Imre Kertész: Kohtalottomuus

Luin kirjan, joka on mielestäni valtavan hyvä ja vaikuttava, mutta ihan toisenlainen kuin kirjat, joista yleensä pidän. Niin, en oikeastaan voi sanoa pitäneeni kirjasta, mutta vaikutuin sen äärellä ja loppuun päästyäni minun on tunnustettava: mies on Nobelinsa ansainnut.

Kyseessä on unkarilaisen Imre Kertészin pääteos Kohtalottomuus, joka alkaa neliosaisen sarjan. Kirjailija käsittelee kirjoissaan keskitysleirikokemuksia ja niiden vaikutusta ihmiseen. Romaani on omaelämäkerrallinen, Kertész itse joutui keskitysleirille ollessaan 15-vuotias.

Kirjan minäkertoja on 14-vuotias koulupoika, György, joka on syntynyt juutalaiseen perheeseen Budapestissä. On vuosi 1944, koulu on jo loppunut sodan takia ja poika on töissä öljynjalostamossa. Eräänä päivänä matkalla työpaikalle poliisi pysäyttää bussin ja komentaa juutalaiset ulos. Heidät - ja monen muun bussin juutalaiset - viedään tullikamarille odottelemaan ja sitten yöksi talliin. Sitten heille tarjotaan työtä Saksassa tehtaassa. Ensimmäiseen junaan vapaaehtoisesti ilmoittautuvat saavat väljemmän kyydin ja parhaat mahdollisuudet perillä. György ystävineen ilmoittautuu mukaan, on mukava päästä Saksaan työhön ja nähdä vähän maailmaa.

Kohtalottomuus kulkee Györgyn matkassa usean päivän matkan Auschwitz-Birkenaun keskitysleirille, odottaa siellä hänen kanssaan ratapihalla nähdäkseen, kumpaan jonoon hän joutuu, siihen, joka katsotaan työkykyiseksi, vai siihen, josta ei ole hyötyä. Ilmoitettuaan olevansa 16-vuotias György pääsee työkommandoon. Auschwitzista matka jatkuu pian Buchenwaldiin ja sieltä jossain vaiheessa työleirille Freitziin. Ravinnon puute, sairaudet ja syöpäläiset tekevät tehtävänsä. Märkivät paiseet vievät pojan sairaalaan ja takaisin Buchenwaldiin. Se saattaa olla onnenpotku niissä oloissa, sillä György pääsee sairaalaan, jossa häntä hoitaa taitava lääkäri, joka on vangittuna poliittisten mielipiteittensä takia. Vuosi Budapestistä lähtönsä jälkeen György kävelee jälleen jalallaan ja pääsee palaamaan pitkän matkan takaisin Unkariin, kun amerikkalaiset joukot  vapauttavat Buchenwaldin keväällä 1945.

Kohtalottomuus on kirja keskitysleireistä, mutta se ei mässäile keskitysleirien hirveyksillä. Kyllähän György kokee kaikkea sitä, mikä on tullut tutuksi muista holokaustikirjoista, mutta Imre Kertész kirjoittaa kaikesta viileästi, jopa lakonisesti ja tunteilematta, ja antaa Györgyn tarkkailla ihmisia ja tapahtuvaa pohtivasti ja jotenkin ulkokohtaisesti. Tämä viileys asettuu hiljalleen sydänalaan, kylmäävänä ja koskettaen. Lähes tunteettomalta tuntuvaa tekstiä, paikoin aika tylsää ajatuksenvirtaa, ja silti se jättää raskaan painon.

Kirjan vaikuttavuus onkin jotain muuta. Yksi esimerkki: Kertész käyttää sanaa "luonnollisesti" tämän tästä, kyllästymiseen asti. Kun György on palannut Budapestiin, hän kohtaa raitiovaunussa lehtimiehen, joka kyselee häneltä hänen kokemuksistaan:

"Sinun on varmaankin täytynyt", hän sanoi, vähän vaivaantuneelta näyttäen, "nähdä paljon puutetta ja nälkää, ja sinua on varmaan myös lyöty", mihin vastasin: luonnollisesti. "Poika hyvä, miksi sanot", hän huudahti, mutta minusta näytti jo siltä, kuin hän olisi menettänyt malttinsa, "kaikkeen, että 'luonnollisesti', asioihin, jotka eivät laisinkaan sitä ole!" Sanoin, että keskitysleirillä se kaikki on luonnollista. "Niin, niin," vastasi hän, "siellä kyllä, mutta..." ja sitten hän takelteli, epäröi hieman, "mutta... eihän, eiväthän itse keskitysleirit ole luonnollisia!" tunsi hän viimein löytäneensä oikeat sanat, enkä vastannut hänelle mitään [...]

Netistä luin, että Unkarin juutalaisia alettiin kuljettaa massoittain Auschwitziin vasta Saksan miehitettyä maan maaliskuussa 1944. Siksi ei ehkä ole kummallista se lapsenomainen luottamus, millä György ja hänen toverinsa suhtautuvat tarjoukseen matkasta Saksaan töihin. Vielä Auschwitziin saavuttuaan he eivät ymmärrä, mikä heitä odottaa, vaan katselevat innokkaina ympärilleen, näkevät nurmet ja jalkapallokentän ja ajattelevat viettävänsä niillä vapaa-aikaa työpäivän jälkeen.

Keskitysleirillä vangit saavat numeron, ja sen jälkeen kukaan ei kutsu heitä nimellä. Vankien keskuudessa herättävät arvostusta ne, joilla on alhainen lukema numerossaan. Nelinumeroinen luku on tyylikäs, sen haltija on mielipidevanki ja ollut leirillä kauan, kaksitoista vuotta. Toisin on, jos vanki "kantaa reilusti yli  kahdeksankymmenentuhannen numeroa - mikä ei ole kovin arvokasta täällä meidän huoneessamme".

Kirjan takakansi lainaa Expressen-lehden kritiikkiä: "yksi vaikuttavimmista ja kirjallisesti ehkä loistavimmista natsien keskitysleirien omaelämäkerrallisista kuvauksista." 

Imre Kertész (1929-2016) sai kirjallisuuden Nobel-palkinnon vuonna 2002 ensimmäisenä ja toistaiseksi ainoana unkarilaisena kirjailijana. Hän on kirjoittanut myös käsikirjoituksen kirjan pohjalta tehtyyn elokuvaan Fateless.

            Imre Kertész: Kohtalottomuus, 240 s.
            Kustantaja: Otava 2003 (Otavan kirjasto 160)
            Alkuperäinen: Sorstalanság 1975, suomentanut Outi Hassi

KIRJA on kirjastosta.
MUUALLA: Hurja Hassu Lukija, Kannesta kanteen, Kiiltomato, Lukimo Lumo 

Helmet-haasteessa mahdollisia kohtia ovat vaikka 7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt (Budapest), 10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja, 18. Europpalaisen kirjailijan kirjoittama kirja.
Lisäksi: Kuukauden kieli (huhtikuussa unkari), Elämä, kerta kaikkiaan! (omaelämäkerrallinen romaani)

Vilmos Kondor: Budapestin varjot

1930-luvun Budapestiin sijoittuva rikosromaani ei ole niitä tavallisimpia tapauksia, joten tartuin mielenkiinnolla Vilmos Kondorin esikoiskirjaan Budapestin varjot. Kaupunki sykkii ja synkistelee teoksen sivuilla, ja siellä käynyt tunnistanee runsaasti katujen, siltojen ja torien nimiä. Tai enpä sentään ole varma: ehkä katujen nimet ovat täysin muuttuneet 80 vuodessa. Tonava virtaa kuitenkin samana, sen ylittää edelleen Margitin silta, ja Parlamenttitalokin seisoo entisellä paikallaan.

Varjot lankeavat Budapestin poliittisessa ilmapiirissä. Pääministerin hautajaisten ympärillä kuohuu valtapeli syksyllä 1936. Nykypäivän suomalainenkin lukija tuntee varjon kosketuksen, kun Unkarin poliitikot tapaavat jälkimaailman hyvin tuntemia kollegoja natsi-Saksasta kuten hautajaisvieraaksi tulleen Hermann Göringin. Kirja ei kuitenkaan vello politiikassa. Viitteet riittävät luomaan kuvan 30-luvun Unkarista, jossa valtaa pitävät kallistuvat kansallissosialismin puoleen ja toisin ajattelevat kokoontuvat kokouksiinsa pienissä loukoissa.

Budapestin varjot on rikosromaani, joka liikkuu kaupungin öisillä hämärillä kujilla. Yhdeltä niistä löytyy juutalaistytön ruumis, ja kun rikostoimittaja Zsigmond Gordon saa selville, että tyttö on sekä ilotyttö että varsin varakkaan perheen tytär, hänestä on selvää, että jokin kuviossa ei täsmää.

Poliisi ei ole kiinnostunut selvittämään tapausta eikä edes tytön henkilöllisyyttä, mikä ajaa toimittajan tutkimaan taustoja itsekseen entistä pontevammin. Poliisin jaospäällikön huoneessa hän sattuu näkemään hämmentäviä kuvia kuolleesta tytöstä ja onnistuu selvittämään, mistä kuvat ovat peräisin, mikä ajoi huomattavassa asemassa olevan perheen tyttären kadulle, ja miten tapaukseen liittyvät niin kaupungin merkkihenkilöt kuin tunteettomat rikollisetkin.

Zsigmond Gordon on omatoiminen ja peloton ja vetää tapauksen tutkintaan niin taiteilijaystävänsä Krisztinan kuin marmeladeja keittelevän isoisänsäkin. Rikostoimittajalla on vihjemiehiä alamaailmassa, ja arvoituksen ratkaisua metsästäessään hän joutuu itse hengenvaaraan, kun törmää ammattirikollisiin.

Budapestin varjossa -kirjassa on plussaa se, että päähenkilö onkin toimittaja eikä poliisi. Lisäksi 80 vuoden takainen Unkarin pääkaupunki tapahtumien näyttämönä on erityinen. Miinuspuolelle menee kirjan synkkyys, mutta muuta ei kai ole odotettavissakaan teokselta, jonka alkuperäinen nimi unkariksi on Budapest Noir. Isoisä Mór pukee hämmennyksensä sanoksi:

"Minä en käsitä sitä, mitä täällä on meneillään. En ymmärrä tätä maata ollenkaan. Sodan minä vielä saatoin käsittää. Meitä ammuttiin, me ammuimme takaisin. Loppuvaiheilla sekin muuttui sekavaksi. Ja se, mitä sitten seurasi, oli vielä sekavampaa. Pestiin muutostani on pian kymmenen vuotta. Yhtä hyvin olisin voinut seurata teitä Amerikkaan. Sitäkään maata en olisi ymmärtänyt, mutta se sentään olisi ollut vieras. Vieras maa, vieras kieli, vieras kulttuuri. Mutta tämä täällä on minun, enkä sittenkään ymmärrä sitä." (s. 237)

Kondorin esikoisen jälkeen Budapest Noir -sarja on saanut neljä jatko-osaa. Ehkä jossain vaiheessa palaan rikostoimittajan seuraaviin tutkimuksiin. Kakkososa Budapestin synnit sijoittuu syksyyn 1939.

Päivitys 28.2.2018: Vilmos Kondor voitti Suomen dekkariseuran Ulkomaisen jännityskirjallisuuden kunniakirjan 2018. Onnittelut Vilmos Kondorille! 
     Vilmos Kondor: Budapestin varjot, 296 s.
     Kustantaja: Tammi 2012
     Alkuperäinen: Budapest Noir, 2008, suomentaja Tähti Pullinen
     

KIRJA löytyi kirjastosta.

MUUALLA siitä on kirjoitettu mm. blogeissa Lukuneuvoja, Oksan hyllyltä ja Tarukirja.

HAASTE: Tällä kirjalla saavun Budapestin asemalle Idän pikajuna -kirjallisuushaasteessa. Nähtäväksi jää, ehdinkö jatkaa matkaa Bukarestiin ennen vuoden vaihtumista.

Anni Swanin Sara ja Sarri -kirjat

Anni Swanin (1875-1958) kirjat olivat lapsuudessani suosikkien joukossa, ja Iris rukka niistä rakkain. Tänä vuonna rakastetun kirjailijan syntymästä tuli kuluneeksi 140 vuotta, joten tartuin hänen Sara ja Sarri -kirjoihinsa, joita en muista aikaisemmin lukeneeni.

Sara ja Sarri
kertoo orvoksi jääneestä Sarrista eli Saara Krankista, papin tyttärestä, joka on kasvattina kanttorin perheessä. Kanttorska pitää kovaa kuria ja töitä on tehtävä paljon. Sarrin elämä muuttuu kertaheitolla, kun hänen sukulaisensa, tehtailijan tytär Sara Krank, kaipaa toveria. Sara on menettänyt äitinsä, sairastelee eikä jaksa käydä tavallista koulua, joten hänen leski-isänsä etsii tyttärelleen toveria hyvästä perheestä. Kanttorilaan tulee kirje, ja Sarri matkustaa tuota pikaa Kaunialan kartanoon Helsingin lähelle. Oi onnea! Miten kaunis talo, oma huone ja sieviä vaatteitakin. 

Sarasta ja Sarrista tulee erottamattomat, niin koulunkäynnissä kuin kaikissa kepposissakin, joihin Sara saa kiltin Sarrin houkutelluksi. Erään kerran he vaihtavat keskenään vaatteita kylään mennessään, ja paikalla olevat nuoret kohtelevat Saran vaatteissa olevaa Sarria kuin tämä olisi rikas perijätär. Tytöt vannovat viattomuuttaan - heillähän on sama nimi, joten voiko heitä syyttää, jos ihmiset olettavat olemattomia vain heidän ulkoasunsa perusteella.

Saran isän onni kuitenkin kääntyy, hän menettää kaiken omaisuutensa, ja muuttaa tyttöjen kanssa Saran äidinperintonä enoltaan saamaan Louhelaan, jossa he elävät paljon niukemmin kuin ennen ja joutuvat perehtymään puutarhanhoitoon ja maanviljelykseen. Kepposia ei täältäkään puutu, ja kerrotaanpa Louhelassa tarinaa aarteestakin, jonka merikapteeni-eno olisi sinne kätkenyt. Sitä havittelee myös enon häijy laivapalvelija. Tyttöjen avuksi tulee heidän ystävänsä Paul, - ja loppu hyvin, kaikki hyvin.

Sara ja Sarri matkustavat
on kertomus Euroopan matkasta, jolle Sara isänsä ja Sarrin kanssa lähtee hoidattamaan isän terveyttä. Mukaan he palkkaavat tyttöjen seuraksi ja kaitsijaksi Bellan, joka kertomansa mukaan on balttilaista aatelissukua ja mielellään livauttaakin hienojen sukulaistensa nimiä.

Ensin matka suuntautuu Italiaan ja aina Sisiliaan asti. Siellä käydään monissa vanhoissa kaupungeissa, ihaillaan kirkkoja ja museoita, ja yövytään pienissä hotelleissa, joista monet ovat herra Krankille tuttuja hänen aikaisemmalta matkaltaan. Italian osa kirjaa oli yksitoikkoisempi kuin muu matka, sillä se sisälsi runsaasti kuvauksia matkanteosta, maisemista, kirkkorakennuksista ja siellä olevista kuvista ja patsaista. Ehkä 30-luvun lapsesta se oli kiintoisaa, kun ei ollut televisiota, ei kaikille värikkäitä kuvalehtiäkään.

Italiasta matka jatkuu terveyskylpylään Tšekkoslovakiaan, sieltä yön selässä valepukuista ja passitonta sotilasta auttaen Unkariin, Budapestistä Wieniin ja Tirolin sekä Venetsian kautta viimein kotimatkalle pohjoiseen. Italian jälkeiseen loppumatkaan mahtuu uskomattomia seikkailuja, ja monista kohdatuista ihmisistä tulee tyttöjen ystäviä. Seikkailujen lomassa tytöt kuulevat taruja ja legendoja näkemistään paikoista, ja Keski-Euroopan valtioiden historiakin tulee tutuksi sen keskellä elävien uusien ystävien kautta.

*** *** *** *** ***

Sara ja Sarri on perinteinen tyttökirja teemoiltaan: orpotyttö, kohtalonomaisia käänteitä rääsyistä rikkauteen ja varakkuudesta vaivoihin, reippaita ja rohkeita tyttösankareita, kepposia, kummituksia, aarteenetsintää, lujaa ystävyyttä ja onnellinen loppu. Tämä oli ihana kirja, koskettava ja reipas samaan aikaan. Oli mukava lukea myös vanhahkoa suomen kieltä!

Sara ja Sarri matkustavat on taas matkakertomus, joka tyttökirja-aineksen lisäksi sisältää paljon kansantaruja eri maista, viittauksia tunnettuihin historian henkilöihin, hallitsijoihin, kansallissankareihin, kirjailijoihin ja muihin taiteilijoihin. Minä opin uutta Keski-Euroopan maiden historiasta ennen vuotta 1930: eri sodissa jaetut maat ja valtiot ovat erottaneet perheenjäsenet eri puolille rajaa ja tuoneet hallitsijoita, joiden aikana oma kieli ja kansallisidentiteetti eivät ole olleet sallittuja. Pitäisikin etsiä jotain historiallista luettavaa alueelta! 


      Anni Swan: Sara ja Sarri. Kootut kertomukset 7. 212 s.
      Kustantaja: WSOY 1976 (10. p., ensipainos 1927)
      Kannen kuva: Martta Wendelin

      Anni Swan: Sara ja Sarri matkustavat. Kootut kertomukset 8. 218 s.
      Kustantaja: WSOY 1980 (9. p., ensipainos 1930).
      Kannen kuva: Martta Wendelin


KIRJAT lainasin kirjaston varaston lastenosastolta.

MUUALLA: Saran kirjat -blogissa viihdyttiin molempien kirjojen seurassa, Assyriologin lifestyle -blogissa ikävöitiin Roomaan Saran ja Sarrin matkassa.

HAASTEET:
Osallistun kirjoilla Naistenviikon lukutempaukseen Saaran päivänä 19.7. Onnittelut vain kaikille Saroille ja Saaroille!

Sara ja Sarri sopii maataloustöiden kuvauksellaan Maalaismaisemia -lukuhaasteeseen.
Sara ja Sarri matkustavat taas sopii Idän pikajuna -kirjallisuushaasteeseen, jossa sen kanssa päästään Wieniin asti.