Ferdinand von Schirach: Collinin tapaus

Fabrizio Collini on italialainen mies, joka on muuttanut Saksaan yli kolmekymmentä vuotta sitten. Hän on ollut hyvä ja tunnollinen työkalunvalmistaja Daimlerin tehtaalla eikä kenelläkään ole hänestä pahaa sanottavaa. Sitten hän jää eläkkeelle. Neljä kuukautta myöhemmin hän kävelee luksushotelliin, nousee hissillä viidenteen kerrokseen, koputtaa tietyn huoneen ovelle ja astuu kynnyksen yli. Käytyään lyhyen keskustelun huoneen 85-vuotiaan asukkaan Hans Meyerin kanssa Collini ampuu tähän neljä luotia takaa päin. Sen jälkeen hän menee hotellin vastaanottoon ja kertoo huoneen asukkaan kuolleen.

Reilu kuukausi aikaisemmin valmistunut asianajaja Caspar Leinen saa tehtäväkseen puolustaa Fabrizio Collinia, joka kieltäytyy kertomasta syytä ampumiseen. Tämä on nuoren Leinen ensimmäinen valaoikeudenkäynti ja iso oikeusjuttu, sillä ammuttu mies oli arvostettu teollisuusjohtaja. Monet kehottavat asianajajaa luopumaan koko tehtävästä, sillä heidän mielestään hänellä ei ole voittamisen mahdollisuuksia: Collini on tunnustanut teon, ja tutkinnassa on löytynyt runsaasti todisteita siitä, että hän ampui Meyerin. Lisäksi käy ilmi, että kuollut mies on Leinenin parhaan ystävän isoisä, jonka kodissa Leinen vietti paljon aikaa kouluvuosinaan.

Caspar Leinen ei kuitenkaan luovu jutusta, vaan päättää puolustaa Collinia. Asianajajaa vaivaa se, ettei hänen asiakkaansa suostu kertomaan mitään motiivia teolleen eikä sellaista löydy muutenkaan, sillä miesten väliltä ei löydy mitään ilmeistä yhteyttä. Leinen oli professorinsa mukaan opiskelijana erittäin älykäs, itsepäinen ja sinnikäs, ja niitä kaikkia ominaisuuksia hän tarvitsee kaivautuessaan Collinin tapaukseen. Hän joutuu tonkimaan arkistossa vuosikymmenten takaista rikostutkintapyyntöä ja sitäkin varhempaa sodanaikaista tapahtumasarjaa.

Ferdinand von Schirachin kirja Collinin tapaus on mukaansatempaava oikeussalidraama, jossa puolustusasianajaja - ja lukija hänen kauttaan - joutuu pohtimaan kysymystä syyllisyydestä, kostosta ja oikeuden toteutumisesta. Se valottaa myös Collinin oikeusjuttuun liittyvää saksalaista lainsäädäntöä ja siinä tapahtuneita muutoksia, jotka ovat nousseet kustakin yhteiskunnallisesta tilanteesta. Suomalaisessa laitoksessa on liite, jonka viimeinen kappale viittaa siihen, että kirjan julkaisemisen jälkeen Saksassa asetettiin valiokunta selvittämään oikeusministeriön toimia natsiaikana.

Von Schirach itse on asianajaja, mikä näkyy asiantuntevassa oikeusprosessin kuvauksessa. Aihe on hänelle myös omakohtaisen kipeä, sillä hänen isoisänsä tuomittiin aikoinaan vankeuteen Nürnbergin oikeudenkäynnissä rikoksista ihmisyyttä vastaan. Kirjailija kuljettaa juonta tiiviisti ja jouhevasti, ja yksityiskohdat ovat paikoillaan. Napakka, kiinnostava teos. Paikoin pysähdyin ihmettelemään suomennoksen sanavalintoja, esimerkiksi sitä, että äidin veljeä kutsutaan sedäksi eikä enoksi.

          Ferdinand von Schirach: Collinin tapaus, 168 s.
          Kustantaja: Atena 2013
          Alkuteos: Der Fall Collini, 2011; Suomentaja: Raija Nylander
          Kansi: Timo Mänttäri

KIRJA on omasta hyllystä (napattu kirjaston asiakkaiden vaihtohyllystä).
MUUALLA: amusa, Kirjasähkökäyrä, Kirjoihin kadonnut, Kirsin kirjanurkka, Leena Lumi,

Helmet-haasteessa sopii kohtiin 7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt (Berliini), 18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja, 44. Kirja kertoo Berliinistä
Kirjahyllyn aarteet -haaste

Ursula Poznanski: Viisi

Itävaltalaista jännitystä ei ole tullut aikaisemmin luetuksi, ja salzburgilaisen rikoskomisario Beatrice Kasparyn seurassa oli ihan hyvä aloittaa. Ursula Poznanskin trilleri Viisi äityi varsin jännittäväksi, suorastaan hyytäväksi, ennen kuin viimeinen sivu oli käsillä.

Eräänä aamuna lehmilaitumelta Salzburgin ympäristöstä löytyy naisen ruumis, joka ei ole luonnollisen kuoleman seurausta. Beatrice Kaspary ja hänen työtoverinsa Florin saavat tapauksen tutkittavakseen. Naiselta ei löydy minkäänlaisia henkilöpapereita eikä kenkiä, sen sijaan hänen jalkapohjiinsa on äskettäin tatuoitu koordinaattinumerot.

Alkaa vinha leikki jonkun tuntemattoman tekijän ja poliisin välllä. Kuolleesta naisesta on tehty katoamisilmoitus, ja hänen jalkapohjiinsa tatuoidut maantieteellisen sijainnin koordinaatit johdattavat paikkaan, jonne on kätketty pakastusrasia, siinä kirje, ilmeisesti poliisille kirjoitettu, ja -  käsi, paksuun muoviin tyhjiöpakattu miehen käsi. Lisäksi rasiassa on toinen kirjelippu, käsin kirjoitettu, joka antaa vihjeitä jostain miehestä, laulajasta, ja häneen liittyvän arvoituksen, jonka ratkaisemalla päädytään uusiin satelliittipaikannuksen koordinaatteihin. 

Leikillä on nimikin, geokätköily. Beatrice ja Florin ovat ymmällään: Rasia on kohdassa, joka vastaa naisen ruumiissa olleita koordinaatteja. Poliisi löytää vihjeitä, joiden avulla voi muodostaa uusia koordinaatteja, ja irrallisen käden. Onneksi poliisilaitokselta löytyy Stefan, joka harrastaa geokätköilyä ja osaa siksi selittää rasian ja sinne sijoitetun kätkön idean. Jotta kätkössä mainitut uudet koordinaatit selviäisivät, täytyy vihjeiden perusteella löytää laulaja ja saada tietoon hänen syntymäaikansa. Beatrice ja Florin geokätköilevät työnsä puolesta ja löytävät kaikkiaan viisi kätköä, jotka käyvät kerta kerralta mieltäraastavammiksi ja joiden sisältämät arvoitukset monimutkaisemmiksi ratkaista.

"Katsotaan mitä tuleman pitää. Jos minä asennoidun johonkin tiettyyn, minulta jää helposti huomaamatta se, mikä on tärkeää, vain koska se näyttää erilaiselta kuin olin odottanut ..."

Ursula Poznanski alkaa romaaninsa Viisi ihan maltillisella poliisityöllä, mutta kiihdyttää juonen melkoisiin jännityksen sfääreihin. Poliisilla - ja lukijalla - on useita epäiltyjä, mutta oikea syyllinen paljastuu vasta, kun on jo melkein liian myöhäistä. Geokätköjen löydöt ja niihin liittyvät rikokset olivat vähän liian raakoja minun makuuni, mutta niihin päästessä olin jo sen verran koukussa, ettei kirjaa ollut enää keskeyttäminen. Ja itse asiassa geokätköilykin alkoi kummasti kiinnostaa.

Poznanskin sankaritar, Beatrice Kaspary, on kaunis, älykäs ja hoksaavainen kiperässä rikostutkinnassa, ja hänellä on mukavan ystävällinen suhde lähimpään työtoveriinsa Floriniin. Yksityiselämässä Bean eronnut eksä vainoaa häntä puhelimitse, ja kun kaksi kouluikäistä lasta ovat äitinsä luona, komisariolla on kaikkien yksinhuoltajavanhempien jakama murhe siitä, mitä tehdä lasten kanssa, kun sarjamurhaajan jahtaaminen ei mahdu tavalliseen säännölliseen työaikaan, vaan vaatii tekijänsä paikalle kellonajasta riippumatta.

Beatrice on sympaattinen poliisikomisario, johon tutustumista suosittelen kaikille piinaavasta psykologisesta jännityksestä pitäville. Itsekin luulen lukevani sarjan seuraavan osan Sokeat linnut, kunhan ensin jäähdyttelen rauhallisemman luettavan kanssa.
  
            Ursula Poznanski: Viisi, 308 s (e-kirjassa)

            Kustantaja: Atena 2016 (paperikirja 2013)

            Alkuperäinen: Fünf, 2012;   Suomennos: Anne Mäkelä

E-KIRJA on omasta hyllystä (oma ostos). 
MUUALLA Viisi on saanut paljon enimmäkseen ihastuneita lukijoita, esimerkiksi blogeissa 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä (kirjoittaja harrastaa geokätköilyä), kujerruksia (myös kätköilijä), Kirsin kirjanurkka ja Luettua elämää.

HAASTEISSA kuittaan Helmet-haasteen kohdan "19. Kirja käsittelee vanhemmuutta", sillä ero- ja yksinhuoltajaperheen jaettu vanhemmuus on paljon esillä. Tämä on 11. lukemani kirja sarjakirjojen Jatkumo-lukuhaasteessa. Se sopii myös Kuukauden kieli -haasteeseen, jossa syyskuun kielenä on saksa. 

Karoliina Korhonen: Suomalaisten painajaisia 1-2

Suomalaisen painajainen on sitä, että sataa kaatamalla ja bussipysäkillä katoksen alla on jo joku. Tai että joutuu hissiin tuntemattoman kanssa. Tai tulee myöhässä palaveriin ja kaikki tuijottavat.

Ainakin tällaiset tilanteet ovat suomalaisen Matin painajaisia Karoliina Korhosen kahdessa sarjakuvakokoelmassa, joiden nimet kertovat, mistä kirjoissa on kysymys. Suomalaisten painajaisia : Vähäsanaista vertaistukea ja Suomalaisten painajaisia 2 : Lisää vähäsanaista vertaistukea. Kukapa voisi ymmärtää samalla tavoin suomalaista kuin toinen vähäsanainen suomalainen, sen häpeän, kun joku näkee ja huomaa. Mitä nuo muutkin ajattelevat? Kuvat toimivat samalla mainiona vertaistukena. Mikään ei lohduta nolostunutta yhtä paljon kuin tietoisuus siitä, että muutkin kohtaavat samanlaisia arkielämän painajaisia kuin hän.

Korhonen piirtää selkeää viivaa, hyvin pelkistettyä kuvaa. Hänen oivalluksensa ovat teräviä ja tosia, samaistuttavia, joskin esittävät hyvin stereotyyppisen kuvan suomalaisista ja heidän sosiaalisesta kommunikaatiostaan. Tai sen puutteesta. Silti ne hymyilyttävät, muutamat kirjan sivut hykerryttävät. Näin tapahtuu useammin ensimmäistä kirjaa lehteillessä. En osaa sanoa, onko sen aihepiirit jotenkin huvittavampia vai osuvatko ne vertaistukea hakevaan hermoon, vai onko ne oivaltavimmat jutut vain hioutuneet paremmin ensimmäiseen kirjaan. Sen painajaiset liittyvät muun muassa suomalaisuuteen, julkisiin paikkoihin, ruokaan, muihin ihmisiin. Suomalaisen päiväunissa hän saa jotain, vaikkapa ämpärin, ilmaiseksi. Toisen kirjan painajaset ovat kesästä, jolloin helle alkaa ensimmäisenä työpäivänä loman jälkeen, matkustamisesta, shoppailusta.

Kumpikin kirja on ilmestynyt sekä suomeksi että englanniksi. Matti nolostelee myös englanninkielisessä blogissa Finnish Nightmares, josta voi käydä kurkkaamassa sarjakuvataiteilijan käden jälkeä.

     Karoliina Korhonen: Suomalaisten painajaisia : Vähäsanaista 
                          vertaistukea, 91 s.
     Kustantaja: Atena 2016
     Suomentanut: Ville Lähteenmäki

     Karoliina Korhonen: Suomalaisten painajaisia 2: Lisää vähäsanaista 
                         vertaistukea, 62 s.
     Kustantaja: Atena 2017
     Suomentanut: Ville Lähteenmäki

      
KIRJAT lainasin kirjastosta.
MUUALLA: Hurja hassu lukija, Kirjakko ruispellossa, Lukujonossa, Tuijata, Tahaton lukija, Tuntematon  lukija, Yöpöydän kirjat
HAASTEET: 100 suomalaista kirjaa (no 81-82)

Kai Ekholm: Niiden kirjojen mukaan teidät on tuomittava

"Nykyihmisen  tiedot, tunteet ja aistit oli pummattu internetistä. Ihmiset yrittivät epätoivoisesti liimata asioita yhteen ja kopioida itselleen elämän. Internet on sutaisu, kirjasto on suhde."

Kun kirjastonhoitaja kirjoittaa rikosromaanin, ei ole lainkaan ihmeellistä, jos teoksessa viitataan kirjoihin, siteerataan niitä ja käydään kirjastossa. Ja kun ylikirjastonhoitaja kirjoittaa dekkarin, ei ole ihme, jos siinä hänen työpaikaltaan Kansalliskirjastosta löytyy surmattu tyttö. 

Kupolisalissa tyttö on aseteltu lattialle kirjojen päälle. Kirjat muodostavat spiraalin, joka kiertyy jatulintarhana tytön alla. Myöhemmin kirjat lasketaan, niitä on 1250. Tyttö on ehkä 12-13-vuotias, lapsi vasta. 
(Kuva: Kansalliskirjaston kupolisali. Kuvaaja Kallerna. Lisenssi CC-BY-SA-3.0)

Mystiseksi rikos käy, kun huomataan, että tyttö on balsamoitu ja ollut kuolleena puoli vuosisataa. Mistä hänet on tuotu, missä häntä on säilytetty? Ja kuka hänet on tuonut Kansalliskirjastoon Helsinkiin?

Kansalliskirjaston ylikirjastonhoitaja Kai Ekholm on punonut vauhdikkaan ja monipolvisen tarinan esikoisdekkariinsa Niiden kirjojen mukaan teidät on tuomittava. Kuolleen tytön surman tutkintaa johtaa väkivaltayksikön päällikkö Reinikka, joka on äreä toiminnan mies ja hellä isoisä, jonka lompakosta löytyy tyttärentyttären hampaaton hymykuva. Kun jatulintarhan kirjojen määrä ja laatu selviää, Reinikka kutsuu yksityisetsivät Kaljun ja Kiharan apuun, sillä poliisitoimessa on viuhunut säästöleikkuri, ja poliiseja on pois töistä muistakin syistä.

Kalju on keski-ikäinen suomalainen mies, joka kaipaa sairauteen menehtynyttä vaimoaan ja johtaa pientä etsivätoimistoa. Kalju ei koskaan valmistunut yliopistosta, vaikka suoritti kymmenen approbaturia eri aloilta ja jätti kolme melkein valmista gradua kesken. Hän on sopiva ratkaisemaan kirjajatulintarhan arvoituksen. Kaljun etsiväpari on Kihara, napakka ja notkea nuori nainen, joka on muuttanut Suomeen Chilestä, joka harrastaa kalliokiipeilyä ja seurustelisi mielellään kunnon miehen kanssa. 

Kirjassa riittää käänteitä, melkein liiankin kanssa. Milloin Kalju käy Heinävedellä luostarissa, milloin Venäjällä. Löytyy lisää surmattuja, mutta nyt vastikään kuoleman omaksi joutuneita. Rikosvyyhdillä on juurensa vuosikymmenten takana. Kaljun ja Kiharankin henki on vaarassa. 

Kirjan päättyessä rikos on selvitetty, kirjastosta löydetty tyttö saatettu hautaan kotiseudulleen, ja Kihara antaa vanhoja kirjoja joululahjoiksi Kaljun äidin Ebban joulukutsuilla. Kun Ebban kirjallisuuspiirissä oli kesällä nautittu suussa sulavaa lakka-vaniljabritakakkua, sen resepti löytyy kirjan lopusta!

Kai Ekholmin dekkari vilisee viittauksia kirjoihin ja henkii rakkautta kirjojen koteihin, erityisesti Kansalliskirjastoon, jota arkkitehti Engels rakensi hiljattain lukemassani kirjassa. Pidin Ekholmin romaanin huumorista ja nokkelista kielikuvista. Kaljun ja Kiharan sanailu oli sen verran letkeää, että saatan hakeutua heidän uusienkin seikkailujensa pariin, eri toten, kun Kaljulla oli mukavaa vipinää erään pienen pojan yksinhuoltajaäidin kanssa, ja tietysti minua kiinnostaa nähdä, mihin se johtaa. Kaljun ja Kiharan uudet seikkailut julkaistiin tänä vuonna ilmestyneessä kirjassa, joka on saanut nimen Tähtisilmä.

Eilen alkoi dekkariviikko, jonka MarikaOksa laittoi liikkeelle Oksan hyllyltä -blogissa. Tämä kirja on ensimmäinen, jolla osallistun viikon viettoon.

Kuuntelin tämän ÄÄNIKIRJANA - oli kirjastolaina.

MUUALLA Kaljuun ja Kiharaan on tutustuttu ainakin blogeissa Café pour les idiots ja Kirjojen keskellä. Lisäksi siitä ovat kirjoittaneet Agricola ja HS.

Kai Ekholm: Niiden kirjojen mukaan teidät on tuomittava, äänikirja
Kustantaja: Atena / BTJ äänikirjat 2013 (painettu kirja 2013)
Lukija: Krista Putkonen-Örn, 8 CD-levyä, 9 h 3 min