Jalkanen & Savolainen: Korot kopisten. Käytännön opas kulttuuriviidakkoon.

Tällaista kirjaa on kaivattu!
Joka naisen ja miksei miehenkin käytännönläheinen opas siihen, miten voi tulla kulttuurinharrastajaksi, vaikkei edes alkeista olisi hajuakaan. Kulttuurinharrastamisen hyviin puoliin en mene sen pidemmälle, kunhan viittaan vaikka erääseen tutkijaan, lisää aiheesta löydät helposti googlaamalla. Ja onhan taide kaikissa muodoissaan loputon ilon, hämmästelyn ja elämysten tuottaja, jota ilman elämä olisi kovin köyhää.

Kirjoittajat ovat tosissaan, mutta eivät vakavia: opastus niin teatteriin, musiikkin, tanssiin sekä tietysti kirjallisuuteen ja kuvataiteisiin, elokuvia ja museoita unohtamatta, tapahtuu kevyesti ja huumorilla, mutta asiantuntevuudesta tinkimättä. Aluksi lukija voi selvittää oman tyyppinsä kulttuurin käyttäjänä leikkimielisen testin avulla. Siitä on hyvä lähteä tutustumaan eri osa-alueisiin ja mahdollisuuksiin. Lisää testejä seuraa - ja jopa kulttuurihoroskooppi!

Mikä on hyvää tai huonoa kulttuuria? Se jätetään viisaasti lukijan itse määriteltäväksi. Kirjoittajat varovat arvottamista ja korostavat henkilökohtaista valinnan vapautta, oman tunteen etsimistä. Kuten kirjoista puhuttaessa: "Vastenmielinen ei välttämättä ole huonoa kirjallisuutta tai miellyttävä hyvää." Sama pätee kaikkiin taiteenlajeihin.

On myös ihmisiä, joihin aihe ei kertakaikkiaan iske. Mutta ihan moukaksi harva haluaa leimautua, työkin saattaa vaatia perustietoja ainakin jostain kulttuurin osa-alueesta. Ei hätää - kirja tarjoaa neuvoja näihinkin tilanteisiin. Bluffipalsta auttaa!

Lapsiperheille tarjotaan omat vinkkinsä. Erityisen kiinnostava osa kirjaa ovat taiteilijoiden haastattelut, jotka on kirjattu Ystävä-kirjan vastausmuotoon. Mukaan on saatu isoja nimiä, jotka muistuttavat kulttuurin kentän laaja-alaisuudesta, kuten Marco Hietala tai Paola Suhonen. Saamme myös vakuutuksen, että kulttuuritapahtumiin voi pukeutua haluamallaan tavalla, oman persoonansa mukaan. Tosin tarkoituksenmukaisuus on syytä pitää mielessä. Kirjamessuille ei kannata rynnätä korkeat korot kopisten, sillä siellä tulee käveltyä ja seisoskeltua.

Hauska, mutta myös oikeasti informatiivinen kirja, joka ei mene syvälle, muttei ole tarkoituskaan: nythän puhutaan alkeista, ja cultural trainerit Jalkanen ja Savolainen ovat onnistuneet valtavan laajan aiheensa rajauksessa hienosti. Rohkaisu on avainsana. Muistan teatterikäynnin, jossa minua huvitti parin työasioissa paikalle joutuneen julkkishenkilön arkaileva käytös: ympäristö oli selvästi vieras, vaikuttava ja mukavuusalueen ulkopuolella, joten kovin juhlallisia oltiin - varovasti vilkuiltiin ja muita tarkkailtiin. Myös väliaika tuotti hieman ongelmia: onko pakko juoda konjakkia, onko sopivaa pureskella omenaa? Itse olisin varmaan yhtä pihalla oopperassa tai nykytanssiesityksessä. Jos kirja ei innosta jonkin osa-alueen pariin, se saattaa toimia päinvastoin, mikä on myös arvokasta: lukija saattaa huomata, että tämä tai tuo nyt ainakaan ei ole minun juttuni. Turha käyttää aikaa asiaan, joka ei iske ollenkaan, kun vaihtoehtoja on niin paljon! Kirja listaa tärkeimpiä kulttuuritoimijoita ja käyntipaikkoja kotimaasta, myös maailmalle kurkataan.

Ammattikirjoittajien sutjakan sujuva suoritus monitahoisesta aiheesta. Onneksi opasta ei ole paisuteltu, joten sen luulisi kiinnostavan juuri niitä, joille se on suunnattu: ei ehkä kulttuurin hevijuusereita (he voivat lukea kirjan arvioimalla kirjoittajien suoritusta - miten itse olisin sen tehnyt?), mutta meitä muita vähintään varovasti - vapaaehtoisesti tai pakotettuina - kiinnostuneita. Joiden määrän luulen lähentelevän sataa prosenttia, ainakin naisten keskuudessa. Toivon kyllä, että kirjaa lukisivat myös miehet; heille se saattaisi toimia vielä paremmin. Naisten kannattaa lukaista tämä opas ja unohtaa se sopivasti sohvapöydälle muiden perheenjäsenten ulottuville... Myös ulkoasultaan puolipehmeäkantinen ja väritykseltään selkeän raikas kirja on sisältönsä mukaisesti helposti lähestyttävä eikä lainkaan pönöttävä. Hurmaava korkovinjetti saa hyvälle mielelle!

Kenelle: Elämyksiä ja uusia harrastuksia etsivälle, kulttuurirohkeutta kerääville, tietoa janoaville, itsetuntemusta kasvattaville, lapsiperheiden vanhemmille, vaimon, äidin, siskon tai naisystävän lahjapakettia käärivälle.

Muualla: Ilo lukea ja pitää käsissään, sanoo Kaisa Reetta. Hyvä esimerkki siitä, että tietokirjakin voi olla hauska, sanoo Leena Lumi. Kirja sai Suomi lukee -Kristan innostumaan kulttuurista uudella tavalla. Letkeää, luistavaa ja irtonaista kerrontaa... kulttuuriharrastuksesta halutaan karistaa tärkeily, kirjoittaa Tuijata. Sinisen linnan Maria sanoo kirjan olevan kirjoitettu pilke silmäkulmassa, huumorilla ja ripauksella itseironiaa.

Kirjoittajien omat blogit ovat kirjablogien suosituimmasta päästä ja kirjaharrastajille tuttuja: Lumiomena, Amman lukuhetki. Kirjallisuus ei kuitenkaan oppaassa erityisesti painotu muuten kuin tekijöiden tekstintekotaitona, mikä tiedoksi kirjoista innostumattomille.

Katja Jalkanen & Aino-Maria Savolainen: Korot kopisten. Käytännön opas kulttuuriviidakkoon. Avain 2016. Ulkoasu: Tarja Kettunen.

Helmet 2016 -haaste: kahden kirjoittajan kirjoittama kirja.

Linnasta humisevalle harjulle

Kirjoittajat ovat tarttuneet kunnianhimoiseen haasteeseen. Kuka rohkenee listata maailman parhaat kirjat ja vieläpä siten, että listan takana voisi seistä vielä senkin jälkeen, kun se julkaistaan painettuna? Skeptisesti myös mietin syytä, miksi moinen lista kannattaisi lukea. Olenhan jo lukenut mielestäni parhaat kirjat. Ja ne, joita en ole lukenut, eivät ole kiinnostaneet tähänkään asti. Enkä edes ole mikään listahullu.

Mutta tunnustan ennakkoluuloni vääriksi. Tämä kirja kannattaa lukea. Kirjoittajat esittelevät 50 kiistatta hyvää kirjaa, paremmuusjärjestyksestä voi kukin olla omaa mieltään. Kirjat on valittu kuopiolaisen Kirjakantti-kirjallisuustapahtuman äänestyksen perustella. Äänestystä emännöi toinen kirjan kirjoittajista, Aino-Maria Savolainen, Amman lukuhetki -blogissaan. Linkistä näet myös kirjat, jotka valikoituivat 50 parhaaksi kirjaksi ja tähän koostekirjaan mukaan. Mukana on niin klassikoita kuin tuoreita romaaneja sekä runoja ja lastenkirjoja.

Kirjaesittelyt ovat napakan tiiviitä, mutta informatiivisia, ja ne kuvaavat osuvasti kirjan sisällön ja luonteen sekä sen erityiset ansiot. Lisäksi ne määrittelevät kirjan "paikan" kirjallisuudessa laajemmin nähtynä, samoin kuin aseman lukijoiden ja kriitikoiden suosiossa kertomalla kirjan saamista palkinnoista ja muista huomionosoituksista.

Kirjalistaajat Jalkanen ja Savolainen ovat itsekin taitavia kirjoittajia. Heidän sujuvia ja asiantuntevia tekstejään on mukava lukea. Ne ole kuivakkaan akateemisia, vaan mukana on aimo annos elävyyttä ja omaa näkemystä. Kunnioitus kuvattuja kirjoja kohtaan kuultaa teksteistä vahvasti.

Vaikka molemmat kirjoittajat ovat varsinaisten töidensä ohella kirjabloggareita, eivät kirjan arviot muistuta blogitekstejä. Kun tyypillisessä kirjablogissa päällimmäisinä ovat tunne ja henkilökohtainen lukukokemus, tässä ote on asiaankuuluvan tietokirjamainen. Arvioissa ei ole korostetusti omakohtaisuutta eikä blogeille ominaisia ylisanoja hehkutuksineen, vaan ne ovat kiihkottomia, selkeäsanaisia kirjakuvauksia, joskin ihailevia sellaisia, luonnollisesti, kun teemana on listata parhaita. Pidän kirjoitustyylistä kovasti: se ei tyrkytä, mutta tekee kantansa selväksi.

Minulle moni teksti avasi jo tuttuihin kirjoihin uusia kulmia. Ja luettavien listani piteni muutamalla, joihin kiinnostus heräsi kirjan myötä. Nautiskelin myös oivaltavista yksityiskohdista ja sananvalinnoista, jotka kertovat, että tekstejä on mietitty huolella. Arvioiden mukaan esimerkiksi Shriverin Poikani Kevin kertoo muun muassa "pieleen menneestä äitiydestä" (auts!) tai Murakamin teksti on "pääosin nautittavaa ja tarinavetoista luettavaa" (ei siis ihan aina).

Kirja sopii hyvin hitaaseen lukemiseen, teksti tai muutama kerrallaan. Niiden pariin voi palata ja selailla sopivia arvioita silloin kun on aikaa tai kun tuntuu siltä, ettei tiedä, mitä lukisi. Paitsi listattuja kirjoja, kirja saa varmasti aikaan kiinnostusta lukemista kohtaan muutenkin. Innostavat tekstit toimivat esimerkkeinä siitä, miten monenlaisia kirjoja lukijan ulottuvilla on ja miten niitä voi tarkastella. Lisäksi kirjassa on omastakin blogistani tuttu Kenelle-suositus jokaisen kirjaesittelyn lopussa, samoin nettilinkkejä lisätietolähteisiin - muualle kuin blogeihin.

Onko nyt julkaistu lista kelvollinen vielä vuoden tai parin kuluttua? Parhaat kirjat ovat tietysti ajattomia. Luulen, että tämän listan takana voi seistä vielä pitkään, sillä kirjat eivät tietenkään ajan myötä huonone eivätkä niiden esittelyt vanhene. Mutta joka vuosi ilmestyy uusia helmiä. Mietin, että jos kirja olisi kirjoitettu nyt, olisiko ehkä mukana Kultarinta? Luulen, että kirja vain paranee iän myötä, kun sen lukeminen tuo mukaan tämäntyyppisiä pohdintoja ja antaa perspektiiviä nyt vielä melko uusiin kirjoihin, joita siinä on.

Muualla: Monet bloggarit ovat listahulluja, kuten 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä, joka yllättyi ja ilahtui lukiessaan. Myös Tuijata myöntää aulistii julkaisujärjen, vaikka samoin kuin minua, ensin mietitytti.

Kenelle? Vähän, sopivasti tai paljon lukeville. Hyvää lukemista etsiville. Listoja rakastaville.

Linnasta humisevalle harjulle. 50 parasta kirjaa. Katja Jalkanen ja Aino-Maria Savolainen. Avain 2014.

Kirjablogikirja Rivien välissä

Katja Jalkanen ja Hanna Pudas ovat tehneet kattavan katsauksen tämän hetken kirjablogistaniaan ja sen asemaan kirja-alan kentässä. Heidän tietonsa perustuvat molempien pitkään bloggauskokemukseen sekä kirjallisuuden ja kirja-alan tuntemukseen - molemmat ovat töissä alalla. Lisäksi he ovat keränneet tietoa 61 kirjabloggaajalta ja 14 kirjailijalta kyselyn muodossa.

Bloginpitäjänä on vaikea suhtautua kirjaan viileän arvioivasti, eikä se liene tarpeenkaan, sillä kuten tekijätkin toteavat, bloginpito on rakas harrastus. Ja harrastukseen saa suhtautua intohimoisesti!

Ensilukemalta ahmin kirjan posket punoittaen osin innostuksesta ja osin julkitulon hämmennyksestä: tuntui siltä, että minun yksityinen juttuni, bloginpito, on tuotu nyt framille ja paljastettu kaikelle kansalle kaikessa kauneudessaan ja karuudessaan. Vähän kuin oma vaatekaappi olisi esitelty julkisesti. Tuostakin ne kertovat, ja tuosta!

Mutta kivasti kertovat. Kirjassa käydään läpi perusasiat alkaen siitä, mikä on kirjablogi, millaisia bloggaajat ovat ja miksi he pitävät blogia. Suurin osa on 24-40-vuotiaita, joilla on taustalla kirjallisuuden opintoja - tässä en ole kuulu kumpaankaan ryhmään (olen vanhempi ja minulla on kaupallinen koulutus), mutta jaan ehdottomasti keskeisimmät seikat bloggaajana olemisen motiiveista: kirjoitan kirjoista, koska haluan muistaa lukemani, saada enemmän irti lukemisesta ja jakaa ajatuksia.Tekniikka ei ole minulle este, rakastan kirjoittamista ja luen paljon. Hieman keskivertoa enemmän näköjään - noin 150 kirjaa vuodessa, kun keskimäärä meiltä kyselyyn vastanneilta oli hieman yli sata. Aha, kuulun näköjään 52 %:n joukkoon, joka työkseen on tekemissä tekstien kanssa. Kirja siis antaa faktatietoa kanssabloggaajista, joihin voi itseä verrata.

Yksi tärkeä bloginpidon motivaatio minulle on lukemiseen innostaminen. Pidän kirjoja tärkeänä kielen ja kansan eheydelle, sivistyksen tasolle ja henkiselle hyvinvoinnille. Siksi olen seurannut melko hämmentyneenä kohua siitä, miten bloggarit ehkä hyötyvät blogeista taloudellisesti. Myös kirja nostaa esiin julkisuudessa käytyä keskustelua. Jos markkinointi käsitetään harrastuksen edistämisenä, niin mielelläni markkinoin! En koe arvostelukappaleita velvoitteeksi, vaan ehdotukseksi, johon voin vastata kieltävästi. Joskus saan ilmaisia kirjoja, joista kirjoitan, monista en kirjoita, vaikka saan niitä kotiin, joskus jopa pyydän. Suurin osa kirjoistani tulee kuitenkin kirjastosta, ja vain noin viitisen prosenttia arvostelukappaleina. Ilmiö on minulla siis marginaalinen, joten en tunne huonoa omaatuntoa hennoista kytkyistäni kustantamoihin.

Kirjantekijät kertovat myös ns. mutuhuttukohusta, jota on käsitelty blogeissa kyllästymiseen asti. On luonnollista, että uuden ilmiön, kuten kirjablogien, noustessa entiset toimijat ovat varpaillaan - tässä oli kyse siitä, että kriitikot ja bloggaajat asetettiin vastakkain ja bloggaajien ammattitaitoa kyseenalaistettiin, tai ainakin jotkut näin tulkitsivat. Keskustelu johti hyvään pohdintaan siitä, kenelle kritiikkejä tehdään: toisille ammattilaisille, kirjailijoille vai lukijoille. Bloggaaja (tässä sama kuin minä) ei yritäkään olla ammattilainen. Olen harrastaja, mutta aktiivinen sellainen, heavy user, ja kirjoitan kanssalukijoille. Oikeastaan kirjoitan itselleni, eli kirja-arvioita, jollaisia itsekin haluaisin lukea. Luulen, että tämä pätee moneen muuhunkin bloggaajaan.

Kuten huomaatte, on vaikea pysyä itse asiassa eli kirjassa, aihe on liian läheinen. Yritän taas: kirja kertoo paljon blogistanian yhteisöllisyydestä ja yhteisistä tempauksista. Yhteisöllisyys lieneekin harrastuksessa eniten yllättänyt piirre. En lue ja kirjoita yksin, vaan olen osa kokonaisuutta. Bloggarit pitävät yhteyttä paitsi toistensa postauksia kommentoimalla myös Facebookissa ja muutenkin. Yhteistempauksia ovat mm. vuosittainen parhaan kotimaisen ja käännöskirjan valinta eli Blogistanian Finlandia ja Globalia, teemaviikot, erilaiset haasteet ja lukumaratonit, muutamia mainitakseni. Bloggarit ovat upean aktiivinen ja innostava ryhmä, jolta oppii paljon ja jonka osana voi olla vaikka vain kotona istuen, jos ei kaipaa sen suurempaa sosiaalisuutta. Kaikille on tilaa.

Kirjan tapa käyttää bloggareiden kommentteja tekstien osana on mainio: se kertoo juuri siitä, mitä blogistania on. Pari omaakin kommenttiani olin tunnistavinani. Pidin myös tiettyjen "alan" sanojen korostamisesta italicilla. Huokailua tälle!

Kirjailijatkin lukevat blogeja, se on myös asia, jota aloittaessaan ei tule ajatelleeksi. Minäkin, kuten monet, olen saanut kommentteja sekä postauksiin että yksityisesti, mitkä ilahduttavat tietysti suuresti. Tekstejäni luetaan! Tämän tajuaminen on vaikuttanut niin, että ihan surkeimpina pitämiäni kirjoja en edes mainitse blogissa - en näe hyötyä lyttyyn haukkumisesta, jos minulla ei ole mitään rakentavaa sanottavaa. Vaikenen kuoliaaksi. Tosin näin käy harvoin, sillä tietysti yritän valita itseäni miellyttävää lukemista. Joistakin kesken jättämistäni olen postannut ja pyrkinyt kertomaan keskeyttämisen syyt.

(Ja huom, myös minä kävi pitkän sähköpostikeskustelun Andrew Nicollin kanssa, johon Katja viittasi kirjassa. Kaveri oli google-kääntäjällä kääntänyt arviotani ja sai selville minun pitäneen hänen kirjastaan, ja juttua riitti pitkään kirjan sisällöstä ja ideoista!)

Kirjablogikirja kertoo lisäksi lyhyesti tekijänoikeuksista, blogien ulkoasuista, tyylistä ja lukijoista, lähinnä määrinä. Pienet blogit keräävät tuhat käyntiä kuussa, isoimmat kymmenkertaisesti, ja kaikkea siltä väliltä - tällä blogilla määrä on nyt vajaat kolmetuhatta.

Aivan pienestä ilmiöstä ei ole kysymys. Kuten kirjassa todetaan, yksittäinen blogi voi olla pieni, mutta yhdessä ne ovat iso tekijä, jonka asema kirja-alan kentällä mietityttää ja kiinnostaa. Lukeminen on nyt julkista, se on suuri muutos entiseen yksityiseen lukuharrastamiseen. Ja kuten Katja ja Hanna kertovat, blogien roolia pohtivat monet tahot, niin kustantamot, kirjakaupat, kirjailijat, kriitikot kuin bloggarit itse. Suomessa on satoja kirjablogeja, pelkästään Kotimaiset kirjablogit -ryhmässä toistasataa. 75 % suomalaista oli lukenut jotain kirjaa vuonna 2011 ja 80 % kansasta käyttää internetiä (tiedot kirjasta/Tilastokeskus), joten potentiaalia bloginseuraajiksi on paljon.

Kirjablogikirja sopii kaikille, joita kirjablogit kummastuttavat, kiinnostavat, ihastuttavat tai vihastuttavat. Se kertoo siitä, mikä kirjablogistania nyt on dokumentoimalla nykytilanteen (tai siis kirjan kirjoitushetken). Kirja on ehdottoman tärkeä ja tarpeellinen ja kuten Erja (linkki alla) hienosti sanoi, kun blogit ja muut sähköiset mediat joskus katoavat bittiavaruuteen, meillä on kirja, jolla voimme muistella näitä aikoja. Kiitos ja kumarrus tekijöille! Kirja sai niin paljon ajatuksia pyörimään päässä, ideoita ja oivalluksia blogin suhteen, että jo se pelkästään palkitsi lukemisen.

Mutta tähän tarvittaisiin jatkoa: olisi hienoa saada lisää analyysiä siitä, mistä ilmiössä oikein on kysymys tai mihin se voisi johtaa tai olla menossa. Lyhyesti tulevaan vilkaistaan kirjan lopussa. Vaikkei siitä kukaan tiedä, voisi kuitenkin maalata laajemmin mahdollisia tulevaisuudenkuvia, vaihtoehtoisia seurauksia tai toimintamalleja? Katjan ja Hannan asiantuntemus on huippua, ja he jos ketä voisivat myös analysoida ja visioida. Vai kuuluisiko se taholle, joka ei ole itse toimijana sisällä blogistaniassa?

Luonnollisesti kirjaa on luettu blogeissa paljon ja tunteella, muutama linkki: Erjan lukupäiväkirja katsoo kirjaa innokkaan harrastajan näkökulmasta, yleensä analyyttinen Salla ei tällä kertaa pyri olemaan sitä, Penjami Jäljen äänessä analysoi myös muita arvioita kirjasta.

Katja Jalkanen & Hanna Pudas: Rivien välissä. Kirjablogikirja. Avain 2013.
Ulkoasu Tarja Kettunen.

Katjan blogi Lumiomena
Hannan blogi Kirjainten virrassa