Verestä ja tuhkasta: Jennifer L. Armentrout. Suomentanut Annika Eräpuro. Karisto 2024 (Veri ja tuhka #1)
Englanninkielinen alkuteos (2020): From Blood and Ash. Kansi: ?
"Vangitsevan, houkuttelevaa kiihkoa tihkuvan menestyssarjan avausosa romantasian kärkikirjailijalta.
Poppyn elämä ei ole koskaan ollut hänen omissa käsissään. Hän on jumalten valitsema Neito, jota ei kunnioituksesta saa katsoa ja jolle ei saa puhua. Hän ei myöskään saa liittyä sotilaiden rinnalle vastustamaan pahaa, joka on tuhonnut hänen perheensä.
Kun Poppy kohtaa Hawken, hänelle osoitetun vartijan, velvollisuus ja kohtalo kietoutuvat intohimoon. Hawke saa hänet kyseenalaistamaan roolinsa ja herättää kytevän vihan häntä säätelevää maailmaa vastaan. Kun paha nousee tavoittelemaan valtaa, Poppy on vaarassa menettää paitsi jumalten arvostuksen myös henkensä ja sydämensä." (
Karisto)
Oma arvio:
***Kustantajalta pyydetty arvostelukappale***
Olipas ihana päättää kirjavuosi 2024 näin mukavaan romantasiaan! No okei, sain luettua loppuun tämän vasta vuoden 2025 eka päivänä, mutta laskettakoon tämä viime vuoden viimeiseksi lukunautinnokseni. Tämä kirja on voittanut
Goodreads Choice Awardseissa parhaan romantiikka-kirjan palkinnon ilmestymisvuonnaan 2020, enkä ihmettele (paitsi sitä ihmettelen, miksi kirja ei ole fantasia-kategoriassa). Täytyy myös heti alkuun kehua kirjan kantta, joka on uskomattoman kaunis! Harmi, kun en löydä kannen tekijätietoja mistään.
Kirjan sankaritar, 18-vuotias Penelophe eli Poppy on erityisessä asemassa oleva Neito, joka asuu Teermanin linnassa arvon Herttuan ja Herttuatteren suojissa, kunnes hänet lähetetään takaisin kotikaupunkiinsa ylennettäväksi. Poppy ei ole ihan varma, mitä ylennyksessä tapahtuu, muuta kuin että jumalat ovat siitä vastuussa ja sen jälkeen ei voi enää oleskella päivänvalossa. Muiden ylennystä odottavien nuorten sekä jo ylennettyjen ladyjen ja lordien joukosta Poppy eroaa sillä, että hän on jumalten Valittu, koska hänellä on kyky aistia ihmisten tuskaa kosketuksen kautta. Hänen kasvattivanhempansa, kuningas ja kuningatar ovat lähettäneet tyttärensä turvaan ja Papittaren oppiin ennen ylennyksen aikaa.
He näyttivät siltä kuin olisivat olleet itse jumalten läheisyydessä, ja tavallaan he kai olivatkin. Ylennetythän olivat jumalten jälkeläisiä - ehkeivät syntymästään, mutta verensä perintönä.
Ja sitten olin...minä. (s. 138)
Poppy on tottunut elämään suojattua elämää: hän kulkee ihmisten ilmoilla hunnutettuna ja hänellä on kaksi omaa kuninkaallista henkivartijaa. Hän ei saa puhua muiden tyttöjen kanssa, hän ei saa tehdä mitään muuta kuin elää linnan suojissa ja opiskella Papittaren kanssa kuivia kirjoituksia. Hän ottaa hiljaa vastaan niljakkaan Herttuan sairaat kuritustoimet, Lordi Mazeenin ahdistelut ja Papittaren ainaisesta tyytymättömyydestä johtuvat rangaistukset. Uskollinen kamarineito ja Poppyn paras ystävä Tawny hoitaa hänen piiskaamisesta johtuneet haavansa jälkikäteen vähin äänin ja vartijat Vikter ja Rylan joutuvat olemaan puuttumatta.
Mitä jos syvällä sisimmässäni en halunnutkaan pelkästään elää ja kokea kaikkea mahdollista ennen ylentymistäni? Mitä jos jollakin tiedostamattomalla tasolla yritinkin varmistaa, ettei ylentymistä koskaan edes tapahtuisi? (s. 80)
Poppy ei ole kuitenkaan ihan mikä tahansa kiltti Neito. Hän on opetellut salaa isällisen vartijansa Vikterin kanssa taistelutaitoja ja kantaa aina tikaria reidellään. Hän kulkee öisin salaa Vikterin kanssa auttamassa Saalistajien uhreiksi joutuneita kyläläisiä, sillä kyvyllään hän voi myös helpottaa ihmisten tuskaa. Saalistajat ovat pahojen atlantialaisten pureman saaneita ihmisiä, ja pureman saaneiden ihmisten kohtalona on tuskallinen muuttuminen saalistajiksi, tai sitten Vikterin ja Poppyn tarjoama armollinen kuolema. Poppyn menneisyyteen liittyy tuskallinen kokemus näystä, jossa saalistajat surmaavat hänen vanhempansa. Tuosta onnettomuudesta Poppy kantaa arpia kehossaan, ja puolet hänen kasvoistaankin on arpien peitossa.
"Hänen kasvonsa ovat puoleksi mestariteos", Herttua mutisi. vatsaani väänsi, ja ihoni läikähteli vuoroin kylmänä ja kuumana. "Puoleksi painajainen." (s. 156)
Kuriton Poppy saattaa myös livahtaa välillä omille teilleen salakäytävän kautta, ja eräällä kerralla hän meneekin sellaiseen paheiden pesään kuin Punainen Helmi kokeakseen jotakin uutta. Hän joutuu pakenemaan tyhjään huoneeseen nähtyään Vikterin, mutta huone ei olekaan tyhjä. Siellä on syntisen komea, hunajasilmäinen vartija Hawke Flynn, juuri hän, jonka perään kaikki linnan tytöt kuolaavat. Poppykin myöntää häntä katselleensa huoneensa ikkunasta. Nyt tämä pitkä, lihaksikas ja laineikashiuksinen komistus luulee naamioitunutta Poppya joksikin toiseksi ja on antaa tälle elämänsä kokemuksen. Tilanne keskeytyy pahasti ja Poppy karkaa takaisin linnaan, mutta ei saa tuota kiihkeää kokemusta mielestään.
"Minä turvaan häntä", syvä ääni sanoi takaani, ääni jonka ei olisi pitänyt olla minulle tuttu mutta oli kuitenkin. (s. 126)
Kuin sattuman oikusta Poppyn toinen henkivartija, Rylan, saa ikävällä tavalla surmansa ja Poppylle määrätään uusi henkivartija - kukas muukaan kuin Hawke. Poppyn on pidettävä huoli siitä, ettei tuo syntisen komea mies saa koskaan tietää, että juuri hän oli tämän kanssa tuolla huoneessa. Poppy tulee huomaamaan, ettei Hawke katso läpi sormien sitä, miten korkea-arvoista Neitoa kohdellaan linnassa. Hawke saa myös pian tietää, ettei Poppy ole ihan avuton tapaus, vaan on ryntäämässä muiden joukossa vallille puolustamaan, kun saalistajat yrittävät rynniä linnaan. Aika pian heidän suhteensa on jotain ihan muuta kuin mikä olisi soveliasta Neidolle ja kuninkaalliselle henkivartijalle.
"Mutta jos irrotat otteesi tikarista, minussa on paljonkin kohtia, joiden lähelle päästän kätesi." (s. 218)
Neidon turvallisuus näyttää kuitenkin olevan pahasti uhattuna, ja linnaan kohdistuu yhä useampia hyökkäyksiä. Poppy menettää itselle tärkeitä ihmisiä ja ainoa vaihtoehto on saattaa hänet takaisin pääkaupunkiin kuninkaan ja kuningattaren luo, yhtenä saattajanaan tietysti Hawke. Pian olisi ylennyskin tulossa, ja Poppy näkisi taas pari vuotta sitten ylennetyn isoveljensä Ianin. Matkalla Poppylle paljastuu totuus kaikesta, eikä se ole kovin mieluinen.
Verestä ja tuhkasta on viihdyttävää romantasiaa parhaimmillaan. Vaikka siinä on hyvin kuumia kohtauksia, ei seksiä ole viety liian graafiselle tasolle (sen verran kuitenkin on kiihkeää, etten yläkoululaisille lähde tätä vinkkaamaan.) Olen hulluna henkivartija-romansseihin, joten hykertelin tietysti innosta tällaisen käsiin saatuani. Kirjan fantasiamaailmassa on osin tuttuja aineksia sudensukuisineen, zombimaisine saalistajineen ja vampyyrimaisine atlantialaisineen. Onhan tässä hyvin paljon sellaisia paljon toistuvia trooppeja, kuten pääparin kokoeron korostaminen, ja miessankarin kultahippuisina loistavat silmät.
Pidän siitä, ettei kirjan sankaritar ole mikään onneton ressukka, vaikka toki on alistunut huonolle kohtelulleen linnassa, mutta osaa puolustaa itseään taisteluissa ja käyttää lahjaansa hyvään. Poppyn lahja alkaa kehittyä kirjan edetessä. Kirjan maailmasta alkaa paljastua erilaisia totuuksia, mihin Poppy on lapsesta saakka aivopesty. Tämä tuo varmasti mielenkiintoisia käänteitä seuraaviin osiin. Toivottavasti saadaan toka osan suomennos jo tänä vuonna.
Ainoa asia, joka hiukan latisti minun lukuintoani loppua kohti, ja jonka takia en anna tälle täyttä vitosta, on Hawken käytös. Alkuun hänen itsevarma viettelynsä on ihan ok, mutta lopussa hän käyttäytyy jotenkin todella typerästi ollakseen henkivartijavalan vannonut mies. No okei, ihan lopussa tähän ehkä tuleekin selitys, mutta olisihan voinut ehkä hiukan himmailla tyypin itsevarmuutta, niin juoneen olisi saatu lisää sähköistä jännitettä.
Tämä oli ehdottomasti vuoden 2024 paras aikuisten romantasiakirja!
Annan arvosanaksi tälle 4,5
Kiitos arvostelukappaleesta!
Muualla:
Liekkien valtakunta: Jennifer L. Armentrout. Suomentanut Annika Eräpuro. Karisto 2025 (Veri ja tuhka #2)
Englanninkielinen alkuteos (2020):
A Kingdom of Flesh and Fire. Kansi: ?
"Maailma on täynnä petoksia ja valintoja. Vastustamattoman kuuman bestseller-fantasiasarjan toinen osa hurmaa Rebecca Yarrosin ja Sarah J. Maasin fanit.
Kaikki mihin Poppy on uskonut on valetta, jopa mies, johon hän rakastui. Ilman Neidon huntuaan hän ei tunne enää edes itseään. Varmaa on vain se, että mikään ei ole vaarallisempaa kuin Atlantian prinssi, joka on kaapannut hänet itselleen. Mutta Poppya ei voi omistaa.
Poppy haluaa löytää veljensä Ianin, ja ainoa, joka siinä voi auttaa, on prinssi Casteel. Hän on epäluotettava ja voi satuttaa, mutta Poppylla on vaistonsa. Ne kuitenkin myös houkuttelevat häntä Casteelin puoleen. Samaan aikaan koko maailma tuntuu repeävän, kun valtakuntien veriset synnit tulevat esiin." (
Karisto)
Oma arvio:
*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***
Nyt niin suosittua romantasiaa ei ole vielä suomennettu kauhean paljon, ja minulle Armentroutin Veri ja tuhka -sarjan avausosa Verestä ja tuhkasta oli viime vuonna yksi parhaista lukemistani. (Minulle ei esimerkiksi kolahtanut juurikaan paljon kohuttu Yarrosin Empyrean-sarjan aloitus, jonka luin englanniksi, enkä edes välittänyt tarttua sen jälkeen jatko-osiin.) Kauan odotettu jatko-osa Liekkien valtakunta on pelottavan paksu, liki 700-sivuinen, mutta uskoin lukevani sen nopsaa, jos se olisi yhtä viihdyttävä kuin sarjan eka osakin. Olin väärässä, sillä pakkoluin tätä kaksi viikkoa.
En löytänyt edes yhteyttä tunteisiini. En voinut kuin ajatella: voi hyvät jumalat, hän repi juuri sudensukuiselta sydämen rinnasta paljain käsin. (s. 20)
Aiemmin valittuna, hunnutettuna Neitona elänyt Poppy sai tietää, että hänen henkivartijansa Hawke ei ollutkaan Hawke, vaan pelätty Pimeyden valtias prinssi Casteel - atlantialainen, joka saa ravintonsa verestä. Tapettuaan häntä piinanneen Herttuan ja yritettyään tappaa myös Casteelin tikarillaan, Poppy sai kuulla vieläpä pöyristyttävän asian tuon kultasilmäisen komistuksen huulilta: Prinssi Casteel aikoo pakottaa Poppyn naimisiin kanssaan ja kaapata tämän mukaansa Atlantiaan, joka on tavallaan puoliksi atlantialaisen Poppynkin koti. Poppy ei tietenkään lähde vapaaehtoisesti Casin ja tämän sudensukuisen suojelijan Kieranin matkaan, sillä hän on erittäin vihainen petoksesta.
"Minulla on paljon verta käsissäni, Poppy. Aikojen saatossa sitä on ollut niin paljon, etten usko niiden koskaan tulevan puhtaiksi. Etten edes tiedä, haluanko niiden koskaan puhdistuvan." (s. 82)
Alkaa (loputtoman pitkä) matka kohti Atlantiaa, jonka aikana Casteel/Hawke yrittää vakuuttaa Poppylle, että on tavallaan yhä se sama Hawke, johon Poppy ihastui. Näiden kahden vetovoima on toki nähtävissä ja koettavissa, ja Kieran-raukka joutuu tämän tästä kiusallisiin tilanteisiin, sillä hänellä on yhteys Casteelin tunteisiin. Poppy tietää, ettei heidän tuleva avioliittonsa tulisi olemaan aito, vaan pelkkä peliliike muiden joukossa, ja Casteel ehdottaakin, että he voivat kuitenkin leikkiä ja teeskennellä, että ovat oikeasti rakastuneita. Myös silloin, kun kukaan ei näe. Niinpä he antautuvat intohimon pauloihin aina, kun heidän ruumiinosansa vain sattuvat koskettamaan toisiaan. Lähinnä Casteel antaa nautintoa Poppylle sormillaan ja suullaan. Poppyllä on vielä tuoreessa muistissa, kuinka järisyttävä kokemus oli se, kun Casteel imi hänen vertaan pelastaakseen hänet. Tuleekin tilanne, jossa Poppyn on ruokittava Cas verellään, ja tässä hyvin eroottisessa, mutta myös vaarallisessa tilanteessa turvaajana toimii jälleen, kukapas muukaan, kuin Kieran.
Avioliitto oli aito...ja kuitenkaan ei ollut. Se oli kauppa, sopimus, joka antaisi meille kummallekin sen mitä halusimme. Hänen veljensä. Maata. Minun veljeni. Vapauden. Ja ehkä jopa lopun sodalle, joka ei ollut vielä alkanutkaan. (s. 167)
Mitäs sitten, kun Poppy alkaa huomata tunteidensa olevan aitoja Casteelia kohtaan? Hän huomaa etsivänsä aina miehen hymykuoppia tämän kasvoilta, hän ei voi olla ihailematta tämän meripihkanvärisiä silmiä ja upeaa vartaloa. Mainitsinko, että Casilla on hymykuopat? Nimittäin se tulee esille luvattoman monta kertaa, kuten myös kullanväriset silmät. Cas taas tuntuu kiihottuvan Poppyn väkivaltaisuudesta, siitä, miten tämä uhkaa aina pistää tätä tikarillaan uudelleen. Tästä tulee ihan yleinen vitsi muidenkin ihmisten parissa. Tuon tuosta Cas huokaa, kuinka väkivaltainen Poppy on. Hän on muutenkin aika kärkäs väittelemään ja erityisesti kyselemään erilaisia asioita esimerkiksi Atlantiasta ja heidän jumalistaan. Näistä kysymyksistä seuraa usein monen sivun infodumppausta, joihin en oikein jaksanut keskittyä. Sitten Cas ja Kieran yhdessä hymähtelevät sille, miten utelias Poppy on. Poppyn ja Kieranin välillä on sellaista hiukan teennäistä piikittelyä.
"Miksi kaikki aina luulevat, että olen tuota pikaa tuikkaamassa Casteelia tikarilla?" Tivasin.
"Se tuntuu olevan sinulla tapana." (s. 582)
Sen enempää juonikuvioista selittämättä olin hyvin turhautunut tähän kirjaan. Ensinnäkin Poppy ja Casin (ja Kieranin) välinen dialogi oli enimmäkseen sellaista turhaa jappastelua, eli sitä karsimalla olisi sivumääriä saatu vähemmäksi. Tuli todistettua se, että hyvä dialogi vie juonta eteenpäin eikä jumita sitä jaaritteluillaan ja epäolennaisuuksillaan. Jos on jatkuvasti sellaista turhaa inttämistä ja jankuttamista, alan minä ainakin turhautua.
Toiseksikin tuntui, ettei kirjassa oikein tapahtunut mitään, ei ainakaan niin paljon kuin sivumäärä olisi antanut vihiä. .Joku oli Goodreadsissa osuvasti sanonutkin, että miten ihmeessä kirjailija on saanut kulumaan Poppyn ja Casin matkaan näin monta sivua, kun matka ei oikeasti ollut edes kovin pitkä. Seksikohtaukset olivat melko tyylilajilleen uskollisia, eli seuraa nopeita syttymisiä, järisyttäviä huippuja ja yllättävissä paikoissa ja tilanteissa tapahtuvia sekstailuja. Kieli ei näissä ole kovin karkeaa, vaan puhutaan lemmensauvoista, hänen kovuudestaan, kaikkein pehmeimmästä paikasta ja portista. Enpä tiedä, kumpi on parempaa, suora karkea puhe vai tällaiset nolot kiertoilmaukset, heh.
Poppyn kyky lukea muiden tunteita kehittyy kirjan edetessä ja hänestä ilmenee myös uusia ulottuvuuksia, jotka huipentuvat dramaattiseen loppuun. Jonkinlaista kolmiodraamaakin saattaa olla tulollaan, sillä Kieranin ja Casin yhteys vaikuttanee myös Poppyyn. Hiukan lämpimissä tunnelmissa he jo nukkuivat eräässä leiripaikassaan. Siitä huolimatta, tai juuri sen takia, tämä sarja taitaa olla tässä minun osaltani.
Annan arvosanaksi 2,5
Kiitos arvostelukappaleesta.
Muualla:
--
Samantyylistä: