Näytetään tekstit, joissa on tunniste merkkipaalut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste merkkipaalut. Näytä kaikki tekstit

perjantai 20. toukokuuta 2016

Blogi on 3-vuotias! - ARVONTA


Blogista tuli eilen kolmivuotias - sinne tänne touhuileva ja kirjoja mielellään haaliva, mutta aikaisempaa vähemmän lukemaan ja kirjoittamaan ehtivä. Omalla tahdillaan blogi kuitenkin jatkuu. Ja kiva on, että on teitä blogissa pistäytyjiä ja kommentinkin jättäviä. Jokainen olette ilo. Kiva, kun käytte.

Eilisen blogisynttärin kunniaksi järjestän pienen arvonnan. Kun blogista tuli vuosikas, palkintoja oli yksi ja vähän lohdutusta lisäksi. Kaksivuotiaalla oli arpavoittoja kaksi. Nyt jatkan perinnettä: kolme vuotta ja kolme voittoa.

Arvonta menee näin:
  • Tervetuloa arvontaan blogini lukijoiksi ilmoittautuneet tai ennen arvontaa ilmoittautuvat. Ilmoittautua voi blogin oikeassa reunapalkissa. 
  • Jokaisella on yksi arpa.
  • Osallistumisaika on 20.-31.5.2016 ja päättyy 31.5. klo 22.00.
  • Arvonnan tuloksen julkistan keskiviikkona 1.6.2016.
  • Arvontaan pääsee mukaan kirjoittamalla kommentin tähän postaukseen ja kertomalla, mikä kirja on kesken juuri nyt, ja kuvaamalla sitä yhdellä sanalla tai parilla.
  • Arvonnassa ensimmäiseksi tullut saa valita voiton ensin, toiseksi tullut sitten ja viimeisenä kolmanneksi tullut.
  • Arvonnan jälkeen otan voittajiin yhteyttä sähköpostilla. Siksi liitä osoitteesi kommenttiin, ellei se löydy blogistasi. 
Ja tässä ovat voitot, joista valita:


1. Kirjalahjakortti, arvo 20 euroa (Suomalainen kirjakauppa tai Elisakirja)

2. Muistikirja Martta Wendelinin kuvin (kuva vasemmalla; osa sivuista valkeita, osa kuvitettuja)

3. Jokin alla olevista kirjoista:
- Bjärvall-Ullström: Suomen nisäkkäät (2011)
- Tove Jansson: Kesäkirja (Bon pokkari)
- Leena Lander: Liekin lapset (2010)
- Maritta Lintunen: Heijastus (2009)
- Vera Vala: Villa Sibyllan kirous (2014)
Jukka Sariola: Ystäväni Seija : Kutsumuksena Afganistan (2015)

Kirjat ovat omia ostoksia, yksi on arvostelukappale. Osa on uusia, osa kerran luettuja. Kaikki siistejä, yhden paperipäällyksessä on hintalapun jättämä jälki. Ja jos hyvin käy, saatan lisätä luetteloon vielä kirjan tai pari ennen arvontaa. (Päivitys 30/5: Pari kirjaa on lisätty.)

tiistai 19. toukokuuta 2015

Blogin kaksi vuotta - pieni arvonta


Kaksi vuotta kirjablogia. Sunnuntaina 19.5.2013 uskaltauduin julkaisemaan ensimmäisen kirjablogikirjoitukseni, ja sitä on seurannut kaksi vuotta lukulöytöjä ja  lukemastani kirjoittamista. Kaksi vuotta lukuhaasteita yhdessä muiden bloggareiden kanssa. Kaksi vuotta kirjablogien ja ihanien lukuvinkkien seuraamista. Nyt kun vielä olisi keino taikoa lisää aikaa tälle koukuttavalle harrastukselle.

Viime vuoden tapaan juhlin blogisynttäriä pienimuotoisella arvonnalla. Kaksi vuotta ja kaksi arvontavoittoa, yksi kummallekin vuodelle. Arvon voittajat kaikkien niiden kesken, jotka ovat liittyneet lukijoikseni ennen arvontapäivää ja jotka ilmoittavat osallistumisestaan kommentoimalla tätä kirjoitusta, ehkä kertomalla yhdestä kirjastä, minkä suunnittelevat lukevansa kesällä.

Arvontaan voi osallistua sunnuntaihin 31.5. klo 14 asti, ja voittajat arvon perinteisellä arpalipputekniikalla sunnuntai-iltana. Ensimmäisen arvan saanut saa valita ensimmäisen voiton ja toisen arvan saanut toisen.

Arpavoitoiksi olen varannut kirjalahjakortin ja dekkareita kesälukemisiksi. Kaksi voittoa saa valita allaolevista, kirjoista yksi on arvostelukappaleena saatu ja muut ovat omia ostoksia. Ne on luettu kerran.

Lukuisaa kevätkesää ja (toivottavasti) pian koittavaa lomaa!

maanantai 19. toukokuuta 2014

Vuosi kirjablogia ja arvonta




Tänään tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun aloitin kirjablogin. Ensimmäisessä kirjoituksessani kerroin, miten sukuharrastuksen kautta olin jotenkin löytänyt kirjablogit ja houkuttunut aloittamaan oman. Nyt tuntuu hienolta nähdä, että minulla on puolisataa lukijaa ja muita, jotka käyvät sivulla kurkkaamassa ja kommentoimassakin. Kiitos teille kaikille ja tervetulleeksi!

Kulunut vuosi on muuttanut lukuharrastusta. Luen enemmän ja tietoisemmin. Seuraan kirjablogeja, ja vaikken olekaan kovin ahkera kommentoija, poimin vaikutelmia ja vinkkejä omaan lukemiseeni. Lukemisesta on tullut sosiaalisempaa. Nautin omien lukemisteni suunnittelusta ja sitten niistä poikkeamisista lukutuulten mukaan ja teen kasvavia listoja kirjastokäyntejä varten, jossa sitten löydän ja lainaan jotain ihan muuta. Haasteisiin olen vallan hurahtanut, sellaisiin, joiden kirjoja mielestäni muutenkin lukisin, mutta huomaan, että kirjastoreissuilla haasteet kääntävät huomion kirjoihin, jotka haasteitta saattaisin ohittaa.

Useimmat lukemani kirjat lainaan kirjastosta, mutta olen vuoden mittaan ostanut enemmän kirjoja kuin ennen. Siis muutaman!! Ja olen innolla osallistunut blogien arvontoihin ja saanut sieltä mukavaa luettavaa. Niistä pitäisikin tehdä ihan oma esittelypostauksensa. Tässä keväällä rohkaistuin pyytämään ensimmäistä arvostelukappaletta kustantajalta, kirja ei ole tullut vielä painosta. Menneellä viikolla minulle tarjottiin ensimmäistä kertaa kirjaa luettavaksi ja arvioitavaksi blogissa.



Ensimmäisen kirjablogivuoteni merkeissä järjestän pienen arvonnan 19.-31.5.2014. Siihen voi osallistua jättämällä viestin tämän kirjoituksen kommenttikenttään ja kertomalla, minkä mielenkiintoisen kirjan on lukenut viimeksi. Toisen arvan saa, jos on liittynyt blogini lukijaksi sivupalkissa tai liittyy nyt. Arvonnan suoritan sunnuntaina 1.6., joten lauantain loppuun mennessä kommenttinsa jättäneet ehtivät arvontaan.

Arvonnan voittoja on yhden blogivuoden kunniaksi YKSI, eli onnekas saa valita yhden voiton seuraavista:


Arvon lisäksi kaksi lohdutuspalkintoa. Toisen ja kolmannen voiton saaneet voivat valita yhden seuraavista kirjoista siten, että ensin kirjan valitsee toisen arvan saanut ja sitten jäljellä olevista kolmannen arvan saanut.

  • Tove Jansson: Kesäkirja (pokkari)
  • Outi Pakkanen: Kiinalainen aamutakki (pokkari)
  • Kaarina Sakala: Kylä järven kainalossa (nidottu)
  • Petri Tamminen: Muita hyviä ominaisuuksia (pokkari)
  • Antti Tuomainen: Parantaja (sidottu)

Lohdutusvoittokirjat ovat uusia tai kerran luettuja (kuin uusia). Mikäli et ole lukijani tai sinulla ei ole omaa blogia, laita mukaan sähköpostiosoite, josta sinut tavoitan voiton osuessa kohdallesi.

Mukavaa toukokuun viikkoa!

maanantai 19. elokuuta 2013

Blogin uudet vaatteet



Odotetun loman alku sattuu sopivasti päivälle, jolloin tulee kuluneeksi kolme kuukautta siitä, kun aloitin kirjablogin. 

Itse asiassa olin jo pitkin kevättä tehnyt tietokoneelleni merkintöjä lukemistani kirjoista, sillä vuoden alussa lähdin mukaan Facebookissa alkaneeseen "Koen 13 kotimaista kirjailijaa" -haasteeseen. Näistä merkinnöistä kokosin blogiini monta kirjoitusta alkuvaiheessa, mutta sittemmin olen tyhjentänyt keväisten blogattavien kopan! Tai jos oikein kopistan, saattaa sieltä vielä löytyä pari alkukesällä kuunneltua äänikirjaa.

Blogin kolmen kuukauden kunniaksi valitsen kolme kivaa taipaleelta ja sitten kolme kivaa tulevaisuudelle.

Kolme kivaa kolmelta kuukaudelta ovat kirjat, kirjablogit ja lukuhaasteet, ja ne kietoutuvat nykyisessä lukuharrastuksessani mukavaksi keräksi. Olen hurahtanut lukuhaasteisiin, sillä osa niistä haastaa minut etsimään luettavaa, jota en ehkä muuten löytäisi ja lukisi, ainakaan juuri nyt, ja niin löydän uusia kirjaystäviä. Otetaan nyt vaikka tämä Oi maamme Suomi -haaste, jossa luetaan kirjoja Suomen maakunnista. Sen myötä olen löytänyt monta ennen lukematonta kirjailijaa, kuten Marko Kilpi, Ulla-Lena Lundberg (bloggaus tulossa loman aikana) ja Raili Mikkanen, joitain mainitakseni. Seuraamissani kirjablogeissa taas tutustun itselleni uusiin kirjoihin, joita en ehkä olisi muuten huomannut; sellaisia ovat viime aikoina olleet Paperinarujumala, Mustamäki ja Kellari (bloggaus tulossa tällä viikolla).

Kolme kivaa seuraaville kolmelle tai useammalle kuukaudelle ovat blogin uudet vaatteet, uudet haasteet ja - yllätys yllätys! - uudet kirjat. Päätin loman alkajaisiksi pukea blogini uuteen vaatekertaan, sillä kaipasin mustaa tekstiä vaalealle pohjalle ja muutenkin ilmavuutta ulkoasuun. Tällainen siitä tuli, tällä erää. Vielä tarkastelen linkkien väriä kriittisellä silmällä: erottuvatko vaiko eivät? Olen päättänyt olla haalimatta enempää lukuhaasteita, ellen saa jo alettuja päätökseen tai muuten satu lukemaan sopivaa kirjaa, mutta kunhan maakuntahaaste loppuu itsenäisyydenpäivänä, haastan itseni lukemaan kirjoja kaikista maailman maista - ja ilman aikarajaa! Kolme lähiajan lukutoiveissa olevaa kirjaa on Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, kirjastossa odotteleva Pauliina Rauhalan Taivaslaulu ja Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme, jota en ehtinyt lukea loppuun ennen eräpäivää.

Mistä on hyvä loma tehty? Kirjoista, ystävistä, metsästä, sukuharrastuksesta...