkilö Nathan on sympaattinen ja teinimäisesti hullaantunut Annaliseen. Nathanissa on myös tarvittaessa potkua, mikä on ehdottoman tärkeä piirre. Kirjan rakkaustarina  ei tuonut minulle mitään suurempia väristyksiä, mutta muuten kirjan tapahtumat ovat mielenkiintoista luettavaa. Pidin, mutten rakastunut. Arvosanani kirjalle 4+

Tämän kirjan sain kustantajalta, suurkiitokset!

Puoliksi villi: Sally Green. Suomentanut Sari Kumpulainen. Gummerus 2015.

Englanninkielinen alkuteos (2015): Half Wild

" Valkoiset noidat jahtaavat häntä.
Mustat noidat vihaavat häntä.

Lahja jonka hän sai murhanhimoiselta isältään
on uusi villi kyky, jota hän ei hallitse.

Hänen on pelastettava rakastamansa tyttö,
vaikka tämä on ehkä pettänyt hänet.

Mustien ja valkoisten noitien välisessä sodassa 
Nathan taistelee rinnallaan niin ystäviä kuin vihollisia.
Mutta hänen kohtaamistaan vaaroista suurin
saattaa olla hänen sisällään lymyävä peto...


Nathan on kohdannut viimein pahamaineisen isänsä Marcuksen ja saanut häneltä kolme lahjaa, jotka tekevät hänestä täysivaltaisen aikuisen noidan. Pakomatka kuitenkin jatkuu yhä. Nathanin täytyy pelastaa Annalise ja valita puolensa noitien kapinassa, jossa hän taistelee niin vanhojen ystävien kuin vihollistenkin rinnalla. Ennen kaikkea hänen on opittava hallitsemaan uutta kykyään - kummaa, villiä voimaa, joka uhkaa ottaa hänet kokonaan valtaansa."

Oma arvio: 

 Tämä Half bad -sarja on kyllä omaa luokkaansa, niin hyvässä kuin pahassakin. Minun on ollut lukuprosessini aikana kauhean vaikea päättää, vihaanko vai rakastanko tätä kakkososaa Puoliksi villi. Nathanin tarina on omaa laatuaan, niin kuin koko noitien maailma tässä sarjassa: on valkoisia ja mustia noitia, sekaverisiä, puoliverisiä ja nurjia. Noitien maailma on saatu kuvattua ihmeellisen luontevasti kaikessa raadollisuudessaan. Mitään lasten kirjoja nämä eivät ole, sen verran väkivaltaa ja raakuutta kirjojen sivuilla vilahtelee.

 Tauko ensimmäisen osan jälkeen oli venynyt niin pitkäksi, etten alussa meinannut tajuta mistään mitään. Minulta oli jotenkin jäänyt unholaan Puoliksi pahan lopputapahtumat, mutta pikku hiljaa aloin päästä kärryille. Nathanin kamppailu uuden kykynsä kanssa on mielenkiintoista luettavaa, vaikka aiheuttikin minussa välillä inhon väristyksiä. Ainoastaan Nathanin pakkomielteenomainen rakkaus Annaliseen on ärsyttävää, kuten moni muukin lukija on maininnut jo Puoliksi paha -kirjan luettuaan. Nyt minullakin alkoi tämä asia tökkimään. Gabrielin hahmoon ihastuin kovasti, sillä hän tukee Nathania oikean ystävän tavoin ja ehkä hiukan enemmänkin.

Pidin siitä, että kirjan tapahtumat sijoittuvat eri maihin, vaikka paikkoja ja maisemia olisi Green saanut kuvailla mielestäni vielä yksityiskohtaisemmin.

Olin enemmän kuin mielissäni Nathanin isän Marcusin ilmestymisestä tarinaan mukaan. Hänestä tulee nyt esiin aivan uusi puoli, eikä hän ole niin paha kuin sarjan alussa annetaan ymmärtää. Myös lopputaistelut kaikessa verisyydessään ovat koukuttavaa luettavaa, vaikken yleensä niin sellaisista pidä. Loppu on yllättävä, surullinen, mutta aivan tajuttoman, ärsyttävän koukuttava. Voi pliis, saanhan lukea kolmososan jo viimeistään syksyllä? 

Jos vielä pari ärsytyksen aihetta listaisin tähän, joita tämä Puoliksi villi minussa aiheutti:

 1. Nathanin "haistattelu". Hän haistattelee Celialle, hän haistattelee Gabrielille, hän haistattelee Nesbittille. Joka kerta käytetään siis tuota sanaa. En tiedä, miksi se otti minua pattiin... 

2. Annalise. Hänet kuvataan kirjassa ihanana, söpönä, onnettomana valkoisena noitana, jonka Nathan haluaa pelastaa Mercury-noidan kynsistä. Minusta hänellä ei ole mitään virkaa koko tarinassa. Kun Annalise herää syvästä unestaan, hän hehkuttaa Nathanin olevan hänen 'prinssinsä ja sankarinsa'! Ääh! Melkein toivoin, ettei hän olisi ikinä herännytkään. Kun lopussa Annalise alkaa tajuta Nathanin todellisen luonteen ja vieroksua häntä, olin mielissäni. Siksipä olin hyvin onnellinen lopussa tapahtuneesta käänteestä, joka muuttaa Nathanin suhtautumista muka-niin-söpöön-ja-ihanaan Annaliseen. Kamala minä!

Näin paljon tunteitani suuntaan jos toiseen  heitellyt kirja saa arvosanakseen 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle!

Puoliksi poissa: Sally Green. Suomentanut Sari Kumpulainen. Gummerus 2016.

 Englanninkielinen alkuteos (2016): Half Lost

"Nathan Byrn pakenee taas. Vapaiden noitien allianssi on kaikkea muuta kuin kukistettu. Vain uusi, rohkea strategia voi pelastaa hajaantuneet ja lannistuneet kapinalliset lopulliselta häviöltä. He tarvitsevat Gabrielin amuletin puuttuvaa puolikasta – muinaista artefaktia, joka tekee kantajastaan taisteluissa voittamattoman.

Mutta amuletin toisen puolikkaan haltijalla, pelottavan väkevällä erakkonoita Ledgerillä, on omat suunnitelmansa. Voittaakseen Ledgerin luottamuksen Nathanin täytyy matkustaa Amerikkaan ja taivutella hänet luopumaan amuletista. Yhdessä Nathanin oman, maagisen lahjan kanssa amuletti saattaisi riittää kääntämään tapahtumien kulun ja päättämään viimein kertaiskulla verisen sodan mustien ja valkoisten noitien välillä."

Oma arvio:

Pitkä väli on taas kulunut siitä, kun luin sarjan toisen osan Puoliksi villi. Muistan parhaiten edellisen kirjan traagisen lopun, joka muuttaa Nathanin suhtautumisen Annaliseen ja saa hänet yhä enemmän vihaisemmaksi. Hän haluaa tuhota Soulin hinnalla millä hyvänsä - ja kostaa Annaliselle isänsä kuoleman. 

Tällä kertaa ajattelen juostessani Annaliseä. Kuvittelen ajavani häntä takaa aivan hänen kannoillaan.

 Kun aiemmissa osissa Nathanilla on romanttinen pakkomielle Annalisestä, nyt hänen pakkomielteensä on muuttunut - tappamisvimmaksi. Minua välillä puistatti pysyä Nathanin matkassa, niin väkivaltainen, kostonhimoinen ja törkeä hän on.  Uskoin kuitenkin, että pinnan alta löytyy vielä se Nathan, johon ensimmäisessä osassa tykästyin. 

"Olenko paha, koska tapan ihmisiä? Koska haluan tappaa?"

"Olet ylivertainen kamppailija. muut eivät pysty samaan kuin sinä. Et sinä ole paha, Nathan. Mutta älä tee mitään sellaista, mitä et pysty perustelemaan itsellesi. Muuten omatuntosi alkaa kolkuttaa. Vain sinä tiedät, mitä on kontollasi, ja vain sinä joudut elämään tekojesi kanssa." 

Onneksi Gabriel on mukana tasoittamassa Nathanin hurjaa luontoa. Hän on tässäkin osassa lempihahmoni ja minun sydäntäni lämmittää, miten paljon hän välittää Nathanista. Onneksi Nathan alkaa pehmetä tarinan edetessä ja tajuaa, millainen kultakimpale hänellä on käsissään. Hän joutuu myös lupaamaan Celialle, ettei suin päin surmaa Annaliseä, vaan tämä saa ansaitsemansa oikeudenkäynnin. Lupaus tuottaa Nathanille tuskaa, mutta hän pitää sen. 

Puoliksi poissa ottaa aikaa syttyäkseen, mutta vie mukavasti mukanaan. Vaikka minua ei hirveästi kiinnostanut taustalla vellova valkoisten ja mustien noitien sota, tarina imaisi minun mukaansa. Sen aiheutti Nathanin ja Gabrielin tarina, josta halusin imeä kaiken irti. Kirjan loppu on hyvin yllättävä, surullinen mutta lohdullinen. Nathanin tarina on paketissa.

Erityiskiitos Justin Metzille ja Tim Greenille tämän sarjan kansikuvista, joista tämä viimeisen osan liekehtivä puu on erityisen kaunis! 

Arvosanani 3,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle!
 

Puoliksi poissa muissa blogeissa:
Kirjakko ruispellossa

Karou-trilogia: Laini Taylor.

Karou, savun tytär: Laini Taylor. Suomentanut Helene Bützow. Tammi 2011.

Englanninkielinen alkuteos (2011): Daughter of Smoke and Bone

"Yllätyksellinen tarina kertoo suuresta rakkaudesta, kohtalosta, itsensä etsimisestä, rinnakkaismaailmoista ja ikiaikaisesta sodasta enkelien ja hirviöiden välillä.

17-vuotias Karou opiskelee Prahan taidelukiossa ja hengaa kahviloissa kuten kuka tahansa nuori. Mutta Karou ei ole tavallinen tyttö. Hän osaa puhua 20 kieltä ja on loistava piirtäjä, jonka luonnoslehtiöt ovat täynnä hirviöiden kuvia. Muut eivät tiedä, että hirviöt ovat oikeasti Karoun ystäviä: Issa, joka on käärme vyötäisistä alaspäin ja nainen vyötäisistä ylöspäin, Jasri, jolla on papukaijan nokka ja ihmisen silmät. Ja Brimstone, oinaansarvinen toivomuskauppias, jonka salaperäinen puoti on Karoun koti. Ja hassua kyllä - hirviöiden mielestä ihmiset näyttävät vajavaisilta - hirviöille tavallinen keho ilman muilta lainattuja osia on hukattu mahdollisuus.

Karou auttaa Brimstonea ja käy salaisilla matkoilla ympäri maailmaa hakemassa tälle erilaisten otusten hampaita. Palkkioksi Karou saa toiveita, joilla hän voi toteuttaa toivomuksiaan, tehdä pieniä taikoja. Yhdellä näistä matkoista Karou kohtaa Akivan, enkelin, joka melkein tappaa Karoun, mutta ei voikaan tehdä sitä, koska rakastuu Karouhun.

Kuka Karou on? Miksi hänellä on hamsatatuoinnit kämmenissään? Miksi hänestä tuntuu, että jossakin on toinen elämä, jota hänen kuuluisi elää?"

Oma arvio: 
Alkuun tämä kirja ei oikein häikäissyt minua. Karoun elämässä vilisi minun makuuni liiankin omituisia fantasiahahmoja ja hänen tehtävänsä hampaiden keräilijänä suorastaan yökötti minua. Toisaalta oli mukavaa, että kirjan tapahtumat sijoittuivat Prahan lisäksi muun muassa Marokkoon ja Pariisiin. 

Moniulotteinen tarina sai imaistua minut mukaansa jossain vaiheessa ja oli kiehtovaa lukea Akivan ja Madrigalin/Karoun päättymättömästä rakkaustarinasta. Kaikista tarinan kiemuroista en ihan päässyt selvyyteen, sillä väsyn helposti, jos kirjassa aletaan sepostaa liian monimutkaisia saagoja, mutta mielelläni luen vielä tarinaan jatkoa. 
Arvosanani tälle 4. 

Tämän kirjan lainasin kirjastosta. 

Aika taistelun ja tähtivalon: Laini Taylor. Suomentanut Helene Bützow. Tammi 2013. 

Englanninkielinen alkuteos (2012): Days of Blood and Starlight

"Prahalainen taideopiskelija ja hirviön kasvattitytär Karou on saanut vastaukset moniin kysymyksiinsä. Hän muistaa kuka hän oli: Madrigal, sirosarvinen kimeeri, joka rakastui vihamieheensä Akivaan, leimuavasiipiseen serafiin. Heidän kielletyllä rakkaudellaan oli kuitenkin kauhea lopputulos. Se johti kimeerien maailman tuhoon, ja nyt Karou antaisi mitä tahansa saadakseen tehdyn tekemättömäksi.Kun Karou kuulee, että hänen rakkautensa takia myös Brimstone, Issa ja Jasri ovat kuolleet, hän jättää katuvan Akivan ihmisten maailmaan ja palaa yksin tuhottuun Loramendiin. Vaikka viimeiset kimeerit onkin ajettu maan ääriin, ei ikiaikainen sota ole vielä ohi. Karou ymmärtää että hänellä on odottamaton kyky, lahja Brimstonelta. Sen avulla hän ryhtyy kostoon kuolleiden ystäviensä puolesta"

Oma arvio:
KESKEN JÄTETTY. (Tämän lukeminen venyi ja venyi, joten lopulta päätin luovuttaa ja palauttaa tämän kirjastoon. Yli puolenvälin minä tätä tunnollisesti luin. Alku oli melkoisen tökkivää, mutta kyllä tässä oli mukava tarina taustalla ja minussa kyti koko lukemisen ajan palava uteliaisuus, kuinka Karoulle ja muille henkilöille käynee. Silti tämä ei nyt oikein edennyt minulla, joten nyt kävi näin. En anna siis arvosanaa tästä, mutta ehkä joskus...)

Tämän kirjan lainasin kirjastosta. 

Mystic city -trilogia: Theo Lawrence

Salatun voiman kaupunki: Theo Lawrence. Suomentanut Kirsi Ohrankämmen. Karisto 2013.

Englanninkielinen alkuteos (2012): Mystic City


"Manhattan vuonna X. Pilvenpiirtäjien huipulla hallitsevat rikkaat ja etuoikeutetut, alhaalla ilmastonmuutoksen synnyttämien kanaalien varsilla majailevat vähäosaiset. Yläluokan hienostosviiteissä asuu myös 16-vuotias Aria Rose, joka on kiihkeästi rakastunut Thomas Fosteriin, isänsä poliittisen kilpailijan poikaan. Tai niin kaikki väittävät, sillä itse hän ei pysty muistamaan koko romanssia. Mutta sitten Aria tapaa Hunterin, komean ja salaperäisen mystikon alakaupungista, ja tällä tuntuu olevan hallussaan hänen kadonneen menneisyytensä avain."
Oma arvio:
Minulla oli melko suuret odotukset tästä, sillä Salatun voiman kaupungin alkuasetelma vaikutti takakansitekstin perusteella loistavalta. Ehkä siksi hiukkasen petyin kirjan luettuani. Arian ja Hunterin rakkaustarina ei herättänyt minussa kovin henkeäsalpaavia sydämentykytyksiä. *** SPOILAUSVAROITUS! Minua ärsytti jotkin ennalta-arvattavuudet: kuka tahansa pystyisi heti arvaamaan, ettei Thomas ollut se, jota Aria oikeasti rakasti, ja että salaperäisten rakkauskirjeiden kirjoittaja oli mysteeripoika Hunter.***

Joitakin yllätyksiäkin tarinassa onneksi oli, kuten Davidan, Elissan ja Benedikten todelliset aikeet. Minusta tämä oli mukava lisä lukukokemuksiini, sillä oli mielenkiintoista lukea vaihteeksi mieskirjailijan kirjoittamaa nuorten aikuisten dystopiaa. Theo Lawrencella on miellyttävä tapa kuvailla ympäristöä ja henkilöiden ulkoista olomuotoa kampauksineen kaikkineen. Pidinkin eniten lukea Arian seikkailuista Syvästössä. Jatko-osaa odottelen uteliaana.

Arvosanani tälle 4-.

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Pimeä sydän: Theo Lawrence. Suomentanut Kirsi Ohrankämmen. Karisto 2014. 

Englanninkielinen alkuteos (2014): Toxic Heart


"Ylhästön eliittiin kuuluvan perheensä hylännyt Aria Rose on päätynyt mystikkorakastettunsa Hunterin kannattajien turvapaikkaan kaupungin ulkopuolelle. Aria haluaa kuitenkin olla Hunterin rinnalla ja karkaa Manhattanille. Seuraukset ovat kohtalokkaat: Arian isän miehet kidnappaavat hänet, ja hän on vaarassa joutua jälleen muistintyhjennykseen ja naimisiin kuolleeksi uskomansa ylhästösulhasensa kanssa. Samaan aikaan kaupungissa käydään veristä valtataistelua mystikoihin liittyneiden Alhaston köyhien ihmisten ja Ylhästön etuoikeutettujen välillä. Pahinta on, että Hunter näyttää käyttäneen Ariaa tässä taistelussa lupaa kysymättä hyväkseen..."


Oma arvio:

Minä pidin tästä Mystic City -trilogian kakkososasta todella paljon enemmän kuin ensimmäisestä osasta. Yksi syy siihen oli Turk, Turk ja vielä kerran Turk. Hänen ja Arian kielletty rakkaus, joka kyti pinnan alla muttei vielä päässyt täysin irti, oli paljon uskottavampi ja mielenkiintoisempi kuin Arian ja Hunterin tarina. En pitänyt muuttuneesta Hunterista yhtään! Hävettää myöntää, mutta toivoin hänelle sattuvan jotain ikävää tarinan edetessä, jotta hänet saataisiin pois kuvioista. Siksipä loppuratkaisu oli loistava ja jätti toivon kytemään Arian ja Turkin romanssille.

Mysteerejä ja toimintaa tässä kirjassa oli juuri sopivasti, ja mukavia uusia sivuhenkilöitä, kuten Shannon, vilahteli mukana. Oli mukava myös lukea mystikkojen erityiskyvyistä - Se oli ihan parasta, että Ariakin sai oman kykynsä kirjan lopussa. Nyt jään jännittämään, jääkö mystinen voima Ariaan ja miten hänen ja Turkin tarina etenee.

Arvosanani tälle 5-

Tämän kirjan sain kustantajalta, kiitän!


Hehkuva Ruumis: Theo Lawrence. Suomentanut Kirsi Holmstén. Karisto 2016.

Englanninkielinen alkuteos (2016): Body Electric


"Aria Rose on saanut suunnattomat mystiset voimat nielaistuaan mystikkoystävänsä Davidan sydämen, mutta samalla voima syö hänen ruumistaan ja häntä odottaa lopulta kuolema. Ylhästössä on valta vaihtunut ja sitä johtaa Arian veli Kyle mahtavan sotajoukkonsa avulla. Kylen pyrkimyksenä on lyödä lopullisesti mystikot ja muu Alhaston väki, ja näyttää siltä että hän onnistuukin, sillä hän on onnistunut jäljittämään viimeisen seitsemästä Sisaresta ja käyttää hyväkseen tämän voimaa.

Aria valmistautuu viimeiseen ponnistukseen ystäviensä kanssa puolustaakseen omiaan. Mutta miten Arian käy? Kestääkö ikuiseksi uskottu rakkaus Hunteriin kuoleman yli?"

Oma arvio:  

Suurin syy siihen, miksi odotin tätä trilogian päätösosaa oli se, että halusin palavasti tietää, miten Arian ja Turkin romanssi etenisi. Tässä asiassa minua onnistikin, mutta muuten en ole ihan niin hekumoissani kuin edellisestä osasta Pimeä sydän. Heidän romanssinsa ei päässyt missään vaiheessa kunnolla liekkeihin, vaan jäi harmillisen vaisuksi.

Tunnen vereni sykkivän, Davidan sydän sisälläni herää eloon. Kehoni rätisee sähköstä aivan kuin olisin saanut sähköiskun. Sitten laukaisen.

Ariaa hämmentää uudenlaiset tunteet Turkia kohtaan, mutta myös uudet kyvyt, joita hän on saanut nieltyään Davidan sydämen. Hän saa huomata, että valtavan voiman jyllääminen hänen kehossaan ottaa koville ja uhkaa hänen terveyttään. Turk on ihanasti huolissaan Ariasta, ja myös Hunter osoittaa välittäväntä yhä Ariasta, vaikka he eivät enää olekaan yhdessä. Kirjan muut henkilöt jäävät melko valjuiksi. Aria lähentyy tarinan edetessä kovanaamaisen Shannonin kanssa, vaikka saa tietää hänestä asioita, joista ei oikein pidä.

Arian hileaddiktiveli Kyle on julistanut sodan niin koko Alhastoa kuin Ariaakin kohtaan. Lopussa Aria saa tietää enemmän veljestään, sillä hän putoaa välillä Davidan ajatuksiin, joita välittyy hänelle tämän sydämen kautta. Veljen kohtalo on surullinen, enkä olisi osannut arvata, mikä hänen salaisuutensa on koko sarjan ajan ollut.

Mitäpä olisi kirja ilman kolmiodraamaa: Hunter alkaa vaikuttaa siedettävämmältä kuin edellisessä osassa, ja Aria joutuu miettimään tarkkaan, mitä tuntee tuota ensirakkauttaan kohtaan. Yllättävän kevyesti hän kuitenkin luopuu tunteistaan. Olisin melkein toivonut, että Aria olisi joutunut kunnon tunnepyöritykseen kahden miehen välissä, mutta molemmat, sekä Hunter että Aria päättivät jatkaa eteenpäin melko kivuttomasti omia polkujaan.

Tunnen hänen sydämensä lyövän villisti. Painan käteni - joka on nyt kokonaan vihreä - Hunterin rinnalle."Et ollut minulle velkaa mistään."

"Olen sinulle velkaa kaikesta", Hunter sanoo. "Ja tulen aina olemaankin."

Koko trilogian ajan on kytenyt taustalla pelko Alhaston ja Ylhästön suuresta sodasta, joka mullistaisi Manhattanilaisten elämän. Kirjan loppu ei tarjonnut ihan sellaista suurta mellakkaa, mitä olin odottanut, vaan koko juttu tyssähti alkuunsa. Mieleeni muistuu Twilight-sarjan "suuri"  lopputaistelu, jossa kävi vähän samanlailla.  Odotan yleensä melko paljon kirjasarjojen päätösosilta ja loppuratkaisuilta, ja siksi olenkin hiukan pettynyt tähän, sillä se ei tarjonnut minulle kovinkaan suurta elämystä.

"Maailmassa ei ole ketään muuta, jonka kanssa katselisin ällöä levää mieluummin kuin sinun."

Hehkuva sydän on ihan ok päätös Mystic City -sarjalle ja pidän siitä, että se on kuitenkin hiukan erilainen kuin muut nuorten aikuisten dystopiat. Mystikkojen erityiset voimat sekä Ylhästön ja Alhaston vastakkainasettelu tekevät tästä erityisen kiinnostavan.

Arvosanani tälle 3+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Samantyylisiä kirjoja/kirjasarjoja: 

Kat Falls: Veden alla -sarja

Mystic City muissa blogeissa:

Lukunurkka
Kirjavinkit (Salla P)
Mustemaailmani
Kirjaston vanki
Eksynyt kirjojen maailmaan
Kirjaneidon tornihuone
Anna minun lukea enemmän

Varjojen kaupungit -sarja: Cassandra Clare.

Luukaupunki: Cassandra Clare. Suomentanut Terhi Leskinen. Otava. 2009.

Englanninkielinen alkuteos (2007): City of Bones

"15-vuotias newyorkilainen Clary Fray joutuu outojen tapahtumien todistajaksi. Hän näkee teini-ikäisen pojan surmattavan klubilla, hänen kotiinsa hyökkää hirviö ja hänen äitinsä kaapataan.Tapahtumien myötä hän tutustuu Varjometsästäjiin, jotka pitävät yllä järjestystä yliluonnollisten olentojen maailmassa. Kaupungin arkisen todellisuuden laitamilla, tavalliselta kansalta näkymättömissä, elävät kiihkeää elämäänsä haltijat, vampyyrit ja ihmissudet.Jace Wayland on Varjometsästäjien yksinäinen susi, jonka kanssa Clarylla alkaa heti kipinöidä. Yhdessä he ryhtyvät rohkeasti etsimään Claryn äitiä ja Muutoksen maljaa, yhtä kolmesta taikaesineestä, jonka joutuminen vääriin käsiin voi olla kohtalokasta..."

Oma arvio:

Minä taidan nyt olla ihan virallisesti hitaasti syttyvää tyyppiä, sillä en meinaa päästä moneenkaan kirjaan jyvälle kuin vasta puolivälissä. Luukaupunki-kirjassa alkoivat onnekseni tapahtumat rullata heti alusta alkaen. Koppava Jace ei alussa oikein saanut minulta sympatiapointseja, varsinkaan kun alussa luulin häntä tytöksi. Noloa. Kuitenkin hänen ja Claryn väliset kipinöinnit saivat minut jatkamaan lukemista. Lopulta ahmin kirjaa maanisesti loppua kohti, kun jännittävät käänteet tiivistyivät tiivistymistään.

Tarinan lopussa tuli eteen sellainen paljastus, josta en oikein tykännyt, mutta toisaalta se oli myös melko mielenkiintoinen ja erikoinen ratkaisu.

Siksi jatkan mielelläni sarjan lukemista ja annan arvosanaksi 4,5.

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Tuhkakaupunki: Cassandra Clare. Suomentanut Terhi Leskinen. Otava 2010.

Englanninkielinen alkuteos (2009): City of Ashes

"Enemmän kuin mitään muuta Clary Fray haluaisi kaiken palaavan normaaliksi. Entiseen ei kuitenkaan ole paluuta: varjometsästäjät eivät päästä häntä otteestaan, ei varsinkaan Jace, Claryn vastikään löytynyt veli. Kun vielä paras ystävä on muuttunut vampyyriksi, äiti on koomassa ja joku surmaa New Yorkin alamaailman lapsia, paremminkin voisi mennä. Lisäksi Claryn ja Jacen isä, vallanhimoinen mielipuoli Valentine, saa haltuunsa jo toisen kohtalokkaista Muutoksen välineistä, joiden avulla hän voi hallita demoniarmeijaa.

Mutta pahin on vasta edessä. Rakkautensa kohdetta ei voi valita, eikä haluaan lahjoittaa sille, joka sen eniten ansaitsisi. Aina niin rohkean Jacenkin on kohdattava suurimmat pelkonsa, ja varjometsästäjien kohtalosta on vastuussa yksin Clary, taistelijoista kokemattomin..."

Oma arvio:

Tätä kirjaa aloittaessani olin jo valmiiksi Varjometsästäjien ja Claryn ja Jacen tarinan lumoissa, että pääsin heti hyvin lukemisen makuun. Tarina eteni taas hyvin soljuvasti ja pääparin kielletyt tunteet oli ihana lisä tälle kaikelle. Välillä olin ihan pökerryksissäni kirjailijan mielikuvituksen määrästä, sen verran monipuolisen kammottavan ällöttäviä demoneja hän on kirjaansa luonut.

Tarina tuo mukanaan uusia yllätyksiä, kuten myös toivonkipinää ja aavistusta tulevista käänteistä. Kaikkea ei tietenkään kerrota vielä. Aloin pitää Jacesta luku luvulta enemmän, enkä malta odottaa, että saan lukea jatkoa. Kesäni on pelastettu! 

 

Arvosanani 5-

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.


Lasikaupunki: Cassandra Clare. Suomentanut Terhi Leskinen. Otava 2011.

 Englanninkielinen alkuteos (2009): City of Glass

 

 " ´Rakkaus ei tehnyt sinusta heikkoa´, Jace sanoi. ´Se teki sinusta vahvemman.´

Pelastaakseen äitinsä hengen Clary lähtee Varjometsästäjien alkukotiin, Idrisin Lasikaupunkiin, ja uhmaa henkensä kaupalla näiden ikuista lakia. Claryn itsepintaisuus ei miellytä Jacea, jota kielletty rakkaus ja palava halu piinaavat pahemmin kuin hän olisi ikinä voinut uskoa.

Idrisissä Clary saa lisää tietoa taustastaan ja löytää yllättävän liittolaisen: vetovoimaisen ja salaperäisen Sebastianin. Valentinen kerätessä voimia Varjometsästäjien tuhoamiseksi näiden ainoa selviytymiskeino näyttää olevan liittoutuminen vanhojen vihollistensa alamaailman väen kanssa. Mutta ehtiikö Clary ottaa haltuun uudet voimansa, ennen kuin tuho on käsillä? Ja mikä onkaan salaperäisistä kohtalon välineistä kolmas?"

Oma arvio:

Tämä mukaansatempaava Varjometsästäjien ja Alamaailman asukkien roolittama tarina valloittaa minut osa osalta enemmän. Pidän kovasti Lasikaupungin tarinan miljööstä, lasikaupunki Idrisistä, joka ei ollu onneksi mitenkään liian yliluonnollinen valtakunta. Uudet henkilöt olivat uskottavia ja mielenkiintoisia, ja mahtavia juonenkäänteitä seurasi loppua kohti.

Claryn ja Jacen tarina sai lopussa toivomani (ja aavistelemani) täyskäännöksen. Pidin myös kovasti Simonin hahmosta, vaikka edellisissä osissa en niinkään hänestä pitänyt. Lopussa oli äksöniä niin paljon, että välillä meinasi päätäni huimata, mutta hyvä niin - en juurikaan haukotellut tätä lukiessani.

Arvosanani tälle 5-.

Tämänkin kirjan lainasin kirjastosta.
Langenneiden enkelten kaupunki: Cassandra Clare. Suomentanut Terhi Leskinen. Otava 2012. 

 Englanninkielinen alkuteos (2011): City of Fallen Angels

"Sota on ohi, ja Clary Fray on palannut New Yorkiin. Hän harjoittelee ahkerasti tullakseen Varjometsästäjäksi, ja Jacesta on vihdoin tullut virallisesti hänen poikaystävänsä. Mutta sitten joku alkaa murhata Valentinen joukkoihin kuuluvia Varjometsästäjiä, ja uhkana on uusi sota. Lisäksi Clary sysää tahtomattaan liikkeelle tapahtumaketjun, jonka vuoksi hän voi menettää kaiken mitä rakastaa. Myös Jacen"

Oma arvio:

Turhaan pelkäsin, että Claryn ja Jacen suhde olisi ollut tässäkään osassa auvoisen mutkaton ja huoleton rakkaussuhde. Intohimoa ja kaipuuta tihkuva oli tämä kirjasarjan neljäs osa Langenneiden enkelten kaupunki. Pidin paljon siitä, että Simon pääsi tässä osassa enemmän esille, ja myös uudet sivuhahmot olivat mieluisia ja tervetulleita mukaan tarinaan.

Karmaisevia pahiksiakin tässä oli ja loppua kohti sen verran säpinää, että en meinannut perässä pysyä. Loppukohtaus oli mielestäni nyt entistäkin karmivampi ja taidokkaasti kuvailtu toimintapläjäys. Loppu jätti minut pelkäämään ja arvailemaan seuraavan kirjan tapahtumia...

Arvosanani tälle 4,5.

Tämäkin osa on lainattu kirjastosta.

Kadotettujen sielujen kaupunki: Cassandra Clare. Suomentanut Terhi Leskinen. Otava 2013.

Englanninkielinen alkuteos (2012): City of Lost Souls

 

"Rakkaus. Veri. Petos. Kosto. Miten paljon Clary on valmis maksamaan pelastaakseen poikaystävänsä?

Kun Clary Fray saa vihdoin tavata poikaystävänsä Jacen, hän huomaa kauhukseen, että Lilith-demoni on kietonut Jacen ja Claryn ilkeän veljen Sebastianin kohtalot yhteen, ja että Jacesta on tullut pahuuden palvelija.

Clary on valmis tekemään mitä tahansa rakkaansa puolesta, hän on valmis jopa kuolemaan - mutta voiko hän lunastaa Jacen hengen antamalla tämän sielun joutua kadotukseen?"

Oma arvio:

Olin jo hieman epäileväinen, saisiko Cassandra Clare pidettyä minun jännitystä ja mielenkiintoa yllä koko tämän viidennen osan ajan, mutta turhaan. Sarjalle uskolliseen tapaan Kadotettujen sielujen kaupunki -kirjassa syvennyttiin muidenkin henkilöiden kuin Clarissan ja Jacen elämään. Tässä osassa ei onneksi myöskään mässäilty liikaa demoneilla, vaan juoni eteni verkkaisesti eteenpäin seuraten Jacen ja Sebastianin hyytäviä suunnitelmia. Oli mukava päästä syventymään myös Jordanin ja Maian yhteenpalaamiseen sekä Simonin ja Isabellen orastavaan rakkauteen.

Lopussa kaikki päättyi hyvin kaikkien paitsi Alecin ja Magnuksen osalta. Yhä vaan Clare sai minut pidettyä tämän sarjan koukussa, sillä palan enemmän kuin halusta lukea viimeisestä osasta, pääseekö Jace eroon taivaallisesta tulesta ja kokoaako Sebastian viimein armeijansa?

Arvosanani tälle 4,5.

Tämänkin lainasin kirjastosta.

Taivaallisen tulen kaupunki: Cassandra Clare. Suomentanut Terhi Leskinen. Otava 2014. 

 Englanninkielinen alkuteos (2014): City of Heavenly Fire 
 

"Clary Fray joutuu taistelemaan vaarallisinta vihollistaan - omaa veljeään - vastaan.

Claryn kostonhimoinen veli Sebastian muuttaa varjometsästäjiä epäinhimillisiksi teurastajiksi, jotka eivät anna armoa edes rakkaimmilleen. Sebastian on tekemässä totta Claryn pahimmasta painajaisesta, hänen on suostuttava veljensä pimeisiin suunnitelmiin tai annettava kaikkien läheistensä lisäksi koko maailman tuhoutua. Mutta voiko Clary hyväksyä kohtalon, jota parempi olisi kuolla?"

Oma arvio:

Olipas tämä sarjan päätösosa melkoisen muhkea lukupakkaus. Välillä meinasi jo tulla epätoivo, saanko kirjaa koskaan luettua. Ei sillä, että kirja olisi ollut tylsä. Jacen ja Claryn tuskaillessa sitä, etteivät he voineet lempiä Jacessa kipinöivän taivaallisen tulen takia, seurattiin myös Simonin ja Isabellen määrittelemätöntä rakkaussuhdetta sekä sivussa myös Maian ja Jordanin surkean traagista kohtaloa. Oli mukava saada myös uusia henkilöitä tarinaan mukaan, kuten Emma ja Julian sisaruksineen. Magnuksen ja Alecin suhde taas ei oikein ottanut tulta alleen.

Olin hyvin tyytyväinen siitä, että tässä kirjassa ei mässäilty hirveästi erilaisten demonien teurastuksella. Pimennetyt sotilaat olivat sopivan hyytäviä vihollisia. Parasta antia oli se, kun Simon, Isabelle, Clary, Jace ja Alec matkasivat demoniulottuvuuteen Edomiin etsimään Jocelyniä, Lukea, Magnusta ja Rafaelia. Paikan karuus oli kuvattu hyvin todentuntuisesti ja Sebastianin julmuus kävi hyvin ilmi hänen sairaalloisista teoistaan.

Jacen ja Claryn rakkaus sai huipentumansa Edomin luolan järvellä, ja pääparin hellä hetki oli hekumoivan romanttisesti kuvattu. Kohtaus muistutti minusta paljonkin samalta kuin Veronica Rossin Yhä sininen taivas -kirjassa, jossa myös pääpari oli lemmiskelemässä luolassa ja veden äärellä.


Loppu hyvin kaikki hyvin tässä tarinassa lähes kaikkien osalta, paitsi tietenkin Jonathanin, joka viimein vapauduttuaan Sebastian-kirouksestaan menehtyi. Simonin kohtalo meinasi loppurytinöissä riipaista sydäntäni, mutta lopulta hänenkin asiat kääntyivät parhain päin. Magnus ja Alec saivat toisensa, Jace ja Clary saivat rauhan suhteelleen ja Isabelle ja Simon saivat uuden alkunsa hyvin käyntiin. Maia ja Batkin lähentyivät. Tämä oli hyvä päätös loistavalle kirjasarjalle, kiitos!

Arvosanani tälle 4,5

Tämän kirjan sain kustantajalta, kiitos ja kumarrus!

Paranormaali-trilogia: Kiersten White.

Paranormaali: Kiersten White.  Suomentanut Terhi Leskinen. Gummerus 2011.

Englanninkielinen alkuteos (2010): Paranormalcy  
"Kuusitoistavuotias Evie haluaisi olla ihan tavallinen nuori. Mutta normaalielämä on hieman hankalaa, kun ex-poikaystävä on keiju, Evie on kovaa vauhtia retkahtamassa muodonmuuttajaan, ja hänen työnään on yliluonnollisten olentojen kiinni ottaminen.

Eviellä on oma erityinen kykynsä: hän näkee vampyyrien, ihmissusien, noitien ja muiden olentojen naamioiden läpi. Yhtäkkiä olentoja alkaa kuolla ja kaikki todisteet viittaisivat siihen, että Evie on muinaisen ennustuksen keskiössä. Se siitä tavallisesta elämästä..."

Oma arvio: 
Tempaisin tämän kirjan mukaani kirjastosta ihan hetken mielijohteesta, kun odottelin postista saapuvaksi Insurgentia (Veronica Roth), enkä osannut kuitenkaan olla lukematta mitään. Minulla ei ole aiemmin ollut tapanani lukea kahta kirjaa rinnakkain, mutta jatkoin tämän lukemista Insurgentin ohessa. 

Alussa minua karsasti kirjan runsaat fantasiaelementit: oli keijuja, peikkoja, merenneitoja, vesinoitia... Jossain vaiheessa tarina kuitenkin tempaisi minut mukaansa ja huomasin, että olin lukenut tämän kirjan yhdessä hujauksessa. Tarinassa oli tietenkin myös kaipaamaani romantiikkaa mukana, mutta myös arvoituksia ja mukavaa satumaisuutta - ei kuitenkaan liikaa minulle tottumattomalle! Romantiikkaakin oli kohtuuden rajoissa, ettei mennyt ihan ällö-överiksi. 

Kaikin puolin tätä oli mukava lukea, ja aion hakea kirjastosta tähän jatko-osat. Tämä oli iloinen yllätys! 
Arvosanaksi annan 4,5.  

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Yliluonnollisesti: Kiersten White. Suomentanut Leena Perttula. Gummerus 2012.

Englanninkielinen alkuteos (2011): Supernaturally

"Evie on vihdoinkin saanut sen tavallisen elämän, josta hän on haaveillut. Järkytyksekseen hän huomaa, että tavallinen elämä voi olla... ...aika tylsää. Juuri kun Evie alkaa kaivata aikoja Kansainvälisen paranormaalien hallintaviraston leivissä, hän saa mahdollisuuden palata töihin.

Vaan kun yksi tehtävä toisensa jälkeen epäonnistuu, Evie alkaa epäillä koko touhun järkevyyttä. Kun kaiken lisäksi Evien ex-poikaystävä Reth ilmestyy paikalle kertomaan järisyttäviä paljastuksia Evien menneisyydestä, Evielle valkenee, että meneillään on taistelu, joka saattaa syöstä koko maailman kaaokseen. Ja kaiken keskiössä on Evie itse."

Oma arvio: 
Voi hyvänen aika! Oliko tämän teoksen tarkoitus kerätä vain kattava esittely erilaisista paranormaaleista olennoista? Sen verran monipuolisesti sivuilla vilisi peikkoja, sylfejä, vetehisiä sun muita olentoja, että ihan puistatti. Minusta tämä kakkososa Yliluonnollisesti oli melkoinen friikkisirkus. 

Evie henkilönä ei oikein antanut minulle mitään, eli hän todellakin oli pelkkä tyhjä kuori. Lend vaikutti lähinnä sivuhenkilöltä, vaikka ensimmäisessä osassa hän tuntui minusta moniulotteisemmalta persoonalta. Ilmeisesti enkelien kasvattama Jack oli tarkoituksellisesti nostettu tässä teoksessa enemmän esille, ja siitä syystä  kolmiodraamaa oli vaarassa syntyä - muttei sitten syntynytkään. Onneksi, koska Jack vaikutti minusta vain rasittavalta ipanalta. 

Jos jotain hyvää tästä pitäisi keksiä, minua kiehtoivat keijujen maa ja keijupolut. Jostain syystä pidin myös Rethistä, ja toivoisin Evien lopulta antavan tälle mahdollisuuden! En nyt mitenkään hingu lukemaan kolmososaa, mutta kyllä minä annan sille mahdollisuuden ja uteliaisuudesta luen joskus senkin. Ehkä.
Arvosana tälle 2,5

Lainasin tämän kirjan kirjastosta.