Sarah Waters: Silmänkääntäjä

Nyt seuraa puolueellinen ja epäneutraali arvio, koska olen Waters-fani. Katso aiemmat lukemani Yövartio, Parempaa väkeä. Ja arvatkaa kuka muu piti Watersin Silmänkääntäjä-kirjasta (alkuperäinen nimi Fingersmith) niin, että listasi sen sadan parhaan listalleen: David Bowie!

Tämä postaus on vastaus Ompun haasteeseen tammikuussa 2016 kuolleen suuren taiteilijan, David Bowien, muiston kunniaksi. Alkuperäinen Bowien Top 100 -lista on myös tässä ja monella muulla sivulla. Muistelen hänen sanoneen jossain haastattelussa, että parhaat kirjat on kirjoitettu 1960-70-luvuilla. Vaikka näitä listassa on valtaosa, löytyy myös sekä ennen että jälkeen ilmestyneitä. Ja tyylillisesti laidasta laitaan. Bowie oli lukumiehiä.

Silmänkääntäjä ilmestyi alkuperäiskielellä 2002, suomeksi 2006: tämä on ensimmäinen Watersilta suomennettu teos. Huima koukuttavuus ja tarinankerronnan taito ovat olemassa alusta asti. Lukijan mielessä vilahtelevat niin tyttökirjaklassikot  kuin Charles Dickens. Ollaan 1800-luvun lopun Lontoossa.

Orpo, köyhä Sue suostuu Gentlemannin kieroon tuumaan: jospa he yhdessä huijaisivat rikkaan perijättären, Maudin, omaisuuden itselleen?

"Helvetti tätä halpaa elämää sen kaikissa muodoissa - vai mitä Suky? Mutta pian se on sinulta ja minulta ohi."

Onnistuuko huijaus, ja kuka lopulta huijaa ketä? Waters pyörittää juonta niin vinhasti, että suomenkielinen nimi saa oikeutuksensa. Käänteitä ei osaa yhtään ennakoida!

"Säyseyteni ei johdu ruoskimisen pelosta. Se johtuu siitä, että olen perillä kärsivällisyyden armottomuudesta. Mielenvikaisten kärsivällisyys on kammottavampaa kuin mikään muu. "

Jännitystä, romantiikkaa, yllätyksiä nautinnollisen sujuvasti vyörytettynä. Lukuromaani jos mikä, vaikka termistä kiistellään - eivätkö kaikki romaanit ole sellaisia? Itse miellän lukuromaanin juonivetoiseksi, helppolukuiseksi tarinaksi, joka tähtää vain ja ainoastaan lukijaan viihdyttämiseen. Mikä ei sulje pois fiksuutta eikä edes tiedonmurusien jakamista, tai vaikka ajankuvaa, kuten tässä. Ja lukuromaani on ehdottomasti paksu, mielellään yli 500 sivua. Senkin kriteerin Silmänkääntäjä kirkkaasti täyttää 673 sivullaan. Puhekielisyys, joka toimii suomennettuna ja sopivasti mukaan ripoteltuna yllättävän hyvin, tuo tarinaan hauskan lisäpiirteen. Ja ihmissuhteet ovat kommervenkkisiä!

"Huomaatte nyt, että rakkaus - ei ylenkatse eikä pahansuopuus vaan ainoastaan rakkaus - saa minut loppujen lopuksi tekemään hänelle pahaa."

Nautin nokkelasta tarinasta, jonka kulkua ei voi edeltä arvailla. Ja viihdyn ajassa ja paikassa. Waters-faniuteni kasvaa, Lontoo-kuumeesta puhumattakaan.

Kenelle: Kunnon lukuromaania kaipaavalle. Nokkeluutta ihaileville. Vanhan Lontoon ystäville.

Muualla: Annika K. oli heikkona. Laura haukkoi henkeä. Marile kehuu käännöstä, Salla puolestaan ei pitänyt puhekielisyydestä. Mikko vinkkaa Kirjavinkeissä. Jassun mikään juoniveikkaus ei osunut oikeaan.

Sarah Waters: Silmänkääntäjä. Tammi 2006. Suomentanut Helene Bützow.

Helmet-haaste 2016: kirjassa on yli 500 sivua.

Sarah Waters: Parempaa väkeä

Upeaa päästä hehkuttamaan! Waters vain on niin mahtava! Ja sopii monessa mielessä - kuten aiheen, päähenkilöiden ja kohderyhmän osalta - kuin valettu kirjabloggareiden Naistenviikon lukuhaasteeseen, jonka käynnisti Tuija, lue lisätietoja viikosta. Ja onnea viikon nimipäiväsankareille!

Sarah Waters on kerronnan ja koukutuksen mestari, jonka kirjoja on äärettömän vaikea laskea käsistään. Kirjailija kuvaa vanhaa aikaa, tässä kirjassa 1920-lukua Lontoossa, ja jo aika ja paikka saavat aikaan tyytyväistä hyrinää. Mikä ihme niissä onkin niin kiehtovaa? Tarpeeksi kaukana, mutta ei liian kaukana?

Frances asuu äitinsä kanssa perheen vanhassa, rapistuvassa talossa hienostoalueella - he ovat parempaa väkeä, mutta niukoissa varoissa. Siksi taloon on pakko ottaa vuokralaisia, paremman väen hienostelevaan tapaan sanottuna "maksavia vieraita". Yläkertaan muuttavat Len ja Lilian Barber, nuoripari, joka on haltioissaan päästessään hyvälle alueelle, vaikkeivat itse ole yläluokkaisia.

Alun yhteentörmäyksien - luonnollisesti erittäin korrektien - jälkeen ylä- ja alakerta alkavat sopeutua uuteen asumisjärjestelyyn, tai paremminkin myöntyä pakon edessä. Francesin tausta käy pian ilmi: miksi aikuinen nainen elää kahden äitinsä kanssa? Yksi syy siihen on se, että perheen isä on kuollut ja kaksi poikaa kaatunut sodassa. Vain naiset ovat jäljellä.

Lukijaa huvittaa, kuinka mammamaisen huolekkaasti Frances suhtautuu äitiinsä, kuin vanhukseen, vaikka tämä on vasta 55-vuotias. Tosin äiti on ikänsä elänyt palvelijoiden palveltavana, ylhäisönainen kun on, eikä ole tottunut fyysisiin tai muihinkaan töihin, ja on kokenut suuria järkytyksiä sodan vuoksi. Frances tietää sen, ja on ottanut huolenpitäjän ja huushollerskan roolin, paitsi kiintymyksestä ja velvollisuudesta - rahapulassa oli pakko - myös huonon omantunnon vuoksi, tulkitsen, sillä hän on järkyttänyt äitinsä sovinnaista maailmaa pahasti aikaisemmin.

Francesin ikää ei taideta mainita suoraan, mutta hän on jossain 25-28 vuoden välillä, luulisin. Hän on älykäs, suorasanainen ja käytännöllinen ihminen, joka ei siedä turhia sievistelyjä, ja myös hyvin fyysinen. Koska Frances näiden ominaisuuksiensa vuoksi ei ole mikään seurapiiriperhonen, vaan sekä pakosti että omasta valinnastaan yksinäinen, hän on altis, kun vastaan tulee uusi, kiehtova ja täysin erilainen ihminen kuin hänen aiemmat ihmissuhteensa. Altis rakastumaan. No, lyhyesti: Frances ja Lilian rakastuvat toisiinsa, ja siitä seuraa tapahtumia, joka johtavat arvamattomaan suuntaan. Jopa oikeussalidraamaaan, jännittävän rakkaustarinan osana.

Watersin kirjat ovat tarkkanäköisiä, mielikuvitusta kutkuttavia, älykkäitä ja vietteleviä. Lisäksi ne kuvaavat aikansa yhteiskuntaa ja ihmisiä asenteineen nautinnollisen uskottavasti - lukija voi elää mukana täysillä. Puhun tähän asti lukemistani, eli tämän lisäksi kirjoista Yövartio ja Vieras kartanossa, jonka kirjabloggarit äänestivät 2011 vuoden parhaaksi käännöskirjaksi.

Henkilöt ovat niin eläviä, tunnelmat käsinkosketeltavia ja tapahtumat yllättäviä, ettei tylsiä hetkiä tule. Koskaan en osaa päätellä Watersin tarinan loppua etukäteen, mikä on suuri ilo. Noloja itsestäänselvyyksiä ei tarvitse pelätä. Ja vaikka kirjassa ei tule ruumiita kasakaupalla, jännitys on kihelmöivämpi kuin rajuissa dekkareissa. Sekä tunne- että tapahtumapuolella kirjailija osaa nostattaa kierroksia niin, että lukija on tiukasti koukussa. Loistavaa, fiksua viihdettä. Ja ajattoman romaanin malliesimerkki - uskon, että Watersin kirjat kestävät aikaa: kun perusasiat ovat kohdallaan, ei lukemisen vuosikymmenellä ole väliä. Ehkä näitä mieluiten lukevat aikuisina me, jotka olemme Anna-kirjamme ja muut nuorten klassikot aikoinaan ahmineet. Myös Waters on klassikkoainesta.

Kenelle: Juonivetoista kunnon romaania kaipaavalle, rakkautta ja jännitystä etsiville, koukuttumaan innokkaille, uppoutumisesta nauttiville, brittikirjojen ystäville.

Muualla: Leena Lumi vertaa Watersia Virginia Woolfiin. Kaisa Reetta arvelee jumalten antaneen brittikirjailijoille Midaksen kultaisen kosketuksen. Rakkaudesta kirjoihin alleviivaa kirjailijan taitoa kertoa intohimosta. Waters luo upean ajankuvan, sanoo Ulla. Waters taitaa juonivetoisen epookin, sanoo Lumiomena ja pidättelee henkeään. Omppu kuvaa innoittuneena romaanityyppiä laajemmin.

Sarah Waters: Parempaa väkeä. Suomennos Helene Bützow. Tammi 2015.

Yövartio

Sarah Watersin löysin kirjablogeista; Vieras kartanossa valittiin 2011 parhaaksi käännöskirjaksi Globalia-kilpailussa. Ja onhan se huiman jännittävä tarina. Jää mieleen kummittelemaan pitkäksi aikaa.

Samoin tekee Yövartio. Se kertoo sodanaikaisesta Lontoosta, ja neljästä ystävyksestä. Sex and the city - neljä naista, mutta useampia rakkauksia. Silti kuvio on täysin erilainen. Paitsi vakavuuden, putoilevien pommien ja pula-ajan myös suhteiden solmimisen osalta. Tuolloin rakkaus saman sukupuolen kesken oli vielä rangaistava rikos, samoin itsemurhayritys (Voiko muuten järjettömämpää olla? Ihminen, joka haluaa kuolla, laitetaan vielä rangaistukseksi vankilaan! Sekö auttaa?), joten tarinan naiset, jotka uskaltavat elää tunteidensa mukaan, oli rakkauden kohde sitten nainen tai mies, ovat huippurohkeita ja ihailtavan päättäväisiä.

Kay, Julia ja Helen eivät anna ympäristön ohjata itseään, vaan pitävät ohjakset omissa käsissään. Kaunis Viv ei valitettavasti ole niin päättäväinen. Vaikka hänkin elää tunteillaan, se ei tuo hänelle pelkästään onnea ja iloa. Hieman osoittelevaa on se, että hän on naisista ainoa, jolla on suhde mieheen. Vivin veli Duncan on myös mielestään olosuhteiden uhri, vaikka itse asiassa molemmat toimivat itse tavalla, joka johtaa, no, lievästi sanottuna ikävyyksiin ja suuriin suruihin. Ehkä juuri tuon liiallisen tunteen mukana menemisen takia. Muut naiset ovat älyllisempiä, vaikka eivät hätkähdä tunnepuoltakaan, saati seksuaalisuuttaan.

Waters osaa luoda henkilöistään todellisia ja eläviä, samoin maailmasta, jossa he elävät. Runsas teksti kertoo paljon, yksityiskohdat muovaavat asiat konkreettisiksi rauhalliseen tapaan. Silti hän ei kerro puhki kaikkea, vaan isojakin asioita jää lukijan oman päättelyn varaan. Upea ja älykäs ratkaisu, joka tekee tarinasta kiehtovan ja nostaa sen lukuromaanien kärkikaartiin. Lisämausteensa tuovat sotahistoria, ajankuvaus ja Lontoo paikkana.

Kirja etenee ajassa taaksepäin. Jännittävä rakenne, välillä mietin, miten juoni olisi toiminut toisinpäin. Ehkä suurin jännite olisi jäänyt puuttumaan. Nyt etsitään selityksiä, ei seurauksia, hieman dekkarityyliin. Lukijalle teksti antaa mukavasti haastetta, usein tekee mieli palata taaksepäin ja tarkistaa asioita. Ainakin kirja pitäisi heti loppuun päästyä lukea uudestaan, uusin silmin.

Yllättävä, antoisa, ajatteluttava ja seksikäs romaani; huumoria se ei tarjoa, mutta viehättävää ja surusävyistä vanhan ajan tunnelmaa ja lukemisen vetoa senkin edestä.

Kenelle? Brittikirjojen rakastajille, rohkeiden ratkaisujen puolustajille, haastavaa lukuromaania etsiville, sotahistoriasta innostuville, vauhtikohellusta vieroksuville, haikeutta kestäville, Lontoo-faneille.

Muualla: Marile on lukenut enemmänkin Watersia. Lumiomena sanoo Watersin rakentavan tarinansa viisaasti. Sanna vähän pitkästyi, mutta kirja jäi kuitenkin mieleen pitkäksi aikaa. Luru ihastui ja sanoo kirjan maailman jatkuvan tekstin takanakin.

Osallistun kirjalla Ihminen sodassa -haasteeseen. Olen jo vääpelitasolla!

Sarah Waters: Yövartio. Tammi 2007. Keltainen kirjasto. Suomennos Helene Bützow.