Linda Boström Knausgård: Lokakuun lapsi

Kirjailijalla ei ollut onnellinen lapsuus. Seurasi masennusta. Muistihäiriöitä. Ensimmäinen itsemurhayritys teininä. Kun hän oli jo aikuinen, äiti ja vaimo, hän tarvitsi hoitoa ja sai sitä. Pahalta kalskahtavaa sähköhoitoa, jota Ruotsissa kirjoittajan mukaan tehdään eniten maailmassa.

Linda Boström Knausgård kertoo vuosista 2013 - 2017, jolloin hän vietti useita jaksoja sairaalassa. Hän kuvaa tuntemuksiaan, ajatuksiaan ja arkeaan hoitajien ympäröimänä. 

"Minun sisimmässäni ja koko olemuksessani oli hauraus, minkä takia vietin jonkin verran aikaani näissä paikoissa. Minut oli altistettu sähkövirralle monet kerrat. Minä tiesin hoidosta kaiken."

Hänen miehensä, Karl Ove, totesi avioliiton olevan ohi. 

"Minun täytyy saada hänet tajuamaan, että vain hän haluaa tätä eroa. Eivät lapset enkä minä. Sinun täytyy selittää, minä sanoin. Et voi vain esittää asiaasi ja pitää sitten suusi supussa. Miksen? sinä sanoit. Minä teen kyllä mitä minä haluan."

Lapsia oli neljä. Kirjailija oli juuri julkaissut esikoisromaaninsa, joka menestyi hyvin. 

"Se oli hämmentävää. Menestys ilahdutti minua hiukan kaiken sen pahan keskellä, josta en ollut tietävinänikään."

Aiemmin hän oli julkaissut novelleja. Taitoaan hän ei epäile, hän sanoo kirjoittamisen olevan itselleen helppoa. Kaksisuuntainen mielialahäiriö on sairaus, josta ilmeisesti ei parannuta, ainakin hän itse uskoo niin lehtihaastattelujen mukaan. Kirjan perusteella hänen tautinsa on vakava ja raskas, mutta lapsistaan hän kertoo aina huolehtineensa tunnollisesti ja pelänneensä sähköhoitojen kadottavan tärkeitä muistoja. En tiedä, kävikö niin. Hoidoista oli nähtävästi kuitenkin apua, sillä hän pääsi sairaalakierteestä, jossa hän alkuun pohtii: 

"Vain paskamuistoja ilmoittautui. Lapsuuteni päivät olisin mielelläni unohtanut, mutta arvelin että ne olivat syöpyneet aivokuoreeni. Sinne asti sähkö ei yltänyt. Kuvittelin kaikenlaista. Oli asioista joista en tiennyt mitään. Kuinka käyttäydytään rakkaussuhteessa, kuinka oma elämä rakennetaan ja kuinka tietoja vaalitaan. Mitään en ollut oppinut. Oli hyviä kausia ja huonoja kausia. Huonoja oli tullut yhä enemmän ja hyviä yhä vähemmän. Ennen olin aina noussut jaloilleni kuin itse piru, mutta nykyään elin elämääni kyykyssä."

Kyllä, kyseessä on terapiakirja kirjoittajalle, raskas tarina lukijalle. Tunnelmat tulevat liki ja masennus paiskautuu sakeana silmille. Vaikka kirjailijan tapa kirjoittaa on äärettömän herkkä ja hengittävä, se on samalla viiltävän terävä intensiivisyydessään, jo aiemmin lukemani perusteella. Kuin silmät vangitseva, harvinainen ja hento kukkanen, jota koskettaessa sormeen saattaa tulla viilto. Helppolukuinen mutta ahdistava, kummasti yhtä aikaa. Ainakaan kirjailija ei pelkää avata ajatuksiaan, mutta toivon, että seuraava teos on jotain muusta aiheesta kuin omasta elämästä. Aion kyllä lukea senkin, sen verran hänen kirjoitustapansa kiinnostaa. 

Tapasin sympaattisen oloisen kirjailijan vuonna 2017 HelsinkiLit-tapahtumassa. Kiitin kirjasta, vaihdoimme muutaman sanan (ja hän silitti innokkaan fanin olkapäätä), kuvassa alla. Voi aikoja; nyt kun katson kyseisen vuoden somepäivityksiäni, on ollut ihan hurjasti kirjallisia hulinoita. Litin lisäksi Kirja vieköön -tapahtumien sarja, kirjamessut tietysti Helsingissä ja Turussa, kirjabloggareiden tapaamisia, lähiöilta kirjailijavieraan kanssa, IKIOMA-ensikirjaprojekti, kirjakakkujen nauttimista...  Saas nähdä, tuleeko vastaavaa vuotta vielä, toiveikkaana odotellen (ja vähempikin meno riittäisi)!

Kenelle: Mielenterveysaiheesta tietoa etsiville, masennusta kestäville, erilaisesta kasvutarinasta kiinnostuneille. 

Muualla: Marjatta on ihastunut kirjailijan tyyliin ja kertoo kirjailijan taustoista lisää.

Linda Boström Knausgård: Lokakuun lapsi. (Oktoberbarn). Like 2021. Suomennos Petri Stenman. 

Ulkomaisia uutuuksia lyhyesti

Pikaisia havaintoja kevään uutuuskirjojen keskeltä ja happihetkeksi pää pinnalle kirjapinoista!

Rankka alku kirjalla, joka myös kokonaisuudessaan on sitä.  Zimbabwelainen Memory istuu kuolemansellissä odottamassa tuomiota murhasta. Hän kirjaa elämäänsä paperille amerikkalaista toimittajaa varten, jonka myötä mahdollinen julkisuus voi ehkä vaikuttaa oikeuskäsittelyyn.

Memory on musta albiino, mikä tekee hänestä erilaisen omiensakin joukossa. Erikoinen on myös hänen kohtalonsa. Kiinnostava, vaikka raskaanpuoleinen luettava (piti pinnistellä) ja minulle etäiseksi jäävä mutta runsas ja linjakas kertomus erilaisuudesta, perheistä, ja niin tietysti, muistoista ja niiden arvaamattomuudesta.

Muualla: Kirjapolkuni-blogin bleue sai hyvän tarinallisen lukukokemuksen.

Pettina Gappah: Muistojen kirja. Tammi 2017. Suomennos Tero Valkonen.

Synkkyydessään samaa sarjaa kuin edellinen, mutta tyyliltään täysin erilainen: äärimmilleen pelkistetty ja hiottu psykologinen tutkielma tytöstä, joka lopetti puhumisen. Kirjailija kuvaa Ellenin ajattelua tuskaisen tiiviisti. Ellen rukoili isänsä kuolemaa, ja tämä kuoli. Tytöstä tuli mykkä. Isoveli linnoittautui huoneeseensa naulaamalla oven kiinni sisäpuolelta. Äidin mielestä perhe on valoisa.

Vahva, vaikuttava ja juuri sopivan mittainen. Pidän tiiviistä, vahvasti latautuneesta ilmaisusta, jonka takana on paljon. Kuten kirjailijan edellisessä teoksessa, jonka kuvaus sopii pitkälti tähänkin. Kirjailija on tulossa HelsinkiLit-tapahtumaan toukokuussa - odotan innolla.

Muualla: Sivuissa on kaikki, sanoo Lukuisan Laura.

Linda Boström Knausgård: Tervetuloa Amerikkaan. Like 2017. Suomennos Petri Stenman.


Psykologinen trilleri, josta ei yllättäviä käänteitä puutu! Näin kirjaa on mainostettu, mutta lisäisin, että tylsä luettava. Ulkoasujen ja itsestäänselvien tuntemusten kuvaukset pitkästyttivät. Wales on toki plussaa! Juoni on tarkoituksellisen näppärä, sen verran selailin, että tiedän tärkeimmät käänteet. Sivu sivulta en silti jaksanut lukea, joten lasken keskenjääneisiin. Mahtipontinen nimi antaa osviittaa, mitä tuleman pitää.

Muualla: Vahva psykologinen laatutrilleri, sanoo Ulla.

Clare Mackintosh: Annoin sinun mennä. Gummerus 2017. Suomennos Päivi Pouttu-Deliére.

Helioskatastrofi

Nimi Knausgård näkyy kirjamaailmassa kirkkaana. Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarja sulattaa sydämiä ympäri Eurooppaa, mutta nyt en puhu siitä (en ehkä koskaan, sillä kirja on niin henkilökohtainen kokemus, että saattaa olla, etten halua tuoda julki mitään. Toisaalta, siitä on jo sanottu niin paljon, että kaikki henkilökohtaiseksi kuvittelemani on varmasti jo sanottu jossain.)

Linda Boström Knausgård on miestään tuntemattomampi kirjailijana. Hän on tehnyt näytelmiä ja novelleja. Esikoisromaani Helioskatastrofi kertoo 12-vuotiaasta tytöstä nuoreksi naiseksi kasvavasta Annasta, joka syntyy isästään ja puhuu kielillä.

Kun isä Conrad viedään skitsofrenian takia laitokseen, Anna joutuu sijaiskotiin. Helluntalaisilla Svenillä ja Birgitalla on ennestään kaksi poikaa, joten kaivattu tyttölapsi saa valmiita veljiä. Sopeutuminen perusperheeseen on kuitenkin erilaista kuin perhe tai Anna itse olisi voinut kuvitella. Sekä perhe että tyttö yrittävät parhaansa, mutta toisin kuin yleensä tavataan hokea, se ei  aina riitä.

Annan maailma on ahdas ja rujo, alikehittynyt, kun on kyse arkielämästä. Toisaalta tytön mielessä on syviä ulottuvuuksia, joita me muut emme normiarjessa kohtaa emmekä edes osaa kuvitella. Onneksi, tekee mieli sanoa. Sillä Annan mieli ei ole tavallinen, hän ei ole iloinen lapsi eikä teini, vaan vaeltaa kammottavissa, tummissa syvyyksissä. Eikä löydä tietä ulos. Ei juuri edes sanoja, ainakaan ymmärrettäviä. Hänellä on kielellä puhumisen taito, arvelevat uskovaiset. Mutta vaikka hän taidollaan houkuttelee väkeä kirkkoon, ei Jumalakaan näytä hänelle tietä. Lopulta sanat katoavat kokonaan.

Kirja on yöntumma, karun realismin seassa unenomainen, mutta ei sekava: se piirtää uskottavan ja pelottavan todentuntuisen kuvauksen pirstaleisesta mielestä, joka ei löydä kiinnekohtaa todellisuudesta. Mietin surullisena, onko Annan kohtalo sinetöity lapsuudessa vai hedelmöityshetkenä, kun geenit yhdistyivät. Tarina on musertavan raskas ja vakava, mutta kirjailijan, kuten myös suomentajan, puhdasta tekstiä on helppo lukea. Se on tasapainoista ja selkeää, ja lukemalleen saa vastinetta: pienoisromaani tarjoaa sisältöä ison kirjan verran. Pienessä mittakaavassa onkin oltava isoa tarkempi ja hiotumpi, säröt erottuisivat muuten liikaa. Novellistina ja näytelmäkirjailijana Knausgård taitaa tämän. Onko teksti jopa liian sliipattu? Jotain epämiellyttävästi vaivaavaa tässä on, mutta en osaa kohdistaa, onko kyse tekstistä vai aiheuttaako tunteen rankka aihe.


Intensiivinen tunnelma kirjasta jäi päällimmäisenä mieleen. Ei todellakaan hyvän mielen kirja. Muistin Karl Oven kertoneen vaimonsa mielenterveysongelmista. Vaikka kirjailija on varmasti hyödyntänyt kokemuksiaan, en pidä tätä pelkästään kuvauksena hänen omasta menneisyydestään; tässä on enemmän.

Kenelle? Mielenterveyden ja -sairauden aiheita pohtiville, tiiviin ja pelkistetyn tyylin ihailijoille, vahvaa tunnelmaa pelkäämättömille, vakavuutta kestäville.

"Hyisen kirkas pieni romaani", sanoo Sinisen linnan kirjaston Maria. Järjellä ja tunteella -blogin Susan kirja imaisi mukaansa. Lukuisan Laura koki ristiriitaisia tunteita.

Linda Boström Knausgård: Helioskatastrofi. Like 2013. Suomentanut Petri Stenman.