Heather Morris: Auschwitzin tatuoija

Romaani Auschwitzin tatuoija vie minut hetkeen vuosikymmenten taakse. Olin yhtenä kesänä vapaaehtoisena kibbutsilla Israelissa. Työnäni oli koko kuukauden ajan siivota huoneita kibbutsin hotellissa, jonne lähetettiin myös keskitysleireillä olleita lomalle ja lepäämään. Suomalaiselle opiskelijalle oli vavahduttavaa nähdä tatuoituja numerosarjoja hotellivieraiden käsivarsissa ja ymmärtää, mistä ne olivat peräisin.

Heather Morrisin romaani kertoo tarinan Lalesta ja Gitasta, jotka ovat Tšekkoslovakian juutalaisia. He eivät tunne toisiaan, ennen kuin kumpikin päätyy Auschwitzin keskitysleirille Puolaan huhtikuussa 1942.

Lale on 24-vuotias nuori mies, joka ilmoittautuu työpalvelukseen Saksaan. Slovakian  juutalaisperheitä vaaditaan luovuttamaan yksi kahdeksantoista vuotta täyttänyt lapsi työskentelemään Saksan hallinnolle, ja Lale toivoo voivansa auttaa perhettään ilmoittautumalla työhön Berliiniin, kuten hän otaksuu. Pitkä junamatka karjavaunussa ilman syötävää tai juotavaa ja varsinkin vastaanotto Auschwitzin porttien sisäpuolella karistaa häneltä luulot hyvästä työpaikasta. Mutta se kaikki myös sisuunnuttaa hänet:

"Kun SS-miehet katoavat pimeään, Lale vannoo valan. Minä pysyn hengissä lähteäkseni elossa tästä paikasta. Minä kävelen vapaana miehenä."

Kielitaitoinen Lale - hän puhuu slovakin kieltä, saksaa, ranskaa, venäjää, vähän puolaa ja unkaria - saa jonkin ajan kuluttua fyysisesti kevyen, mutta toisella tavalla ahdistavan työn: hänestä tulee keskitysleirin tatuoija. Niin hän tapaa myös Gitan, joka vuorollaan tulee hänen pöytänsä ääreen käsivarsi paljaana. Yleensä Lale ei katso kasvoihin heitä, joille aiheuttaa tuskaa tatuoimisellaan, mutta Gitan silmiin hän katsoo, ja se on menoa se.

Heather Morris kertoo Lalen ja Gitan selviytymisestä keskitysleirin kauhujen keskellä, kun tuhkaa sataa heidän päällensä ja kaiken aikaa joutuu pelkäämään vartiioiden mielivaltaista julmuutta. Lale on rohkea ja neuvokas, hän saa tiettyjä etuja toimiessaan tatuoijana, ja hän keksii keinoja hankkia ylimääräistä ruokaa ja tavaroita, jotka hän jakaa leirillä saamiensa ystävien ja Gitan ystävien kanssa. Näin hän auttaa monia jaksamaan. Häntä itseään kantaa hänen alussa tekemänsä päätös siitä, että saksalaiset sotilaat eivät häntä päihitä, vaan hän kestää, kunnes vapautuu ja he saavat rangaistuksen tekemistään rikoksista.

Auschwitzin tatuoijassa on paljon tuttua muista keskitysleirikuvauksista, ne kidutukset, kuolemat ja kauhut, mutta kertomus on kuitenkin uusi. Tatuoijan työstä en ole aikaisemmin lukenut, en liioin Auschwitziin sijoittuvaa rakkaustarinaa, joka antaa syyn toivoon, unelmiin ja elämään.

Keskitysleireiltä selvinneitä näyttää yhdistävän yksi asia: he ovat päättäneet selvitä ja toimivat kaikissa tilanteissa sitä ajatellen. Heillä on päämäärä, ja he kokevat sen saavuttamisen ja elämän yleensä merkitykselliseksi.

Auschwitzin tatuoija tuo mieleen myös viime vuonna lukemani unkarilaisen Imre Kertészin romaanit Kohtalottomuus ja Kaddish syntymättömälle lapselle. Kertész itse joutui 15-vuotiaana Auschwitziin vuonna 1944 ja hänkin selviytyi sieltä hengissä. Kirjoitin hänen omaelämäkerrallisesta romaanistaan näin: "Kertész kirjoittaa kaikesta viileästi, jopa lakonisesti ja tunteilematta, ja antaa Györgyn tarkkailla ihmisiä ja tapahtuvaa pohtivasti ja jotenkin ulkokohtaisesti." Tässä ehkä onkin ero keskitysleirikokemuksista kirjoittavien välillä: Ne, joilla ei ole siitä omakohtaista kokemusta, kirjoittavat kieltämättä tunteita koskettavia kirjoja kamaluuksista ja ihmisten kärsimyksistä, ja hyvä on, että kirjoittavat ja muistuttavat, ettei koskaan enää... Kun taas itse leireillä olleet (tai ainakin Imre Kertész) kirjoittavat siitä niin tunteettomasti, että se jättää kylmäävän ja raskaan painon, sillä lukijana tunnen ja aavistan, mitä kaikkea ulkokohtaisuus kätkee.

Heather Morriksen romaani perustuu tositapahtumiin. Lale ja Gita selviytyivät ja muuttivat Australiaan, missä kirjailija haastatteli Lale Sokolovia puoli vuosisataa myöhemmin.

        Heather Morris: Auschwitzin tatuoija, 201 s (e-kirja)
        Kustantaja: Aula & Co 2019
        Alkuperäinen: The Tattooist of Auschwitz, 2018
        Suomentaja: Pekka Tuomisto
        Kannen suunnitelma: Nick Stearn; Kannen sovitus: Antti Kukkonen 

E-KIRJA on omasta hyllystä (Elisa-kirjan asiakaslahja).
MUUALLA esim. Amman kirjablogi, Kirjarouvan elämää, Kirjasähkökäyrä, Nannan kirjakimara

Helmet-haasteessa sopii vaikka kohtiin 6. Kirjan nimi alkaa ja päättyy samalla kirjaimella, 9. Kirjassa kohdataan pelkoja, 30. Kirjassa pelastetaan ihminen, ja 37. Ajankohta on merkittävä tekijä kirjassa.
Osallistun kirjalla myös Jokken kirjanurkan Rauhan haasteeseen, jossa luetaan toiseen maailmansotaan jollain tavalla liittyviä kirjoja.

Ranya ElRamly: Auringon asema

"Kun minä istuin pöydän ääreen kuorimaan appelsiinia, minä tiesin, että voin tehdä kuoreen neljä viiltoa, jolloin kuori irtoaa helposti, niin teki minun äitini. Mutta minä tiesin myös, että voin toisaalta leikata kuoren irti pitkänä spiraalina, jonka voin pujottaa hetkeksi ranteeseeni kuin korun, niin teki minun isäni."

Ranya ElRamlyn (nyk. Paasonen) esikoisteos ja toistaiseksi ainoa kirja Auringon asema on runollinen romaani suomalaisen Anun ja egyptiläisen Ismaelin kohtaamisesta, rakastumisesta ja perheen perustamisesta. Kertojana on heidän tyttärensä, hän syntyy Intiassa, kasvaa lapsena isän kotimaassa ja muuttaa myöhemmin Suomeen.

Ranya ElRamlyn omissa elämänvaiheissa on paljon samaa kuin kirjan kertojan, hän on syntynyt Intiassa suomalaiselle äidille ja egyptiläiselle isälle, ja perhe on asunut Egyptin ja Suomen lisäksi muun muassa Libyassa ja Saudi-Arabiassa, joten ehkä en ole kovin väärässä pitäessäni Auringon asemaa autofiktiona.

Teoksen kerronta on kaunista ja rakenne kiehtova. Rakkaustarinan koko kaari kuoriutuu esiin kerros kerrokselta, se ei etene lineaarisesti, vaan kiertää spiraalina ympyrää, kuin isän appelsiinin kuori. Aikatasot lomittuvat keskenään vapaasti assosioiden: vanhempien tutustuminen, kertojan lapsuus, aikuisuus. Kirjailijalla on muutamia lauseita, jotka hän tuo kirjaan toistuvasti:

"Minun isäni tapasi minun äitini junassa matkalla Luxorista Assuaniin." 

"Minun isäni oli työmatkalla, kun hän tapasi minun äitini, kun hän tapasi minun äitini ja päätti heittää kaiken vanhan pois."

Toisteiset lauseet avautuvat johonkin uuteen, vievät syvemmälle, tarina etenee, ja lukija ymmärtää enemmän. Vanhempiensa tapaamisen ja avioliiton lisäksi kertoja vertaa toisiinsa suomalaista ja egyptiläistä kulttuuria ja kuvaa tavattoman hyvin monessa eri maassa kasvaneen tuntoja ja oman identiteetin etsintää.

"Minä en enää aio juurtua minnekään, minun saareni kulkee minun mukanani tästä päivästä eteenpäin. 

Minä istun silkkityynyllä, luen kovakantista kirjaa ja juon maitoa. Kerta kaikkiaan."

Auringon asema on kokoaan suurempi kirja, täynnä runoa ja tunnelmaa, ja se sisältää surullisuudessaan täyteläisen ja riipaisevan tarinan. En ihmettele yhtään, että ElRamlyn kirja voitti sekä Kalevi Jäntin palkinnon (2002), Runeberg-palkinnon (2003) että Kiitos kirjasta -mitalin (2003).

               Ranya ElRamly: Auringon asema, 190 s
                 Kustantaja: Seven 2003 (pokkari). (1. p. 2002)

KIRJA on BookCrossing -kirja, jätetty kirjaston asiakkaiden kirjanvaihtohyllyyn, josta sen sattumanvaraisesti poimin luettavakseni.
MUUALLA esimerkiksi: Kiiltomato/Niina Hakalahti, Mari A:n kirjablogi, Mrs Karlsson lukee, Sallan lukupäiväkirja, There's no such thing as too many books

Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 24. Sokkona hyllystä valittu kirja (valittu silmiin osuneen BoookCrossing -tarran houkuttelemana).
Elämä, kerta kaikkiaan! -haaste, koska autofiktio.
Maailman ympäri 80 päivässä -haasteessa (Jules Vernen kirjan mukaan) olen saapunut Euroopan halki Lontoosta Egyptiin - Phileas Fogg pysähtyi Suezin satamassa, mutta mieleistä Suezille sijoittuvaa kirjaa ei nyt löytynyt, joten kelvatkoon tämä suurelta osin  Egyptissä tapahtuva teos tähän kohtaan.

Akseli Heikkilä: Veteen syntyneet

Akseli Heikkilän esikoisromaani Veteen syntyneet on niin vahva, että se kietoo tunnelmaansa ja jää mietityttämään pitkäksi aikaa.

Tarina alkaa, kun Eeva saapuu veneellä kotikyläänsä, josta hän on lähtenyt "toisaalle" muutama vuosi aikaisemmin. Hän myöhästyy vähän, äiti on löydetty joesta hukkuneena vain muutama päivä aikaisemmin. Isäpuoli Eino suree ja tekee hautajaisvalmisteluja. Velipuoli Alarik on Eevan poissa ollessa kasvanut pikkupojasta pitkänhuiskeaksi laihaksi teini-ikäiseksi, aivan äidin näköiseksi, ja on nyt surun murtama ja kaipausta täynnä.

Kylän elämälle joki on aina ollut kaikki. Ennen miehet kalastivat ja naiset synnyttivät veneessä joen päällä. Sitten yhtäkkiä kalat olivat kadonneet. Kyläläiset olivat varmoja, että siihen oli syynä jokeen pudonneen pelastaminen. Kun poika oli pieni, hän putosi koskeen, ja kylässä uskottiin, että mikä koskeen joutuu, se koskeen kuuluu. Näinhän Eevan isäkin oli kuollut tytön ollessa vielä pieni. Kun eräs kylän miehistä kuitenkin sai pojan noukittua haavillaan ylös vedestä, koski kosti eikä joki antanut enää kalaa.

"Suru ei harhaile, vaan valitsee paikkansa tarkasti. Suru kämmenissä tekee kosketuksesta tunnottoman ja lopulta saa sormet puristumaan nyrkkiin. Suru jaloissa jumittaa paikalleen tai pakottaa pakenemaan jatkuvasti. Suru rinnoilla saa kavahtamaan kosketusta, tai vaatimaan läheisyyttä keneltä tahansa. Suru pysyy paikallaan niin kauan kuin se haluaa."

Veteen syntyneet -romaanin maisema on Lapista, leveän joen partaalta, jolla elämä on köyhää ja ränsistynyttä. Vanhat uskomukset ovat eläviä, kyläläisille Alarik on edelleen syypää kalojen katoamisen tuomaan surkeuteen. Joku koittaa lepytellä jokea tarjoamalla uhria Alarikin sijaan, mutta kalat pysyvät poissa. Kirjassa on sankkaa kuoleman surua, mutta Akseli Heikkilä tihentää juonta muuhun suuntaan vähittäisin vihjein. Mikä sai Eevan aikoinaan lähtemään kylästä? Elämää suuremmasta surusta nousee valtava viha, joka tihkuu kirjan sivuilta, mutta syytä en alussa tiedä. Viha vaatii koston. Kuin kylän läpi virtaava kalaton joki ja koski.

Heikkilä kirjoittaa kauniisti ja tuoreesti ja rakentaa vahvatunnelmaisen tarinan, joka houkuttelee realismin ja myyttien väliseen lappilaiseen maailmaan. Kirjailija on kotoisin Tornionjokilaaksosta, ja seudun murre kuuluu dialogeissa mukavasti, minulle etelässä syntyneellekin ymmärrettävänä.

Hieno esikoisteos. Suosittelen!

               Akseli Heikkilä: Veteen syntyneet, 193 s
                 Kustantaja: WSOY 2019
                 Kansi: Jussi Karjalainen

KIRJA on kirjastosta. MUUALLA blogissa Eniten minua kiinnostaa tie, jossa lisää linkkejä, sekä Radio Nostalgian podcast, jossa Akseli Heikklää haastatellaan.

Niina Mero: Englantilainen romanssi

Mitä kaikkea kirjassa voikaan tapahtua, kun sen päähenkilö lähtee vastentahtoisesti lyhyelle matkalle Englantiin siskonsa häihin? 

1) Ensinnäkin, matka voi pidentyä usealla viikolla ihan siitä syystä, että Heli-sisko on tahallaan kirjoittanut hääkutsuun väärän, paljon oikeaa aikaisemman hääpäivän, koska on pelännyt, ettei Suomen sisko Nora tule muuta kuin häätilaisuuteen, vaikka Heli niin haluaa ja tarvitsee häntä myös häävalmisteluihin.

2) Toiseksi, perillä voi odottaa aivan ihastuttava vanha goottilainen kartano ja uskomattoman komea kartanon perijä, joka sattuu olemaan Helin sulhanen Mark. Ja kun kartanon aivan yhtä hurmaavaa puutarhaa hoitelee toinen aatelinen komistus, jonka pelkkä näkeminen värisyttää... 

3) Kartanossa on kuitenkin jotain mystistä, pelottavaa ja outoa. Nora ei voi olla ajattelematta yliluonnollisuuksia englantilaisissa kauhuromanttisissa romaaneissa, kun hän löytää kuolleen korpin, ja vaikka sille löytyy selitys, Nora huomaa kartanon ilmapiirin pahaenteisyyden.

4) Ja kun Nora pääsee perille synkästä sukusalaisuudesta, kadonneesta kartanon esikoispojasta, Markin isoveljestä, josta edes Heli ei ole kuullut sanaakaan ja jonka muistoa äiti, kartanon rouva, lähes palvoo,

5) ei tarvita paljon siihen, että Nora joutuu hengenvaaraan, sillä ihan ilmeisesti hän on uteliaisuuttaan pistänyt nenänsä johonkin sellaiseen, jota joku ei halua päivänvaloon.

6) Ikään kuin chick lit romantiikassa, kauhussa, sukuhistoriassa ja jännityksessä ei olisi tarpeeksi yhdelle kirjalle, kirjailija Niina Mero lisää Englantilaiseen romanssiinsa ihka aitoja Englannin romantiikan ajan runoilijoiden runoja, englanniksi. Nora opiskelee ja tekee gradua juuri heistä, ja hänelle pääsy Oxfordiin tapaamaan alan tutkijaa ja keskustelut Shelleystä, Keatsistä, Poesta ovat unelmien täyttymys. Englannin matka ja sen pidentyminen ei sittenkään ollut hullumpi ajatus.

Niina Meron romaani on runsas, mutta kepeä kuunneltava. Viittaukset englantilaisiin runoilijaklassikkoihin ja lainaukset heidän tuotannostaan tekevät siitä astetta syvemmän ja kiinnostavamman kuin mitä monet romanttiset viihdekirjat minulle tavallisesti ovat. Kuunneltu kirja ja sen runot herättävät myös hinkua tarttua mainittujen brittikirjailijoiden teoksiin ja lukea heidän runojaan ihan perinteisistä painetuista kirjoista. Ja sehän on aina ansio kirjalle, jos se houkuttelee lähtemään lukupolulle.

               Niina Mero: Englantilainen romanssi, äänikirja
                 Kustantaja: Gummerus 2019 (painettu kirja 2019)
                 Lukija: Pirjo Heikkilä, 10 t 14 min                 
                 Kansi: Jenni Noponen

ÄÄNIKIRJAN kuuntelin BookBeatin tilauspalvelusta (HS:n tilaajaetu kesällä).

Sanna-Leena Knuuttila: Ne lensivät tästä yli (selko)

Viime kuussa luin selkomukautuksena Minna Canthin Agnes-novellin. Nyt tartuin kirjaan, joka on alunperinkin kirjoitettu selkokielellä.

Sanna-Leena Knuuttilan Ne lensivät tästä yli on päiväkirjaromaani. Hilkka on 19-vuotias, kun hän saa kummitädiltään syntymäpäivälahjaksi päiväkirjan ja kehoituksen kirjoittaa siihen, sillä täti uumoilee, "että pian  Suomessa tapahtuu jotain sellaista, mikä täytyy kirjoittaa muistiin tuleville sukupolville."

On lokakuun 22. päivä vuonna 1939, Hilkan isä on kutsuttu ylimääräisiin kertausharjoituksiin ja nuorempi veli kärttänyt luvan lähteä mukaan vapaaehtoisena, vaikka on vasta 17-vuotias. Hilkka ja äiti hoitavat tilaa kahdestaan ja kuuntelevat uutisia huolestuneita. Kunpa ei tulisi sotaa, kunpa isä ja veli tulisivat pian takaisin kotiin.

Hilkka kirjoittaa päiväkirjaa lokakuusta 1939 maaliskuun loppuun 1940. Talvisodan alettua huoli isästä ja veljestä on jokapäiväinen, naiset kotikylässä seuraavat uutisia, leipovat pullapitkoja korpuiksi ja kutovat sukkia, kypäränlämmittimiä ja kaulureita miehilleen rintamalla. Hilkka muistelee seurantalon iltamia ja erityisesti tanssittajaansa Veikkoa, joka niin ikään oli lähtenyt kertausharjoituksiin ja sodan alettua rintamalle. Hilkka on ihastunut Veikkoon ja uskaltautuu pyytämään tämän osoitetta ystävältään, Veikon siskolta.

Ne lensivät tästä yli antaa Hilkan päiväkirjan sivuilla hyvän kuvan talvisodan kotirintaman naisten elämästä, jota sävytti tavanomaisten maatilan naisten töiden lisäksi miesten työt sekä pakettien varustaminen rintamamiehille. Kummitäti muuttaa kaupungista Hilkan kotitaloon pommituksia pakoon ja viimeisen huoneen saa evakkoperhe, Liisa lapsineen ja Saima. Samaan aikaan Hilkan päiväkirjan sanoitus ilmentää ihastuksen Veikkoon muuttuneen ensin rakastumiseksi ja sitten rakkaudeksi. Siinä välissä niin isä kuin Veikkokin olivat päässeet rintamalta kotilomalle, mutta kylän miehiä oli jouduttu myös hautaamaan uuteen sankarihautausmaahan.

Olen samalla tavalla yllättynyt ja vaikuttunut kuin Canthin Agnesin selkomukautusta lukiessani. Selkokieli (voi) välittää hienosti tunteita ja tunnelmia. En usko siirtyväni lukemaan pelkästään selkokirjoja, en ole niiden ensisijaista kohderyhmääkään, ja nautin suuresti kauniista ja rikkaasta, monipuolisesta kielestä, jossa saa olla ihan uusia sanoja ja ilmaisuja. Mutta tarinan kertomisessa ja tunteiden välittämisessä selkokieli on toiminut mielestäni hämmästyttävän hyvin kahdessa lukemassani selkokirjassa. Hilkka kertoo  perheen orihevosen Taavin paluusta rintamalta sodan jälkeen: 
            "Otin Taavin, pidin sen suitsista kiinni
            ja lähdin pyöräilemään kotiin.
            Taavi juoksi vieressä.

            Alkumatka meni hyvin
            ja Taavi kulki rauhassa vierelläni.
            Mutta kun Taavi tunnisti tienristeyksen,
            josta käännytään kotiin,
            en enää voinut pidellä sitä.
            Se lähti sellaiseen juoksuun,
            että jos olisin pitänyt suitsista kiinni
            olisin kaatunut pyörän kanssa.
            Minun oli pakko päästää Taavi irti.

            Hevonen juoksi suoraan kotipihaan
            ja pysähtyi vasta tallin oven edessä.
            Äiti piteli Taavia,
            kun pääsin hengästyneenä kotiin.

            Voi sitä Tiukun [tamman] ja Taavin kohtaamista.
            [...]

Sanna-Leena Knuuttila on kirjoittanut toisenkin selkokirjan, Minä odotan sinua on jatkoa Hilkan tarinaan ja tapahtumat sijoittuvat jatkosodan aikaan.

          Sanna-Leena Knuuttila: Ne lensivät tästä yli, selkoromaani
          Kustantaja: Reuna 2017 (2. painos; 1. p. 2017)
          Kansi: Gravision. Kirjan valokuvat: SA kuva-arkisto

KIRJA on kirjastolaina. MUUALLA: Elämä on ihanaa ja Tuijata. Selkokirjoista Kirsin kirjanurkka ja selkokirjavinkkejä Tuijata.

Tänään on Klaaran päivä ja osallistun kirjalla Klaaran päivän selkokirjahaasteeseen, jonka aloitus on Tuijata. Kulttuuripohdintoja -blogissa täällä ja koonti täällä.
Kirjankansibingossa ruksaan ruudun "Matkalla".

Rikos Hauholla: Vaara vierailee kylässä

Päätän dekkariviikon leppoisalla pehmodekkarilla, joka sopii ajankohtaankin mainiosti. Hanne Dahlin esikoiskirjan Vaara vierailee kylässä tapahtumat alkavat nimittäin kesäkuun kolmannella viikolla, jolloin Hauhon kirkonkylässä valmistellaan juhannusjuhlia.

Sisätautien osastonlääkäri Mauri Yli-Viranko elelee Helsingin Töölössä kaksin kissansa Saimin kanssa vaimon jätettyä hänet jo vuosia sitten ja ainoan pojan työskennellessä matkailualalla Espanjassa. Mies tekee liikaa töitä, uupuu ja saa työpaikallaan sydänkohtauksen. Kollega määrää pari kuukautta sairauslomaa.

Yli-Viranko päättää vuokrata mökin 150 kilometrin säteellä Helsingistä, ja löytää netistä Hämeessä Hauholla sijaitsevan Hellevin Hovin, jolla on kirkonkylässä ravintola- ja majoituspalveluja ja parin kilometrin päässä muutama mökki Pyhäjärven rannalla. Niistä yhteen tohtori muuttaa Saiminsa kanssa toipumaan maaseudun rauhassa.

Rauhasta ei kuitenkaan ole tietoakaan. Tohtori törmää sattumoisin vanhaan tuttuun, sekatyömies Hugo Haapioon, joka aikoinaan on kiristänyt häntä erään nuoruuden hairahduksen takia. Tuo juopotteleva ja väkivaltainen mies on jo pitkään asunut Hauholla perheensä kanssa ja näkee tilaisuuden paikkailla raha-asioitaan tunnistaessaan tohtori Yli-Virangon. Ellei tämä maksaisi, Haapio soittaisi toimittajalle, ja koko vanha juttu olisi kaikkien luettavissa lööpeistä. Myös Haapion kaveri Tauno vihitään kiristyksen salaisuuteen.

Pienellä paikkakunnalla on pienet piirit. Mauri Yli-Viranko tutustuu koko Haapion perheeseen, sillä vaimo ja tytär ovat työssä Hellevin Hovissa ja kymmenvuotias poika kalastelee tohtorin rannan tuntumassa ja viettää aikaa naapurissa asuvan eläinlääkäri-Kaarinan ja tämän koiran kanssa. Kun Haapio sitten löydetään kuolleena kotoaan ja vähän myöhemmin Tauno auton yliajamana maantien ojasta, Yli-Virankoa epäillään näiden aiheuttamisesta, onhan hänellä vahva motiivi päästä eroon miehistä. Epäilyt raukeavat pian, ja lääkärimme päätyy poliisin luottomieheksi auttamaan tätä Haapion kuoleman arvoituksen ja muutaman muun törkeän rikoksen selvittelyssä.

Vaara vierailee kylässä on poliisiromaani, mutta Kanta-Hämeen rikospoliisin Pirkka Juutilaisella on kirjassa väritön rooli. Arvoitusdekkarille tyypillinen ajatustyö ja vaihtoehtojen punninta tapahtuu toipumislomalla olevan Yli-Virangon päässä. Omienkin sanojensa mukaan häneltä löytyy sisätautilääkäriltä vaadittavaa pohdinta- ja päättelykykyä. Rikosten selviämiseen vaikuttaa suuresti myös Haapion lasten aistihavainnot: Ilonalla on paljastava hajumuisto kotoaan hänen löydettyään isänsä kuolleena lattialta ja Vertti muistaa selvästi näkemänsä auton äänen. Ilonan seikkailut kirjan lopussa kyllä ovat melkoisen epäuskottavia.

Hanne Dahl on Anne Syrjän kirjailijanimi. Hänen cozy mystery -tyylinen dekkarinsa on letkeää ja helppoa kesälukemista, jonka parissa kuluu mukavasti tovi ja toinen. Kirjailija kirjoittaa sujuvasti, joskin minua ärsytti alussa melko lailla runsas pilkkujen käyttö. Sen sijaan Hellevin Hovin emännän hauholaismurre oli mukavaa luettavaa. Tunnistin siitä joitain kaikuja sukulaisten käyttämästä murteesta, he ovat kotoisin Hauhon lähialueilta. Ylipäätään kirjan vahva paikallisuus oli sille plussaa.

En malta olla sanomatta muutamaa sanaa kannesta. Järvenrantamaisema on oikein passeli kansi tälle kirjalle, mutta miksi ihmeessä siihen on laitettu mies lääkärintakissa,  stetoskooppi taskusta roikkuen? Mauri Yli-Viranko kirjoittautui rantamökkiinsä kirjailijana, koska peitteli lääkärin ammattiaan pitkään. Missään nimessä hän ei viuhtonut pihallaan lääkärin varusteissa, hänhän oli lomalla ja jättänyt työasiat Helsinkiin.

                  Hanne Dahl: Vaara vierailee kylässä, 237 s.
                  Kustantaja: Mediapinta 2013
                  Ulkoasu: R. Penttinen

KIRJAN lainasin kirjastosta. MUUALLA: Kirjailijan haastattelu Keski-Hämeessä kirjan ilmestyttyä 2013.
Helmet-haasteessa kirja sopii vaikka kohtiin 7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt (Hauho, Hämeenlinna, Aulangon näkötorni, Linnatuuli kolmostiellä), 35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä, 39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja.
Kirjankansibingossa ruksaan ruudun "Puu", sillä kannessa on sekä kasvavia puita että laiturin rakennusaineena puu.

Tällä kirjalla päätän osaltani Dekkariviikon. Kiitos Lukeva peikko -blogille sen luotsaamisesta. Luin kuusi dekkaria, joita luonnehdin yhdellä lauseella:

Arnaldur Indriðason: Saksalainen talo
Vuonna 1941 Reykjavikissa murhataan teloitustyyliin kauppamatkustaja, ja teosta epäillään islantilaisten lisäksi liittoutuneiden miehitysjoukkojen sotilaita tai saksalaisia.

Tomas Gads: Pirulainen
Palkittu yritysjohtaja löydetään merestä kuolleena, ja psykologisessa dekkarissa  tapausta tutkii uusi, taiten koottu ja vasta ryhmäytyvä Ryhmä Halme.

Tiina Martikainen: Surmanpolku
Lenkkipolulta löytyy paikkakuntalainen puukko rintaan iskettynä, ja tuoreeltaan paikalle hälytetään Lohjan poliisista Hanna Vainio ja hänen ohjastamansa poliisikoira Riina.

Christian Rönnbacka: Operaatio Troijalainen
Vauhdikas kirja tutustuttaa ylikonstaapeli Antti Hautalehtoon, joka soluttautuu  kansainväliseen rikollisliigaan peitetoimintatehtävässä.

Christian Rönnbacka: Julma
Vetävässä jatko-osassa Antti Hautalehto joutuu tutkinnanjohtajaksi Porvoossa, missä pedofiili sieppaa pikkutyttöjä öiseen aikaan heidän kodeistaan.

Hanne Dahl: Vaara vierailee kylässä
Leppoisa ja kesäinen murhamysteeri Hämeestä, jossa poliisia auttaa lomakylässä sydänkohtauksesta toipuva lääkäri.

Rikos Helsingissä: Operaatio Troijalainen

Dekkariviikon rikospaikkakunnista on vuorossa Helsinki, ja sinne sijoittuvista dekkareista on lukijalla runsaudenpulaa. Nyt kuuntelin äänikirjan, jonka kannen kuvassa koreilee kyllä pääkaupunkimme, mutta jossa rikoksia ratkotaan myös sen lähiseuduilla.

Christian Rönnbacka esittelee esikoiskirjassaan Operaatio Troijalainen Antti Hautalehdon, jonka läksiäisiä vietetaan Tikkurilassa Keskusrikospoliisin virastorakennuksen saunatiloissa. Antti on hakenut ja saanut vakinaisen viran Porvoon poliisilaitokselta teknisessä tutkinnassa, ja työkaverit ja koti Helsingissä saavat jäädä. Takana on ero parisuhteesta, ja toukokuun viimeisenä päivänä nelikymppinen konstaapeli muuttaa yksin Sipooseen rintamamiestaloon.

Konstaapeli Hautalehto on varsin puoleensavetävä tapaus naisten silmissä, ja käy niin, että hän myöhemmin päätyy lähempään tuttavuuteen ensimmäisen Porvoon asiakkaansa kanssa. Nuori tanssinopettaja tulee poliisilaitoksen tiskin taakse ilmoittamaan stalkkauksesta ja uhkailusta, joka liittyy erääseen menneeseen tapahtumaan.

Porvoon rikokset saavat kuitenkin pian jäädä rauhaan Antti Hautalehdolta, sillä Keskusrikospoliisi tarjoaa hänelle tilaisuutta peitetoimintatehtävään, jollaisiin hän oli aikaisemmin saanut erikoiskoulutuksen. Suomen poliisi on jo jonkin aikaa seurannut erään kansainvälisen, järjestäytyneen rikollisliigan aikeita tuoda Suomeen suuri huume-erä. Rikollisjärjestön piti löytää Suomesta joku luotettava kätkö ja kätkijä. Hautalehto oli ollut Ruotsissa työssä ja osasi kielen sekä harrasti retkeilyä maastossa, joten hän oli oivallinen valinta soluttautumaan liigaan.

Operaatio Troijalainen on melkoisen vauhdikas äänikirja kuunneltavaksi, siinä ei jahkailla, vaan tartutaan toimeen. Peitetoiminta vie Antin keskelle huumeitten salakuljetusta ja Espoon Nuuksion ja Sipoon metsiä. Seuraa poliisin väijytyksiä, tuliaseitten käyttöä, ja Antti itse haavoittuu vakavasti. Kiperän paikan keskellä lukija seuraa tapahtumia henkeään pidätellen, mutta levollisena Antin puolesta - onhan kirjailija kirjoittanut sarjaan jo viisi jatko-osaa (ja kuudes julkaistaan syyskuussa 2019), joten Antin on pakko selviytyä hengissä!

Christian Rönnbacka taitaa vetävän kirjoittamisen taidon. Hän on itse entinen poliisi ja nykyinen vakuutusetsivä, joten poliisin työ on hänelle tuttua, mutta mikään dokumenttiromaani Operaatio Troijalainen ei ole, vaan äksöniä alusta loppuun. Rikolliset syyllistyvät julmuuksiin, mutta niiden yksityiskohtia ei leväytetä lukijan silmille tai korville. Melkein parasta Rönnbackan kirjassa on Antti Hautalehdon humoristinen sanailu - ja tietenkin hänen sympaattinen persoonansa. Hän kulkee polkupyörällä ja harrastaa paljasjalkajuoksua, ja Rönnbackan esittelystä luin, että kirjailijalla ja kirjan sankarilla on sama harrastus. Tämän sarjan parissa oli jatkettava saman tien, ja huomenna blogiin on tulossa seuraava osa.

          Christian Rönnbacka: Operaatio Troijalainen, äänikirja
          Kustantaja: Bazar 2013 (painettu kirja 2012)
          Lukija: Jukka Peltola, 9 t 25 min
          Kansi: Jussi Jääskeläinen

ÄÄNIKIRJA on oma ostos Elisa-kirjasta. 
MUUALLA: Kirjavinkit ("todella hyvä, vauhdikas ja jännittävä dekkari"), Kirsin kirjanurkka ("Kirjaa ei siis malttanut laskea käsistään"), Lukijan kirjahylly ("todella positiivinen yllätys"), Oksan hyllyltä ("leppoisaa luettavaa [...] parhaimmillaan kauniina hellepäivänä").

Osallistun kirjalla Dekkariviikkoon.

Paula Nivukoski: Nopeasti piirretyt pilvet

"Elämän ja kuoleman välinen linja oli kiristymässä. Se jännittyi tuvan lattian poikki, he ryömivät sen alta, kipusivat yli. Usva levittäytyi maisemaan. Vastaranta oli kadonnut, eikä voinut olla varma, loppuiko maailma rantatöyräälle vai alkoiko se heinikosta. Yön mustuus alkoi valua päivienkin ylle. Keskipäivällä oli hyvin hiljaista. Isä oli enää harvoin hereillä, harvoin unessakaan. Ääneen sanomattoman pelko lainehti talossa." 

Liisa on vasta nuori tyttö Isossakyrössä, kun isä kuolee ja jättää sitä ennen hänelle perinnön: "- Ja tila, isä puristi heikosti Liisan kättä, - koita sinä pitää tila suvus." Se muistuttaa itsestään kerran jos toisenkin, kun muut valinnat tulevat mieleen. Isän sanat velvoittavat jäämään Koskiluhtaan, kun sisko Senni lähtee tavoittelemaan omaa unelmaansa, ensin lähiseudulle räätälin oppiin ja sitten Vaasaan ompelimoon töihin, itsellisenä. Ja sillloinkin isän sanat tulevat mieleen, kun Kalle haluaa myydä tilan ja lähteä meren taakse elämään herroiksi. Liisa jää pitämään tilaa äitinsä kanssa, mutta Kalle myy karjaa ja hevosia huutokaupalla voidakseen ostaa laivalipun Amerikkaan, pakkaa matkalaukkunsa ja lähtee rikastumaan. Mies vakuuttaa tulevansa takaisin rikkaana miehenä, ja Liisa jää vilkuttamaan Vaasan asemalle pienten lastensa kanssa.

Paula Nivukosken esikoiskirja Nopeasti piirretyt pilvet on vahva ja hieno kirja pohjalaisesta naisesta, joka on juurtunut kotiseutuunsa ja sukunsa tilaan. Hän unelmoi yhteisestä elämästä ja onnesta sukutilallaan nuoruudenrakkautensa Kallen kanssa. Elämä on kuitenkin ankaraa työtä, katovuosia, nälkää ja raatamista, ja vuosien myötä unelmat hiipuvat, läheisyys katoaa, päivät täyttyvät maatalon töistä ja uupuneena nukutuista öistä. Isän viime sanat kiinnittävät Liisan Koskiluhtaan, kun samaan aikaan Kalle alkaa unelmoida lähtemisestä ja helpommasta elämästä. Kuten niin moni muukin Pohjanmaalla ja muuallakin.

"Liisa seisoi peltoaukealla ja katseli ympärilleen, lakeus oli ääretön kuin taivas. Hänet oli kirjoitettu tähän maisemaan, etäisyyksien välille."

Pidän kovasti Nivukosken vaivattomasti soljuvasta ja ilmaisuvoimaisesta kielestä, jolla hän piirtää näkyviin Koskiluhdan tilan joen rannalla ja sen tasaiset pellot. Siitäkin pidän, että tarina on ehyt ja kulkee yhdessä aikatasossa, ja tarjoaa vahvoja tunteita ja teemoja. Liisan tunne-elämän kuvauksessa kirjailija on vahvimmillaan. Liisan on pyristeltävä omaksi itsekseen äidin terävän kielen ja komennon alta. Äiti on juuttunut suruunsa esikoispoikansa kuoleman jälkeen - se tapahtui jo ennen Liisan syntymää, mutta koko elämänsä tämä on saanut kuulla, miten paljon paremmin Taisto asiat tekisi ja taloa hoitaisi, jos olisi saanut elää. Liisa saa kaiken aikaa kokea, ettei kelpaa, ettei ole tarpeeksi hyvä, kunnes hän läväyttää sen kaiken äitinsä kasvoille. Miehen jälkeensä jättämä yksinäisyys ja vastuu kaikesta, kyläläisten juorut ja puheet...

Nopeasti piirretyt pilvet on upea esikoinen. Päivi Puustisen suunnittelema kaunis kansi sopii hyvin kirjan sisältöön.

            Paula Nivukoski: Nopeasti piirretyt pilvet, 334 s.
            Kustantaja: Otava 2019
            Kansi: Päivi Puustinen
            Äänikirja: Otava 2019: lukija Anna Saksman, 10 t

Painettu KIRJA on kirjastosta, äänikirja Storytel-palvelusta.
MUUALLA esim. blogeissa: Ja taas kirja kädessä - Jorman lukunurkka, Kirsin kirjanurkka, Luettua elämää, Mrs Karlsson lukee

Helmet-haasteessa kirja sopii vaikkapa kohtiin 4. Kirjailijan ainoa teos, 29. Kirjassa nähdään unia, 49. Vuonna 2019 julkaistu kirja.
Kesän Kirjankansibingossa ruksaan ensimmäiseksi ruudun "Vähintään 5 eri väriä".

Kim Thúy: Ru

"Oikeastaan minusta on aina mukava muuttaa, koska muutto on hyvä tilaisuus vähentää tavaramäärää ja hylätä esineitä. Silloin muistista voi tulla oikeasti valikoiva ja sen sopukoihin jää vain sellaisia kuvia, jotka pysyvät valoisina suljettujenkin silmien takana. Muistelen mieluummin kaikenlaisia sisäisiä kutinoita, huumaavia tuntemuksia, liikutuksen hetkiä, epäröintejä, häilyväisyyttä, hairahduksia. Ne ovat minulle mieluisampia, koska voin muunnella niitä mielentilani mukaan, kun taas esineet ovat joustamattomia, jäykkiä, tilaa vieviä."

Kanadanvietnamilaisen Kim Thúyn kirjoittama Ru on viehättävä ja koskettava pienoisromaani. Kirjailija syntyi vuonna 1968 Saigonissa Vietnamissa, pakeni 10-vuotiaana perheensä kanssa merelle, päätyi ensin pakolaisleirille Malesiaan ja sieltä venepakolaisena Montrealiin Kanadaan. Aikuisena hän palasi työn takia kolmeksi vuodeksi Vietnamiin Hanoihin.

Kirjailija on kirjoittanut kirjansa ranskaksi, mutta kirjan nimessä hän liittää kaksi kieltään toisiinsa:

"Ranskan kielessä sana "ru" tarkoittaa pientä puroa ja kuvaannollisesti virtaamista, esimerkiksi kyynelten, veren tai rahan. Vietnamin kielessä sana "ru" tarkoittaa kehtolaulua, tuudittamista."

Kim Thúyn omaelämäkerrallinen romaani virtaa vauraasta lapsuudesta ja Saigonin palatsikodista Kanadaan saapumisen ensimmäiseen päivään ja lentokoneen ikkunasta nähtyihin häikäisevän valkoisiin lumipenkkoihin. Virta keinuttaa läpi Vietnamin sodan äänien ja paon yhdessä kahdensadan muun pakolaisen kanssa, vie läpi kouluvuosien Montrealissa, aikuisen naisen elämään ja omiin lapsiin, ja viimein takaisin  muuttuneeseen Vietnamiin. Tarina aaltoilee edestakaisin entisen - tai monen entisen - ja nykyisen välissä, eri aikatasot vaihtelevat luontevasti, samalla tavoin kuin ajatus virtaa muistosta, tapahtumasta ja ajasta toiseen.

Kim Thúy koostaa elämäntarinansa  pienistä paloista. Kirjassa ei ole otsikollisia lukuja, mutta jokainen elämäntarinan palanen on oma lukunsa, joka alkaa uudelta sivulta, vaikka pala olisi vain muutaman rivin tai pisimmillään pari sivua.  Tämä tekee kirjan taitosta ilmavaa ja väljää. Kokonaisuudesta muodostuu mosaiikkimainen, samalla kertaa täyteläinen ja aukkoinen.

Kirjailijan kerronta on eri ajoissa viipyilevää, paikoin ajatus ja muistelu vain pyyhkäisee tapahtumia unenomaisesti, välillä tarkentaa yksityiskohtiin. Kieleltään romaani on kauniin runollista, vaikka onnistuu pysäyttämään katseen moniin rujoihinkin asioihin. Koskettavimmillaan Kim Thúy on kuvatessaan pakenemisen ja muuttamisen, uudessa maassa alkamisen ja kahteen kulttuuriin kuulumisen tematiikkaa. Perhe on tärkeä, omat vanhemmat ja koko suku, sekä kaksi omaa poikaa, joista toinen on puhumaton ja kosketusta kaihtava autistinen lapsi. 

Vähin elein romaani sanoo paljon. Vietnamilaisessa kulttuurissa on loukkaus koskettaa toisen päätä. Siksi ujo kahdeksanvuotias vietnamilaispoika muuttuu raivoisaksi tiikeriksi, kun amerikkalaista jalkapalloa pelatessa joukkuetoveri pörröttää hänen hiuksiaan. Ja:

"Olen onnekas, koska olen oppinut nauttimaan siitä hetkestä, kun painan pääni toisen ihmisen kämmentä vasten." 

"Olen koskenut oman isäni päätä  yhden ainoan kerran. Hän käski ottaa tukea päästään, kun minun piti hypätä veneen laidan yli."

Viehätyin Rusta kovasti. Viehätystä lisää se, että muistan ajan, jolloin omaan kotikaupunkiini tuli vietnamilaisia venepakolaisia ja vapaaehtoiset kalustivat heille asuntoja ja hankkivat talvivaatteita, ihan samalla tavalla kuin vapaaehtoiset kummiperheet vastaanottivat Kim Thúyn ja hänen perheensä Kanadassa. 

Odotan innolla Kim Thúyn jo tulevana syksynä ilmestyvää seuraavaa romaania Vi. Hän on toukokuussa yksi Helsinki Lit 2019 -festivaalin vierailevista kirjailijoista.

              Kim Thúy: Ru, 144 s.

              Kustantaja: Gummerus, 2019

              Alkuperäinen: Ru, 2009 ;   Suomentaja: Marja Luoma

              Kannen suunnittelu: Sanna-Reeta Meilahti

KIRJA on kirjastolaina. MUUALLA: Anun ihmeelliset matkat, Kirjaluotsi, Kirjarouvan elämää, Lukijatar, Mari A:n kirjablogi

Helmet-haasteessa tämän voi laittaa vaikka kohtiin 20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria ja 49. Vuonna 2019 julkaistu kirja. Lisäksi kirja sopii Elämä, kerta kaikkiaan! -lukuhaasteeseen (omaelämäkerrallinen romaani).

Ninni Schulman: Tyttö lumisateessa

Magdalena Hansson on toimittaja, joka palaa vanhaan kotikaupunkiinsa Hagforsiin monen Tukholmassa asutun vuoden jälkeen. Taustalla on avioero ja edessä uusi työpaikka Värmlandsbladetin paikallistoimittajana. 6-vuotias Nils-poika käy esikoulua ja matkustaa joka toinen viikonloppu isänsä ja tämän uuden perheen luo pääkaupunkiin.

Uusi alku hiljaisessa Hagforsissa on hämmentävä. Magdalena käy erokriisiään läpi ja vihoittelee miehelleen, Nils ikävöi isäänsä, lehden toimituksessa on hiljaista, sillä mitäpä kunnanvaltuuston kokousta kummempaa uutisoitavaa värmlantilaisella pikkupaikkakunnalla tapahtuisi. Keskustassa liikkuessaan toimittaja törmää tavan takaa vanhoihin koulukavereihin, naapureihin ja sitten entiseen rakastettuunsa Petteriin, jonka luota hän oli aikoinaan paennut Tukholmaan. Kumpikin on ollut tässä välissä tahoillaan naimisissa, mutta nyt he ovat yksin ja kouluikäisten lasten vanhempia.

Sitten Hagforsissa alkaa tapahtua. Ensin paikkakuntalaisen vakavaraisen perheen 16-vuotias teinityttö ei palaa uuden vuoden juhlista kotiin, ja hänestä ei löydy jälkeäkään viikkoihin. Sitten löytyy surmattu nuori tyttö alastomana erään kauempana olevan mökin maakellarista. Selviää, ettei hän ole etsitty Hedda. Yrityksistä huolimatta kuollutta tyttöä ei tunnisteta eikä kukaan ole tehnyt hänestä etsintäpyyntöäkään. Poliisi on ymmällään. Kuka on maakellarin tyttö? Liittyykö kadonneen Heddan tapaus maakellarin tyttöön?

Toimittaja Ninni Schulmanin esikoisdekkarin Tyttö lumisateessa päähenkilö on toimittaja Magdalena Hansson. Magdalena, joka soittelee poliisilaitokselle ja sen kaikille työntekijöille saadakseen jotain uutta kirjoitettavaa surmatusta ja kadonneesta tytöstä. Magdalena, joka sattumalta näkee jotain kyseenalaista eräässä purku-uhan alla olevassa talossa. Magdalena, joka ryhtyy tutkimaan tapausta omin päin ja hankkimaan siitä todisteita lehtensä käyttämän freelancer-valokuvaajan kanssa, kun poliisin resurssit eivät riitä kaikkeen. Tarpeetonta sanoakaan, että kaikki liittyy kaikkeen ainakin sattuman kautta.

Tyttö lumisateessa on rikosromaani toimittajan työn näkökulmasta, ja vaikka Hagforsin poliisivoimat tulevat kirjan sivuilta tutuiksi, teoksessa ei lähestytä rikoksia poliisin päättelyketjujen kautta. Jännitystä lisää Magdalenan oma-aloitteinen ja uskalias toiminta rikollisten paljastamiseksi - ja jymyjutun saamiseksi! - sekä siihen liittyvät uhkausviestit, joissa varoitetaan häntä, jottei mitään pahaa tapahtuisi hänelle itselleen tai Nilsille.

Kirjassa saavat osansa Magdalenan ihmissuhdekuviot ja tunne-elämän myllerrykset. Hän lähentyy Petterin kanssa, ja vaivihkaiseksi viittaukseksi jää, että jotain oli tapahtunut aikoinaan, ja sen seurauksena Magdalena oli paennut. Mitä se oli?  Ehkä se selviää sarjan seuraavassa osassa. Useissa Hagforsin perheissä on vaiettuja salaisuuksia, jotka paljastuvat samalla, kun rikokset selviävät.

Kirja nostaa esiin vakavia ja ajankohtaisia, nuoriin tyttöihin liittyviä teemoja, eivätkä niihin liittyvät tapahtumat ole aina kaunista luettavaa. Jälkisanoissa Ninni Schulman selvittää, että hänen kirjansa taustalla on sen verran oikeasti tapahtunutta, että hän oli vuonna 2001 Expressen-lehden uutistoimittajana seuraamassa oikeudenkäyntiä, jossa mies sai tuomion Hagforsissa tehdystä rikoksesta, johon liittyi teinityttöjä.

Ihan kelpo dekkari, joka sopii hyvin talviseen luentaan, kun lumi tuiskuaa ulkona. Kirja on hyvin kirjoitettu ja taitavasti suomennettu. Suosittelen sellaisille, jotka eivät kaihda dekkareissa poliisien arkisen perhe-elämän kuvauksia ja ihmissuhteiden pohdintaa. Sarja on jo saanut jatkoa. Poika joka ei itke julkaistiin suomeksi 2018, ja nyt huhtikuussa on tulossa sarjan kolmas osa Vastaa jos kuulet. Ruotsissa kirjoja on julkaistu jo kuusi.

            Ninni Schulman: Tyttö lumisateessa, 442 s.
            Kustantaja: Tammi 2017
            Alkuperäinen: Flickan med snö i håret 2010
            Suomentanut: Maija Kauhanen

KIRJA on kirjastolaina. Se on luettu myös blogeissa Järjellä ja tunteella, Kirjasähkökäyrä,  Leena Lumi, Lukulampun valossa, Rakkaudesta kirjoihin.

Haasteet: Helmet 2019 -haasteessa tämä sopii ainakin kohtiin 1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot, 2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä, 29. Kirjassa nähdään unia. Sarjakirjojen Jatkumo-haaste.

Ann Rosman: Majakkamestarin tytär

Majakkamestarin tytär on merellinen dekkari ihan parasta ruotsalaislaatua . Aallot hyväilevät ja myrskyt tuivertavat Marstrandin saarta ja sen edustalla sijaitsevaa asumatonta Hamneskärin majakkasaarta. Vanhaa Pater Nosterin majakkaa remondoidaan, ja rakennusmiehet tekevät karmean löydön: ruokakellarin takaseinä sortuu ja paljastaa kiinni muuratun huoneen, jonka lattialla istuu kasvot tulijoihin päin kuollut mies. Eikä mikä tahansa vainaja, vaan sellainen, joka on ollut pitkään hyisessä lepopaikassaan ja suolapitoisessa ilmassa säilynyt hyvin.

Kuka kellariin suljettu vainaja oikein on, miten ja milloin hän on majakkasaarelle päätynyt? Tapauksen saa tutkittavakseen göteborgilainen rikospoliisi Karin Adler työtovereineen. He saavat selville, että 1960-luvulla, 40 vuotta sitten,  Marstrandin lähistöllä sattui purjehdusonnettomuus, jossa liikemies Arvid Stiernkvist putosi mereen, eikä häntä löydetty koskaan. Käy ilmi, että hän on majakkasaarelta, entisen majakkamestarin kellarista, löytynyt kuollut mies.

Majakkamestarin tytär on ruotsalaisen dekkaristin Ann Rosmanin esikoiskirja. Hän on siinä kutonut kokoon vivahteikkaan ja merentuoksuisen juonen, jonka käänteissä riittää yllätyksiä. Yksityiselämässä Karin saa tarpeekseen epätasapainoisesta parisuhteestaan ja muuttaa asumaan omalle veneelleen.

Rikostutkimuksessa riittää henkilöitä, joita poliisi haluaa kuulla. On poliisi, joka aikoinaan kirjoitti raportin purjehdusonnettomuudesta. On pappi, joka kirkonkirjojen mukaan vihki Arvidin ja Sirin. On Siri, joka jäi onnettomuudessa leskeksi ja odotti vauvaa, mutta miksi hänen käsilaukustaan löytyy vihkisormus, jossa on nimet Arvid ja Elin? On Sirin lapset, joista vanhin tuntuu erityisen läheiseltä äidille. On saksalainen Markus, joka harrastaa sukellusta ja etsii meren pohjasta sinne uponneita vanhoja hylkyjä ja joka asuu Sirin pojan perheen talossa. On Marstrandissa asuva iäkäs juutalaisnainen, joka pakeni keskitysleiriltä ja päätyi Ruotsiin ja joka tunsi majakkkamestarin perheen hyvin. Ja joka on jo kauan sitten tunnistanut Ruotsissa asuvan hyväksikäyttäjänsä keskistysleiriltä. Ja on majakkamestarin poika, merikapteeni, joka oli antanut ystävälleen purjelaivan pienoismallin lahjaksi - sen sisälle on piilotettu vihje, joka johtaa purjehdusonnettomuuteen liittyvien tapahtumien selviämiseen.

Ann Rosman punoo kirjansa monet juoniaihiot hyvin yhteen dekkarinsa lopussa, mutta kirjan alkupuolella oli hieman työlästä seurata runsasta henkilökavalkadia ja aikahyppyjä 60-luvulle ja takaisin. E-kirjan typografiassa luvut sulautuvat toisiinsa - ainakin omilla lukuasetuksillani - eikä se helpottanut työläyttä. Näistä huolimatta Majakkamestarin tytär oli kiinnostava, viihdyttävä ja piti otteessaan loppuratkaisuun asti. Tykkäsin.

              Ann Rosman: Majakkamestarin tytär, 264 s (e-kirja)

              Kustantaja: Bazar 2014 (paperikirjan 1. p. 2011)

              Alkuperäinen: Fyrmästarens dotter 2009 

              Suomentaja: Anu Koivunen

              Kannen suunnittelu: Laura Rahinantti

E-KIRJA on oma ostos. MUUALLA luettu: Kirjasähkökäyrä, kujerruksia, Leena Lumi 
LUKUHAASTEISSA: Jatkumo (Karin Adler -sarja osa 1), Kirjoja ulapalta.